minä olin jo koonnut suuria määriä siitä laittaakseni kruutia.
Kuitenkaan en minä ollut uskonut tuumiani muille kuin keisarille, jonka
luvasta kivääritehtaan perustamiseen minä nimittäin toivoin pian
voittavani valtakunnan kaikki viholliset. Niinpian kun olin saanut
muutaman sadan pyssyjä valmiiksi, ynnä niille tarpeellisen määrän
kruutia ja luotia, panin minä toimeen julkisen kokeen keksinnölleni,
kaikkein suureksi ihmeeksi. Muuan määrä sotamiehiä sai oitis ruveta
opettelemaan näitä uusia aseitamme käyttämään ja ehdittyäni saada
heidät jotenkin harjaantuneiksi niiden käyttämisessä, nimitti keisari
minun koko sotavoiman ylipäälliköksi. Sillaikaa minä usein olin yhdessä
vangitun tanakilaisen kenraalin _Tomopokolon_ kanssa, -- jonka
kunnollisuus oli tehnyt hänen minun ystäväkseni --, hänen kauttansa
oppiakseni tuntemaan hänen kansakuntansa valtiomuodon, luonteen ja
tavat. Minä olin nimittäin suureksi ihmeekseni huomannut, että hän oli
järkevä, tottunut ja oppinut mies, ja että sekä taiteita että tieteitä
ahkerasti harjoitettiin Tanakilaisissa. Hän kertoi minulle että
etäämmällä idässä päin asui eräs ylen sotainen kansa, jota vastaan
Tanakilaisten alati täytyi olla varoillansa ja varustettuina. Tämän
maan asukkaat tosin olivat pienen kasvuisia ja paljon alemmalla
Tanakilaisia ruumiinvoimain puolesta, mutta kun he olivat ylen keksiviä
sekä taitavia kaariampumisessa, olivat he usein pakoittaneet
Tanakilaiset rauhaa anomaan. Hän kertoi minulle sitä paitsi, että tämä
kansa, joka oli kissoja, oli etevin kaikista maankuoren kansoista
viisaan valtio-opin ja arvostelukyvyn puolesta. Minua harmitti kuulla,
että järkeä, tiedettä ja sivistystä saatettiin tässä maanalaisessa
maailmassa tavata kaikissa eläimissä, ja että ihmiset yksin, nimittäin
Kvaamalaiset, olivat sivistymättömiä raakalaisia. Mutta minä toivoin
että tämä häpeä pian tulisi poistetuksi ja että Kvaamalaiset ennen
pitkää taas saavuttaisivat sen herrauden eläimiin nähden, jonka luonto
alkuansa on ihmiselle antanut.
Viimeisen tappionsa perästä pysyivät Tanakilaiset kauvan hiljaa, mutta
sittekun he vakoojien kautta olivat ottaneet selvän tämän uuden
ratsuväen laadusta ja saaneet tietää, että nuo hirveät pedot, jotka
niin olivat peljästyttäneet, eivät olleet muita kuin opetettuja
hevosia, rohkaisivat he uudelleen mielensä ja kokosivat uuden
sotajoukon, jonka etunenään kuningas itse asettui. Sotajoukon lukumäärä
teki 20,000 tiikeriä, kaikki vanhemman puolisia miehiä, paitsi kaksi
rykmenttiä, jotka olivat nuoria, vasta opetettuja. Mutta nämä yhtäkkiä
kootut joukot olivat enemmän soturia nimeksi kuin hyödyksi. Ylpeinä
varmasta voiton toivostansa, hyökkäsivät he kaikki yhtaikaa Kvaamaan.
Me saatoimme asettaa heitä vastaan 12,000 henkeä jalkaväkeä, joista
kuusisataa oli varustettuna tuliaseilla sekä sitä paitsi 4,000 miestä
ratsuväkeä. Kun en minä epäillyt ensinkään kuka tässä voitolle oli
pääsevä ja kun minä halusin että keisari siitä itse saisi kunnian,
pyysin hänen itse ottamaan komennon.
Tästä näennäisestä alentuvaisuudesta en minä kadottanut vähääkään
maineestani, kun koko sotajoukko kyllä tiesi että minä olin todellinen
johtaja. Minun neuvoni oli ettei pitänyt päästettämän ampujia ottamaan
osaa ensi hyökkäykseen vaan että piti koetettaman eikö tuo muu osa
jalkaväkeä ja ratsuväki yksin kykenisi voittoa vihollisista saamaan.
Mutta tämä neuvo oli vähällä tulla minulle kalliiksi; sillä
Tanakilaiset tekivät niin ankaran hyökkäyksen jalkaväkeämme vastaan
että ne pakottivat sen lähtemään pakoon, ja kun he ratsuväellekin
tekivät urheata vastarintaa, näytti voitto hetken aikaa olevan kahden
vaiheella kummankin puolen välillä; niin, tämän vertaista vaikeata
taistelua tuskin milloinkaan on kamppailtu. Nyt minä pidin parhaana
antaa kiväärimiesten ryhtyä toimeen. Jo ensimmäisten laukausten
kaikuessa pidättyivät Tanakilaiset hämmästyneinä, voimatta käsittää
mistä salamat ja pamaukset tulivat; mutta saatuansa nähdä minkä kamalan
vaikutuksen ne tekivät, valtasi heidät mitä suurin hämmästys. Ensi
laukauksella kaatui 200 tiikeriä, joiden joukossa myös kaksi
sotapappia, mitkä lävistetyin ruumiin vaipuivat maahan parhaillaan
koettaessaan innosta säkenöivillä puheilla kehoittaa soturia
urhollisuuteen. Heidän kuolemansa herätti yleistä murehtimista, sillä
heitä pidettiin Tanakilaisten etevimpinä pappeina. Huomatessani
vihollisten tuskallisen päättämättömyyden, komensin minä taas
laukauksen, ja tämä toinen tuli-isku sai aikaan vielä suuremman
mieshukan; kuningas itse kaatui. Nyt menettivät Tanakilaiset kaiken
toivonsa ja hajousivat hurjaan pakoon. Ratsuväkemme ajoi pakenevia
takaa ja teki semmoisen hurmion vihollisissa, etteivät ratsastajat pian
enään päässeet kulkemaan kuolleitten ja kuolemaisillansa olevien
paljouden tähden. Taisteluun loputtua laskimme me 13000 kaatunutta
vihollista, osaksi itse taistelussa osaksi myös pakoretkellä. Meidän
voittoisa sotajoukkomme marssi Tanakin valtakuntaan ja asettui muutaman
päivän perästä pääkaupungin edustalle. Pelko ja hämmästys oli siellä
niin yleinen, että, vaikka kaupunki sekä asemansa että muuriensa ja
vallikaivostensa kautta oli vahvasti varustettu ja vaikka oli tarpeeksi
muonavaroja, maistraatti kuitenkin saapui meidän leiriimme ja jätti
voittoherralle kaupungin avaimet.
Kaupungin suuruus, sen kauniit kadut ja uhkeat rakennukset
hämmästyttivät minua, ja minusta rupesi tuntumaan yhä kummallisemmalta
että Kvaamalaiset, vaikka heitä kaikkialla ympäröivät näin sivistyneet
kansakunnat, kuitenkin olivat niin pitkäksi ajaksi jääneet niin syvään
ja synkkään taitamattomuuteen. Mutta minä saatan ymmärtää, että heidän
on käynyt samaten kuin eräitten eurooppalaisten kansakuntien, jotka
eivät ensinkään huoli siitä, mikä tapahtuu ja mitä toimitaan heidän
rajojensa ulkopuolella, vaan pysyvät kiinni omassansa, pitäen sitä
parhaana; jotka eivät milloinkaan pyri joutumaan mihinkään
vuorovaikutukseen toisten kansojen kanssa ja juuri sentähden ovat
jääneet samaa pistettä polkemaan.
Suuresta tappiostansa lukein rupesivat Tanakilaiset laskemaan uutta
ajanlaskua, ja kun tuo ratkaiseva tappelu tapahtui, heidän almanakkansa
mukaan, kolmantena päivänä _Toruli_-kuussa, luettiin tämä päivä
suru- ja valituspäivien joukkoon. Samaan aikaan vuotta, nimittäin
_Toruli_-kuukauden aikana, on Natsaari-kiertotähti, joka aurinko
kierrollansa jakaa eri vuodenajat ja määrää ajanlaskun, etäimmällä
tästä osasta maankuorta. Se kiertyy nimittäin auringon ympäri, mutta
kun Natsaari liikkuu paljon nopeammin, niin se suurenee ja pienenee
aina sen mukaan kun se lähenee yhtä taikka toista puoliskoa. Minä
silmäilin kerran erästä tanakilaista almanakkaa ja havaitsin sen
erittäin säännöllisesti ja hyvästi järjestetyksi.
Sittekun pääkaupunki näin oli valloitettu, antausi koko valtakunta
voittajille niin että tuo entinen halveksiminen muuttui kunniaksi ja
maineeksi ja Kvaamalainen valtakunta, tämän lisäyksen kautta
maanalaansa, tuli lähes toista vertaa suuremmaksi ja mahtavammaksi kuin
ennen. Kun kaikki tämä onni luettiin minun järkeni ja kykyni
tuotteeksi, rupesi tuo kunnioitus, jota minulle oli osoitettu jo pitkiä
aikoja ennen, vähitellen muuttumaan miltei jumalalliseksi
palvelemiseksi.
Sittekun Tanakilaiset siis olivat voitetut ja sittekun jokaiseen heidän
kaupunkiinsa oli pantu vartiosto pitämään tätä taistelunhimoista kansaa
kurissa, omistin minä vakaasti ajatukseni jo alkuun panemani tuuman
täytäntöön saattamiseen, nimittäin sen tuuman että saisin kokonansa
poistetuksi tuon raakamaisuuden, jonka vallassa Kvaamalaiset tähän
saakka olivat eläneet. Suuria vaikeuksia esiintyi kuitenkin tieteitten
ja taiteitten istuttamisen suhteen tähän kansaan, sillä se vähä minkä
itse olin Euroopassa oppinut, nimittäin latinan kieltä ja muutamia
kreikkalaisia sananparsia, ei ollut täällä minulle miksikään avuksi.
Minun täytyi Tanakista tilata kaksitoista oppinutta tiikeriä, jotka
heti määrättiin professoriksi ja saivat toimekseen järjestää yliopiston
samaan tapaan kun ne heillä olivat omassa maassaan. Sitä paitsi annoin
muuttaa Tanakilaisten kuninkaallisen kirjaston Kvaamaan. Minun tuumani
oli kuitenkin antaa noiden vierasten opettajien palata takaisin omaan
maahansa, niinpian kun Kvaamalaiset olivat joutuneet niin pitkälle,
että he saattoivat itse tulla toimeen.
Minulla oli suuri halu tutkia kunink. tanakilaisen kirjaston sisällön,
sittekun tuolta vangitulta kenraalilta olin saanut kuulla että sen
käsikirjoituskokoelman joukosta löytyi muuan, jonka tekijä oli käynyt
meidän maailmassamme ja siltä matkaltansa oli tuonut kotio koko joukon
muistoonpanoja useista maista ja varsinkin eurooppalaisista. Tämän
käsikirjoituksen olivat Tanakilaiset saaneet käsiinsä sotaretkellä
eräässä kaukana olevassa maassa; kuitenkin oli tekijän nimi tuntematon,
samaten kun ei myöskään tiedetty mikä kansalainen hän oli taikka kuinka
hän oli maan päälle joutunut. Tarkemmin kirjasta tutkittuani havaitsin
minä _Tomopokolon_ ilmoitukset tästä käsikirjoituksesta peräti
oikeiksi, jonka tähden minä hänelle uskoin syntyni, sukuni ja
isänmaani laidan, vakuuttaen hänelle, että minä alussa olin sanonut
Kvaamalaisille saman, mutta etteivät nämä yksinkertaiset ihmiset
tahtoneet kertomustani uskoa, vaan sen sijaan pitivät minua auringon
lähettiläänä, hairahdus, jossa he yhä edelleen itsepintaisesti
pysyivät. Minä liitin, että, kun minä pidin vääränä omistaa itselleni
kauvemmin tätä turhamaisen ylpeätä arvonimeä, minä nyt olin päättänyt
julkisesti ilmoittaa oikean laitani, koska minä olin täydesti
vakuutettu siitä, etten minä tämän suoran tunnustukseni kautta mitäkään
maineestani kadottaisi. Minä toivoin tätä sitä enemmän, kun puheena
olevan kirjan lukeminen tekisi jokaiselle selväksi, kuinka paljon
etevämmät Eurooppalaiset ovat toisia kuolevaisia viisauden ja hyvien
avujen puolesta. Tämä päätökseni ei kuitenkaan ollut tuon viisaan
miehen mieleen, minkä hän minulle ilmoitti seuraavin sanoin:
"Ensin, jaloarvoinen herra, pitää sinun tuo kirja lukea. Ehkä sen
sisältö saa sinut päätöksesi muuttamaan! sillä joko valhettelee tekijä,
taikka vaivaavat myös ylimaallisia narrimaisuus ja pahat tavat ja
myös on niillä lakeja ja laitoksia, joille ennen sopii nauraa kuin
kunnioituksensa antaa. Sittekun olet ehtinyt lukea kirjan lävitse,
saattaa olla aika ruveta päätöksiä tekemään; tämän neuvon tahdon
sinulle kuitenkin antaa: älä ajattelemattomasti heitä luotosi tuota
arvonimeä, joka on Kvaamalaisissa herättänyt niin suuren kunnioituksen
sinua kohtaan, sillä ei mikään paremmin tarkoitustansa täytä kansan
kuuliaisuudessa pyhittämisen suhteen, kuin se ajatus että hallitsija on
jalompaa rotua ja että hänellä on loistava synty."
Minä katsoin parhaaksi seurata tätä neuvoa, ja annoin Tomopokolle
toimeksi kääntää tämän kirjan minun varakseni Kvaaman kielelle. Sillä
oli nimenä: "_Tanianin_ (arvattavasti tämä vain oli salanimi) matka
ylemmässä maailmassa, taikka kertomus sikäläisistä maista ja kansoista
varsinkin Euroopassa". Mutta kun kirjoitus oli likainen ja homehtunut
sekä ajan kuluttama, puuttui siitä se, jonka juuri mieluimmin olisin
halunnut tietää, nimittäin mitä tietä tekijä oli tullut ylös meille ja
jälleen takaisin tänne alas.
Kirjoituksen nimeksi käännöksessä tuli tämä:
"_Palasia Tanianin ylimaallisesta matkasta, kääntänyt kunnianarvoinen
ja jalosyntyinen Herra Tomopokolo, tanakilainen kenraali_:
"-- -- -- Tämä maa (Saksanmaa) kutsutaan roomalaiseksi valtakunnaksi;
tämä on kuitenkin vain tyhjä liikanimi, sillä roomalaisesta
valtakunnasta tuli loppu jo useampia satoja vuosia sitte. Saksankieltä
on sangen vaikea ymmärtää takaperäisen lausemuodostuksensa johdosta;
sillä mitä muissa kielissä on tapana olla alussa, se on tässä vasta
lopussa, jonka tähden lukijan täytyy lukea koko sivun, ennenkuin hän
saattaa älytä mistä puhe on. Hallitustapa on sangen hullunkurinen:
Saksalaiset luulevat itsellänsä olevan hallitsijan, mutta itse asiassa
ei heillä olekaan semmoista; Saksanmaa sanotaan yhdeksi valtakunnaksi,
mutta yhtäkaikki paloitettuna moniin valtioihin, joilla kullakin on oma
hallituksensa, jotka useinkin julistavat toisellensa sodan. Maa sallii
itseänsä kutsuttavan 'alati kasvavaksi,' vaikka se ajan kuluessa
pienenee; 'pyhäksi,' vaikkei siellä löydy pyhyyden jälkeäkään, ja
'voitettamattomaksi,' vaikka se usein saa tyytyä siihen että sitä
naapurikansat pettävät ja hävittävät. Ihmeteltäköön myös kuinka kansan
oikeuksien ja vapauden oikeastaan on laita, sillä monta heille
tunnustettua ja myönnettyä oikeutta ei heidän sallitakaan täyttää.
Lukematon määrä kirjoituksia on tehty Saksan valtakunnan
valtiomuodosta, mutta tässä sekavaisessa asiassa ei ole pitkälle
päästy, sillä -- -- --
"-- -- -- Pääkaupunki täällä (Ranskassa), joka on sangen iso nimeltä
Pariisi, saatetaan jossakin merkityksessä kutsua koko Euroopan
pääkaupungiksi, sillä se, niin sanoakseni, harjoittaa lakia säätävätä
mahtia muiden eurooppalaisten kansojen suhteen; se on esim. anastanut
itsellensä oikeuden tekemään sääntöjä ja määräämään kuinka ihmisten
pitää elämän ja kuinka niiden pitää oleman puettuina, niin ettei
ainoatakaan pukua löydy, olkoon se kuinka epämukava ja naurettava
tahansa, jota ei heti koko kansakunnat ota käyttääksensä, kun se vaan
ensin on saanut armon Pariisin asukkaiden silmissä. Millä tavalla
taikka milloin Pariisilaiset ovat saaneet tämän etuoikeuden, on minulle
varsin tietämätöntä. Kuitenkin minä huomasin ettei tämä ylivalta
ulottunut muihin esineihin tai asioihin; sillä sangen usein ovat muut
kansakunnat sodassa Ranskalaisten kanssa ja pakoittavat heidän joskus
sopimaan rauhasta sangen kovillakin ehdoilla; mutta orjuus elämäntavan
ja vaatteiden kuosin suhteen jää aina samaksi, niin että mitä Pariisi
niissä asioissa määrää taikka muuttaa, sitä kaikki muu Eurooppa sangen
tarkasti seuraa ja noudattaa. Järkensä terävyyden, uteliaisuutensa ja
kekseliäisyytensä puolesta ovat Pariisilaiset sangen paljon
Martinialaisten kaltaiset.
"-- -- -- Bolognasta me matkustimme Roomaan. Tätä kaupunkia hallitsee
pappi, joka, vaikka hänen valtakuntansa on ylen vähäpätöinen, kuitenkin
pidetään mahtavimpana kaikista kuninkaista ja ruhtinoista Euroopassa;
sillä kun toiset hallitsijat hallitsevat vain alammaistensa
ruumiillista elämää ja omaisuutta, on tällä valta viedä turmioon heidän
sielunsakin. Eurooppalaiset ylipäänsä uskovat, että tämä pappi on
saanut taivaan valtakunnan avaimet tallettaaksensa, mutta vaikka minä
näin paljon vaivaa en minä vieläkään tiedä minkälaisia ne ovat, minä
kun en saanut nähdä lipastakaan, jossa niitä säilytetään. Tuo valta,
joka tällä papilla on ei ainoasti omien alamaistensa, vaan koko
ihmiskunnan suhteen, on oikeastansa sitä, että hän saattaa vapauttaa
ne, jotka jumala tuomitsee, sitoa ne jotka jumala päästää sekä päästää
ja vapauttaa ne jotka jumala on tuominnut: mikä taivaan valta! niin,
meidän maanalaiset kansalaisemme olisivat ilman epäilyksettä valmiita
milloin tahansa vannomaan mitä pyhimmän valan siitä, ettei tämmöistä
valaa kelläkään kuolevaisella ole. Mutta eipä olekaan vaikeata saada
Eurooppalaisia uskomaan mitä tahansa ja tehdä heitä mitä
mahdottomimpien satujen orjiksi, ja kaikkea tätä, vaikka he pitävät
itseänsä ainoina viisaina ja, puhaltuneina tästä kuvittelusta katsovat
kuin alas kaikkiin muihin, katsoen heitä raakalaisiksi. Ensinkään
tahtomatta puolustaa maanalaisten kansalaisten tapoja ja tottumuksia,
tahdon kuitenkin mainita muutamia semmoisia Euroopasta, näyttääkseni
kuinka vähän heillä on oikeutta pöyhkeillä etevyydestänsä toisten
kansojen rinnalla.
"Kaikkialla Euroopassa on tapana ripottaa hienoksi jauhettua jauhoa
hiuksiin ja vaatteihin, vaikka se luonnon tarkoituksen mukaan on
aivottu ihmisille ravinnoksi ja elannoksi. Näitä jauhoja sanotaan
buuteriksi, jotka he ylen huolellisesti kampaavat hiuksistansa
jokaisena iltana, seuraavana aamuna sinne kylvääksensä uuden pyryn.
Toinen tapa, joka naurettavaisuuden puolesta ei ole edellistä ensinkään
huonompi, on se, että tuota päänpeitettä eli hattua, jonka
tarkoituksena on suojella päätä pakkaselta, tavallisesti ja vieläpä
kovimmankin pakkasen vallitessa, käytetään kaukana alhaalla niskassa,
niin, useinpa kädessäkin -- mikä minun mielestäni on yhtä naurettavata,
kuin jos joku lähtisi kaupungille hame taikka housut kainalossansa ja
antaisi niiden ruumiinosien, joita ne ovat aivotut suojelemaan,
paleltua.
"Eurooppalaisten uskonnolliset katsantokannat ja mielipiteet ovat
siihen määrään hyvät ja terveen järjen kanssa yhtäpitäväiset, että tuo
kirja, joka sisältää mitä ihmisen pitää uskoman ja kuinka hänen pitää
elämän ja käyttäytymän, käskee hänen sitä ahkerasti viljellä ja pyrkiä
ymmärtämään sen syvintä tarkoitusta, samaten kuin se myös puolustaa
anteeksi antavaisuutta erhettyviä ja heikkoja kohtaan. Siitä
huolimatta jokainen, joka uskaltaa ymmärtää ja selittää yhtä ja
toista tässä kirjassa toisin kuin yleisö, rangaistaan vanheudella,
maanpakolaisuudella ja vieläpä joskus kuolemallakin. Minusta tuntui
tämä jotenkin samalta, kuin jos ruoskittaisiin huonon näön tähden sitä,
joka vilpittömästi tunnustaisi että se taikka se, minkä toiset sanovat
pyöreäksi, hänen silmissään on nelikulmainen. Minulle kerrottiin että
miljoonia ihmisiä, itsenäisen mielipiteen tähden uskonnollisissa
kysymyksissä, oli mestattu taikka poltettu.
"Useimmissa kaupungeissa ja kylissä tavataan ihmisiä, jotka
saarnatuolista ja puhujalavoilta ankaruudella soimaavat niitä syntejä
muissa, joita he itse joka päivä tekevät, joka minun silmissäni on
varsin samaa kuin jos kuulisin juopuneen ihmisen saarnaavan juopumusta
vastaan.
"Isommissa kaupungeissa on kaikkialla tapana kutsua ystävänsä luoksensa
kotio nauttimaan erästä mustaa, poltetuista palkohedelmistä laitettua
juomaa, jota sanotaan kahviksi. Saapuaksensa tämänlaisille kutsuille
pinnistävät vieraat itsensä eräänlaiseen neljällä pyörällä varustettuun
laatikkoon, jossa kaksi väkevää ja hurjaa eläintä vievät heidän
ystävänsä asunnon portille, sillä Eurooppalaiset pitävät jalkain
kulkemista ylen alentavana.
"Vuoden ensimmäisenä päivänä hyökkää Eurooppalaisten kimppuun
eräänlainen tauti, jota emme me maanalaiset olennot ensinkään tunne.
Tämän taudin ilmaukset esiintyvät omituisessa levottomuudessa ja
sekamelskassa sekä ruumiin että sielun puolesta, niin etteivät he
pitkää hetkeä yhteen mittaan saata pysyä samalla paikalla; he rientävät
kuin pähkäpäät yhdestä talosta toiseen, itsekään tietämättä miksi he
tätä tekevät. Tätä tautia kestää muutamissa aina neljätoista päivää,
kunnes he vihdoin, tuosta alituisesta lentämisestä talosta toiseen
ikäänkuin uupuneina saavat järkensä valtoihinsa ja tulevat terveiksi.
"Kun Eurooppalaisia vaivaa lukematon määrä mielen tautia, on lukematon
määrä lääkkeitä niitä vastaan myös ilmestynyt. Muutamia valtaa
vastustamaton halu, kun he kadulla kävelevät yhdessä jonkun kanssa,
aina asettumaan niin, että heidän vasen puolensa kääntyy seuralaisensa
oikeaan. Jota kauvemmaksi pohjaseen tullaan sitä hurjemmasti tämä tauti
raivoaa, josta saatettaisiin päättää että se tulee ilmanalan
kovuudesta. Tauti helpyy sinetillä varustettujen papereitten kautta,
jotka oikeuttavat eräihin arvonimiin ja puhuttelunimiin; kun potilas on
saanut tämmöisen loihtuaseen kantaaksensa, tulee hän vähitellen
terveeksi. Eräs toinen raivon laji tavallisesti paranee kulkusten eli
kellojen soitosta, jolla on voima jälleen saada aikaan tasaisuuden
mielessä; tämän lääkkeen vaikutus on kuitenkin lyhyt, sillä parin
tunnin kuluttua puhkeaa tauti jälleen ilmi uudistetulla tuimuudella.
[Tyydyttävästi ei ole saatettu selittää mitä aikakautensa virheitä tai
mielettömyyksiä on tässä kappaleessa tahtonut ruoskia. Suoment. muist.]
"Kaikkialla Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa valtaa asukkaita
hillitsemätön hurjuus, joka määrätyn ajan kuluttua karkoitetaan
panemalla tuhkaa potilaan päälaelle. Pohjoisessa Euroopassa sitä
vastoin ei tuhalla ole mitäkään voimaa, minkätähden luonto siellä saa
auttaa itseänsä.
"Useimmat eurooppalaiset tekevät kolme eli neljä kertaa vuodessa liiton
jumalan kanssa, jonka he heti jälkeenpäin kuitenkin rikkovat. He
kutsuvat tämän sopimuksen ripillä käymiseksi, ja sillä näyttää ainoasti
olevan tarkoituksena julkisesti ilmoittaa päätöstänsä kolme taikka
neljä kertaa vuodessa rikkoa lupauksiansa.
"Kun he tekevät synnintunnustuksensa ja pyytävät jumalalta armoa ja
laupeutta, tapahtuu tämä parhaastansa tahtiin ja nuottien mukaan.
Joskus otetaan huiluja, pasuunia, rumpuja avuksi, aina niiden syntien
suuruuden mukaan, joita tahdotaan anteeksi rukoilla.
"Melkein kaikki eurooppalaiset kansat ovat velvolliset uskomaan ja
tunnustamaan niitä opetuksia, joita eräs pyhä kirja sisältää. Mutta
eteläisissä maissa on ankarasti kielletty tätä kirjaa lukemasta, joten
ihmisiä siellä pakoitetaan uskomaan sitä, jota he eivät rangaistuksen
uhalla saa nähdä eikä lukea.
"Samoissa maissa on kielletty palvelemasta ja rukoilemasta jumalata
muulla kuin eräällä oudolla kielellä, niin että ainoasti semmoisia
rukouksia pidetään luvallisina ja jumalalle otollisina, joita lausutaan
rukoilevan itse ymmärtämättä mitä hän puhuu.
"Isommissa kaupungeissa tulevat kaikki, joita ylennetään ylhäisiin
virkoihin ja arvoihin, samassa varsin kuin raajarikkoisiksi, että
heidän kuten potilasten täytyy itseänsä kuljetuttaa pitkin katuja
kantotuoleissa, jotka ovat lasten säästöpankkien kaltaisia.
"Ne aineet, joista tavallisesti eurooppalaisissa yliopistoissa
väitellään, koskevat semmoisia asioita, joiden tutkimisesta ei ole
niitäkään hyötyä, taikka joiden luontoa ja laatua inhimillinen järki ei
pysty käsittämään. Oppineimmat teokset koskevat parin jo aikoja sitte
kuolleen kansan pieksuja, kaulakoristeita, saappaita ja kauhtanoita.
Henkisessä ja maallisessa tietämisessä eivät useimmat hanki itsellensä
mitään omaa ajatusta, vaan tyytyvät siihen että he kirjoittavat nimensä
toisten käsitysten alle. Siinä ajatuksessa, johon he kerran ovat kuin
takertuneet, pysyvät he kiinni kuin karille joutunut laiva. Tuon
periaatteen heissä, että he aina luottavat siihen, joka viisaimpana
pidetään, minä mielelläni hyväksyisin, jos raakojen ja taitamattomien
ihmisten olisi lupa tämmöistä arvostella; mutta saattaaksensa
arvostella kuka on viisas vaaditaan että arvostelija itse on viisas.
"Eteläisimpien maiden kaupungeissa ja isommissa paikkakunnissa
kuljetetaan juhlakulussa eräänlaisia kakkuja, joita papit sanovat
jumaliksi; ihmeellisintä on että leipurit, jotka itse ovat nämä kakut
leiponeet, vakuuttavat että nämä ovat juuri niitä jumalia, jotka ovat
luoneet taivaan ja maan.
"Englantilaiset rakastavat ennen kaikkia vapautta, eivätkä ole orjia
minkään muun kuin vaimojensa suhteen. He hylkäävät tänä päivänä sen
uskonnon, jota he vielä eilen tunnustivat, ja päin vastoin. Tämän
epävakaisuuden arvelin minä tulevan maan asemasta, kun Englantilaiset
ovat saarelaisia ja alinomaa harhailevat pitkin meriä, josta siis
heihin tarttuu tämän epävakaan luonnon-elimen ominaisuuksia.
Englantilaiset kysyvät alinomaa toisiltansa heidän terveytensä tilaa
niin että vieraan tekisi mieli luulla heitä tohtoriksi joka miestä;
mutta tuo alituinen kysymys: _How do you do_?, joka merkitsee kuinka on
voimisen laita?, ei ole mitäkään muuta kuin puheenparsi ilman
vähintäkään merkitystä. Tässä suurivaltiossa he teroittavat ja
kärjettävät niin järkeänsä, että se lopuksi on perin loppuun kulunut.
"Pohjoisessa päin on tasavalta, johon kuuluu seitsemän maakuntaa
[Hollantilainen valtio tekijän ajalla]. Ne kutsutaan 'liittovalloiksi',
vaikkei yksimielisyyden aavistustakaan niissä löydy; kansan enemmistö,
rahvas, ylpeilee siitä, että se muodostaa valtiomahdin, vaikka kansa
täällä, enemmän kuin missäkään muualla, on suljettuna yleisistä
asioista ja koko hallitus on muutaman harvan perheen hallussa. Asukkaat
näissä maakunnissa kokoovat aralla ja tuskallisella innolla suuria
rikkauksia, joista he eivät milloinkaan tiedä nauttia; he kulkevat
täysin kukkaroin mutta tyhjin vatsoin ja näyttävät parhaastansa
elättävän itseänsä eräällä savulla, jota imeskelevät savipiipuista.
Mutta muuten täytyy tunnustaa, että tämä kansa on puhtaimpi kaikista,
sillä he pesevät ahkerasti joka paikan, ottamatta kuitenkaan lukuun
käsiänsä.
"Eurooppalaisissa kaupungeissa harhailee öisin vartioita pitkin katuja,
toivottaen laulamalla taikka ehkä oikeammin sanoen kiljumalla
lepääville 'hyvää yötä' -- ja herättävät heitä tämän kautta jokaisen
tunnin perästä kaiken yötä.
"Jokaisella maalla on omat lakinsa mutta myös omat tapansa, jotka usein
kyllä ovat lakien suoria vastakohtia. Niinpä esim. pitää lain mukaan
vaimon oleman miehellensä kuuliainen ja alammainen; mutta
todellisuudessa hän hallitseekin miestänsä.