maassa kuljettaen paketteja ja kirjeitä, rupesi tämä samalla
vaivalloinen ja halpa toimi minua väsyttämään. Minä jätin sentähden
kerran toisensa perään erohakemukseni asianomaisille, ja pyysin
kunniallisempaa tointa. Mutta minä sain alinomaa kieltävän vastauksen,
kun ruhtinas arveli, ettei minulla ollut tarpeeksi kykyä tärkemmän
viran hoitamiseen. Hän sanoi anomukseni olevan maan lakia ja vanhoja
tapoja vastaan, ne kun kielsivät tärkeihin virkoihin ottamasta muita
kuin täydellisesti kunnollisia ja kykeneviä miehiä. "Teidän tulee,"
sanoi hän, "tyytyä siihen virkaan, jonka olette saanut, kunnes olette
osoittanut olevanne kelvollinen ylempiin luottamustoimiin." Hän puhui
sitte pitkältä velvollisuuksistani ja lopetti sitte seuraavilla
kehoituksilla: "Katsokaa omaa poveanne, tutkikaa sen sisimpiä kätköjä
havaitaksemme mihin te kykenette, ennenkuin rupeatte parempia virkoja
pyytämään. Tämä kova vastaus on perinpohjainen, sen on meidän
kansallemme viisas kokemus sanellut, ja minä toivon että jokainen sen
muistoonsa haudatkoon, niin ei tyytymättömyys näissä asioissa niin
usein pääse vallalle."
Nämä alituiset kiellot saivat minun vihdoin tekemään ylen vallattoman
ja epätoivoisen päätöksen. Minä tuumin nyt alinomaa kuinka saisin
aikaan jotain, joka yhtäkkiä paljastaisi suuret lahjani ja siten pesisi
pois tuon häpypilkun joka minua nyt rasitti. Minä omistin lähes
kokonaisen vuoden perin pohjin tutkiakseni maan lakeja ja asetuksia,
jos mahdollista löytääkseni jotakin, joka olisi parannuksen ja oikaisun
puutteessa. Tässä tekemäni havainnot uskoin minä eräälle
orjantappurapensaalle, jonka kanssa olin sangen läheisessä
tuttavuudessa. Hän havaitsi arveluni varsin perällisiksi, mutta epäili
kuitenkin olisiko siitä valtiolle mitäkään hyötyä. Muutoksentekijän
ensimmäinen velvollisuus, sanoi hän, oli perinpohjin tuntea sen maan
luontoa ja omituisuuksia, joita hän tahtoi käydä muuttamaan; sillä
varsin sama asia saattaa, maiden erilaisuuden tähden moninaisissa
seikoissa, tuottaa varsin erilaisia ja vastaisia vaikutuksia, varsin
niinkuin jokin lääke näennäisesti samallaisissa tapauksissa saattaa
yhden auttaa mutta toisen kaataa. Hän huomautti minulle aikomani
uhkayrityksen mahdollisia seurauksia ja muistutti että minä panin
henkeni kaupalle ellei minun muutostuumiani hyväksyttäisi tuossa
tavallisessa julkisessa hirttopuukokeessa. Hän pyysi sentähden mitä
hartaimmasti minua, ennen kuin panin tuumani täytäntöön, tarkasti
punnitsemaan asian vastaiset ja myötäiset puolet; kuitenkaan ei hän
tahtonut antaa kokonansa kieltävätä neuvoa tuumiani vastaan, kun
nimittäin oli mahdollista, että minä saatoin keksiä jotakin semmoista,
josta olisi hyvää sekä itselleni että valtiolle.
Minä katsoin parhaaksi seurata näitä ystäväni neuvoja ja heitin siis
toistaiseksi tuumam toimeen panemisen. Minä hoidin edelleen
kurjeerinvirkaani, juosten kuten ennenkin kautta kaupunkien ja kylien.
Tämä alituinen juoksenteleminen vaikutti kuitenkin että minä perin
pohjin opin tuntemaan niin Pootun kuin muutkin naapurimaat. Peljäten
unhottaa havaintojani kirjoitin kaikki muistoon, niin hyvin kuin
saatoin, ja jouduin vihdoin tilaisuuteen ruhtinaalle esittelemään
sangen kookkaan teoksen. Myöhemmin sain tietää että ruhtinas oli ollut
hyvillään työstäni, kun hän koko neuvoskunnan läsnäollessa kiitti
työtäni, ja vielä kerran tarkasti luettuansa muistoonpanoni, päätti
antaa minulle toimeksi kirjoittaa kertomus koko kiertotähdestä. Minä
olin odottanut varsin toista palkintoa monista valvomista öistäni ja
huokasin itsekseni samaten kuin entinen runoilija:
"Kyllä taitoa kiitetähän, vaan palkkoja sille ei suoda."
Mutta kun olin ylen utelias, ja sitä paitsi palattuani toivoin
parempata palkintoa, otin tämän toimen tehtäväkseni suurella
mielihyvällä.
Vaikkei Natsaari-kiertotähti ole tuskin 200 peninkulmaa ympärimitaten,
on se kuitenkin sen asukkaiden mielestä äärettömän suuri, mikä
arvostelu on seurauksena heidän vitkallisesta liikkumiskyvystänsä.
Niinpä ovatkin useimmat maat, varsinkin etäämmällä olevat, heille perin
vieraita, sillä Pootualaiselta kuluisi vähinnäkin kaksi vuotta matkaan
tämän pallon ympäri; minä sitä vastoin kurjeerimatkoillani saatoin
tehdä tämän matkan vähemmässä ajassa kun kuukaudessa. Ainoa joka minua
huolestutti olivat nuo monet kielet joita arvattavasti piti eri
paikoilla puhuttaman. Minua lohdutettiin sillä, että kuinka erilaisia
kiertotähden asukkaat olivatkin tapojen ja elämän puolesta, käytettiin
kuitenkin kaikkialla samaa kieltä, sekä että puusukukunta kaikkinensa
oli hyväntahtoista, seuranhaluista ja vierasvaraista, joten minä ilman
vähintäkään vaaraa rohkeasti saatoin matkustaa pallon ristiin rauhaan.
Nämä tiedonannot yllyttivät yhä matkahaluani ja eräänä päivänä
alkupuolella haapakuuta lähdin matkalle.
Se mitä nyt aivon kertoa, on siihen määrään hämmästyttävätä, että
lukija hyvästi saattaa lukea kaikki pelkäksi valheeksi taikka
kuvitustuotteeksi, sillä ne vastakohdat, niin ruumiilliset kuin
siveelliset, jotka minä kulullani oivalsin, ovat tuskin mahdollisiksi
ajateltavia toisistansa mitä etäämmällä ja mitä vastaisimmissa
ilmanaloissa elävien kansojenkaan välillä. Useimpia maita rajoittavat
ja eroittavat toisistansa järvet, salmet, niin että koko kiertotähti
esiintyy suurena merenä isolla määrällä saaria ja luotoja. Näiden
rajaerojen poikki kuljetaan aniharvoin, ja nuo harvat lauttapaikat
joita löytyy ovat vain aivotut matkustajille, sillä asukkaat eivät,
niinkuin jo on sanottu, usein liiku rajojen ylitse. Ja kun heidän
joskus täytyy kulkea ylitse, palajavat he takaisin niin pian kuin
suinkin. Siis: niin monta on maailmaa kuin on kansaakin. Varsinaisena
syynä tähän eroitukseen kansojen kesken lienee maanlaadun erilaisuus
niin värinsä kuin kasvattamisvoimansa puolesta ja täydellinen
erinmoisuus eri maiden pensaiden, taimien ja viljojen sekä astiakasvien
suhteen. Tämä asianlaita selittää riittävästi eri maiden asukkaiden eri
luonnonlaatua ja taipumuksia. Meidän maailmassamme eivät toisistansa
etäimmilläkään asuvat kansat ole erittäin poikkeavia toisistansa
ajatusten, tapojen, taipumusten, värin ja ruumiinrakennuksen puolesta,
sillä kun maanlaadun laita on kaikkialla melkein sama, sillä
eroituksella vaan että yksi maa saattaa olla hedelmällisempi kuin
toinen, ja kun eivät maan tuotteet paljon eroa toisistansa sekä kun
veden laatu on sama, tultakoon minne tahansa, ei semmoisia
vastakkaisuuksia täällä kuin alamaailmassa juuri hevin saata esiintyä.
Vierailla on tosin valta matkustaa ja tehdä kauppaa missä mielensä
tekee, mutta he eivät saa ruveta kiinteimen omistajiksi, johon lisäksi
ei maiden erilaisuus keskenänsä verraten haluakaan herätä. Niinpä
harvoin kohdataankin muita matkustavia kuin kauppiaita. Ne maat, jotka
lähinnä ympäröitsevät Pootua, ovat jotenkin samaa luonnonlaatua.
Pidempiä aikoja sitte taistelivat he monta veristä sotaa Pootualaisten
kanssa; nyt elävät he joko hyvässä sovussa niiden kanssa taikka
oltuansa ensin valloitettuja elävät he nyt mielihyvällä tämän kansan
lempeän valtikan suojassa.
Mutta kun on kuljettu tuon suuren salmen poikki, joka ikäänkuin
eroittaa kiertotähden kahteen puoliskoon, kohtaa kulkijata uudet
maailmat ja uudet, Pootualaisille varsin vieraat eläinlajit. Ainoa mikä
on yhteistä koko Natsaari-kiertotähden eläinmaailmalle on se että ne
puhuvat samaa kieltä. Tämä tekee matkustuksen ylen mukavaksi, varsinkin
kun asukkaat monien matkustajien ja kauppiaitten kautta, jotka
harhailevat maan lävitse, ovat hyvästi ehtineet tottua näkemään
erilaisia ja heistä poikkeavia olentoja ja luomisen tuotteita. Minä
olen katsonut velvollisuudekseni ensi antaa nämä selitykset, ettei
lukija ottaisi pahastuaksensa siitä mitä nyt aivon kertoa, tuomiten
kaikkia merimiehen valheiksi.
Ylen väsyttäväksi kävisi, jos minä tarkasti ja ajanmukaisessa
järjestyksessä ottaisin kertoakseni kaikki mitä minulle matkallani
tapahtui; minä sentähden tässä rajoitun kertomaan niitä kansoja, jotka
olivat minusta kummallisimpia ja joiden tavoissa ja omituisuuksissa
minä havaitsin paljon omituista, niin vieläpä kokonansa
hämmästyttävätäkin, että Natsaari-kiertotähti puhtaalla omallatunnolla
saatetaan lukea maailman ihmeitten joukkoon.
Minä huomasin että kaikki asukkaat ovat jotenkin toisensa
kaltaisia mitä tulee heidän tarkkaavaiseen kohteliaisuuteensa,
tarkkaälyisyyteensä ja perinpohjaisuuteensa, mitkä ominaisuudet jo
Pootualaisissa olin oppinut tuntemaan, mutta että ne sitä vastoin
tavoissaan, luonnontaipumuksissaan ja ruumiinsa rakennuksessa olivat
niin eroavia toisistaan, että nuo eri maat tuntuivat minusta yhtä
monelta eri maailmalta.
_Kuamso_-maassa, ensimmäinen maa, johon tullaan tällä puolen salmea,
eivät asukkaat milloinkaan ole minkään ruumiillisen heikkouden tai
sairauden alaisena, vaan he saavat iloita hyvästä terveydestänsä aina
vanhuutensa päiviin saakka. Minä otaksuin sentähden että heidät saisi
lukea onnellisimmiksi luotuin joukossa; mutta tulin pian toiseen
johtopäätökseen oltuani jonkun ajan heidän parissansa. Tosin en
tavannut ketäkään pahoillaan olevata, mutta en myöskään ketäkään oikein
tyytyväistä, iloisista puhumattakaan; sillä niinkuin eivät kirkas
taivas ja miellyttävä ilma vaikuta meihin, ellemme joskus saisi tyytyä
sumeiseen ja pahaan ilmaan, niin ei näillä puillakaan ole mitäkään
käsitystä onnestansa, alituinen ja vaihteeton kuin se on; niillä ei
ole mitäkään tietoa siitä että he ovat terveitä kun eivät he
milloinkaan ole tautia sairastaneet. He elävät päivänsä, alinomaa
terveinä mutta myös alinomaa torroksissa, sillä mitä hyvää
nautittaneekin minkään sitä keskeyttämättä, vaikuttaa se ainoasti
väsymystä, ja ainoasti se elämä saatetaan sanoa mieluiseksi, jonka
iloisien päivien vaihdoksi sumuisetkin olemisestansa muistuttavat. Minä
puolestani en ole milloinkaan tavannut mitäkään kansaa, joka olisi
ollut niin kylmäkiskoinen, välinpitämätön ja kareva kuin tämä. He
muodostavat kansan ilman paheita, mutta myös ilman mitäkään, olipa se
mitä tahansa, jota ansaitsisi rakastaa taikka inhota: kenenkään ei
tarvitse peljätä tulevansa loukatuksi, mutta älköön kukaan myös
hyväntahtoisuutta odottako; turhaa hän sitä tekisi; sanalla sanoen:
täällä ei ole mitäkään moitittavata mutta ei myöskään mitäkään
kiitettävätä. Kun ei sitä paitsi heidän alinomainen hyvä terveytensä
milloinkaan muistuta heitä kuolevaisuudestansa eikä milloinkaan herätä
sääliä toisten kärsimisille, elävät he elämänsä tunnottomuudessa,
vähintäkään huolimatta kanssaluoduistansa. Tässä kansassa ei siis
saateta oivaltaa rakkaudellisuutta eikä säälinmukaista tunnetta. Kun
meitä sitä vastoin tauti käy etsiskelemässä muistuttaen meille
katoavaisuuttamme, painaa se samalla mieleemme muistutuksen
välttämättömyydestä hyvästi valmistautua viimeiselle matkallemme, ja
omat kärsimisemme opettavat meitä muiden kärsimyksiä säälimään. Tästä
vertailemisesta minä selvästi havaitsin, kuinka tauti ja kuoleman vaara
saattavat kelvata mitä tuntuvimmasti synnyttämään tunnon rakkauden
velvollisuudesta, ja kuinka väärässä olemme kun nurkuilemme luojata
vastaan sentähden, että olemme mielestämme syntyneet niin suureen
kärsimiseen, mikä kuitenkin on meille niin ylen hyödyllistä ja tekee
meille niin paljon iloa mahdolliseksi. Huomattavata on muuten, että kun
nämä tammipuut tulevat toisiin maihin joutuvat he samojen kärsimisten
ja kipujen alaisiksi kuin kaikki muutkin puut. Näyttäisi siis siltä
kuin tuo alituisen terveyden etu -- jos sitä nyt saatetaan joksikin
eduksi sanoa -- riippuisi ilmasuhteista ja ravintoaineista tuossa
maassa.
_Lalakki_-maa, jolla myös on nimenä _Maskatta_ eli onnellinen maa,
näytti todella olevankin nimensä mukainen, sillä kaikki tuli siellä
itsestänsä ilmoihin. Mitä makein maito puhkui kuni lähde maasta,
niinkuin kirkas vesi kunnaan pientareelta; syksyn kultainen elo, joka
hunajan tapaan ihmisten avutta valuu maahan tarjosi valmista
ravintoansa; taivas hankki heille kaikki, kylvää ja kastelee ja hoitaa
kasvun. Maa on miellyttävän suloinen ihmiskäsien kaunistelematta. Mutta
nämä ihmeen suuret edut eivät täällä saata tehdä asukkaita
onnellisemmiksi kuin muutkaan ovat. Sillä kun ei heidän tarvitse tehdä
työtä toimeen tullaksensa, viettävät useimmat elämänsä toimettomuudessa
ja laiskuudessa, ja ovat alati tautien esineinä. Usein liian aikainen
kuolema tempaa monet pois; ruumiinliikkeitten puutteessa heidän
ruumiinsa kuihtuu kuin matojen kuluttamana. Tämän maan tila antoi
minulle monta aihetta filosofiiallisiin tuumimisiin, ja kaikesta minkä
näin saatoin päättää että palkolliset ja työväki ylipäänsä olivat
tavallansa onnellisempia kuin semmoiset, joilla ei milloinkaan
tarvinnut olla mitäkään huolta jokapäiväisistä tarpeistansa ja
sentähden antausivat laiskuuteen ja herkkuelämään. Veltto väsymyys on
herkkuelämän huono tytär, terveyden vahingollinen myrkky ja elämän
salainen kuolema, kun se hupaisessa seurassa kaikellaisten
nautintoaineitten orjuudessa murtaa rivakkaimmat miehet ja tekee niistä
surkeita kuhjuksia. Ruoka ei maita sille, joka ei milloinkaan tunne
nälkää; jalat jaksavat tuskin kannattaa ruumista, kun niitä harvoin
liikkeeseen totutetaan; siitä tulevat tuo suuri pahuus, nuo monet
epätoivon teot, nuo lukuisat itsemurhat. Tuo ylellisyys, jossa he
elävät karkoittaa heiltä kaiken halun jaloihin huvituksiin ja synnyttää
sen sijaan inhoa ja vastenmielisyyttä elämään. Minä siis pian käsitin,
että tämä maa, jonka olin kuvitellut vain onnellisten olentojen
kodoksi, päin vastoin olikin raskasmielisyyden kolkko asunto jonka
asukkaita paljon enemmän sopi sääliä kuin kadehtia.
Lähimmän maan nimi on _Mardakki_, jonka asukkaat ovat sypressiä, ja
siihen määrään toistensa kaltaisia, että heidät saatetaan eroittaa
toisistansa ainoasti silmien eri muodon mukaan. Muutamilla ne ovat
pitkulaisia, toisilla nelikulmaisia; toisilla ne ovat pieniä, toisilla
taas niin isoja, että ne melkein anastavat koko otsan; muutamat syntyvät
kahdella, toiset kolmella, useat taas neljälläkin silmällä. Semmoisia
löytyy myös, joilla on ainoasti yksi silmä, ja katsoja olisi vähältä
valmis luulemaan heitä Polyfeemuksen jälkeläisiksi, ellei nimittäin
tämä silmä olisi saanut sijaansa niskaan. Ne eroitetaan eri
sukujaksoihin silmiensä muodon mukaan.
Eri jaksot ovat seuraavat:
1) _Nagirit_, taikka ne, joilla on pytkyliäiset silmät ja jotka siis
näkevät kaikki pytkyliäisenä.
2) _Nakiirit_, joilla on nelikulmaiset silmät.
3) _Talampit_, pienillä, melkein näkymättömillä silmillä.
4) _Jarakut_, kahdella silmällä, joista toinen on ainansa toistansa
karsaampi.
5) _Mehankit_, kolmella silmällä.
6) _Turasukit_, neljällä silmällä.
7) _Harambat_, joiden silmät peittävät koko otsan.
8) _Skodolkit_, joiden ainoa silmä on niskassa.
Lukuisin ja samalla mahtavin suku näistä sukujaksoista on _Nagirit_ eli
pytkyliäis-silmäiset. Tästä suvusta otetaan maan hallitsijat,
neuvosherrat ja papit. Nämä yksin hallitsevat eivätkä ota ketäkään
muista luokista virkamieheksi, ellei hän tunnusta ja valallansa
vahvista, että muuan taulu, joka on auringolle pyhitetty ja on pantuna
temppelin korkeimpaan huippuun, on hänen silmissänsä pytkyliäinen. Tämä
taulu on pyhin Mardakilaisten jumalan palvelemisessa. Luonnollinen
seuraus on, että moni kunnon kansalainen, joka ei tahdo väärän valan
rikosta ottaa omaatuntoansa raskauttamaan, suljetaan kaikista
julkisista luottamustoimista ja pannaan lisäksi alituisen vainon
esineeksi; ja vaikka he väittävät etteiväthän he saata kieltää omien
silmiensä todistusta, niin ei tätä oteta ensinkään huomioon, vaan mikä
oikeastansa olisi luonnonvirheenä pidettävä, se tehdään muusta
huolimatta paheeksi, pahuuden ja ykspäisyyden todisteeksi.
Vala, mikä vaaditaan heiltä, jotka hakevat jotakin luottamustointa, on
näin kuuluva:
"Minä pyhästi vakuutan, että auringon pyhä taulu näyttää minusta
pytkyliäiseltä ja lupaan pysyä tässä mielipiteessäni viimeiseen
hengenvetooni saakka."
Tuloni jälkeisenä päivänä, kuljeskellessani joutilaana torilla, sain
nähdä vanhan miehen, jota vietiin jotakin rangaistusta kärsimään.
Lukematon joukko sypressiä seuraili häntä ladellen hänelle raakoja
haukkumasanoja. Kysymykseeni mitä oli tapahtunut vastattiin minulle
että mies oli vääräuskolainen, joka oli uskaltanut julkisesti väittää,
että auringon taulu hänestä näytti nelikulmaiselta, ja joka vakaimmista
kehoituksista huolimatta itsepintaisesti pysyi lujana lausumassaan
mielipiteessä.
Saadakseni tietää oliko minulla puolestani oikeauskoisen silmät, lähdin
astumaan auringon temppelille; mutta kun, kaiken mukaan mitä näin,
taulu todella oli nelikulmainen, sanoin tämän suoraan isännälleni, joka
oli hiljan virkaansa nimitetty lukkari kaupungissa. Hän huokasi syvään
ja myönsi että hänenkin mielestänsä taulu oli nelikulmainen mutta ettei
hän uskaltanut tätä tunnustaa kenellekään, sillä siinä tapauksessa tuo
vallitseva luokka panisi hänen syytteen alle ja ottaisi häneltä
virkansa pois. Minä pötkin niin huomaamatta ja salaa kuin suinkin tästä
kaupungista tieheni, tuskanpelosta vavisten, kun ajattelin että selkäni
olisi ollut vähällä saada kärsiä virheellisten silmieni tähden taikka
että minut olisi pilkalle ajettu kaupungista pois, merkittynä tuolla
inhottavalla vääräuskoisen kerettiläisen nimellä. Saattaako ihminen
ajatella mitäkään kohtuuttomampaa, raaempaa ja julmempaa kuin tämä
laki, joka miltei tekee mahdottomaksi jokaiselle saada kunnia-tointa
muulla tavalla kuin valheellisuuden ja väärän valan kautta! Sittemmin
tultuani Poottuun jälleen takaisin, en jättänytkään ainoata tilaisuutta
käyttämättä lausuakseni inhoani tälle raakalaisten valtiolle. Eipä
käynyt kuitenkaan paremmin kuin että, kun kerran parhaillani annoin
vihani vallaten vuotaa tästä asiasta eräälle katajapuulle, jonka luin
läheisimpien ystävieni joukkoon, niin tämä intti:
"Me puolestamme kaikella oikeuden mukaisuudella pidämme tämän Nagirien
lain hurjana ja kohtuuttomana, mutta ei sinun, mielestäni, pitäisi
ottaman niin sydämellesi tuota, että osoitetaan ankaruutta kun on
kysymyksessä eri mielipiteet, sillä sen mukaan mitä itse olet kertonut
löytyy useimmista Euroopan valtioista eräitä vallitsevia lahkoja, jotka
näköelimissä esiintyvien luonnollisten syitten takia vainoavat toisia
tulella ja miekalla, ja sinä pidit itse näitä pakkotekoja jumalanpelvon
todisteena ja valtiolle erittäin hyödyllisinä."
Minä käsitin oitis mitä hän tarkoitti, jonka tähden minä riensin
tipotieheni häpeästä punehtuneena. Siitä hetkestä ruveten olen minä
aina innolla puolustanut suvaitsevuutta ja kärsivällisyyttä ja
tuominnut lempeämmin jokaista, joka on erhetykseen joutunut.
_Kimalin_ ruhtinaskunta luetaan mahtavimpain maiden joukkoon, sen
suuren kansallisvarallisuuden johdosta. Sillä paitsi hopeakaivoksia,
joita siellä löytyy suurissa määrin, saadaan siellä kultahiekkaa
virroista ja puhtaita helmiä meristä. Mutta opittuani lähemmin tämän
kansan tilan, opin myös ymmärtämään, ettei rikkaus yksin voi onnen
lahjaa suoda; sillä tämän maan asukkaat ovat melkein kaikki
kaivostyömiehiä taikka helmeinpyytäjiä, jotka ainoasti voiton tähden
alistuvat alituiseen orjuuteen ja ovat todella orjiksi kutsuttavat
halpojen töidensä tähden. Ne jotka eivät enään tee työtä ovat sen
sijaan alinomaa koottujen aarteittensa vartioina. Maa on niin yltä
täynnä rosvoja ja ryöväreitä, ettei kukaan uskalla lähteä matkaan ellei
hänellä ole turvanansa aseilla varustettu saattojoukko. Eräässä
alkukielen teoksen runossa selitetään tätä tilaa näin:
"Päivä ei ole niin pyhä, ettei siellä aina kuulu varkauksia,
kavaluutta, petoksen sanelemia rikoksia ainoasti voitonhimosta, niin
pienestäkin että on melkein mahdoton sitä ajatella; koko tämän kansan
olemus on ikäänkuin kokoonpantuna rikoksista ja rosvosaaliista; vieras
ei ole varmuudessa isännältänsä, sukulainen ei heimoltansa ja sisarten
keskinäinen rakkaus on jotakin äärettömän harvinaista. Poikakin saaliin
himosta lukee isänsä hautaa kohden johtuvia askeleita; kadonnut on
hurskaus ja hyvät avut ja Astrea-impi, heidän viimeinen taivainen
jumalais-olento ja on paennut tästä maan rikollisesta suvusta."
Sentähden saatetaan sanoa että tämä kansa, jota kaikki heidän
naapurinsa katselevat himoitsevin silmin, pikemmin ansaitsee sääliä
kuin kadehtimista. Sillä pelko, epäluulo ja kateus vallitsevat jokaisen
mielessä; yksi näkee toisessa vihamiehen, joka vain vainoo päästäksensä
hänen aarteittensa kimppuun, niin että tuska, levottomuus, läpivalvotut
yöt ja kalpeat kasvot ovat sen onnellisuuden ainoana hedelmänä, joka
Kimalissa luullaan kansalla olevan. Tuntemalla hieman pelkoa ja monien
sekasorroksisien seikkojen kestäessä, saatoin tästä maassa kulkea,
sillä jokaisella veräjällä, jokaisella raja-asemalla täytyi minun
ilmoittaa nimeni, syntymäseutuni, matkani tarkoituksen y.m., sanalla
sanoen, minua kohtasivat kaikki nuo hankaluudet, jotka saattavat
esiintyä epäluuloisen kansan keskellä matkustavata. -- Täällä löytyy
eräs tultasuitsuava vuori, josta maanalainen tuli alinomaa syöksyy
esille suuressa paljoudessa.
Kun vihdoinkin olin päässyt rajan ylitse tästä maasta, mikä oli
vaivalloisin, jota vielä olin saanut ja vastakin sain matkallani kokea,
käännyin itään päin. Kaikkialla tapasin ystävällisiä ja siveästi
valistuneita mutta samalla myös sangen omituisia kansoja. Mikä
suurimmasti minua hämmästytti olivat asukkaat tuossa pienessä
tusinavaltiossa _Kwamboja_, jotka luonto on sattunut laatimaan varsin
takaperäisessä järjestyksessä. Jota vanhemmaksi esim. he tulevat sitä
poikamaisemmiksi ja kevytmielisemmiksi he muuttuvat ja vuosien ohessa
kasvavat tyhmä rohkeus, irstaisuus ja muut tuollaiset pahat tavat,
jotka muuten ovat nuoruuden vuosia kuvaavat. Sentähden ei täällä uskota
kenellekään, joka on neljääkymmentä vuotta vanhempi, mitäkään ylempää
virkaa, sillä tultuansa tämän ikäiseksi pidetään häntä
"lapsena hurjimpana, mitä tuskalla vahdita voidaan."
Minä jouduin näkemään kuinka vanhat harmajahapsiset miehet hyppelivät
pukinhyppyjä pitkin katuja ja viettivät aikaansa kaikellaisilla
lastenleikeillä, niin että pojat, jotka kulkivat heidän ohitsensa,
häpäisivät heitä ja ajoivat heidät ulkoa huoneisin. Kerran näin ylen
vanhan ukon joka torilla huvittelihe piiskalla; hän oli kuitenkin
muinoin ollut ylen vakava ja kunnon nuorukainen ja Suuren Neuvoskunnan
presidentti. Tämä ylös-alainen ja nurinniskainen järjestys oli yhteinen
miehillä ja naisilla. Jos esim. nuori mies menee naimisiin jotenkin
vuosille joutuneen vaimon kanssa, ennustavat kaikki että hänestä tulee
sarvenkantaja; suora vastakohta siis sille, mikä tavallisesti on tapana
meillä, jossa vanhallainen mies mennessään avioliittoon nuoren naisen
kanssa antautuu alttiiksi vaaralle saada tuommoisen koristuksen
osaksensa. Kerran myös kohtasin torilla kaksi ikäloppuista miestä,
jotka olivat miekkaisilla. Kun en saattanut hillitä ihmettelemistäni
semmoisesta rattoisuudesta vanhoilla päivillä ja kysyin syytä heidän
tuliseen ja veriseen riitaansa, vastattiin minulle että he olivat
riitaantuneet erään julkisen naisen tähden, jolle molemmat armaita
silmiä kantoivat. Lisäksi sanottiin että molemmat täydellä syyllä
saivat odottaa aimo selkäsaunaa taikka ainakin pieniä pieksiäisiä kotio
tultuansa, jos heidän holhoojansa saisi vainun heidän ankarista
puuhistansa. Samana iltana levisi huhu että muuan vanha akka oli
hirttänyt itsensä epätoivoissaan siitä, että hän oli saanut rukkaset
eräältä nuorelta mieheltä, johon eukkoparka oli sattunut hurjasti
rakastumaan.