"Uni ulkoa kysyypi,
unenpoika porstuasta,
onko lasta kätkyessä,
pientä peittehen sisässä."
Häiden mukana seurasi aikaa myöten nuorille uusia elämän tehtäviä,
toimia ja huolia. Saatiin perheenlisäystä, ja sen seurassa tuli pienten
perillisten hoitaminen ja kasvattaminen. Näihinkin seikkoihin liittyi
vanhallakansalla mitä monituisimpia perintätietoja ja tapoja.
Jo raskaana, _kuormillisena_, ollessaan tuli äidin huolehtia vasta
syntyvän pienokaisensa vastaisesta menestyksestä ja elää sen
mukaan. Hän ei saanut istua kynnykselle, ei arkulle, kiululle eikä
muulle onnelle esineelle, siitä voi lapsi tulla riisitautiseksi tai
alusvikaiseksi, ei saanut kantaa rikkoja helmassaan, ettei lapsesta
tulisi kesakkoinen tai rokonrikkoma. Jos äiti potkaisi sikaa taikka
söi sianlihaa, sai pieni harjaksia selkäänsä, jos leipoessaan
pisteli suuhunsa taikinaa, tuli perilliseen ruohdunnaisia, jos
maisteli matikanpäitä, tuli lapsesta likanokka, vesileuka. Viiliäkään
ei kuormillinen saanut syödä, siitä olisi sikiön ihoon kasvanut
"kopannetta". Piti äidin myös varoa vihastumasta, ettei lapsesta tulisi
pahankurinen kiukuttelija. Pimeät yöt varsinkin olivat raskaalle
vaimolle vaarallisia. Silloin saattoi tulla itse rumahenki ja riistää
sikiön äidin rinnan alta. Niin oli kerran eräältä kuhmolaisäidiltä
sikiö hävinnyt.
Pienien saantasijana oli saunaa totuttu jo ikivanhoista ajoista
käyttämään. "Sieltähän ne saunan sillan alta sikiöt kuokitaan",
sanottiin uteleville lapsillekin. Hetken lähestyessä pistettiin
sauna savuamaan, ja sinne leppoiseen lämpöiseen sitten saatettiin
synnyttäjä, talutettiin, taikka talvella joskus työnnettiin re'ellä,
siellä kylvetettiin ja haudottiin. Ja apulaisena oli vain joku
vanha, päästötoimiin tottunut kyläneukko. Semmoisia itseoppineita
_parmuskoja_ eli _poapoja_ on vieläkin joka kulmakunnalla, toiset
niistä hyvinkin taitavia ja kokeneita, kymmenien ihmistaimien maailmaan
tuloa avustaneita -- eukkoja sellaisia kuin _Koivuniemen muori_
Jaalangalla, _Laamalan emäntä_ Puolangan Puokiovaaralla, _Kanas-Mari_
Hyrynsalmen Luvankylillä, _Piirais-Mikon emäntä_ Kuhmon Jonkerissa ja
_Leimun Liisa_ Hamarassa, Mikkos-Liisa Ristijärven Pyhännällä. Monet
avustajamuorit turvautuivat hädän tullen vanhankansan tietoihin ja
taitoihin.
Ja se olikin tarpeen useat kerrat. Jos esiinastuva maailman matkalainen
rupesi tuloaan kovin viivyttelemään, oli eukoilla apuna monet keinonsa.
Yhdestä jos ei taikaa, turvauduttiin toiseen, toinen jos ei auttanut,
koetettiin kolmatta ja niin edelleen miltei loppumattomiin. Niinpä
laskettiin vettä sormuksen lävitse, jolla oli kolme paria vihitty ja
juotettiin synnyttäjälle. Sitten valutettiin vettä pyssyn, pirtin
peräpenkin reijän, lakeistorven ja saunankiukaan, naapurin uuninluudan
siteen sekä karhun kulkkutorven lävitse ja juotettiin vaimolle.
Kaavittiin längistä hevosenhikeä veteen ja juotettiin. Pirhos-Reeta
Hyrynsalmella kaatoi vettä vanhan kolmineuvoisen "tupenroavon"
ynnä rukin rullien lävitse ja juotti vaimolle, sekä syötti murusia
kuivatusta kalasta, jonka toinen kala oli pää edellä niellyt, ja kun
ei sekään auttanut, huljautti vaimon miehellä kolme suuntäyttä vettä
ja antoi sen eukolle. Mutta jos toimitus yhä pitkästyi, täytyi keksiä
uusia keinoja. Vaimo pujotettiin länkien lävitse, raastettiin aidan
raosta, riiputettiin käsistä saunanorsissa taikka miehensä kaulassa,
pantiin kuumia kiukaankiviä ja tuhkapusseja hänen vatsanpohjilleen,
jopa lopulta, keinojen puututtua, otettiin synnyttäjää sääristä ja
nostettiin päälleen, ja viimeksi pelästytettiin rojauttamalla kylmää
vettä niskaan, taikka ampumalla saunan ikkunasta sisään. Loitsuja
luettiin, minkä osattiin. Niin esim. Kuhmon eukko löi puukon saunanoven
kamanaan ja sanoi:
"Päästä maalle matkamiestä,
pienisormista pihalle,
pihalle pirisemähän,
pihaa pitkin juoksemahan.
Tuo tuohon Luojan sormet,
pistä pienet peukalosi,
avuksi avuttoman."
Aivan yleinen tapa oli, että synnyttäjän hiuspalmikot päästettiin
hajalleen, solmut, napit ja nauhat avattiin sekä sormukset poistettiin.
Siitä selviydyttiin asiasta helpommin.
Paljon oli eukoilla puuhaa vasta tulleen ihmislapsen kanssa. Ensi
työksi oli alaston raukka kolmesti tuikattava saunanovesta ulos, jopa
talvipakkaseenkin, "jotta tuli kylmänkestäväksi". Sitten painettiin
lapsen suuta kolmesti äidin kantapäätä vasten, että hänestä tulisi
kuuliainen äidin sanalle. Pienoisen napa sidottiin äidin hiuksilla
ja sitten myöhemmin, kun se oli katkennut, pistettiin irroittunut
tynkä uunin päälle seinänrakoon, ettei lapsesta tulisi alleen laskija.
Isompana otettiin se "piirräntäpuikoksi", kun lasta opetettiin
lukemaan, se kun lisäsi lukutaitoa. Lapsen ensimmäinen _pesuvesikin_
oli erikoisesti laitettava. Sitä ei saanut kuumentaa kuohumaan asti,
ja siihen oli pantava _vihkisormus, hopearaha, äimä ja nuppineula_,
jopa hiukan _tervaakin_. Silloin lapsi pysyi terveenä, säilyi
silmäyksiltä ja pistoksilta. Poikalasta pestäessä pantiin vettä ensin
kolmesti hartioille, jotta hänestä tulisi väkevä ja leveähartiainen,
mutta tyttölapselle läiskittiin vettä takasille, että tulisi
"leveäperäinen". Sanottiinkin:
"Poikalasta hartioille,
tyttölasta perälihoille."
Pestäessä puristeltiin lapsen päätä otsasta, takaa ja sivuilta,
jotta "jos pää on särkynyt synnyttäessä", niin "hyllyväisluu menöö
paikoilleen päälaella". Silkkihuivi tai lakki sidottiin sitten päähän,
että se vakautuisi sievemmäksi.
Pesty pienokainen käärittiin ja kapaloitiin isän pesemättömään
paitaan, ja siitä se suopeusi seuraamaan isää. Pärekoriin äidin viereen
asetettiin käärö makaamaan, ja päänalusien pohjalle pistettiin _kirjan
lehti_ sekä _puukko_ -- jotkut lisäksi _eläväähopeaa, tuuliajoa ja
sianvilloja_ --, jotta lapsesta tulisi kirjanlukija, eivätkä häneen
pystyisi kirot, raiskat ja riesat.
Sillä ristimättömään ihmisenalkuun olivat riesat kovin kärkkäitä
tarttumaan. Jopa voi itse vanhakehno tulla ja vaihtaa, varsinkin
jos lapsonen olisi yksinään taikka vain äidin kanssa kaksin heitetty
saunaan. On tapahtunut, että rumahenki on ottanut kastamattoman
pikku raukan ja pistänyt oman epäsikiönsä sijaan, mistä lienee sen
puupöliköstä veistänyt ja antanut sille hengen. Eikä sellainen riettaan
tuoma _vaihdokas_ ole koskaan kasvanut oikeaksi ihmiseksi. Yhtä avuton
ja heikko pahaa vastaan oli äitikin, häneenkin voi tarttua riesa ja
joutava, jopa kuolleet henkilötkin saattoivat tulla saunankiukaan takaa
häntä säikyttelemään. Siksi ei saanutkaan saunaa jättää vain vaimon
ja lapsen haltuun, vaan hoitajan piti aina olla valvomassa. Vieläpä
pantiin äidin vuoteen alle viikate, ja sitä hän ulkona pistäytyessään
käytti keppinään.
Saunassa makasivat entiset eukot lapsivuoteensa, kaksin, kolmin
viikoin, jopa joskus kahdeksinkin. Sauna oli aivan kuin omansa
lapsikammioksi, sillä "ei missänä ollut niin hyvä olla lapsivuoteessa
kuin saunassa, siellä oli lämmin". Lauteilla taikka lattialla oli
vaimolla vuoteensa, "olkimökkänät" peittoineen. Sinne vaimolle
kannettiin syötävät ja juotavat. _Pilviviinaa_ -- "pilveä" kun
löydettiin nurmelta pantiin viinaan - ensiksi annettiin suuhun sekä
_savuviinaa_, ja syötäväksi tarjottiin keitettyä maitoa, johon oli
voita sulatettu viiliksi, taikka voissa ja maidossa keitettyä juustoa,
jotta äiti pian vahvistuisi.
Kohta tulivat naapurin emännätkin _varpaisille_ ja toivat mukanaan
_saunaruokia_: juustoa, lihaa, leipää, teoksia ja voita sekä lapselle
vaatteita, jopa antoivat vastatulleelle rahaakin, _varpajaisrahaa_ eli
_hammasrahaa_. "Sitä kun ei ruukata nimetöntä lasta katsoa, jottei
jotakin anneta", sillä
"Alastonta autetaan,
kuollutta pyyttään hautaan."
Saastaisena pidettiin synnyttäjää kuusi, seitsemän viikkoa, ja "se
oli pakana koko immeinen". Hän ei saanut syödä muiden kanssa, ei
käyttää samoja astioitakaan, ei mennä kirkkoon eikä kinkeripaikkaan
jumalansanaa kuulemaan, ei kylään vieraisiin, eipä ketään kätelläkään,
eikä mennä miehensä viereen "salavuoteutta" harjoittamaan. Vasta
sitten, kun oli _kirkoteltu_ ja lapsikin kastettu, saattoi hän olla
muiden ihmisten arvoinen.
Ristille saatettiin lapsi, kun kyhöydyttiin, talvisaikaan säästettiin
kaukaisilla perukoilla kastamistoimitus monesti kinkeritilaisuuteen,
jolloin pappi saatiin lähemmäksi. Kummeiksi otettiin sukulaisia
tai vennon vieraitakin, semmoisia, joilla oli "täysi kunnia" eikä
kirkonkirjassa "rikkua". Kaksi, neljäkin kummia otettiin, _isäkummi,
äitikummi, piika- ja poikakummit_. Ristille vaatetettaessa pantiin
pienen kapaloksiin kirjanlehti, ja ennenkuin lähdettiin, pistettiin
käärönen hetkiseksi penkin alle ja itse istahdettiin penkille.
Samoin taas ristiltä palattaessa. Siitä eivät pahat silmäykset
sattuneet pieneen. Jotkut pujottivat lapsen äidin jalkojen välitse.
Ukkovaareille ja mummoloille tehtiin ensimäisistä lapsista kaimoja:
Mattia, Paavoa, Pekkaa, Eeroa, Jaakkoa ja Junnua sekä Annaa, Kaijaa,
Maria, Vappua, Liisaa ja Kaisa-Reetaa. Nimeä ei ennen kastamista
mainittu eikä pienoista nimeltä puhuteltu, sanottiin vain lapseksi.
Kastamistoimituksen jälkeen kävi piikakummi heittämässä kasteveden
ulos; sen huoneen seinälle, jossa kastaminen toimitettiin, hän
viskasi veden, korkealle jos heitti, tuli lapsesta "roihu ja
rohkea", matalalle: tuli typerä, käden korkuiselle: tuli siivo ja
tasaluontoinen. _Kumminlahjoiksi_ antoivat kummit vaatetta, rahaa,
minkä mitäkin, "jottei lapsi kaipaisi toisessa elämässä, ettei antanut
mitään". Poikakummi osti ristilapselleen aapisen, kun hän oli joutunut
lukemisikään.
Kastamisen jälkeenkin oli kapalokääröä varoen ja taidolla hoidettava.
Joka päivä piti pienoista käyttää pesussa, eikä pesuvettä saanut ottaa
auringonlaskun jälkeen, eikä lapsen päälle saanut panna ulkona
kuivamassa olleita vaatteita, ennenkuin puettaja oli niitä puhaltanut
ja nuolaissut. Ulkona kun kaikki raiskat ja riesat kulkivat, voivat
ne tarttua vaatteisiinkin ja niistä lapseen. Muutaman vuorokauden
vanhana sai lapsonen jo oman pienen paidan alastomuutensa verhoksi,
sitten pikkuisen röijyn ja viimein sukatkin kiperiin jalkoihinsa.
Koltun sai hän sitten vasta, kun kyhöytyi istumaan. Kapalokääröissä
pidettiin pientä puolisen vuotta, vuosikin. _Kätkyeen_, lattialla
keikuteltavaksi, pieni huutaja pian laitettiin lepäämään, jopa
pahanjuoniset viikon ikäisenäkin.
Omilla rinnoillaan äiti parhaansa mukaan lasta ruokki. Se piti vain
varoa, että aina antoi ensiksi oikeata rintaa, ettei lapsesta tulisi
vasenkätistä. Ja savupirtissä, jossa illalla monet päreet palaa
rätisivät, pisti äiti ruokkiessaan huivinnurkan lapsen sieraimiin,
ettei niihin karkea savu menisi lapsen imiessä. Monet vuodet lasta
imetettiin, kaksi ja kolme, neljä, viisikin vuotta saivat vesat
verottaa äitiään, jopa muuan ristijärveläinen miehen alku oli emoaan
"nilkonut" kahdeksannelle vuodelleen. Niin kauvan tavallisesti lasta
ruokittiin rinnoilla, kun "toinen potki leuoille". Jopa "olen seittemän
lasta tehnyt, ja kaksi viikkoa olen sillä ajalla ollut ummessa... Usein
olen läpi lypsänyt siksi, kun olen saanut toisen". Sillä "heruuhan
se lehmäkin kun ruokkii". Mutta se oli pienelle nilkojalle ankara
aika, kun häntä ruvettiin vieroittamaan. Töhrittiin suuhunpantava
tervalla ja karvoilla, noella ja tappuroilla, ja sitten vain ilkuttiin,
jotta "otahan pois"! Eipä ihme siis, että syötävän etsijä suuttui ja
nosti sellaisen menon, että emon täytyi särpimineen paeta kotoa pois
joksikin aikaa, jotta asia unehtuisi.
Jo aikaisin ruvettiin lapselle antamaan vahvempaakin syötävää. Joskus
jo kolmen viikon vanhana työnnettiin pieneen hampaattomaan suuhun
ruskeaa kiiskivelliä, maitoa keitettiin ja sitä pisteltiin lusikalla
taikka imetettiin rievun lävitse sarvesta, pottu-, leipä- ja
kalapuruakin annettiin. Ja käteen pistettiin parkujalle lihanpalanen,
päätön särki tai silakka, jota sai joutessaan aikansa kuluksi
imeskellä. Näin täytyi monen äiti rukan pieniään ruveta ruokkimaan
jo varsin varhain, itse kun petäjäisellä ja olkileivällä elettiin,
ei tullut rintaan ravintoa siksi, että olisi nälkäiselle lapselle
riittänyt.
Kovin helposti saattoi vasta elämäänsä aloiteleva ihmistaimi
joutua muutakin elämän kovuutta kokemaan, voi saada sairautta,
milloin yhtä, milloin toista laatua: _elttaa, riisiä, sampaita,
korvanpistosta, vatsanväänteitä, ihon puhtiaisia, hampaiden
puhkeamista, harjaksiakin_, jopa _itkettäjänkin_ eli _kiduttajan_.
Eltta, joka tuli vilusta, saattoi lapsen heikoksi ja vääräsääriseksi,
ja sitä koetettiin parantaa elttapussilla, joka ripustettiin
lapsen kaulaan, sekä kylvyillä, mitkä tehtiin kaikenlaisien puiden
oksia vedessä keittämällä. Käytettiin myös suokanervakylpyjä ja
_tervalehti_-kapaloksia [tervalehdiksi sanottiin tuoreita nuoria
koivunlehtiä], vielä noudettiin yhdeksästä talosta kolme näpillistä
jauhoja ja kolme voinnokaretta kustakin ja tehtiin niistä sairaalle
puuro. Riisi taas "ytimissä ja luijen sisässä ja suonissa kuljeksi",
ja siihen käytettiin _yhdeksänsyöjän voidetta_ ja _riisiheiniä_
sekä _näsiänmarjoja_. Riisiheinistä leivottiin pieni _riidenkakku_
ohrajauhoihin, ja sitä annettiin riisitautiselle. _Sampaina_
ilmestyi veripahkoja leukaperiin taikka tuli samppa suuhun. Pahkoja
paranneltiin puhkomalla ja suuhun pistettiin poltettujen olkien
kyventä. Korvanpistokseen käytettiin rintamaitoa, tupakinsavua,
pikiöljyä, puuöljyä, viinaakin ja suolarakeita sekä _saakelinpojan
korvanvoidetta_. Valkea _kohva_ kohosi lapsen kieleen ja huuliin, kun
oli vikaa vatsassa, ja sekin oli riisitautia. Sitä paranneltiin siten,
että _näkinkynnellä_ annettiin lapselle äidinmaitoa. Ihonpuhtiainen
oli jokaisen ihmisen kärsittävä, punaisina kipeinä näppyinä se
ilmestyi pinnalle. Tulikivijauhoa kun annettiin suuhun, niin pääsi
siitä sukkelammin. Harjaksia tuli useinkin kymmenviikkoisen lapsen
hartioihin, ja ne kovin itkettivät ja vaivasivat. Niitä ei kyllä
pinnalla näkynyt, mutta ne otettiin esiin rintamaidolla hieromalla,
sitten nykittiin pois, niin että oikein rapsahtelivat. Paljon kipuja
tuotti pikkuiselle myös hammasten puhkeaminen, vaikka kyllä ensimmäisen
hampaan ilmestyminen oli niin iloinen asia, että sen ensiksi keksijälle
annettiin joku pikku lahja, huivi, vyö tai esiliina. Maitohampaiden
lähtiessä viskattiin irtautunut, hammas uunille ja sanottiin:
"Kilkkaa, kalkkaa,
rautahammas sijaan!"
Useasti vaivasi lasta itkettäjä, ja se oli joutava, joka niin kiusasi.
Joku oli saanut jonkun lapsenrievun varastaa ja sen avulla pahoa
lapsen ja saattaa joutavan vaivattavaksi. Mutta kun lasta kylvetettiin
lepänoksa-hauteella ja sitten pujotettiin kolme kertaa äidin säärien
välitse, jätti itkettäjä pienokaisen.
Soudattamalla koetettiin itkevää lasta viihdytellä. Heilutettiin
kätkyttä ja laulettiin tuudituslauluja, joita entiseen aikaan osattiin
paljoa enemmän kuin nykyään. Niinpä tuuditeltiin:
"Tuuti, tuuti, tukkapäätä,
hivuspäätä hiljalleen!"
"Tuuti lasta Tuonelahan,
tuonne kirkon kamarihin,
siell' on tupa turvekatto,
hieno hiekka peltomaa".
Viihdytettiin lasta myös kiikussa. Orsiin ripustettiin nuorat, nuoriin
lauta ja laudalle laitettiin kiikutettavalle istumasija, ja niin
edestakaisin heilutettiin ja laulettiin:
"Poum, paum, papinkello,
Kivijärven kirkonkello,
lukkarin Lumikin kello."
Isohkoa, jo älyävää pienokaista huviteltiin kaikenlaisilla loruilla.
Niinpä lueteltiin sormia ja nimiteltiin: "Peukalopukki, tuomentukki,
lekkermanni, kultaralli ja pikkurilli". Ja toisessa kädessä: "Peukalo,
paukalo, talonpoika, pekkapappi ja pikkutilli." Sitten osattiin monia
hupaisia loruja. Esim. tuttu: "Äiti hoi, missä voi?"
Kävelemään totutettiin lasta _reikärahilla_. Siinä sai ensimäisten
askelien yrittelijä laahustella pitkin lattiata sillä aikaa, kun
hoitaja oli omissa hommissaan. Mutta useasti tahtoi heikkojalkainen
olento unohtua kulkuneuvoonsa liian kauaksi.
Äidin hääriessä työnteossa oli nuorempien sisaruksien hoiteleminen
vanhempien lasten toimena. Mutta ellei vanhempia sisaruksia ollut,
täytyi ottaa hoitajaksi vieras _likkatyttö_. Monesti myös olivat
talon muorit ja vaarit joskus kokonaisen telmääjäparven kaitsijoina,
äitien ja muun väen ollessa työmailla taikka vain kotipirtilläkin
puuhatessa. Mutta pienien eläjien, joilla ei ollut varoja pitää
lapsentyttöä, täytyi heittää lapsensa kotipirttiin yksinään, jopa koko
päiväksi, kun oli mentävä etäisille niityille. Ovi vain pistettiin
pönkään ja korjattiin kaikki särkyvät tavarat ja teräkalut pois ja
jätettiin syötävää käsille. Kolmivuotiaankin lapsi-pahasen voivat
vanhemmat näin päiväkaudeksi heittää pöngätyn pirtin isäntänä
ikävissään itkemään. Illalla kotiutuessaan tapasivat vanhemmat pienen
raukkansa jossakin nurkassa väsyneenä kyhjöttämässä, löysivätpä hänet
joskus pitkän etsinnän jälkeen poroisesta uuninperästä.
Kun lapsi alkoi älytä, annettiin hänelle kaikenkaltaista kalua,
jonka kanssa hän lattialla kontatessaan saattoi askarrella ja
juonittelematta viihtyä. Työnnettiin konttaajalle, mitä milloinkin
sattui pikku esinettä ja puukappaletta: kiveä, lusikkaa, kapustaa,
kuppia, heitettiin joskus kirjakin repelöitäväksi. Sitten isompana
vuoleskeltiin pojalle päreitä tehtäessä _hevosia, poroja, lintuja,
rekiä, villipyöriä, väkkäröitä, kyykkyvenäläisiä_ [sahaukko] ja
tuulessa kieppuvia "ukkoja", ja "petäjänliinasta", mäihästä, punottiin
_hiirenpinoja, hiirenportaita, osmansolmuja ja sumpsansolmuja_.
Tyttölapselle äidit sekä vanhemmat siskot laittoivat vaatetilkuista
_riepuvauvoja eli riepuäppöjä_. Oulusta tervaretkeltä tuotiin hauskoja
läikkyviä lasipalloja.
Kesällä laukkasi lapsiparvi ulkona, isommat pienempien paimenina.
Hurstipaitasillaan vain juosta vilkuteltiin, asuttiin "taloja", joissa
puikkojalkaiset, tikkusarviset kuusen- ja männynkävyt olivat lehminä ja
lampaina, putkenpalaset kirnuina, joilla vatuista vatkattiin voita.
Savesta leivottiin leipiä, ja kahvikupin palasia käytettiin astioina.
Talvella taas hiihtää kahnusteltiin suksikalsuilla ja laskettiin mäkeä.
Monet lapset saivat viettää talvensakin kesäketineissä, pelkässä
hurstipaidassa temmeltää pirtinlattialla. Mutta semmoisinakin useasti,
jos kotipirtti oli mäellä, juoksaistiin ulos, otettiin paljain kintuin
suksi- taikka kelkkahuilaus mäen alle, ja sitten kipitettiin takaisin
pirttiin punaisia varpaita tulen ääressä uuninsuulla paistelemaan.
Pahanjuonisia, tottelemattomia ja uppiniskaisia lapsia täytyi
rangaista ja kurittaa. Tavallisimpia rangaistuskeinoja oli
_vitsalla ravauttaminen_ sekä _tukan pöläyttäminen_ taikka lyödä
muksauttaminen. Jo pienelle, 3-4-vuotiaalle juonittelijalle voitiin
antaa "teerenleipää" eli "metännennää", taikka lähetettiin
"Koivuniemen herra Saparoniemeen kirjottamaan". Koetettiin kyllä
"hyvittelemällä ja houkuttelemalla panna niin paljo kuin voitiin",
ja sitten uhattiin: "Piiskoan, jos et tottele... vain minä roikasen,
jos et tottele". Ja sitten roikaistiin tottelematonta. "Puolikymmentä
kertaa kun rasautettiin, niin se jo riitti." Muutamat emot olivat niin
ankaroita, että rangaistavan piti itse tuoda vitsa, jopa "kuoria"
vaatteensa, toiset taas tehostivat toimitustaan letittämällä vitsan
kolmisäiseksi. Sukkelammin kävi kurituksen antaminen, kun vain
sivallettiin tukasta ja "puistettiin, jotta harjakset lähti", ja
päällisiksi paukautettiin takasille. Äiti useimmin joutui lapsensa
kanssa vitsatoimituksille, isä taas muuten mukiloitsi, joskus roiski
tuppiremelilläkin. Toiselle kymmenelle asti lasta näin käsiteltiin,
mutta "15:lle kun alkoi joutua, niin se jo piti nahkansa".
Pieniä lapsia taivuteltiin myös pelottelemalla ja narraamalla.
Juonittelivatpa kovin, parkuivat, olivat pahankurisia taikka
pyrkivät ulos, peloteltiin: "Kössi tuloo! Mörkö lähtöö mehtästä
tulla kurnasemaan!" Pikku poikien kauhuna eli kuoharin tuleminen.
Mutta kun ei pelottelu tepsinyt, narrattiin: "Olehan nyt! Mennään
kylään... pääset kirkkoon". Jos lapsi ei mielinyt antaa päätään etsiä,
sanottiin: "Annahan täit karvaköyven teköö ja vie lampiin". Kiroilijaa,
_noitujaa_, peloteltiin: "Jumala puottaa kuuman kiven taivaasta
päähäs". Kiroilemasta kyllä lapsia kiellettiin, vaikka monesti itse
myötäänsä noiduttiin, lasten kuullenkin lasketeltiin karkeimpiakin
kirosanoja. Samoin häikäilemättä puhuttiin siivottomia asioita. Siitä
pienet perässä. Eivät vielä osanneet hevin puhuakaan, kun jo "noitua
pollauttelivat" sekä yrittelivät rumia sanoja. Sitä vain naurettiin:
"kun tuolla lailla osovaa jo". Valehtelemisestakin sanottiin samalla
tavalla, vaikka siitä isompaa jo toruttiin, "se kun on ensimmäinen
synti maailmassa, vale". "Kantelijoille" toisinaan annettiin kyytiä,
jotta "sopia soutunsa keskenään". Tupakan kanssa tuhrailemaan saivat
monessa kodissa pojat jo pienestä pitäen vapaasti totutella, toisissa
taas oltiin siitä kovin ankaroita. Varastaminen oli paheista pahin ja
häpeällisin ja kovimmin kuritettava.
Joissakuissa kodeissa oli lapsilla omat _korkonimensä_, joilla toisiaan
haukkua nalkuttivat, kun sattuivat riitautumaan. Vanhemmatkin niitä
käyttivät lasta toruessaan, olivat toisinaan vanhempien keksimiäkin.
Niinpä voitiin kuulla semmoisia erikoisnimiä kuin: Köpiö, Jormo,
Herhiläinen, Lössi, Hoilantorvi, Nokonenä [isonenä], Kierosilmä,
Kus'laukeri, Röppöhuuli, Mustaharja [mustapää], Korpimuna
[mustaverinen], Puurosuu, Linkura, Soopakuppi.
Jo varsin aikaisin totutettiin lasta työntekoon. Heti kun alkoivat
kyhöytyä, saivat tyttöset totuttautua lattiata lakaisemaan, perunoita
kuorimaan, astioita pesemään, nauhaa, sukkaa, vantutta kutomaan,
villoja karttamaan. Poikaset taas saivat puuhata puun kannossa, tallin
luonnissa, kelkkojen ja muiden nikartelussa, lintujen, jänisten
pyynnissä. Jo kymmenvuotisina vietiin lapsia apulaisiksi halmeelle,
niitylle ja lehdentaittoon, järvelle nuottaa sekä verkonlasku-venettä
soutamaan. Jotkut ahneet isät saattoivat 10-vuotiaan pikku miehen panna
riihenpuintiinkin sekä talvella metsään halkojen sahuuseen.
Lukemaan opetettiin lasta alle kymmenvuotisena, joskus jo viiden,
kuudenkin ikäisenä. Äidin toimena enimmäkseen oli ensi alkeiden
antaminen, mutta opetti myöskin isä sekä vanha mummu, ja vanhemmat
lapset ohjailivat nuorempia. Pyhäpäivisin istuttiin puustaimia
tunnustelemassa sekä _laville_ harjoittelemassa. Paukutettiin, jotta
"ii, sano, ii" ja "oo, sano, oo", niin että "se puustain, mikä yksin
äänen antoi, luettiin 'sanon' kanssa". Sitten kun lapsi oppi suoraan
lukemaan, sai hän istua työskentelevän äidin vieressä paukuttamassa,
ja äiti kuunteli ja oikaisi väärin luetut. Piirräntäpuikolla pidettiin
lukijaa rivillä. Aamupäivällä tavallisesti piti lukumiehen istua
kirjan ääressä, pyhäaamuna ei annettu ruokaakaan, ennenkuin oli
lukenut ainakin ruokaluvut ja isämeidän. Useat äidit olivat niin
hartaita, että luettivat lapsellaan aina iltasella, ennen maata menoa,
isämeidän, siunauksen ja iltarukouksen, ulkoa opettivat jo, ennenkuin
lapsi osasi kirjaakaan. Monesti lapset olivat hyvin haluttomia ikävään
aapisteluun, vitsaa käyttämälläkin täytyi heidän harrastustaan herättää
sekä mairittelemalla, kukon munimisilla ja muilla. Toiset jäivät, kun
vanhemmatkaan eivät enempää huolehtineet, varsin kehnolukuisiksi,
jotkut eivät oppineet ollenkaan, ei edes aapistansa. Rippikoulu
jäi semmoisilta käymättä, ja joutuivat he hiukan halveksituiksi
_ruunankummeiksi_. Tyttäretkin heitä pilkkailivat. "Isämeijän
piirräntäpuikkoako sinä siitä revit?" ilvehtivät he, kun kuulivat
"ruunankummin" aittansa ovea koputtelevan.
Mutta lukutaitoiset kävivät viiden-, kuuden-, seitsemäntoista ikäisinä
rippikoulun ja niin pääsivät aikaihmisten kirjoihin, eivätkä heitä
saattaneet tyttäretkään isämeidän piirräntäpuikoilla pilkata.