etteivät he milloinkaan näyttäneet väsyvän sen lukemiseen. Pikkupuut
juoksentelivat pitkin kaupunkia ja kaupittelivat tätä kirjaa kaduilla
ja kujilla huutaen: "Hovikurjeeri Skabban matka maailman ympäri!"
Pöyhistyneenä tästä suotuisasta menestyksestä rupesin minä ohjaamaan
katseeni ylemmälle ja toivoin virkaa, josta saisin mainetta ja arvoa.
Mutta koska näytti siltä kuin olisin minä turhaan saanut odottaa tätä,
annoin minä ruhtinaalle anomuksen, jossa lähemmin selitin ja ylistin
teostani, ja pyysin jonkinlaista palkintoa osoitetuista ansioistani.
Ruhtinas, joka aina oli hyväntahtoinen, antoi rukousteni käydä
sydämellensä ja lupasi armollisesti tehdä jotakin hyväkseni. Tosin hän
pysyikin lupauksessansa, mutta armo pysähtyi vain siihen, että sain
lisäyksen palkkaani. Minä olin odottanut varsin toista palkintoa
teostani, enkä sentähden tyytynyt siihen mitä nyt olin saanut; mutta
kun en enään uskaltanut vaivata ruhtinasta valitin minä murhettani
suurkanslerille. Tämä ymmärtäväinen mies kuunteli valitustani
tavallisella ystävyydellänsä ja lupasi koettaa jotakin saada minulle
toimeen, mutta neuvoi minun samalla poikkeamaan mahdottomasta
pyynnöstäni ja enemmän muistamaan vähäpätöisyyttäni ja kehnoa
ymmärrystäni. "Luonto", sanoi hän, "on sinua äitipuolen tapaan
kohdellut, kieltäessään sinulta niitä sielunlahjoja, jotka oikeuttavat
tärkeämpiin virkoihin. Älä pyri semmoiseen, jota et voi saavuttaa;
kokemallasi olla toisten kaltaisena, sinä hukkaat itsesi. Ja jos sinä
todella saisit mitä sinä mielettömyydessäsi pyydät, niin olisi tämä
lainrikos, josta ruhtinas saisi enimmän kärsiä. Tyydy sentähden osaasi
ja herkene toivomasta semmoista mikä on selvässä riidassa luontosi
kanssa" -- Hän ei suinkaan kieltänyt ansioitani, ja kiitti minua siitä
kestävyydestä, jolla olin kärsinyt matkani hankaluuksia; mutta
"semmoiset ansiot", lausui hän pysyen ajatuksessaan, "eivät avaa tietä
virkojen saamiseen; sillä jos jokainen työ, jokainen ansio oikeuttaisi
ylhäisien virkojen saamiseen, niin jokainen käsityöläinen, maalari
taikka kuvanveistäjä, vaatisi palkkioksi itsellensä valtuuskirjan
raatimieheksi. Ansio piti epäilemättä palkittaman", arveli hän, "mutta
palkinnon piti tapahtuman saajan tilan ja työn mukaan, ellei tehtäisi
yhteiskunnalle vahinkoa taikka sitä saatettaisi pilkan esineeksi."
Tämä vastaus vaikutti minuun jollakin tavalla niin, että pitkän ajan
pysyin hiljaisuudessa ja olin vaiti. Mutta kun minusta rupesi tuntumaan
yhä katkerammalta eläminen ja kuoleminen alhaisessa asemassani, ryhdyin
vielä kerran tuohon vanhaan epätoivoiseen päätökseeni, mistä jo kerran
olin luopunut, että nimittäin päätin yrittää saada aikaan jotakin
muutosta yhteiskunnassa, ja sillä tavalla hyödyttäessäni maata
omaksikin edukseni saisin ylennystä.
Vähäistä ennen kun olin matkallani lähtenyt olin mitä huolellisimmasti
ja tarkimmasti tutkinut ruhtinaskunnan suhteita, saattaakseni tuoda
esille sen tuntuvimmat puutteet ja ehdoittaa keinoa niiden
parantamiseksi. Asetuksista _Kokleku_-maassa olin huomannut, että
valtio elää huonolla perustuksella siellä missä naisilla on pääsö
julkisiin virkoihin, koska nainen luonnostaan on taipuvainen
turhamaisuuteen ja siis pyrkii laajentamaan valtaansa ja
arvollisuuttansa äärettömiin, ja harvoin antaa perää ennenkun hän on
saavuttanut rajattoman vallan. Minä päätin sentähden tehdä ehdotuksen
lakimääräyksestä, joka sulkisi naisen kaikesta osallisuudesta valtion
hallituksessa, ja minä toivoin saavuttavani tarpeeksi suurta
enemmistöä, koska ei minulla pitäisi käymän vaikeaksi selvällä ja
suostuttavalla tavalla tuoda esiin niitä epäkohtia ja sitä vaaraa,
jotka uhkasivat miehiä, elleivät he aikoinaan ryhtyneet hillitsemään
naisten itsevaltaisuutta. Jos edellytettäisiin että kokonainen kielto
naisen käyttämisestä valtion palveluksessa tuottaisi liian suuria
vaikeuksia vaadin minä että hänen valtaansa ainakin rajoitettaisiin.
Ehdoituksellani oli minulla kolminainen tarkoitus. Ensiksi hankkisin
sillä itselleni mainetta koska minä tiesin neuvon muuanta virhettä
vastaan valtionhoidossa; toiseksi minä tarkoitin vetää yleistä huomiota
järkeni ja neroni puoleen, ja sen kautta vähän parantaa nykyistä
asemaan; ja kolmanneksi minä tahdoin kostaa naisille kaikkea sitä
pilkkaa, mitä he olivat antaneet minun kärsiä; sillä miksi en sitä
samalla tunnustaisi että itsekkäisyys, omanvoitonpyyntö ja kostonhimo
olivat parhaat ehdotukseni yllyttäjät, vaikka minä viisaasti olin
varoillani siitä, ettei kettu korvani takaa pääsisi esille
pistäytymään. Minä en milläkään muotoa tahtonut minusta sanottavan että
minä, yleistä hyvää näön vuoksi ottaessani intoni esineeksi,
oikeastansa etsinkin vain omaa etuani, ja siis astuin semmoisien
ehdotusmestarien jälkiä, jotka aina olivat tahtovinansa valtakunnan
parasta, vaikka selvästi näytti, kun asiata tarkemmin punnittiin, että
oma voitto oli heidän kiivain yllyttäjänsä.
Minä tein ehdotukseni kaikella huolellisuudella, johon suinkin kykenin,
puolustin sitä mitä ankarimmilla todistuksilla, ja jätin sen niin
alammaisimmasti ruhtinaalle. Hän, joka aina oli osoittanut minulle
erityistä hyväntahtoisuutta, hämmästyi nähdessänsä näin rohkean ja
mielettömän ehdotuksen, jonka hän ennusti minulle turmiota tuottavan.
Hän koetti sentähden sekä rukouksilla että todisteilla saada minua
päätöksestäni luopumaan. Mutta kun minä turvallisesti luotin osaksi
ehdotukseni hyötyyn osaksi siihen puolustukseen, jota miespuoliselta
suvulta odotin ja jonka luulin pysyvän lujana puolellani tässä
yhteisessä asiassa, pysyin minä, huolimatta kaikista seurausten
muistutuksista, lujana päätöksessäni. Lain määräyksen mukaan taluttivat
minun nyt torille köysi kaulassani odottamaan neuvoskunnan päätöstä;
sittekun tämä oli kokoontunut, käsitellyt asiata ja ratkaissut sen,
annettiin päätös ruhtinaan allekirjoitettavaksi, minkä jälkeen eräs
kuuluttaja sen julkisesti julisti. Päätös oli kokonaisuudessaan näin
kuuluva:
"Tarkasti tutkittuamme selitämme, että ensimmäisen hovikurjeerin
Skabban tekemä ehdotus siitä, että naisten sukupuoli suljettaisiin
kaikista julkisista viroista, on semmoinen laatuansa, ettei sitä,
tuottamatta vaaraa valtiolle, saateta hyväksyä ja panna käytäntöön,
koska toinen puoli valtakunnan kansaa, joka on naisia, ehdottomasti
tulisi loukatuksi semmoisesta muutoksesta ja rupeaisi nurjaa mieltä
kantamaan hallitusta vastaan. Sitä paitsi pidämme me kohtuuttomana, että
puut, jotka ovat varustetut hyvillä ominaisuuksilla, suljetaan
semmoisista kunniaviroista, johon ne osoittavat itsensä arvollisiksi,
varsinkin kun jokaisen täytyy tunnustaa ettei luonto, joka ei
milloinkaan toimi tarkoituksetta, turhan tähden tuhlaa heihin niin
monia hyviä lahjoja. Me ajattelemme valtion edun vaativan, että
virkaylennyksissä enemmän otetaan huomioon taipumukset ja kyky, kuin
sukupuolisuus. Ja kun maa usein kärsii taitavien puiden puutetta, on
meidän mielestämme hurjaa ja mieletöntä muutoksella yhtäkkiä tuomita
puolet maan asukkaista, ainoasti sukupuolisuuden tähden, kelvottomiksi
ja kykenemättömiksi yleisiin toimiin. Tarkasti punnittuamme tämän asian
julistamme me tämän tuomion: 'Hurjasta, mielettömästä ja
ajattelemattomasta ehdotuksestansa on yllämainittu Skabba rangaistava
lain mukaan'."
Ruhtinaan kävi kovasti sydämelle ja sääliksi tämä minun onnettomuuteni,
mutta kun ei hänellä ollut tapana milloinkaan muuttaa mitäkään
neuvoskunnan päätöstä, kirjoitti hän sen alle ja vahvisti sen
sinetillänsä ja antoi sen julkisesti kuulutettavaksi; kuitenkin sillä
helpoituksella tuomiossa että minä, katsoen vieraan ominaisuuteni ja
kotoperääni uudesta ja peräti oudosta maailmasta, jossa nopea-aatteinen
pää katsotaan täydellisyydeksi, vapautettiin hengen rangaistuksesta;
mutta ettei kunnioitus lakia kohtaan mitään kärsisi tämmöisen
armeliaisuuden tähden piti minut suljettamaan vankeuteen koivukuun
alkuun asti ja silloin, samalla kuin muutkin rikolliset, lähetettämän
maankuoren sisäpuoliselle pinnalle.
Niinpiankun tuomio oli julistettu pantiin minä vankeuteen. Muutamat
ystävistäni neuvoivat minun vastustamaan tuomiota sillä perustuksella
että niin monta nuorta neiteä ja rouvaa oli ollut tuomarien joukossa,
joiden saatettiin sanoa tuominneen omaa asiaansa. Toiset
arvelivat minun menettelevän järkevämmin jos syyttäisin tästä
päähänpöllähdyksestä mukasyntynyttä tuhmuuttani, mikä oli
kansallisviaksi katsottava. Tämän jälkimmäisen neuvon minä kuitenkin
mitä jyrkimmästi hylkäsin, kunnioituksesta ylimaailmallisia
lähimmäisiäni kohtaan, joiden kunnia tuommoisesta tunnustuksesta minun
puoleltani kärsisi melkoisesti.
Kohta jälkeenpäin sain kuulla, että ruhtinas olisi ollut valmis
käyttämään armoitusoikeuttansa, jos minä vain vilpittömästi
tunnustaisin ajattelemattomuuteni, ja tämän olisi hän todella tehnyt
vaikka rahavarain hoitajatar _Rahagna_ kiihkolla sitä vastusti; mutta,
tunnustaakseni totuuden, olin minä sangen tyytyväinen tuomiooni, sillä
se toimi, joka oli minulle uskottu, oli minusta inhoittavampi kuin
kuolema ja sitä paitsi rupesin minä suuttumaan pidempään yhdessä-oloon
ja yhteisvaikutukseen näiden, käsitettämättömästä viisaudestansa
pöyhistyneiden puiden kanssa. Minä toivoin sitä paitsi saattavani saada
paremman onnen maankuorella, jossa kaikki vieraat, sen mukaan mitä olin
kuullut kerrottavan, poikkeuksetta otettiin hyvin vastaan.
KYMMENES LUKU.
Matka maankuoren sisäpuoliselle pinnalle.
Minä en ole vielä kertonut mitäkään tästä sangen kummallisesta
karkoituksesta maankuoren sisäpuoliselle pinnalle eli "ilmalaelle",
jota täällä maanalaisten kesken käytetään; tässä on juuri sopiva
tilaisuus antaa lukijalle käsitys tästä menettelystä.
Kahdesti vuodessa saapuu tänne muutamia erittäin suuria lintuja, joita
sanotaan _Kupakeiksi_ eli postilinnuiksi; ne jäävät tänne vähäksi
ajaksi ja lentävät taas pois määrätyillä ajoilla. Syy tähän
aikamääräiseen tulo- ja lähtömatkaan on jo pitkinä aikoina antanut
maanalaisille tiedemiehille aihetta moniin aprikoimisiin. Muutamat
oppineet otaksuivat että lintuja tänne viettelevät eräänlaiset erittäin
suuret kärpäset, joita tänä vuoden aikana löytyy suurissa määrin ja
joita linnut näyttävät himoitsevan; arvelu, minkä ainakin minä katson
täydesti todistetuksi siitä, että niinpiankun kärpäset katoavat niin
linnutkin lähtevät takaisin maankuorelle. [Tässä ja edelleen on
huomattava, että missä tätä sanaa näin käytetään, niin se aina
tarkoittaa maan _sisäpuolista_ kuorta, vaikkei sitä ole nimenomaan
sanottu; jota vastoin, jos _ulkopuolisesta_ on puhe, se silloin
sanotaan. Suoment. muist.] Selvästi näkyy, että määrätty luonnonvietti
on tässä perustana, jos katsotaan toisia lintuja, jotka määrätyillä
ajoilla, ja epäilemättä samasta syystä saapuvat eräihin maanosiin.
Toiset sitä vastoin arvelevat, että maankuoren asukkaat ovat varta
vasten opettaneet näitä lintuja tuomaan saalista muista maista varsin
niinkuin pyytihaukat ja muut metsästykseen opetetut linnut. Tätä
arviota näyttäisi puolustavan se varovaisuus, jolla linnut matkansa
päätettyä laskevat saaliinsa maahan. Muidenkin asiansuhteitten johdosta
tahdotaan tehdä uskottavaksi, että nämä linnut ovat joko taidolla
opetetut taikka järjellä varustetut, sillä kun aika on heillä käsissä
lähteä matkaan, käyvät ne niin kesyiksi että ne antavat itsensä ottaa
kiinni ja panna erään verkon alle, jossa ne sitte kärsiväisesti ovat
muutaman päivän hiljaa, syöden vain ennen mainittuja kärpäsiä, joita
jo ennestään on koottu melkoisia määriä tätä varten; kaikki tämä
sentähden että ne pysyisivät aloillansa kunnes kaikki valmistukset
maanpakolaisten poisviemistä varten ovat tehdyt. Tässä menetellään
seuraavalla tavalla: niihin verkkoihin tai silaka-kaluihin, jotka ovat
lintujen päälle jo ennestään pantuina, sidotaan kiinni muuan kaukalo
eli palmikkoverkko, jossa on juuri osavasti tarpeellinen tila
ihmiselle. Kun nyt linnut havaitsevat ettei niitä kauvemmin ruokita
kärpäsillä, kohouvat ne ilmaan ja lähtevät liitämään kotiopäin. Kaksi
porvaria Pootusta, jotka muista rikoksista olivat tuomitut tähän
maanpakolaisuuten, tekivät matkan samalla kerralla kuin minäkin. Toinen
niistä oli viisaustutkija, joka oli rohjennut uhkarohkeudella kohdella
lain käskyä ja julkisesti esitellyt ja puhunut jumalan olennosta ja
henkien luonnosta. Hän oli ensin saanut suoneniskurangaistuksen, mutta
kun hän pian tämän jälkeen uudestaan rikkoi lain saman asian suhteen
tuomittiin hän maanpakolaisuuteen. Toinen näistä oli raivio, joka
tuomalla esiin epäilyjä siitä olivatko uskonnot ja hallitukset
oikeutettuja, näytti tarkoittavan kumota molemmat. Hän kieltäysi
tottelemasta yleisiä lakeja, sanoen syyksi että kuuliaisuus
maalliselle esivallalle olisi vastoin hänen omaatuntoansa. Hänen
ystävänsä koettivat mitä tuntuvimmilla syillä voittaa tämän hänen
itsepäisyytensä, muistuttaen hänelle "kuinka moniin erhetyksiin
omatunto usein on syynä lauseensa ja kuviteltujen todisteittensa
kautta; kuinka usein synkkämielisyys ja epäterveelliset nesteet
sekoitetaan innon, omantunnon arkuuden ja päähän johdatuksen kanssa;
kuinka yksinkertaista oli tuoda todistukseksi omantunnon todistusta ja
kuinka häpeämätöntä oli vaatia että toisten pitää mukauduttaman
tunteensa uskon puolesta yhden vaatimuksen mukaan, koska heillä oli
täysi valta antaa omantuntonsa olla äänestämässä hänen omaatuntoansa
vastaan" Lopuksi koettivat he tehdä hänelle selväksi, "että se joka
itsepintaisesti vaatii että hänen omantuntonsa pitää oleman korkeimpana
tuomarina, ei ole ansainnut itsellensä kansalaisoikeutta, koska kunnon
kansalaisen tulee osoittaa kuuliaisuutta maan laeille, jota ei raivio
tahdo eikä taida tehdä niinkauvan kun hänen oma tunteensa on hänellä
ainoana ojennusnuorana." Mutta kun eivät kehoitukset eivätkä
todistukset saata mitäkään vaikuttaa raivion suhteen, niin hän
piintyneenä pahuuteensa ja auttamattomana karkoitettiin maasta
maankuorelle. Meitä oli siis kolme: yksi ehdotuksen tekijä, yksi
järkeisoppinen ja yksi raivio, jotka samalla kertaa teimme tämän
matkan.
Eräänä päivänä alkupuolella koivukuuta otettiin meidät vankeudesta ulos
ja vietiin kukin määrätylle paikallensa. Kuinka tästä hetkestä ruveten
toverieni kävi on minulta varsin tietämätöntä, sillä minä vain
ajattelin itseäni. Ehdittyämme tuolle määrätylle paikalle vartijani
heti "pakkasivat" minun tuohon nauhakaukaloon eli palmikkoverkkoon, tai
miksi sen sanoisin, ynnä myös muutaman päivän ruokatavarat. Pian tämän
jälkeen kun linnut havaitsivat, ettei niitä kauvemmin ruokittu, ne
ikäänkuin saivat kehoituksen lähtemään matkaan ja kohousivat ilmaan ja
lähtivät kiitämään eteenpäin tavattomalla nopeudella. Maanalaiset ovat
ylipäänsä sitä mieltä että Natsaari-kiertotähti on sadan peninkulman
päässä maankuoresta. Minä en saata varmuudella sanoa kuinka pitkän ajan
tätä matkaa kesti, mutta minusta oli kuin olisi retkeen kulunut noin
neljäkolmatta tuntia. Havaittuani kaiken luonnon pitkän ajan ollen
hiljaa ympärilläni rupesin vihdoin kuulemaan huumaavata melua, josta
saatoin ymmärtää etten ollut pitkän matkan päässä maasta. Nyt minä
tulin perin vakuutetuksi siitä, että linnut todella olivat opetettuja,
sillä ne laskeusivat maahan niin suurella varovaisuudella ja taidolla
ettei kaukalo saanut vähintäkään täräystä. Minä havaitsin kohta
ympärilläni koko joukon apinoita, joka teki minun koko lailla
levottomaksi sillä Natsaarilla olivat nämä olleet minun pahimpia
kiusanhenkiäni. Tämä levottomuuteni vielä yltyi kun sain kuulla heidän
lörpöttelevän ja papattavan keskenänsä, ja kun tulin havainneeksi
heidän naurettavan koreata pukuansa ja kuinka tyhmän mahtavasti he
käyttäysivät. Minä ymmärsin nyt että ne olivat maan asukkaita; mutta
tottuneena kuin olinkin kaikellaisiin mahdottomuuksiin ei löytynyt siis
mitäkään mikä olisi minua peräti hämmästyttänyt, minkätähden minä pian
taas sain rohkeutta, varsinkin kun huomasin että apinat mitä
hienoimmalla kunnioituksella ja kohteliaisuudella tulivat auttamaan
minua, heidän uutta vierastansa, kaukalon vankeudesta. Tuskinpa
tempukkaammin menetellään lähettiläitä vastaanotettaissa meidän
maailmassa. Yksi toisensa perään astui minun eteeni ja puhutteli minua
sanoilla "Pul asser." Usean kerran kuultuani tämän tervehdyksen
kerrottavan ja vihdoin vastattuani samoilla sanoilla, purskahtivat he
tavattomasti nauramaan, ja osoittivat koko joukolla naurettavia
liikkeitä erityisen ihastuksensa minun nopeasta käsityskyvystäni. Minä
huomasin heti että nämä asukkaat olivat kevytmielisiä, uteliaita ja
puheliaita. Kun he puhuivat, oli kuulija kuulevanansa rummun
päristystä, siihen määrään nopeasti seurasi sana toistansa ilman
hengenvetoa; ne olivat sanalla sanoen Pootualaisten suora vastakohta
sekä puvun ja kielen että tapojen ja ruumiin rakennuksen puolesta.
Aluksi he hämmästyivät nähdessään minun luomislaatuni, mutta heidän
hämmästyksensä varsinaisena syynä oli se, että minulta puuttui häntä;
sillä, kun kaikista järjettömistä eläimistä ei mikään ole enemmän
ihmisen kaltainen kuin apina, olisivat he pitäneet minun heidän omaan
sukuunsa kuuluvana jos vain tuo häntä olisi minulla ollut, varsinkin
kun ne aina ovat huomanneet kaikki muut Natsaari-kiertotähden asukkaat
varsin toisellaisiksi.
Heti maalle tultuani vietiin minut sangen suureen huoneukseen, joka oli
kauniisti järjestetty katon reunakoristeilla, peileillä, marmorilla,
uhkeilla huonekaluilla ja tapeteilla. Vartio oli sijoitettu
ulkopuolelle, josta saatoin ymmärtää ettei täällä mikään halpa apina
asunut; niinpä sainkin pian tietää että tämä oli itse pormestarin
asunto. Kun hän mielellänsä halusi puhua kanssani, määräsi hän muutaman
opettajan opettamaan minulle maan kieltä. Minä käytin tähän
neljänneksin vuotta, ja kun minä tämän ajan kuluttua jotenkin hyvin
osasin puhella heidän kanssansa luulin minä heissä herättäväni yleistä
ihmettelemistä nopean käsityskykyni ja hyvän muistini kautta. Mutta
opettajani olivat pitäneet minun siihen määrään huonopäisenä ja
raskasoppisena, että he kärsimättömyydessään olivat usean kerran olleet
vähältä jättää minut sikseni. Sentähden, samaten kuin minua Natsaarilla
nopean käsityskykyni tähden ivalla sanottiin _Skabbaksi_ eli
liianaikaiseksi sain minä näiltä apinoilta tylsyyteni tähden nimen
_Kakidora_, joka merkitsee pöllöpäätä; sillä täällä annetaan arvoa vain
sille, joka nopeasti käsittää asioita ja joka aimo tavalla saa suutansa
piestyksi.
Sillä ajalla, jona minulle opetettiin marakattien kieltä, vei isäntäni
minua usein pitkin kaupunkia, jonka tunnusmerkkinä kaikkialla näyttää
olevan komeus ja loisto. Tuskin saattoi päästä kulkemaan tuon suuren
vaunu- ja palvelijamäärän sekä tuon edestakaisin aaltoilevan
kansanpaljouden tähden. Mutta kaikki tämä oli ainoasti pikkuseikkoihin
luettavata verraten siihen hullupäiseen ylellisyyteen joka vallitsee
itse pääkaupungissa, jossa havaitaan ikäänkuin keskipisteesen koottuna
kaikki turhallisuus ja loisto, joka suinkin saatetaan ajatella.
Niinpian kun olin tämän maan kielen täydellisesti oppinut, vei isäntäni
minun tähän kaupunkiin, jossa hän aikoi lahjoittaa minun harvinaisena
lahjana eräälle neuvosherralle, jonka suosiota hän erittäin pyrki
saavuttamaan; sillä hallitus on ylimyksellinen ja koottuna Suuren
Neuvoskunnan käsiin, jonka jäsenet kaikki tyyni ovat vanhoista
aatelissuvuista. Ne, jotka eivät ole jalosyntyisiä, eivät milloinkaan
saata toivoa nousevansa ylemmälle kuin katteiniksi, rahaston hoitajiksi
taikka näiden arvoisiin virkoihin maakunnissa ja pienemmissä
kaupungeissa; joskus niistä kuitenkin joku koroitetaan pormestariksi,
kuitenkin ainoasti erityisten ansioitten johdosta. Niinpä esim. oli
isäntäni tullut pormestariksi hyvän päänsä takia, joka oli siihen
määrään rikas aatteista ja pään-pöllähdyksistä, että hän kuukauden
ajalla oli ehtinyt tehdä kahdeksankolmatta eri ehdotusta, ja vaikkei
ainoakaan niistä soveltunut maan tarpeesen eli hyväksi, todistivat ne
kuitenkin runsaasti varustetusta keksimyskyvystä ja vaikuttivat että
hän saavutti suuren maineen; sillä ei missäkään muualla koko
maanalaisessa maailmassa pidetä ehdotuksen tekijöitä niin suuressa
arvossa kuin tässä maassa.
Valtakunnan pääkaupungin nimi on _Martinia_, jonka mukaan koko maa on
saanut nimensä. Sillä on luonnonihana asema, uhkeita rakennuksia, se on
etevä kauppakaupunki varustettuna suurellaisella sotalaivatehtaalla.
Suuruutensa puolesta ei se ole paljon Pariisia pienempi. Tungos oli
kaduilla niin suuri että meidän, sanan oikeassa merkityksessä, täytyi
raivata itsellemme tien tullaksemme siihen osaan kaupunkia, jossa
presidentti itse asui; sillä hänelle isäntäni, pormestari, aikoi minun
lahjoittaa. Saavuttuamme palatsin läheisyyteen, riensi isäntäni erääsen
majataloon pukuansa järjestämään, saattaaksensa esiintyä
moitittamattomasti presidentin edessä. Oitis hänen ympärillensä
kokoontui suuri määrä palvelijoita, joita yleensä sanottiin
_maskatteiksi_ ja jotka olivat kaikkien niiden palvelukseksi, mitkä
aikoivat käydä jonkun ylhäisen herran luona. Nämä maskatit harjaavat
vaatteet, pesevät pois likapilkut ja niillä on erittäin suuri kyky
panemaan kuntoon kaikkea mikä jollakin tavalla on epäjärjestykseen
joutunut. Yksi niistä otti heti haltuunsa pormestarin miekan
hivuttaaksensa kiiltäväksi. Toinen koristi hänen häntäänsä suurella
määrällä nauharuusuja monissa värivivahteissa, sillä nämä apinat eivät
pidä mitäkään niin tärkeänä kuin saada häntänsä somasti koristetuksi,
niin, löytyispä siellä neuvosherroja -- mutta varsinkin heidän
rouviansa -- jotka juhlallisiin tiloihin kustantivat häntäänsä
vähinnäkin puolentoista tuhatta markkaa meidän rahassamme. Muuan
maskatteista käytti "passaria" tarkasti mitataksensa olivatko puvun
kaikki eri osat täydessä sopusuhdassa keskenänsä, toinen tuli juosten,
kädessänsä astiassa naamaväriä, ja maalasi yks' kaks' pormestarin
kasvot, toiset siivosivat hänen kynsiänsä, valelivat hänen päällensä
hyvänhajuista vettä, kuivasivat häntä, järjestivät hänen hiuksensa,
pitivät kuvastinta hänen edessään ja kaikki tämä tapahtui semmoisella
innolla ja tarkkuudella kuin maamittarit meillä, kun heidän pitää
pistämän ja värittämän kartan. Minä ajattelin itsekseni: kuinkahan
pitkä aika ja kuinkahan suuria kustannuksia tuhlataankaan naisten
pukuun, kun näin monta mutkaa maalaamisen, harjaamisen ja
kiillostuttamisen puolesta tarvitaan miesten kuntoon saamiseksi. Ja
totta on, että Martinian naiset niin ylen määrin koettavat peittää
ruumiilliset puuttuvaisuutensa ja vammansa naamamaalilla, rasvoilla ja
koristeilla että sitä on iljettävä katsella; sillä kun hiki on ehtinyt
sekoittua noihin lihaviin aineihin käy samaten kuin kokin sekoittaessa
monta erilaista soppaa yhteen; mahdoton on sanoa miltä se hajahtaa,
mutta pahalta se hajahtaa.