"On kekri köyhälläkin,
joulujuhla vaivaisella."
Vuoden vieriessä pyörähti esiin, milloin suuri juhlapäivä, milloin taas
joku muu merkkipäivä antamaan yksitoikkoiselle, useinkin ilottoman
arkiselle elämälle mieluisaa vaihtelua. Päiväin viettoon liittyi
kaikenlaisia vanhoja tapoja, taikoja sekä pitämyksiä, monesti varsin
merkillisiäkin, jo ammoisilta ajoilta polveutuneita.
_Kekri_ oli jo vanhastaan vuoden _kaikista suurin juhla_, jopa
jouluakin jalompi. Sitä vietettiin myöhään syksyllä, kun kesä
kaikkineen oli mennyt, ja pitkä pimeä talvi oli tulossa. Se oli uuden
vuoden alkujuhla, vanhan päätöspäivä, jolloin syötiin ja juotiin
parasta, mitä hyvä vuosi oli taloon tuonut Ja sitten kylläisinä
pidettiin iloa ja kisailtiin.
"Kerta kekriä pitää,
toinen kerta kellistellä,"
olikin vanhojen ukkojen mieliohjeena.
Jo etukäteen varustauduttiin kekriä juhlana viettämään: keitettiin
_kekriviinat_, pantiin _kekrioluet_ ja varattiin ruokia sekä laitettiin
_kekrilammaskin_ syötteelle. Pirtit, kamarit ja eteiset, peräiset
ja porstuat pestiin ja puhdistettiin, vaatteetkin pestiin ja
siistittiin. Ja aattoiltana lämmitettiin sauna, käytiin kylyssä ja
laittauduttiin pyhäisiin pukimiin: oltiin valmiina vastassa, kun vuoden
suuri juhla oli ovella.
Koko yönä jouduttiin tuskin ollenkaan lepäämään, sillä aamulla
ani varhain piti olla pystyällä. Noustiin ylös jo kello kolmelta,
kahdellakin, jopa joissakuissa vanhojen tapojen taloissa heti
puolelta yöltä. Emännät pistivät pirtin lämpeämään ja leipoivat
rieskat ja teokset, tekivät juustoleivät, keittivät ryynipuurot ja
laittoivat talkkunat. Miesväki taas huolehti kekriteurastuksesta.
Kun oli otettu kotikeittoiset aamuryypyt, tuotiin ja teurastettiin
kekrilammas, isoissa taloissa kaksikin. Kekrilammas, useinkin
_musta_, oli jo aikaisemmin valittu ja nimitetty, oli sattunut esim.
lammas sairastumaan, niin oli luvattu: "kun elänet, niin kekriksi
teurastetaan." Lammas lyötiin semmoisenaan, paloittelematta, päineen,
sorkkineen pataan, vain nyljettiin ja puhdistettiin sisälmyksistä.
Vielä piti olla liharuoan lisänä lehmänkylki tai sonninreisi paistina,
vieläpä metsämiestaloissa paistetut oravannautteet ja linnuntäkät
lisäpaloina. Sillä lihaa piti kekripöydässä olla yltäkyllin,
isot kukkuraiset maljat ja kaukalot pitkin pöytää. Lisäksi vielä
oli karjanviljaa, voita, maitoa ja viiliä, sitten leivän puolta
rieskat, limppuleivät, tavalliset leivät ja teokset sekä keitto ja
ryynipuurot ja ennen kaikkea _talkkuna_. Kalataloissa hankittiin
vielä kalakeitotkin. Kaikkea laatua piti hyvän talon pöydässä olla:
jumalanhyviä ja karjanantia, vedenviljaa ja metsänriistaa, ja ylinnä
kaiken täysiaikainen kekrilammas. "Komea oli ruokapöytä, saattoi
siihen istua suurukselle."
Semmoisena seisoi ruokapöytä koko juhlapäivän, lisättiin vain, minkä
syöden hupenivat. Puolispöytä sai ryynipuuron, ja illalliseksi
hankittiin maitopiimä, lihapotut, ryynipuuro tai ryynivelli. Ja
useat kerrat istuttiin suurustamaan. Aamupuhteen aikana ehdittiin
käväistä pöydän ääressä jo kaksi, kolmekin kertaa. Heti kun joutui,
haukattiin teoksia, juustoleipää ja muuta kuivaa ruokaa karjanviljan
kanssa, ja taas vähän ajan kuluttua puraistiin toinen erä kuivia
syötäviä. Sitten päivän vasta valjetessa istuttiin talkkunalle, joka
oli varsinainen aamiaisateria. Siihen jo joutuivat lihakeitot ja
paistitkin. Kotiolutta sekä kotikeittoviinaa oli pöydässä. Olutta
juotiin kannuista ja tuopeista, viinaryypyt nakattiin pienistä
_puulipeistä_. Pitkin päivää sitten syömistä jatkettiin, "syötiin ja
juotiin, jott' oikein tarvottiin". Vanhat ukot istuivat jumalanviljan
ääressä miltei yhtä päätä koko pitkän päivän, joivat ja söivät, söivät
ja joivat ja turisivat päissään. Jos vieras tuli taloon, vaikkapa
vain naapurinkin väkeä, tarjottiin heti hänellekin pöydän parhaita.
Kotieläimiäkään ei kekrinä saanut unohtaa, jopa niitä piti silloin
erityisesti muistaa ja ruokkia. Isäntä itse toi aamulla hevosen
tallista pirtin ovipieleen apatettavaksi. Kapan ohria antoi hän
ajokkaalleen ja kuiskasi korvaan: "Nyt on kekri!" Murensipa ukko
vielä kärpännautetta apeastiaan, että hevonen säästyisi pääntaudilta.
Muutamat äijät hämmentelivät apetta lampaan leukaluulla, jotkut
hammastivat pöydältä lihakimpaleesta palasen ja murensivat sen
appeeseen. Niin oli Venähenvaaran ukko Kuhmossa varannut ajokastaan
silmänteiltä.
Emäntä taas vaali omia hoidokkejansa. Navettaan ei kyllä saanut mennä,
ennenkuin oli aamiainen syöty, mutta sitten vei emäntä joka lehmälle
vasta leivotun _kekririeskan_ eli _kekrikakun_, puhalsi olkipillillä
korvaan ja sanoi: "Nyt on santtipäivä, kekri!" "Täss' on teillekin
kekriä!" Samalla otti emäntä kellon lehmän kaulasta ja toi pirtin
naulaan. Sitten koko päivä ruokittiin lehmiä paremmin kuin muulloin,
annettiin heiniä, sekä juotava suurustettiin leivinjauhoilla, jotka oli
pyyhitty aamulliselta leivinpöydältä. Kekrinä, samoinkuin Mikkelinä,
jouluna, pääsiäisenä ja laskiaisena koottiin _ottosia_ karjan kesäistä
suurustamista varten. Ruokapöydälle ripisteltiin kolmeen kohtaan
suoloja, ja ruokailun loputtua pyyhittiin ruoantähteet ja suolat
vartavastiseen _ottostuohiseen_, jota säilytettiin eteispirtissä
kiukaanpatsaan korvalla. Ottosia annettiin sitten kesällä lehmille, kun
ne illalla saapuivat metsästä kotisavulle. -- Lampaitakin muistettiin
kekrinä paremmalla ruokinnalla, pistettiin päkättävään suuhun
leipäpalanen.
Mitään arkipäivän töitä ei kekrinä tehty, oltiin kuin pyhäpäivänä
ainakin, naiset korjasivat rukkinsakin pois pirtistä. Vanhat ukot
vain muutamakseen kävivät oravametsällä, olipa se joillakuilla
varsinainen "mehtäpäivä" ja "onnellinen otuksen saantipäivä".
Palvelijatkin, "orjaväki", olivat vapaina, kun oli heiltä "rinnus
katkennut".
Iltapuolella kokoontui nuori väki jonkun talon pirttiin kekrikisoihin.
Pirtti "roikattiin autioksi", jotta oli tilaa telmätä. Siinä illan
kuluksi oltiin _sokkosilla_, joka oli tavallinen kekrileikki. Vanhat
istuivat pöydän luona juoden ja katsellen nuorten kisaamista.
Mutta kekrin merkillisin puoli oli ikivanha henkien palvominen.
Muutamissa vanhankansan taloissa oli vielä sitäkin vanhain muistannan
aikaan toimitettu. Kekrin henget siihen aikaan vielä liikkuivat
maatjalassa ja näkymättöminä vierailivat taloissa. Aattoiltana,
kun sauna oli joutunut, valmistettiin se ensin _Kekrille_ ja
_Kekrittärille_, taikka, niinkuin paikoin sanottiin, _pyhille
miehille_, _keijulaisille_, _manalaisille_ kylvettäväksi. Vedet,
vastat, kaikki laitettiin käsille, ja sitten käytiin kylyn ovelta
kutsumassa:
"Kekrittäret Kekrittäret,
pyhät miehet kylpemään!"
Vasta sen jälkeen, kun vieraat olivat vihtoneet, otti talonväki
saunavuoronsa.
Vieläpä vieraita ruokittiinkin. Niinpä Suomussalmen Juntusrannalla,
Päätalon vanhauskoinen vaari itse valmisti pyhille miehille saunan
ja sillä aikaa, kun he olivat kylyssä, hankki omaan vaarinkamariinsa
heille hyvät ruoat, kynttilät vielä kahden puolen viritti palamaan.
Tavallisesti laitettiin kekrivieraille ateria pirtin pitkälle pöydälle,
jotta saivat suurustautua sillä aikaa, kun talonväki oli kylpemässä.
Oli tapana myös kekriaamuna, kun oltiin murkinalla, asettaa pyhille
miehille pimeään _pöydänpääloukkoon_ viinalippi. Paikoin varattiin
ruoka-ateria aikaisin aamupuhteella _saunaan_ rahille taikka lauteille,
paikoin vietiin "maanhaltialle" ruokia vielä riiheen ja talliin
sekä navettaankin laipiolle, joskus kannettiin syötäviä ja juotavia
pihakoivujen juurelle. Parhaita ruokia piti tarjota ja varsinkin lihaa.
Jos oli lihaa niukasti, voivat Kekrittäret pahastua ja ottaa talosta
lehmän. Mutta jos ruokia oli runsaasti, olivat vieraat hyvillään,
ja siitä oli talolle onnea. Kekrivieraiden syönnistä ennustettiin
vuodentuloa: jos ne olivat nälkäisiä ja söivät kovin paljon, oli huono
vuosi tulossa, mutta jos ne vain vähän maistelivat, saatiin odottaa
hyvää vuotta.
Joskus satuttiin kekrivieraita näkemäänkin. Lentiiran Sutelassa
oli renki iltapimeissä pihalla äkännyt: "Ka, Kekritär on valkeissa
vaatteissa!" Renki oli heittää rytkännyt sitä piilikirveellä, ja se
oli sivujaan pidellen mennyt kirkkomaalle päin, talo kun oli aivan
kirkkomaan lähellä. Kotaliesi ja saunankiukaan edus lakaistiin
aattoiltana puhtaaksi ja sileäksi, ja aamulla käytiin katsomassa, onko
Kekritär käynyt talossa. Jos oli käynyt, näkyi silitetyllä liedellä
niinkuin vasikanjälkiä, ja siitä oltiin hyvillään: talon onneksi olivat
liikkuneet. Näyttäytyivät kekrin henget joskus linnunhaamussakin.
Päätalon vaarin ikkunallekin, kun kekrivieraat olivat yhdeksän yötä
talossa olleet, tuli illalla "niinkuin mettikana istumaan ja
räpistelemään". Siitä vaari arvasi: "Jo vierailla on nyt pois lähtö".
Ja ukko vetäisi turkin päälleen ja lähti vieraitaan saattamaan
metsätielle, metsään käsin kun olivat menossa.
Kekrin "keijalaisilta" voitiin tiedustella tulevia asioitakin.
Niinpä naiset "laasivat" aamupimeissä pirtin lattian ovesta perään
käsin, peräikkunan alle, työnsivät rikat ikkunasta ulos, lennättivät
helmassaan ne sitten kolmen tien risteykseen ja huppu korvissa
asettuivat rikkakasalle kuuntelemaan "kuuluuko kupsavaista".
Saattoivat naiset siinä kuulla itkua, naurua, tiukuja ja kulkusia,
virrenveisuuta, kirkonkelloja sekä lautojen läiskettä, ja siitä
arvasivat olevan tulossa, joko surua, iloa, häitä taikka kuolemaakin.
Joskus itse isäntäkin lähti samoille asioille, otti talon kaikki
avaimet poveensa ja pysähtyi peite päässä teiden risteykseen ja
kuunteli ennustuksia vuodentulosta. Kekrin aattoiltana työnnettiin
uuniin pyöreitä halkoja, ja aamulla, ennenkuin tuli sytytettiin,
katsottiin, onko halkoja kadonnut tai lisäytynyt: "kekriämmät" olivat
käyneet niitä koskettelemassa. Siitä taas ennustettiin vuodentuloa,
taikka kuolemaa tai perheenlisäystä.
Monissa muissakin toimissa kekrin henkien palvonta ja osallisuus
ilmeni. Niin emäntä kekriaamuna pirtin uunin luudittuaan lähti
uuniluutaa juoksuttamaan, navetan ympäritse kolme kertaa kierrätti, ja
siitä oli karjalle menestystä. Kekripäivänä pirtin lattialta laastut
rikat vietiin lammaskarsinaan onnea tuomaan, ja kun uunia lämmitettiin,
pantiin "peänalushaloksi" oikein oksainen puu. Sillä kuinka monta
oksaa oli puussa, niin monta karitsaa syntyi talven kuluessa
lammaskarsinaan. Lammasonnea antoi sekin, että kekrilampaan luut
peitettiin lammaskarsinan pohjalle.
Kekrin viettoon liittyi läheisesti _sieluinpäivä_, joka oli kekrin
jälkeisenä päivänä. Silloinkin noustiin hyvin aikaisin ylös, ja heti
pistettiin tuli pirtin uuniin, että ehdittäisiin ennen naapuria
saada savu kohoamaan lakeistorvesta. Siitä olisi talolle onnea.
Sieluinpäivälläkään ei arkitöihin puututtu. Miehet kulkivat vain
korento olalla talosta toiseen, ja kun tulivat pirttiin, pistivät heti
korennon uunin henkireikään, jotta muka "nyt kiuvas hajalle!" Vasta
heittivät, kun isäntä viinan kanssa hyvitteli: "Älkäähän nyt, saatte
ryypyt!" Ja saivat ryypyt, ruokaakin saivat, ja sitten lähtivät uunia
uhkaamaan toiseen taloon.
Sieluinpäivänä jo jotkut saattelivat näkymättömät kekrivieraansa pois
talosta. Kiannalla muuan emäntä kaimasi Kekritärtä eväitten kanssa,
voilautaset ja leipäroviot käsivarrella saatteli aidan taakse. Sieltä
saattaja kääntyi takaisin ja vielä helmantakaisiaan kohotti, sanoi:
"Tuossa viimeiset evähät!"
Kekristä alkoi vanha kainuulainen juhla- ja merkkipäiviensä
viikkolaskun. Niinpä Puolangalla luettiin:
"Kekristä seittemän jouluun,
joulusta kuusi kyntteliin,
kynttelistä kolme Mattiin,
Matista neljä Maariaan,
Maariasta neljä Jyrkiin,
Jyristä neljä Eerikkiin,
Eerikistä viisi juhannukseen,
juhannuksesta viisi Jaakoon,
Jaakosta viisi Perttuliin,
Perttulista viisi Mikkeliin,
Mikkelistä viisi kekriin."
_Martti_, makkaroin päivä, marraskuun 11:ntenä, oli kekriä seuraava
merkkipäivä. Vielä näihin aikoihin toimitettiin syysteurastuksia, ja
Martinpäivä oli varsinainen _makkaroin teko- ja syöntipäivä_. Silloin
valettiin "Martinpäivämakkaraa", mitä vain isointa suolta oli, siitä
tehtiin makkaroita, ja puoliseksi niitä jo syötiin "ehotellen niin
paljo kuin jaksettiin". Siitä olikin päivän nimenä _Perso-Martti_.
Kekrin ja Martin välisinä päivinä oli henkien liikunta-aika. Jopa aina
Simunasta alkaen olivat kuolleet liikkeellä ja tulivat koteihinsa
käymään. Siihen aikaan myös pidettiin kuolleitten _yönistujaisia_.
Pirtti lämmitettiin joka huomen, vielä Marttinakin, niin aikaisin,
ettei savu näkynyt naapuritaloon.
_Kaijanpäivä_, marraskuun 25:ntenä, oli lammasten merkkipäivä,
lammasten suojelijan, pyhän Katariinan, nimikkopäivä. Silloin
kerittiin lampaista "Kaijan villa", ja iltaseksi keitettiin lihavelli
_lampaanpäistä_. Puoli päätä -- lampaanpäät oli teurastusaikana lyöty
kirveellä halki, palvattu ja pantu aitan orrelle Kaijaa odottamaan
-- aina henkeä kohden heitettiin kattilaan, ja sitten illastaessa
sai kukin osansa kuppiinsa. Aamiaiseksi keitettiin, niinkuin ainakin
pyhäpäivänä, talkkuna.
_Antista_, marraskuun viimeisestä päivästä, tiedettiin:
"Antti aisoilla ajaa"
sekä:
"Anterus pyhäin alku."
Silloin alkoi uusi kirkkovuosi, ja joulunpyhät rupesivat lähenemään.
_Annanpäivä_, joulukuun 9:s, oli pimeän syystalven pimeimpiä päiviä
ja pisimpien öiden aikoja. Sanottiinkin:
"On kesäistä päivää,
yötä Annan aikaista."
Sitten jo kohta joutui _joulukin_, pimeimmän talven juhla Sitä kyllä
ei vanha kainuulainen kovin suurena juhlana pitänyt, eikä sitä
varten läheskään niin varustautunut kuin kekriksi. Muualta lienee
myöhäisaikoina opittu, että
"Hyvä Tuomas joulun tuopi,
paha Nuutti pois sen viepi"
Tavattiinkin sanoa:
"Talonpojilla kekri,
herrain joulu."
"Joulurauhaa" kuitenkin pidettiin, niin että jo _Tuomaan_ päivältä
naiset heittivät kehruun aina loppiaiseen asti, ja joulu-aattona
käytiin kylpemässä. Mutta kaikki eivät edes pesseet pirtin lattiata
jouluksi. Varakkaat kyllä varustivat jouluksikin yhtä ja toista
hyvää, mutta köyhemmät tulivat toimeen tavallisilla pyhäpäivän
syötävillä. Jouluaattoiltana saunasta tultua pisteltiin tavallinen
pyhäaattoillan rieskaleipä roppavoin kanssa ja jouluaamuna pyhäaamun
talkkuna. Puolisena saatiin ryynipuuroa ja lihapottua, ja iltaseksi
keitettiin lampaanlihaa tai lehmänselkä. Kirkossa käytiin vain
lyhyemmiltä matkoilta. Oltiin useinkin vain kotona ja kuunneltiin
kotipöydän ääressä luettua saarnaa sekä veisattiin jouluvirsiä.
Mutta "uskoton kansa ryyppäsi viinaa". Viinaa juotiin varsinkin
kirkkomatkalla ja kirkkomäellä. Siellä hevosia ja piippuja vaihdeltiin
ja ajeltiin.
Mutta kalliin karjansa menestykseksi toimi emäntä joulunakin Silloin
ei saanut päivänaikana käydä navetassa, vaan piti lehmän ruokkiminen
toimittaa aamu- ja iltapuhteiden ajalla, samoin lannanluominenkin.
Joulupäivän lanta oli lisäksi peitettävä tunkioon. Vielä varasi
emäntä heinäkimpun navetan ylisille laskiaisena lehmälle annettavaksi.
Huolehdittiin vielä kylvön teostakin: leivottiin joulutaikinasta
_ruispulla_, ja pantiin se talteen kylvöpäiväksi.
Joulupahnoja ei lattialla käytetty, mutta niiden muistoa oli ainakin
se, ettei jouluna vuodekupoja viety päiväksi ulos, kuten tavallisesti,
vaan kasattiin ne penkin alle. Joulukuusta ei korven pirteissä
tunnettukaan, _joulupukkeina_ joskus poikavesat, turkki nurin päälle
kiskottuna, tulivat pirttiin kummittelemaan.
_Tapanina_ ei tehty sen kummempaa kuin syötiin se iänikuinen
aamutalkkuna, ja päivä vietettiin levossa ja rauhassa arkisilta
askareilta. "Herrat ne vain ajoi Tapania."
_Uusivuosi_ oli vanhastaan tuttu tinan valamispäivä. Yöllä Uuttavuotta
vasten valettiin tina jokaiselle talon eläjälle, jopa eläimille
ja haltioillekin. Ensin porautettiin _maanhaltialle_, sitten
isännälle, emännälle ja niin vanhimmasta nuorimpaan asti, viimeksi
hevosille, lehmille, lampaillekin. Joku vanha joukossa oli "semmoinen
rohvessoori", joka osasi selittää, mitä kukin tinakuva merkitsi.
Siinä tuli arkkua, ruumia, hevosta, lehmää, lammasta ja kaikkea. Jos
maanhaltian tina tuli kirkas, ennusti se hyvää vuotta, mutta musta ja
samea aavisti huonoa vuodentuloa. Lopuksi vietiin tinan valuvesi kolmen
tien risteykseen, ja siinä kuunneltiin samoinkuin kekrinä rikkakasalla
tulevia tapahtumia. Uudenvuoden yönä myös tyttäret katsoivat
salaa _onnenpeiliin_ ja saattoivat nähdä siinä vastaisen yrkämiehensä.
_Loppiainen_ meni korvessa vain tavallisena pyhänä.
Joulunajasta ennustettiin seuraavan kesän ilmoja. Joulun edellä jos oli
"suntailmat ja siitekelit", saatiin hyvät kesäilmat, mutta pakkaset ja
pyryt olivat huonoksi kesäksi. Ja kun talven selälle, _sydänkuulle_,
käännyttäessä oli sekehet säät, oli juhannuskesälläkin hyvät ilmat.
Joululta alkoikin talven pitkä kylmä taival, jossa juhla- ja
merkkipäivät olivat kuin peninkulma- ja virstapatsaina matkaa
loiventamassa.