Vuorosuhteellisella muuntelulla tarkotan sitä, että koko elimistö
muodostaa kasvu- ja kehitysaikanaan niin kiinteän kokonaisuuden, että
kun jossakin sen osassa esiintyy lieviä muunteluja, ja nämä muuntelut
luonnollisen valinnan vaikutuksesta vahvenevat, niin tapahtuu muissakin
osissa muutoksia. Tämä seikka on hyvin tärkeä, mutta käsityksemme siitä
on peräti vaillinainen ja aivan erilaatuisia tosiseikkaryhmiä voidaan
tässä epäilemättä helposti sekottaa toisiinsa. Saamme kohta nähdä, että
usein voidaan väärin pitää vuorosuhteellisuutena sellaista, mikä on
aivan yksinkertaisesti perinnöllisyyttä. Eräs kaikkein selvimpiä
todellisia vuorosuhteellisuustapauksia on se, että poikasissa tai
toukissa esiintyneet rakenteen-muuntelut ovat taipuvaisia vaikuttamaan
täysin kehittyneen eläimen rakenteeseen. Homologiset ruumiinosat, jotka
varhaisessa sikiötilassa ovat rakenteeltaan samanlaisia, ja joihin
samat olosuhteet vaikuttavat, näyttävät olevan varsin taipuvaisia
muuntelemaan samalla tavalla. Niinpä näemme ruumiin oikean ja vasemman
puolen muuntelevan samalla tavalla, niin myös etu- ja takajalkojen
vieläpä leukanivelten ja raajojen; useat anatomit pitävätkin alaleukaa
ja raajoja homologisina osina. En epäile sitä, että luonnollinen
valinta suuremmassa tai pienemmässä määrässä hallitsee näitä
taipumuksia: niinpä oli muinoin olemassa hirviheimo, jolla ainoastaan
toisella puolella oli yksi sarvenhaara; ja jos tämä olisi ollut suvulle
hyödyksi, olisi luonnollinen valinta todennäköisesti sen pysyttänyt.
Kuten jotkut tiedemiehet ovat huomauttaneet, on homologisilla
elimistönosilla taipumuksena kasvettua yhteen, seikka, joka usein
tavataan epämuotoisissa kasveissa. Säännöllisissäkin rakennelmissa on
homologisten osien yhteenkasvettuminen perin tavallista, kuten esim.
terälehtien yhtyminen torveksi. Kovat osat näyttävät vaikuttavan
läheisten pehmeiden osien muotoon; muutamat tiedemiehet ovat sitä
mieltä, että lintujen lantionmuodon eroavaisuus aiheuttaa huomattavan
eroavaisuuden niiden munuaisten muodossa. Toiset arvelevat, että äidin
lantionmuoto puristuksen kautta vaikuttaa ihmislapsen päänmuotoon.
Schlegelin mukaan määräävät käärmeen ruumiinmuoto ja nielemistapa
useiden mitä tärkeimpien sisälmysten aseman ja muodon.
Vuorosuhteellisuuden yhdistävän siteen laatu on usein aivan hämärä. Is.
Geoffroy St. Hilaire on aivan oikein huomauttanut, että jotkut
epämuodostumat esiintyvät usein ja jotkut taas esiintyvät harvoin
toistensa seurassa, meidän voimatta mitenkään selittää syytä tähän.
Mikäpä voi olla omituisempaa kuin kissoissa huomattava kauttaaltaan
valkoisen värin, sinisten silmien ja kuurouden suhde toisiinsa,
taikkapa kilpikonnan värin suhde naarassukuisuuteen; kyyhkysissä
höyhenellisten jalkojen suhde ulommaisten varpaiden välinahkaan, sekä
äsken munasta tulleiden kyyhkysenpoikasten suuremman tai pienemmän
untuvallisuuden suhde niiden höyhenpeitteen myöhempään väriin; taikkapa
myös alastomassa turkkilaisessa koirassa huomattava karvan ja hampaiden
suhde toisiinsa, joskin tässä homologisuus todennäköisesti on
vaikuttamassa. Viimemainittuun vuorosuhteellisuustapaukseen katsoen
voitanee tuskin pitää sattumana, että ne kaksi imettäväislahkoa,
jotka ruumiinpeitteeltään ovat epänormalisimmat, nimittäin Cetacea
(valaat) ja Edentata (vyötiäiset, muurahaiskävyt y.m.) ovat myöskin
hammasmuodostukseltaan epänormalisimmat. Tästä säännöstä on kumminkin,
kuten Mivart on huomauttanut, niin monta poikkeusta, että sen arvo on
vähäinen.
En tunne mitään tapausta, joka paremmin olisi omansa osottamaan
vuorosuhteellisuuden ja muuntelun lakien tärkeyden, hyödystä ja siis
myös luonnollisesta valinnasta riippumatta, kuin muutamissa Compositae
ja Umbelliferae heimojen kasveissa havaittava laita- ja kehräkukkien
eroavaisuus. Jokainen tuntee esim. satakaunon kehrä- ja laitakukkien
eroavaisuuden; tätä eroavaisuutta seuraa usein siitoselinten osittainen
tai täydellinen surkastuminen. Mutta muutamissa tällaisissa kasveissa
eroavat myöskin hedelmät muodoltaan ja muovailultaan. On joskus arveltu
näiden eroavaisuuksien johtuvan siitä, että kehto puristaa kukkia tai
että kukat puristavat toisiansa, ja muutamien Compositae heimon kasvien
laitakukkien hedelmien muoto puolustaakin tätä ajatusta. Mutta mikäli
tohtori Hooker on minulle kertonut, eivät Umbelliferae heimon
tiheäsarjaisimmat lajit suinkaan ole niitä, joiden kehrä- ja laitakukat
useimmin eroavat toisistaan. Saattaisi ajatella, että laitakukkien
terälehtien kehitys aikaansaa tämän surkastumisen siten, että nämä
imevät ravintoa siitoselimistä; mutta tämä tuskin voi olla ainoana
syynä, sillä muutamissa Compositae heimoon kuuluvissa kasveissa
kehrä- ja laitakukkien hedelmät eroavat toisistaan, terälehtien
osottamatta mitään eroavaisuutta. On mahdollista, että nämä
eroavaisuudet riippuvat siitä, että ravintoa virtaa hiukan eri määrässä
kehrä- ja laitakukkiin; tiedämmehän ainakin, että vastakohtaisissa
kukissa keskustaa lähinnä olevat kukat ovat taipuvaisimpia
peloria-muodostukseen, s.o. muodostumaan epänormalisen säteittäisiksi.
Esimerkkinä tästä seikasta ja sattuvana vuorosuhteellisuustapauksena
mainittakoon lisäksi, että useissa pelargonioissa sarjan kehräkukan
kaksi ylintä terälehteä usein kadottavat tummemman väriset pilkkunsa,
ja terälehdessä oleva mesipesäke on tällöin aivan surkastunut;
kehräkukka tulee silloin peloriseksi eli säännölliseksi. Kun väripilkku
puuttuu ainoastaan yhdestä tai kahdesta ylimmästä terälehdestä, ei
mesipesäke ole tyyten surkastunut, mutta on suuresti lyhentynyt.
Mitä teriön kehitykseen tulee, on mielestäni Sprengelin mielipide,
että laitakukkien tehtävänä on houkutella hyönteisiä, joiden toiminta
on suureksi eduksi tai oikeammin välttämätön näiden kasvien
hedelmöittymiselle, hyvin todennäköinen; ja jos näin on laita,
on luonnollinen valinta voinut vaikuttaa tähän kehitykseen.
Mutta mitä hedelmiin tulee, näyttää mahdottomalta, että niiden
muodon-eroavaisuudet, joita ei aina vastaa teriöiden eroavaisuus,
olisivat jollakin tavoin hyödyllisiä. Ja Umbelliferae heimoon
kuuluvissa kasveissa ovat nämä eroavaisuudet kumminkin niin huomattavat
-- hedelmät ovat näet joskus laitakukissa orthospermisiä ja
kehräkukissa coelospermisiä -- että vanhempi De Candolle perusti tämän
kasviheimon pääjaotukset tällaisiin ominaisuuksiin. Saattaa siis olla
olemassa systematikkojen tärkeinä pitämiä rakenteen-eroavaisuuksia,
jotka kokonaan johtuvat muuntelun ja vuorosuhteellisuuden laeista,
olematta, mikäli kykenemme arvostelemaan, pienimmäksikään hyödyksi
lajille.
Me voimme usein väärin pitää vuorosuhteellisen muuntelun aiheuttamina
sellaisiakin rakennelmia, jotka ovat yhteisiä kokonaisille lajiryhmille
ja jotka itse asiassa johtuvat pelkästään perinnöllisyydestä. Jonkin
kaukaisen esi-isän rakenteessa on luonnollisen valinnan vaikutuksesta
saattanut esiintyä jokin muutos ja tuhansien sukupolvien jäljestä on
jälkeläisissä tästä riippumatta esiintynyt toinen rakenteen muutos;
nämä rakenteen muutokset ovat periytyneet kokonaiseen jälkeläisryhmään,
jonka jäsenillä on erilaiset elintavat, ja niiden on luonnollisesti
arveltu olevan jossakin välttämättömässä suhteessa toisiinsa. Muutamat
muut vuorosuhteellisuudet johtuvat nähtävästi siitä ainoasta tavasta,
millä luonnollinen valinta voi vaikuttaa. Niinpä on Alph. de Caudolle
huomauttanut, ettei siivellisiä siemeniä koskaan tavata aukeamattomissa
hedelmissä. Selittäisin tämän säännön siten, että siementen on ollut
mahdotonta vähitellen kehittyä siivellisiksi luonnollisen valinnan
vaikutuksesta, jolleivät siemenlokerot ole olleet aukeavaisia, sillä
ainoastaan tässä tapauksessa saattavat siemenet, jotka hiukan paremmin
kuin muut soveltuvat tuulen lennätettäviksi, saavuttaa jonkinmoisen
etusijan muiden, laajaan levenemiseen vähemmän soveliaiden siementen
rinnalla.