Pernilla. Parasta on että me päätämme sen lyhyesti ja pian; sillä
herralla on paljo toimittamisia tänä iltana.
Eerikki Matinpoika. Näkeekö herra sen hyväksi, että avioliittokirja
päätetään tänä iltana.
Bielgeschrey. Aivan niin, hyvä herra! Siihen olen tytyvä.
Pernilla. Niin antakaa heti kädet toisillenne. Ne ovat molemmat kuin
rakastuneet hiiret.
(He antavat toisilleen kädet, syleilevät toisiaan; jokainen
toivottaa onnea. Notarius kirjoittaa ja Pernilla puhuu
hänelle hiljaan).
Bielgeschrey. Hyvästi, herra Notarius! Minä lähetän huomenna teille
rahaa.
(Notarius menee pois).
Bielgeschrey. Jos tämä päivä on ollut vastuksellinen, niin onpa sitä
vastaan ilta sitä iloisempi, kuin olen samalla kertaa saanut sekä
tyttäreni että emäntäpiikani naimisiin.
Eerikki Matinpoika (Pernillalle). Onko herra naittanut
emäntäpiikansakin tänä iltana?
Pernilla (osottaa Leonoraa). Se on tuo nuori ihminen, jonka näette
tuossa.
Eerikki Matinpoika. Onpa kaunis ihminen, kenenkä se saapi?
Pernilla. Tuon nuoren miehen, joka tuossa seisoo. Hän on kutsujamies
tässä kaupungissa.
(Molemmat morsianparit seisovat sillä aikaa vierekkäin
ja hyväilevät toisiaan).
Bielgeschrey. Nyt minä olen unhottanut kaikki vastukseni.
Eerikki Matinpoika. Kaikki on käynyt hyvin hyvästi; sillä vaikka
puukhollari ja kutsuja, joista toinen on saanut herran tyttären ja
toinen emännöitsijän, ovat alhaisia ihmisiä, niin voivat ne kuitenkin
hyvästi elättää vaimonsa; sillä olkoon sanottu, rakas lankoni -- -- --
Bielgeschrey. Miksikä te kutsutte minua langoksi?
Eerikki Matinpoika. Minä olen vanhanaikainen mies ja pidän
vanhanaikaisia tapoja.
Bielgeschrey (hiljaan). Olkoon, niinkuin Pernilla sanoo, kutsujan
kieltä. (Kovasti). En minä sano sitä ylpeydestä, vaan senvuoksi ettei
se ole tavallista.
Eerikki Matinpoika. Sen tiedän kyllä, että yleväarvoisten ihmisten
kesken on tavallista sanoa herra kaikille.
Bielgeschrey. Hei, älkää pitäkö sitä minun ylpeytenäni.
Eerikki Matinpoika. En ollenkaan, vaan minä olen muuten mies, jonka ei
tarvitse hävetä elinkeinoani; sekä minä että poikani voimme elää
komeasti ja paitsi tätä panna joka vuosi rahoja säästöön.
Bielgeschrey. Sen minäkin uskon. Mutta toinen vuosi ei ole aina toisen
vuoden arvoinen. Ruttovuoden jälkeen luulen olleen hyvän vuoden teidän
virkaisille.
Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas se pörisee tuuleen. (Kovasti). En
ymmärrä ollenkaan mitä herra tällä tarkoittaa?
Bielgeschrey. Minä tarkoitan, että silloin tulee paljo häitä
pidettäväksi.
Eerikki Matinpoika. Mitä häillä on tekemistä minun virkani kanssa?
Bielgeschrey. Olettehan te kutsujamies tässä kaupungissa?
Eerikki Matinpoika (hiljaan). En minä koskaan usko häntä selväpäiseksi.
(Kovasti) Kuulkaa, hyvä lanko! Jos te puhutte niin ajatuksissanne, niin
minä surkuttelen teitä, ja jos te puhutte näin minua pilkataksenne,
niin ette tee ollenkaan oikein.
Bielgeschrey. Vaiti langon nimellä! Lempo vieköön! olenko minä teidän
lankonne?
Eerikki Matinpoika. Onhan minun poikani tyttärenne kanssa naitu?
Pernilla (hiljaan). Nyt kohta puhkeaa. Mutta mitäpä siihen auttanee?
Bielgeschrey. Kyllähän minä tiedän sen olevan teidän kutsujan
puheenpartta kutsua talon piikaa tyttäreksi ja herraa langoksi, mutta
jos teidän poikanne on saanut minun emäntäpiikani, niin emme kuitenkaan
ole langoksia; sillä totisesti minä en ole koskaan koskenut häneen.
Pernilla. Pidä korvasi auki, Pernilla!
Eerikki Matinpoika. Mitä tuhannen tulimaista te puhutte
emäntäpiiastanne? Teettekö te tyttärenne palveluspiiaksenne?
Bielgeschrey. En, minä tunnen kyllin tyttäreni, ja minä tunnen kyllin
emännöitsijäni, hyvä kutsujamies!
Eerikki Matinpoika. Minä en ole mikään kutsujamies, saakeli soikoon!
Bielgeschrey. Pernilla! Hän sanoo ei olevansakaan mikään kutsujamies,
totta jumalaut' ollette kutsuja.
Pernilla. Aivan, herra! Se on vanhempia kutsujamiehiä tässä
kaupungissa.
Eerikki Matinpoika. Mene hiiteen, sinä juorukello! kun kehtaat
valehdella! Minun nimeni on Eerikki Matinpoika, ja minä olen
puukhollari. Ja tuossa on minun poikani Pekka, joka on laillisesti ja
julkisesti tullut naimiseen teidän tyttärenne kanssa.
Bielgeschrey. Mitä lemmon ilvettä tämä on? Minun pääni on jo puoli
pyörällä. (Leanderille). Kuulkaa herra! Ettekö te ole puukhollari,
Eerikki Matinpoika?
Leander. Suokaa anteeksi, rakas appeni! Minun nimeni on Leander ja olen
herra Jeronimon poika.
Bielgeschrey. Kuulkaa, seignör Jonas Korsitsinpoika! Eikö tämä ole
teidän nepaimenne?
Oldsur. Suokaa anteeksi. Minun nimeni on Oldsur, ja olen hyvin tuttu
ilvehtijä kaupungissa, teidän nöyrä palvelijanne.
Bielgeschrey. Minä kysyn vielä kerran, herra! Ettekö te ole kutsuja
tässä kaupungissa?
Eerikki Matinpoika. Ja minä vastaan vielä kerrassaan, että minä olen
Eerikki Matinpoika, puukhollari.
Bielgeschrey. Ja te, nuori mies, joka olette saanut minun
emäntäpiikani, ettekö te ole kutsuja ja kutsujan poika?
Pekka. Minä olen Pietari, puukhollari, joka olen saanut teidän
tyttärenne.
Bielgeschrey. Te olette hullu; tuossahan Pekka puukhollari seisoo.
Leander. Ei, herra! Minun nimeni on Leander.
Bielgeschrey. Voi pahainen päivä! Mitä tämä on? joko minä olen hullu,
vai oletteko te hulluja, vai onko Ovidiuksen Metamorphosis muuttunut
meidän aikoihimme. Kuule, tyttäreni, etkö sinä ole minun tyttäreni?
Leonora. Olen, pappa kulta!
Bielgeschrey. Ja te, Madlena, ettekö te ole Madlena?
Madlena. Olen, herra!
Bielgeschrey. Ja sinä, tyttäreni, etkö sinä ole naitu Pekka
Eerikinpojalle, puukhollarille.
Leonora. Suokaa anteeksi, pappa kulta, minä olen tullut naimiseen
Leander Jeronimon pojan kanssa.
Bielgeschrey. Aa!... ja te, Madlena! Eikö se ole kutsuja, jonka te
olette saanut?
Madlena. Suokaa anteeksi, herra, se on puukhollari. (Bielgeschrey istuu
ja miettii). Eerikki Matinpoika (Leonardille). Herra, teidän veli
hyvänne on kokonaan tullut pyöräpäiseksi. Lähetetään sana lääkärille;
sillä eihän tuo tunne yhtäkään meistä!
Leonard. Minä olen vallan hämmästyksissäni kaikesta tästä? En usko
muuta, kuin että tässä on joku ilve-petos.
Bielgeschrey (hypäten tuolilta). Minä olen Alexander Magnus ja te
kaikki muut veinaria, jotka tapan, paikalla.
(Ottaa tuolin käteen ja rupeaa niitä ajamaan. Leonard lyöpi
kätensä hänen ympärilleen ja panee hänet istumaan).
Leonard. Rakas veljeni! Ettekö tunne minua?
Bielgeschrey. Voi, voi, voi! minä olen kokonaan typerryksissä näistä
seikoista. Te olette veljeni Leonard.
Leonard. Älkää olko millännekään, velikultani! Tutkitaan asiat
ajatellen, sillä varmaan on tässä pidetty kavaloita juonia. Kuulkaa,
rakas Leonora, minä näen että teidän isänne on tahtonut naittaa teitä
mieltänne vastaan, ja te olette käyttänyt petosta päästäksenne
sellaisesta naimisesta.
Leonora (polvillaan). Voi, minun rakkain isäni! Minä rukoilen itkevillä
kyyneleillä anteeksi. Rakkaus Leanderia kohtaan toiselta puolelta ja
mielenkarvaus toiselta puolelta on viettänyt minua käyttämään näitä
luvattomia keinoja.
Leander (myös polvillaan). Suosiollinen herra appi! Minä olen se sama,
jonka te aamulla niin pilkallisesti ajoitte pois. Minä olen ollut
olevinani Pekka Eerikinpoika puukhollari, tämän nimisenä saadakseni
sitä aarretta, jota en muuten olisi voinut käsittää.
Pernilla (myös polvillaan). Armias herra! Minä olen päällikkönä koko
tässä juonikkaassa komppaniassa. Minä olen keksinyt kaikki nämä kavalat
keinot, en pilkatakseni herraani, mutta pelastaakseni rakasta
tytärtänne, joka epätoivossa olisi hukuttanut henkensä, jos häntä olisi
pakotettu ottamaan tämä puukhollari.
Oldsur (samoin polvillaan). Armollinen herra! Minä olen Oldsur, hyvin
oppinut ja keinokas, matkustava ritari. Minä se olin, joka olin
asian-ajajana ja kirjoittajana puolen päivän jälkeen, estämässä herraa,
ettei hän saanut aikaa puhua Pekka Eerikinpojan kanssa, kun tämä tuli
kosioimaan Madlenaa, jota saimme hänet herran tyttäreksi luulemaan.
Bielgeschrey. Voi! Tämän minä kostan, vaikka henkeni menköön.
Leonard. Sen minä vakuutan, että jos olisivat ne ottaneet minunkin
joukkoonsa, olisin minäkin, huolimatta siitä kunniasta, jota aina annan
veljelleni, antaunut samaan keinoon. Antakaa anteeksi näille nuorille
ja pitäkää kaikki nuot kavalat keinot rakkauden ja epätoivon
vaikutuksina. Rakkaus on sellainen väkevä kiihko, että se hylkää
kaikki, saadakseen sitä, jota hellästi haluaa. Mitä on teillä muuten
tätä naimista vastaan? Eikö tämä ole kymmentä vertaa parempi ja
arvollisempi kuin tuo toinen? Eikö hän ole taitava, ylevä ja rikas
mies?
Bielgeschrey. Mutta _mon frère!_ hän ei taida toimittaa puukhollarin
työtä. Minä tahdon sellaisen vävyn, joka olisi taitava siihen, ja voisi
olla minulle avullinen vaivaloisissa toimituksissani.
Leonard. Kuulkaa, _mon frère!_ jos suostutte minun neuvooni, niin
ajakaa ensin pois kaikki nuo kirjoitusmiehet, menkää ulos ja käykää
hyväin ystäväin tykönä iltasilla, nukkukaa puolipäiväis-unenne, ja
olkaa niinkuin teillä ei olisi mitään toimittamista, ja katsokaa sitte,
eikö tule enempää toimitetuksi talossanne.
Bielgeschrey. Hei, _mon frère!_ älkää puhuko joutavia, kukaan muu ei
tiedä mistä kenkä puristaa kuin se, jolla se on jalassa.
Leander. Voi, rakas appeni! jos te annatte vihanne sammua, vakuutan ja
lupaan minä käyttää kaiken aikani kirjoitukseen ja luvunlaskuun,
auttaakseni teitä toimissanne.
Pernilla. Ja sen minä myös takaan, herra, että hän tekee.
Bielgeschrey. Niin sinä, pärisijä! Sinä saat maksaa minulle tämän
leikin.
Pernilla. Jos en minä pitäisi herran taloa kunniassa, niin olisin
antanut asiain mennä menoaan. Mutta kun en suvainnut nähdä herraa
pilkkana ja mamselia epätoivoon langenneena sellaisessa naimisessa,
olen tarttunut tähän keinoon.
Leonard, Hän puhuu oikein, sillä miksikä olisi hän antaunut sellaiseen
vaaraan, jos ei hänen ahkera huolensa olisi pakottanut häntä siihen?
Bielgeschrey. Lupaatteko siis minulle, herra, oppia puukhollarin
keinoa.
Leander. Sen vannon, rakas appeni.