He!
Näitä moninaisia luonnonlahjojaan sai Tartarin kiittää kaupungissa
saavuttamastaan korkeasta asemasta.
On näet varma tosiseikka, että tämä reima mies oli osannut valloittaa
kaikkien mielet. Tarasconissa armeijakin oli Tartarinin puolella.
Kelpo päällikkö Bravida, eronsa saanut varusmestari, sanoi puhuessaan
Tartarinista: "Siinä vasta on mies!" ja on selvää, että hän oli pätevä
arvostelija, kun oli pukenut niin monen soturin.
Virkamiehistö oli myös Tartariniin mieltynyt. Vanha presidentti
Ladevèze oli pari kolme kertaa istuvan oikeuden aikana sanonut
hänestä: "Siinä on itsenäinen luonne!"
Vihdoin kansakin piti Tartarinista. Hänen roteva vartalonsa, hänen
käyntinsä, hänen kasvojensa ilmeet, — hän näet oli pelottoman miehen
näköinen, joka ei vähästä säikähdä, — tuo sankarinmaine, jonka hän
oli saavuttanut tiesi miten, ovensa edessä loikoville pienille
saappaanharjaajoille antamansa kuparikolikot ja korvapuustit, kaikki
tämä oli hänelle tuottanut lordi Seymourin, ja tarasconilaisen
markkinakuninkaan arvoisen maineen.
Kun Tartarin sunnuntai-iltoina palasi metsästysretkellä, parkkumitakki
yllä ja lakki pyssynpiipun päässä, niin Rhônen rantajätkät kumartelivat
kunnioittavasti ja sanoivat, osoittaen kieroon menevällä silmäniskulla
hänen käsivarsiensa pyöreitä jättiläislihaksia, vallan hiljaa ja täynnä
ihailua toisilleen: