"Pirtti on täynnä tietäjiä,
joka loukko loihtijoita."
Vanhaan hyvään aikaan oli tietäjiä joka kulmakunnalla, toiset kuuluja
kautta koko Kainuun, toiset vain omalla perukalla tunnettuja,
muutamista taas ei omassa kylässä paljoakaan tiedetty, mutta etempänä
olivat he suuressa maineessa.
_Tietäjä_ oli heidän arvokkain nimensä, mutta mainittiin heitä myös
monella muullakin mainesanalla, milloin leikillään, milloin halveksien.
Sellaisia nimiä oli _taikuri, loihtija, velho, poppamies ja puoskija,
maanmestari ja maajumala_, jopa joskus _pirukin_.
Miltei kaikenkaltaisissa pulissa, mitä ikänä voi sattua, osasivat
tietäjät antaa apuansa. He parantelivat tauteja sekä ihmisistä että
eläimistä, he selvittelivät huimia ja raivotautisia, poistivat
rikkeitä, karkottivat painajaisia ja päästivät väkien vallasta, he
saattoivat hyvän onnen pilata ja pahan onnen parantaa, he voivat nostaa
madon, "metsän" sekä muita metsän petoja ja voivat ne asettaakin, jopa
karkoittaa pois koko seudulta. Varastetun tavaran he taisivat hankkia
takaisin, tulipalonkin he saattoivat tukahduttaa, ja useasti he olivat
apuna karjaa kevätlaitumelle laskettaessa sekä karjaa metsänpeitosta
päästettäessä. Kaikenkaltaista väkeä he käskivät ja hallitsivat
mielensä mukaan, parat ja tontut olivat heidän apulaisiaan, tuulet ja
sateetkin olivat heille alamaisia.
Kotikulmillaan tietäjät tavallisesti olivat taitonsa saavuttaneet,
monet olivat jo tietäjiksi syntyneet -- muutamat oikein hammas suussa
-- ja perineet mahtinsa isältään tai äidiltään, jopa useassa polvessa.
Toiset taas olivat muuten tietonsa oppineet, toisilta tietäjiltä,
etäisiltäkin, muutamat käyneet Lapistakin mahtia hakemassa.
Sillä Lapissa uskottiin kaikkein mahtavimmat tietomiehet elävän,
Tuli-Lapissa, jossa taivaantulet talvi-illoin loimottivat,
suolattomassa Lapissa, jossa ei ollut ensinkään asuinhuoneita,
maakuopissa vain oleskeltiin. Siellä oli mahtia, vaikka mihin
asiaan. Siellä elivät semmoiset tietäjät, jotka saattoivat sukeltautua
palavaan _honkaraasuunkin_ tietoja etsimään, ja taas mennä _ammuksiin_,
tainnostilaan, saamaan selvää epätietoisesta asiasta. Tietäjän
apulainen sitten laulamalla herätti päämiehensä "ammuksista".
Pyörtävissä hurjissa _tuuliaispäissä_ sekä tulisissa _lapinnuolissa_
kulkea vuhkaisivat Lapin tietäjät etelämpänäkin ja ajoivat täältä
metsänviljaa, karjaa ja muuta riistaa omaan tunturimaailmaansa.
Tuli-Lapista olivat ennen vanhaan useat tietäjät käyneet mahtia
noutamassa. Niin oli Ristijärven Pyhännältä kuulu Eskolainen siellä
matkannut ja palannut takaisin _noitakyydillä_. Kekrille halusi ukko
joutua omaan pöytäänsä, vaikka olikin jo kekriaatto, ja sitä hän
valitteli tietäjälle. Sanoi lapinukko silloin: "Ka, pääset, kun sen
mustan sonnin perimmästä parresta luvannet". Eskolainen lupasi ja sai
semmoisen lennon, että aamulla löysi itsensä kotinsa kekripöydästä.
Hattu vain oli matkalla pudonnut. Mutta kun akkaväki meni aamulla
navettaan, ei sonnia näkynytkään, pää vain oli jäänyt periparteen. Ja
sitä päätä vieläkin kuulutaan aitanparvessa säilytettävän merkkinä,
että niin on asia tapahtunut. ["Näin minäkin sen siellä", tiesi
kertoja-ukko]. Samoin oli myöskin muuan kuhmolaistietäjä käynyt Lapissa
ja kovalla lentokyydillä tullut takaisin, niinikään eräs Paltamon ukko,
jota oli tuotu oikein _noidannuolella_, niin että vain pari kertaa oli
matkalla kolahtanut kirkontapuliin ja kolmannen kopsahtanut
kotipihalle.
Lapinkävijä Eskolan ukko oli ollutkin suuria mahtajia. Veikaten oli hän
kirkkoonkin mennyt yöllä, hevosellakin ajanut ja hevostaan alttarin
edessä apattanut. Juhannusyönä oli ukko silloittanut leveätä suota,
_astunut_ vain suota pitkin, ja sitä myöten oli silta ihan itsekseen
syntynyt. Väki, jota hän oli hallinnut, oli sillan rakentanut.
Suuren Hiisijärven oli ukko kuivannut ja siinäkin käyttänyt apuna
lapinmahtiaan. Pienen ojan oli vain kuokkaissut kankaaseen ja sitten
nostanut _vesihiiden_, ja se kun oli alkanut riehkaista, niin koko
järvi oli ollut kiehuvana kattilana, ja hirmuisella voimalla se
oli hyökännyt umpinaiseen Tenkalampeen ja siitä taas murtautunut
edelleen. Kalat vain olivat jääneet korvallisistaan puiden oksiin
riippumaan. Yhdeksän syltä oli Hiisijärvi laskeutunut, ja ukko oli
saanut suuret heinämaat. Järven kuivaus muuten tiedetään tapahtuneen
v. 1761, ja Eskolaan kerrotaan tulleen eläjä Hyrynsalmelta, "Pyhännän
Pertuksi" sanottu. Ja talossa on aina eletty vanhankansan opeissa ja
tavoissa.
Oli sitten muitakin tietäjiä, toiset mahdikkaampia, toiset
vähempitaitoisia. Semmoisia oli _Lusin tietäjä, Hanna-velho_ ja
_Hurtti-ukko_ Ristijärvellä, käärmeiden hallitsijoita ja tautien
parantajia. Semmoisia oli myös _Lassi Heikkinen_ Puolangalla, kuohari
ja kova tietomies, pienoinen, mutta paksu ja pysty ukko, joka jo
puhuessaankin useasti kauhtui ja kiivastui. Tulisella raudalla ja
tervalla kärventäen hän kuohitsi hevosia, ja lakkia kohautellen luki
loitsujaan ja lopuksi viskaten vettä hevosen selkään siunasi tekonsa:
"Puista pukusi puhtahaksi,
villasi visertäväksi,
kukon lailla kurkistele,
kanan kaunihin tavalla!"
Mutta jos joku etempää, nurkan takaa toimitusta pilkisteli, karjaisi
Lassi hänelle:
"Karsta kateen silmiin,
noki noijan sieramiin!"
Taikka jos hän epäili jonkun katsojan aikovan pilata asian, meni hän,
painalsi silmäilijän olkapäistä istualleen ja tiuskaisi: "Istu sinä
tuossa, jotta minä saan työn tehä!" Eikä päässyt toinen paikaltaan
Lassin päästämättä. Ei pelännyt kuohari pakkastakaan. Oli kerran
viinahallin veikalla pilvettömänä pakkasyönä astuskellut avojaloin
kahden neljänneksen taipaleen Lyly-Hiltulasta Jalkaseen. Eivätkä
paljaat jalat paleltuneet. Toistakymmentä vuotta takaperin oli ukko
kuollut noin 70 vuoden ikäisenä. Vanhempia puolankalais-tietäjiä
oli _Vanhantalon Jökö_ Leipivaaralla. Hän myös oli yöllä kirkossa
kulkenut, avaimen reikään vain puhaltanut, niin että ovet olivat
auenneet. Olipa äijä hevosellakin ajanut läpi kirkon. Suuri tietäjä,
_Käpryhuuleksi_ haukuttu, oli asunut ennen Puolangalla Jokelan luona,
siinä missä nyt on _Autiomännikkö_. Oli ukko ollut niin luotehikas,
jotta kerran, kun talosta puuttui härkä, loitsi sen koskesta. Meni
Käpryhuuli vain vesikivelle ja siinä jyhkeitä luoteitaan lasketteli.
Nousipa siitä vaahtipalli veden pinnalle, pyöri, pyöri kuin
häränsilmässä, jo muutaltihe metsikanaksi, lensi kosken rannalle,
muutaltihe häräksi ja kävi karjaan, ja vähän ajan päästä taas hävisi
koskeen. Mutta karja tuli kantavaksi ja vasikoi.
Sotkamolaisia tietomiehiä oli ollut _Hepolahden Antti_ ja _Ansamäen
Pekka_, kuolleitten hiiden tallettelijat ja öiset kirkon kävijät.
Hepolehdon tietäjissä oli kuljettu aina Oulun seutuja myöten. Kajaanin
seuduilla, Murtomäellä, olivat eläneet _Mulari, Kallion ukko, Karppinen
ja Tervos-Jussi_. Mularin kartanolla oli ollut palvontakoivukin, pyhä
puu, jonka juurelle oli viety lehmän ensimmäinen juustokuppinen sekä
palanen pikkuvasikan paistia. Kallion ukon kanssa oli Mulari ollut
kiistoissa, karhua olivat laukoittaneet toistensa kimppuun. Karppinen
ja Tervos-Jussi taas olivat olleet kirkonväen haltioita, kummallakin
ollut hoidossaan _kolmenkirkonväki_, jolla olivat "kaikenlaista"
teettäneet. Kalmanväkeä hallitsivatkin useat tietäjät, niinkuin
_Iso-Eljas ja Korpelan ukko_ Kiannalla, _Louhiniemen piru_ Lentiirassa,
_Esko Kettunen_ ja _Pulkkis-Paavo_ Kuhmossa. Viimemainitulla oli
ollut oikein kokonainen _ruumiinkopra_ kontissaan, ja niin oli kontti
ollut kummallinen, että oli ruvennut itkemään, kun ukko pirttiin
mennessään oli ripustanut sen räystäskokkaan. Muita mahtimiehiä
oli vielä _Vaaran kuohari_ ja _Kuustolan ukko_ Kiannalla, edellinen
teilinaulan omistaja, jälkimmäinen _kauniinhevosenväen_ hallitsija,
sekä kuhmolaiset _Selkävaaran ämmä_ ja _Polvelan ukko_, jotka käärmeitä
lähettelivät toistensa päälle, vielä _Keräs-Matti_ Hyrynsalmen
Levävaaralla sekä _Tuijolan Reeta_ Säräisniemellä ja vasta kuollut
_Riviojan ukko_ Vuolijoella.
Mutta elää Kainuun erämaissa vieläkin joitakuita tietäjiä, vanhoja
ukkoja ja eukkoja, vanhan tietäjäpolven viimeisiä kantoja. Semmoinen
ikäloppu tietomies on _Lehmivaaran ukko_, 78 vuotta vanha _Matti
Kyllönen_ Kuhmossa, Saunajärven takaisilla saloilla, lähellä Venäjän
rajaa. Hyrynsalmen Särkkävaarasta on äijä kotoisin, mutta on jo
nelisenkymmentä vuotta elänyt Lehmivaaran ruununtilalla. Ukon isä
oli ollut vuokkilaisia tietäjiä, ja häneltä on vaari oppinut enimmät
taitonsa, mutta olipa saanut kerran lappalaistakin haastatella. Sokeana
on äijä ollut jo useita vuosia, mutta muuten on hyvissä voimissa vielä,
onpa aika kärsäkkäkin ikälopuksi vanhukseksi. Pirtin peräpenkillä
vaari vain istuu taikka loikoo päivät päästään, mutta aikoinaan hän
on ollut mahdikas mies, nostanut kontiot ja käärmeet, puoskinut
taudit ja tehnyt kaikenlaiset muut tietäjäntoimet, ei pelännyt mitään
väkeä, ei itse paholaistakaan. Olipa kerran Paha eksyttänyt ukon
metsässä, niin että hän oli tullut kaksi kertaa samaan paikkaan.
Silloin oli äijä karmaissut: "Tuohan, piru, vielä kolmas kerta tähän,
niin katotaanhan, kuinka tässä käy!" Hyvin vielä vaari muistaa monet
taikatemput ja loitsut, hyvin tietää taitonsakin. Helposti hän
kehuskelee: "Kyllä sitä minä olen asioissa vielä jotain ukkoa parempi
ollut tähän asti... vain nyt en ole enää... Ei sitä voi mitään, kun ei
nää." Korkealla vaaralla on ukon yksinäinen korpitalo, sinne näkyvät
kaukaisetkin vaarat, ja rajan takana kohoaa korkea laaja Montonvaara.
Hyrynsalmen Moisionvaaran ja Luvan välisellä salolla elelee Myllylän
talossa kunnan elättinä 90-vuotias _Rämsän ukko, Risto Kemppainen_,
sokea ukko hänkin, kiukaan vieressä ovipuolessa sängyssä loikoilee
ja pureskelee alituisesti tupakkamälliä, joita on pitkä rivi
sängynlaidalla kuivamassa. Siinä on vanha tietäjä, jota eivät
maailmalliset huolet näytä juuri surettavan: laulelee vain ja laskee
leikkiä ja koirankuria kuin pahainen poika. Sillä:
"Laulaa se laki lupasi,
hyvät herrat helkytellä,
kun ei lakia laula,
eikä herroja häpäise."
Ja sitten kehaisee tietäjä:
"Kyllä meillä virsi juoksee!
Kun saisin suulleni suloista,
kesävettä kielelleni,
laulaisin hyvänni virren,
kauniin virren kalkuttaisin."
Äijä, vanha metsänkävijä, "jänisruijan" haltia, juttelee karhutaiat,
laulaa karhuvirret ja monet muut virret, lukee loitsut ja kertoo
tarinat. Ja kesken kaikkea tokaisee ikäloppu: "Nyt ei auta muu tuuma,
kun laulamaan nyt pitää ruveta". Ja laskee lallatuksen:
"Kun mie näkisin nätin likan,
niin karkoaisin kaulaan,
palavalla syämellä,
niinkuin tuli taulaan."
Ja sitten taas tarinoi: "Olin mie ennen sanain seppä ja vallan viisas
puhuja. Olin mie ennen mies... vain mikä nyt lienöö, kun on voimat
mennyt."
Suuren talon omistaja on ukko aikoinaan ollut, Honkajärven
Honka-Kemppaisessa syntynyt, mutta sitten kaupitellut talonsa ja
ostanut toisen, taas kaupitellut ja ostanut, ja niin viimein joutunut
Rämsävaaran mökkiin ja siitä lopulta kunnan elätiksi. Kova työmies on
äijä nuorina päivinään ollut, mutta ryypiskelijä, ei juomari. Sillä
"eihän tuota minun kohalleni ole viinaa _juuva_ asti ollut, mutta aina
mie _ryyppäsin_, kun vain sain... ja tappelinkin, kun tarve tuli... ja
kirota ravautin, kun suuttumaan satuin".
Isältään on Rämsänkin ukko mahtinsa perinyt, ja lisäksi vielä
lappalaiselta hänkin hyötynyt tietoja, oli Puolangalla kerran lappia
saanut puhutella, ja siitä oli ukko tullut seutunsa parhaaksi
tietomieheksi, tautien ja kalman päästäjäksi ja kaikenlaiseksi avun
antajaksi, jonka luona on aikoinaan etempääkin kuljettu. Kateet ja
noidat ukko manasi:
"Minä laulan lappalaisen,
sanansyöjäni sanelen,
puhki leukani puhelen,
rikki rintalastaseni."
"Muita hän on auttanut, mutta ei voi itseään auttaa", puhelee ukko
muutamakseen ja kertoo, miten hän on monia kymmeniä silmäkipeitä
parantanut, mutta nyt on itse joutunut pimeyteen. "Mutta vanhuuven
vika tämä minulla jo onkin", lisää vaari vielä. Tarinoimisen lopuksi
laukaisee äijä, itseään tarkoittaen: "Toinen puhuu pöljysissään, mitä
vesi kielelle vetää."
Hyrynsalmella, Kytömäen kylillä, elää toinenkin tietomies,
_Naurisahon ukko_, pieni, mutta teerevä äijä, seitsemissä,
kahdeksissakymmenissä. Suvultaan on äijäkin saanut tietonsa, isä
sekä edellämainittu Keräs-Matti, ukon setä, ovat olleet mainittavia
tietäjiä. Mutta niin on Keräs-ukko ovela, ettei hevillä ilmoittele
salattuja tietojaan, tekeytyy vain tuhmaksi ja tietämättömäksi; saa
olla kyselijä vielä ovelampi, ennenkuin lähtee sanat salasta ilmi.
Kiannan tietäjistä lienee _Kovanvaaran ukko_, jo useasti mainittu
"Kovan Jeru", etevin, karhumies, tietomiesten jälkeläinen, pieni kiva
ukko, karhuvirsien laulaja, loitsujen lukija, taikojen taitaja sekä
tekijä. Näljängän perukoilla tapaamme _Ketolaisen_ eli ennenmainitun
Jussi Tauriaisen, joka myös tietää ja osaa tauteja käsitellä ja
parannella. Kirkolta Pesiölle soudettaessa kohtaamme _Kylänmäen ukon_,
tuonain mainitun Kuustolan ukon pojan, sokean vaarin, joka vielä
muistaa joukon virsiä, loitsuja sekä taikatemppuja, vaikka ei enää
niihin luotakaan. Ja Vuokille matkattaessa sattuu lähimaille "tohtori"
_Pulkkinen_, kuulu kuohari, joka on virkatoimissaan kierrellyt koko
Kainuun kulman, useat erät retkeillyt rajan takanakin. -- Puolangan
Puokiovaaralla elää mökin ukko, _Simppa Oikarinen_, jonka apuun
useasti turvaudutaan, ja Väyrylässä asuu vanha Latolan vaari, monien
tietojen omistaja, vaikka kirjamiehenä ja "sanan viljelijänä" ei
tahdo enää "turhiin tietoihin" uskoa. Sitten vielä Kuhmon takamailla,
Venäjän rajoilla, Lammasperän _Kivikiekissä_ eli joku vuosi sitten
vanha metsänkävijä, tietäjäsyntyinen tietomies, 70-vuotias ukko,
_Salomon Huotari_, joka on aikoinaan paljonkin tietäjöinyt sekä metsän
käynnissään että muutenkin. Mutta ei ollut ukosta enää tietäjäksi, poti
ankaraa kivitautia, saunassa loikoili taikka pirtinlattialla penkkiä
vasten ryntäillään kykötti.
On joitakuita naistietäjiäkin, semmoisia kuin vanha mökin
muori, _Reeta Keränen_, Kekkolanmäellä, Hyrynsalmen Kytömäen
kylässä. Vieläkin, vaikka jo vanhuuden heikkona -- muori on
85:n vuoden ikäinen -- pirtissään makailee, säilyttelee mummo
taikapussissaan kalliita kompeitaan: puunliikoja, maanliikoja,
vaskenpalasia ja vanhoja avaimia, renkaita ja rahoja, tärkeää
"kolmenriikinrahaakin". [Ruotsinaikainen raha, jossa on kolme
kruununkuvaa]. Uskoo niitä vanhus yhä tarvitsevansa, kun sattuu mikä
kova paikka tulemaan, eikä henno muori monesti koetelluista kompeistaan
toki luopua.
Mutta Kajaanin Murtomäellä, kaukana, yksinäisessä metsä talossa
hallitsee _Hautamäen muori_, 78-vuotias leski, _Kaisa-Reeta
Tormulainen_, "Aaron Kaisaksi" sanottu, oikein päätietäjä Siinä on
muori, jonkalaista ei tapaakaan joka mökissä. Lyhyt muori, mutta
tanakka ja terhakka, vaikka onkin kohta kahdeksissakymmenissään. Jo
siinä äkkinäinen melkein pelästyy, kun piippusuinen akka päästää äänen
kuin torvesta, karjaisee oikein, oikein karkeasti ja vielä terästää
puhettaan epälukuisilla perhanoilla ja perkeleillä ja kaikilla
mahdollisilla rumanhengen nimityksillä, niin että melkein tulikiveltä
kärähtelee, taikka sanoo arveluttavimmatkin asiat häikälemättä halki
ja omalla suomalaisella nimellään. Eikä pelota muoria isot eikä
pienet paholaiset, kerran kun oikein kirota säväyttää, niin pelästyä
pitää karvaisimmankin kuvatuksen. Oli muorin saunaan kerran tuotu
"keikkaiset", jotta siellä alituisesti napsutti, napsutti ja möykkäsi.
Muori etsimään; jo äkkäsi, jotta kiukaaseen on kätketty, jo löysikin.
"Täällä perkelees ne saatanat on!" Ei muuta kuin kiuas hajalle ja
kalmanytykät pihalle tulirovioon, ja "voi perr-hana, minkä pamauksen ne
saatanat antoi!" Ja paholaisen täytyi paeta Sillä "sen minä olen aina
sanonut, jotta ittiäni parempaa en minä ole löytänyt!"
Isältään sekä mummoltaan, isänäidiltä, on Kaisa-Reeta oppinut useat
taitonsa, mutta paljon on hän kuullut myös alussa mainituilta
Murtomäen tietäjiltä, Karppiselta ja Mularilta, sekä Kiuruveden
ja Sotkamon tietomiehiltä, Utriaiselta, Mustoselta ja Piepposen
Lassilta. Voiteilla, kylvyillä, loitsuilla ja kaikenlaisilla
välikappaleilla, maan- ja puunliioilla, "kolmenriikinrahoilla"
toimittelee muori lääkityksihän. "Voijekokelas olen ollut ikäni,
eikä tiijä yksin Kaikkivaltiaskaan, miten minä voiteeni keitän ja
sekoitan." Kaikenlaisia tauteja osaa muori parannella, hullujakin on
hän selvitellyt. Hullun vie hän saunaan, kylvettelee ja valelee,
ryypyttelee ja voitelee, ja "sitte kun sitä oikein alkaa oksettaa
ja oksettaa ja p--ttaa, niin siitä se paranoo". Paljon muorin luona
käydään apua hakemassa, useasti tullaan etäältäkin. Ja vaikka muori
alussa pelästyttää karkealla esiintymisellään, on hän silti hyvinkin
sydämellinen. Jopa hyvästi viihtyy, vaikka viikommankin muorin
kanssa tarinoimassa, syöttää muori viilit ja voit, ja makuuttaa
savukiukaisessa eteispirtissä.
Kylässä ei Kaisa-Reeta juuri käy. "Saakeliako sieltä hakoo? Tämmöisiltä
syänmailta kun lähtis kylässä käymään, olis päästä pilalla...
Perhana!" [Hautamäestä on peninkulmainen huono polku Murtomäelle.]
Paitsi varsinaisia kaikenlaisiin asioihin kykeneviä suurtietäjiä, on
vielä siellä ja täällä yhden ja toisen pikku avun antajia, kointukon
tekijöitä, ruusunvoiteen valmistajia, venymälangan laatijoita,
hammassuolain laittajia, ja sen semmoisia, kukin omaan asiaansa
päteviä.
Joissakuissa vähäisissä puuhissa tultiin toimeen omin voiminkin,
pikkuisien kipujen ja vammojen paranteluissa sekä kaikenlaisten pikku
temppujen teossa.
Mitä monilukuisimmissa asioissa tarvittiin isiltä perittyjä
tietoja sekä oppeja. Joka työllä ja työnaloituksella oli omat
aikansa, temppunsa ja taikansa. Metsästäjällä oli omat taikansa,
kalastajalla niinikään, samoin maanmuokkaajalla ja karjanhoitajalla,
tervanpoltossakin tarvittiin tietonsa. Ei ollut sitä seikkaa, jossa ei
vanhojen oppia olisi kaivattu.
Varsinkin oman menestyksen ja hyvinvoinnin turvaaminen tuotti paljon
huolta. Pelättiin kovin pilauksia, kadehtijoita ja katein silmin
katsojia, niitä vastaan täytyi aina olla varuillaan. Jos pahasilmäinen
kävi talossa, oli parasta heittää portille hänen jälkeensä tulista
tuhkaa, taikka jos hän pistäysi navettaan emännän siellä puuhatessa
taikka tuli maitohuoneeseen, oli hänet kieroon silmäten katsottava
kahdeksi. Jos kademielinen kävi kiittelemään emännän karjaa tai muuta
talon hyvyyttä, piti antaa hänelle hyvin ruma vastaus. Ikivanhoilla
taikamerkeillä turvattiin talon astiat ja muut esineet pilauksilta,
tehtiin astian pohjaan, työkalun varteen, laatikon laitaan _viisikanta_
taikka _tursaansydän_ [toisintonimiä: turskansydän ja tapionkanta]
taikka _kahdeksakulmio_. Voihin piirrettiin, kun se oli astiaan saatu,
kolme ristiä ja hierimeen leikattiin risti sekä ylä- että alapäähän,
tuohisen pohjaan piirrettiin risti ja aisojen nokkiin piti leikata
risti. Aittaa illalla lukottaessa piirrettiin avaimella risti oveen.
Varkailta suojeltiin tavaroita monin keinoin. Mutta paras oli,
kun otti _kolmen ruumiin mittalangan_ -- pestäessä oli vainaja
mitattu langalla ja vetäisty siihen pituussolmu - - ja pani sen
tavaran viereen vartijaksi. Tulipa vain joku varastamaan, ei päässyt
paikaltaan liikahtamaan, ennenkuin esineen omistaja kävi päästämässä.
Kalmanväki otti niin koville varastajan. Sama temppu tehtiin _ruumiin
mittakepillä_ esim. naurismaalle. Varastetun tavaran takaisin
saamiseksikin oli keinonsa: Pantiin varkaan jäljiltä saatua rikkaa
sammakon suuhun ja sidottiin suu kiinni punaisella langalla, ja heti
joutui varas semmoiseen vaivaan, että täytyi palauttaa ottamansa
tavara. Yhtä kova teho oli myös, jos pantiin varkaan jäljille
rautanaula, jota oli kolme yötä pidetty ruumiin kantapäässä. Tekivät
jotkut vieläkin vahvemman taian: kalvoivat ristimättömän lapsen
ruumiin haudasta, kiilasivat leppänauloilla vitsapannan sen päähän
ja laskivat sen jälleen hautaan. Siitä tuli varas hulluksi. Mutta
jos varkaallakin oli hiukkasen tietoa, vaikkapa siksi, että käytti
varastamansa esineen tulisijalla porossa, niin eivät tehonneet häneen
toisen taiat.
Monesti varkaat ja muut yökulkijaimet lumosivat taloa vartioivan
koiran, niin ettei se saattanut haukkua. Ottivat taloa lähestyessään
aidasta, kolmesta varaseipäästä lastun suuhunsa, ennenkuin koira
oli huomannut. Silloin ei halli haukkunut. Mutta jos koiran kaulaan
oli sidottu naisten hameen helmapalletta, niin ei saattanut sitä
haukkujaa lumota.
Oli sitten joitakuita sellaisia tietäjäin salaisia oppeja ja keinoja,
joiden avulla saattoi tekeytyä _näkymättömäksi ja kuulumattomaksi_.
Niinpä jos ken rohkeni mennä ja nylkeä ruumiin ja vetäistä sen nahan
päälleen, sai hän itsensä näkymättömäksi, taikka jos valoi ruumiin
rasvasta kynttilän ja pisti sen yöllä palamaan pöydälle, eivät eläjät
kuulleet, vaikka olisi rosvonnut koko talon. _Kaikkinäkeväksi_ taas
taikoivat tietäjät itsensä siten, että kantoivat metsikanan täkkää
kolme vuotta kaulassaan, paljaalla povellaan. Siitä rupesivat
näkemään piilossakin olevat asiat. Saattoivatpa vanhat tietomiehet
valmistaa "itekseen kulkevan rejenkin". Kolmena pitkänä perjantaina
piti rekeä rakennella, ja joka kaplaanreikään oli pantava rippileipä,
eikä reki vaatinut hevosta eikä muuta vetäjää, itse juoksi vain että
vilisi. Mutta semmoisen re'en tekijä oli jo Pahan vallassa, rumanhengen
voima se oli, joka rekeä juoksutti.
Mutta eihän ne vanhankansan mahtimiehet Rumaakaan pelänneet, eivätkä
kammonneet, menivätpä häntä joskus haastattelemaankin. Juhannusyönä
menivät ja kiersivät leppäkepillä kirkon kolme kertaa, ja silloin tuli
itse Paha vastaan. Mutta kiertäjä ei muuta kuin tervehti:
"Terve, perkele,
oohan nimes väärti!"
Sitten sanoi hän asiansa, mitä vain tietoja ja neuvoja halusi. Paha
oli kyllä kernas niitä antamaan, jopa rupeamaan vaikka kasakaksikin
pahanteossa.