AGRICOLA. Ha, ha, haa! Luulenpa jonkun vastikään kerskanneen, ettei
täällä muka ole mammonan orjia.
TEITTI. Pitkällinen paasto on tehnyt Simo-raukan heikoksi kiusauksia
vastaan. Mutta suokaamme se hänelle anteeksi.
AGRICOLA (Hapuillen istumaan Simon jättämälle paikalle.) Sydämestä
olkoon se hänelle suotu.
SIMO (Kädessään palava kynttilä, astuu hymyillen huoneeseen.) Ex
oriente lux! (Pistää kynttilän jalkaan.)
TEITTI. Sano paremminkin: Ex Agricola lux! Muuten tuo loiste sinun
naamataulullasi ennustaa nähdäkseni muutakin hyvää.
SIMO. He, he! Eipä tiedä. Onhan nyt pyhäinmiesten aatto.
GERTRUD (Pyylevä, keski-ikäinen nainen, päässään myssy ja edessä
valkoinen esiliina, astuu huoneeseen, kädessään tarjotin, jolla on
höyryävä keittokulho ynnä vati, ja sillä kolme leipäviipaletta ja
lusikat.) Kas niin, saatte kiittää onneanne, että meillä tänään soppa
valmistui tavallista myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa.
(Asettelee ruoka-astioita pöydälle.)
TEITTI. Messussa? Luulenpa, että teissä, muoriseni, on vielä jälellä
koko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen kuin
olettekin.
GERTRUD. Messussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta
samantekevää. (Kaikki kolme käyvät ahnaasti leivän ja sopan kimppuun.)
Ha, ha, näyttääpä että olette hiukan paastonneet, ja se on myöskin
paavilaisuutta, tiedän mä.
TEITTI (Suu täynnä ruokaa.) Muori, muori, tehän ette näy tuntevan edes
Martti-tohtorin kirjoittamaa katekismusta, jossa sanotaan, että
paastota ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta
messusta siellä ei mainita sanaakaan.
GERTRUD (Seisten sivumpana oikealla, kädet puuskassa.) Hi, hi, on
iloista tietää, että meidän vuokralaisemme elävät niin joka suhteessa
katekismuksen jälkeen. Minun nuoruudessani ei katekismuksista tiedetty
mitään.
TEITTI. Siltipä teihin onkin paavillinen hapatus niin kovin juurtunut.
Tunnustakaahan pois, ettekö silloin nuoruudessanne silloin tällöin
turvautunut annekauppiaihinkin, kuitataksenne pieniä ylitsekäymisiä
esimerkiksi lemmenasioissa?
GERTRUD. En sinä ilmoisna ikänä ole niin hassu ollut! Vaikka kyllä
täällä Wittenbergissäkin moni ehätti syntikuitteja ostamaan, kohta kun
se rietas -- mikä sen nimi nyt taasen olikaan?
SIMO. Tarkoitatte varmaan Tetzeliä?
GERTRUD. Se justiinsa. Niin, että moni täälläkin oli rahapennineen sen
kimpussa, kohta kun se arkkuineen oli kaupunkiin ehtinyt. Nii-ne! Mutta
oletteko nyt ravitut vai pitääkö lisää tuoda?
KAIKKI KOLME (Pöydästä nousten.) Ravitut ollaan. Suur kiitosta vain!
GERTRUD (Korjaten tyhjät astiat tarjottimelle.) Tuon teille vielä
tilkkasen olutta, sillä onhan tänään juhlapäivän aatto. (Menee
astioineen vasemmalle; Teitti heittäytyy huolettomaan asentoon
peräpenkin ja sängyn kulmaukseen, Simo istuu etupenkillä, kyynärpää
pöydällä ja leuka käteen nojaten, Agricolan kävellessä edestakaisin
lattialla.)
AGRICOLA (Itsekseen.) Luulenpa, että minun on tämän merkillisen päivän
kunniaksi paljastettava tovereilleni suuri tuumani.
GERTRUD (Palaa, kantaen tarjottimella kolmea olutkannua, jotka hän
asettaa pöydälle.) Kas siinä, juokaa onneksenne! Ja sitten: hyvää yötä!
KAIKKI KOLME. Hyvää yötä. Tuhannet kiitokset, Gertrud-muori! (Gertrud
pois.)
TEITTI. Huh-hei, veljet! Luulenpa, että tämä maailma ei sittenkään ole
kaikista kelvottomin olinpaikka ihmislapselle. Vai mitä arvelee veli
Siimon?
SIMO. He, he, hätäkö tässä.
TEITTI. Mutta olemmepa tainneet unhottaa kiittää sinua, veli Mikael,
tästä kaikesta. (Olutkannua kohottaen.) Olkoon tämä sinun onneksesi!
(Kaikki kolme maistavat olutta.)
AGRICOLA. Ei minua, vaan aivan toista miestä meidän on tästä
kiittäminen ja sekin toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle.
TEITTI. Ethän vain sittekin ole käynyt itse ukon puheilla?
AGRICOLA. Olen kuin olenkin. Mutta siitä kerron tarkemmin huomenna. Nyt
minulla on mielessä jotakin muuta. (Avaa toisen kirstun ja penkoo
siellä olevien tavarain joukossa.) Olemme nykyään monena iltana lyöneet
laimin lukea yhdessä raamattua, kuten tapamme näihin saakka on ollut.
Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen.
TEITTI. Hm! Tosin minun vanha aatamini haastaa jostakin hauskemmasta
illanviettotavasta, mutta tapahtukoon tässä sinun tahtosi, veli Mikael.
AGRICOLA (Kädessään muutamia kirstusta ottamiaan isoja paperiarkkeja
istuutuu pöydän oikeassa päässä olevalle jakkaralle.) Luen teille
ainoastaan luvun tai korkeintaan pari.
TEITTI (Joka samoinkuin Simokin kurottaa uteliaana kaulaansa,
nähdäkseen Agricolan paperit.) Mutta mitä papereita nuo ovat?
AGRICOLA. Ovatpahan vain. (Järjestelee paperiarkkeja.) Jospa alan
Matheuksen yhdennestäkolmatta luvusta. (Lyhyen äänettömyyden jälkeen.)
"Ja kuin he lähestyit Jerosolimat ja tulit Betphagen oljomäen tykö,
silloin Jesus lähetti kaksi opetuslasta, sanoden heille: Mengät kylään,
joka on teidän edessän ja kohta te löydätte aasintamman sidottuna, ja
varsan hänen kansans, päästäkät ne ja tuokat minulle. Ja jos joku
teille jotakin sanopi, niin sanokat: Herra niitä tarvitsee, ja kohta
hän laskee teidät." (Vetää lukemisen keskeyttäen syvään henkeä.)
TEITTI (Kohoten vilkkaasti seisomaan.) Mutta ... mitä ihmettä!
(Kumartuu Agricolan olan yli tähystämään paperiin.)
SIMO. Tuota ... kuinka sinä sitä suomeksi... (Kumartuu myöskin paperiin
katsomaan.)
AGRICOLA (Ottaa hanhenkynän pöydältä ja sillä sanoja osoitellen lukee
edelleen, Simon siirtäessä hellävaroin kynttilää lähemmäs ja niistäessä
siitä karren.) "Mutta nämä kaikki tapahduit, että se täytettäisin kuin
sanottu oli prophetan kautta, joka sanoi: Sanokat Sionin tyttärelle,
katso sinun kuningas tulee sinulle siviä, istuen aasintamman päällä ja
ikeenalaisen aasinvarsan päällä."
TEITTI (Istahtaen pöydän taakse ja ymmällään silmäillen Agricolaa.)
Mutta ... sinäkö sitä olet siihen kirjoittanut?
AGRICOLA. Niin. Ja -- tiedättekö, veljet, minä olen päättänyt jatkaa
tätä, kunnes meillä on koko raamattu suomenkielellä.
SIMO. Koko raamattu suomenkielellä!
TEITTI. Mutta miten ... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka ...
miten sinä olet ensinnäkin alkuun päässyt?
AGRICOLA. Se tapahtui viime kesänä. Kun minä eräänä iltana luin tohtori
Lutherin valmistamaa saksankielistä raamattua, tuli äkkiä mieleeni,
että miksi emme me suomalaisetkin voisi saada raamattua omalle
kielellemme. Ensinnä se tuntui aivan mahdottomalta, mutta ajatus ei
jättänyt minua rauhaan. Minä päätin edes koettaa. Mietin ensin
lukiessani, mitenkä sen tulisi suomenkielellä kuulua. Minä etsin ja
hapuilin suomalaisia sanoja ja kun sain ensimmäisen lauseen koossa
pysymään, tuli minulle kova kiiru saada se myöskin kirjoitetuksi. Ja
kun se oli paperilla, en tahtonut aluksi uskoa silmiäni, ja minut
valtasi niin eriskummallinen tunne, aivankuin olisi pitänyt samalla
kertaa itkeä ja nauraa.
SIMO. Samoin oli minun laitani, kuunnellessani kun sinä luit.
TEITTI. Kyllähän minäkin olen aina kirjoja käsitellessäni ajatellut
sisällystä jollakin tavoin omakielisesti, mutta että se voisi olla
kirjoitettukin suomeksi, se ei ole mieleenikään juolahtanut.
AGRICOLA. Saatuani muutamia lauseita paperille, valtasi minut sellainen
innostus, melkein kuin kuume, että minun täytyi yötkin istua työn
ääressä. Siten käänsin minä kielellemme yhtä painoa koko Matheuksen
evankeliumin ja kappaleen Markusta lisäksi. Minä olen asiasta
kirjoittanut jo kuninkaallekin. Vasta saadessani hänen vastauksensa
aijoin asian teille ilmaista. Mutta tein sen kuitenkin jo nyt, tämän
juhlaillan kunniaksi.
TEITTI. Ja sillä valmistit sinä meille totisesti oikean juhlahetken.
Muuten -- sinä aijot sen tietysti saada painetuksikin?
AGRICOLA. Sepä tietty!
TEITTI (Ottaen pöydältä suuren kirjan käteensä.) Ajatelkaahan,
meilläkin on sitten tällainen kirja omalla kielellämme! (Äänettömyys.)
SIMO (Juhlallisesti.) Ja se on sitten ... Biblia fennica ...
suomalainen raamattu ... suomenkielen kulmakivi!
TEITTI. Niin. Ja sitten me suomalaiset emme enää olekaan mikään
hämäräperäinen heimokunta jossakin siellä kaukana, ruotsalaisten selän
takana. Ajatelkaahan, minusta tuntuu nyt jo, ikäänkuin kotimaamme ja
kansamme olisi siirtynyt lähemmäs näitä maailman sydänseutuja, joissa
valot roihuavat.
SIMO (Agricolalle.) Entä kun sinulla on koko suomalainen raamattu
valmiina?
AGRICOLA. Sitten seuraa rukouskirjan, katekismuksen ja virsien vuoro.
SIMO. Niin, niin. (Ottaen Tukydideen käteensä.) Ja ehkä joskus ...
tulevaisuudessa, voi tällainenkin kirja suomeksi ilmestyä?
TEITTI. Sinun rakas Tukydideesi! Niin, miksi ei? Miksi ei
suomenkielellä voisi aikojen kuluessa ilmestyä kaikkea mitä muillakin
kielillä. Totisesti, haluaisinpa moniaan vuosisadan kuluttua pistäytyä
jälleen maan pinnalla näkemässä sitä satoa, joka suomenkielen vainiolla
on kohonnut veli Mikaelin kylvöstä!
SIMO. Hm! Totisesti! Mutta tiedätkö mitä, frater Martine? Minua alkaa
kovin hävettää, että me tänäänkin olemme kotona jouten istuneet ja
antaneet veli Mikaelin ulkona hypätä meille syötävää ja juotavaa
haalimassa.
AGRICOLA. Sehän on pikku asia!
TEITTI. Totisesti, Simo on oikeassa! Se ei saa enää toiste tapahtua.
Jos kuningas Kustaa ja Skytte-ukko Turussa ovat meidät kokonaan
unhottaneet, niin otamme me Simon kanssa, jollei muu auta, vanhaan
teinitapaan reput selkäämme ja lähdemme keräysmatkalle. Mutta Mikael
pysyköön työnsä ääressä. Se on siksi kallisarvoista sekä meille että
koko Suomen kansalle, että on synti veli Mikaelin haaskata aikaansa
leivän hakuun. Eikö niin, Simo?