Olemassaolo-taistelu on välttämätön seuraus kaikkien elollisten
olentojen suuresta lisääntymistaipumuksesta. Jokaisen olennon, joka
luonnollisena elinaikanaan tuottaa useita munia tai siemeniä, täytyy
joutua kärsimään hävitystä jonakin ikäkautenaan, jonakin vuodenaikana
taikkapa satunnaisesti jonakin vuonna, muuten sen lukumäärä karttuisi
geometrisena sarjana tapahtuvan lisääntymisen johdosta nopeasti niin
suunnattoman suureksi, ettei mikään alue voisi elättää sen jälkeisöä.
Kun näin syntyy useampia yksilöitä kuin voi jäädä elämään, on tästä
aina seurauksena taistelu olemassa-olosta joko kahden samaan lajiin
kuuluvan yksilön, eri lajeihin kuuluvien yksilöiden tai yksilön ja
ulkonaisten olosuhteiden välillä. Tässä meitä kohtaa Malthuksen oppi,
sovellettuna monin verroin ankarampana koko kasvi- ja eläinkuntaan.
Sillä tässä tapauksessa ei voi tulla kysymykseen mikään ravinnon
keinotekoinen kartuttaminen eikä harkittu pidättäytyminen aviosta.
Olkoonpa, että muutamien lajien lukumäärä tällä haavaa onkin enemmän
tai vähemmän ripeästi kasvamassa; kaikille se ei ole mahdollista, sillä
maailma ei voisi tarjota niille tilaa.
Ei ole mitään poikkeusta siitä säännöstä, että jokainen elollinen
olento lisääntyy luonnollisella tavalla niin runsaasti, että jollei
mikään hävitys sitä kohtaisi, koko maa pian peittyisi yhden ainoan
parin jälkeläisistä. Hitaasti lisääntyvä ihminenkin kartuttaa
kahdessakymmenessäviidessä vuodessa lukumääränsä kaksinkertaiseksi ja
tämän suhteen mukaisesti ei kuluisi tuhattakaan vuotta, ennenkuin hänen
jälkeläisillään ei kirjaimellisesti puhuen enää olisi seisomasijaa maan
päällä. Linné on laskenut, että jos joku yksivuotinen kasvi tuottaisi
ainoastaan kaksi siementä -- ja näin niukasti lisääntyvää kasvia ei ole
ainoatakaan -- ja niiden taimet seuraavana vuonna tuottaisivat kaksi
siementä j.n.e., niin kahdenkymmenen vuoden kuluttua olisi miljoona
kasvia. Elefanttia pidetään hitaimmin sikiävänä kaikista tunnetuista
eläimistä. Olen ottanut arvioidakseni sen luonnollisen lisääntymisen
todenmukaisen vähintäisluvun. Lienee varminta olettaa, että se alkaa
siittää kolmenkymmenen vuotiaasta ja jatkaa siittämistä yhdeksänkymmen
vuotiaaksi, tuottaen tällävälin kuusi poikasta ja eläen sadan vuoden
vanhaksi. Jos näin on laita, olisi yhdellä elefanttiparilla 740 tai 750
vuoden kuluttua lähes yhdeksäntoista miljoonaa elossa-olevaa
jälkeläistä.
Mutta meillä on tästä asiasta parempiakin todisteita kuin pelkkiä
teoretisia laskelmia, nimittäin lukuisia kertomuksia luonnontilassa
elävien eri eläinten hämmästyttävän nopeasta lisääntymisestä, kun
olosuhteet ovat olleet niille suotuisat kahtena tai kolmena vuonna.
Vielä sattuvampana todisteena ovat useat kotieläimemme, jotka ovat
metsistyneet eri maanosissa; jolleivät kertomukset hitaasti sikiävien
nautaeläinten ja hevosten nopeasta lisääntymisestä Etelä-Amerikassa ja
viime aikoina Australiassa olisi sitovasti todistettuja, olisivat ne
uskomattomia. Samoin on kasvien laita. Voisi kertoa tapauksia muualta
tuoduista kasveista, jotka vähemmässä kuin kymmenessä vuodessa ovat
levinneet yli kokonaisten saarten. Useat kasvit, kuten artisokka ja
eräs suuri ohdake, jotka nykyään ovat La Platan avaroilla tasangoilla
yleisimmin levinneet; peittäen maan pintaa penikulmamäärin ja melkein
kokonaan syrjäyttäen kaikki muut kasvit, ovat Europasta tuotuja. Ja
Intiassa on kasveja, jotka nyt, kuten olen tohtori Falconer'ilta
kuullut, ovat levinneinä Kap Comor'ilta Himalajaan saakka, vaikka ovat
tuodut Amerikasta tämän maanosan löydön jälkeen. Sellaisissa
tapauksissa -- ja lukemattomia muita voisi mainita -- ei kukaan
olettane eläinten tai kasvien hedelmällisyyden äkkiä joksikin ajaksi
huomattavasti lisääntyneen. Ilmeinen selitys on se, että elinehdot ovat
olleet erittäin suotuisat, että sen johdosta on vähemmän tuhoutunut
vanhoja ja nuoria yksilöitä ja että melkein kaikki nuoret yksilöt ovat
päässeet sikiämään. Geometrisena sarjana lisääntyminen, jonka tulos ei
koskaan voi olla hämmästyttämättä, selittää yksinkertaisesti niiden
erinomaisen nopean lisääntymisen ja laajan levenemisen uusilla
asuinsijoillaan.
Luonnontilassa melkein jokainen täysikasvuinen kasvi tuottaa vuosittain
siemeniä ja eläinten joukossa on hyvin harvoja, jotka eivät vuosittain
pariudu. Voimme senvuoksi huoletta väittää, että kaikki kasvit ja
eläimet pyrkivät lisääntymään geometrisena sarjana, että ne kaikki
nopeasti kansottaisivat jokaisen asuinpaikan, jossa ne voivat elää, ja
että jonakin ikäkautena tapahtuvan tuhoutumisen täytyy rajottaa tätä
lisääntymistaipumusta. Läheinen suhteemme suurempiin kotieläimiimme on
luullakseni omansa johtamaan meidät harhaan. Me emme näe minkään suuren
hävityksen niitä kohtaavan, mutta me emme ota huomioon sitä, että niitä
joka vuosi teurastetaan tuhansittain ravinnoksi ja että luonnontilassa
varmaankin yhtä suuri lukumäärä tavalla tai toisella saisi surmansa.
Ainoa seikka, mikä erottaa toisistaan sellaiset elimistöt, jotka
vuosittain tuottavat tuhansittain munia tai siemeniä ja sellaiset,
jotka tuottavat vain aniharvoja, on se, että hitaasti sikiävät
elimistöt tarvitsevat muutamia vuosia enemmän kansottaakseen,
olosuhteiden ollessa suotuisia, kokonaisen alueen, olkoonpa tämä kuinka
suuri tahansa. Kondori-kotka munii ainoastaan pari munaa ja strutsi
parikymmentä, ja kuitenkin kondori saattaa samalla alueella olla
strutsia lukuisampi. Myrskylintu (Procellaria glacialis) munii vain
yhden munan, mutta siitä huolimatta sen arvellaan olevan maailman
lukuisimman lintulajin. Toinen kärpänen munii sadottain munia ja toinen
-- kuten esim. hippobosca -- yhden ainoan munan, mutta tämä seikka ei
ratkaise sitä, kuinka monta yksilöä kumpaakin lajia sopii elämään
samalla alueella. Suurella munaluvulla on jotakin merkitystä niille
lajeille, jotka ovat riippuvaisia vaihtelevasta ravintomäärästä, se kun
tekee niiden nopean lisääntymisen mahdolliseksi. Mutta todella tärkeä
merkitys on suurella muna- tai siemenluvulla silloin, kun se korvaa
jonakin ikäkautena tapahtuvan suuren tuhoutumisen; tämä ikäkausi on
kaikkein useimmissa tapauksissa hyvin varhainen. Jos eläin voi jollakin
keinolla suojella muniaan tai poikasiaan, saattaa vähäinenkin lukumäärä
täysin riittää ylläpitämään kantasuvun. Mutta jos munia tai poikasia
tuhoutuu paljon, täytyy eläimen siittää niitä lukuisasti, muutoin
kuolee laji sukupuuttoon. Puulajin, joka eläisi keskimäärin tuhannen
vuoden vanhaksi, täysilukuisena säilymiseen olisi kylliksi, jos puu
tuottaisi yhden ainoan siemenen tuhannessa vuodessa, jollei tämä siemen
koskaan tuhoutuisi, ja jos sopiva itämispaikka olisi sille taattu.
Siten jokaisen eläimen tai kasvin keskimääräluku on kaikissa
tapauksissa ainoastaan välillisesti riippuvainen sen munien tai
siementen luvusta.
Luontoa tarkastaessa on mitä tärkeintä aina pitää mielessä edellisessä
puheena olleet seikat. Älkäämme koskaan unohtako, että jok'ainoa
elollinen olento niin sanoakseni kaikin voimin pyrkii kartuttamaan
lukuaan, että jokainen olento jonakin ikäkautenaan taistelee
olemassa-olostaan, että ankara hävitys välttämättä kohtaa joko nuoria
tai vanhoja olentoja jokaisessa sukupolvessa tai väliaikojen perästä
uudistuen. Poistakaamme joku este, lieventäkäämme hävitystä vain
hiukankin, niin lajien lukumäärä lisääntyy melkein heti hyvinkin
tuntuvasti.