"Siitäpä isännän kiitän,
kun on suolta suojan saanut
hirret hirmulta metältä,
ruotehet ruojehikolta."
Kuusen juurelle pystyttivät korpien raivaajat ensimmäisen elinsijansa,
asettelivat seipäitä tuuhean puun runkoa vasten pystyyn, kattoivat ne
tuohilla ja havuilla, ja niin oli tilapäinen suoja, hatara _kota_,
valmis. Taikka tehtiin matala kolmiseinäinen tuohikattoinen _maja_.
Niin voitiin asua koko kesä, raataa kontua vaaran rinteelle, rakentaa
saunaa, vaaran laiteelle, kunnes syksyn saapuessa päästiin oman katon
alle, savukiukaiseen saunaan ottamaan vastaan pimeää pakkasen aikaa.
Vielä näkee sydänmailla näitä asumusten yksinkertaisimpia.
Metsämajoissa vielä niittymiehet ja eränkävijät asustavat rakovalkean
lämpöisissä, ja Sotkamon Juurikkalahdella tapaamme vanhan eukon, joka
kesäkautensa viettää vapaana metsänerakkona kuusenjuurisessa kodassa,
laitellen luutia, pesimiä ja tuohisia.
Metsäteiden varsilla näkee silloin tällöin vielä varsin vaatimattomia
uutisasumuksia: ahtaassa korvenaukeamassa on matala pieni-ikkunainen
sauna ihmisen tyyssijana, saunan vierellä puusuoja, taampana pieni
navetta, aholla keskeneräinen pirtinsalvos, ja kantoisessa kivikossa
muutamia perunapenkkejä, päivänpolttama ohratilkku sekä harvaan
taiminut, poutinut naurismaan sirpale. Siinä korvenraivaajan raadannan
tulos ja elämäntyö, ympäröitynä karkealla risuaidalla.
Saunasta päästiin _savupirttiin_, isoisempaan asuntoon, joka
entisaikaan oli kaikkien kotina.
Vielä nytkin salomaita kierrellessä tapaa pitkillä perukoilla
joissakuissa taloissa tällaisen nokisen isienpirtin. Harmaa honkainen
savutorvi, joka harjan yli kuvastuu taivasta vasten, viittaa heti
muinaisiin aikoihin, pienet omituiset ikkunat katselevat, kuin
päivänkiloa sirristellen, nykyistä maailmaa, ja oven avattua tulvahtaa
pirtistä savutuntuinen kotoinen lämmin.
Hauskimman, muinaisaikaisimman haikupirtin tapaamme Lentiiran
_Änätinpäässä_. Vaikka ei pirtti olekaan sen vanhempi kuin vuodelta
1847, on sillä kuitenkin oma vanha leimansa. Pienet erimuotoiset
ikkunat -- kolmiruutua, neli- ja kuusiruutua, neliötä sekä seisovaa
ja makaavaa suorakaidetta -- antavat näköä laajoille harmaille
seinäpinnoille. Matalan puolitoistametrisen oven kautta käydään
kyyristyen pirttiin. Siellä suuri harmaakivinen kiuas, korkea
kurkiaisten ja pilaripalikkain kannattama kaartolaki, monilukuiset
orret ja leveät penkit sekä pitkä pöytä. Pirtissä on mustien seinien ja
karstaisen laen laatima rauhallinen hämäryys, johon pikku ikkunoista
tulvehtiva aurinko luo kodikkaat kisapellot kepeäjalkaisille
tomutanssijoille sekä lattialle lämpöiset valotarhat kissavanhuksen
loikoiltavaksi. Savupirtin hirsialustainen patsaaton kiuas ei ole kovin
vanhaa tekoa, mutta esim. Kiannan Vuokilla, Kiholla, näemme hauskan
muinaisaikaisen savukiukaan. Siinä on honkaisista pankonalasista
ulkoneva liesi ja kyljessä luvaslaudat, kolkassa paksu puinen patsas ja
patsaasta seiniin ulottuvat orret, vielä kattilakoukut ja haahlaorret,
kaikki vanhan savukiukaan osat.
Rajapitäjissä on vielä joitakuita muitakin savupirttejä. Niin
Vuokin Saarivaaralla, Kyllölässä ja Kaariahossa, samoin Pesiöllä
jossakussa pikkutalossa sekä Kuhmon Maanselässä. Ja muutamissa
sydänmaiden pienissä mökeissä näkee savukiukaan vielä Puolangallakin
ja Hyrynsalmella, Paltamon Kivesjärvellä sekä Kajaanin Murtomäellä ja
Sotkamon salomailla.
Suuria sukutupia ovat monet nykyisetkin ulos savuavat pirtit. Semmoisia
kuin Ristijärven Pyhännällä Klemetin asuinpirtti, joka on seiniltään
yli yhdeksän metriä. Se onkin oikein juhlallisen laaja suurtupa, jossa
on tilaa emännän ja isännän liikkua, talonväenkin työskennellä. On
pirtissä korkeuttakin: laki on keskeltä lähes puoliviidettä metriä
lattiasta. Pirtin mukainen on uunikin,joka on kuin pieni huone, neljä
metriä sivuiltaan, ja sen tulipesä on kolmatta metriä pitkä,
puolitoista leveä, yli puolta korkea. Semmoisia ovat suurpirttien
uunit, 40 isoa leipää sopii tähänkin kerralla paistumaan. Uuni on
pirtin ikäinen -- pirtti on rakennettu 1833 --, paasista muurattu ja
Ristijärven ensimmäisiä savupiippu-uuneja. Nuoremmissa pirtinuuneissa
on useasti holvaus lieden yläpuolella, ja kiukaan ulkokolkassa on
Länsi-Suomen takkaa muistuttava syvennys, peräpohjolainen piisi, jossa
talvi-iltasin poltetaan valaisevaa lämmittävä pystyvalkeata.
Kovin vaatimaton on kainuulaisen pirtin sisustus, semmoinen vain
arkipäiväinen sydänmaan asunto, jossa kaikki kotoiset toimet tehdään:
syödään ja juodaan, tupakoidaan ja syljeksitään lattialle, istutaan ja
maataan, sairastetaan ja kuollaan sekä kosteat vaatteet, sukat, kintaat
ja kengät, kuivaillaan, keitot kiehautetaan ja leivät, piirakat,
kalakukot leivotaan ja paistetaan, kudotaan, kehrätään ja tehdään
miehisetkin pirttityöt, lapset liekutellaan, eläimet teurastetaan,
ja talvisin hevoset ovipuolessa käytetään appeella ja tarpeen tullen
kengitetäänkin.
Leveät penkit ovat pitkin seinävieriä, Paltamon Mieslahden Heiskalassa
on yli 6 m pitkä, 73 cm leveä honkainen sivuseinän penkki, ja
peränurkassa pitkä pöytä, toisinaan vanhaa sydänmaan mallia: jalkapari
kuusenjuurakosta veistetty, kansi tukevasta hongantyvestä. Istuimina
on pitkäpöytärahi, nelijalkajakkaroita, pyöreitä honganpölkkyjä ja
puunjuurista koverrettuja palleja, harvoin selkänojallisia tuoleja.
Joskus on karsinassa taikka ovinurkassa tai uunin kupeella leveä,
laudoista naulattu sänky jonkun vanhuksen taikka sairaan leposijana.
Talvipakkasilla useasti loikoillaan uunilla, ja entisaikaan naiset
toisinaan kiipesivät kiukaalle kehräämään ja karttaamaan.
Pirtin lukuisilla orsilla on kaikilla tehtävänsä. Paksut orret oven
yläpuolella ovat _halko-orsia_ ja tarvispuiden kuivaustelineitä,
_päreorret_ karsinassa päreitä varten, _koukkuorsi_ lieden päällä
patakoukun ripustimena, _kinnasorret_ keskipirtillä kintaiden
kannattajina, sitten on vielä _leipäortta, tupakkiortta_ sekä monia
_vaateorsia_ huiveille, esiliinoille, hameille ja muillekin pukineille.
Lisäksi pidetään vaatteita nauloissa seinillä: miesten takkia, puksua,
lakkia, liiviä sivuseinällä, naisten hametta, röijyä, esiliinaa
karsinapuolessa. Peräseinällä pidetään leipomavehkeitä, peränurkassa
ikkunankorvallisissa miesten työkaluja. Kangaspuiden, _väävistoolien_,
tilapäinen paikka on kesällä sivuseinän puolessa, talvella karsinassa.
Kukkiakin on toisinaan pirtin ikkunalla asuntoa ilahduttamassa.
Useimmin nähdään punakukkainen _palsami_, useasti myös _pippuri_,
taikka _elämänlanka_, joskus _keisarinmyntti, kurjenmiekka,
pihlajaruusu, kaana, turnes ja nilja_.
Entisaikaan pestiin pirtti vain kekriksi, jouluksi ja Maariaksi sekä
kesäksi, keväällä kun miehet olivat menneet tervahaudalle.
Tavallinen kainuulainen asuinrakennus käsittää _asuinpirtin_ ja
eteispirtin eli _eteisen_, joiden välissä on _porstua_. Porstuan
perässä on kamari, _peräinen_, kaksikin, jolloin toinen on _köökinä_.
Eteisen kyljessä on toisinaan _kamari_, johon käydään porstuasta tai
eteisestä.
Hyvin höllä on vanhan talon eri huoneitten yhteenliittyminen, eri
ajoilla rakennettuina ne saattavat olla tykkänään eri korkuisia. Pirtti
on eteistä korkeampi taikka taas päinvastoin, ja peräinen kaikkein
pienimpänä suojana kyhjöttää yksinään poikittain, aivan irtaallaan
porstuan takana. Sydänmaiden taloja kierrellessä tulee huomaamaan
asuinrakennusten eri kehitysasteet: näkee pirtin, jonka edessä on vain
pisteporstua, talon, jossa eteisen sijalla on pikku aitta, taikka
porstuan peräinen on aittana, tapaapa joskus asunnon, jossa pirtti ja
sauna ovat vastakkain.
_Sauna_ on pienellekin pirtin eläjälle yhtä tarpeellinen kuin
asuinhuone. Vanhoissa taloissa se on useasti pihan piirissä, mutta
myöhemmin on se saanut siirtyä etemmäksi järven rannalle, puron
partaalle taikka kaivon viereen. Se on vain tavallinen kotoinen kyly,
nokiotsainen matala huone nokisine seinineen ja mustine kiukaineen,
lautasineen, penkkeineen, orsineen. Kiukaansuu on länsisuomalaiseen
tapaan perään käsin ja lautaset tavallisesti peräseinän vieressä.
Saunan edessä on useasti keittokota.
Samoinkuin sauna on _riihikin_ vanhoissa taloissa aivan kartanon
takana, yksinäinen rakennus vain, talon kolmas tärkeä suoja, jossa
jumalanviljat puidaan ja puhdistetaan. Syksyisin se lämpimissään
hikoilee ja savuaa, taikka pitää se ahkeraa varstankolketta. Kesäisin
ja talvisin on riihi toimetonna, romusuojana taikka olkihuoneena.
Mutta pihamaan toisella puolella ovat _navetat ja kujat, tallit
kylkeisineen, lammasnavetat sekä karjakodat ja kontuladot_.
Navetat ovat puusiltaisia, parrellisia eläintensuojia, kujat
patsasniekkaisia katoksia navettain ja latojen vaiheilla,tallit monesti
vanhaa kammioniekkamallia pikku kylkeisineen. Pihan jommallakummalla
sivulla on toisinaan komea vanha luhtirakennus puoteineen, ulkonevine
kammioineen, ja sitä vastapäätä _kamarirustinki_ ruokakamarina,
maitohuoneena sekä jonkun perheenjäsenen makuusuojana.
Etäämmäksi kartanosta ovat asettautuneet _aitat_. Usein muodostavat
ne oman hauskan ryhmänsä, joskus viisilukuisenkin harmaan joukon,
ja ne ovat melkein järjestään kaikki talon vanhinta kantaa ja
sukujuurta, jotkut ikävanhukset polveutuen aina 16. sataluvulta. Mutta
niinkuin vanhan kansan tervaskannot, ovat ne vieläkin vahvaa tervettä
honkaa. Aitat ovat joko _vilja- ja jauhoaittoja_, taikka _kala- ja
liha-aittoja, romu-, verkko- sekä kalma-aittoja_. Taikka ovat aitat
_vaatepuoteja_, pieniä somia huoneita, jotka ovat samalla tyttärien ja
piikojen, poikien ja renkien kesäisiä makuusuojia. Silloin on aitassa
seinään kiinnitetty sänky, ja tyttärillä on orret ja seinät täytenään
vaatetta, vaikka minkälaista ja minkäväristä: paitaa, lakanaa, huivia,
vyöliinaa, hametta, röijyä, sukkaa, vantutta, kaikkea mitä toimekas
talon tytär tarvitsee.
_Paja_, raution matala reppänäkattoinen kalkutteluhuone, on
joissakuissa taloissa kartanon takana. Silloin tavallisesti joku talon
miehistä osaa, ainakin omiksi tarpeiksi, käytellä pajakapineita. --
Järven rannassa on talolla _nuottikotansa_.
Siellä täällä metsäjokien rannalla näkee joskus yksinäisen pikku
myllyn, semmoisen hyvin yksinkertaisen hierinmyllyn, jonka pystyssä
seisova siipitukki käydä kieputtaa, ja samalla ilman rataslaitosta,
vain navallaan pyörittää kiveäkin ja jauhaa salolaisen leipäviljat
sekä puurokset. Parin kolmen talon yhteisiä pikku myllyt tavallisesti
ovat, ja vuoron perään niissä jauhatellaan, jauhatetaan joskus
naapureillekin, taikka annetaan heidän itsensä jauhattaa. Myllyn luona
on pieni sauna, jossa jauhattaja saa ajankulukseen lepäillä, kun
mylly haltian hoidossa käydä kalkuttelee. Tavallisesti ollaan myllyä
käyttämässä yöllä, ja silloin saatetaan helposti saunan lämpimissä
nukahtaakin. Mutta jos kivet käyvät tyhjään, voi haltia kyllä tulla
herättämään nukkujan, jotta "mylly käy tyhjään!" _Tuulimylly_ on
harvinainen laitos, vain jokunen on koko kulmakunnalla. Kuhmolainen
on keksinyt hyvin yksinkertaisen tuulellakävijän: on ladon- tai
aitankatolle laittanut siivekkään kojeen, josta vähäiset hammasrattaat
välittävät viepotuksen alas sijoitettuihin pieniin kiviin. Semmoisen
kummannäköisen tuulessa-hosujan näemme esim. Sumsan kulmilla
Polvelassa, toisen Kuhmon Jonkerintien varrella.
Vielä yksinkertaisempia hierinmyllyjä ovat _käsikivet_, joita vielä
siellä täällä tavataan, aittaan, saunaan, latoon taikka porstuaan
sijoitettuina. Puurojauhoja, ja talkkunaksia niillä vieläkin tarpeen
tullen pyöräytellään. Kivelän Taneli Puolangalla oli ennen aina
käsikivillä viljansa jauhanut ja kehuskellut, jotta hän on parempi
kehnoa myllyä.
Harmaita, laudoittamattomia, maalaamattomia ovat tavallisesti
Kainuun maiden talot, pitkille nurkille salvettuja, maloilla
päällystetyillä tuohikatoilla suojattuja. Pirtin uunit on muurattu
harmaista paasikivistä, laki vankoille kurkiaisille ladottu halotuista
puolipyöreistä puista, paksu pilarihirsi on laen alla poikki pirtin,
ikkunat neli-, kuusi-, kahdeksanruutuisia. Aitat on useasti salvettu
pyöreistä hirsistä, jopa vanhimmat pyöreälle salvaimelle, toiset taas
kuusikulmaiselle sulkanurkalle. Aivan erikoisen muodon antaa aitoille
ulkoneva otsakomero, kammio, sekä sen alaiset nurkkaveistokset, ja
omituisen kohottavan keveyden hauskat pienet jalkapatsaat, jotka
seisoen tukevalla hirsiperustuksella kannattavat koko aittaa. Ominaisia
ovat myöskin pihanperäiset patsaalliset kujakatokset sekä vanhat
kammioniekkaiset tallit pienine kylkeissuojineen.
Harmaa, vaatimaton on Kainuun metsätalo, erämaan tunnelma asuu sen
seurassa vaaran laella. Se on juuri sellainen kuin yksinäisen hiljaisen
korven kodin odottaisi olevankin. Niinkuin harmaa talo sopeutuu
erämaahan, niin sopeutuu erämaan harmaa sarkapukuinen kansakin taloonsa
ja karuun kotiseutuunsa.
Korpi on kasvattanut kansan kaltaisekseen, ja kansa on luonut
kaltaisensa korpitalon. Puolangan vaaroja.