maalattu, harjattu ja kammattu lähti hän minun kanssani presidentin
palatsille, perässänsä ainoasti kolme palvelijaa. Tultuansa eteiseen
otti hän kengät jaloistansa, ettei hän olisi liannut marmorilaattiata.
Me saimme odottaa kokonaisen tunnin ennenkuin meidät ilmoitettiin
presidentille emmekä sittekään päässeet sisälle ennenkuin isäntäni oli
antanut juomarahoja, millä tavalla tässä maassa ostetaan palvelijoitten
suosio. Presidentti istui korkealla, kullatulla tuolilla, ja nähtyänsä
minun isäntineni astuvan huoneesen purskahti hän tavattomasti nauramaan
ja teki semmoisen määrän tyhmiä ja naurettavia kysymyksiä että minun
rupesi koko ruumiiltani hikeä valuamaan. Jokaisen vastauksen kuultuansa
nauraa honotti hän irvistäen niin että nenänsä rypistyi. Minä otaksuin
että naurettavaisuutta ja narrimaisuutta täällä pidetään suuressa
arvossa, ajatus minkä salaa uskoin isännälleni. Mutta tämä vakuutti
minulle että presidentti oli erittäin lahjakas mies. Kuinka ylen
nerollinen hän oli, kävi parahiten selville tuosta äärettömästä
määrästä erilaisia toimituksia joita hallitus oli hänelle uskonut
vaikka hän vasta oli varsin nuori mies. Hänen käsityskykynsä oli
niin vilkas ja nopea, että hän saattoi selvittää mitä tärkeimmät
asiat viinilasin ääressä, olipa hänellä tapana päivällis- ja
ehtoollis-aterian aikana, odottaessaan uutta ruokalajia, tehdä
suunnitelman uuteen asetukseen. Kun kysyin kuinka kauvan tuommoiset
asetushätikkötyöt pysyivät voimassa, vastasi hän minulle, että ne
ylipäänsä ovat noudatettavina kunnes neuvoskunta katsoo hyväksi ne
jälleen kumota.
Sittekun presidentti puolen tunnin ajan yhä oli lörpötellyt minun
kanssani, millä ajalla hän oli yhtä vilkas kielensä puolesta kuin
meidän parturimme kotona, kääntyi hän isäntäni puoleen ja ilmoitti
aikomuksensa olevan ottaa minun palvelijoittensa joukkoon, koska hän
raskaan käsityskykyni johdosta saattoi päättää että minä olin syntynyt
hullujen maassa ja tyhmyyden tähden turvissa ja etten minä siis
kelvannut mihinkään tärkeämpään toimeen.
"Niin," sanoi isäntäni, "minä olen todella havainnut jonkinlaisen
synnynnäisen tylsyyden hänessä, mutta jos hänelle vain suodaan aikaa
ajattelemiseen, arvostelee hän asioita sangen järjellisesti."
Tähän vastasi presidentti:
"Olkoonpa niin, mutta täällä me tarvitsemme nopea-aatteisia miehiä, kun
asioiden paljous ei siedä vitkallisuutta."
Hän rupesi nyt tekemään minulle koko joukon nenäkkäitä kysymyksiä
jäntereitteni voimasta, ja kehoitti minun nostamaan erästä raskasta
painoa, joka oli laattialla, ja kun tämä minulle ponnistuksetta
onnistui sanoi hän:
"Luonto on, mitä sielusi lahjoihin tulee, kohdellut sinua äitipuolen
tapaan, mutta on tämän puuttuvaisuuden palkinnut ruumiinvoimilla."
Minut käskettiin nyt hetkiseksi poistumaan toiseen huoneesen, jossa
palvelijat ottivat minun sangen ystävällisesti vastaan, mutta samalla
kiusasivat minua hirmuisesti lipeällä kielellänsä, alinomaisella
papatuksellansa ja kummallisilla kysymyksillänsä. He latelivat minulle
semmoisen määrän kysymyksiä meidän maailmastamme, etten minä lopuksi
tietänyt mitä piti vastaamani, ja kuinka jatkoinkin ja vähä välillä
pistin valhetta sekaan en saattanut heidän uteliaisuuttansa tyydyttää.
Vihdoin tuli isäntäni sisähuoneesta ulos ja ilmoitti minulle, että
Hänen Ylhäisyytensä oli ottanut minun hovipalvelijoittensa joukkoon.
Presidentin edellisistä virkkauksista saatoin jotenkuten ymmärtää että
se virka, jonka olin saanut, ei ollut erityisestä merkityksestä vaan
olin minä korkeintaan määrätty linnanvoudiksi taikka hovimestariksi.
Kysymykseeni tämän seikan laidasta vastasi isäntäni:
"Hänen ylhäisyytensä on erityisen suosion osoitteena ottanut sinun
ensimmäiseksi kantajaksensa, josta saat palkkaa kaksikymmentä viisi
_sterkulaattia_ (noin 300 markkaa meidän rahassamme); hän on sitä
paitsi luvannut ettei sinun tarvitse olla palvelukseksi muille kuin
hänelle itselle ja Hänen Armollensa Presidentin rouvalle."
Tämä vastaus iski minuun kuin ukkosen nuoli, ja mitä vaikuttavimmalla
tavalla koetin minä selittää isännälleni kuinka kohtuutonta oli näin
halvassa toimessa pitää "parempain ihmisten lapsia". Mutta
hovipalvelijat katkasivat murhevirteni, kokoontuivat miehissä
ympärilleni ja olivat vähältä tukehduttaa minut tomppelimaisilla
onnitteluillansa. Minut osoitettiin vihdoin pieneen huoneesen, jossa
illallinen oli pantu esille. Syötyäni hiukan ja saatuani tiedon
vuoteestani menin heti levolle, mutta olin niin liikutettuna
mielessäni, että minun oli mahdoton nukkua. Alinomaa pyöri mielessäni
tuo ylpeä paremmuuden tapa, jolla nämä apinat minua kohtelivat, ja
spartalaisen kärsiväisyyttä todella kysyttiin tämmöisen katkeran
loukkauksen kestämiseen. Minä surin onnetonta kohtaloani, joka täällä
tuntui paljon tukalammaksi kuin Natsaarilla, ja minä sanoin itselleni:
"Mitähän tuo suuri Kadoki, Pootualaisten suurkansleri, elämästänsä
pitäisi jos hän tulisi tänne? Häntä tuskin katsottaisiinkaan, häntä,
joka tarvitsee kokonaisen kuukauden ehdotuksen tekemiseen. Mitähän
tulisi Palmkan kohtaloksi tässä maassa, jossa neuvosherrat keksivät,
laativat ja kirjoittavat lakimääräyksen suurusta syödessänsä?"
Kaikesta, mitä tähän saakka olin huomannut, oli varsin päivän selvää
että minä viisaitten maasta olin joutunut narrien pääkortteeriin. Perin
menehtyneenä minä vihdoin vaivuin uneen. Minä en tiedä kuinka kauvan
untani kesti, sillä yön ja päivän eroa ei ole täällä olemassa; pimeys
tulee ainoasti silloin kun Natsaari määritetyllä ajalla tulee maan
kuoren ja maanalaisen auringon välitse ja silloin peittää sen. Paitsi
tätä ajoittain palajavata kokonaista auringonpimennystä ei löydy
mitäkään vuodenaikain eroitusta, kun aurinko aina on yhtä etäällä
maankuoresta.
Minä en ollut vielä hevin ehtinyt herätä ennenkun eteeni ilmestyi
marakatti, joka ilmoitti itsensä minun virkaveljekseni ja joka toi
mukanansa kaikellaisia vöitä ja irtohännän, minkä hän sitoi kiinni
peräpuoleeni että minä tulisin toisten apinoitten kaltaiseksi. Sitte
käski hän minun olemaan valmiina, sillä presidentti piti tunnin perästä
kannettaman yliopistoon, johon hän ynnä toiset Neuvostokunnan herrat
olivat saanut kutsumuksen läsnäolollansa kunnioittamaan eräitä
tohtorinvihkiäisiä, joiden piti tapahtuman kello neljätoista
aamupäivällä. Tässä lienee tarpeen ilmoittaa, että vaikkei päivää ja
yötä saateta eroittaa, koska aina täysi päivä vallitsee, jaetaan
kuitenkin päivä määrättyihin tunteihin, puoliin tunteihin ja
neljänneksiin kelloilla taikka tuntilaseilla, niin että
martinialaiseen vuorokauteen menee kaksikolmatta tuntia. Vuosi
luetaan Natsaari-kiertotähden kulun mukaan, joka tekee retkensä
auringon ympäri puolta lyhyemmässä ajassa kuin maankuori.
Kello neljätoista me siis kannoimme Hänen Ylhäisyytensä kullatussa
kantotuolissa yliopistoon. Astuessamme juhlasaliin näimme sillä monta
maisteria ja tohtoria jo istuvan rivissä. Kaikki nousivat seisomaan ja
kääntyivät selin Hänen Ylhäisyyteensä, hänen kulkeissaan heidän
ohitsensa; tämä on suuri kohteliaisuuden osoitus, ja sentähden he
kuluttavat niin suuria kustannuksia häntänsä koristamiseen ja
nauhoittamisen. Minusta tämä takaperäinen tervehtämistapa tuntui sekä
tyhmältä että naurettavalta, sillä selkänsä johonkuhun henkilöön
kääntäminen osoittaa meillä kylmämielisyyttä ja halveksimista; mutta:
kullakin maalla on oma tapansa. Mainitut tohtorit ja maisterit istuivat
salin molemmilla sivuseinillä, ja salin yläpäässä oli puhujatuoli
sijoitettu, missä tällä kertaa oli se apina, joka piti tohtoriksi
vihittämän. Ennenkun vihkimystoimitus tapahtui pidettiin väitös eräästä
tieteellisestä teoksesta, jolla oli tämä nimi: "Fyysillinen
inauguraalidissertatiooni [luonnontieteellinen vihkimys-tiedeteos],
jossa esitellään ja selvitetään tuo tärkeä kysymys: tuleeko se ääni
minkä kärpäset ja muut hyönteiset lentäessään saavat aikaan, suusta vai
perästä." Vihittävällä oli puolustettavana edellinen mielipide, mutta
opponentit eli vastaväittäjät vastustivat tätä niin tulisesti, että
minä jo pelkäsin verisen tappelun tulevan tämän sanasodan päätökseksi,
ja kuka tietää kuinka olisikaan käynyt elleivät senaattorit olisi
nousseet ylös ja virka-arvollansa hillinneet tämän puuskan. Väitöksen
ajalla soitettiin huilua; muuan huilunpuhaltaja oli nimittäin
saapuvilla joko kovilla äänillä elähyttämässä taistelevia, jos he
rupeaisivat laimentumaan, taikka vienoilla säveleillä hillitsemässä
heidän liiallista intoansa. Nämät ja muut keinot eivät kuitenkaan
tavallisesti mitäkään hyödytä, sillä eipä olekaan helppo asia noudattaa
kohtuullisuutta, kun tärkeistä asioista väitellään, mistä me kyllä
olemme kokemuksen saaneet omassa maailmassamme, jossa sekavia
kysymyksiä käsitellään yhtä suurella tulistuksella. Kuitenkin taukosi
tämä riita, joka näytti verta ja murhaa uhkaavalta, yhtäkkiä
molemmanpuolisella kiitoksella ja onnittelemisella, ihan niin kuin
meidänkin akademioissamme, jossa väitöksen tekijä vanhaan totuttuun
tapaan aina astuu puhujatuolilta voittajana.
Sittekun väitös oli loppunut toimitettiin vihkimys seuraavilla
tempuilla: Kandidaatti asetettiin keskelle salia, minkä jälkeen kolme
työapuria vakavin ja vitkallisin askelin lähenivät häntä ja kaatoivat
sangollisen kylmää vettä hänen päällensä. Sitte he valelivat häntä
hyvänhajuisella rasvalla ja savustivat häntä myös hyvänhajuisella
savulla sekä antoivat hänelle annoksen ylöstysainetta. Sittenkun kaikki
tämä oli tehty mitä suurimmalla juhlallisuudella ja alasvaivutetuin
päin, julistettiin hän lainmukaisesti vihityksi tohtoriksi. Ylen
ihmeissäni näistä kummallisista tempuista kysyin eräältä oppineelta
mitä tämä meno merkitsi. Hän valitti taitamattomuuttani ja vastasi,
että vesi, savutus ja ylöstysaine osoitti vihityn nyt päässeen kaikista
vanhoista virheistänsä ja heikkouksistansa ja hänen tuli nyt huolehtia
saada ja pitää rahvasta ylemmällä olevata katsantotapaa. Tämän tiedon
saatuani minä häpesin osoitettua tyhmyyttäni, ja ihailua täynnä en minä
uskaltanut tehdä useampia kysymyksiä, etteivät saisi sanoa minun nyt
vasta ensi kerran olevani hienojen ihmisten parissa.
Toimituksen lopetti kajahtava toitotus rummuilla, huiluilla ja
torvilla. Uusi tohtori poistui puettuna vihreään vaippaan, vyö
suolillansa, ja koko tämä oppinut seura saattoi hänen kotio; mutta kun
hän ei ollut aatelissukua, ei häntä kuljetettu kantotuolissa vaan häntä
vedettiin jonkinlaisella kelkalla jonka edellä kulkui huovia pitkissä
kauhtanoissa. Päivän juhlallisuus lopetettiin, vanhaan totuttuun
tapaan, uhaallisilla kemuilla ja paremmanlaisella perähuvilla, jossa
ryypiskeltiin niin tuimasti, että useimmat eivät omin neuvoinsa
päässeet kotio vaan he kannettiin sinne ja saivat muutaman päivän olla
lääkärin hoidossa tullaksensa taas omaan tilaansa. Ei mitäkään siis
puuttunut tässä juhlallisessa menossa, vaan oli se alusta loppuun
niinkuin piti; ja minä saatan vakuuttaa etten minä milloinkaan ole
ollut läsnä kaikissa pikkuosissansakin enemmän yliopistollisissa
vihkiäisissä ja etten milloinkaan ole nähnyt kandidaattia
laillisemmaksi tohtoriksi vihittävän.
Riita-asioita ratkaistaan tuomioistuimissa erittäin nopeasti, niin että
minulla on täysi syy ihailla tuota rivakkuutta ja tarkkaa älyä, joka on
tämän kansan tunnusmerkkinä, sillä ei ole ensinkään harvinaista että
tuomari, jo ennenkun asianajajat ovat ehtineet puheensa lopettaa,
nousee seisomaan, ja lausuu ajatuksensa yhtä ketterästi, kuin muotonsa
puolesta täydellisesti. Minä kävin usein oikeuksissa tutkiakseni
martinialaista oikeudenkäyntitapaa. Ensi silmäyksellä näyttivät minusta
päätökset aina hyvin perustetuilta ja johdetuilta luonnollisesta
kohtuullisuuden tunteesta, mutta tarkemmin niitä tutkittuani havaitsin
minä ne siihen määrään vääriksi, ulkopuolisiksi ja täynnä vastamieliä,
että minä mieluummin olisin tyytynyt arpanopon määräämään kuin näiden
tuomarien tekemään päätökseen.
Tämän kansan laeista en saata sanoa mitäkään, niiden pysymättömyyden
takia, sillä laki ja oikeus on täällä vuotuisen vaihdoksen alainen
niinkuin pukukin. Niinpä rangaistaankin moni lainrikkomisista, jotka
eivät olleet rikoksia silloin kun teko tapahtui, ja moni tuomitaan
ainoasti sillä perusteella, että teot, jotka ennen olivat sallituita,
sittemmin, uuden lain mukaan, olivat tulleet rangaistuksen alaisiksi.
Tästä syystä vetoovat kaikki alemmista ylempiin oikeuksiin, siinä
toivossa että silloin voimassa oleva laki ehtii riidan jatkuessa
muuttua. Varsinaisena syynä tähän on se, että kansa kiiruissaan liiaksi
hätiköitsee lainsäädännässään. Tähän saatetaan lisätä että kansa niin
himoitsee uutta ja uutisia, että se pian väsyy hyödyllisimpiinkin
lakeihin ja suhteisin ainoasti sentähden että ne vähäistä pidemmän ajan
ovat olleet voimassa.
Asianajajia pidetään täällä suuressa kunniassa heidän väitöksissä
esiintyvän nokkeluutensa ja viisastelevaisuutensa tähden, ja muutamat
täällä löytyvistä asianajajista ovat niin taitavat sananlaadinnassa
etteivät ne milloinkaan ota ajaaksensa muita kuin epäiltäviä ja vääriä
asioita, ainoasti näyttääksensä mikä tavaton taito heillä on suun
pieksemisessä, ja kuinka he kykenevät mustan valkeaksi tekemään.
Tuomarit tuomitsevat usein väärän asian hyväksi, ainoasti sentähden
että sitä on taitavasti puolustettu ja että kaikkia muototemppuja on
huomioon otettu. Joskus saattaa kuulla heidän sanovan: "Kyllähän me
ymmärrämme asian olevan väärän, mutta kun niin suurta taitoa ja
johdonmukaisuutta on osoitettu sitä puolustettaissa, emme me saata olla
päästämättä inansa oikeuden kovuuden siteitä."
Oikeustieteen tohtorit antavat opetusta laissa ja oikeudessa eri
hinnoista, mikä riippuu riita-asian laadusta; esim. huonon ja väärän
asian puolustamisen, taikka, niinkuin Kreikkalaiset ennen sanoivat,
parantamisen taidon opetuksesta ottivat he palkkioksensa kaksikymmentä
sterkulaattia; jota vastoin opetuksesta ja neuvosta oikean asian
puolustamiseen ei tarvitse maksaa kuin kymmenen sterkulaattia.
Oikeusmuodot ovat niin monia ja laajoja että tuossa suuressa
paljoudessa toisensa perään ilmestyviä lakeja ja asetuksia on mahdoton
saada selville mitä laki oikeastansa määrää. Sillä kun Martinialaisilla
on erinomainen tarkkaälyisyys ja vilkas käsityskyky, halveksivat he
kaikkea semmoista mikä on yksinkertaisia ja selvää, pannen arvoa
ainoasti sille, joka on nokkelata, viisastelevata ja sekoittavata.
Sama on laita heidän uskontonsa suhteen, joka on ylenmäärin
epäkäytännöllinen ja joka vain on kokoelma tyhjiä tutkimuksia. Niinpä
esim. on heidän keskensä olemassa kaksisataa kolmekymmentä eri ajatusta
jumalan olennosta, ja kolmesataa yhdeksänkymmentäkuusi eri mielipidettä
sielun luonnosta ja ominaisuuksista. Martinialaiset eivät milloinkaan
käy kirkossa taikka jumaluusopillista esitelmää kuulemassa saadaksensa
"rakennusta sielullensa" taikka jotakin oppiaksensa, vaan ainoasti
kuullellaksensa sitä taitavuutta ja somuutta, jolla saarnamiehet taikka
opettajat lauselmansa lausuvat. Jota käsitettämättömämmästi nämä
puhuvat, sitä enemmän heitä kiitetään, sillä jos Martinialaiset jotakin
mielihyvällä rupeavat kuultelemaan pitää sen oleman semmoista, jota he
eivät ymmärrä. Kun he enemmän ottavat huomioonsa kieltä kuin itse
sisältöä, esiintyy heidän puhujiensa taito enemmän lauselmien
hienoudessa ja somuudessa sekä taidokkaissa käänteissä kuin
järjellisissä johtopäätöksissä ja älykkäissä todistuksissa. Minä siis
en milloinkaan uskaltanut suutani avata kristinopista, joka niinkuin
tiedämme on yksinkertainen, helposti ymmärrettävä, ja jonka
varsinaisena tunnusmerkkinä on koristamaton totuus.
Missäkään ei ehdotuksen tekijöitä pidetä niin suuressa kunniassa kuin
tässä maassa, ja jota mahdottomampi ja järjettömämpi jokin ehdotus on,
sitä suurempaa mieltymystä se voittaa. Kun kerran eräälle marakatille
selitin minkä laatuinen maanpallo oli ja sanoin hänelle että sen
ulkopuolisella kuorella asui ihmisiä, oli hänellä oitis se ehdotus
valmiina, että kaivoskäytävällä avattaisiin kulkutie ylämaailmaan. Tätä
ehdotusta kohtasi heti yleinen suositus, ja oitis muodostettiin
"ylimaallinen kauppayhtiö", johon asukkaat parvittain yhtyivät ja
ostivat osakkeita. Mutta sittekun koko maa hyvin oli saatu liikkeesen
tämän kauppayrityksen tähden, ja iso joukko perheitä, jotka olivat
näitä osakkeita ostanut, oli joutunut kurjaan taloudelliseen tilaan,
oivallettiin vihdoin kuinka mieletön tämmöinen tuuma oli ja koko
yrityksestä luovuttiin. Ehdotuksentekijä, joka oli tuottanut maalle
niin suuria kustannuksia, pysyi kuitenkin vapaana; häntä ei vedetty
edesvastaukseen huimauspuuhastansa, vaan sai päin vastoin ylen määrin
kiitosta, sillä Martinialaiset sovittavat tämmöisiin kohtiin erästä
sananlaskua, joka on näinkuuluva:
"Jos loppu tulikin huonoksi,
niin puuhaa nero kaunisti."
Kun perinpohjin olin ehtinyt tutkia tämän kansan luonnetta, rupesin
pyrkimään siihen, että yrityksellä samaan uutisehdotuspuuhaan päin
saavuttaisin mainetta Martinialaisissa ja samalla parantaisin asemaani.
Tarkasti havaitsemalla ja seuraamalla asiansuhteita, oivalsin minä yhtä
ja toista, joka oli parannuksen tarpeessa: minä havaitsin että maa oli
siunattu taiteilijoilla, mutta että se kärsi suurta todellisten
käsityöläisten puutetta. Minun ensimmäinen ehdotukseni siis tarveus ja
arvoton loisto vaikuttaa, pilkalla ja halveksimisella. Minä suutuin
itseeni oman tyhmyyteni tähden ja ajattelin: "sinä olet päämestari
narrien joukossa etkä ansaitse parempaa kuin että kaiken ikääsi saat
pitkittää kehnoa kuormaveturin virkaasi". Kuitenkaan en päästänyt
rohkeuttani rappeutumaan; mutta kun havaitsin ettei ollut mitäkään
voittamista hyödyllisillä ehdotuksilla päätin koettaa eikö minun
jollakin hulluinhuoneen omaisella ehdotuksella onnistuisi nousta
alhaisesta asemastani yhteiskunnassa. Minä uskoin tuumani eräälle
järkevälle marakatille ja hänkin kehoitti minua näillä sanoilla:
"Tee teko semmoinen, josta maksanut moni on päänsä,
Toimista jos nousta sa tahdot..."
Ja kun hän edelleen minulle huomautti että täällä löytyi monta, jotka
vain vihellyspillejä ja lastenleluja uusimalla, mutta varsinkin
keksimällä uusia kuosia pukujen suhteen, olivat tulleet kansakunnan
erityiseen suosioon, havaitsin minä ettei täällä ollut muuta tehtävänä
kuin ruveta houkkioksi houkkioiden parissa. Minä muistuttelin
mieleeni kaikkia mitä hurjimpia keksimyksiä ja puuhia Euroopassa, ja
tarkasti asiata punnittuani, päätin tehdä ensi yritykseni niillä
päänkoristeilla, joita me kutsumme _peruukoiksi_. Minä havaitsin että
maassa löytyi runsaasti kuttuja, joiden karvanahka kelpaisi
tarkoitukseen, ja kun Herraansa mennyt holhoojani pidemmän ajan oli
harjoittanut peruukkamestarin ammattia, en minä ollut perin tottumaton
tähän taitoon. Minä valmistin siis kutun karvoista peruukan, joka sopi
minun päähäni, ja näytin itseni tämä koristus päässäni presidentille.
Hän osoitti mitä suurinta ihmettelemistä tätä uutta outoa esinettä
nähdessään; otti peruukan minun päästäni, pani sen omaan päähänsä ja
riensi kuvastimen eteen katsomaan "kuinka se häntä vaatetti." Hän
mielistyi niin tähän uuteen pääkappaleesen, että hän riemuiten
huudahti: "Haa! Minä olen jumalien kaltainen!" ja kutsutti puolisonsa
huoneesen ottamaan hänen iloonsa osaa. Hänkään ei ollut vähemmin
ihastunut kuin miehensä, syleili häntä ja vakuutti ettei hän koko
elämässään ollut nähnyt niin kaunista, johon mielipiteesen kaikki
talonväki ja palvelijat riensivät yhtymään. Sitte kääntyi presidentti
minun puoleen ja sanoi:
"Oi _Kakidora_! Jos tämä sinun keksintösi yhtä paljon miellyttää
valtiota kuin minua, saat itsellesi odottaa mitä suurimpia
kunnianosoituksia valtiolta."
Minä kiitin alammaisimmasti ja jätin oitis hänen ylhäisyydellensä
hakemuksen, pyynnöllä että hän veisi sen Neuvoskunnalle. Tässä
hakemuksessa minä puolustin ja selitin keksintöni hyvyyttä ja
ansiollisuutta seuraavin sanoin:
"Heidän Ylhäisyytensä,
Korkea- ja jalo-syntyiset,
Korkeasukuiset,
Korkeasti viisaat ja
Korkeaoppiset
Herrat Neuvosherrat!
Hillitsemätön halu, pienen tilani ja kykyni mukaan, saattaa olla apuna
valtion edun edistyttämiseen, on yllyttänyt minun ajattelemaan ja
valmistamaan uuden, tähän saakka tuntemattoman pään peitteen, jonka
minä täten kaikessa alammaisuudessa jätän ja alistan Korkeasti oppineen
ja valistuneen Neuvoskunnan arvosteltavaksi, ensinkään ottamatta
epäilläkseni sitä, että se armollisesti otetaan vastaan, ennen kaikkia
siihen katsoen, että minun keksintöni tarkoittaa kansakunnan
kaunistusta ja kunniaa sekä koko maailmalle todistaa sitä, että samaten
kuin martinialainen kansa voittaa kaikki muut kansat hyvien avujen ja
älyn puolesta, se myös on ensimmäisenä puvussansa ja semmoisissa
ulkonaisissa kaunistuksissa, jotka koroittavat ruumiin arvollisuutta ja
miellyttäväisyyttä. Minä vakuutan pyhästi, etten minä tarkoita omaa
etuani enkä myöskään vaadi mitäkään palkintoa työstäni; minä katsoisin
itseni kylläksi palkituksi jos minun olisi onnistunut edistyttää
yleistä hyvää ja kansakunnan kunniaa. Mutta jos Korkeasti valistunut
Neuvoskunta puolestansa katsoisi minun palkintoa ansainneeni, otan minä
ilolla ja kiitollisuudella vastaan suosionnäytteen, joka, samalla kun
se antaisi kansalle uuden todistuksen Saman Korkean Neuvoskunnan
jalomielisyydestä, myös olisi kehoituksena muille ponnistautumaan
samallaisten ja toisten parempien keksintöjen tekemiseen. Ainoasti
tässä tarkoituksessa olen minä valmis ottamaan vastaan Neuvoskunnan ja
martinialaisen kansan kiitoksen. Sulkein itseni Korkeitten Herrojen,
Heidän Ylhäisyyksiensä, Neuvoskunnan ylhäisten jäsenten suosioon ja
hyväntahtoisuuteen, on minulla kunnia piirtää
Jalosukuisen Neuvoskunnan
Alammaisin palvelija
_Kakidora_."
Kun presidentti meni Neuvoskuntaan pani hän tämän hakemuksen peruukan
kanssa Neuvoskunnan eteen. Sen mukaan, mitä minä jälkeenpäin sain
tietää, pantiin kaikki muut keskustelukysymykset syrjään, -- siihen
määrään heitä miellytti ottaa tämä minun uusi keksintöni tarkemmin
tutkittavaksi ja keskusteltavaksi miten minun hakemukseen oli
vastattava. Melkein kaikki kohoittivat tämän suurellaisen teon pilviin
saakka, vakuuttivat sen oikein mestariteoksi, ylistivät mestarin nöyrää
mieltä ja puolustivat hänen palkitsemistansa. Ainoasti kaksi
Neuvosherraa uskalsi lausua tästä poikkeavan ajatuksen; mutta tämä
otettiin epäsuosiolla vastaan; he saivat taitamattoman ja
sivistymättömän nimen ja heille sanottiin lisäksi että he olivat
häpeäksi koko Neuvoskunnalle.
Niinpian kun keskustelu oli loppunut kutsuttiin minut sisälle. Kun minä
astuin huoneesen nousi vanhin marakatti seisaallensa ja sittekuin hän
valtion nimessä oli minua kiittänyt ja luvannut että työni ansion
mukaan palkittaisiin, kysyi hän kuinka pitkän ajan tarvitsisin
tuollaisen päänpeitteen tekemiseen. Minä vastasin, että minä pidin
itseni tarpeeksi palkittuna kun minun taideteokseni oli saavuttanut
niin suurten miesten hyväksymyksen; minä tahdoin ottaa tehdäkseni vielä
yhden peruukan valmiiksi kahdessa päivässä mutta, jos minun
käytettäväkseni tahdoittaisiin antaa muutamia käsityöhön kykeneviä
apinoita, joita saisin opettaa, saattaisin minä kuukaudessa tehdä
valmiiksi niin monta peruukkaa kuin koko kaupunki tarvitsisi. Tämän
kuulleessaan tuli presidentille kiiru sanomaan:
"Tässä ei ole ensinkään tarkoituksena, Kakidora-hyväseni, että tämä
kaunistus tulisi yleiseksi ja siten loukattaisiin sen pyhyyttä! Ei!
Aatelilla yksin olkoon oikeus sitä käyttää eroitukseksi halvasta
rahvaasta."