"Kust' on kulma puuttununna,
taimio tapahtununna,
kivestäkö, kannostako,
vaiko vatturauniosta,
vaiko siitä seipähästä,
joss' on korppi koitettuna?"
Monet kivut ja tuskat, taudit ja sairaudet saattoivat ihmisraiskaa
kiusata. Milloin olivat ne pahojen ihmisten panemia "rikkeitä", milloin
mitäkin "vihoja", "jälkiä" ja tartunnaisia, taikka riettaeläinten
puremia ja pistoksia, milloin taas oikeita jumalantauteja. Eikä niitä
parantelemassa ollut opinkäyneitä lääkäreitä, ei käytetty juuri
apteekin rohtojakaan, vaan tultiin toimeen kotoisilla valmisteilla
ja käytettiin apuna oman kulmakunnan "tohtoreita", alussa kotikylän
tietäjiä sekä sitten, jos ei heiltä saatu apua, etempänä eläviä
mahtimiehiä. Yhtä monet kuin olivat taudit ja raihnaisuudet, yhtä
monenlaiset olivat tietäjien taidot.
Vaikeimpia ja pelättävimpiä olivat kulkutaudit, jotka maita
kierrellessään monesti poikkesivat Kainuun kulmillekin. Semmoisia
oli _isorokko_, joka saattoi sairaan _rokonrikkomaksi_, ja
_rökelinaamaksi_, ellei suorastaan surmannut. Sitä koetettiin
parantaa liinansiemenistä poltetulla öljyllä. Siemeniä pantiin
petäjänkuorisuppiloon ja poltettiin tulta sen yläpuolella, niin että
öljy kihosi alla olevaan astiaan, ja sitä annettiin rokkoa potevalle.
Mutta _tulirokkoa_ ja _tuhkimusta_ vastaan ei tiedetty keinoa,
annettiin vain niiden polttaa ja syyhyttää aikansa, kunnes itsestään
menivät pois, ja veivät monesti, varsinkin ensin mainittu, potilaan
muassaan. Samoin _lavantautiakaan_ ei osattu lääkitä, täytyi katsoa
vain ja kärsiä ja kuoliakin. _Punatauti_ raivosi toisinaan kamalasti,
suurina "moruvuosina" se rasitti kokonaisia kyläkuntia, poltti sisuksia
ja lasketti verta. Jotkut koettivat silloin ryypätä tärpättiä, ja
"erosipahan moni siitä". Lieviä kulkutauteja oli _sikatauti_, jota
sian leukaluilla paineltiin, sekä _silmipasko_, jota lääkittiin
markkulivedellä ja "kansvärkillä".
Vaikeita olivat myös sisälliset taudit; mutta niillekin oli hoitonsa.
_Rinnanpoltossa_ nuolaistiin kosteata _hikikiveä_ kolme kertaa,
taikka puraistiin vasta teurastetun ja nyljetyn eläimen "hykäjävää"
ihoa. Ja _rintataudissa_ oli tervavesi sekä pikiöljyryyppy hyvää
rohtoa, vieläpä tuomenkuorista keitetty vesikin. _Hengenahdistuksessa_
hierottiin hartioita ja lääkittiin _hikivedellä_, joka ensimmäisenä
tervahaudan piipusta tipahteli. _Sydänvikoja_ sekä _sydänalan kipuja_
lievenneltiin juomalla kanervavettä ja hartioita hieromalla ja
lykkelemällä. _Pistos_ oli kova tuska, joka tuntui joko sydänalassa
taikka kainalon alla. Se aiheutui siitä, "kun suonilla veti vaikeista
paikoista", ja sitä lääkittiin monella tavalla: survottiin jauhoksi
hauen leukaluu sekä kappale lasia ja sitä veden seassa ryypättiin,
vuoleskeltiin naskaleista ja äimistä murusia ja niitä nieltiin,
pyyhittiin pajanahjolta ja alasimelta pölyjä vesikuppiin ja ryypittiin.
Mutta pajaan piti vuolla hopeasirusia ja sanoa:
"Minä pajalle palkan maksan,
hinnan hiilihuonehelle."
Käytettiin pistokseen myös _pistosvettä_ ja _pistossuoloja_. _Kohtaus_
oli myös sisällinen tauti, se veti toisen puolen ruumista toista
lyhyemmäksi ja myötäänsä oksennutti. Sairas pantiin silloin lattialle
lakeistorven alle selälleen, kädet pään taakse ojennettuina, ja
mitattiin piakalla kolme kertaa ristiin vasemman koukkusormen nenästä
oikean ukkovarpaan kärkeen ja taas päinvastoin, ja sitten venytettiin,
niin että molemmat puolet tulivat samanpituisiksi. _Kulkun_ jos
puhalsi kipeäksi, haudottiin sitä karhunrasvalla, tupakinlehdillä ja
tervatappuroilla. Hyvä keino oli myös, kun lakeistorven alla seisoen
hamppuharjalla siveltiin kulkkua alhaalta ylöskäsin ja lueteltiin
joka vetäisyllä aina jonkun eläimen karvat, mitä ikinä tiedettiin
karvaisia elikoita: "Lehmän karvat, lampaan karvat, hevosen karvat,
koiran, kissan, hiiren, jäniksen j.n.e. karvat." _Umpitaudit_ olivat
kamalia kipuja, sillä "jos ei tarve lähtenyt, niin henki lähti". Niihin
oli hyvä lääke _umpipuun_ lävitse, taikka lakeistorven kautta kolmesti
laskettu vesi. Vatsanväänteetkin olivat melkein tappavia tuskia. Sattui
ihmiseen semmoinen reväsin, jotta "napa rupesi liikkumaan ja alkoi
hypätä niinkuin eläjä syrjässä". Sitä piti hieroa ja koettaa asettaa
jälleen kuvilleen, ja siitä se parani. Mutta piti varoa, ettei
"kenen tahansa antanut napansa puolta hieroa... taitamaton hieroi pian
pehkuksi suolet niin jotta kuoli". Matoja oli jokaisella ihmisellä
vatsassa, "mahtanevat olla luonnostaan" _heisimatoja, lettimatoja tai
keträvarsimatoja_. Jos ne kovin rupesivat äkäisiksi, ajettiin niitä
pois kamalajauholla ja väkevällä kanvärttiviinalla. Joskus käärmekin
luikerteli nukkuessa ihmisen vatsaan, ja sitten tuotti kantajalle
kamalat tuskat. Se ei lähtenyt helposti pois, mutta jos hevosenvettä
kulautti kuumiltaan, niin heti viskautui mato ulos.
Sitten oli kaikenlaisia jäsenten vikoja ja ruumiin raihnaisuuksia.
Raatajalta monesti _kirvesti_ selän, yhtäkkiä reuhaisi selkäsuonet
sivujen kohdalta, niin ettei saattanut ensinkään tehdä työtä, kovaa
tuskaa tuntien vain varovasti liikkua. Silloin piti saada semmoinen
kirves, jolla oli tapettu käärme; sitä lämmitettiin ja sillä paineltiin
kirvestävää selkää saunanlauteilla lämpöisissä. Voitiin myös käyttää
toistakin keinoa. Sairas asettui kolmesti muutetun huoneen kynnykselle
poikkipuolin vatsalleen, ja siinä toinen kirveellä paineli paljasta
selkää, kolmas seisoi vieressä ja kysyi: "Mitä sinä hakkaat?" --
"Kirvestystä!" vastasi kirvesmies. Yhdeksän kertaa painettiin,
kysyttiin ja vastattiin, ja silloin kirvestys erosi. Jotkut vanhat ukot
pitivät aina vyötäisillään _käärmeennahkaa_ tai -_kettua_, eikä silloin
selkää käynyt kirvestämäänkään. _Hiveltynyttä_ eli _niukahtunutta_
jäsentä paineltiin luudantyngellä, sidottiin siihen myös _venymälanka_
eli _niukahduslanka_ pesemätöntä _ihvilankaa_, johon oli kolmesti
muutetun huoneen kynnyksellä istuen samalla vetäisyllä, selän takana,
sidottu yhdeksän solmua. _Koi_ oli kiusallinen kärsittävä, se kolotti
ja kulki kuivien suonien lävitse ja nosti ihosta kuin hienon lampaan
villan, kun sitä ruvettiin ahdistelemaan. Se vaati omat menettelynsä.
Otettiin kolme yhdeksää rukiintähkää, poltettiin niistä Siikaset pois
ja sidottiin tähät hamppuvaatteella kipeälle jäsenelle ja valettiin
sitä niin kuumalla vedellä kuin vain siedettiin. Ja valkeina karvasina
kohosi koi tähkiin. Voideltiin koita myös karhun rasvalla, käytettiin
_kointukkoja_ sekä tehtiin erikoista _koinvoidetta_. Pantiin
padanpohjalle kaksi tuoretta leppäpalikkaa ja niiden varaan, peiton
alle, vasta uunista otettu puolikypsä leipä. Kun rupeama pataa pankolla
kuumennettiin, valui sen pohjalle leivästä mehua, joka oli koille
aivan erinomaista voidetta, jopa tehokkaampaa "kuin mikään aputeekin
lääke". Ruusua oli ainakin yhdeksää laatua. Muuankin niistä vei ihon
nahattomaksi ja pöhötti punaiseksi. Siihen tarvittiin _ruususide_,
jossa oli yhdeksäntoista ainetta: saippuaa, kanvärttiä, tervaa,
paperia, viinaa, tupakkaa, liitua, lampaanpapanoita; ja mustalla
lampaannahalla sidottiin aineet kipeää paikkaa parantamaan. Mutta
kun _pöhötauti_ tuli jäseniin, paisutti se koko ruumiin paksuksi
kuin puhuttu rakko, ja sitä haudottiin kuumilla lepänlehtihauteilla.
_Jihtiä_ lievennettiin hieromisilla ja hauteilla. Mutta jihtiä julmempi
oli hampaanpakotus, jonka _hammasmato_ saattoi matkaan. Sitä
lääkittiin monella tavalla: tehtiin _hammassuoloja_ ja sulateltiin
niitä suussa, tukittiin tupakkaa koloon, haudottiin näsiänmarjoilla ja
lopuksi mentiin metsään pikku näveri kainalossa, väännettiin kolme
reikää haapaan ja kolmella leppäpuikolla kaiveltiin hammasta, niin
että veri kihosi, ja sitten iskettiin leppäpuikot näverin reikiin ja
sanottiin:
"Himmenetkö hiienkoira,
jutemasta, jäytämästä,
syömästä, kaluamasta!"'
Siitä heitti, vaikka olisi _väkihammasta_ kolottanut.
Ihotauteja ja tarttumuksia oli monenlaisia, varsinkin lapsissa, jotka
lieden porossa ja ulkona joka rapakossa rypivät ja sotkivat. Oli
_rupeja, rykelmiä, rokahduksia ja ruohunnaisia_. Niitä paineltiin ja
voideltiin milloin milläkin: maalla, savella, liidulla, tiilijauhoilla,
saunankiukaan kivillä, keittokodan permantomullalla, rahkamättäillä,
pestiin kivenkupuraan keräytyneellä sadevedellä, huuhdottiin
suolavedellä, häädettiin kermalla ja suolattomalla voilla.
Paineltaessa sanottiin:
"Painu maihis, mainen lempo!"
_Savipuoliin_ ja _täintarhoihin_ piirrettiin _viissoppisia_ kolmella
neulalla, silmä-, nuppi- ja toppineulalla, ja yhdellä vetämällä oli
aina viissoppinen piirrettävä. Mutta rupeja ja ryhelmiä ilkeämpi oli
_syyhy_, joka ei antanut elävää rauhaa, ei yöllä eikä päivällä, ja
"se se oli piettävä, kun se oikein noitaantui". Saunasta se useinkin
tarttui, ellei osannut olla varoillaan: painella kämmenellään vastaa
ja kylvettää ensin jalkapohjiaan. Monta keinoa oli keksitty syyhynkin
karkoittamiseksi: tervattiin iho ja uunin edessä paahdettiin, lykättiin
sammakonkudulla, vieläpä keväällä kun järvi oli poreissa, mentiin
jääkylmään veteen rypemään. Syyhy synnytti toisinaan _ajoksiakin_,
vaikka kasvoi niitä muutenkin pahasta verestä. Niitä haudeltiin
vesiheinillä, paineltiin _puunliioilla_ ja sanottiin:
"Painu alas, elä nouse ylös!"'
Taikka puristeltiin kirveellä, jolla oli käärme tapettu ja manattiin:
"Kun et pääse kolmen kirkon korkuiseksi,
niin painu, jottei tunnukkaan!"
Mutta jos oikein jouduttiin ajosten valtaan, niin oli paras mennä
metsään niinkuin Heikkis-äijä Hyrynsalmella, kiskoa kuusesta miehen
mittainen koskutlevy, siinä alastonna lykkäytyä ja hierautella ja
sitten pukeutua toisiin vaatteisiin, naulata kuusenkuori leppänauloilla
jälleen sijoilleen ja lähteä pois. _Kasvannaisia_ myös paineltiin
puunliioilla, toisinaan itse kuolleen eläimen luilla. _Naarannäppyä_,
mikä silmäluomeen istuutui, paineltiin vasemman käden nimettömällä
sormella, jolla oli _litomatoa_ hämmennelty. _Syyliä ja käsniä_
puristeltiin puunliioilla, lykättiin tuoreella lihalla ja kätkettiin
liha maahan _alakiven_ alle, hierottiin myös juhannusaattona, ennen
auringonlaskua, vanhan huoneen seinästä kaavitulla jäkälällä, vieläpä
hangattiin yhdeksäsolmuisella rukiinoljella ja viskattiin olki
uuniin, huutaen:
"Sypläni palaa, sypläni palaa!"
_Kesakoilla_ oli merkillinen syntynsä: nainen kun kuormillisena
söi linnukoita, tuli kesakoita lapseen. Mutta kesakot sai lähtemään
pois, jos heti kun keväällä ensikerran näki pääskysen, pesaisi
kasvonsa ja heitti pesuveden pääskysen jälkeen. _Huuletkin_ toisinaan
rokahtuivat. Silloin oli parasta ottaa pieni sammakko, hivellä sillä
huuliaan, vieläpä muklauttaa sitä suussaankin. _Luomet_, joita oli
usean ihossa, saivat alkunsa, jos isä, äidin raskaana ollessa, viskasi
häntä marjalla taikka muuten nyppäsi tai näppäsi. Kosketuskohtaan aina
tuli lapseen luomi.
Monesti saatiin kaikenlaisia ulkonaisia vammoja, sattautumisia,
puremisia ja pistoksia, jotka jättivät milloin vaikeammat, milloin
lievemmät kivut, vihat ja jäljet. _Tuli_ pääsi toisinaan tekemään
turmansa, tarttui vaatteisiin ja poltti ihon, taikka taas korvensi
varilla vedellä tai punaisella raudalla puraisi. Ja _tulenjälki_ oli
julma, _tulenvihat_ kovin tuskaiset, ellei osattu _tulenväkeä_ asettaa.
Tietäjät kuitenkin tunsivat tehoisat loitsut, joilla manasivat vihoja
pois, puhutellen tulta monin mairenimityksin. Se oli "tuttu", se oli
"kulta", se oli "nuorin neitosista", sekä "auringon poika", ja sen
säkenet olivat "pyhiä kypeneitä".
"Pyyhi pois pyhät kypenet,
kultaisehen kuppisehen",
loitsi puolankalainen.
"Tuli nuorin neitosista,
vesi vanhin veljeksistä",
aloitti kuhmolainen lukunsa, ja Murtomäen tietäjämuori miellytteli:
"Tuli, kulta auringoinen,
auringoisen pojan poika,
auringottaren tekemä."
Kiannan tietäjäukko puhutteli:
"Umo valkean emue,
hiilihinsä hiuvetkohon,
kätkeös kypenihinsä.
Miksi poltit poikoasi,
turmelit tekijätäsi?"
Sekä jatkoi:
"Tulee neiti Pohjolasta,
impi kylmästä kylästä,
joll' on nuttu hyytehessä,
iho kaikki iljanteessa,
paijankaulus kalkarossa,
hyistä kelkkoa vetää,
jäistä talloa taluttaa,
keskellä kesäsyäntä,
parahilla paistehilla.
Tulkohon tulinen karhu
Tuonen mustasta tuvasta
syömähän tätä kipua,
tätä tulta nielemähän.
Pohjahan parahtukohon!"
Veteen loitsittiin luvut, ja vettä otettiin ensinnä suuhun, etteivät
tuskat painuisi sydämeen, sitten sillä valeltiin palanutta ihoa, ja
vihat lähtivät pois.
Ruma oli _raudankin jälki_, jos rauta oikein pahasti puraisi, ja se
sitten pääsi vihoille. Siinäkin tarvittiin monet loitsut: ensin piti
_veri_ tyrehdyttää, sitten tietää _raudan synty_ ja _perisanat_,
sitten _voiteen luvut_. Kuhmolainen Lehmivaaran ukko pysäytti veren
äyskäisemällä:
"Seiso, veri, niinkuin meressä vesi,
paasi pellon penkeressä,
seiso, veri, niinkuin seinä,
asu, hurme, niinkuin aita,
lihan lämpöisen sisässä!"
Puolankalainen kutsui avukseen Neitsyt Maariaa, ja kiantalainen
pyyteli:
"Piäty, veri, vuotamasta,
hurme huppelehtamasta!"
Raudansynnyn paljasti Kuhmon ukko:
"Tiijän sukusi, tiijän syntysi:
maa sinnäi, maa minnäi,
musta multa kumpanenki!
Et ollut suuri, etkä pieni,
kun sinä suosta sotkettihin,
vetelästä vellottihin.
Ei se rauta paha olisi,
ilman käärmehen kähyjä,
ison mustan muojuvia.
Herhiläinen, hiienlintu,
kantoi käärmehen kähyjä,
ison mustan muojuvia,
rauvan karkaisuvesiksi."
Voidetta tuotti Kovan Jeru mehiläisellä:
"Mehiläinen, Luojan lintu,
lennä sinne, kunne käsken,
tuo simoa siivessäsi,
kanna mettä kaulassasi
kipehille voitehiksi,
vammoille valevesiksi!"
Rautaa, joka oli loukannut, piti puraista ja sitten sylkäistä haavaan.
Rautaa myös kuumennettiin ja sillä kierreltiin kipeätä kohtaa.
Paha oli _pakkasenkin_ panema. Sitä piti hieroa ulkoa, oven kamanasta
otetulla kuuralla taikka painella kylmettyneellä hevosenkakkaralla ja
sanella:
"Pakkanen, Pyhyrin poika,
vilu ilman hyyhötyinen,
koskas kylmät kynsiäni,
paleletkos jalkojani,
Kylmä soita, kylmä maita,
kylmä kylmiä kiviä,
pakota vesipajuja,
älä riko ristittyä
älä koa kastettua!"
Lamppuöljyllä kun vielä päälle siveli taikka potunmäihällä, niin siitä
tuskat hävisivät.
Saunan leppoisa _löylykin_ voi tehdä tuhoja, jos oli haava tai muu
kipeä ihossa eikä kylpyyn mennessä osannut löylyä lumota. Piti vetäistä
henkeä, sitten puhaltaa ja sanoa:
"Puun löyly, kivosen lämmin,
henki vanhan Väinämöisen,
mene saunan sammalihin,
mene kiukahan kivihin!
Älä sie, löyly, siihen mene,
se on rauvan haava!"
Toisinaan saattoi puu satuttaa niin ankarasti, että jäsen tuli
kivuille, sai _puunvihat_. Silloin piti kuumentaa sitä puuta, mikä oli
satuttanut, purra sitä, sekä sillä painella kipeätä ja sanoa:
"Männyn tyvi jos pahoin teköö,
latva mettä keittäköön,
männyn latva jos pahoin teköö,
tyvi mettä keittäköön.
Puu puhas. Jumalan luoma,
vesa, Jeesuksen vetämä,
tule työsi tuntemaan,
pahasi parantamaan,
ennenkuin emolles sanon,
virkan valtavanhemmilles!"
Jos taas _kivi_ satutti, piti kivellä painella ja paljastaa kiven
synty:
"Kivi, Kimmon, Kammon poika,
maan muna, pellon kakkara,
Syöjättären syänkäpynen,
Maattaren maan makunen."
Ja kun _kenkä lyötti_ jalan rakolle, piti polttaa kipene sukkaa ja
kenkänahkaa sekä panna se kipeälle lyöttymälle. Riihellä taikka
leikkuupellolla sattui väliin _siikanenkin_ pirahtamaan silmään, ja
syöpyi se sisään, ellei saatu pois. Silloin piti "tuuliajolla" heti
voitaa ja loihtia:
"Siikanen sinun nimesi,
maanrikka, pellonrikka,
nouse ylös!"
Riettaeläimistä oli pelottavin käärme, jota tavallisesti sanottiin
vain _madoksi_. Sen panema pöhöttyi toisinaan vallan kamalasti.
Sitä paranneltiin vesiheinähauteilla, suolavedellä, paineltiin
tammilautasella, kolmenlaisella vaskella, sidottiin pureman yläpuolelta
vesipajulla, hampunkuidulla sekä madonnahalla. Mutta tehoisin oli
loitsiminen:
"Kuka sinun kulosta nosti,
herätteli heinikosta,
isäsikö, vai emosi,
vaiko veikko vanhempasi?"
saneli kiantalainen. Ja Ristijärven tietomies manasi:
"Mato musta, maanalainen,
toukka tuonenkarvallinen,
pihanrikka, pellonrikka,
karva kanervannäköinen,
karva taivahan yheksän,
tule sinä työsi tuntemahan,
pahasi parantamahan,
ennenkuin sanon emollesi,
isällesi ilmi soatan!
Sulakoon sinun vihasi,
niinkuin voi sulattaessa,
rasva räyvyteltäessä,
kesämaijon keltaiseksi,
kalarasvan kaltaiseksi!"
_Sisiliskokin_ kyllä puraisi, eikä sen "jälen kahtojaa" ollut monta.
Sisiliskon puremaa paineltiin kolmenlaisella vaskella: kattilavaskella,
kuparivaskella ja messingillä, taikka haudottiin metsänlehvillä,
lepän- ja pajunoksilla ja niitynruohoilla ja saneltiin:
"Sisilisko sirkunrinta,
jok' on vaskesta valettu,
teräksestä temmattu,
tuohitötterö on sinun kotisi,
lahokanto kartanosi,
tule työsi tuntemahan,
pahasi parantamahan!"
_Sammakko_ niinikään saattoi vahingoittaa, ja sen pilaamalle piti
keittää vesiheinistä hauteet. _Ampiaisen ja herhiläisen_ pistoksille
oli taas omat lukunsa ja lääkkeensä. _Koiran_ puraisema parannettiin
sillä lailla, että paineltiin sitä leipäpalasella, joka sitten
syötettiin koiralle, ja niin sai purija itse omat vihansa. _Hevosen_
potkaisemaa paineltiin hevosenkavion vuoluilla. Joskus sattui syöjä
saamaan kulkkuunsa _kalanruodin_. Silloin piti polttaa kalanpää
karreksi ja sillä hautoa kulkkua, ja siitä syöjä hökäisi ruodin pois.
Mutta "mehtäläisen", karhun purennasta, jopa jos "metsä" sai
säikäyttääkään, tarttui _metsännenä_, ja pani tuskille. Silloin piti
viedä sairas metsään, keittää muurahaispesässä vettä, ja sitten sillä
vedellä ja leppävastalla kylvettää, kaataa vesi muurahaiskekoon ja
sanoa: "Tuossa on omasi!" Muurahaispesä kun on metsäläisen ruokaa, ja
siinä on metsännenä itsessään.
Samoin myös vedestä voi tarttua _vesihiisi_ ja sairastuttaa ihmisen,
vedessä kun on semmoinen _hiimosti_, ja se alkoi kivistää, polttaa
ja turvottaa. Kosken _vesikivellä_ oli semmoinen sairas päästettävä
levillä painelemalla, ja sijaan piti vuolaista hopeata. Vielä pahempi
hiimosti oli kalmassa. Se voi tarttua hautausmailta ja kalmapaikoista
ja kaikesta, mikä oli ollut kuolleiden kanssa yhteydessä. Kalman voi
toinenkin ihminen tartuttaa kuolleitten luilla, kalman mullilla,
ruumiin verellä, hiuksilla. Ja siitä päästäjää ei ollut monta, kun
se oikein otti tulille. Hetevedellä sairasta pestiin, leppävastalla
kylvetettiin, ja vesi vietiin kalmasijaan ja sanottiin:
"Ota, Hiisi, hienot sukset,
Lempo, leppäset sivakat,
jolla hiihät Hiienvaaraan,
Lemmon vaaraan leuhuttelet!"
Niinkuin vedestä tarttui vesihiisi, niin myöskin _maasta_,
vesirapakoista, tulisijoista y.m. rupeutui _maahinen_, ilkeä ihotauti,
jota oli yhdeksää laatua: _vesimaahista, ja tulimaahista, savi-,
kivi-, kapi-, sauna-, hevos-, sika- ja lammasmaahista_, aina "ite
kustakin loavusta" [toisintonimiä: maa-, kuiva-, hiili-,
kalmamaahinen]. Maahiset ruohduttivat ihon, toiset nostivat märälle
näpylle ja panivat märättämällä, kuten vesi- ja sikamaahinen, toiset
taas olivat kuivia ruohdunnaisia, semmoista törttänää, jotta iho
halkeili, kuten kapi-, tuli- ja kivimaahinen. Mutta kaikki ne "panivat
ruohuttamalla", jopa niin, että väliin oli sairaan naama, joskus koko
ihokin pelkkänä rupena. Monilla keinoin niitä paranneltiin, kutakin
laatunsa jälkeen. Vesimaahista paineltiin hetteiden ja vesikivien
"hyölällä", levillä, tulimaahista kiukaan kivillä, savimaahista
savella, kivimaahista kivillä, kapimaahista kuusenkoskuksella,
saunamaahista saunanpehkuilla ja saunankiukaan kivillä, hevosmaahista
hevosen- sekä sikamaahista sianlannalla, ja lammasmaahista
lampaanpapanoilla. Olisi pitänyt arvata painella aina sillä aineella,
mikä maahinen oli, muuten ei ollut apua, siksi "koeteltiin ite kuhunni
loatuun, niin tottapa sattui vähän kohalleen".
Pahojen ihmisten _rikkomisista_ saattoi tulla kovin kipeäksi ja
surkeasti kitumaan. Silloin tietäjä vei sairaan metsään isolle
muurahaiskeolle ja teki kekoon ison läven puoltapäivää ja puoltayötä
kohti ja pujotti potilaansa reijästä kolme kertaa päivän puolelta
yöpuolelle. Sitten teki äijä tulen ukonsärkemistä puista ja kuljetti
sairaan tulen lävitse ja loihti:
"Kotiinne, konnankoirat,
heimoonne, hiienrakit,
siell' on muutkin murhamiehet,
ikuiset pahantekijät!"
Kun tietäjä vielä pois lähdettäessä piirsi veitsellä yhdeksän ristiä
jälkeensä, erosi kiduttaja ja meni lähettäjäänsä.
Oli sitten vielä joitakuita onnettomia vikoja, jotka joskus karkasivat
ihmisen kimppuun. Semmoinen oli _kopristustauti_ eli _virma_. Se voi
tarttua vaikkapa vedestä, jos esim. kalalla ollessa kovasti säikähti,
ja siitä alkoi ihminen pieksäytyä, puristaa kätensä nyrkkiin, purra
hammasta, niin että vaahto kuohui suusta. Virma heittäytyi ikuiseksi
ja ikää myöten aina vain pahentui, ellei heti, kun tauti ensi kerran
kohtasi, joku heittänyt mustaa vaatetta pieksäytyjän päälle, jolloin
tauti loppui siihen.
Hyvin useasti ihminen _huimeni_, tuli _vähätaitoiseksi_, niin ettei
älynyt mitään, jopa toisinaan raivosikin. Ei tiedetty "suonistako
se heittäytyi", mutta kovasta säikähdyksestä se ainakin tuli, ja
joskus pahat ihmisetkin saattoivat rikkeillään toisen huimaksi,
_raivohenkiseksi_, ja _päänvikaiseksi_. Huimaa koetettiin parantaa
syöttämällä _karhunaivoja_, miehelle uroskarhun, naiselle
naaraskarhun, ja sen luultiin päätä selvittävän. Mutta rikkomisesta
tulleesta raivohenkisyydestä ei ollut päästäjää.
Paitsi tietäjiä oli terveydenhoitajina ja avunantajina
sairaustapauksissa sekä huonossa voinnissa myöskin _hierojia, kuppareita
ja suoneniskijöitä_. Monet vanhat eukot olivat taitavia kopeloimaan ja
hieromaan jäykistyneitä jäseniä "kansvärkkilinjamentti"-voiteillaan
ja monet kupparimuorit parantelivat sarvillaan selän ja sivujen
kipuja, "jalkojen katkasemista", hampaanpakotusta, ja suonenlyöjä-ukot
napsauttivat raudallaan käsivarteen, sääreen taikka otsaan, laskivat
verta ja paransivat pyörrytystä. Useat näistäkin olivat pikku
tietäjiä, jotka osasivat yhtä ja toista varsinaisen taitonsa lisäksi.