"Elo aitassa,
nauris kuopassa."
Pienet olivat korpimaiden _pellot_, vain kotivaaran lähimmät ympäristöt
oli viljelykselle raivattu. Ja vaaran juurelta, vainion aidan takaa
alkoi kontioiden korpi, jossa vain siellä täällä oli niittyperkkiöitä
sekä huhtaraateita ja halmeahoja. Kirveellä ja tulella uskalsi
kainuulainen käydä korven kimppuun, mutta kuokkaansa ei hän rohjennut
iskeä sen sitkeään maakamaraan, tyytyi vain möyrimään kotoista
ympäristöään. Eikä ennen niin paljon peltoa tarvittukaan, kun halme
antoi leivän.
Ja karujahan Kainuun erämaat ovat pelloiksi. Suot ovat enimmäkseen
"kariperiä", savimaita on vain siellä täällä järvien rannoilla, jopa
niin harvassa, että yksin muuraussavikin täytyy paikoin vedättää
parinkin peninkulman päästä. Kivikkovaaroilla ovat talot, taikka
semmoisilla "jantovilla multa-ahoilla", ja niitä kivikkovaaroja ja
ahoja on kainuulainen pelloikseen perkannut ja saanut kotinsa ympärille
semmoisen peltosarjan kuin "Rinnepelto, Kuusipelto, Kaivopelto.
Navettapelto, Vaarapelto ja Vääräpelto". [Hyrynsalmen Kypärävaaran
peltojen nimiä.]
Jo vanhoista ajoista on Kainuun ukko viljellyt kotipeltojaan
_neljässä_ osassa, kasvattaen niissä vuoron _ohraa_, toisen _ruista_.
Muuan pelto makasi tänä kesänä _mahona_ eli _kesantona_, toinen
oli _ohralla_, kolmas kasvoi _ruista_, ja neljäs oli rukiille
_muokattavana_. Seuraavana kesänä mahopelto lannoitettiin ja pantiin
ohralle, edellisen kesän ohrapelto kylvettiin rukiille, ja rukiin
alta päässyt maa jäi mahoksi. Ja niin jatkettiin iankaikkista
kiertoviljelystä: maho, ohra, ruis... maho, ohra, ruis... Mutta
kun ruis oli kaksikesäinen kasvi, vaati vuorottelu nelipeltoisen
kiekerön. Kesantoon, siemenettömän kesän jälkeen, kylvettiin aina
ohra ja ohransänkeen seuraavana kesänä aina ruis, ja rukiinsänki
heitettiin aina kesannoksi. Ohran alle maa lannoitettiin, vedettiin
tunkiosta karjanlantaa noin sata kuormaa tynnyrinalalle, mutta rukiille
ei lantaa haaskattu. Kesantopeltoon aidattiin karjalle lehmisavu, ja
kesannon kolkassa kasvatettiin peruna sekä hamppu. Syksyllä kynnettiin
viljansänki peittoon talven alle, ja keväällä ennen viljan panoa
kynnettiin vielä pari kertaa. Siemenkin peitettiin kyntämällä.
Puuperäisillä _auroilla_ vain kynnettiin, _puukarheilla_ harattiin ja
_puutadikoilla_ pistettiin lantaa, _puukuokilla_ nostettiin pottua, ja
kaskikantojen juuria kaavittiin kuusenoksakoukkeroilla. Kotiriihissä
kuivattiin ja puitiin vilja käyrillä _varstoilla_ taikka _riusoilla_,
seulottiin tuomipohja-seulalla ja viskaimella käsin viskattiin.
_Ruis ja ohra_ olivat jo vanhastaan kasvatetut leipäviljat. Suurina
halmeaikoina kylvettiin toisinaan ruista paljonkin, mutta sitten
jälkeen pantiin sitä tavallisessa talossa peltoon noin tynnyri,
parikin. Ohraa kylvettiin suurtalossa kymmenenkin tynnyriä, mutta
tavallinen talo tyytyi neljään, viiteen tynnyriin. Ohra kylvettiin
paljon tiheämpää kuin ruis, ohratynnyrin maa siemennettiin
kymmenellä, kahdeksalla, jopa vain kaudellakin ruiskapalla. _Kauraa_
ei entisaikaan viljelty ensinkään, vähän kyllä nytkin, jossakussa
talossa tynnyrin verran heittävät peltoon. Suviruista on myös kokeiltu,
ja hyvinä kesinä tuotti se hyvästi. Heti hankien lähdettyä, kun routa
oli sulanut, jotta aura pystyi peltoon, heitettiin se maahan ja joutui
Perttulin aikana leikattavaksi.
Syysruis kylvettiin kotipeltoihin heinä- ja elokuun vaiheilla,
Ollinpäivältä alkaen, ja ohra pantiin hankien lähdettyä. Vuosia myöten
oli sitten, miten vilja joutui leikattavaksi.
Vuosia myöten tuli _satokin_, vaikka eihän se koskaan, lukuun ottamatta
halmeita, karussa korpien ja vaarojen maassa mikään kehuttava tullut.
Hyvinä vuosina saatiin hyvästä maasta 5-6 jyvää, parhaista 8:nkin,
mutta ani harvoin 10. "Ne olivat lukukerrat ja lukumaat, joista niin
viljaa lähti." Monesti saatiin tyytyä 3-4:ään jyvään, sillä "näissä
maissa, kun saisi neljä, viisi jyvää, niin se olisi hyvä, mutta menee
yhtä hyvin, ettei saa kun kahet siemenet", vain _kaksi_ jyvää. Näin
tapahtui silloin, kun halla kävi turmelemassa kasvavan laihon, taikka
satoi viljaan _ruosteen_, niin että jyvä jäi pehmeäksi, taikka
_turilaat_ turmelivat, taikka ilmestyi _nokipäitä_. Nokipäitä tuli
varsinkin vanhaan ohraan, "kun siemen meni hyvin vanhaksi, kun
yksi siemen oli kovin kauan samassa talossa, se otti ja semmoiseksi
heittelehti." Silloin piti saada verestä siemenalaa muualta.
Auttoi myös nokipäistä, kun ohransiemenen leikkasi vihantana. Sillä
"ohransiemen kyllä itää, kunhan on kaksi akanaa yhessä ja vähän syäntä
välissä".
Leikatut viljalyhteet pantiin kuhilaille eli varajaloille. Ohria
kuivattiin _uluilla_. Lyötiin peltoon tolpat, joiden varaan asetettiin
orsi, niku, ja siihen ripustettiin ohralyhteet kaksittain, latvat
alaskäsin. Pantiin neljä, viisikin lyhdettä yhteen kimppuun, ja
sanottiin kimppua _ohrapariksi_.
Kolmas vanhan kansan tärkeä viljelyskasvi oli _nauris_. Sitä paljon
viljeltiin syötäväksi, ja parhaiten se kasvoi halmeessa. Joko
jätettiin ruishalmeesta joku kolkka naurista varten, taikka raadettiin
erityinen pieni huhta, varsinkin lepikköaholle. Vedätettiin myös
entiselle halmeelle, rukiinsängelle, talvella havua ja murtoa ja
mitä saatiin palavaa puuta, ja sitten kesällä poltettiin, tiereltiin
ja kuokalla sekä rautapiiharavalla perhosteltiin. Tuhkakypeneeseen
kylvettiin nauris _hypyllään_, vedettiin _sitkaimet_ ja niiden
mukaan siroteltiin siemen. Jotkut sekoittivat siemenen tuhkaan
taikka hiekkaan, jotta saivat kylvön tasaisemmaksi. _Kuiri_-määrällä
[kuiri = lusikka] naurista kylvettiin, puolenkymmentä kuiria kun
halmeeseen heitti, tuli jo kyllä syötävää. Tuhkaperässä kasvoi nauris
hyvästi, ei tehnyt _juuriainenkaan_ [juurimato] haittaa. Paikoin
laskettiin nauriin kylvökselle lehmikarja yöksi, se kun siinä höysti
siemennyksen, niin sitten kasvoi nauris hyvästi. Syksyllä viimeisinä
viljoina käytiin nauris vetämässä ja _listimässä_. Maakuoppaan
peitettiin halmeen sato, _kaalet_ heitettiin päälle ja luotiin vielä
multaa peitoksi. Sitten talven tultua noudettiin nauriit kotiin.
Nauris olikin tärkeä raatajan ravintoaine. Siitä laitettiin monet
talven vellit, paistikkaat ja hauvikkaat. _Pottua_ eli _potakkaa_
"ei ennen ollutkaan", vasta vähitellen opittiin sitä viljelemään.
Kesantopeltoon, rukiinsänkeen muokattiin sille maa ja lannoitettiin
"lammasnavetalla", pantiin lantaa, sen minkä aura jaksoi peittää
peltoon. Alussa ei perunaa kovinkaan paljoa viljelty. Jokelassa
Puolangalla oli saatu pottusatona "tervatynnyrin kopallinen". Vain
kekrinä oli niitä raahdittu syödä, ja loput heitetty siemeniksi.
Totuttiin siitä sentään potakalle, niin että jo kylvettiin sitä
tynnyri, pari, kolmekin, hyvissä taloissa viisin, kuusin tynnyrein.
Jopa peruna lopulta ajoi nauriin ruokakupista pois. Mutta vanhat
vaarit eivät olleet tulokkaalle suosiollisia. Niinpä Jokelankin äijä
oli niille kovin vihainen, syömättä jätti ne aina kuppiinsa, jopa
pahalla päällä ollessaan paiskeli lattialle, manaten: "Nuota auringon
karkulaisia kuppiini panevat".
_Hamppukin_ oli niitä vanhankansan viljelyskasveja, joita ennen
käytettiin paljoa enemmän kuin nykyään. Joka talon kesantopellossa oli
hampulla oma alansa. Puolenkymmentä kappaa, nelikkokin, kymmenenkin
kappaa sitä hyvässä talossa kylvettiin, suurtalossa tynnyrikin.
Juhannuksen edellisviikolla pantiin hamppu peltoon, ja se vaati hyvin
menestyäkseen vahvaa maata, navetanlattian alle keräytynyttä lantavettä
sille paikoin vedätettiin. Nyt ei hamppua enää viljellä kuin
sanan sijaksi, eivätkä kaikki naiset edes osaa hamppua kehrätäkään,
sillä "kansa menee niin tyhmäksi, ettei enää osaa hamppua laitella".
Uudispeltoa, _pellonlisää_ tehtiin _kuokkimalla_. Metsä kaadettiin
ensin pois, sitten väännettiin rautakangeilla ja puukaljuilla kannot
ja kivet ylös ja maa kuokittiin. Kivet kasattiin _raunioihin_, ja
syksykelillä vedätettiin ne pellon reunaan kiviaidaksi. Monilla
kivikkovaaroilla oli viikoiksi kivenajoa. Kannot ja puunrungot
risuineen poltettiin. _Ympärysojat_ kaivettiin uudispeltoa
piirittämään sekä _niskaoja_ rinteen yläpuolelle, ettei vesi valuisi
viljelykselle. Mutta mitään sarkaojia ja sarkajakoa ei käytetty, pelto
kuin pelto. Jos maa oli kuokittu kevätkesällä, pantiin se jo seuraavana
kesänä viljaa työntämään, mutta jos kuokkiminen oli toimitettu
syksyllä, sai _kuokkamaa_ seuraavan kesän semmoisenaan "märätä". Ensi
viljaksi pantiin kuokkamaa kasvattamaan ohraa, vieläpä toiseksi ja
kolmanneksikin sadoksi. Sitten heitettiin uudispelto mahoksi, ja sen
jälkeen kylvettiin rukiille, ja siitä alkoi tavallinen vuorottelu.
_Suota_ ei entisaikaan viljelty, jotkut vain yrittelivät, mutta
eivätpä tahtoneet kariperäiset raa'at vetiset maat tottua viljaa
kasvattamaan. Niin oli Kuhmon Varajoella, Petäjäniemellä ja Harjulla jo
noin 60 vuotta takaperin ollut ojitettuja suoraateita, joita isännät
olivat "kyetelleet" ja kylväneet rukiille, mutta saaneet hyvin huonon
sadon palkakseen. Samoin olivat epäonnistuneet erään Kiannan ukonkin
suonviljelyskokeet.