Aseisiin! Aseisiin!
Laiva ei uponnut, vaan oli perillä. _Zouave_-laiva oli näet juuri
saapunut ankkuripaikalle sataman suuhun; siinä oli soma ja syvä
merenpoukama, jonka vesi oli mustaa, ja jossa kaikki oli hiljaista,
synkkää, miltei autiota. Vastapäätä, ylänteellä, Algier pienine
himmeänvalkeine taloineen, jotka sullottuina kiinni toisiinsa
ulottuivat aina alas merelle saakka. Valkoisia vaatteita levitettynä
kuivamaan Meudonin kukkulalle. Niiden yläpuolella korkea, siniseen,
hyvin siniseen silkkikankaaseen vivahtava taivas!...
Kuulu Tartarin katseli, hieman toinnuttuaan peljästyksestään,
maisemaa, kuunnellen kunnioittavasti montenegrolaista ruhtinasta, joka
seisten hänen vieressään mainitsi hänelle kaupungin eri korttelit,
Casbah’n, yläkaupungin, Bab-Azoun-kadun. Sangen hyvin kasvatettu, tuo
montenegrolainen ruhtinas; tunsipa hän lisäksi perinpohjin Algerian ja
puhui arapiaa sujuvasti. Senpätähden Tartarin päätti viljellä hänen
tuttavuuttaan... Äkkiä näki Tartarin pitkin laivan sivusuojuksia,
joita vastaan he nojasivat, koko rivin suuria mustia käsiä, jotka
ulkoapäin kouristuivat kiinni laitaan. Samassa neekerin vanukkeinen
kiheräpää ilmestyy hänen eteensä, ja ennenkuin hän on ehtinyt aukaista
suutaan, on laivankannelle joka taholta tulvinut satamiehinen joukko
merirosvoja, mustia, keltaisia, puolialastomia, likaisia, hirvittäviä.
Nämät merirosvot Tartarin kyllä tunsi. Siinä nyt olivat _he_, nuo
kuuluisat _he_, joita hän niin usein oli etsinyt öisin Tarasconin
kaduilta. Viimeinkin _he_ siis olivat päättäneet tulla esille.
... Ensin hämmästys tyrmistytti hänet liikkumattomaksi paikalleen.
Mutta kun hän huomasi merirosvojen hyökkäävän matkatavaroiden kimppuun,
tempaavan pois niitä peittävän vahavaatteen ja lopuksi rupeavan laivaa
ryöstämään, silloin sankari hänessä heräsi. Siepaten metsästyspuukkonsa
tupesta huusi hän matkustajille: "Aseisiin! aseisiin!" ja ensimäisenä
hän itse karkasi merirosvojen kimppuun.
"Mikä ihmeessä Teidän on?" kysäsi kapteeni Barbassou, joka juuri tuli
keskikannelta.
"Siinähän Te olette, kapteeni!... asestakaa miehenne mitä pikimmin!"
— No miksi niin, taatto taivahinen?
— Ettekö siis huomaa...?
— Mitä sitten?...
— Tuossa... edessänne... merirosvoja...
Kapteeni Barbassou katseli häntä vallan tyrmistyneenä. Samassa suuri
roteva neekeri kulki heidän ohitsensa juoksujalassa, sankarimme
rohtolaatikko selässä.
"Lurjus... odotappas..." ärjyi Tarasconilainen: ja hän syöksyi häntä
kohti ojennetuin tikarin.
Barbassou sai hänen hyökkäyksensä ehkäistyksi, vetäen hänet taaksepäin
hänen vyöstään:
"Rauhoittukaa toki, tuhat tulimaista!... Eiväthän ne ole
merirosvoja.... Nehän ovat tavärainkantajia."
— Tavarainkantajia!...
— Niin juuri, tavarainkantajia, jotka tulevat noutamaan tavaroita
viedäkseen ne maihin... Pistäkää siis tikari takaisin tuppeen, antakaa
minulle pilettinne, ja astukaa tämän neekerin perässä; hän on kelpo
mies, joka vie teidät maihin ja hotelliinkin, jos niin haluatte!...
Ollen hieman hämillään antoi Tartarin pilettinsä ja rupesi, seuraten
neekeriä, laskuköyttä myöten kiipeämään alas suureen veneeseen, joka
keinueli laivan kupeella. Kaikki hänen tavaransa olivat jo siinä,
matkalaukut, asearkut ja herkkulaatikot; koska koko tämä vene oli
hänelle varattu, ei tarvinnut odottaa muita matkustajia. Neekeri
kiipesi ylös matkalaukuille ja kyyristyi sinne istumaan apinan tavoin,
pidellen käsillä polviaan. Toinen neekeri tarttui airoihin... Kumpikin
katseli Tartarinia nauraen ja näyttäen valkeita hampaitaan.
Seisten veneen peräkeulassa, kasvoissa tuo hirvittävä ilme,
joka saattoi hänen kotimaalaisensa kauhistumaan, hieroi suuri
Tarasconilainen kuumeentapaisesti tikarinsa vartta; sillä huolimatta
siitä, mitä Barbassou oli hänelle sanonut, oli hän vain puoleksi
rauhoittunut näiden pikimustien kantajien salaisten tarkoitusten
suhteen; sillä olivathan he niin vähän Tarasconin kelpo kantajien
näköisiä.
Viiden minuutin kuluttua vene saapui maihin, ja Tartarin laski jalkansa
tälle pienelle pohjoisafrikkalaiselle rantaalle, jolla kolme sataa
vuotta aikaisemmin espanjalainen kalerivanki, nimeltä Miguel Cervantes,
— algerilaisen orjaruoskan alaisena — valmisteli ylevää romaania, joka
sai nimekseen _Don Quijote!_