lähemmin tutustumaan sen valtiomuotoon tai asukkaiden luonnonlaatuun
ja tapoihin. Kaikkien mielet olivat tässä tilaisuudessa kovasti
liikutetut, kun hiljan oli sota puhjennut Pikardanialaisten ja heidän
naapuriensa pyytölintujen kesken, ja meidän tulomme edellisenä päivänä
oli tullut tieto siitä että harakat, suuressa ilmatappelussa
pyytölintujen kanssa olivat joutuneet tappiolle; minkätähden myös
harakoitten ylipäällikkö pidetyssä sotaoikeudessa oli tuomittu siipensä
menettämään, mitä rangaistusta pidetään jotenkin samanarvoisena kuin
kuolemanrangaistus. Niinpian kun oli kauppamme tehty lähdimme taas
purjeille. Emme olleet erin kauvaksi vielä kulkeneetkaan ennenkun
näimme merenpinnan täynnä höyheniä, ja tästä saatoimme päättää että
tässä oli tuo ankara taistelu ollut.
Kolme päivää kestäneen onnellisen purjehduksen perästä saavuimme me
_Musikanttien_ maahan. Niinpian kun ankkuri oli laskettu, lähdimme me
maalle, ja muuan meidän tulkeistamme kulki edellä kantaen suurta
paasiviulua. Tämä tuntui minusta ylen naurettavalta, sillä minä en,
parhaittenkaan tuumimisteni uhaksi, osannut arvata miksi hänen tarvitsi
tuommoista takkaa kantaa. Kun kaikki näytti tyhjältä ja autiolta, eikä
mistäkään elävätä olentoa nähnyt, käski katteini muutamalla
torventoitotuksella ilmoittaa asukkaille että me olimme saapuneet.
Oitis tuli noin kolmekymmentä soitannollista konetta taikka
paasi-viulua esille hypäten jalallansa, mikä minusta oli kuin
todellista loihtua, kun en minä milloinkaan ennen ollut nähnyt mitäkään
niin kummallista. Nämä paasi-viulut, jotka nyt ymmärsin olevan tämän
maan asukkaista, olivat yläpuolestaan varustettuina ylen pitkällä
kaulalla, minkä päässä oli mitä sievin pikkuruinen pää, itse ruumis oli
hoikka ja sen ympärillä ohut kuori niin että kuoren ja ruumiin välillä
oli onteloita. Kohta navan yläpuolelle oli luonto muodostamat "tallan"
jonka päällitse oli neljä viulunkieltä kiristettynä. Koko tämä koneisto
lepäsi yhdellä ainoalla jalalla, jolla se hyppeli matkaan erinomaisella
nopeudella. Katsoja olisi sanalla sanoen saattanut pitää niitä
todellisina soittokoneina elleivät ne olisi olleet varustettuina
kahdella käsivarrella ja kummankin niiden päässä pienen pienellä
kätösellä. Yhdellä kädellänsä ne pitelivät soitinta ja toisella ne
tarttuivat kieliin. Tulkkimme tahtoi ruveta puhuttelemaan heitä ja otti
viulunsa vasempaan käteensä, soittimen oikeaan sekä rupesi, asennon
otettuansa, soittamaan. He vastasivat hänelle heti samalla tavalla, ja
vaihtelevasti kysyen ja vastaten saivat he aikaan sangen sävelrikkaan
kaksinsoiton. Aluksi soitettiin vain adagiota eli vienosti, ja tämä oli
erittäin kaunista; sitte rupesi kuulumaan pärryttäviä ääniä, jotka
korvia kiusasivat, ja lopuksi loppuivat soittajaiset suloiseen ja
miellyttävään prestoon eli vilkkaasen äänivirtaan. Minä sain sitte
tietää että adagio oli vain johdatus keskusteluun, jossa kumpikin
lateli kohteliaisuuksia; harhaäänien kestäessä keskusteltiin hinnoista,
kunnes vihdoin tuo hilpeä presto ilmoitti että oli kaupasta suostuttu.
Kohta tämän jälkeen me myös palasimme laivalle ja rupesimme
laivakuormaamme purkamaan.
Parhaita tavaroita täällä kaupaksi käymään on hartsi; asukkaat
käyttävät sitä soittimiensa, eli toisin sanoen: puhe-elimiensä varaksi.
Rikolliset tuomitaan usein soittimensa menettäneeksi, ja
kuolemanrangaistukseen verrataan sitä, jos se ijäksi joltakulta
otetaan. Kun kuulin että varsin naapurissa pidettiin käräjiä riensin
minä sinne saadakseni olla läsnä soitannollisessa oikeudenkäymisessä.
Asianajajat puhumisen asemesta soittivat vatsakieliänsä. Niin kauvan
kun asia oli käsiteltävänä kuului vain soitannollisesti vääriä ääniä,
ja kaunopuheliaisuus esiintyi siinä, että puhuja osoitti itsellensä
olevan nopsat sormet. Mutta asian loppuun tutkittua, nousi tuomari
seisaallensa, tarttui soittimeensa ja soitti adagion, joka tiesi samaa
kuin tuomion julistaminen. Kohta tämän jälkeen näin muutaman
vahtimestarin hyppäävän esille ja ottavan tuomitulta hänen soittimensa.
Lapset täällä näyttävät varsin leikkikalu-viuluilta; ne eivät saa
soitinta käteensä ennenkuin ne ovat kolmen vuoden vanhoiksi tulleet;
tultuansa neljän vuotisiksi pannan ne kouluun, jossa heitä opetetaan
soitintansa käyttämään, mikä on samaa kuin meillä lukemaan opettaminen,
eivätkä pääse koulusta ennenkun he ovat oppineet selviä ääniä kielistä
saamaan. Nämä pikku viulut olivat meille suureksi haitaksi,
seuratessaan meitä alituisella soittamisellansa. Tulkkimme selitti
meille että nuo kakarat kerjäsivät ryypyksiä. Heidän pyyntönsä esiintyi
adagio mutta kun niiden onnistui jotakin saada kajauttivat ne iloisen
preston, -- sillä tavalla he kiittivät. Elleivät ne sitä vastoin
saaneet mitäkään herkesi soitto pian.
Kun kaikki asiat olivat käyneet meidän tyytyväisyydeksemme ja saatuamme
paperimme kuntoon, lähdimme me _Kusa_-kuukauden loppupuolella
Musikanttien maasta, ja muutaman päivän matkan perästä saimme me taas
maata näkyviin, jonka ilkeästä hajusta me saatoimme ymmärtää että se
oli _Pyglossia_. Tämän maan asukkaat eivät paljon ihmisistä eroa;
varsinainen erilaisuus on siinä, että niiltä puuttuu suu ja sen sijaan
pitävät puhetta perällänsä. Ensimmäinen, joka tuli laivalle luoksemme,
oli rikas kauppias. Hän tervehti meitä maan tapaan perällänsä ja rupesi
kohta hieromaan kauppaa tavaroistamme. Meidän parturimme sattui tällöin
olemaan sairaana, joten minun, suureksi mielipahakseni, täytyi käyttää
Pyglossialaista parturia; sillä kun nämä ovat miltei vielä puheliaampia
kuin meidän parturimme kotona, jätti hän jälkeensä semmoisen lemun,
että meidän täytyi polttaa väkevähajuisia aineita hytissä hänen
lähdettyänsä. Minä olin nyt jo ehtinyt niin tottua ihmeellisiin ja
luonnon järjestystä vastaan oleviin seikkoihin, ettei juuri mikään
minusta enään tuntunut mahdottomalta, mutta Pyglossialasten luonnon
vika, jos sen siksi nimittäisin, teki kuitenkin sangen vastenmieliseksi
heidän kanssansa seurustelemisen, minkä tähden me myös riensimme
nostamaan ankkurin, sittekun kokeeksi olimme olleet päivälliskutsuilla
erään rikkaan Pyglossialaisen luona. Kutsumuksen tullessa me kaikki
kohotimme olkapäitämme eikä kukaan tahtonut sitä noudattaa muilla
ehdoilla kuin että meille vakuutettaisiin alituista äänettömyyttä,
ainakin niin kauvaksi kun aterialla oltiin. Kun laivamme pistäysi
satamasta ulos, seisoi rannalla koko joukko Pyglossialaisia, jotka
takaa päin toivottivat meille onnellista matkaa, mutta kun tuuli kävi
maalta pyysimme me heitä koko joukolla merkkejä hillitsemään
hyväntahtoisuutensa puhkumista, sillä kohteliaisuudestakin saatetaan
joskus saada liiaksi.
Niinkuin jo ennen olen maininnut, ei tämä kansa paljon eroa ihmisestä
ruumiin muodon suhteen, ottamatta lukuun heidän puhelunlaatuansa; mutta
eipä meidänkään maassa kärsitä puutetta ihmisistä, jotka eivät ainoasti
ruumiinlaadun vaan myös kielenkin puolesta sangen paljon ovat
Pyglossialaisten kaltaisia. Juuri tämän johdosta ajattelin itsekseni:
No, entä sitte! Jos herrat Pettersoni, Larsseni, ja Sörenseni ynnä muut
kelpo miehet, jotka siivottomalla suoruudella nimittävät jokaista
asiata omalla nimellä ja sanovat päin kuulijoita mitä heillä on
sydämellänsä, tulisivat tänne: kielensä yhtäläisyyden tähden ne pian
saavuttaisivat kansalaisoikeuden Pyglossiassa ja sulautuisivat heidän
kanssansa yhdeksi kansaksi. Sillä mitäpä se vaikuttaa asiaan missä
paikassa ruumiista suu sijaitsee, kunhan sillä vain on samat
ominaisuudet ja kun se pitää samallaista puhetta!
Tästä me ohjasimme kulkuamme _Jäämaahan_, mikä oli siihen määrään
kolkko ja kamala maa, etten minä saata ajatella mitäkään onnettomampaa
ja surkuteltavampaa, kun ei siellä tavata ensinkään muuta kuin vuoria,
pelkkiä vuoria ikuisen lumen peitossa. Asukkailla, jotka kaikki ovat
jäästä, on asuntonsa siellä ja täällä vuoren loukeroissa, joihin eivät
auringon lämpeät säteet milloinkaan löydä, jossa kaikki on jäätynyttä,
kaikki on pimeyttä ja jossa heidän ainoa valonsa tulee huurteen
heikosta kiilumisesta. Sitä vastoin ovat syvällä olevat laaksot
auringon kuumuudesta poltetut. Sentähden eivät asukkaat milloinkaan
uskalla alas laaksoihin ellei sää ole pilvistä ja kosteista, mutta niin
pian kun auringon säde pilkistäytyy esille, rientävät he takaisin
vuorillensa ja niiden rotkoihin. Usein tapahtuu etteivät he ehdikään
kylläksi pian pois, vaan sulaavat tiellä taikka joutuvat jonkun muun
onnettomuuden alaiseksi. Kuolemaan tuomitut rikolliset viedään sumeisen
ilman vallitessa alas jollekin lakeudelle, jossa ne sidotaan erääseen
paaluun auringossa sulamaan. Tästä maasta saadaan kaikellaisia
metalliksia paitsi kultaa, mutta ympäri maailman matkustavat kauppiaat
kuljettamaan näitä valmistamattomassa tilassa, sillä asukkaat, jotka
eivät siedä lämpeyttä, eivät itse kelpaa näitä metallitöitä tekemään.
Kaikki nämä maat, joista nyt olen antanut lyhyeitä kuvaannoksia, ovat
varsinaisen _Metsendorian_ suuren keisarin alammaisia; jonka tähden
myös kaikki merenkulkijat kutsuvat niitä yhteisellä nimellä:
_Metsendorialaiset saaret_. Tämä suuri ja kummituksellinen valtakunta
oli matkamme varsinaisena tarkoituksena. Kahdeksan päivän purjehtimisen
perästä Jäämaasta saavuimme me keisarilliseen pääkaupunkiin, jossa me
todellisuudessa keksimme kaiken, mistä runoniekat ovat runoilleet
eläimien, puiden ja taimien valtioista, sillä Metsendoria on, niin
sanoaksemme kaikkein järjellisten eläimien, puiden ja taimien yhteinen
isäinmaa. Mikä eläin ja puu tahansa saattaa täällä saavuttaa
kansalaisoikeuden, kun ne vaan alistuvat hallitukselle ja laeille.
Pianpa saattaisi luulla, että näin monien erilaisten ja eri
tavalla luotujen luomisten sekoitus saisi aikaan sekaannuksia ja
levottomuuksia. Mutta päin vastoin tämä erilaisuus tuottaa mitä
parhaita seurauksia, viisaitten lakien ja laitosten johdosta, jotka
kullekin näistä monellaisista alammaisista osoittavat sen vaikutusalan,
joka parhaiten sopii hänen luonnollensa ja taipumuksillensa. Niinpä
esim. valitaan hallitsijat jalopeurain suvusta, tämän heimon
ylevämielisyyden tähden. Norsut, tarkalla arvostelukyvyllänsä, istuvat
tavallisesti Neuvoskunnassa. Kameleonteista tehdään hovimiehet, sillä
ne ovat vaihtelevia ja osaavat aina "kääntyä myötötuuleen". Sotaväki
maalla muodostetaan karhuista, tiikereistä ja muista tämänlaisista
taistelunhimoisista eläimistä, jota vastoin meripalvelukseen valitaan
härkiä ja semmosia, koska meriväki tavallisesti on vakaata ja hyvää
väkeä ja elävät semmoiseen tapaan, että se pitää yhtä heidän raa'an
alkuaineensa kanssa. Täällä löytyy myös merisotaopisto, jossa vasikoita
eli merioppilaita (kadetteja) valmistetaan tuleviksi sotaupseereiksi.
Puista tehdään tavallisesti tuomareita, heidän synnynnäisen
pitkämielisyytensä tähden. Asianajajat yläoikeuksissa ovat tavallisesti
hanhia, ja prokuraattorit alaoikeuksissa harakoita. Ketuista tehdään
valtionlähettiläitä, konsulia, asiamiehiä ja lähetystön pöytäkirjuria.
Korpeista tavallisesti tehdään holhoojia ja kuolinpesän selvittäjiä,
kutut ovat filosoofia ja ennen kaikkia kielioppineita, osaksi sarviensa
tähden, joita he vähintäkin vastarintaa havaitessansa käyttävät
vastustajiansa vastaan, osaksi kunnia-arvoisen partansa tähden, joka
heidät eroittaa muista luoduista. Hevoset ovat pormestaria ja
neuvosmiehiä. Herrasmiehiä, maanviljelijöitä ja talonpoikia ovat
käärmeet, myyrit, rotat ja hiiret. Kirjeenkantajat ja kurjeerit
tehdään linnuista. Aaseista, joilla on kimakka ja kiljuntaan vivahtava
ääni, tulee sopivia pappia ja lukkaria, rastaista laulajia ja
huilunpuhaltajia, kukoista yövartioita ja koirista portinvahtia.
Susista tulee rahastonhoitajia ja tullitarkastajia ja niillä on
haukkoja apureina.
Tämä käytännöllinen toimien jakaminen vaikuttaa, että julkiset virat
saavat hyviä hakijoita, ja että kaikki toimitetaan innolla ja
järjestyksellä. Sentähden saatetaankin tämä hallitus sanoa
mallikelpoiseksi, jonka mukaan kaikkien lainsäätäjien pitäisi
mukautumaan; sillä syyksi siihen, että niin monella muulla taholla
kelvottomia virkamiehiä löytyy, ei ole niin paljon luettava
kansalaisten yksinkertaisuutta, kuin se epäkohta ettei tarkasti oteta
huomioon jokaisen erityisiä taipumuksia; jos sitä vastoin
noudatettaisiin kaikella huolella ja ahkeruudella, niin että järkeville
ja kunnollisilla miehille annettaisiin etusija, ei yksityisten
ansioitten, vaan nähtävän etevän kelvollisuuden tähden siihen taikka
siihen virkaan, niin yleiset toimitukset saisivat siitä voittoa ja
valtio kokonaisuudessaan rupeaisi kukoistamaan.
Valtio, josta nyt puhun on parhaana todistuksena siitä kuinka
hyödyllinen ja tarpeellinen semmoinen asioitten järjestys on.
Metsendorialaiset aikakirjat kertovat että muuan keisari, _Lilakti_,
noin kolmesataa vuotta takaperin oli ruvennut toiseen tapaan
muodostamaan tätä lakia, ja anniskeli julkisia virkoja mitäkään
punnitsematta kenelle tahansa, joka yhdellä taikka toisella tavalla oli
jonkinlaista ansiota saanut itsellensä hankituksi; mutta tämä virkojen
lahjoittaminen umpimähkää sai aikaan niin monia ja tuntuvia epäkohtia
että koko valtio oli vaaraan joutumaisillansa. Muuan susi esim., joka
siihen asti oli kunnolla hoitanut itseänsä rahastonhoitajana, haki
tällä perustalla etevämpää virkaa ja pääsi raatimieheksi. Muuan puu
sitä vastoin, jota yleisesti kunnioitettiin etevänä tuomarina, tuli sen
johdosta rahastonhoitajaksi. Näiden takaperäisten virkaylennysten
kautta tehtiin siis samalla kertaa kaksi kelvollista henkilöä
yhteiskunnalle perin hyödyttömiksi. Edelleen: eräs kuttu eli filosoofi,
jota kaikki tiedemiehet suuresti pitivät arvossa hänen kykynsä ja
lujuutensa tähden puolustamaan mielipiteitänsä, pöyhistyi tästä
kiitoksesta ja haki huomattavampata ja näkyvämpätä yhteiskunnallista
asemaa, nimittäin ensimmäistä avonaista hovivirkaa, minkä se todella
saikin. Sitä vastoin sai muuan kameleontti hienon seuratottumuksensa ja
norjan luonteensa tähden julkisen professorin viran, jota hän haki
rahallisista syistä; sillä tavalla muuttui toinen aimo hovimiehestä
katalaksi filosoofiksi ja toisesta tuli sopimaton hovimies, sen sijaan
että hän ennen oli ollut etevä filosoofi. Tuo lujuus mielipiteittensä
puolustamisessa, joka on kaunistuksena filosoofille, ei ensinkään
kelpaa hovimiehelle, sillä kun helppokäänteisyys ja epävakavuus ovat
järkähtämättömiä ehtoja hovimieheksi kelpaamiseen, tulee hovimiehen
pitää enemmän kiinni siitä mikä on varmaa, kuin siitä mikä totta on, ja
aina kääntää viittansa sen tuulen mukaan, joka kaikkein korkeimmalta
suunnalta puhaltaa. Mutta se mikä on vikana hovin palveluksessa, se on
juuri hyvänä avuna yliopistossa, jossa itsepintaisuutta viimeiseen
kyvyntippaan puolustaa ajatustansa pidetään opin ja virkaan
kelvollisuuden todisteena. Sanalla sanoen: kaikkityynni, vieläpä nekin,
jotka sielunvoimien puolesta olivat yleisöä paremmat, tulivat näiden
muutettujen suhteittein kautta varsin voimattomiksi, ja valtio rupesi
horjumaan. Kun siis kaikkea uhkasi turmio, rohkeni muuan erittäin
järkevä elehvantti eli raatimies, nimeltä _Bakkari_, sanoa keisarille
mitä suostuttavimmin sanoin mitä onnettomuutta tämä uusi asioitten
laita ja järjestys toi mukanansa. Keisari havaitsi Bakkarin olevan
oikeassa, ja rupesi oitis menettelemään niin että kaikki
palautettaisiin vanhaan järjestykseensä, kuitenkaan ei äkkipäätä, vaan
sen mukaan kuin silloiset virkamiehet kuolivat ja heidän virkansa
tulivat avoimiksi. Tästä palveluksestansa isänmaalle, jonka hyvää
tekeviä vaikutuksia pian saatettiin ruveta oivaltamaan, kunnioitettiin
Bakkaria kunniapatsaalla joka vielä on pystyssä Metsendorian torilla.
-- Näitä seikkoja sanoi tulkkimme kuulleensa eräältä hanhelta, jonka
kanssa hän oli läheisessä ystävyydessä ja joka luettiin parhaimpien
prokuraattorien joukkoon koko kaupungissa.
Ensimmäinen, jota tuli laivallemme oli laiha susi eli tullitarkastaja,
seurassaan neljä haukkaa taikka tullinnuuskijata, joksi niitä
Euroopassa sanotaan. Nämä ottivat omiksi varoiksensa tavaroita kaikkea
mikä heidän mieleensä oli ja osoittivat sen kautta että he ymmärsivät
virkansa ja tiesivät noudattaa vanhoja yleisiä tapoja. Katteini oli
niin ystävällinen, että hän tavallisuuden mukaan salli minun seurata
itseänsä maalle. Niin pian kun me laskimme jalkamme rantasillalle tuli
eteemme kukko ja kysyi, miten tapana tässä maassa oli, matkamme
tarkoituksesta ja mistä me tulimme, minkä jälkeen se meni ilmoittamaan
vastauksemme päätullitarkastajalle. Tämä otti meidät kohteliaasti
vastaan ja pyytteli meidät päivälliselle luoksensa. Hänen rouvansa,
jota minä olin kuullut ylistettävän susien kaunottareksi koko maassa,
ei ollut läsnä. Syynä tähän oli, sen mukaan mitä sitte saimme tietää,
miehen mustasukkaisuus, joka vaikutti ettei hän uskaltanut sallia
kauniin rouvansa olla vierasten, ja varsinkin merimiesten katseltavana,
jotka himokkaina pitkän pidättyväisyytensä perästä tuskin ovat ehtineet
astua jalallansa maalle, ennenkun he rupeavat juoksemaan naitujen ja
naimattomien naisten perässä. Pöytävieraitten joukossa oli kuitenkin
useoita naisia; erään komendöörin rouva, joka oli valkea lehmä
mustilla pilkuilla. Hänen rinnallansa istui musta _kissa_,
hovimetsästysmestarin aviopuoliso, joka hiljan oli maalta muuttanut
kaupunkiin. Ruokanaapurikseni olin minä saanut kirjavan sian,
puhdistusinspehtoorin rouvan; tämän laatuiset virkamiehet otetaan
nimittäin mieluimmin sikojen suvusta. Hän olikin todella sangen
likainen, eikä nähtävästi ollut pitkiin aikoihin pessyt käsiänsä, mikä
on ylen tavallista hänen suvussansa, mutta muuten hän oli sangen
kohtelias, sillä hän tarjoili minulle tavan takaa saapuvilla olevia
ruokia. Tämä harvinainen kohteliaisuus hänen puoleltansa kiinnitti
jokaisen huomion puoleensa, sitä enemmän, kun ei hieno seurustelutapa
tavallisesti kuulu sikojen luontoon. Minä puolestani olisin ollut
hyvilläni jos hän olisi ollut vähäistä vähemmän kohtelias minulle,
sillä minusta ei ollut varsin mieluisata saada ruokaani sian
kynsistä. Tässä tulee nimittäin tietää, että asukkaat Metsendorian
keisarikunnassa kaikin puolin ovat vastaavien eläimien kaltaisia
meillä, paitsi että ne etukäpäliensä suhteen ovat varustetut käsillä ja
sormilla, ja kun niiden ruumiit ovat peitetyt karvoilla, höyhenillä
taikka villoilla ei niiden milloinkaan tarvitse vaatteita käyttää.
Rikkaita ei saata eroittaa köyhistä muuten kuin koristuksista, kullasta
tai hopeasta, helmistä taikka nauhoista, joita edelliset kantavat
kaulassaan tai kierävät sarviinsa. Komendöörin rouvalla esim. oli
semmoinen määrä nauhoja ja pitsiä päässänsä, että sarvet tuskin
tuntuivat. Hän pyysi anteeksi miehensä poissaoloa, kertoen että hänen
miehensä nimittäin, erään riidan johdosta, mihin hänkin oli
sekoitettuna täytyi keskustella kahden harakan eli asianajajan kanssa,
joiden seuraavana päivänä piti oikeudessa hänen asiaansa ajaman.
Aterian perästä puhutteli tuo kirjava sika kahden kesken meidän
tulkkiamme, milloin hän tälle uskoi että hän oli minuun rakastunut.
Tulkki lohdutti häntä ja lupasi hänelle myötävaikutustansa; apina
koetti nyt suostutella minua, mutta havaitessaan ettei hänen
kaunopuheliaisuutensa mitäkään auttanut, neuvoi hän minun pakenemaan,
sillä hän tiesi ettei tämä nainen epäillyt repiä ylös alaisin maata ja
taivasta voittaaksensa tarkoitustansa. Tästä päivästä minä pysyin
alati laivalla, varsinkin saatuani tietää että muuan tämän rouvan
vanhoista armastelijoista, eräs filosoofian ylioppilas, pelkästä
mustasukkaisuudesta vainosi henkeäni. Mutta eipä laivakaan ollut
riittävänä suojana tämän arvoisan naisen alituisia hyökkäyksiä
vastaan, sillä milloin asiamiehen kautta, milloin lemmenkirjeillä
runomittaan taikka suorasanaisina, koetti hän sulattaa jäätä
sydämessäni. Ellen minä siinä haaksirikossa, jonka sittemmin kärsimme,
olisi kadottanut näitä papereita, olisin minä saattanut antaa näytteitä
sikarunollisuudesta; pahaksi onneksi olen kuitenkin unhottanut kaikki
tyynni paitsi allaolevat rivit, jotka vielä muistan ja joissa hän
seuraavalla tavalla ylistää ulkonaista olentoansa:
Oi armahain! Kuin ruoste rautaa kuluttaa.
Mun eloin kuihtuu ja sinä kylmä oot; äl' harjaksiani
Sä pelkää; miltä näyttää puu kuin lehdetön
Se on; kuin ruma oisi hepo harjaton;
Oi onhan villa lampaallai, ja linnull' höyhen
Ja miesi sitte, hän parrattansa köyh' on!
[Tässä on suomennoksessa tahalla poljettu runomittaa, niinkuin
alkuteoksessakin se esiintyy. Suom. muist.]
Tavaranvaihto tehtiin niin pian että me jo muutaman päivän perästä
saatoimme lähteä vesille, mutta juuri kun olimme aikeessa lähtemään
viivytti meitä eräs riita, joka oli noussut meidän väen ja muutaman
Metsendorialaisen kesken. Syynä siihen oli tämä: erästä meidän
merimiehistämme, hänen ollessaan kävelyllä pitkin kaupunkia, ahdisti
muuan käki, joka ivalla kutsui häntä _periskomiksi_, mikä heidän
kielessänsä vastaa meidän komeljanttariamme; kun kujeilijat siinä
maassa tavallisesti ovat apinoita, oli käki pitänyt merimiehen
semmoisena. Mutta kun tämä ei ymmärtänyt leikkiä, antoi hän ivaajalle
jotenkin säännönmukaisen löylytyksen ja oli vähältä, ettei mies lyönyt
lintuparkaa kelvottomaksi. Käki huusi poliisia ja ne, jotka olivat
olleet tappelussa läsnä, haastettiin seuraavan päivän oikeudenistuntoon
todistajiksi. Sittekun nämä olivat kertoneet asian laidan lykättiin se
Raastuvan oikeudessa ratkaistavaksi. Merimiehen, joka ei osannut maan
kieltä eikä tuntenut oikeuden-käyntioloja Metsendoriassa, täytyi ottaa
itsellensä harakan oikeudenkäynti-apumieheksi. Raastuvanoikeus julisti,
tunnin kestäneen tutkimuksen perästä, sen tuomion, että käen, joka oli
riidan alkajana ollut, tuli vetää sakkoa kotorauhan rikkomisesta ja
maksaa riitakumppaninsa oikeudenkäyntikulut, jotka tavalliseen tapaan
katosivat asiamiehen taskuun. Neuvoskuntaan, mikä tämän asian tuomitsi,
kuului pelkkiä hevosia, joista kaksi oli pormestaria ja neljä
raatimiestä. Oikeudessa istui myös kuusi varsaa, jotka kokelaina myös
saivat antaa lausuntonsa, mutta eivät ottaneet osaa päätöksiin. Sen
mukaan mitä kuulin löytyi samallaisia taimistoja kaikissa
oikeudestoissa ja virkakunnissa, joista viran avonaiseksi tultua
otettiin parhaimmat.
Sittekun me onnellisesti ja mieliksemme olimme saaneet asiamme selville
sekä täyttäneet laivan kalliilla tavaroilla, lähdimme me kotomatkalle.
Me olimme tuskin päässeet avoimelle merelle ennenkuin meidän täytyi
tyynen tähden jäädä paikallemme. Muutamat meistä huvittelivat itseänsä
ja muita pyytäen kaloja tuohustamalla, toiset koettivat joillakin
viettelevillä syöteillä valloitaa vastustavia saaliita. Pian saapui
kuitenkin pieni vihuri ja ilolla me näimme purjeemme ilmalla täyttyvän.