"Hiisi korpi käymättömän,
korpi käynehen urohon."
Jo ammoisista ajoista on Kainuun mailla ihmiseläjä liikuskellut:
metsänkävijä kierrellyt korpia, kalamies soudellut järviä ja
kaskenpolttaja sauhutellut satoja vaaroja.
Mutta jo ennen etelästä tulleita eränkävijöitä ja korpien raivaajia
eleli näillä mailla _lappalainen_, "kun koko Kainuu oli Lapinmaana", jo
niin aikaisin, "jottei siitä ole kirjoituksiakaan". Mutta suusanallisia
tarinoita on kyllä vielä sekä paikannimiä että muita muistomerkkejä
seudun ensimmäisistä eläjistä. "Maakuopissa" tiedetään lapinlasten
asustaneen ja niitä tulella lämmittäneen. Useissa paikoissa vielä
tavataan järvien rannoilla "lappalaisten hautoja" sekä pyöreitä
palaneita kiviä, jotka ovat "lappalaisten kiuaskiviä". Peuroja ovat
lappalaiset pyytäneet _haudoilla_, joita ovat kaivaneet "semmoisten
särkkien selille ja vähän kahen puolen vihiä tehneet, jotta peurat on
sinne menneet ja hautaan puonneet". Kaloja he taas ovat pyydystelleet
_katiskoilla_ ja _kivipadoilla_, joita vielä siellä täällä vesissä
tavataan. Metsämarjoja sekä hilloja soilta lappalaiset myös keräsivät
syötävikseen, ja siitä vieläkin sanotaan hillamarjaa "lapin touvoksi".
Suolaa ei lappalaisilla ollut, vaan kalojaan he maustivat koivun- ja
haavantuhalla.
Lappalaisten asuinsijoja tiedetään olleen esim. Hossanjärven
rannalla Kiannalla. Siellä on _Lapinlahti_ ja _Lapinsaari_, saarella
lappalaisten hautoja, jopa lappalaisen jättämä aarrekin, mutta sitä
ei saa muuten kuin ajamalla yksiöistä jäätä myöten suvikkovarsalla.
Kuhmossa on lapinmuistoja monessa paikassa, on _Lapinvaara, Lapinsalmi_
ja _Lapinniemi, Kotajärvi_ ja _Kotaharju_, ja lappalaisten hautoja
tiedetään useoita, jopa oikein on _Lappalaisten kirkko_ Vieksillä.
Saarikiekinjärven saarella kerrotaan ennen eläneen lapinukon,
Peura-Paavon, ja pyydelleen peuroja aituuksilla Kuhmon kankailta.
Puolangalla sanotaan lappalaisia asuneen Lapinsalmella, Puutiojärvien
välissä, ja Puolankajärven rannalla oli asustellut Puolakka-niminen
lappi, nykyisen Puolangan talon mailla. Siitä sitten on järvi,
talo ja koko pitäjä saanut nimensä. Talon pelloilla näkyy vielä
lappalaisten hautoja. Säräisniemen Otermalla sanotaan lappalaisten
majailleen _Lapinniemellä, Lapinsalmen_ rannalla sekä Kaihlasjärven
mailla, Hakokankaalla ja Taninkankaalla ja taas Rokuanvaaran
seuduilla. Oulujärvellä on lappeja oleskellut esim. Tervolan saarella,
Jaalangassa, ja on saarella vielä tiedossa neljä lappalaishautaa:
_Iso-Kämmen, Pieni-Kämmen, Harjunhauta_ ja _Tikanpelto_.
Lappalaisten kalapatoja mainitaan useasta paikasta. Niinpä Oterman
Lapinsalmessa on kiviriuttoja, joita sanotaan lappalaisten padoiksi,
samoin Tahkokoskessa, Kuhmoniemellä, lähellä Venäjän rajaa sekä
Katiskalahdessa Lentualla. "Katiskanpato" tavataan myös Aittojoen
niskassa, Kaihlasjärven luusuassa, Otermalla. Siinä on poikki joen
lyöty pystypuista vaajoitus, jossa vielä näkyvät pyyntiaukotkin ja
"semmoinen neliskulmainen kiehkerö, johon on aukko äprään puolesta."
Lappalaisten sanotaan siinä kalastelleen, ja järven seuduilta on
löydetty "kivikapineita". Lapinpatoja mainitaan myös Puutiojärvien
Lapinsalmessa olevan neljä sekä Puutiokoskessa viides ja muuan pato
Rahasalmessa sekä muuan Koppelopuron suussa samoilla vesillä.
Yksipuisilla ruuhilla kerrotaan kotakansan vesillä meloskelleen.
Rokuanvaaran seutujen pikkujärvien pohjalietteistä on semmoisia
aluksia löydetty useita, ja kansa nimittää niitä "lapinveneiksi".
Talvisin lappi liukui liukkailla lylyillään. Kerrotaanpa vieläkin,
miten lappalaiset ja karjalaiset kerran sattuivat peuranhiihdossa
samoille yötulille. Vihamielisiä tietenkin olivat toisilleen, ja
niin karjalainen poltti lapinukon nukkuessa hänen lylynsä ja sitten
naureskeli toverilleen:
"En usko minä, että enää
viuhkanooko vauhkanooko
lylyliukas lappalainen."
Mutta "lylyliukas" kuulikin sen, jopahan nyt tosissaan nukkua uskalsi,
ja vuorostaan lylynpolttajan nukkuessa korvensi hänen kenkänsä. Sitten
aamulla hän nousi, veisti petäjästä uuden lylyn, lähti liukumaan ja
huudahti:
"Hyvinköhän kilkkanoo, kalkkanoo
tarovieron talloskenkä!"
[Karjalan vanhauskolainen, staroviera.]
Ja karjalaisen täytyi kengättömänä jäädä tulille istumaan.
Mutta eihän lappi aina päässyt vain lylyn polttamisella. Saapui
rintamailta kintereillä vanha vainooja Kainuun korpiinkin ja valtasi
lappalaisen riistamaat ja kalavedet, jopa poltti poroksi satojen
vaarojen ikivanhat metsät. Ja vähäväkisen lapin, pienen metsien
kiertolaisen, täytyi väistyä pohjoisemmaksi, lähemmäksi "Tuli-Lappia"
ja sen tuntureita.
Uusia tulokkaita retkeili kahdeltakin suunnalta, sekä lännen puolen
merimaista vesireittejä myöten, Siikajokea, Oulu- ja Kiiminginjokia,
että etelästä hiekkasärkkäisen vedenjakaja-erämaan poikki. Aluksi
he kävivät vain metsänriistan ja vedenviljan pyydystäjinä ja
huhdanraatajina, mutta lopulta vähitellen jäivät korpiin asumaankin yhä
syvemmälle ja syvemmälle. Varsin kaukaisiltakin seuduilta kohottiin
tänne sydänmaihin saalistamaan. Niinpä kerrotaan, että liminkalaiset
kävivät aina Ristijärvellä, korkealla _Saukkovaaralla_ halmetta
"ruukaamassa". Kun he tulivat kerran huhtaansa rovitsemaan, niin
Oulujärvelle se jo tummana köyrynä taivaanrannalla komotti. "Niin
paistaa mustana, niinkuin saukonselkä!" huudahtivat, ja siitä sai vaara
nimensä. Hyrynsalmen _Paljakallakin_ kerrotaan liminkalaisten halmetta
viljelleen sekä _Holstinvaaralla_, jossa heillä oli ollut riihikin.
Myöskin Manamansalon asukkaiden, "salonsaarelaisten", sanotaan käyneen
Ristijärvellä huhdan raadannassa sekä Säräisniemen venetheittolaisten
Hyrynsalmen _Kalliojärven_ seuduilla ja _Terva-aholla_, Kypärävaaran
tienoilla. Ristijärveläiset ja puolankalaiset niinikään kävivät
kaskeamassa Hyrynsalmen vaaroja. Muutamat nimet Kainuun mailla
viittaavat hyvinkin etäisille alkutaipaleille, semmoiset kuin
_Hämeenjärvi, Hämeensuo, Vepsänjärvi, Pajarinvaara, Härmänmäki, Kyrö_.
Varsin monen talon eläjät ovat tulleet Savosta, jopa etäältäkin. Niinpä
kerrotaan, että _Puolangan_ taloon, Puolangan kirkonkylässä, seudun
vanhimpaan, on Savosta tullut Väyrysiä, kolme pitkää miestä. Samoin
Askankylän Pyssyvaaraan on Savosta saapunut kaksi veljestä, kovia
työmiehiä ja huhdan raatajia. Selvää viljaa olivat syöneet, paksua
leipää leikanneet ja tuumanneet: "Kun sen tuon elämän laittaa hyvälle
kannalle, ei tarvitte muuta kun tuommoista pullaa vain viilöö, viilöö."
Samoin Puolangan Puokiovaaralle on Savosta saapunut eläjä, _Laamanen_
Iisalmesta, ja taloa ruvettu sanomaan Laamalaksi. Siinä on Laamasia
elänyt miespolvia, ja "siitä on sitten heitä kaikkeen maailmaan
hajonnut". Ristijärven _Isoon-Tololaan_, joka ennen oli pappilan
paikalla, tuli kotivävyksi _Tuomas Tolonen_, "Vihtakaulaksi" sanottu,
Leppävirralta, "ja se oli ennen isoa vihaa, heti Lutheeruksen aikana".
Tuomas oli lähtenyt pillojaan pakoon, oli äkkipäissään pyöräyttänyt
vastaan hangottelevan renkinsä päätä niin kovakouraisesti, että se oli
nyrjähtänyt sijoiltaan. Tuomas olikin vahva mies. Huhtaa karhitsemaan
kun kerrankin meni Roukavaaraan, niin tynnyrin ruissäkki oli
nuoraviilekkeillä selässä, ja matkalla ukko vain marjoja poimiskeli.
Suureksi sukeutui talo Tolosilla, nelikymmenhenkiseksi kasvoi perhekin,
ja kun sitten heimo hajosi, niin perhettä meni _Aholaan, Pohjolaan,
Putkolaan ja Pihlajavaavan Tololaan_ sekä Hyrynsalmelle, Luvanjärven
_Tolosenniemelle_. Viimemainitusta paikasta haarautui taas toinen
Tolosien ryhmä. Oli seitsemän veljestä talossa, yksi niistä, Mikko
Tolonen, jäi kotiin, muut lähtivät maailmalle: muuan Moisionvaaran
_Romppalaan_, toinen ja kolmas saman vaarakylän _Heikkilään_ ja
_Kokkolaan_, neljäs ja viides Luvanjärven _Kyröön_ ja _Laitalaan_,
kuudes Kerälänkylän _Lieppaan_. Mikon pojista taas Lassi muutti
_Kotilaan_ ja sen poika, Paavo, Puolangan Väyrylänkylän _Latolaan_,
missä vielä elää. Kiannan _Kinnuset_ ja _Heikkiset_ "ovat kai
tulleet etelästäpäin", ja _Kyllöset_ ovat Kiannan Vuokille saapuneet
Kuhmoniemeltä.
Lännestä käsin, meren puolesta, taas sai eläjä esim. Oterman
_Paatinjärvelle_. Sinne tuli _Meles_ Utajärvellä. Samoin Kiannan
Näljängälle, _Polvelaan_ ja _Parkkilaan_, tuli Pudasjärven Puhokselta
_Timosen_ suku. Oli ensin tultu kalalle, kalasauna rakennettu ja
siinä eletty, sitten huhtiakin hakattu ja jääty viimein vakituisiksi
asukkaiksi. Nyt on Polvela kahtena talona samoilla Timosilla, toisessa
elää Perttu perheineen, toisessa Matti joukkoineen.
Paikkakunnan vanhimmat talot kyllä muistetaan, vaikka ei kaikista enää
tiedetä, mistä niihin ovat eläjät saapuneet, mutta toisista saadaan
kuulla aika hupaisia tarinoita. Kuhmon seutujen vanhimpina mainitaan
mahtava _Kiekinniemi_, Katerman _Piirola_, Lentuan _Timoniemi_ sekä
_Saaren_ talo, ja Lentiirassa on _Kuivala_ "niitä kaikkein vanhimpia
taloja". Kiannan Ruhtinansalmen perukkain vanhoiksi sanotaan
_Tormuaa_ ja _Hossaa_, sekä _Röntylää_ Kiannan vesillä. Puolangan
vanhimpia ovat _Neulikko_ ja _Askanmäki_, Lylyjärven _Hiltula_ sekä
Leipivaaran _Vanhatalo, Hovi ja Soppi_. Vanhoja ovat myös Hyrynsalmella
_Kypärävaara_ ja _Oravivaara_, Oulujärven Jaalangalla _Lassila_ ja
_Tervola_, Otermalla _Lapinsalmi_.
Vanhoista taloista taas raivautui asutus ympäristön sydänmaihin saaden
aikaan pälven siellä, toisen täällä.
Niin oli Kiekinniemeltä aikoinaan muuttanut _Matti Kilpeläinen_ -- 83
vuotta vanhan, vielä elävän Risto-ukon ukkovaari _Polvelaan_ taloa
pystyttämään. Paikalla oli silloin ollut vain aukea halmeaho ja aholla
vanha luhtasauna, Paavo Kettusen kyhäämä. Kontissaan oli Matti-ukko
tuonut koko taloutensa, eukko astellut jäljessä ja eukon perässä kaksi
lehmää. Saunassa oli alussa asuttu, kun ukko oli salvanut pirttiä. Kova
työnraataja, sitkeä mies oli Matti ollut, aamulla aikaisin, muiden
vielä maatessa oli tavannut käydä kalalla Raatetlammella, viiden
virstan päässä ja työssä oli silti aina muiden mukana häärinyt. Ukon
jäyhää luonnetta kuvaa Risto-vaarin kasku: Oli kerran Matin emäntä
"hajonnut lapsisaunaan", piika lennättänyt pirttiin: "Paras lehmä
on parren perässä!" Ukko oli hätäyksissään pöydän takaa tasajalkaa
ponnahtanut yli pöydän lattialle ja aikonut juosta navettaan. Mutta
kun piika oli ehättänyt: "ei se navetassa olekaan, vaan saunassa", oli
isäntä arvannut, jotta "millainen lehmä" ja astellut takaisin pirttiin.
Mutta tyytymätön oli ukko ollut, kun oli kuullut, että saunassa olikin
saatu vain tyttö. Kun sitten saunasta aikojen vieriessä tuotiin
perättäin vielä kolme tyttöä, oli ukko emännälle jo vihainen. "Siitä
emäntä pani parhaansa ja teki neljä poikaa." Samaa ukkoa oli sodan
aikana venäläinen sotaherra nahkalätkällä pieksättänyt, mutta äijä ei
ollut ääntäkään päästänyt. Jäljestäkäsin oli kyllä miehilleen sanonut:
"Voi piru, kun se sattu kipeästi!"
Kuhmon _Kivikiekissä_ oli ensin asunut _Kettus-ukko_, kolme vuotta
elänyt siinä lehmättä ja yhden pusun [tuohinen maitoastia] sillä
ajalla noutanut maitoa naapurista. Oli sitten eksynyt isännätön
vasikka taloon, ja siitä oli ukko hoitanut itselleen lehmän. Sittemmin
muutti Kivikiekkiin _Huotari-ukko Hamarivaarasta_, johon taas oli
koitunut Lentuan _Ohtolasta_. Huotarin suku muuten oli saanut alkunsa
venäjän-karjalaisesta sotamiehestä, joka oli elänyt yhdessä vihkimättä
suomalaisen naisen kanssa. Sotamiestä oli sanottu "Tammipääksi", hän
kun oli saanut sodassa haavan päähänsä, ja "se oli tammella paikattu".
"Tammipää" oli naisensa kanssa saanut pojan, josta tuli Huotarien
kantaisä.
Kiannan Ruhtinansalmen perukoilla, _Kovassavaarassa_, Venäjän rajalla
on _Seppäsen_ karhumies- ja tietäjäsuku asunut toistasataa vuotta.
Kalasauna oli siinäkin vain ensin ollut ja siihen Pispajärven
_Kirsuniemestä_ muuttanut elelemään _Sakari Naumanen_, vanha
ruotsinaikainen sotamies ja tietäjäukko tyttärineen ja eukkoineen.
Ukolle sitten tuli Kiannalta Seppänen kotivävyksi.
Puokiovaaran _Väisälässä_ oli ennen asunut _Hyyrysiä_, mutta sitten oli
siihen muuttanut _Somerojärveltä Väisänen_, 80-vuotiaan Antti Väisäsen
ukkovaari, ja taloa oli ruvettu sanomaan Väisäläksi. Saman vaaran
_Riihelässä_ oli alkuaan, jo ruotsinaikana, elänyt sotamies vanhassa
halmeriihessä, ja siitä talo saanut nimensä. _Heikkilä_, joka myös on
samalla vaaralla, oli ensin rakennettu _Utavaaralle_, yksinäiseen
sydänmaahan Utokselle, mutta kun siellä oli jo karhulla olinsijansa,
eikä se antanut karjalle rauhaa, täytyi heittää korpiraivio karhun
haltuun ja muuttaa muiden seuraan Puokiovaaralle.
Jaalangan _Lassilaan_ oli tullut talontekijä _Kivesniemeltä_ uimalla,
yli neljänneksen levyisen selän poikki oli melonut, välillä vain
parilla saarella levähtänyt. Lassilasta taas lähti _Tervolan_ tekijä.
Se oli oikein ilkikurinen akka, jota ei saatettu talossa sietää, vaan
ajettiin pois koko halmeilta, ja "syömmissään" lähti akka, kiersi vain
ympäri lahden ja ilkeyksissään alkoi tehdä taloa toiselle rannalle
vastapäätä Lassilaa, ja "isopahan talo siihen lopulta on pohjastunut".
Hyrynsalmen _Kypärävaaralle_ ovat _Kemppaiset_ tulleet Ristijärveltä,
Nuottijärvenmäeltä, ja eläneet siinä miespolvia, jotta "ei ole
vieras käynyt". Ensimmäinen Kemppainen oli ollut _Perttu_, kova
halmeenviljelijä, sitten oli elänyt _Paavo_, sitten _Matti_ ja taas
_Paavo_ ja taas _Matti_, joka vieläkin vaaraa hallitsee. Talossa on
vielä latona vaaran ensimmäinen pirtti, 4.5-metrinen, lautaikkunainen
rakennus, sekä ladossa talon ensimäisen pöydän kansi, jota on
"tallehittu mies mieheltä". Lopulle parisataa vuotta takaperin erosi
talosta eläjä _Eskolaan_, samalle vaaralle vainion reunaan, ja toiselle
pojalle tehtiin talo _Pihlajalehtoon_, selkoseen, pari virstaa vaaralta
etelään. Mutta Pihlajalehto oli hallan paikka, ja siitä syystä omistaja
sen heitti autioksi -- rakennukset tuotiin Kypärään, josta osa oli
vietykin -- ja muutti Ristijärven _Pohjolaan_, jossa vielä samoja
Kemppaisia elää.
Puolangan Leipivaaran vanhin talo, _Vanhatalo_, oli alkuaan ollut
_Ryyhtylänniemellä_, josta sitten muutettiin korkealle vaaralle
lämpöisempään ilmanalaan. Samoihin aikoihin saatiin vaaralle
_Sopen_ talo, myöhemmin tuli _Hovikin_. Sopessa asusti _Rikas-Kinnunen_
ja omisti laajat niittymaat. Mutta Vanhatalo oli vaaran vaurain,
jopa oikein upporikas, ainakin siihenaikaan kun siinä isännöi _Pekka
Moilanen_, joka kutsui itseään "vanhurskaaksi". Tapasi ukko kerskua
aina kirkosta tultuaan: "Ei ollut kirkossa muita vanhurskaita kuin
minä ja pappi ja kenties lukkari." Rahojaan säilytteli ukko enimmäkseen
metsien kätköissä, ja sinne ne jäivätkin, kun "vanhurskas" äkkiä
otettiin lepoonsa. Talossa on äijän v. 1784 rakentama eloaitta ja siinä
nähdään jyvälaarin laidassa ukon merkinnöitä, puukolla leikattuja,
esim.: "VO 1819 OLI WILIA WOSI PM".
Niin levisi kiintonainen uutisasutus Kainuun korpiinkin työntäen
tieltään metsiä harhailevat lappalaiset.
Aluksi kuuluttiin Limingan suureen seurakuntaan, sitten Oulunjärven
pitäjään 1559, jonka kirkko oli Manamansalolla, sitten saatiin
kirkko Paltaniemelle 1599, ja sen jälkeen vähitellen kaukaisillekin
perukoille: Sotkamoon 1647, Kuhmoniemelle 1753, Hyrynsalmelle 1786,
Suomussalmelle samoihin aikoihin, Puolangalle 1792, Ristijärvelle
1807, jopa Lentiiraankin 1812. Pieniä korpikyliä olivat alussa
kirkonkylätkin, eipä varsin isoja nykyistenkään vanhojen muistannan
aikana. Niinpä Hyrynsalmen kirkolla oli ennen vain _Salmen, Tapion ja
Iston_ talot sekä pappila. Samoin Kuhmossa, jossa nykyään on kokonainen
kaupunki, oli ennen vain pappila ja Tuupola sekä etempänä _Jaakkola,
Sillankorva, Kettula ja Pääkkölä_.
"Eivät ne olleet arkamaisia ukkoja, jotka ensiksi tänne syönmaan napaan
ovat työntyneet", kuulee monesti vanhojen sanovan. Eivät kylläkään.
Hallaa, kontioita ja kaikkia korven kauhuja vastaan saivat he yksinään
rynnistää. Ja olikin siellä kauhuja.
Pahimpia oli _rapparisotien_ rajantakainen vainolainen. Se usein monet
talot saattoi turmioon, tappoi kansan, ryösti kaikki taikka poltti
poroksi, "tämä kun on neljä kertaa ollut Itävallalla ja yhen kerran
Kiinalla, tämä Suomi." Melkein lukemattomat ovat ne talot, jotka
ovat rajavainojen aikana hävitetyt, toiset niin tyystin, ettei ole
muuta kuin tarina jäljellä. Ja yhtä lukemattomat ovat kertomukset
karkumatkoista, karkusaunoista sekä kaikenlaisista yhteenotoista,
joissa rajaseudun rahvas sai kokea aina vainolaisen ensimmäiset
ja viimeiset vihanpurkaukset. Tuskin lienee sitä seutua, jolla ei
olisi omaa karkusauna-muistoansa, taikka sitä vanhaa taloa, jolta
puuttuisi rapparitarinaansa. Siellä täällä vanhoissa taloissa on vielä
aittoja, "mehtäaittoja", jotka ovat ennen olleet selkosissa talojen
leipäviljojen sekä muiden tavarain piilotuspaikkoina. Vanhimmat
tämmöiset aitat ovat aina 1600-luvun lopulta, niinkuin esim. Saaren
aitta Kuhmon Lentualta, komea harmaa rakennus, johon on leikattu
vuosiluku 1683.
Niinpä oli ennen, "kolmesataa vuotta sitten", suuri Niemen talo
Luvanjärven kylässä Hyrynsalmella, niin mahtava, että elätettiin
40 lypsävääkin, ja talossa eli seitsemän veljestä ja yksi tytär.
Mutta polttosotain aikana hävisi talo, ja miehet joutuivat, minne
joutuivatkaan. Tytärkin oli joutua vainolaisten käsiin, mutta pääsi
pakoon uimalla yli järven Leskenniemeen. Talon raunioita näkyy
vielä, ja kesällä 1915 löytyi raunioiden luota, mäenlaiteesta,
peltoa kuokittaessa, talon vanha vesikaivo, jossa vesi oli kirkasta
kuin hopea, ja nelihirsinen salvos sen suojana. Kaivon peittona
oli vahvan kuusen jo lahonnut kanto. Rapparisodissa hävisi myöskin
Leipivaaran Sopesta "Rikas-Kinnunen". Vainolainen tuli, tappoi koko
väen ja ryösti tavarat. Mutta Hovin ja Vanhantalon asukkaat ennättivät
pakosalle Ahvenanvaaran karkusaunalle. Vanhatalo ehti kylvää toukonsa
hangelle, mutta Hovin vilja-aitan rapparit ryöstivät ja polttivat.
Vihajärvella, Puolangalla, hävittivät vainolaiset suuren _Valtalan
talon_. Hyrynsalmen _Mikanmäessä_ oli myös vahva talo. Oli talossa
viisi vankkaa veljestä, yksi aina nelikyynäräinen koljatti. Veljet
menivät piiloon, kun huomasivat kerran vihamiesten tulevan, ja nämä
ihmettelemään, jotta missä miehet nyt. Tuli pirttiin silloin yksi veli.
"Jopahan yks' Mikkainen tultih!" ilostuivat rapparit. Tuli pian toinen
ja sitten kohta kolmas, neljäskin, ja pirtissä olijat ihastelivat: "A
toinen Mikkainen tultih... a kolmas... neljäs..." Mutta kun viimeisenä
sukeltautui ovesta suuri Mikkainen, niin jo vainolainen pelästyi.
Pirtti joutui toratantereksi, ja rapparit tapettiin. Mutta yksi pääsi
karkuun, riensi kotiin, toi kostajat, ja muuanna yönä koko talo
veljesjoukkoineen poltettiin ja hävitettiin.
Hullusti kävi vainolaisjoukon myös _Kulolan_ pakopirtissä,
Hyrynsalmella. Siellä asusteli kolmattasataa rapparia. _Raudaskosken
Pekka_ ja _Koskelan Kyösti_ tulivat yöllä kuusikymmenmiehisen
suomalaisjoukon kanssa, pöngittivät pirtin oven ja tukehuttivat savuun
koko joukon, laskivat uuninpiipusta savuavia aineita sisään. Pirtissä
olijoilla oli kyllä katolla vartija, joka nähdessään "metsän" lähenevän
-- hyökkääjät hiipivät närettä edessään kuljettaen -- lauloi:
"Yö pimenee,
sumu enenee,
metsä lähenee!"
Mutta eihän siitä ymmärretty sen enempää, eikä luultu, että sieltä
surma on saapumassa. Kuhmon _Venähenvaavassa_ kerrotaan vihollisia
pirtin täysi poltetun pirttineen, kaikkineen.
_Vihajärven_ seudut Puolangalla ovat myös rapparitarinain paikkoja.
Järvessä on _Venäläissaari_, johon joukko vainolaisia on kerran
yöpynyt, mutta yöllä ovat seudun asukkaat tulleet ja varastaneet
veneet ja jättäneet rajantakaiset saarelle kuolemaan. Samoin on
tapahtunut _Lylyjärven_ [Lylyjärven saarelta on löytynyt kerran iso
suksi, lyly, jossa oli useampia varpaallisreikiä. Siitä järven nimi]
Venäläissaarella. Tuttu on näillä mailla myös _Laurukais-tarina_,
tarina "valkiapääpojasta", joka vainolaiset heitti saareen kuolemaan.
Yksinään _Törsä-Paavokin_ Hyrynsalmella suoriutui vihollisjoukosta,
joka ajoi häntä takaa, mutta väsyneenä yöpyi nuotiolle. Siinä pahaa
ennustaen vainolaisen jousi piuskahti ääneensä, mutta omistaja vain
arveli:
"Jouskaha, mitä jouskahat,
huomenna, jousi, jouskahat
Törsäs-Paavon hartioille!"
Mutta Paavo tulikin yöllä ja kolkki kuoliaaksi koko nuotiolla nukkuvan
joukon.
Vainolaisen uhatessa monesti kätkettiin talon rahavarat metsään, ja
useasti rapparitkin paluumatkaansa varten raskaita "loutuja" kasoittain
piilottelivat. Mutta sitten mellakoissa saivat kätkijät surmansa,
ja rahat jäivät metsiin. Siten syntyivät aarteet. "Jo tämä olisikin
mahottoman rikas, tämä Suomi, jos ei olisi isoa vihaa ollut... rahoja
niin paljon jäi piiloon." Onhan niitä joskus vähäisen löydettykin,
mutta isompia aarteita ei ole saatu käsiin, sillä ne on kätketty
piiloihinsa kovilla uhreilla ja jätetty haltian hoitoon, joka niitä
tarkasti vartioi ja aina juhannusyönä puhdistelee. Uhriksi pitäisi olla
milloin kastamattoman lapsen pää, milloin kätkijän "oma käsi ottamassa,
kanankynsi kaivamassa", milloin yksiöisen jään yli-ajo yksiöisellä
varsalla, milloin kolmiöisen miehen meno kolmiöistä jäätä myöten.
Sitten vasta aarre antautuisi. Semmoisia aarteita kerrotaan olevan
esim. Kiannalla Hossan lähellä, Poikkeusjärven _Vasikkatörmässä_,
Haapovaaran lähellä _Porttisalmessa_, Puolangalla _Kivarijärven_
saaressa ja Vihajärven _Rahasalmessa_ sekä Hyrynsalmella _Seitenoikean_
alla saaressa.
Rapparien kuuluimpana johtajana oli voimakas _Vorna_, joka on niin
monista tarinoista tunnettu, uros, joka vain istuen veneen perässä
riihenparrella sauvoi ylös Pyhäkoskenkin, puhellen:
"Ei pojat puoletkaan,
tuskin kolmannetkaan osat,
jos ei voine Vorna
päästä päälle Pällinkorvan."
Kerran kotiin tullessaan sanotaan Vornan huutaneen: "Lämmitä sie,
akka, kyly, jotta mie soan ruotsin-veret itsestäni pessä!" Mutta akka
varoitteli: "Älä sie pura joustasi, mie näin pahan unen... mussat
kotkat lennettih siun päälles, tapettih."
"Uo sie, akka, vait!" Vorna vain naureskeli. "Ei uo Hailuotuo myöten
kukkuo kurahtavaa, kananlasta laulavaa. Kaik' olen mie tappan!"
Mutta kun ukko meni saunaan, tulivatkin Suomen miehet kylyn ovelle.
Silloin Vorna kahmaisi paitansa poroa täyteen, heilautti, niin että
miesten silmät sokenivat, ja ukko roikaisi alastonna metsään. Mutta
saunannurkan takaa paimenpoika jousellaan ampua piukautti pakenijan
kantasuonen poikki, ja siihen selviytyivät jo toisetkin, ja kuulu Vorna
sai surmansa.
Alituisesti saivat rajaseutulaiset olla varuillaan, ja peloissaan
peltojaan muokkailla ja huhtiaan raataa, niin tällä kuin tuollakin
puolen rajamerkkien. Varsinkin silloin olivat ajat rauhattomat, kun
julkinen sota oli valtakuntien välillä, vaikka vanhaan aikaan kyllä
rauhankin vallitessa saattoivat rajalaiset lähteä vainonpolulle. Sodan
aikana lienevät etuvartioina "seisoneet" nekin henkilöt, jotka vanhan
aitan seinään Kiannalla leikkasivat puukolla tunnusmerkkinsä.