ylellisimmästi ja kuluttavat maan mehun; sitä paitsi halveksitaan
niitä, jotka viljelevät maata ja ruokkivat näitä rikkaita herkkusuita.
"Kuinka pitkälle Eurooppalaiset ovat paheissa joutuneet saatetaan
helpoimmin ymmärtää tuosta suuresta määrästä hirsipuita ja
teloituspaikkoja, joita kaikkialla matkustajaa kohtaa. Jokaisella
kaupungilla on oma pyövelinsä. Poikkeuksena tästä on kuitenkin
Englanti, jossa en minä luule ainoatakaan pyöveliä löytyvän, kun
asukkaat, _Spleenistä_ (ikävyystaudista) hirttävät itsensä.
"Minä vähän epäilen että eivätköhän Eurooppalaiset ole ihmissyöjiä; ne
sulkevat nimittäin suuret paljoudet terveitä ja näkeviä ihmisiä
eräänlaisiin suljettuihin ja varustettuihin varustusrakennuksiin, joita
he nimittävät luostareiksi, ainoastansa saadaksensa heidät kiiltävän
lihaviksi; sillä niinkauvan kun heitä elätetään näissä ilotarhoissa
ovat he vapautettuina kaikesta työstä, eikä heillä ole ensinkään muuta
tehtävätä kuin katsoa mitä he parhaaksensa saavat.
"Eurooppalaisilla on tapana aamusilla juoda kylmää vettä
vilvoittaaksensa vatsaansa, mutta tuskin ovat he saavuttaneet tämän
tarkoitusperänsä, niin he rupeavat juomaan viinaa saadaksensa sen
kuumaksi jälleen.
"Kirkkotunnustukset Euroopassa jaetaan kahteen päälahkoon:
protestantteihin ja katoolilaisiin. Edelliset uskovat yhtä,
kolmeyhteistä jumalata, jälkimmäiset useampia, sillä he tunnustavat
yhtä monta jumalaa ja jumalatarta, kuin heillä on kaupunkia ja kyliä.
Kaikki nämä jumalat ja jumalattaret on Rooman paavi luonut, ja hänen
ovat taas vuorostansa luoneet eräät papit, joita ylipäänsä kutsutaan
kardinaaleiksi. Tästä saatetaan ymmärtää mikä valta näillä
kardinaaleilla on, koska ne saattavat luoda jumalien luojan.
"Italian entiset asukkaat valloittivat koko maailman, mutta olivat
nahjuksia vaimojensa edessä; nykyiset Italialaiset sitä vastoin ovat
hirmuvaltijoita vaimollensa, mutta nahjuksia koko maailman edessä.
"Eurooppalaiset käyttävät samoja ravintoaineita kuin me. Espanjalaiset
ovat ainoat, jotka saattavat elää pelkästä ilmasta. Viimeksi mainitut
pitävät laiskuuden jalon synnyn parhaana tunnusmerkkinä, eikä mikään
anna aatelismiehelle siellä suurempaa mainetta kuin laiskuus.
"Semmoisia, jotka eivät itse tiedä mitä he uskovat ja jotka eivät pidä
vaivaa maksavana ajatella ja tuumia mitä he luulevat, kutsutaan
oikeauskoisiksi. Vieläpä löytyy semmoisiakin, joita suruttomuutensa ja
ajattelemattoman laiskuutensa tähden luetaan pyhimyksien joukkoon; jota
vastoin kaikki ne, jotka tahtovat kaikkia tutkia ja sen kautta sattuvat
harrastamaan toista mielipidettä kuin vallitsevata, sanotaan ikuisesti
tuomituiksi.
"Ylipäänsä uskovat Eurooppalaiset, ettei palkinto ja rangaistus tämän
elämän perästä ensinkään riipu ihmisen elämästä ja teoista, vaan
ainoasti paikasta, jossa hän on syntynyt; sillä he myöntävät kaikki,
että jos he olisivat sattuneet syntymään toisessa maassa ja toisista
vanhemmista, olisi heillä ollut varsin toinen usko. Siitä näyttäisi
kuin eivät Eurooppalaiset niin paljon tuomitsisi ihmisiä heidän uskonsa
johdosta kuin sen paikan johdosta, taikka niiden suhteitten johdosta,
joissa he ovat maailmaan tulleet. Mutta tätä en minä saa sopimaan ja
sulamaan yhteen käsityksen kanssa jumalan oikeudesta, ja hyvyydestä.
"Tieteitten harjoittajista kunnioitetaan enimmän niitä, jotka osaavat
siihen määrään sekoitella ja sinne tänne viskellä luonnollista
sanajärjestystä, että se, mikä itsestänsä on selvää ja ymmärrettävää,
sen kautta muuttuu sameraksi ja sekavaksi. Nämä kutsutaan runoilijoiksi
ja heidän sanasekoitustansa sanotaan runoksi. Kuitenkaan ei sanojen
tempullinen järjestys riitä runoilijalle mainetta ja kyvyntunnustamista
tuottamaan; hänen pitää myös valhetteleman oikein kelpo tavalla. Niinpä
omistetaankin miltei jumalallista ihailua eräälle vanhalle
runoilijalle, Homerukselle, joka oli ollut oikein päämestari molempien
näiden asioiden puolesta. Moni on koettanut päästä hänen kaltaiseksensa
totuuden salaamisen ja sanojen tupermyllyn puolesta, mutta häntä ei ole
vielä kukaan saavuttanut.
"Oppineilla Euroopassa on tapana ostaa koko joukon kirjoja, ei niin
paljon sisällön, kuin muodon ja kauniitten siteitten ja kansien tähden.
Kun nyt kirjakauppiaat havaitsivat, että oppineita ostajia oli helppo
viekoitella koruilla ja silmän ilolla, painattivat he koko joukon
teoksia toiseen muotoon, toisilla kirjasimilla sekä lisäämällä muutamia
kuvia ja möivät sitte näitä uusia teoksia monta vertaa korkeammista
hinnoista; sillä tieteet ovat täällä kauppatavaraa ja näppärimpiin
kauppamiehiin luetaan juuri filosoofit ja kirjailijat. Varsinkin ovat
narrit hartaat kirjoittamaan kirjoja, ikäänkuin he pelkäisivät että
heidän tuhmuutensa maine muuten hukkuisi jälkimaailmalta.
"Euroopan yliopistot ovat tieteellisiä markkinapaikkoja, joissa
kohtuuhinnasta saadaan ostaa arvoasteita, vihkimyksiä, arvollisuuksia,
monenlaatuisia oppineita arvonimiä ja muita oppineita tavaroita, joita
ei täällä alamaailmassa saateta saavuttaa ilman hikeä ja vaivaa ja
monen vuoden ahkerata tutkimista. Tohtoriksi sanotaan niitä, jotka ovat
ehtineet opin ja tiedon korkeimman määrän, taikka, niinkuin
Eurooppalaiset tämän lausuvat, ovat pyrkineet erään korkean vuoren,
Parnassuksen huipulle, joka on yhdeksän immen kotopaikka. Lähinnä
järjestyksessä tulevat maisterit, joiden ei tarvitse maksaa täydelleen
niin paljoa arvonimestänsä ja sentähden pidetään vähemmin oppineina.
Tästä huomataan mitä hyväntahtoisuutta ylimaallisissa yliopistoissa
osoitetaan miespuolista sukua kohtaan, joissa niin paljon kuin
mahdollista koetetaan heille tasoittaa tie oppia kohden ja tehdä se
mieluiseksi ja helppokulkuiseksi.
"Oppineita ja oppimattomia saatetaan eroittaa toisistansa sekä tapojen
että puvun puolesta, mutta parhaiten kuitenkin heidän uskonnollisen
katsantotapansa kautta: Oppimattomat uskovat vain yhtä jumalaa, joka
kuitenkin samalla on kolme-yhteinen, oppineet sitä vastoin uskovat
monta jumalaa ja jumalatarta. Etevimmät niistä ovat Apolloni, Minerva,
yhdeksän Laulutarta y.m.m. jumalaa vähemmän arvosta. Kirjailijoilla,
mutta ennen kaikkia runoilijoilla, kun ne oikein saavat puuskan
päähänsä, on tapana ylistää ja palvella näitä jumaluuksia. Oppineet
itse jaetaan eri luokkiin aina sen aineen mukaan, jolle he parhaastansa
ovat omistautuneet, esim. filosoofit, runoilijat, kielentutkijat,
luonnonoppineet, viisaustutkijat j.n.e.
"Filosoofilla tarkoitetaan oppinutta kaupustelijata, joka vahvistetun
taksan mukaan myy elämänsääntöjä itsensä antautumisesta, köyhyydestä,
kohtuullisuudesta, sekä saarnaa ja kirjoittaa niin kauvan rikkautta
vastaan, että hän itse tulee rikkaaksi. Filosoofien pääisä oli muuan
_Seneka_-niminen mies, joka tätä tapaa noudattamalla kokosi
ruhtinaallisen omaisuuden.
"Runoilija on semmoinen, joka ennen kaikkia tunnetaan raivonsa ja
puhkuvien sanelmiensa puolesta. Varsinkin on raivo huomattava puoli
parhaista runoilijoista. Kaikki semmoiset sitä vastoin, jotka
yksinkertaisesti ja selvästi lausuvat ajatuksensa, saavat jäädä
laakeriseppelettä paitsi.
"Kielentutkijat ovat sodanhimoisia miehiä, jotka häiritsevät yleisen
tyytyväisyyden. Eroitukseksi varsinaisista sotureista on heillä musta
virkapuku kirjavan asemesta, sekä kynä miekan asemesta. He taistelevat
yhtä itsepintaisesti kirjaimien ja tavujen puolesta, kuin nuo toiset
vapauden, uskonnon ja isänmaan edestä. Minä luulen että hallitus
ylläpitää näitä ainoasti sentähden, ettei yleisö rauhaisina aikoina,
liian suuren rauhallisuuden tähden, rupeaisi kerpukia sairastamaan.
Kuitenkin tapahtuu joskus, että esivallan arvollisuudellansa täytyy
astua taistelevien väliin, kun nämä uhkaavat kuolemata ja turmiota,
miten kuulin hiljan kerrottavan Pariisissa tapahtuneeksi, jossa korkein
viranomainen, kun taistelu oppineitten kesken K:n ja Q:n käyttämisestä
kirjoituksessa rupesi käymään liian loitos, määräsi että kumpiakin
saadaan käyttää mielen mukaan.
"Luonnonoppinut on semmoinen, joka tutkii maan sisuuden, kaksi- ja
neli-jalkaisia eläimiä, sekä käärmeitten ja hyönteisten luurakennusta
ja tapoja ja joka tuntee kaikki tyyni luonnossa, paitsi itsensä.
"Viisaustutkija on semmoinen, joka yksin tietää mitä kaikki muut eivät
tiedä, ja joka tuntee, selittää ja kertoo henkien ja sielujen
olemuksen, ja kaikkea semmoista, jota on ja jota ei ole, mutta joka ei,
juuri tuon liian tarkan katseensa tähden, näe, mikä on hänen oman
nenänsä edessä.
"Semmoinen on tila tieteitten valtakunnassa Euroopassa. Olisihan
minulla vielä paljon puhumista siitä, mutta riittäköön se, että olen
tärkeimmät seikat maininnut. Siitä, minkä jo olen sanonut, lukija itse
helposti osaa ajatella onko Eurooppalaisilla mitäkään varsinaista syytä
pitää heitänsä ainoina viisaina maailmassa. Kuitenkin pitää
todenmukaisesti tunnustettamaan eurooppalaisille tohtoreille ja
maistereille sen ansio, että heillä on paljon suurempi taito
opettamisessa kuin meidän maanalaisilla opettajillamme, sillä
Euroopassa löytyy opettajia kielissä ja tieteissä, jotka eivät ainoasti
siirrä oppilaihin mitä he itse ovat oppineet, vaan vieläpä
semmoistakin, josta heillä ei ole vähintäkään käsitystä. Ja tuo taito,
oikealla ja helposti käsitettävällä tavalla siirtää toiselle mitä itse
tiedämme on sangen vaikea ja arvokas, mutta vielä suurempi on taito
opettaa toiselle semmoista, josta emme itse tiedä niin yhtäkään mitään.
"Useat Euroopan oppineista harjoittavat samalla innolla sekä
jumaluusoppia että filosofiaa. Filosoofeina he epäilevät kaikkea;
jumaluusoppineina he eivät sitä vastoin uskalla epäillä mitäkään."
"Ylimaalliset kansat ovat ylen hartaita ja innokkaita rukouksissansa;
heidän rukoushetkiänsä ei kuitenkaan määrää sydämen tarve, vaan
parhaasta päästä kellonsoitto, kellot ja auringonnäyttäjät, niin että
heidän hartautensa on kokonansa koneellinen ja on pikemmin kotoperää
ulkonaisesta muodollisuudesta ja tottumuksesta määrätyllä
kellonlyönnillä, kuin sydämen syvyydestä. Kuinka ahkeria muutamat ovat
rukoilemaan nähdään siitä, että he hyräilevät virsiä hakatessaan puita,
pestessään pataa taikka puuhatessaan muissa taloustoimissa.
"Tullessani Italiaan rupesin kuvittelemaan mielessäni, että minä
äkkipäätä olin tullut koko maan hallitsijaksi, sillä jokainen, joka
vastaani tuli, kutsui itseänsä minun 'orjakseni'. Kun sitte kerran
mielin koetella tätä alinomaa huudettua orjallisuutta ja käskin
isäntäni jättämään minulle vaimonsa yökaudeksi, niin hän siitä
vimmastui, käski minun heti kokoomaan 'kampsuni' ja lähtemään pois,
mutta kun minä kielsin, tarttui hän niskaani ja heitti minun ovesta
pihalle.
"Etäimmällä pohjoiseen päin olevissa maissa himoitsevat asukkaat
suurella halulla arvonimiä, joihin ei heillä ole mitäkään oikeutta, ja
ovat siihen määrään riemuissansa siitä, jos saavat kävellä jonkun
oikealla puolella, että he ovat vähällä tulla mielettömiksi, jos -- --"
* * * * *
Nyt oli minun kärsivällisyyteni loppunut. Minä suutuin silmittömästi,
keskeytin lukijan vakuutuksella, että kaikki tyyni oli pelkkää
valhetta, jota jokin taitamaton ja kostonhimoinen kirjailija oli
kyhännyt kokoon. Mutta ensimmäisen tulistukseni vähän asetuttua,
rupesin vähän penseämmin tuomitsemaan tätä matkakertojaa, koska minä
havaitsin että hän, jos kohta valheellinen ja väärä useimmissa
kohdissa, ei kuitenkaan kokonansa ollut kieltänyt totuutta, vaan päin
vastoin oli usein iskenyt naulaa keskelle päätä. -- Muuten minä
seurasin Tomopokolon neuvoa ja vahvistin Kvaamalaisia heidän väärässä
käsityksessänsä syntyperäni suhteen, sillä minä katsoin paljon
paremmaksi, tarkoitusperäni saavuttamisen tähden, että minut pidettiin
auringon erinomaisena lähettiläänä kuin paljastaan vain eurooppalaisena
kansalaisena.
Sittekun naapurimme pitkän ajan olivat pysyneet siivolla, ja minä olin
käyttänyt hyväkseni tuota hyvää vaikuttavata rauhaa järjestääkseni
valtiota halun ja toivoni mukaan, saimme me yhtäkkiä tiedon siitä, että
kolme mahtavata kansaa oli ruvennut liittoon Kvaamalaisia vastaan
nimittäin _Arktoonialaiset, Kispuusialaiset ja Alektorianilaiset_.
Arktoonialaiset, jotka ovat järjellisiä, puhuvia karhuja, ovat ylen
tanakkaa ja sotakelpoista kansaa. Kispusialaiset, jotka ovat tavattoman
isoja liskoja, ovat maanalaisten kesken tulleet kuuluisiksi
terävyytensä, tarkkanäköisyytensä ja kavaluutensa tähden, he kun
ymmärtävät, enemmän sotajuonilla kuin ruumiillisilla voimilla, pitää
mahtavimpiakin vihollisia hillissä. Alektorianilaiset taistelevat yhtä
hyvin ilmassa kuin maassa ja tekevät sen kautta vihollisillensa suurta
haittaa. Ne ovat nimittäin kukkoja varustettuina jousilla ja
myrkytetyillä nuolilla, ja he täyttävät niitä semmoisella
taitavuudella, että sen täytyy herättää ihmettelemistä.
Nämä kolme kansaa olivat ruvenneet suututtelemaan Kvaamalaisten suurien
menestyksien tähden ja olivat sentähden sitoutuneet kolminaisliittoon,
saattaaksensa, ajan vielä ollessa, yhdistetyin voimin hillitä
Kvaamalaisten yhä kasvavaa valtaa. Mutta ennenkun he julistivat sodan,
laittoivat he lähetystön Kvaamaan vaatimaan että Tanakilaiset jälleen
saisivat valtiollisen vapautensa; kielto meidän puoleltamme olisi
heille riittävä casus belli [sodan syy]. Minun neuvoni mukaan annettiin
heille vastaukseksi: että kuin Tanakilaiset olivat tehneet itsensä
syypäiksi rauhan rikkomiseen, ja siis saivat omaa hurjuuttansa ja
pöyhkeyttänsä kiittää siitä onnettomuudesta, joka oli heitä kohdannut,
päätti keisari, ottamatta ensinkään huomioon liittovaltioiden
vaatimuksia, jokaista ahdistajata vastaan aseitten voimilla puolustaa
sitä omaisuutta, jonka hän voittajan oikeudella oli itsellensä
hankkinut. Tällä vastauksella saivat lähettiläät palata takasin ja me
rupesimme oitis tekemään valmistuksia alkavata sotaa varten. Minä
kokosin suurimmassa kiiruussa 40,000 miehen suuruisen armeijan, jossa
4000 miestä oli ratsuväkeä ja 2000:lla jalkaväestä oli ampuma-aseita.
Keisari, vaikka hän jo oli vanha ja rappeutunut, tahtoi kumminkin itse
ottaa osaa sotaretkeen ja oli niin kunnian perään, etteivät minun,
hänen puolisonsa eikä lastensa yhdistetyt rukoukset voineet horjauttaa
hänen päätöstänsä. Mitä näiden arveluttavien asiasuhteitten vallitessa
enimmän minua huolestutti, oli se että Tanakilaiset käyttäisivät
ensimmäistä sopivata tilaisuutta mennäksensä vihollisten puolelle,
pelko, joka liian pian kävikin toteen; sillä tuskin oli sota
muodonmukaisesti julistettu niin 12,000 Tanakilaista aseineen
päiväineen yhtyi viholliseen, niin että me äkkipäätä saimme vastaamme
neljä mahtavaa vihollista samalla kerralla.
Niinpian kun armeijamme oli ehditty saada kuntoon, annettiin
_Kiliani_-kuukauden alkupuolella käsky lähteä marssimaan ja alkamaan
sotaretki. Kulkeissamme eteenpäin saimme me kuulla vakoojiltamme että
liittyneiden joukot jo olivat tulleet Tanakin rajan ylitse ja nyt niin
tulisesti piirittivät _Sibolin_ linnoitusta, joka on _Kispussian_
rajalla, että siellä oleva komentaja jo oli ruvennut tuumimaan
antautumista; mutta kun viholliset olivat saaneet kuulla meidän
lähenemisestämme, jättivät he piirityksen siksensä ja lähtivät
marssimaan meitä vastaan.
Me tölmäysimme yhteen eräällä lakeudella, joka ei ollut erittäin kaukana
piiritetystä linnoituksesta, jonkatähden tämä ottelu saikin nimekseen:
_Sibolin tappelu_. Arktonialaiset, jotka muodostivat vasemman siiven,
heittäytyivät meidän ratsuväkemme kimppuun ja saivat aikaan siinä
suurta hävitystä ja kun nuo kapinalliset Tanakilaiset kannattivat
hyökkäystä, näytti melkein siltä, kuin olisi meillä ollut hukka
edessämme; mutta nyt riensivät meidän pyssymiehemme ahdistetun
ratsuväen avuksi, ja parilla lauelmalla, jotka heti hajoittivat
vihollisten rivit sai asia oitis toisen muodon, niin että viholliset,
äsken voittajina tungettuansa meidän ratsuväkemme riveihin, nyt itse
tulivat ahdinkoon ja rupesivat vetäytymään takaisin sekä lähtivät
lopuksi hurjaan pakoon.
Tällä ajalla ahdistivat Kispussialaiset suurella ankaruudella
jalkaväkeämme ja osasivat niin taitavasti ja niin hyvällä menestyksellä
heitellä nuoliansa, että lyhyessä ajassa 600 Kvaamalaista osaksi
tapettiin, osaksi saatettiin kykenemättömiksi ottamaan taisteluun osaa.
Mutta kun nyt ratsuväkemme ja ampumamiehemme tulivat jalkaväen avuksi,
täytyi Kispussialaistenkin ottaa pakoretki eteensä, mutta tämän he
tekivät semmoisella säännöllisyydellä ja niin hyvässä järjestyksessä
että heidän pikemmin saatettiin sanoa ainoasti perääntyneen. Tästä
pysytetystä sotakunniasta saivat he kiittää taitavaa ja kokenutta
kenraaliansa _Monsoniusta_, jota minun aikanani pidettiin alamaailman
parhaana ja etevimpänä sotaoppineena.
Vielä olivat jäljellä Alektorianilaiset, joita ei ollut niin helppo
lannistaa, sillä niinpian kun meidän ampujamme rupesivat niitä
tähtäämään, kohousivat ne ylös ilmaan ja ampuivat sieltä nuoliansa niin
taitavasti, että ylen harvat menivät harhaan, sillä niinkuin tiedetään
on paljon helpompi ampua ylhäältä alaspäin, kuin päin vastoin; meidän
laukauksemme sitä vastoin olivat usein ihan turhat, kun viholliset
keijuivat ilmassa sinne tänne. Taistelun juuri hurjimmallansa ollessa,
kohtasi keisaria, joka oli väsymätön ampumaan ja aina oli tavattavana
siellä, missä vaara oli suuri, kaulaan myrkytetty nuoli, hän vaipui
alas hevosensa seljästä ja kannettiin suurimmassa kiiruussa
teltallensa, jossa hän pian heitti henkensä.
Tänä arvelluttavana hetkenä pidin minä parhaana käskeä kaikkia niitä,
jotka olivat nähneet keisarin kuolevan, toistaiseksi pitämään asian
salassa, ettei meidän väki menettäisi mieltänsä ja rohkeuttansa
saadessaan tietää, minkä häviön he olivat kärsineet. Minä kehoitin siis
miehistöä olemaan hyvässä rohkeudessa: keisari, sanoin minä, oli
ainoasti mennyt tainnoksiin, eräästä lihashaavasta ja oli pian taas
tuleva heidän joukkoonsa. Useimmat olivat siis yhä edelleen
tietämättömyydessä siitä mitä oli tapahtunut, ja taistelua jatkui
pimeään saakka, jolloin Alektorianilaiset, ponnistuksista menehtyneinä,
vetäysivät takaisin leiriinsä. Aselepo päätettiin muutamaksi päiväksi,
että me saimme aikaa haudata kaatuneet. Kun minä kuitenkin olin
huomannut, että jotakin uutta juonta tarvittiin saadaksemme
Alektorianilaiset lannistetuiksi, annoin minä sulattaa luodit ja tehdä
niistä haulia. Tällä keinolla oli niin onnellinen vaikutus, että
Alektorianilaiset kohta ensimmäisessä ottelussa tippuivat maahan kuin
kärpäset, ja puolet koko heidän sotajoukostansa surkeasti surmattiin.
Muut laskivat aseensa ja pyysivät rauhaa. Arktonialaiset ja
Kispussialaiset noudattivat edellisten esimerkkiä, ja antausivat meille
aseineen päivineen.
Sittekun tappelu nyt oli loppunut, kutsuin minä kokoon kaikki armeijan
ylemmät upseerit neuvotteluun ja kaikkien kokoonnuttua pidin minä
heille seuraavan puheen:
"Arvoiset, jalosyntyiset ja urholliset miehet! Minä olen vakuutettuna
siitä että useimmat teistä tietävät millä tuskallisella levottomuudella
minä neuvoin kaikkein armollisinta keisaria luopumaan päätöksestänsä
ottaa tähän sotaretkeen osaa. Mutta hänen mukasyntyinen urhollisuutensa
ja rohkea sankaruutensa eivät sallineet hänen kaikessa mukavuudessa
vetelehtiä kotona, meidän uskaltaessamme henkeämme isänmaan
palveluksessa. Minä saatan teille vakuuttaa, että tämä anomukseni oli
ainoa, johon ei keisari minulle myöntynyt. Oi! jospa kaikkein
armollisin keisarimme olisi ollut haluttomampi suostumaan muihin
ehdotuksiini, mutta halukkaampi tähän viimeiseen ja ainoaan! Me emme
sitte olisi tässä murheellisessa tilassa, johon hänen äkkinäinen
kuolemansa oli meidät saattanut, vaan olisimme todellisessa
riemukulussa palanneet pääkaupunkiimme, eikä meidän iloamme monista
suurista sankariteoistamme olisi mitään surun syy samertanut. Minä en
enään saata enkä saa teiltä salata sitä surullista tapausta, joka niin
syvästi meitä masentaa. Tietäkäät siis, että meidän keisariamme, hänen
sankarina taistellessaan, kohtasi nuoli, jonka johdosta hän pian
jälkeen veti viimeisen hengähdyksensä. Mikä suuri suru, mikä sanomaton
tuska tämän suuren ruhtinaan menettämisestä on puhkeavakaan hänen
kansassansa! Omasta tilastani saatan päättää millä mielellä Te, urheat
sotatoverini olette. Kuitenkin, hallitkaa suruanne! Tuo suuri sankari
ei ole herjennyt elämästä. Ei! Teidän keisarinne ei ole teiltä kuollut,
hän on jättänyt jälkeensä teille kaksi täysikasvanutta prinssiä,
mainion isänsä todelliset kuvat sekä yhtä paljon hänen hyvien avujensa
kuin hänen valtakuntiensa perilliset. Teille ei siis muutos tarkoita
keisarin persoonaa, vaan ainoasti hänen nimeänsä. Ja kun prinssi
_Timuso_, ensinsyntyneen oikeudella, nyt nousee kuuluisien esi-isiensä
istuimelle, niin olen minä hänen nimessänsä komentanut sotajoukkoa ja
hänelle meidän siis kaikkien pitää kuuliaisuuttamme ja uskollisuuttamme
vannoman!"
NELJÄSTOISTA LUKU.
Klim maanalaisena hallitsijana.
Minä en ollut ehtinyt vielä puhettani hevin lopettaa, ennenkun kaikki
huusivat suurella äänellä "Me tahdomme _Pikil-Sun_ keisariksi!" Tämän
huudon kuullessani minä ylenmääräisesti pelästyin ja pyysin
rukoilevasti, hartaasti ja kyynelsilmin, etteivät he unhottaisi sitä
uskollisuuden valaa, jonka he olivat keisarilliselle perheelle
vannoneet ja sitä hyväntahtoisuutta, jota edesmennyt keisari eläessään
oli osoittanut jokaiselle heistä yhdessä ja ennen kaikkea yksityisesti
ja erikseen; semmoinen kiittämättömyys, kuin minun valitsemisen
keisariksi, oli paneva katoamattoman pilkun heidän kunniaansa. Minä
liitin tähän sen lupauksen että minä yhä edelleen yksityisenä henkilönä
omistaisin heille palvelukseni, jos niin olisi että he tahtoisivat
minusta jotain hyötyä olevan. Mutta minun kehoituksiani ei ensinkään
otettu korviin. Upsereeja elähytti vastustamiseni yhä enemmän, ja
sotamiestenkin joukosta rupesi synkkää jupinaa kuulumaan. Kauan ei
kestänyt ennenkuin koko leiristä kaikui upseerien johtavat äänet ja
huudot. Minä riensin telttaan ja annoin vartijalle käskyn kieltää
jokaiselta pääsön sinne sillä minä toivoin sotilasten muuttavan
mieltänsä sittekun heidän ensimmäinen intonsa oli vähän laimentunut.
Mutta sekä upseerit että sotamiehet tunkivat väkisin telttaan ja
panivat kruunun päähäni minun vastustelemisestani huolimatta, veivät
minun ulos teltasta ja huusivat minun, rumpujen päristessä ja torvien
soidessa, _Kvaaman keisariksi, Tanatin, Arktoninan ja Alektorianin
kuninkaaksi sekä Kispsussian suuriruhtinaaksi_. Älysin ettei sitä mitä
nyt oli tapahtunut, saatettu tapahtumattomaksi tehdä, en minä kauvemmin
vastustanut onneani vaan annoin sankan virran kuljettaa itseäni
poispäin; ja ollakseni vilpitön täytyy minun tunnustaa ettei tämä
ylhäinen arvo minua ensinkään pahoittanut, sillä keisarikunta, jolla
makupalana on kolme kuningasvaltaa ja suuriruhtinaskunta, on kaiketi
herkkupala, joka saa vedet suuhun kenelle tahansa.