Cervanteksen ylistykseksi. — Maalleastuminen. Missä ovat
"turkkilaiset?" — Ei jälkiäkään "turkkilaisista". Pettymys.
Oi Miguel Cervantes Saavedra, jos se on totta, mitä väitetään,
että niillä paikoin, joissa suuret miehet ovat asuneet, osa heidän
olentoaan harhailee, ja liitelee ilmassa aikojen loppuun saakka, niin
sinun näille afrikkalaisille rannikoille jättämäsi jäljet varmaankin
vavahtelivat riemusta, kun täällä astui maalle Tarasconin Tartarin,
tuo ihmeellinen eteläranskalainen tyyppi, jonka haamuun teoksesi kaksi
sankaria, Don Quijote ja Sancho Pança, olivat sulautuneet yhdeksi
lihaksi ja vereksi.
Ilma oli kuuma tuona päivänä. Auringon paahtamalla rantaalla käveli
viisi tai kuusi tullitarkastajaa sekä muutamat algierilaiset, jotka
odottivat Ranskan uutisia; joukko maurilaisia kykki rannalla polttaen
pitkiä piippujaan, ja maltalaiset merimiehet toivat maihin suuria
verkkoja, joissa silmukkojen välissä loisti tuhansia sardineja kuin
pieniä hopearahoja.
Mutta tuskin oli Tartarin laskenut jalkansa rannalle, kun elämä
siellä vilkastui ja muutti luonnettaan. Joukko villejä, jotka olivat
äskeisiä merirosvoja vielä saastaisemmat, kohosi pystyyn rantatöyrään
takaa ja hyökkäsi maalleastujan kimppuun. Suuret arapialaiset, vallan
alasti suurten villapeitteiden alla, pienet maurilaiset repaleissa,
neekerit, tunisilaiset, mahonilaiset, mosabiitit, hotellien palvelijat
valkoisine esiliinoineen, kaikki huusivat, ulvoivat, kävivät kiinni
hänen vaatteisiinsa, riitelivät hänen matkatavaroistaan, ottaen mikä
hänen herkkulaatikkonsa, mikä hänen rohtolippaansa ja huutaen hänelle
käsittämättömällä oudolla murteella kummallisten hotellien nimiä...
Pää sekaisin kaikesta tästä melusta, Tartarin parka kulki edestakaisin,
sadatteli, kiroili, riuhtoi käsillään, juoksenteli tavaroidensa jälkeen
ja, koska ei tietänyt, miten saisi nämät raakalaiset ymmärtämään
puhettaan, puhutteli heitä ranskaksi, provensaalin kielellä, jopa
latinaksikin, käyttäen Pourceaugnac’in [Pourceaugnac on päähenkilö
eräässä Molièren komediassa. Suoment. huom.] latinaa, _rosa, la rose,
bonus, bona, bonum_, ladellen esiin kaikki, mitä ikinä vain tiesi...
Turha vaiva. Ei häntä kuunneltu... Onneksi pieni keltakauluksiseen
takkiin puettu mies, aika keppipatukka kädessä, ilmestyi Homeroksen
jumalan tavoin tähän jupakkaan ja hajoitti kepiniskulla koko
roistoväen. Se oli algierilainen poliisi. Hyvin kohteliaasti hän neuvoi
Tartarinia poikkeamaan "Europan hotelliin", ja uskoi hänet tämän
hotellin palvelijoiden huostaan, jotka, ottaen mukaansa hänen tavaransa
useissa työntökärryissä, rupesivat saattamaan häntä perille.
Astuttuaan ensi askeleitaan Algierissa, jäi Tarasconin Tartarin
hämmästyksestä ammoittamaan suu auki. Hän oli kuvitellut tulevansa
itämaalaiseen kaupunkiin, satumaiseen Constantinopelin ja Zanzibarin
välimuotoiseen kaupunkiin... Mutta nyt hän joutuikin vallan
kuin keskelle Tarasconia... Kahviloita, ravintoloita, leveitä
katuja, nelikerroksisia taloja, macadamoittu pikku tori, jolla
sotilassoittokunta soitteli Offenbachin polkkia, jolla näki herrojen
istuvan tuoleilla nautiten olutta ynnä leivoksia, jolla lisäksi
näki naisia, muutamia kevyttapaisia tyttöjä ja sitäpaitsi sotureja,
vieläkin sotureja ja yhä vain sotureja... mutta ei ainoatakaan
_turkkilaista_!... Hän itse oli ainoa... Tämänpä vuoksi hän tunsi
hieman häpeävänsä astuessaan torin halki. Kaikki häntä katselivat.
Sotilassoittajat pysäyttivät soittonsa, ja Offenbachin polkka jäi
kesken.
Molemmat pyssyt olalla, revolveri kupeella, julmana ja majesteettisenä
kuin Robison Crusoe, kulki Tartarin juhlallisesti kaikkien eri ryhmien
halki; mutta kun hän saapui hotelliin, uupuivat hänen voimansa.
Lähtö Tarasconista, Marseillen satama, montenegrolainen ruhtinas,
merirosvot, kaikki tämä meni sekaisin ja pyöri hänen päässään...
Täytyi kantaa hänet ylös hänen huoneeseensa, riisua häneltä aseet ja
vaatteet... Jopa oli kysymys lääkärin noutamisesta; mutta tuskin oli
sankarimme kallistanut päänsä patjalle, kun hän rupesi kuorsaamaan niin
äänekkäästi ja niin vilpittömästi, että hotellin isäntä katsoi tieteen
tarjoaman avun turhaksi, ja kaikki vetäytyivät hiiskumatta pois.