kuitenkaan ei ole vahingoksi jos hän saattaa saada aikaan jonkinlaista
kilpailua neuvonantajissaan, sillä totuus pyrkii siten paremmin päivän
valoon, varsin niinkuin tuomari usein saa asian selville käsitykseensä
kun kummankin riitapuolen asianajajat rupeavat keskenänsä kiistelemään.
13) Ruhtinas tekee viisaasti jos hän, kun tärkeämpiä asioita on
käsiteltävänä hankkii itsellensä koko neuvoskunnan lausunnon, mutta ei
yhdessä vaan kunkin erikseen; sillä kun kaikki neuvokset ovat koossa ja
jokaisen tulee lausua ajatuksensa tapahtuu usein että kaunopuheliain
vetää muut muassansa, joten ruhtinas monen käsityksen asemesta saa
kuulla ja tyytyä vaan yhteen lausuntoon.
14) Rangaistukset ovat yhtä välttämättömiä kuin palkinnotkin, edelliset
hillitsevät paheita, jälkimmäiset ovat kehoituksina hyville avuille. Ei
milloinkaan saa ruhtinas kuitenkaan laimin lyödä huononkin miehen
palkitsemista kun hän on jonkin hyvän työn tehnyt, että toiset
tämmöisestä menettelystä saisivat kehoituksen ja yllykkeen halulla ja
innolla velvollisuutensa täyttämään.
15) Julkisia kunniavirkoja ja tiloja asettaissa on ennen kaikkia
otettava huomioon henkilön kelvollisuus. Jumalanpelko ja rehellisyys
ovat epäilemättä arvossa pidettäviä hyviä avuja, mutta valitettavasti
pettää ulkomuoto liian usein; sillä jos yksin jumalanpelko johdattaa
henkilöä kunniavirkoihin, ei milloinkaan ole puutetta niistä jotka
näyttävät ulkonaista jumalallisuutta, yhtä varmaan kuin samassa
tarkoituksessa moni koettaa toistansa pettää petollisella
rehellisyydellä. Sitä paitsi on sangen vaikeata antaa lausuntoa jonkun
henkilön jumalanpelosta ja rehellisyydestä ennenkun hän on astunut
virkaansa, jossa hänen ikäänkuin julkisesti tulee hyvien avujensa
näytteitä tehdä. Kunnollisuudesta sitä vastoin saadaan helposti tieto
ennen pidetystä tutkinnosta; sillä tyhmän ja ahdasjärkisen on paljon
vaikeampi tällöin salata nämä vaillinaisuutensa, kuin teeskentelijän
peittää jumalattomuutensa ja petturin pahuutensa. Lisäksi tulee
etteivät kunnollisuus ja hurskaus ensinkään ole niin riitaisia hyveitä
ettei ne saata löytyä yhdistettynä samassa henkilössä, samaten kuin ei
typeryys aina edellytä rehellisyyttä; mutta täydellinen mies tilallansa
on se, joka samalla on taitava ja rehellinen. Tyhmeliini on joko hyvä
taikka paha. Jos hän on paha, niin tiedetään kokemuksesta mitä
raajarikkoisia asioita taitamattomuus yksissä neuvoin pahuuden kanssa
saa maailmaan synnytetyksi; jos hän sitä vastoin on hyvä ei hän
vähämielisyytensä tähden saata milloinkaan panna hyviä avujansa
käytäntöön. Jos ei hän ymmärrä taikka omasta puolestansa uskalla tehdä
konnuuksia, niin uskaltavat varmaankin hänen alhaisemmat virkamiehensä
taikka hänen virantoimittajansa sitä tehdä, sillä yksinkertaisella
isännällä on tavallisesti lurjus palvelijana ja vähämielisellä
tuomarilla koiransilmä sihteerinä, jotka eivät pelkää laittomuuksia
tehdä, koska heidän esimiehensä aina saavat siitä syyn kantaa.
Sentähden on tarpeellista virkoja asetettaissa aina ensin ottaa
huomioon ehdoitellun kelvollisuus ja kyky.
16) Älköön sitä enemmästä huolimatta kunnianhimoiseksi syytettäkö ja
häntä sitä varten kunniasijoista estettäkö, joka pyytää ja hakee
semmoisia virkoja; hän saattaa otaksua niihin kykenevänsä. Sillä jos
ruhtinas liian ankarasti vaatii kainoutta, ei ole epäilemistäkään että
kunnianhimoisin verhoutuu nöyryyden vaippaan kun hän tämän kautta
tietää varmimmasti ja pian tarkoituksensa saavuttavansa; ja sillä
tavalla ruhtinas, ihan vastoin sitä mitä hän tarkoitti, auttaakin juuri
kunnianhimoisimmat eteenpäin kainoimpia etsiessään; sillä kun jokin
virka tulee avoimeksi olettelevat edelliset kuin he vihaisivat kaikkea
mikä huomiota herättää, ja antavat puolustajiensa kautta uskotella
inhoavansa kaikkea julkista kunnianosoitusta. -- Tässä hän nyt ottaa
esimerkiksi miehen, joka, kun kunniakas ja tulokas virka tuli
avoimeksi, kirjoitti ruhtinaalle "että kun hän oli saanut kuulla, että
Hänen Korkeutensa oli aikonut nimittää hänen tähän korkeaan, niin ylen
monen himoitsemaan toimeen, hän täten tahtoi kiittää ja pyytää päästä
tästä kunniasta, kun ei hän katsonut itseänsä kykeneväksi sitä
hoitamaan, ja pyysi alamaisimmasti että Hänen ylhäisyytensä tahtoisi
siihen määrätä jonkun toisen kelvollisemman; hän puolestansa oli perin
tyytyväinen nykyiseen asemaansa yhteiskunnassa eikä suinkaan himoinnut
korkeampata." Ruhtinaasen vaikutti tämä kainouden todiste niin että hän
puheena olevaan virkaan nimitti juuri sen, joka, sitä vähääkään
tarkoittamatta, pyysi siitä päästä. Ruhtinas oivalsi kuitenkin pian
että hän oli antanut kavalan valhenöyryyden itseänsä pettää, kun tämä
uusi ministeri enemmän kuin kukaan muu osoitti hävytöntä ylpeyttä.
17) Uskoa köyhälle taikka vararikolliselle yleisten varojen hoitaminen
on samaa kuin antaa ruoka-aitan avaimen nälkääntyneelle hoidettavaksi.
Sama on rikkaan itaran laita; edellisellä ei ole äyriäkään --
jälkimmäinen ei saa koskaan tarpeeksi.
18) Ruhtinaan ei pidä laittaman lähetys- tai lähettiläsvirkoja, jotka
vain ylläpitävät laiskoja puita ja sovittavat pehmikettä ja päänalista
heidän mukavuudellansa. Hänen ei siis pidä ruhtinaskunnan opistoihin ja
laitoksiin ottaman muita kuin ahkeria ja työhön kykeneviä puita,
jotka joko käsillänsä saattavat tehdä hyötyä puolestansa taikka
tieteellisillä teillä kaunistavat sitä yhteiskuntaa, johon he kuuluvat.
Poikkeuksena olkoot muutamat harvat laitokset joissa vanhat voimattomat
puut saavat vanhoille päivillensä turvapaikan.
19) Kun jokin muutos on tarpeen on varovasti meneteltävä; sillä joka
vanhoja virheitä kokee yhtäkkiä korjata tekee samaa kuin jos hän
määräisi voimattomalle potilaalle yhtaikaa ylöstyttäviä ja ulostuttavia
aineita nautittavaksi ynnä vielä suoneniskemistä.
20) Ne, jotka tyhmänylpeästi lupaavat mitä tahansa ja ottavat
tehdäksensä paljon yhtaikaa, ovat joko narreja, joilla ei ole kokemusta
siitä mihin he kelpaavat eli mitäkään käsitystä toimen tärkeydestä,
taikka ovat he ajattelemattomia ja epäiltäviä kansalaisia, jotka
pitävät oman etunsa valtion parasta parempana. Järkevä mies tiedustelee
omalta kyvyltänsä ennenkun hän mihinkään ryhtyy ja se, joka rehellinen
on ja katsoo isänmaansa parasta, tietää ettei mitäkään, mikä koskee
yleisiä asioita, saa huolettomasti ja pintapuolisesti käsitellä.
KAHDEKSAS LUKU
Pootualaisten akatemiat eli yliopistot.
Ruhtinaskunnassa on kolme yliopistoa eli akatemiaa, joista etevin on
Pootussa, ja toiset Kebassa ja Nahamissa. Ne käsittelevät parhaastansa
historiaa, kansallistaloutta, suureoppia ja lakitiedettä. Mitä
jumaluusoppiin tulee ei se ole mikään akatemiallinen tiede; se on
lisäksi liian lyhyt kun se mahtuu kahdelle sivulle eikä sisällä muuta
opetusta kuin että "meidän pitää rakastaman ja kunnioittaman Jumalaa,
kaiken luojaa ja ylläpitäjää, joka tulevaisessa elämässä tahtoo palkita
hyvät avut ja rangaista paheen." Jumaluusoppi saattaa sitä vähemmin
joutua akatemiallisen opetuksen esineeksi, kun laki ankarasti kieltää
kenen tahansa julkisesti käsittelemästä Jumalan olentoa ja
ominaisuuksia. Lääkäritiedettä ei myöskään lueta oppineiden aineitten
joukkoon, sillä kun puut täällä pitävät ylen säännöllistä elämätä, ovat
sisälliset taudit melkein kokonaan tuntemattomia. Minä jätän varsin
koskematta perusteopin ja yliaistilliset tieteet, kun olen ennen
maininnut että ne, jotka rupattavat Jumalan olennosta, enkelien
olemuksesta ja ominaisuuksista, sielun olinsijasta ja luonnosta y,m.
semmoista, oitis saavat semmoisen suoneniskun että sen tuntevat ja
sitte suljetaan joko hulluinhuoneesen taikka parannuslaitokseen.
Akatemialliset harjoitukset ovat seuraavat: Ensimmäisinä vuosina
pannaan nuorille ylioppilaille useoita vaikeanlaisia kysymyksiä
vastattaviksi. Siihen heille suodaan jokin määrätty aika, määrätyillä
palkinnoilla niille jotka tekevät tehtävästä selvän järjellisimmästi
sekä kielellisessä suhteessa viehättävimmällä tavalla. Sen kautta
luullaan parhaiten voitavan arvostella jokaisen tietoja, samalla kun
eri aineitten opettajat helpoimmin tulevat selville kunkin
taipumuksista ynnä millä alalla tuon nuoren puun saattaa toivoa tulevan
parhaaksi opettajaksi. Ei kukaan antaudu muuta kuin yhdelle tieteelle,
sillä jos joku tahtoo olla moninaisoppinut katsotaan tämän todistavan
epävakaasta ja levottomasta mielestä. Tämän seurauksena on että aineet,
näin ahtaihin rajoihin suljettuina verrattain lyhyessä ajassa
täydellisesti käydään lävitse ja opitaan. Opettajien täytyy itse kerran
vuodessa antaa näytteitä omista tiedoistansa; siveysfilosofiian
opettajan tulee selvittää jokin sekavainen aate tältä alalta; historian
opettajan tulee antaa historiallisen kertomuksen ja arvostelun jostakin
tapauksesta; talous- ja suureopin opettajien tulee osoittaa tietojansa
jollakin löydöllä taikka keksinnöllä. Lainoppineiden näytteenä ovat
tunteelle käyvät ja hyvästi sovitetut lakiin perustuneet puheet; sillä
nämä ovat ainoat, joiden katsotaan tarvitsevan kaunopuheliaisuutta
oppia, koska siitä heille, jos he asianajajiksi rupeavat, on hyvää
vastaisuudessa. Kun heille mainitsin, että meillä kaikki akatemialliset
näytteet toimitetaan puhetaidon kautta, he syvimmästi moittivat tätä
tapaa, arvellen, että jos kaikki käsityöläiset pantaisiin
mestarinäytteekseen tekemään kengän, tulisivat useimmat kengät sangen
kolhomaisiksi ja varsin epäilemättä voittaisivat suutarit yksin
palkinnon. Minä mainitsin vain puhujataidon; sillä meidän julkisista
väitöksistämme minä en uskaltanut puhua, kun semmoiset täällä
luetaan näytelmien joukkoon. Julkiset opettajat eivät esiinnytä
yleishyödyllisiä totuuksia tällä ankaralla ja ratkaisevalla tavalla,
kuin meidän filosoofimme, vaan sekoittavat vakaihin luentoihinsa sieviä
ja huvittavia kertomuksia, joka vaikuttaa että niitä aina tarkkuudella
ja mielihyvällä seurataan.
Minä en saattanut olla ihailematta tuota arvoisuutta, jota he
noudattavat akatemiallisessa lauselmissaan ja vihkiäisissään. Mitä
huolellisimmasti vältetään kaikkea mikä vain vivahtaakin
naurettavaisuuteen taikka muistuttaa näytelmämenosta; sillä
akatemiallisten menojen, arvelevat he, tulee olla loitolla kaikesta
näytelmällisyydestä jos tahdotaan välttää tieteitten joutumista pilkan
ja halveksimisen esineeksi. Minä en sentähden uskaltanut tuoda esille
kertomusta niistä juhlamenoista, jotka ovat eroittamattomasti
yhdistetyt akatemiallisiin arvoihin ja vihkiäisiin meillä; ja siinä
kohtelussa, minkä _Kepassa_ sain osalleni kun siellä kerroin meidän
tohtorinvihkiäisistämme, oli minulle kylläksi syytä tässä kohden
noudattamaan mitä rikottomimpata äänettömyyttä.
Paitsi näitä akatemioja löytyy jokaisessa isommassa kaupungissa
seminaario taikka lukio, joissa nuorison taipumuksia tarkasti
punnitaan, että tutkijat hyvissä ajoin saisivat selville, mille
tieteelliselle uralle heidän kutsumuksensa oikeastaan viittaavat.
Ollessani lukiossa Kepassa oli siellä kumppanieni joukossa arkkipispan
neljä poikaa, jotka olivat antautuneet sotatiedettä tutkimaan; neljä
muuta, joiden isä oli valtioneuvos, harjoitteli jotakin käsityötä, ja
kaksi nuorta tyttöä, jotka tutkivat meriliiketiedettä; sillä täällä
otetaan vain huomioon ja lukuun oppilasten luonnolliset taipumukset
vähintäkään huolimatta heidän eri sukupuoleisuudestansa. Kun heidän
taipumuksiansa on tarpeeksi tutkittu, antaa lukion johtaja heille
kirjallisen lausunnon niistä. Näitä lausuntoja taikka todistuksia
pidetään aina, niinkuin ennen olen maininnut, täydesti luotettavina ja
puolueettomina, vaikka kyllä minulla on varsin toinen ajatus siitä
todistuksesta jonka minä sain, joka kaikkinansa oli naurettava,
järjetön ja kohtuuton.
Kukaan ei saa kirjoittaa kirjoja ennenkuin hän on 30 vuotias, ja
lisäksi tulee tekijän eli kirjoittajan ensin näyttää todistus
akatemiasta että hän kelpaa ja kykenee semmoiseen työhön. Niinpä täällä
painosta julkaistaankin aniharvoja kirjallisia teoksia, mutta ne
ovatkin sitte sekä oppineita että perin pohjin hyvin ajateltuja.
Välttääkseni taaskin naurun esineeksi joutumista, olin vaiti kuin
kiltti lapsi ainakin siitä että jo ennen lailliseen ikään tultuani olin
kirjoittanut viisi taikka kuusi väitöskirjaa.
Olkoon nyt kylläksi puhuttu tämän kansan luonteesta, uskonnosta,
valtion hoidosta ja opetustoimesta. Nyt on vaan jäljellä esiintuotavana
useoita muita omituisuuksia tässä kansassa. Jos puu vaatii toista
kaksintaisteluun, kadottaa vaatija ijäksi päivää aseitten kantamisen
oikeuden ja pannaan sitä paitsi holhouksen alaiseksi, koskei se osaa
intohimojansa hillitä. Toisin käy meillä, jossa kaksintaistelun
vaadinta pidetään sankaruutena ja urhoutena varsinkin pohjoisessa
Euroopassa, mistä tämä paha tapa on alkuansa tullut, sillä
kreikkalaisissa ja roomalaisissa y.m. vanhoissa kansoissa oli tämä tapa
varsin outo.
Pootualaisessa oikeudenkäyntielämässä esiintyy tuo kummallisuus, että
riitapuolten nimi jää salaisuudeksi tuomareille ja ettei asioita
ratkaista siinä seudussa missä ne ovat alkuun pantu vaan etäisimmissä
maakunnissa. Syynä tähän omituiseen järjestykseen on se, että kokemus
on osoittanut, kuinka muutamat tuomarit ovat antaneet itseänsä lahjoa
taikka ovat muuten olleet puolueellisia. Pootualaiset ovat täten
tahtoneet välttää kaikkia kiusauksia tuommoiseen suuntaan, kun he
salaavat tuomarilta niin osallisten nimet kuin kantajan ja vastaajan,
asian eli riidan ulkopuolen. Kaikki mitä asialliset ovat esiintuoneet
alistetaan erään ruhtinaan asettaman valamiehistön ratkaistavaksi ja
asiakirjoihin on merkitty muutamia lyhyeitä muistutuksia, esim.
"Tuleeko U:n, jonka hallussa on se tavara minkä B. omii omaksensa,
antaa se takaisin?" Toivottavata olisi että samaa tapaa noudatettaisiin
meilläkin, jotka useinkin saamme oivaltaa, mitä puolueellisuus ja muut
kiusaukset saattavat tuomariin vaikuttaa.
Laki on sama kaikille, henkilöstä riippumatta. Ruhtinaita ei kuitenkaan
saateta oikeuden eteen vetää. Mutta kun ne ovat kuolleet, niin julkiset
viralliset syyttäjät eli viskaalit haastavat heidät vastaamaan
teoistansa. Kuolleen ruhtinaan elämänteot tutkitaan nyt tarkasti
istuvassa, täysilukuisessa neuvoskunnassa, ja sitte julistetaan tuomio,
joka vaihtelee seuraavissa luonteissa, aina sen mukaan minkälaisia
edesmenneen julkiset ja yksityiset teot ja elämä ovat olleet:
"Kiitettävä;" "Kiitoksella hyväksytty;" "Hyväksytty;" "Tyydyttävä;"
"Keskinkertainen." Lausunnon ilmoittaa julkisesti eräs kuuluttaja, ja
se hakataan sitte vainajan hautakiveen. Syyksi tähän menettelyynsä
sanovat Pootualaiset, "ettei kansa, herättämättä levottomuutta maassa,
saata ruhtinasta hänen eläessään vetää oikeuden eteen; sillä niin
kauvan kun hän elää pitää hänelle osoitettaman asianmukaista
kunnioitusta, joka parhaiten kannattaa ja edistyttää valtion parasta.
Mutta kun ruhtinaan kuollessa se side, joka hänen kansaan yhdisti, on
murtunut, saattaa nyt vapaasti päässyt kansa menetellä vapaasti häntä
vastaan." Tämän, epäilemättä hyödyllisen mutta perin omituisen tavan
kautta, pidetään huolta ruhtinaan turvallisuudesta; hallitus ei kadota
mitään majesteettiudestansa, ja kuitenkin edistetään samalla valtion
etua. Sillä vaikka mainitut lausunnot ainoasti koskevat kuollutta,
kehoittavat ne kuitenkin eläviä hyviin avuihin ja tunnollisuuteen.
Pootualaisten historia osoittaa että neljänsadan vuoden kuluessa
ainoasti kaksi ruhtinasta on saanut alimman arvosanan. Muilla on
melkein kaikilla "Kiitettävä" taikka "kiitoksella hyväksytty", mikä
näkyy niistä hautakirjoituksista, joihin ei vielä ajan hammas ole perin
kuluttavasti vaikuttanut. Arvosana "keskinkertainen" herättää niin
syvän surun ruhtinaallisessa perheessä että sekä valtaistuimen
perillinen että koko edesmenneen suku, kuutena kuukautena kantaa
murhepukua. Ajattelemattakaan ahdistaa tuomareita armottomuudellansa,
yllyttää tämä valtaistuimen perillistä hyväavuisella, järkevällä,
oikealla ja lempeällä hallituksella ja elämässään muutenkin poistamaan
tuo häpeänpilkku, joka näin on ruhtinaallisen perheen maineeseen
takertunut.
Syy siihen miksi toinen äsken mainituista ruhtinaista sai
"keskinkertaisen" arvosanan oli seuraava: Pootualaiset, vaikka ovatkin
etevät sotataidosta, eivät milloinkaan ryhdy hyökkäyssotaan; jos heitä
sitä vastoin ahdistetaan puolustavat he itseänsä innolla ja
urhollisesti. Tämä vaikuttaa että heitä usein pyydetään välittäjiksi
muiden kansain välisiin riitaisuuksiin ja että eri kansakunnat tällä
kiertotähdellä vapaaehtoisesti tarjoutuvat alistumaan tämän
oikeamielisen ja rauhaa rakastavan kansan turvaan ja suosioon.
_Mikleta_-ruhtinas sitä vastoin sai ajallansa päähänsä himon laajentaa
valtakuntansa rajoja, jonkatähden hän kävi erään naapurikansan kimppuun
ja hänen onnistui lannistaa se allensa joksikin ajaksi; mutta yhtä
paljon kun Pootun valta kasvoi tämän kansan valloittamisesta yhtä
paljon herätti tämä teko muissa naapurivaltioissa pelkoa ja inhoa
Pootualaisiin; sekä lisäksi rupesi se hyvä ajatus Pootualaisten hyvistä
avuista ja rauhanrakkaudesta, joka siihen saakka juuri oli Pootun
valtion suuruutena, toiseksi muuttumaan. Vaikuttavana syynä siihen että
Pootualaiset näin häpäisivät edesmenneen ruhtinaansa muiston oli kyllä
se että he sen kautta toivoivat voittavansa takaisin lähellä asuvien
kansojen luottamuksen. Aikakirjat eivät kerro mikä tuon toisen
ruhtinaan syynä oli ollut.
Aivasti ne jotka ovat joutuneet kolmanteen ikäkauteen saattavat päästä
julkisiksi opettajiksi. Tätä ymmärtääksensä tulee lukijan tietää, että
asukkaiden elämä jaetaan kolmeen ikäluokkaan. Ensimmäinen jakso
käsittää sen ajan, jolloin heitä opetetaan maatansa palvelemaan; toisen
jakson kuluessa he käytännöllisesti harjoittelevat mitä heille
ensimmäisenä opetettiin; ja vasta kolmantena ikäjaksona saavat he
esiintyä julkisina opettajina. Ajatellaan nimittäin että oikea
opettamisen kyky vaatii saatujen tietojen käytännöllistä
harjoittelemista.
Kun joskus tapahtuu että jokin vähemmän hyväksi tunnettu henkilö
esiintuo ehdoituksen, joka tavataan hyväksyttäväksi, pidetään hänen
nimensä salassa, ettei ehdotuksen arvoa ruvettaisi epäilemään henkilön
arvottomuuden takia; sen sijaan kirjoittaa jokin hyvin tunnettu mies
ehdoituksen alle. Hyvä neuvo otetaan huomioon, -- epäiltävä
neuvonantaja työnnetään syrjään.
Vaikka on kielletty rupeamasta keskustelemaan Jumalan olennosta ja
ominaisuuksista y.m. on muuten jokaisen vapaasta vallassa uskonnosta
lausua ajatuksensa ja alistaa se julkisuuden tiettäväksi. Pootualaiset
arvelevat, että tämän tapaiset riitaisuudet ovat verrattavat
äkkinäisiin tuulenpuuskauksiin, jotka tosin saattavat pahoin pidellä
huoneitten kattoja ja rakennuksia mutta samalla perkaavat ilman ja
estävät sen pilaantumasta. Se seikka että he viettävät niin harvoja
juhlapäiviä, tulee oikeastaan siitä että he pelkäävät sukukunnan saavan
halua ja mieltymystä tyhjäntoimittamiseen; sillä jumalanpelkoa -- niin
he ajattelevat -- ei vähimmin osoita hyödyllisen työn tekeminen.
Runollisuutta he eivät pidä sanottavassa arvossa, vaikka ei
ruhtinaskunta ensinkään ole runoilijoita vailla; heidän runonsa
erkautuivat vain korkeaponteisemman kielen kautta tavallisesta
suorasanaisesta kielestä eli proosasta. He pitivät ylen naurettavina
riimit ja meetrit, joita koin heille selittää.
Opettajien joukossa on muutamia, joita sanotaan estetiikan eli
kaunetieteen professoriksi. Heidän asianansa on valvoa, ettei nuorison
mieliä kiinnitä pikkuasiat, ettei liian typeriä ja merkityksettömiä
kirjallisia teoksia, joiden lukemisesta hyvä maku ja aisti pilaantuisi,
painosta julkaista, sekä että painettavista teoksista kaikki semmoinen
poistetaan, joka havaitaan olevan riidassa terveen järjen kanssa;
semmoinen on sensuuri Pootualaisissa. Mikä ero meihin verrattuna.
Meidän painoasiamiehemme kieltävät usein parasten teoksien
painattamisen ainoasti sentähden, että ne sisältävät joitakin yleisestä
mielipiteestä poikkeavia ajatuksia taikka sentähden että ne älykkäällä
ja lannistavalla tavalla ruoskivat ihmiskunnan vammoja; siitä seuraa
että tieteet sidotaan kytkyeesen ja että moni armollinen työ ei
milloinkaan pääse päivän valoon. Mutta kun ei minkäänlaista tullirajaa
ole olemassa Pootualaisten ja naapurikansain välillä, onnistuu
kaupustelijoiden usein muiden tavarain muassa salaa kuljettaa
epäiltävän arvoisia kirjatuotteita maahan. Semmoista tapausta varten
löytyy erityisiä sensoria, joita sanotaan "kirjaston perkaajiksi", ja
joilla on toimena tarkasti pitää silmällä kirjakauppioiden uutisia sekä
muitta mutkitta panna takavarikkoon semmoiset kirjat, mitkä pidetään
hyvää makua pilaavina. He perkaavat määrätyillä ajoilla kirjakaupat,
varsin niinkuin meillä nokitorvet nuohotaan. "No hiivatti vieköön!"
ajattelin itsekseni kun tämän sain tietää; "mikä kamala ja hirvittävä
hävitys meidän maapallollamme kirjoissa, jos tuollaisiin toimiin
sielläkin ryhdyttäisiin!"
Erittäin kiitettävä on se huoli, joka omistetaan nuorille siinä
tarkoituksessa, että heitä, taipumuksiansa tarkasti tutkimalla koetaan
johdattaa sille uralle elämässä, mikä heille parhaiten sopii. Samaten
kuin soitannollisesti valistunut henkilö heti oivaltaa väärän äänen,
niin voivat täällä toimivat sielutieteilijät pienistä seikoista
johdattua tärkeämpiin, ja katseesta, silmäripseitten liikkeistä,
nuorten surun tai ilon purkauksista, heidän hymystänsä, puheestansa,
äänettömyydestänsä ja muusta joka tämän kanssa on likeisimmässä
yhteydessä helposti päättää, mikä on kunkin luonnollisen kutsumuksen
kanssa yhtäsuuntaista taikka riitaista.
Mutta palatakseni nyt itseeni, niin tunnustan, etten suinkaan
menestynyt näiden taipumattomien puiden kanssa, jotka eivät osanneet
arvostella vaan päin vastoin tekivät pilkkaa tuosta verrattain
vilkkaasta ja nopeasta käsityksestä, jonka he olivat myöntäneet minulla
heidän rinnallansa olevan. Minua harmittivat suuresti nuo useat
liikanimet, joita minulle annettiin: useimmiten minua sanottiin
_Skabbaksi_ eli "Liian aikaiseksi". Mutta mikä kaikista enemmän kävi
sapelleni oli että pesijäakkanikin uskalsi nimittää minua tuolla
samalla inhoittavalla nimellä, vaikka hän oli mitä alhaisinta sukua,
ainoasti halpa niinipuu, jolla ei ollut pennin etua kukkarossaan.
YHDEKSÄS LUKU.
Klimin matka Natsaari-kiertotähden ympäri.