Tartarinin mennessä klubiin.
Temppeliherra valmistuessaan hyökkäämään piirittäviä vääräuskolaisia
vastaan, kiinalainen tiikeri ennen taistelua, komanssi-intiaanisoturi
lähtiessään tappotantereelle, kaikki nämät eivät ole mitään verrattuna
Tarasconin Tartariniin, kun hän kiireestä kantapäähän varusti itsensä
mennäkseen klubiin kello yhdeksän illalla, tuntia iltatorvien
toitotuksen jälkeen.
Valmiit taisteluun! niin sanotaan meriväessä.
Vasempaan käteen Tartarin otti teräväkärkisen boksiraudan, oikeaan
käteen piikkisauvan; vasempaan taskuun hän pani nuijan ja oikeaan
taskuun revolverin; rinnalle takin ja villapaidan väliin malaijilaisen
väkipuukon. Mutta myrkytetty nuoli ei koskaan tullut kysymykseenkään;
se olisi ollut epärehellinen ase!...
Ennen lähtöänsä hän harjoitti itseään hetkisen työhuoneensa
hiljaisuudessa ja hämärässä, pullisti itseään, tähtäsi seinään ja
ojenteli lihaksiaan; sitten hän otti pääavaimensa ja kulki puutarhan
läpi juhlallisesti, kiiruhtamatta. — Englantilaisten tapaan, nähkääs,
sehän on oikeaa rohkeutta. — Puutarhan perällä hän aukaisi raskaan
rautaportin. Hän aukaisi sen äkkiä, rajusti, niin että se kovasti
paukahti ulospäin muuria vastaan... Jos _he_ olisivat olleet takana,
niin saatatte kuvitella, kuinka mäsäksi olisivat menneet!... Mutta,
onnetonta kyllä, _he_ eivät olleet portin takana.
Avattuaan oven astui Tartarin ulos puutarhasta, loi nopeasti katseen
oikealle ja vasemmalle ja sulki portin kahteen lukkoon. Sitten matkaan.
Avignonin tiellä ei ollut niin sielua. Ovet kiinni, ikkunat
valottomina. Kaikki pimeän peitossa. Siellä täällä katulyhty, jonka
liekki vavahteli Rhônen sumussa.
Muhkeana ja tyyneenä kulki Tarasconin Tartarin näin edelleen yöhön,
iskien korkojaan tahdissa katuun ja raapasten sauvansa rautakärjellä
säkeniä kivityksestä... Kulkipahan hän sitten pitkin bulevardeja,
isoja tai pikku katuja, pysyi hän aina huolellisesti keskellä katua
— erinomainen varokeino, joka salli ulkonaliikkujan huomata uhkaavan
vaaran ja ennen kaikkea välttää joutumasta niiden aineiden alle, jotka
iltaisin Tarasconin ikkunoista putoavat kaduille. Tämän varovaisuuden
johdosta saattaisi helposti luulla, että Tartarin oli pelokas... Eikö
mitä! hän vain oli varoillaan.
Paras todistus siitä, ettei Tartarin peljännyt, oli se, ettei hän
mennyt klubiin ajorataa myöten, vaan kaupungin kautta, s.o. pisintä
ja pimeintä tietä, pitkin lukemattomia pikkukatuja, joiden päässä
Rhônen pinta välkkyi synkkänä. Miesparka toivoi alati, että jossakin
näiden rosvopesien sopessa _he_ syöksyisivät esiin pimeistä varjoista
hyökäten hänen kimppuunsa. _He_ olisivat saaneet kelpo vastaanoton, sen
takaan... Mutta, oi kohtalon ivaa, Tarasconin Tartarinilla ei koskaan
ollut sitä onnea, että olisi tavannut jonkun ryövärin. Ei koiraa, ei
edes juopunutta. Ei ikinä mitään!
Välistä kuitenkin kohtasi turha säikähdys. Askeleita, kuiskaavia
ääniä... "Ahaa!" sanoi Tartarin itsekseen, ja hän tyrmistyi seisomaan
paikalleen, tähystäen varjoja, hengittäen syvään ja painaen korvansa
maata vastaan intiaanien tavoin... Askeleet lähenivät. Äänet kävivät
selvemmiksi... Ei enää ollut epäilystäkään! _He_ lähestyivät... _He_
olivat jo vallan lähellä. Jo Tartarin, silmät säihkyen, läähättäen
ja painautuen kokoon jaguarin tavoin, valmistautui karkaamaan heidän
kimppuunsa ja kajahuttamaan sotahuutoansa... kun hän äkkiä keskeltä
pimeyttä kuuli tuttujen tarasconilaisten äänien vallan levollisesti
puhuttelevan häntä:
"Kas, kas... sehän on Tartarin... Ja hyvästi, Tartarin!"
Piru vieköön! sehän olikin apteekkari Bézuquet ja hänen perheensä,
jotka olivat olleet laulamassa "omaa lauluaan" Costecaldella. — "Iltaa!
iltaa!" murisi Tartarin, raivokkaana erehdyksestään; ja hurjana, sauva
pystyssä, hän syventyi yön pimeyteen.
Saavuttuaan klubin ohitse vievälle kadulle, odotti peloton
Tarasconilainen vielä hetken kulkien hitaasti edestakaisin klubin
oven edessä, ennenkuin astui sisälle... Lopulta hän väsyi _heitä_
odottamasta, koska oli varma siitä, ett'eivât _he_ näyttäytyisi, ja
luotuaan viimeisen taisteluintoisen katseen keskelle yön varjoja,
mutisi hän itsekseen vihaisena: "Ei mitään!... ei mitään!... ei koskaan
mitään!"
Senjälkeen tämä kunnon mies astui sisälle pelaamaan korttia entisen
varusmestarin kanssa.