Ennen matkallelähtöä.
Sillä välin kuin Tartarin täten ihastuneena antautui kaikenlaisiin
sankarimaisiin temppuihin, olivat koko Tarasconin katseet hänen
kiinnitettyinä; huomio ei enää kiintynyt mihinkään muuhun. Lakkien
metsästys liipoitteli vaan yhdellä siivellä, romanssit unohtuivat
nurkkaan. Apteekkari Bézuquet’llâ piano riutui ikävissään vihreän
peitteensä alla, ja kärpäset kuivua kutistuivat sen päällä, vatsa
ylöspäin... Tartarinin retki oli pysäyttänyt kaikki.
Olisipa pitänyt nähdä, miten kernaasti nähty tuo kuuluisa
Tarasconilainen oli vieraissa. Hänen seurastaan tapeltiin, riideltiin,
sovittiin kuin lainaesineestä, jopa se hankittiin varkain. Naisista
ei ollut sen suurempaa kunniaa, kuin mennä Mitainen menaserialle käsi
kädessä Tartarinin kanssa sekä antaa hänen jalopeuran häkin edessä
selittää, millä lailla näitä suuria petoja metsästettiin, mihin täytyi
tähdätä; kuinka monen askeleen päästä, olivatko tapaturmat lukuisat,
y.m., y.m.
Tartarin antoi kaikki ne selitykset, joita ikinä haluttiin. Hän oli
lukenut Jules Gérardin teokset ja tunsi leijonanajon pilkulleen, vallan
kuin hän sitä olisi harjoittanut. Hän puhuikin näistä seikoista hyvin
kaunopuheliaasti.
Mutta ihanimmillaan hän oli päivällisillä presidentti LLadevèzen tai
kelpo päällikkö Bravidan, entisen varusmestarin, luona, kun kahvia
tarjottiin ja kun häntä pyydettiin, kaikkien siirtäessä tuolinsa
lähemmäksi, puhumaan tulevista metsästysretkistään...
Silloin sankarimme, nojaten kyynäspäätään pöytään ja härppien
mokkaansa, liikutetulla äänellä kertoi kaikista niistä vaaroista, jotka
odottivat häntä siellä vieraassa maassa. Hän mainitsi pitkät kuuttomat
väijykset, myrkylliset suot, laakeriruusun myrkyttämät rannat,
raesateet, paahtavat auringonpaisteet skorpionit, heinäsirkkasateet;
hän kuvaili myös Atlas-vuorten leijonain tapoja, niiden hämmästyttävää
notkeutta ja niiden julmuutta kiiman aikana...
Sitten hän innostuen omasta puheestaan nousi seisovilleen pöydän
äärestä, hypähti keskelle ruokasalia matkien jalopeuran kiljuntaa,
pyssyn pamausta piu! pau! räjähtävän luodin vinkunaa, pfft! pfft!
huiski käsillään, kaatoi kumoon tuoleja...
Kaikki pöydän ääressä istuvat olivat kalpeat, Miehet katselivat
toisiaan pudistaen päätään, naiset ummistivat silmänsä päästäen
kauhunhuutoja, vanhukset heiluttivat sotaisesti pitkiä sauvojaan, ja
pikkupojat, jotka pannaan aikaiseen nukkumaan, kavahtivat ylös unestaan
ärjymisen ja laukauksien herättäminä, olivat kovasti peloissaan ja
pyysivät sytyttämään tulta lamppuun.
Vastaiseksi Tartarin ei lähtenyt matkaan.