Pernilla. Menkää ulos kaikki, ja te pärisijä myös.
(Kaikki menevät ulos).
Neljäs kohtaus.
Bielgeschrey. Pernilla.
Bielgeschrey. Hän tahtoi minua luuloitella, ettei yksikään muista ollut
koskenut mustaan kanaan.
Pernilla. Voi herra! näinhän minä omilla silmilläni akkunasta kuinka
muut kanat sitä hakkasivat. Mutta se piika on sama siinä niinkuin
muussakin asiassa. Jos en minä nytkään olisi estänyt häntä, niin olisi
tullut suuri vahinko.
Bielgeschrey. Mikä se oli.
Pernilla. Älkää luulko, että minä sitä sanon herralle, jos ei herra
lupaa olla vaiti.
Bielgeschrey. No, min'en nosta siitä elämätä, sano se heti minulle.
Pernilla. Eilen löysin minä herran liinavaatteiden luettelokirjan
kyökistä; sen oli tuo lemmon piikakutjale saanut käsiinsä ja yritti sen
päällä leikkaamaan lohta.
Bielgeschrey. En, siitä en saata olla vaiti; sillä siitä olisi tullut
minulle suuri vahinko.
Pernilla. Koska herra ei saata pitää lupaustansa, niin en usko häntä
enää koskaan.
Bielgeschrey. Ei, Pernilla; minun täytyy saada hänet käsiini. Sepä
vasta ryökäle.
Pernilla. Voi herra! Minä pyydän nöyrimmästi; hän laskeusi polvilleen
ja rukoili minua itkein, etten minä häntä ilmoittaisi, mutta minä en
hänelle luvannut sitä, ennenkuin hän vannoen vakuutti minulle ei enää
koskaan koskevansa herran kirjoituskaluihin.
Bielgeschrey. Joka koskee minun papereihini, se koskee minun
silmäterääni.
Pernilla. Herra älköön panko niin pahaksi! Hän on tästä tapauksesta
oppiva toiste olemaan varovaisempana.
Bielgeschrey. Jos minulta varastetaan rahaa, niin sen voisin kärsiä,
mutta jos minun paperini otetaan, niin on se juurikuin sieluni
otettaisiin ruumiista.
Pernilla. Minä vakuutan herraa, ett'ei vähintäkään ole kadonnut eikä
hämmentynyt paikaltaan; sillä minä katsoin kohta tarkasti kaikkein
perään.
Bielgeschrey. Minä olen siis vaiti tällä kertaa sinun tähtesi. Mutta
tästä lähin ei saa minun konttoriini tulla kukaan muu ihminen kuin
sinä. Mutta mihin vävyni joutui?
Pernilla. Ottihan herra siitä jäähyväiset, ja käski hänen tulla takasin
kello viiden aikana.
Bielgeschrey. Se on tosi, Pernilla. Minulta unehtuu toinen asia toisen
tähden. Luuletko sinä minun muistavani, olenko syönyt päivällistä
tänään?
Pernilla. Ette, herra! Ruoka on valmiina pöydällä,
Bielgeschrey. No jospa menen syömään pikimmältään.
(Menee sisälle).
Pernilla. Näin päästiin tästä kiusauksesta.
Viides kohtaus.
Oldsur. Pernilla.
Oldsur (palvelijana). Voi saakeli, Pernilla! mihinkä kiusaukseen se
pani meidät rätingillään tasapää- ja kukkurapää-mitasta.
Pernilla. Mutta minä sain hänen unhottamaan sekä tasa- että kukkurapään
ja kiedoin hänen talousasiain jupakkaan.
Oldsur. Mutta mitä se sanoi, kun näki meidän menneen pois.
Pernilla. Minä sain hänen uskomaan, että hän itse oli ottanut teiltä
hyvästi. Minä saan hänen unhottamaan mitä hyvänsä, kun vaan sekoitan
hänet toimituksiin.
Oldsur. Kyllä, saakeli vieköön, minä laitan hänelle kyllin
askaroimista.
Pernilla. Se onkin hyvin tarpeellista, muuten olemme pahassa pulassa.
Puolen tiiman perästä on puukhollari täällä. Mutta tuolta tulee herra.
Mene syrjään ja tule heti tänne Leanderin kirjeen kanssa.
(Oldsur menee).
Kuudes kohtaus.
Bielgeschrey. Pernilla.
Pernilla. Joko siis herra nyt on syönyt?
Bielgeschrey. Eihän minulla ole koskaan aikaa syödä tarpeekseni,
Pernilla! Juokse kirjoittajain tykö ja kysy, ovatko saaneet kirjeet
käärityiksi.
Pernilla. Tässä tulee palvelija ja kohtaa minun juuri ovessa, tuoden
kirjettä herralle.
(Oldsur antaa kirjeen ja menee takasin).
Bielgeschrey. Pernilla! kun joku tulee ja tahtoo minua puhutella, niin
sano, että tahdot kysyä olenko kotona. Niinhän kaikki palvelijat
tekevät mahtavain taloissa.
Pernilla. Muutamat ovat niin hävyttömät, että tukkeuvat suoraan
sisälle. Mutta koska herra niin tahtonee, älköön myöskään kurkistelko
sieltä akkunasta, niinkuin herralla on tapana. Sillä tuonoin näki joku
mies herran akkunassa, ja tavaten minun kadulla, sanoi: "tervehdi
herraasi ja sano, että kun hän vasta menee ulos, niin ottakoon päänsä
mukaansa; sillä pään minä näin akkunassa". Muutamilla saattaa olla
tärkeitä asioita, herra, eivätkä saata sanoa palvelijoille mitä
tahtovat.
Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mitä sanot, mutta minun täytyy lukea
tämä kirje. (Lukee). Lempo vieköön! Mitä tuhannen täytistä tämä on? Tuo
Leander, joka oli täällä aamulla, kirjoittaa minulle, että koska hän on
kuullut, että minä olen antanut toiselle tyttäreni, joka enneltään on
kihlauksissa hänen kanssansa, kuten hän sanoi saavansa toteen useista
tyttäreni kirjeistä, joissa hän valalla vannoen velvoittaa itsensä
rakastamaan häntä eikä ketään muuta, niin ei minun pidä ottaa
pahakseni, jos hän panee viimeistä kihlausta vastaan, ja vetää asiansa
maan oikeuden eteen, lain tuomittavaksi.
Pernilla. Noh, mitä se on? Nyt purkaa mamseli taas hänen kanssansa,
sanoen sellaiseen kihlaukseen ei olevan isän suostumusta, ja kun hän
sellaista suostumusta ei ole ennättänyt saada, niin menee asia
itsestään mitättömäksi. Kuitenkin on herralle hyvin harmittava seikka
tulla sekaunneeksi käräjä-asiaan; vaikka sillä voitatte, menee teiltä
kumminkin hyvä joukko aikaa hukkaan.
Bielgeschrey. Minä tulen hulluksi tätä ajatellessani. Mitä sinä neuvot
minua tässä tekemään?
Pernilla. Minä neuvoisin herraa ensin kirjoittamaan hänelle ja
nuhtelemaan häntä tavattomasta aikeesta ja pelottamaan häntä
aloittamasta käräjänkäyntiä, ja sitten neuvottelemaan hyvän
asian-ajajan kanssa.
Bielgeschrey. Pane palvelija kohta noutamaan asian-ajajaa.
Pernilla. Heti kohta; sillä aikaa kirjoittakoon herra kirjeen
valmiiksi.
Bielgeschrey. Voi minua ihmis parkaa! minä hukun aivan toimituksiin.
(Istuu kirjoittamaan).
Pernilla (hiljaan). Kyllä käypi hyvästi. Mutta tässä pitää tulla vielä
usiampia puuhia lisäksi; sillä tuskaukset ja minun keinoni vaikuttavat
niin paljo, että, kun se oikia kosija tulee, hänellä ei ole halua eikä
tilaa puhumaan hänen kanssansa. Tulkoon nyt kosija milloin tahtoo;
hänen täytyy herran läsnäollessa tulla kihlatuksi emännöitsijä Madlenan
kanssa. Leander ja Oldsur eivät sitä käsitä, miksikä minä toimitan tätä
kaksinkertaista naimista. Ne eivät tiedä Madlenan luvanneen minulle
viisikymmentä riksiä, jos minä saan herran laittamaan hänelle miehen.
Ja se ei voi tapahtua muussa kuin tämmöisessä tilassa; sillä herralla
ei ole muuten siihen koskaan aikaa.
Bielgeschrey. Tänne ei saa muita tulla sisälle kuin asian-ajaja ja
parran-ajaja, sillä viimeinkin on minun saaminen partani ajetuksi,
koska tänne tulee vieraita illalla, jos en muuten tahdo lykätä häitä
toistaseksi.
Pernilla. En minä kehoittaisi herraa häitä viivyttämään, koska se
toinen huijari käyttää kaikkia keinojaan niitä estääksensä.
Bielgeschrey. Kyllä se on niinkuin sanot. Tänä iltana sen täytyy
tapahtua, vaikka minulla on hyvin vähä aikaa, mutta älä päästä ketään
sisälle, että minä saan rauhassa kirjeeni kirjoitetuksi.
Pernilla. En ketään muita kuin asian-ajajan, parran-ajajan ja
kosiomiehen.
Bielgeschrey. Sehän tulee vasta illalla?
Pernilla. Minusta näytti, että herra käski sen tulla tänne takasin
puolenpäivän jälkeen.
Bielgeschrey. Sitä minä en muista, siinä minä tein hullusti.
Pernilla. Eihän se estä herraa; saapihan se sill'aikaa puhua mamselin
kanssa. Kyliähän minä sanon syitä herran edestä.
Bielgeschrey. Niin saanen siis kirjoittaa kirjeeni.
Pernilla (hiljaan). Tulkoon nyt herra puukhollari, milloin tahtoo,
minulla on voitto käsissä. (Roikutetaan). Mutta nyt kolkutetaan, jopa
luulen että se on hän.
Seitsemäs kohtaus.
Oikea puukhollari. Pernilla. Bielgeschrey.
Puukhollari. Minä tulen tänne puheen jälkeen, isäni Eerik Matinpojan ja
herra Bielgeschreyn välillä, teitä tytärtä, kaunista mamselia
kosioimaau.
Pernilla. Te erehdytte, herra puukhollari, minä olen piika, mamseli
saapi kohta kunnian tulla tänne.
Puukhollari. Se on minulle kunniaksi ja hänelle häpeäksi. Mutta enkö
minä saisi ensin puhutella herraa!
Pernilla. Voi, ette! Herra istuu tuskauttavissa toimituksissaan, jotka
tänä päivänä ovat estäneet häntä syömästä ja juomasta; hän on käskenyt
minun anoa anteeksi hänen edestänsä. Asia on herran puolelta aivan
valmis. Se vaan puuttuu, että herra itse puhuttelee mamselia. Käykö
herran pikkuisen odottaa, niin mamseli hetikohta on täällä. Voi! herra
rukkani pelkään minä vieläkin kerran nääntyvän toimituksiinsa.
Kahdeksas kohtaus.
Madlena (koreaksi vaatetettuna). Henrikka.
Puukhollari. Bielgeschrey.
Puukhollari. Minä olen tullut tänne, kaunis mamseli, sen puheen
jälkeen, jota on herra Bielgeschreyn ja minun rakkaan isäni välillä,
pyytämään teitä kaikessa siveydessä ja säädyllisyydessä minun
aviovaimokseni, ja kysymään teiltä, tahdotteko ottaa minun
aviomieheksenne.
Madlena (kumartaen). Minä sanon tuhansia kiitoksia.
Puukhollari. Minä pyydän siis nöyrimmästi, ettette halveksisi ottaa
tätä sormusta aamulahjaksi.
Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia. Ettekö tahdo istua, enkelini!
Puukhollari. Ei, kiitoksia, kaunis mamseli! minä seison mieluisammin.
Madlena. Ah, minä rukoilen, että käytte istumaan, enkelini!
(He istuvat).
Bielgeschrey. Pernilla! kuka se tuo on, joka siinä puhuu?
Pernilla. Se on kosiomies, joka puhuu mamselin kanssa, hyvä herra.
Bielgeschrey. Se on hyvä, lapseni! laske leikkiä rakkaasi kanssa siksi
kun minä olen saanut kirjeeni kirjoitetuksi.
Puukhollari. Sanottakoon avioliitosta mitä tahansa, niin on siinä
erinomaista taivaallista johdatusta. Minä olen usein nähnyt vaimopuolen
unissani, samanlaisen ja samanmuotoisen kuin mamseli on, niin että
siitä saatan käsittää, että näin kauan sitten on määrätty tuolla
ylhäällä.
Pernilla (hiljaan). Hyi häpeä! Juurikuin se olisi muuta kuin rahaa,
jota sinä tarkoitat saadaksesi.
Madlena. Voi, onko se mahdollista? Totisesti on minun käynyt samalla
lailla. Sillä kerran kun seisoin ja rukoilin hyvää naimista, jota
kerskaamatta, olen useinkin tehnyt -- sillä liiaksi usein ei sitä
tosiaan tule luetuksi, -- tulipa eteeni miespuoli, joka oli ihan --
aivan minun enkelini näköinen.
Puukhollari. Anteeksi, kulta mamselini! Saanko suudella?
Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia.
Bielgeschrey. Pernilla, kuka se on, joka siellä puhuu?
Pernilla. Herra, se on ylkämies, joka puhuu mamselin kanssa.
Bielgeschrey. Hyvä, hyvä; tuumitelkaa rakkaasti keskenänne,
lapsukaiset, siksi kuin saan kirjeeni valmiiksi.
Puukhollari. Saanko kysyä mamseli-kultaseltani, kuinka vanha te olette?
Madlena. Muutamat pahat ihmiset ovat levittäneet sen huhun, että minä
olisin neljänkymmenen vuoden vanha; mutta en totisesti olekaan
kolmeakymmentä vuotta vanhempi.
Puukhollari. Niin olemme siis saman ikäiset.
Madlena. Voi, sepä on suloista! Vertaisten ilot paraimmat.
Puukhollari. Ei sitä pitäisi naida, ennenkuin kolmenkymmenen vuoden
vanhana.
Madlena. On mar' se aivan oikein; sillä kun lapset naivat toisensa,
niin talouden pidosta ei tule mitään.
Bielgeschrey. Kuka se on, joka siellä puhuu?
Pernilla. Se on ylkämies, joka puhuu kultansa kanssa.
Bielgeschrey. Koht'ikään olen luonanne, lapsi-rakkaani! Minulla on
ainoastaan muutamia riviä jälellä.
Pernilla (hiljaan). Hyvänen aisa! Täytyypä taas keksiä jotakin uutta
keinoa? (Kovasti). Herra! Ettekö haluaisi mennä mamselin sänkykamariin,
niin voisitte puhua vapaammasti, ettekä olisi herralle esteenä?
Puukhollari. Aivan oikein. Niin saatamme tehdä.
(He menevät).
Pernilla. Hyvänen aika! Näen herran kirjoittaneen loppuun: nyt minä
rykäsen Oldsurille, se on merkkinä.
(Hän rykäsee).
Yhdeksäs kohtaus.
Oldsur (asian-ajajana). Bielgeschrey. Pernilla.
Oldsur. Minä kuulin herran haluavan saada asian-ajajaa.
Bielgeschrey. Niin! Sekö olette, jonka tykö lähetin palvelijani?
Oldsur. En, herra. Se mies ei ole koskaan puolenpäivän jälkeen ihmisten
puhutettavana.
Bielgeschrey. Juopiko se sitten.
Oldsur. Niin, herra! Mutta älkää kertoko sanojani.
Bielgeschrey. Pernilla! miksi sinä sitte panit palvelijani menemään
semmoisen tykö?
Pernilla. En minä tietänyt, herra, että hän juopi. Mutta se on hyvä
että tämä mies on tullut sen sijaan.
Oldsur. Minulla on käymistä siinä talossa. Ja kuultuani herran
tarvitseman puolustajaa, otin rohkeudeksi tulla tänne.
Bielgeschrey. No, kiitos siitä!
Oldsur. Saatanko olla minään apuna?
Bielgeschrey. Minulla on teidän kanssanne konsuleeraamista.
Oldsur. Se sana konsuleerata merkitsee kahtakin seikkaa. Se merkitsee
sekä antaa hyviä neuvoja, latinaksi _consulere alicui_, kuin myös:
pyytää hyviä neuvoja, latinaksi _consulere aliquem_.
Bielgeschrey. Hoh! minä luulen, että teillä oppineilla on päässä koiran
luita longallaan. En minä käskettänyt teitä tänne neuvomaan minulle
sana-oppia tai ortographiaa, vaan -- -- --
Oldsur. Hyvä herra! Puheemme ei koske sana-oppiin; herra sekoittaa
sana-opin lause-opin tai syntaxin kanssa. _Orthographia est ars
vocabula recte scribendi_, se on taito tai tiede kirjoittaa sanat
oikein, joka on sellaista seikkaa, johon minä en ole sekaunut, vaan
minä olen ainoastaan oikaisnut herran puheentapaa, _non orthographiam,
sed phrases corrigo_.
Bielgeschrey. Anteeksi! ett'en ollenkaan ole käskettänyt teitä tänne.
Te saatte mennä milloin tahdotte; sillä minulla on muuta tekemistä kuin
kuluttaa päivääni lörpötyksillä.
Oldsur. Lääkärit ja asian-ajajat ovat mielellään apuna, mutta niitten
luvalliset säännöt sanovat myös, että jokainen askel, jonka ottavat,
vaatii maksun.
Bielgeschrey. Pitääkö minun maksaa teille siitä, että lörpötyksillä
menetätte minulta hyvän ja kalliin ajan?
Oldsur. No, mitä te herra, sitte tahdotte?
Bielgeschrey. Minä olisin tahtonut teiltä neuvoa muutamista
artikeleista.
Oldsur. Herra! se sana artikeli on meille lain-oppineille hyvin
tuntematoin ja sitä käytetään ainoastaan _in foro theologico_.
Romalainen oikeus-oppi ei siitä tiedä mitään. Se jaetaan ainoastaan _in
libros, capita et paragraphos_. Jos herra lukisi läpi _Codicem,
Pandectos, Institutiones, Novellas_, ja katsoisi tarkasti, niin
saisitte nähdä ett'ei missään kohdin löydy sanaa: artikeli. Ennen
menetän vaikka virkani, kuin käytän sanaa: artikeli. Mutta missä
asiassa kysytte minulta neuvoa?
Bielgeschrey. On muuan ihminen, joka on salaa kihlannut tyttäreni ja on
saanut häneltä useita kirjettä, joissa tyttäreni vakuuttaa häntä
rakkaudestaan, kaikki tämä on tapahtunut aivan minun tietämättäni. Minä
naittaisin tytärtäni toiselle, hyvän miehen pojalle. Tyttäreni sitä
ensin hämmästyy, mutta viimein hän suostuu siihen, jonka olen valinnut
vävykseni. Toinen kuulee tästä kuihkauksen ja uhkaa minua oikeuteen,
pitäen tyttäreni kirjeitä todistuksina. Sellaiset uhkaukset eivät paljo
merkinne, herra asian-ajaja? Mutta peloittaakseni häntä riidasta, olen
minä ylöspannut kirjeen hänelle.
Oldsur. Ylöspannut! Mitä se on? Ylöspanna merkitsee nostaa ylös; se
saattaa myös merkitä panna kokoon.
Bielgeschrey. Luulen itse ilmi-perkeleen tulleen tänne asian-ajajan
haamussa.
Oldsur. Herra! Puhukaa siis selvemmästi. Tahtoiko herra sanoa: panna
kokoon.
Bielgeschrey. Niin, niin! Minä olen kirjoittanut kirjeen valmiiksi.
Oldsur. Semmoinen kirje pitää kirjoitettaman ymmärryksellä, jos se on
voiva peloittaa hänet riidasta. Näyttäkää minulle kirje!
(Hän lukee).
Bielgeschrey. Eikö se ole hyvä kyllä?
Oldsur. Hui, hai! herra kulta! Muita temppuja lisäksi. Minä sepitän
herralle sanat kirjeesen, joka paremmin puristaa.
Bielgeschrey. Niin haluatteko siis sepittää minulle sanat.
Oldsur. Jos herra tulee toimeen sillä Espanjalais-tavalla, jonka me
asian-ajajat olemme ottaneet sanoja sepittäessämme, joka on hyvin lyhyt
ja hyvin ytimekäs.
Bielgeschrey. Jota lyhyempi, sitä parempi; sillä aika on kallis
minulle, jolla on paljo toimittamista.
Oldsur. Kah, se on hyvä että herra ymmärtää asian. (Lyöpi
Bielgeschreytä olkapäähän ja sanoo) Oletteko kirjoittaneet?
Bielgeschrey. Ettehän te ole minulle mitään sanoneetkaan vielä.
Oldsur. Noh, hyvä herra! Kun minä lyön teitä olkapäähän, niin merkitsee
se, että teidän pitää kirjoittaa hengen arvonimi. Mikään keino ei saata
olla parempi ja lyhyempi kuin tämä.
Bielgeschrey. Hyvänen aika! semmoisia uusia tapoja! Hyvä kyllä, kun sen
vaan tietää. Minä kirjoitan suoraan arvonimen.
Oldsur. Hyvä. Haluaako herra nyt kirjoittaa: "Koska seignör Leander" --
Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. On!
Oldsur (viheltää). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. Mitä vielä?
Oldsur. Noh, herra! kun minä vihellän, merkitsee se kommamerkin.
Bielgeschrey. Hiiden hullutusta; nyt minulla on kommamerkki.
Oldsur. Seignör Jeronimon poika, asuva -- Tvi (sylkee). Onko
kirjoitettu?
Bielgeschrey. Hän ei asu Tyessä. Hän asuu tässä kaupungissa.
Oldsur. Noh, herra! Kun minä sylen ja sanon tvi, on se yhtä kuin
nimittäisin sen kaupungin, jossa se riitaveli asuu. Minä näen herran ei
ymmärtävän uutta tapaa sanain sepityksessä, vaan herra voipi sen aivan
heti oppia ja sitte alinomaa sitä käyttää, kun hän sanostelee
asiamiehensä kirjoitettavaksi, sillä keino on vallan sovelias niille
ihmisille, joilla on paljo toimittamista. Mikä teillä nyt on?
Bielgeschrey. Jeronimon poika, asuva tässä kaupungissa.
Oldsur. Hyvä. (Viheltää). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. On, kommamerkki.
Oldsur. Viime vuonna minulta -- (Nykäsee tukasta). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. Häh! Miksikä te revitte minua tukasta?
Oldsur. Noh, se merkitsee sulkumerkit tai _parenthesis_.
Bielgeschrey. Noh, saitkos tuosta vetimesi! (Lyöpi korvalle). Kas tuo
merkitsee: _Claudatur Parenthesis_.
Oldsur. Te olette todistajina mitenkä minua on kohdeltu. Minä
haastautan teidät oikeuteen.
Bielgeschrey. Ja minä annan teille vasta-haaston.
Oldsur. Minä näytän toteen, sen olevan yleisen tavan asian-ajajilla
ulkomaalla näin saneskella kirjoitettavaksi.
Bielgeschrey. Ja minä näytän toteen, teidän olevan peijakkaan ja vielä
muittenkin, jotka pitävät sellaista tapaa.