"Pimputa, pamputa, paimenpoika,
tuo sinä lehmät kotiin."
Karjanhoito oli parhaimpia elämän ylläpitäjiä, karjanvilja pöydän
parhaita syötäviä, sen avulla hallavuosinakin saatiin karkea petäjäinen
painumaan alas. Karjasta saatu liha oli metsänriistalle hyvänä
lisänä, kotilampaitten villoista valmistettiin sarat, ja kotikarjan
nahoista ommeltiin kengät ja turkit.
_Lehmiä_ oli parhaissa taloissa parikymmentäkin, tavallisissa toimeen
tulevissa seitsemän, kahdeksan, kymmenkuntakin, mutta pikku taloissa
elettiin viiden, neljän, kolmenkin kantturan varassa. Lisäksi kuului
lehmäin seuraan vielä joukko _joutilaita_: vasikkaa, hiehkonuorta
ja sonnia. Tavallisesti oli talossa kolme sonnia, niistä vanhin,
kolmannella oleva, joutui syksyllä teuraspenkkiin, toisella oleva
syötettiin sonnintoimia varten ja kolmas, viimevuotinen vasikka oli
kasvamassa. Teurastetun sijaan taas talvella varattiin uusi
jälkeläinen.
Jo vasikkana olivat lehmän ristiäiset, annettiin nimi joko
syntymäpäivän mukaan, taikka värin, ko'on, muodon, taikka jonkun
erikoisen tapauksen mukaan, taikka vain muuten mukava kutsuma
keksittiin. Vanhoja hauskoja nimiä olivat useimmat. Syntymäpäivästä
johtuneita oli: _Sunteri, Maatikki, Manteri, Tiistikki, Kestikki,
Torstikki, Perjakka, Laukeri, Laukanen, Lauteri, Pyhikki, Juhlikki
ja Aprilli_. Värin mukaan saatiin nimiä: _Hiilikki, Kirjo, Kyyttö,
Lumikki, Maitopää, Mustikki, Pulmunen, Pulmikki, Pulmi, Punakorva,
Punikki, Päivikki (valkea), Rusko, Räykönen (iso kirjava), Tiilikki,
Tähikki, Valkuna, Valkupää, Valikki, Vallikki ja Yötikki_. Ko'osta
ja muodosta keksittiin esim.: _Elehvantti, Ihana, Korea, Kaunikki,
Nuppa ja Maanmuori_. Sattuman aiheuttamana saatiin esim. _Erröös_
huonemies tappoi talon vasikan erehdyksestä, "errööksenä", omanaan ja
antoi sitten omansa sijaan --, _Reistikkiä_ "oli reistattu, jääpikö
elämään". Sitten oli tavaton paljous nimiä, joita oli vain ilman
aikojaan annettu, lintujen ja hyönteisten, kasvien, kukkien, marjojen
ja hedelmien nimiä sekä kaikenlaisia somalta soinnahtavia nimityksiä,
jotka osoittavat, miten hellästi kainuulaisemäntä oli karjaansa
kiintynyt. Semmoisia oli _Lintunen, Kyyhkynen, Alli, Sirkku, Sirkka,
Sirkuna, Mettinen, Mesikki, Palmu, Palmikki, Lehikki, Kumina, Kukkanen,
Karjankukka, Onnenkukka, Ilokukka, Kukkeri, Lemmikki, Ruusu,
Kullanruusu, Helakruusu, Mansikki, Muurikki, Omena, Viikuna, Visku,
Pomeranssi, Rusina, Viljakka, Vilkuna, Virkuna, Verkuna, Helmikki,
Helinä, Heluna, Hertta, Kuulikki, Ristikki, Nyyrikki, Mielikki,
Juhtikki, Onnikki, Ensikki, Piirikki, Muutikki, Pessakka, Lupukka,
Pisara, Vimpele, Leikuna, Ruutana, Alku, Hilkku, Seikku, Tuisku, Leiju,
Luppa, Vohla, Kuleri, Manijeri, Luto, Pomi, Pomppa, Vepsa ja
Hopitenka_.
Härkävasikallekin pidettiin jonkunlaiset ristiäiset, annettiin
nimeksi esim. _Jehu, Tellu_.
Paljon antoi karjan hoitaminen naisväelle työtä, varsinkin talviseen
aikaan, kun "piteet" oli navettaan ruokittava.
Jo heti ylös noustua piti karjanhoitajan lennättää tuli karjakodan
_muurin_ alle haudevettä lämmittämään, sitten _päivän kielessä_
mentiin navettaan, jossa ensi työnä oli _sonnan luominen_. Puulapiolla
työnnettiin _loori_ puhtaaksi ja luomiset heiteltiin ikkunasta
tunkiolle. Sen jälkeen vasta lehmät _edustettiin_, otettiin
pois, mitä oli jäänyt heinistä ja oljista törkyä lehmäin eteen, ja
annettiin karjalle _kuivaa ruokaa: rukiin olkia_ ja hiukan heiniä
lypsämättömille, pelkkiä heiniä maidonantajille, taikka myös _jäkälää
ja lehtiä_. Samalla pantiin lehmille vuoteiksi havuja sekä edestä
otettuja törkyjä.
Lehmien syödessä einesannostaan toimitettiin _aamulypsy_. Oli
_lypsinkiulut_, joihin maito vedettiin, ja kiuluista kaadettiin
isoon kannelliseen _lypsinpönttöön_ tai _lypsinsaaviin_, jolla maito
kannettiin korennoksissa maitohuoneeseen. Kevätpuoleen kävi emäntä itse
lypsämässä _kellokkaan_, ettei karja sitten kesällä niin vierastaisi,
kun väen ollessa heinäniityllä koko talous oli yksin emännän hoidossa.
Lypsämisen jälkeen annettiin karjalle _haude_. Ruumenta, lehteä,
jäkälää, heiniä pantiin ammeeseen ja _kynää_ myöten laskettiin kodasta
varia vettä päälle. Vesi vietiin sitten ämpäreillä eläimille
juotavaksi ja muu törky annettiin syötäväksi. Paikoin kuorittiin
talven joutavina hetkinä "pihlaita" ja kuoret pantiin hauteeseen,
jotta maitoon tulisi hyvä maku. Suolaa ei raahdittu käyttää eikä
liioin jauhojakaan. Mitä makua lienee maitoon antanut _ihmislanta_,
mutta hauteenhöystönä sitä aivan yleisesti käytettiin "yli koko tämän
kihlakunnan ja koko maaherran läänin. Ihan joka talossa ja joka
mökissä, kellä vain lehmä oli, keitettiin että ökisi... Luultiin, jotta
ei lehmät elä, jos eivät sitä saa". Talvella lapioitiin kylmettyneet
nurkantaukset ja väännettiin kodan muuripataan ja keitettiin,
"että ökisi". Oikein mielissään lehmät söivät ja joivat ja lypsivät
hyvin, ja olivat komeita ja lihavia. "Kellä vain oli hyvästi antaa,
sillä komeimmat lehmät ja parhaimmat lypsämään." Parikymmentä vuotta
takaperin oli tällaista haudetta vielä valmistettu, ja ehkä vieläkin
jossakussa syrjäisessä paikassa. Pellonhöystöksi ei nurkantakaisia
käytetty -- eivätkä olisi riittäneetkään.
Hauteen päälle annettiin karjalle vielä olkitukko ja heinävihko,
ja niin oli karjan aamuruokinta toimitettu. Siitä joutuivat lehmät
lepäämään ja märepalaansa puremaan puolille päiville asti, ja naiset
pääsivät pirttiin maitoa käsittelemään sekä aamiaiselle. Sillä kaikki
oli saatava valmiiksi ennen einesateriata.
Päivällä 12:n tienoissa käytiin karja _puolistamassa_. Heiniä ja
ohranolkia annettiin kaikille sekä joutilaille että lypsäville. Ja taas
kahta käydessä mentiin _iltajuotolle_, jolloin navetta luotiin, ja
karjalle taas annettiin haude sekä samoinkuin aamulla "evästettiin".
Illalla jo neljän paikkeilla navetan eläjät _illastettiin_ oljilla
ja heinillä, ja lehmäin syödessä toimitettiin _iltalypsy_. Sitten
jätettiin karja pitkän talviyön haltuun, pimeän yön pimeään navettaan
olkiaan, heiniään vääntämään.
Syksyllä, kun melkein koko karja oli "ummessa", syötettiin enemmän
olkia, mutta kevätpuoleen tulivat heinäisemmät ateriat, ainakin
maidonantajille.
Syksypuoli olikin talossa hyvin kuivaa, miltei ainoana lehmällisenä
oli ammeitten "hapanta". Mutta kevätpuoli oli karjan viljaisempi,
silloin, ainakin Matinpäivältä alkaen, lehmät toinen toisensa
jälkeen vasikoivat ja rupesivat antamaan maitoa. Silloin saatiin
ruokapöytään viilit, voit, maitopiimät, maitovellit, ja makujuustot.
Lehmän poikiminen oli tärkeä tapaus, ja lehmä oli, niinkuin ainakin
synnyttäjä, tulella ja raudalla varattava kaikilta pahoilta.
Ennenkuin lypsäminen toimitettiin, kiersi emäntä lehmän päresoihtu
vasemmassa, kirves ja puukko oikeassa kädessään, teki kirveellä kolme
ristiä lehmän selkään ja kärventeli utarien karvoja, sitten heitti
kirveen ja puukon koko viikoksi parrenperään. Juomaveteen keitti
emäntä velliä padallisen ja pyyhkäisi siihen luudalla navetankatosta
hämähäkinverkkoa ja antoi juoma-astian lehmälle "läpi linnan":
työnsi sen haarainsa välitse. _Piertanoheiniä_ oli varattu lehmälle
_poikimisheiniksi_.
Olkia, niittyheiniä, lehtiä, jäkäliäkin syötettiin karjalle. Lehtiä
varattiin talveksi pari, kolme, jopa kuusikin tuhatta _kerppua_.
Monin päivin kävi koko talonväki niitä kesällä, ennen heinäntekoa
_taittamassa_, toiset löivät puuta maahan, toiset katkoivat oksia
kerpuille. Lehtikerput ladottiin viissataisiin _haasioihin,
riukusuoviin_, taikka _varrassuoviin_, taikka pieniin pyöreisiin
_lehtinapoihin_. Mikkelin aikoina kaavittiin haravalla kankailta
jäkäliä ja kanniskeltiin vasulla viiden seipään varaan _tukkuihin_ eli
_pantioihin_.
Mutta keväällä, talven pitkistyessä, kesän tulon hidastuessa,
rupesi monen navettaa jo ruo'anpuute ahdistamaan, kontu ja törky
kun loppuivat. Neljä häkkiä heiniä ja mitta olkia piti varata joka
lehmälle, mutta se ei aina riittänyt. Silloin täytyi lähteä
kaapimaan sulilta kankailta kanervia ja jäkäliä sekä raastamaan soilta
heinäinkuloja, ja niillä nälkäistä karjaa kostutella. Jopa täytyi
joskus lehmätkin laskea laitumelle, suon selille hyyhmän sekaan.
Kesällä ei karjanruokinnasta ollut kovinkaan paljon huolta.
Laskettiin vain hatasarvet, paimen perässään, metsien soilta ja
ahoilta itse hakemaan syötävänsä. Ja sitten odotettiin karjaa
illalla _lehmisavulle_, joka oli turpeista ja lasturoskasta laitettu
kytöstämään kesantopellolle kyhättyyn aitaukseen. Siinä lehmät
_ottosien_ kanssa otettiin vastaan ja lypsettiin, siinä saivat savun
hengessä rauhassa syöpäläisiltä lepäillä kesäisen yönsä. Eivätkä elukat
polttaneet jalkojaan savukytöksessä, jos vain savuntekijät pitivät
varansa, etteivät koskaan paljain jaloin kävelleet savun luona.
Kaukaisistakin korvista kävi karja elantoansa etsimässä, ja sentähden
se monesti viipyi metsäkäynnillään myöhäiseen iltaan, useasti sai
emäntä odotella hoidokkejansa puoleen yöhön saakka. Ja taas aamulla
kolmelta, neljältä piti nousta karjaa laskemaan. _Kellokkaaksi_
valittiin kyllä sellainen lehmä, joka oli paras kotiin tulemaan ja
"hyvin rakas emäntäänsä". Monesti myös korpimailla kohtasi kontiokin
karjan, kaatoi lehmän, kaatoi toisenkin, kopristeli kolmatta, ja
surkeasti mölisten laukkasi karja metsästä kodin turviin.
Syksyllä kun piteet pantiin navettaan, pyyhittiin niitä yölinnulla
myötäsukaan. Siitä karva pysyi talvella sukevana.
Karjanviljaa käsiteltiin _maitohuoneessa_, joka oli tavallisesti
porstuan perässä. Sinne kannettiin maito navetasta ja siivilöitiin
havupohja-siivilän lävitse mataliin _maitopyttyihin_, joita vierekkäin
ja päällekkäin asetettiin riveihin maitohuoneen hyllyille. Maitopytyt
haudottiin _katajavedellä_ ja pestiin koivunvarpuisella _vispilällä_
taikka tuohisella _virsulla_ eli _huosiemella_. Siitä tuli pyttyyn
hyvä viili. Joillakuilla vanhoilla emännillä oli kuolleen sormi, jolla
hämmensivät maitopyttyään ja miten syvältä sekoittivat, niin paksulta
kasosi viiliä.
Voita kirnuttiin pitkällä _mäntäkirnulla_, jonka korvaan oli useasti
leikattu _viisikanta_ varjelemaan kirnua kateensilmiltä. Mutta jos
kirnuus oli pilattu, piti kirnu viedä hetteeseen, pestä siellä ja
heittää sijaan eläväähopeaa. Voiastia piti ristiä, kolme ristiä
piirrettiin voihin, kun astia oli täytetty, samoin myös voilautanenkin
kapustalla ristittiin. Kesällä koottiin keltaista _kesävoita_
maidottoman syystalven ajaksi. Kevättalvella jo riitti voita
myytäväksikin, lähetettiin sitä suolannoutajain mukana Ouluun. Siellä
"pakhuusissa" katsottiin tynnyrit, merkittiin hyvä voi ristillä ja
lähetettiin Ruotsiin.
_Lampaita_ oli talossa viisintoista, kaksinkymmenin talven
yli elätettävinä. Mutta kevättalven ja kesän kuluessa karttui
niitä syksyiseksi vuodentuloksi monikymmenlukuinen katras.
Syysteurastuksissa lampaita sitten lyötiin penkkiin, niin ettei talven
selälle jäänyt kuin entinen määrä. Erikoisessa lammasnavetassa
niitä hoidettiin, mutta pienillä eläjillä oli muutamat lampaansa vain
lehmänavetan karsinassa. Helppo olikin ennen elättää lammaslaumaa:
lehtiä sai vapaasti taittaa metsästä ja sydänmaiden soita niittää
mielensä mukaan, ja halmeet kasvattivat olkea. Lehdillä ja oljilla
lampaita enimmäkseen elätettiin, annettiin myös hiukan heiniäkin
sekä jäkälöitä, ja hätätilassa karsittiin kuusennaavoja. Juotavaksi
annettiin lampaille kattilain pesuvesiä _solkkunelikosta_,
suurustettuina keitontähteillä sekä leipoma-aikoina pöydänpyyhkeillä.
Neljä kertaa vuodessa lampaat kerittiin. Kevättalvella, helmikuulla,
leikattiin _Matinvilla_ ja kesällä juhannuksen edellä, saatiin
_kevättakkuja_ eli _Eerikin villa_, sukkavilloiksi, sitten syyskesällä
otettiin _Perttulinvilla_ eli _kierävilla_ ja joulun edellä
_Kaijanvilla_, molemmat viimeiset hyviä ja puhtaita pitkiä villoja.
Karitsoista kerittiin _liemingoita_. Lampaan lautaselle heitettiin
leikkaamatta villatukku, _tuulivilla_ eli _purje_. Siitä emälammas
tunsi keritynkin karitsan omakseen eikä sitä vierastanut.
Kesällä saivat lampaat laukata vapaina ahoilla ja metsissä talojen
ympäristöillä.
_Sikoja_ oli vain varakkaimmissa taloissa, vanhanaikaisia
pitkäkarvaisia "käärysikoja", pieniä mataloita kärsäkkäitä.
Talvellakin saivat siat kuljeskella ulkona, odotella nurkan taakse
tulevia pirtineläjiä ja penkoa selkäharjaa myöten tallitunkiossa.
Kesät kaiket kävivät siat laitumella lähimetsissä itse etsimässä
syötäväänsä. Joskus heitettiin niille purtiloon kalanperkkauksia
ja sintuvesiä. Mutta syksyllä pantiin siat _saihoon_ syötteelle
muutamaksi viikoksi, annettiin perunoita ja suuruksenpuolta ja sitten
teurastettiin.
_Vuohta_ ei tunnettu. "En ole nähnyt eläissäni koko siivattaa...
totta se on nelijalkainen."
_Kanoja_ on aina joissakuissa taloissa ollut "pitkin maailman aikaa...
elatuskanoja", pari, kolme, neljäkin navetanorrella istumassa. Jyviä
niille talvella annettiin, kesällä saivat itse ruoastaan huolehtia.
Monesti oli talossa kanoja ilman kukkoa, ja silloin niitä "kylvetettiin
uuninhiuvalla", ja ne "munivat tuulille". Munat syötiin itse
_munavoina_ taikka _munajuustona_. Joskus pidettiin talossa vain
kukkoa. Se nimittäin kaikotti rumat henget pois navetasta; se kun
yöllä monet kerrat huutaa huikahutti, eivät mitkään liiat eivätkä
näkymättömät uskaltaneet tulla lähimaille. Kesällä kukko taas ajeli
pihamaalta pois käärmeet.
_Hevosia_ oli toimeentulevassa talossa kaksin, kolmin, joskus
vielä varsa neljäntenä. Kesällä saivat hevoset kello kaulassa käydä
metsälaitumella, monesti peninkulmain päässä, Kiannalla ja Kuhmossa
etenivät usein rajan taaksekin. Talvella vietti hevonen yönsä ja
joutoaikansa tallissa. Mutta aina työstä tultua tuotiin ajokas sisään
sulattamaan lumisia jäseniään ja saamaan lämmintä apetta. Pirtin
ovipielessä oli _apeastia_ ja sen vieressä _juoma-amme_, johon naisten
piti huolehtia vesi. Kun hevonen oli lumesta sulanut ja kuivanut ja
lämmennyt, pantiin sen selkään loimi ja vietiin talliin sekä annettiin
parhaita _joki- ja raivioheiniä_ häkkiin.
Tallinoven yläpuolella pahojen pelottimena oli monesti naulattuna
pöllön tai haukan taikka kuikanraato siivet levällään.
_Poroja_ ei entisaikaan pidetty niinkään paljoa kuin nykyään. Nyt on
niitä useissa taloissa Kiannalla, Hossan ja Näljängän paliskunnissa
sekä Hyrynsalmella ja Puolangalla, Hallan paliskunnassa, kaikkiaan
noin kolme, neljä tuhatta. Karjanhoidolle sanotaan sen tekevän
haittaa, kun porolaumat syövät ja sotkevat laitumet ja niityt sekä
polkevat ja raastavat heinäsuovat, "kun on pohjoiset syänmaat täynnä
poroja".
Syksyllä lokakuussa koitti karjalle kamala _lahtiaika_. Isossa talossa
teurastettiin härkää, lehmää ja "nuorta", sikaa sekä vielä lampaitakin
kymmenkunta, parikin. Isäntä itse hääri apumiehineen, ja veriset toimet
tehtiin pirtissä pimeinä aikaisina aamuina. Sonnit ja vahvemmat eläimet
nuoritettiin jaloista, sitten iskettiin kirvespohjalla niskaan, jotta
köntsähtivät kyljelleen, ja siitä heti sivallettiin kulkkusuonet
poikki ja valutettiin "punanen" astiaan. Lampaat, vasikat ja siat
_pistettiin_ tainnuttamatta, eikä sikaa nyljetty, ajeltiin vain karva
pois kiehuvalla vedellä _kalttaamalla_.
Lahtipäivänä keitettiin eläimestä ensi ateriaksi selkäkappale
sekä maksa ja muita sisälmyksiä. Sitten tuli naisväelle suuritöinen
_makkarain_ valmistus. Suolet puhdistettiin ja leikeltiin palasiksi,
punastaikinaa valettiin sisään, ja makkarat ensin kiehautettiin
padassa, sitten paistettiin uunissa taikka palvattiin saunassa.
Makkaroita saatiinkin "väki iso läjä". Niitä syötiin sitten
pyhäaamuisin Martista alkaen pitkin talvea. Punasesta, mikä ei mennyt
makkaroihin, leivottiin punasleipiä, säilytettiin punasta myös
semmoisenaan, suolaa vain pantiin, ettei pilautuisi.
Joskus tuli lehmä taikka muu kotieläin _ammuksiin_. Se oli kova tauti,
ampui milloin kyljiltä, milloin sydämen kautta, milloin mistäkin, niin
että sisukset olivat vallan repaleina, mutta nahka silti ehyenä. Mikä
lienee ollut se _ampuja_, mutta sydämen kautta jos se ampui, niin heti
kuoli. Ammuksissa olevalle annettiin markkulia, hämähäkinverkkoa,
pirunpihkaa, eläväähopeaa ja lahopuun toukkia, jopa vesilutikoita,
jos oli veden päällä ampunut. Leikattiin myös korvasta verta ja sitä
pantiin suuhun, taikka pistettiin tupakkaa sieraimiin ja puristettiin
korvista ja turvasta, niin että eläin rupesi pärskymään. Joskus
annettiin hevoselle ammustautiin karhunsappea, mutta siitä tuli hevonen
vihaiseksi. Jos se silloin sai haistella ihmistä, tuli se ihmiselle
äkäiseksi, mutta jos se sai haistella puuta, alkoi se vihata sitä, ja
rupesi _puuta puremaan_.
Ilkeät ihmiset useasti pilasivat karjan, niin että se alkoi _lypsää
verta_, taikka maito tuli utarista piimänä. Silloin lypsettiin ja
vietiin maitoa yhdeksän varaseipään juureen. Otettiin myös yhdeksältä
juurelta lepänoksia vastaksi, sidottiin siihen sammakko, ja haettiin
lypsinkiululla hetteestä vettä, ja sillä vedellä ja vastalla haudottiin
utaret, ja vesi lennätettiin takaisin hetteeseen.
Useasti pahat kateelliset naapurit saattoivat lehmiin _kitumaan_.
Ottivat sammakon, varastivat sen suuhun lehmästä karvoja, sitoivat suun
punaisella langalla, ja sitten solmivat sammakon punaisella langalla
varaseipääseen karjaveräjän pieleen. Ja niin kauan lehmä kitui, kun
sammakkoa siinä pidettiin.
Eivät olleet eläimet silloinkaan enää oikein "lykyssään", kun niihin
ilmestyi _permuja sekä väiveitä ja sonseria_. Permuista siivoutui
eläin kesällä itsekseen, mutta väiveisiin, samoinkuin _syyhyyn ja
kapeen_, seulottiin tuhkaa selkään sekä kärvennettiin karvoja tulella.
Joskus lehmä _pudotti märepalansa_, ja silloin siltä "loppui syönti",
ellei annettu suuhun uutta märepalaa. Otettiin ja pureksittiin heinistä
pallero, taikka riistettiin toisen lehmän märepalasta kappale, ja se
työnnettiin palansa pudottaneen poskeen.
_Pääntauti_ oli tavallisimpia hevosten tauteja, ja sitä kärsiessään
hevonen _köhi ja hoki_, ja lopulta _horkka_ syöpyi kulkkuunkin.
Mutta jos jo syksyllä antoi hevoselle kärpännautetta, kuivattua
kärpänraatoa, appeessa, ei pääntauti tarttunut, taikka kesällä, kun
järvi märki ja lykkäsi semmoisen keltaisen kuoren rannalle, otti
ja pyyhki sillä kuorella hevosta. _Lapautus_ tuli sopimattomista
längistä. Sitä parannettiin hieromalla, lämpöisellä vedellä haudeltiin
ja puupaalikalla työnneltiin. _Patti_ paisui useasti hevosen polveen.
Sitä paineltiin itse kuolleen luilla ja puunliioilla, ja siitä
_lihapatti_ heti painui takaisin sekä _luupatti_ heitti kasvamisen.
_Kaviokuume_ tuli, jos kavioita pidettiin kovin kauvan vuolematta. Piti
aikanaan aina veistellä, tervata ja tulella lämmittää kavionpohjia,
sitten ei kuumetta tullut. Vielä piti valaa tärpättiä kavion pohjalle
niin paljon, jotta suoti kavion lävitse, sitten ei _toukka_ syönyt
kaviota, muuten se kaivoi sen aivan valkealle jauholle. Piti myöskin
_sammakko- eli harakkalihaa_ vuolla, niin ettei se saattanut koskea
maahan.
_Aitomus_ hevonen parannettiin siten, että se talutettiin yli akkojen
korennon kolme kertaa takaperin ja taas etuperin, ja sanottiin:
"Tuota korkeammasta älä yli mene!" Jos taas hevonen oli paha _kiinni
antaumaan_, piti viskata kovasti kintaansa sen selkään ja sanoa: "Elä
miestä pakene!"
Toisinaan sattui lehmän taikka hevosen panemaan _talvikko, talviainen,
navettajainen eli navettalintu_. Se teki paljon pilojaan, ja sen jäljet
olivat pahat, siihen kuolikin, ellei ollut "jälen kahtojaa". Piti
vesipajuista ja hetteiden heinistä keittää haude, taikka valkeista,
alangoista kootuista talviheinistä. Myös paineltiin lämmitetyllä
auranluottimella, yhdeksännen navetanhirren raosta otetulla sammalella,
tammisella virsikirjan kannella ja saneltiin:
"Talvikko, pahantapainen,
kesän heiluit hettehessä,
talvet tallin sillan alla."
Taikka käytettiin vielä tuhoisampaa keinoa: tapettiin talvikko itse
ja sen raadolla paineltiin puremia. Talvikko oli pieni valkea
eläin kuin hiiri, makaili ruohikossa ladon, navetan sekä riihen
pahnoissa, laskeskeli niihin vettä, niin että siitäkin eläimiin
tarttui. Hyrynsalmen Hyttilässä talvikko puhaltui hevosen sisään ja
ajoi sisukset, niin että henki pois.
Pahempi talvikon panemaa oli _metsänjälki_. Metsänjälki kun oli paha,
niin se oli niin paha, ettei sen pahempaa ollut, "eikä sen kahtojaa
olhit monta". Siihen paikalla kuoli, ellei ollut katsojaa, se kun
niin ajettui ja märätti. Siihen piti tietää karhun synnyt ja muut
manausluvut, piti painella karhun hampailla ja kämmenillä sekä hautoa
vesillä ja voidella voiteilla. Vanhat tietäjät vain tämmöisiin
toimiin pystyivät.