"Niinkö täss' on heikot hongat,
niinkö pehmivät petäjät,
ettei kestä köyhän käyvä,
rahattoman raskutella."
Yksitoikkoisen arkisen elämän hauskoiksi välihetkiksi nuoret toisinaan
kisailivat ja löivät leikiksi.
Eivät ne niin erikoisia olleet, korven raatajan leikit, eikä raskaan
työn jäykistämä kansa, joka useasti sai petäjäistä purra vaivainsa
palkkioksi, kovin erikoisiin leikkeihin ollut oppinutkaan. Huviteltiin
vain vanhalla totutulla tavalla, kun koreina kesäpäivinä yhteen
yhdyttiin taikka pitkänä talvisena iltapuhteena satuttiin isossa
seurassa samaan savupirttiin.
Kesäisillä tanterilla oli nuorella väellä vapaat leikkikentät. Oltiin
milloin yhdessä, milloin toisessa puuhassa ja kisassa. Jopa lapsesta
pitäen.
Tavallisimpia lapsiaikojen leikkejä oli _hippasilla_ olo, jossa muuan
oli _hippana_, toisia, karkailevia kiinni tavoittelemassa. Ennen
leikin aloittamista määrättiin leikkiluvuilla, kuka ensinnä jää
hipaksi. Luettiin esim.:
"Yksis, toksis,
toravia, käräviä,
käymään, näymään,
niippuu, naappuu,
sulavata suitsaa,
valavata vaitsaa,
kirjava käsi, koukkusormi,
mene metsään,
pukkaa tästä pää pois."
Pantiin myös arpaa kepillä sekä heinänkorrella, kuka ensiksi alkaisi
leikin. Samaan tapaan oltiin myös _karhusilla_. Yksi kävi karhuksi,
toiset olivat lampaita. Lampaat pakoilivat päälle yllättelevää kontiota
ja määkivät:
"Eipä se karhu kauvan juokse
yhtä viittä neljännestä."
Kenen karhu tavoitti kiinni, se vuorostaan häätyi karhuksi.
Kun karhusilla oloon kyllästyttiin, ruvettiin _kukkokuurosille_.
Muuan meni nurkan taakse _kuurottamaan_. Siellä kuurottaja kolkutti
ja saneli:
"Kukko kuuroa keittää,
kana lieskoa lämmittää.
Herejää... herejää!
joko heräsit? Jo!"
Sillä aikaa toiset menivät piiloon, ja sitten kuurottaja etsimään.
Kenen löysi, sen nimen "kävi panemassa kirjaan", kolauttamassa
nurkkaansa. Mutta jos toinen ehätti ennen, ja pani kuurottajan nimen
kirjaan, joutui kuurottaja virattomaksi. Samalla lailla leikittiin
kolkkasilla navetassa ja piilouduttiin navetanparsiin. Hauskana
kesäkenttien leikkinä oli myöskin _enkan_ juokseminen, varsinkin
silloinkuin oli tyttäriäkin parvessa. Omin päinsä pojat taas löivät
_pallia_ taikka napsivat _kirppua_. Pallinlyönneistä oli huvittavin
_nelisuolasilla_ olo. Siinä tarvittiin neljä osanottajaa: kaksi seisoi
keppi kädessä vastakkain vähässä matkaa toisistaan, toinen jalka pikku
koperon, _pesän_, peittona, toiset kaksi seisoivat keppimiesten selän
takana, mies kummassakin päässä, ja heittivät toiselleen palloa heidän
ylitseen. Jos keppimiehet osuivat palloa lyömään, piti heidän käydä
_suolasilla_: kopauttamassa keppejään yhteen, toiset silloin yrittivät
saada pallon pesään. Jos saivat, pääsivät pesämiehiksi, samoin myös,
jos saivat pallon ilmasta kiinni.
Kirppu oli vanha leikki, jo isien aikainen. Siinä oli aina yksi
vuorostaan _pesällä_ lyömässä korttelin pituista palikkaa, kirppua.
Kepillä tonkaisi lyöjä palikan maasta ylös ja sitten samasta lennosta
lyömällä sinkautti sen menemään. Vastassa olijat koettivat vuorostaan
tavata palikkaa ilmassa kepillään. Jos tapasivat, saivat siitä
kymmenen iskua, maassa jos saivat kopata, kun palikka vielä liikkui,
saivat viisi. Pesässä olija sai lennätyslyönnistään aina kolme iskua,
mutta jos ei tavannut palikkaa, vaan se putosi takaisin pesään,
menetti hän entisetkin iskunsa, kaikki _paloivat_. Vastassa olijat
koettivat viskaamalla saada palikkaa pesään, jos osuivat, pääsivät
vuoroonsa pesälle lyöjäksi. Sata oli tavallisesti iskujen päämääränä,
ken siihen ensinnä ennätti, se oli _etu_, ken jäi viimeiseksi, se oli
_tervakalu_.
Mutta kun kylläännyttiin kirppuun, alettiin _heittää kiveä_, kuka
kauvimmaksi, kuka korkeimmalle lennättäisi. Koeteltiin myös kourien
voimaa vetämällä _kissanhäntää_ sekä koko vartalon vahvuutta
kiskomalla _väkikarttua_ ja _väkikiveä_ nostamalla. Sormien
jäykkyyttä reistailtiin _koukkusta_ kinnaten ja hyppysien tiukkuutta
_näppikepillä_. Notkeutta näyteltiin _käsillään kävellen_ ja
_hurvelia heittäen_, sekä lopulta voimassa ja notkeudessa kilpailtiin
_painimalla_ vanhaa suomalaista sylipainia.
Talvisista pirttileikeistä oli tavallisin _sokkosilla_ olo, sitä
varsinkin kekrinä juosta jyryttiin. _Sokko_ asettui huppu silmillä
pankon päähän ja kysyi:
"Mikä tässä?"
"Mesimätäs!" vastattiin.
"Kelle tästä annetaan?"
"Isännälle ja emännälle ja nuorimmille lapsille."
"Missä minun osa?"
Siihen vastattiin hävyttömästi, josta sokko suuttui ja ärjäisi:
"Kitis lampaat laihoon!" Ja kenen sokko kiinni tavoitti, sen vei
penkille, kopsi päähän ja sanoi:
"Riu, rau, risti päähän, penkkiin!" Kenen sokko ensin sai kiinni, siitä
tuli seuraava sokko.
Sitten oltiin _ukkokämppäsillä_, pidettiin oikein häitä, saunoitettiin
ja tanssautettiin. Taikka _kätkettiin kiveä_ ja saneltiin:
"Sotken savea, kätken kiveä".