vakinaisten hovikurjeerien kirjaan, kävin levolle; mutta vaikka olin
sangen väsynyt saatoin tuskin saada unen hiukkaistakaan silmiini koko
yönä, siihen määrään minua rasitti ja kiusasi ajatus tuosta ylen
halvasta virasta, jonka toimittamiseen olivat minut tuominneet. Ja
täytyyhän tunnustaakin, että jumaluusopin kandidaatille ja maisterille
suuressa maailmassa oli häpeällistä ja nöyryyttävätä täytyä ruveta
halvaksi juoksijaksi maanalaisessa maailmassa. Tämmöiset mieltä
masentavat ajatukset pitivät minun hereilläni suurimman osan yötä, ja
sydämeni pohjaa myöden liikutettuna luin ja lukemistani luin
_Testimonium academicumiani_, joka aina oli taskussani, ja mikä
lukeminen ei ensinkään ollut hankalata, sillä niinkuin ennen olen
sanonut on ero yön ja päivän välillä täällä ylen vähäpätöinen.
Vihdoinpa kuitenkin vaivuin uneen, jossa iso joukko erilaisia unikuvia
häilyi mielessäni. Minä olin taas mielestäni olevinani kotona isäini
maassa ja täydessä touhussa laajalta kertovani kansalaisilleni kaikkea
mitä minulle oli tapahtunut maanalaisella matkallani. Sitte mielestäni
leijuin ilmassa ja taistelin tuon verenhimoisen petolinnun kanssa, joka
ahdisti minua niin ankarasti että minä heräsin äkkinäisistä liikkeistä,
joita unissani tein. Ajatelkaahan peljästystäni kun varsin vuoteeni
vieressä näin seisomassa suuren apinan, joka arvattavasti oli hiipinyt
ovesta sisälle. Tämä näky silmissäni rupesin huutamaan apua minkä voin,
kunnes vihdoin muutama pikkupuu, jotka makasivat viereisessä huoneessa,
tuli avukseni ja heidän avullansa minä sain tuon inhoittavan eläimen
pois ajetuksi. Sittemmin sain tietää, että tämä tapaus oli ruhtinaalle
tuottanut makean naurun. Mutta vastedes välttääkseni tuollaista
ahdinkoa käski ruhtinas minun pukeutumaan maanalaiseen pukuun sekä
varustautumaan oksilla. Eurooppalaiset vaatteeni otettiin siis minulta
pois ja ripustettiin kallisarvoisena harvinaisuutena ruhtinaan
taidemuseumiin, jossa niille pantiin päällekirjoitukseksi:
"Ylimaailmallisen olennon puku." Silloin ajattelin itsekseni: "Pentele,
entä jos räätäli Jönssi Andersen Bergenissä, joka on ommellut
vaatteeni, tietäisi että hänen työnsä muiden kalliitten
harvinaisuuksien rinnalla säilytetään maanalaisen ruhtinaan
taidemuseumissa!" Hän siitä kyllä niin pöyhistyisi että hän
halveksivasti kohtelisi kotokaupunkinsa sekä pormestaria että raatia.
Sittekun minä, niinkuin edellä mainittu, olin saanut hovikurjeerin
viran, sain heti paljon tekemistä: minun täytyi lakkaamatta
juoksennella pitkin kaupunkeihin ja kyliin kirjeitä ja asetuksia
kantaen. Näillä matkoilla oli minulla hyvä tilaisuus perin pohjin
tutkia tämän kansan luontoa ja luonnetta ja useimmilla minä
pääominaisuutena havaitsin olevan sekä säädyllisyyttä että hyvää
ymmärrystä. Poikkeuksena tästä yleisestä arvostelusta tulee mainitani
puut _Maholki_-kaupungissa, jotka kaikki ovat vaan ohdakkeita ja
näyttivät minusta vähemmän valistuneilta ja siveiltä. Maakuntien
asukkaat ovat nimittäin erinlaisia puita kutakin maakuntaa kohden,
minkä asioiden laidan parhaiten saattaa havaita talonpojista eli
maanviljelijöistä, jotka kaikki ovat syntyneet siinä maakunnassa, missä
he asuvat. Suurista kaupungeissa sitä vastoin, ja varsinkin
pääkaupungissa löytyy kaikenlaisia puita sekasin kokoontuneena. Hyvä
ajatus, jonka jo olin saanut asukkaiden älystä ja järjestä, vahvistui
yhä samassa määrässä missä tulin tilaisuuteen lähemmin tuntemaan
kaikkia heidän hyviä puoliansa. Niitä lakeja ja tapoja, joita enemmän
olin moittinut, täytyi minun nyt parhaiten tunnustaa oikeiksi ja
kohtuullisiksi, ja tähän saakka tuntemani halveksiminen muuttui
vähitellen ihailuksi. Minä saattaisin hankaluudetta luetella koko
joukon lakeja ja maan noudatettavia tapoja, mutta jotka ensi
katsannolla tuntuivat minusta hassuilta, mutta jotka sittemmin
havaitsin sekä ajanmukaisiksi että viisaiksi. Monista esimerkeistä
tyydyn tuomaan esille vaan yhden, mutta semmoisen joka elävällä tavalla
kuvaa tämän kansan luonnetta. Kun kerran muuan kielentutkija haki
jotakin lehtorinvirkaa, oli hänen hakemukseensa liitetty
puoltokirjoitus _Nahami_-kaupungin porvareilta, joka oli näin kuuluva:
"Kunnioitetun ja hyvästi oppineen _Joktan Huu'n_ pyynnöstä saada
todistusta kansalaismaineestansa, saamme me allekirjoittaneet, porvarit
ja kiinteimen omistajat todistaa, että mainittu _Joktan Huu_, ilman
toraa ja riitaa on elänyt avioliitossa uskottoman vaimon kanssa,
kantanut sarviansa kärsivällisyydellä ja semmoisella mielen
tasaisuudella tyytynyt kovaonniseen kohtaloonsa, että hän,
edellyttämällä tietonsa ja oppinsa vastaavan käytöstänsä, on katsottava
erittäin sopivaksi hoitamaan avoinna olevata lehtorinvirkaa -- --"
Tähän puoltokirjaan oli liitettynä lukion Karattien antama atesti eli
todistus hänen tiedoistansa, jonka minun mielestäni olisi pitänyt
oleman oikeastaan ratkaiseva, sillä minä en saattanut käsittää mikä etu
avioliitossansa sarvea kantavalla opettajalla saattoi olla muiden
rinnalla. Tähän arvoitukseen tuli kuitenkin selitys pian. Niistä
ominaisuuksista, jotka parhaiten puolustavat opettajata, on tyyneys
luettava etevimmäksi, sillä ellei hänellä ole enkelin kärsivällisyyttä,
on hän katsottava opettajan virkaa vähemmän soveliaaksi hoitamaan,
opettajan, jonka työssä ei saa esiintyä nurjuutta eikä pikaisuutta,
ellei tahdota nuoren sydämiä pahentaa tarpeettomalla ankaruudella. Kun
nyt tuskin saattaa kuvitella suurempaa kärsivällisyyttä kuin millä
hakija oli kestänyt kovaa koetustansa, niin eivät hänen naapurinsa ja
ystävänsä olleet epäilleet tuoda esiin juuri tätä, selvästi ja
hairahdusta välttävästi osoittaaksensa mitä sopi odottaa opettajalta,
joka tämmöisessä suhteessa oli yleisöä etevämpi. Kerrotaanpa ruhtinaan
sydämellisesti hymyilleen lukeissaan tätä harvinaisen laatuista
puoltokirjoitusta, mutta kun ei hän sitä sentähden suinkaan pitänyt
epätärkeänä, kuin ihan vastaisena, antoi hän hakijalle avonaisen
lehtorin viran. Yleinen mielipide oli myös se että hän opettajana
osoitti suurta kykyä ja tunnollisuutta ja osasi lempeydellä ja
sävyisyydellä niin valloittaa nuorten sydämet, että he enemmän pitivät
häntä isänä kuin koulumestarina. Sitä paitsi tämä hiljainen ja tyyne
opettaja ymmärsi oppilastensa mieliin herättää semmoisen halun
opintojen harjoittamiseen, että vielä tänä päivänä ylen harvoja kouluja
ruhtinaskunnassa löytyy, mistä niin monta tiedon ja siveyden puolesta
kiitettävää puuta vuosittain lasketaan ulos.
Neljän vuoden kululla, joina minä hovikurjeerin virkaa tein, oli
minulla monta tilaisuutta tutkia tämän maan laatua sekä asukkaiden
tapoja ja luonnetta, heidän uskontoansa, lakiansa, tieteitänsä y.m. ja
minä uskallan toivoa ettei lukija pane pahaksensa jos tässä lyhyesti
esittelen havaintoni kaikesta siitä, joka esiintyy eri paikoilla tässä
teoksessa.
VIIDES LUKU.
Pootu-maan luonnosta ja asukkaiden luonnonlaadusta.
Ruhtinaskunta _Pootu_ ei ole laaja; se on vaan pieni osa
_Natsaari_-pallosta, jonka koko kehä ympärimitaten teki ainoasti
200 saksalaista peninkulmaa. Matkaa varten tämän maapallon ympäri ei
tarvita tulkkia eikä opasta, sillä kaikkialla puhutaan samaa kieltä,
kuinka paljon Pootu muuten eroaakin muista valtioista ja
ruhtinaskunnista tapojen ja tottumusten puolesta. Niinkuin meidän
maapallollamme Eurooppalaiset kaikin puolin ovat toisia etevämmät, niin
ottavat Pootualaiset hyvien avujen ja viisauden puolesta etusijan tämän
pallon muiden kansojen rinnalla. Kaikkialla ruhtinaskunnassa tavataan
kyliä ja uhkeoita kaupunkeja. Eipä suinkaan vähimmän merkittävin ole se
seikka että, mihin tullaankin, saadaan aina kuulla samaa kieltä
puhuttavan, vaikka kansat muuten suuresti eroavatkin toisistansa
yhteiskunnallisten laitosten, tapojen ja sivistysasteen suhteen. Tällä
maapallolla on havaitsija tilaisuudessa saamaan mitä selvimmän kuvan
siitä vaihtelevaisuudesta ja moninaisuudesta, josta luonto on niin
rikas ja jossa sitä kaikkialla huvittaa hämmästyttää ja ihastuttaa
tarkkaa huomaajata.
Natsaari-kiertotähti tekee samaten kuin meidänkin maapallomme
kolminaisen liikkeen eteenpäin, joten ajanvaihteet varsin kuin
meilläkin jaetaan päivään ja yöhön, kesään, syksyyn, talveen ja
kevääsen; ero päivän ja yön välillä on syystä, jonka jo ennen olen
selittänyt, sangen vähäpätöinen, niin, saattaapa melkein sanoa yön
olevan päivää mieluisemman, sillä kauniimpata tuskin saattaa kuvitella
kuin tuota auringon heijastusta, jonka äärettömänä kuuna loistava
maankuori luo luotansa.
Asukkaat ovat monenlaisia puita niinkuin tammia, lehmuksia, poppelia,
palmuja, ohdakkeita, j.n.e., joiden mukaan vuoden kuudelletoista
kuukaudelle on nimet annettu; sillä kuudentoista kuukauden perästä
saapuu Natsaari jälleen lähtöpisteellensä, ei kuitenkaan päivällisesti
seurauksena säännöttömästä liikkeestänsä, joka samaten kuin meidän
kuumme liike meillä, saa aikaan aimo tuumimista heissä, jotka maan
sisäpuolisella kuorella asuvat. Useoita ajanlaskuja löytyy ja johdetaan
jostakin merkillisemmästä tapauksesta, parhaastansa eräästä suuresta
pyrstötähdestä, joka noin 3,000 vuotta sitte oli saanut aikaan yleisen
vedenpaisumisen, milloin niin koko puusukukunta kuin kaikki muutkin
elävät olennot, muutamata poikkeusta lukuun ottamatta, hukkuivat, ja
josta pienestä henkiin jääneestä puu-määrästä nykyinen sukukunta on
levinnyt.
Maasta saadaan runsaita eloja ohria, herneitä ja palkokasvia, melkein
samoja kuin meillä, ellei oteta lukuun kauroja, jota viljalajia siellä
ei ole eikä tarvitakaan, kun hevoset täällä ovat varsin tuntemattomia.
Meristä ja sisäjärvistä saadaan mainion hyviä kaloja; rantoja
kaunistavat, isommilla ja pienemmillä välimailla, mitä herttaisimmat
puutarhat. Asukkaiden tavallisin ja paras juoma valmistetaan
eräänlaisista yrteistä, jotka kukoistavat kautta koko vuoden, ja on
tämän juoman valmistuksesta annettu määräys, joka rajoittaa tekomäärän
säädetylle juomanpanijaluvulle kussakin kaupungissa. Niillä, jotka
nauttivat tätä etua, ei tämän ohessa saa olla mitäkään palkattua virkaa
eivätkä ne saa harjoittaa muuta elinkeinoa. Varsinkin virkamiehiä
taikka muita, jotka valtiolta saavat palkan, on kovasti kielletty tätä
elinkeinoa harjoittamasta, koska ne, sen maineen ja arvon seurauksena,
jota ne nauttivat, helposti vetäisivät kaikki ostajat puoleensa ja sitä
paitsi, ylimääräisellä tulollansa saattaisivat myydä tavaransa
halvemmalla kuin muut kaupustelijat; mikä asioiden laita usein esiintyy
meillä, jossa suurilla tuloilla varustetut virkamiehet tuota hätää
rikastuvat ylläviitatulla tavalla kauppamiesten ja käsityöläisten
kustannuksella.
Asukasluvun lisääntymisestä on pidetty huolta useoiden asianmukaisten
lakisäännöksien kautta. Eräässä niistä säädetään että perhekunnan
vapaudet ja oikeudet laajuutensa puolesta määrätään sen lapsimäärän
mukaan, jonka he ovat maailmaan hankkineet. Kuuden lapsen isä on
vapautettu sekä vakinaisista että ylimääräisistä ulosteoista. Siitä
syystä pidetään tässä kokonaismaailman osassa suuri lapsiparvi jonakin
erittäin onnellisena asiana, kun sitä vastoin meillä, jossa jokaikinen
päänuppi veroitetaan, tuommoinen siunaus on sekä hankala että ylen
kallishintainen.
Tässä ruhtinaskunnassa ei löydy ketäkään, jolla on yhtaikaa kaksi
virkaa tai joka samalla hoitaa kahta tointa, sillä yleinen mielipide on
se, että vähäpätöisinkin toimi tarvitsee miehensä. Sentähden -- minä
pyydän kansalaisiltani anteeksi -- hoidetaankin virat täällä paremmin
kuin meillä. Tätä tapaa noudatetaan täällä niin rikkomatta ja
käsityksen puolesta niin laajalta ettei esim. lääkäri milloinkaan
harjoita lääkäritiedettä koko suuruudessaan vaan antautuu vakaalla
innolla tutkimaan jonkin eri taudin luonnon ja laadun tuntemista.
Varsin toisin menetellään meidän pallollamme, jossa ihmiset tyhjentävät
voimansa koko joukossa eri toimia ja tehtäviä, tulevat äreiksi ja
laiminlyövät monia velvollisuuksiansa ja melkein säännöllisesti eivät
milloinkaan ole tavattavissa siellä jossa heitä tarvittaisiin, ainoasti
siitä syystä, että he pyrkivät olemaan läsnä kaikkialla. Lääkäri, joka
samalla tahtoo parantaa ihmisruumiin tauteja ja valtion vammoja tekee
ehdottomasti hätikkötyötä kummassakin suhteessa; ja soittajalta, joka
samalla tahtoo olla taitelija ja raatimies, ei juuri saateta odottaa
muuta kuin harhaääniä. Me ihailemme niitä, jotka samalla ottavat
hoitaaksensa eri virkoja, tehdäksensä mitä tärkeimpiä tehtäviä ja
luulevat ulottuvansa ja joutuvansa mihin tahansa. Mutta me emme
hurjuudessamme ihaile mitäkään muuta kuin heidän rohkeuttansa ja
luottamustansa omiin voimiinsa; sillä jos heillä olisi perin selvillä
mitä kukin erilainen toimi erikseen vaatii, he varmaankin havaitsisivat
kykenemättömyytensä, ja työntäisivät molemmin käsin luotansa liiat
toimet.
Pootualaisten kesken ei milloinkaan tapahdu että kukaan ottaisi
tehdäksensä enemmän ja muuta kuin mitä hän luulee hyvästi aikaan
saavansa. Tässä johtuu mieleeni mitä tuo mainio filosoofi _Rakbasis_
kerran tämän johdosta lausui: "Jokaisen täytyy tietää oman kykynsä sekä
kovan tuomarin vikansa ja ansionsa, ettei hän esiinny huonompana kuin
hyvä näyttelijä; sillä semmoinen ei pyri saamaan osallensa näytelmän
etevimpiä osia, vaan niitä joita hän parhaiten saattaa näytellä. Eikö
nyt ajatteleva olento saata jokapäiväiseen elämään sovittaa, mitä jo
ilvehtijä osaa näyttämölavalla tehdä?"
Pootualaisten kesken ei löydy mitään asukasten eroittamista aatelisiin
ja aatelittomiin. Muinoin löytyi tosin tämä luokkaeroitus, mutta kun
hallitsijat havaitsivat siitä syntyvän ainoasti riitaa ja
eripuraisuutta, poistettiin kaikki syntyyn ja sukuun perustuvat
etuoikeudet, joten nykyänsä enään kutakin puuta pidetään arvossa
ainoasti hyvien avujensa, virkansa ja vaikutuksensa mukaan, jota
kaikkea edempänä olen tilaisuudessa tarkemmin kertomaan. Ainoa
etuisuus, joka nyt enään saatetaan sanoa synnynnäiseksi on oksien
lukumäärä; niiden lukumäärän mukaan katsotaan lapsi enemmän taikka
vähemmän jaloksi, sillä varustettuna monella oksalla saattaa yksi puu
toimia ja vaikuttaa enemmän kuin toinen. Mitä tulee asukkaiden
ymmärryslahjoihin ja tapoihin, olen siitä jo ennen lausunut yhtä ja
toista, johon siis osoitan lukijan ja siirryn nyt muita aineita
katsomaan.
KUUDES LUKU.
Pootualaisten uskonto.
Pootualaisten uskontojärjestys käsittyy muutamaan harvaan pääjaksoon ja
koko koossansa on se vaan vähän laajempi meidän apostoolisia
uskonkappaleitamme. Ilmapiiriin (maankuorelle) maanpakolaisuuteen
ajamisen rangaistuksen uhalla on jokaista kielletty pitämästä
raamatunselityksiä (kokea oman järkensä mukaan selittää heidän pyhiä
kirjojansa), ja jos joku olisi kylläksi julkea ruvetaksensa
puolustaman jotakin erityistä mielipidettä Jumalan olennosta ja
ominaisuuksista taikka henkien ja sielujen laadusta, tuomitaan hän
oitis suonenisku-rangaistukseen ja suljetaan sitten kunnan yhteiseen
hoitolaitokseen; sillä siellä pidetään järjen vaillinaisuutena sitä,
jos joku luulee pystyvänsä selittämään sitä, minkä meidän tulee pitää
yhtä häikäisevänä kuin auringon valo on huhkaimen silmille.
Valtionuskonto käsittyy ainoasti siihen, että uskotaan korkeinta
olentoa, joka on kaikki luonut ja joka kaikki voimassa pitää. Jos vaan
tätä perusajatusta tunnustetaan, ei ketäkään ahdisteta eroavista
mielipiteistä jumalanpalvelemisen tavasta. Ainoasti ne, jotka
julkisesti ahdistavat noudatettavaksi tunnustettua jumalankäsitystä,
rangaistaan yleisen järjestyksen häiritsijöinä.
Pootualaiset pitävät harvoin rukousta, mutta silloin niin palavalla
hartaudella, että he kokonaan ovat hurmauksessa rukouksen kestäessä.
Kun minä kerroin heille, että meillä on tapana rukoilla ja veisata
työtäkin tehdessämme, moittivat Pootualaiset tätä, arvellen että jo
maallinenkin ruhtinas panisi pahaksensa jos joku, rukoillen lähetessään
häntä samalla ottaisi suoriakseen hiuksiansa taikka harjatakseen
vaatteitansa. Yhtä vähän olivat virtemme heille mieluisia, sillä he
pitivät naurettavana tuoda esille katumuksensa ja murheensa nuottien
jälkeen, kun ei Jumalata soviteta laululla ja soitolla vaan
huokauksilla ja kyyneleillä. Nämät ja muut tämänlaiset arvostelut
tietysti suututtivat minua kuullella, varsinkin kun isäni, joka oli
lukkari oli tehnyt säveleen useaan virteen, jommoisina niitä nytkin
vielä veisataan kirkoissa, ja itselläni oli ollut aikomuksena hakea
ensimmäinen avonainen lukkarinvirka. Mutta minä katsoin parhaaksi
hillitä intoani, sillä nuot maanalaiset olennot osaavat puolustaa
väitteitänsä semmoisella tarkka-älyisyydellä ja tietävät tuoda esille
niin laveoita ja teräviä tekotodisteita, että on ylen vaikea todistaa
vääräksi heidän selvää selvimpiäkään erhetyksiänsä. Useoita muita
uskonnollisia katsantotapoja he samalla taidolla ja totuuden
ulkomuodolla tiesivät vastustaa. Niinpä esim. kun sanoin muutamille
niistä, joiden kanssa olin lähemmässä tuttavuudessa, etteivät he
saattaneet odottaa tulevansa autuoiksi kuoleman jälkeen koska he näin
astelivat ilmeisessä pimeydessä, vastasivat he, että se joka
tämmöisellä ankaruudella tuomitsee muita on itse suurimmassa vaarassa
joutua tuomion alaiseksi, sillä toisten kova tuomitseminen
hengellisissä asioissa on useimmiten vaan mielen ylpeyden ilmautumista,
jota ei suinkaan Jumala taida hyväksyä, koska hän aina kehoittaa
lapsiansa nöyryyteen; ja että toisten mielipiteitten tuomitseminen ja
halveksiminen sekä uskonsa pakoittaminen toisille oli heidän
mielestänsä samaa kuin semmoinen väite, että tämmöinen pakoittaja
väittää itsellänsä olevan kaikista korkeimman tiedon ja viisauden
varsin niinkuin mielipuolet tekevät luullessaan itsensä kaikkia muita
älykkäimmiksi. Kun kerran mielipidettäni puolustaakseni toin esille
omantuntoni todistuksen, tunnusti vastustajani tämän todistuksen kyllin
luotettavaksi ja kehoitti minun aina toimimaan tämän todistuksen
mukaan, niinkuin hänkin puolestansa aina aikoi noudattaa omantuntonsa
ääntä; sillä jos jokainen ottaisi kuullaksensa omaatuntoansa ei
maailmassa riitojen ja eripuraisuuksien syitä enään löytyisi.
Muiden erhetysten muassa joita Pootualaiset yksipäisyydellä
puolustavat, on sekin, että vaikka Jumala palkitsee hyvät ja rankaisee
pahat teot harjoittaa hän kuitenkin tätä tuomio-oikeutta vasta tämän
elämän jälkeen. Minä luettelin tosin koko joukon esimerkkiä
semmoisista, jotka jo tässä elämässä olivat saaneet rangaistuksen
rikoksistansa ja paheistansa; mutta he puoleltansa toivat esille yhtä
monta esimerkkiä jumalattomista puista, jotka, koko elämänsä kestäneen
jumalattomuuden uhaksi aina olivat saaneet onnea ja menestystä
toimillensa. "Kun me joudumme kiistaan käsityksistä jonkun kanssa,"
sanovat he, "emme me milloinkaan käytä muita aseita jokapäiväisen
elämän aarreaitasta kuin semmoisia, jotka kelpaavat todistamaan
väitteemme oikeiksi, sekä jätämme sivulle ne, jotka sotivat sitä
vastaan." Minä lausuin esimerkiksi omasta kokemuksestani, että monet
niistä, jotka ovat tahtoneet minulle turmiota saattaa, ovat itse
saaneet surullisen lopun. Mutta sitä vastaan he inttivät, ettei tämä
ollut muuta kuin itserakkautta minun puoleltani, kun katsoin olevani
jotakin etevämpätä Jumalan silmissä kuin moni muu, joka syyttömästi on
saanut kärsiä mitä suurimman vääryyden, mutta kuitenkin nähnyt
ahdistajansa nauttivan häiritsemätöntä onnea kaiken ikänsä. Kun minä
lopuksi toin esille välttämättömyyden joka päivä rukoilla Jumalata,
vastasivat he: 'että he, tahtomatta kieltää rukouksen hyötyä, kuitenkin
uskoivat totisen jumalanpelon ennen kaikkia rajoittuvan siihen, että
toteltiin Jumalan lakia.' Selvittääksensä tarkoitustansa käyttivät he
seuraavan vertauksen: "Jollakin ruhtinaalla on kahdenlaisia alammaisia:
yksi osa heistä tekee joka päivä virheitä ja rikkoo hänen käskyjänsä
joko heikkoudesta taikka pahuudesta, mutta he tulevat alinomaa
suurimmassa nöyryydessä pyytämään hänen antamaan heille anteeksi nämä
samat virheet, joita he eivät epäile kohta jälkeen taas uudestansa
tehdä. Toiset taas tulevat ylen harvoin taikka vain käskystä hoviin. He
pysyvät kotona, jossa he uskollisesti ja innolla täyttävät mitä heidän
tulee tehdä ja osoittavat kovalla lainkuuliaisuudellansa kuinka syvästi
he hallitsijaa kunnioittavat. Eikö ole kylläksi syytä uskoa, että
ruhtinas pitää suuremmassa arvossa näitä jälkimmäisiä, mutta pitää
edellisiä samalla huonoina ja vaivalloisina alammaisina, sekä sentähden
että he alituisesti rikkovat lain että yhtenään kiusaavat häntä
armoanomuksillansa?"
Usein antausin tämmöisiin ajatusten vaihtoihin, kuitenkaan voittamatta
ketään mielipiteitteni puolustajaksi. Minä jätän sentähden sillensä
muut puuttuvaisuutemme uskonnollisten kysymysten puolesta, ja tahdon
vain lyhyesti mainita tärkeimmät Pootualaisten uskonkappaleista
heittäessäni lukijan omalle arvostelulle niiden joko hyväksymisen
taikka hylkäämisen.
Pootualaiset uskovat kaikkivaltiasta Jumalata, joka on kaikki luonut ja
kaikki ylläpitää, ja katsovat hänen yksisyytensä ja kaikkivoimansa
parhaiten todistetuksi luomisen suuruuden ja sopusoinnun kautta. Hyvin
perehtyneenä tähtitieteessä ja fysiikassa, ovat he saavuttaneet niin
ylhäisen käsityksen Jumalan olennosta ja ominaisuuksista, että he
katsovat hurjuudeksi ruveta selittämään semmoista, joka
selvinnähtävästi on heidän järkeänsä ylemmällä. Heillä on vaan viisi
juhlapäivää vuodessa, ja etevin niistä pidetään pyhänä mitä suurimmalla
hartaudella pimeässä huoneessa, mihin ei mikään päivänvalo saata
tunkeutua, jolla he tahtovat merkitä kuinka tutkimaton se
jumalaisolento on, jota he palvelevat ja rukoilevat. Koko tämä päivän,
joka kutsutaan Käsittämättömän Jumalan päiväksi ja joka pidetään
ensimmäisenä päivänä tammikuussa, ovat he kuin ihastuksissaan eivätkä
lähde pimeistä huoneista auringon ylhäällä ollessa. Muut neljä
juhlapäivää vietetään vuoden neljänä vuodenaikana ja tarkoittavat olla
kiitospäiviä nautituista hyvistä teoista. Harvat ovat ne, jotka eivät
saavu näihin juhliin, ja ne jotka jäävät pois ilman laillista estettä
pidetään aina epäluotettavina kansalaisina ja saavat osallensa suurta
epäluuloa. Julkiset rukoukset ovat niin kokoonpannut, etteivät ne
tarkoita itse rukoilevata vaan ainoasti hallitsijan ja valtion
menestystä. Tarkoitus tällä tavalla on vahvistaa sitä käsitettä että
yksityisen menestys ja hyvyys on niin läheisessä yhteydessä valtion
menestyksen kanssa ettei näitä mielihaluja saateta eroittaa.
Laki ei pakoita ketään olemaan läsnä julkisessa jumalanpalveluksessa,
sillä he arvelevat että kun jumalanpelko oikeastaan on pidettävänä
rakkauden ilmauksena korkeimpaan olentoon, ja kun kokemus on näyttänyt
että pakko pikemmin sammuttaa kuin elähyttää rakkautta, niin eivät he
pidä ainoasti turhana vaan vieläpä perin vahingollisenakin kokea
pakoittaa ketäkään jumalisuuteen. Tätä mielipidettä valaistaksensa
ottivat he seuraavan vertaukseen: kuvitelkaamme mielessämme että mies,
joka haluaa vastarakkautta vaimoltansa, kokee iskuilla ja lyönneillä
voittaa hänen kylmyytensä; ajattelemattakaan että hänen rakkauttansa
käy semmoisilla keinoilla herättää, arvaisimme mieluummin että ne
muuttavat hänen entisen kylmyytensä vihaksi, inhoksi ja
halveksimiseksi.
Muinoin oli Pootualaisissa tapana uhrilla, näytelmillä ja muilla
juhlatempuilla kokea sovittaa Jumalata. Tämä ulkonainen Jumalan
palveleminen jatkui vielä aikaan 800 vuotta takaperin, jolloin täällä
mainio filosoofi _Limali_ asettui uskonpuhdistustyön etupäähän ja teki
kirjan nimellä "Jumalata pelkäävän puun totinen tunnusmerkki". Minä
olen lukenut tämän teoksen moneen kertaan intoni ja haluni ensinkään
vähenemättä. Se sisältää jumaluus- ja siveys-opillisia opetuksia jotka
Pootualaiset oppivat ulkoa. Syyt, jotka tämä maanalainen
uskonpuhdistaja arveli puolustavan uhrien ja muiden niistä riippuvien
tapojen poistamista, ovat etupäässä seuraavat: "Semmoinen," sanoo hän,
"on luettava todellisiin hyviin avuihin, jota pilaantuneiden sydämien
on vaikea ja vastenmielinen tehdä. Uhraaminen ja hengellisten laulujen
veisaaminen ja laulaminen, tyhjäntoimittaminen, (hartauskokouksissa
juoksenteleminen), kuolleitten tomun kunnioittaminen, juhlasaatossa
pyhimyskuvien kanssa vaeltaminen y.m. on pikemmin verrattava
uskonnolliseen vetelehtimiseen kuin pyhiin tekoihin, mutta jos
semmoista kutsuttaisiinkin jumalanpeloksi ei se ole yhtään mitään muuta
kuin mitä jumalattomatkin ovat valmiit kehoituksetta tekemään, koska ei
sitä sovi sanoa vaivalloiseksi eikä vaikeaksi. Mutta maallisilla
tavaroillansa auttaa köyhiä ja vaivaisia, vastustaa sydämessänsä
asuvata vihaa ja katkeruutta, miehuullisesti taistella aistillisia
himoja ja muita pahoja kiihkoja vastaan, johon kaikkeen kysytään
vakaata tahtoa ja joka ei menesty ilman voimakasta ponnistusta -- kas
siinä on totisen jumalanpelon oikea tunnusmerkki. Sotamiehen eroittaa
siviilihenkilöstä hänen virkapukunsa ja kiiltävät aseensa, mutta
sankari tunnetaan urhollisuudestansa, kestäväisyydestänsä ja henkensä
uhraamisesta isänmaan hyväksi." Näillä ja tämänlaisilla vertailemisilla
tiesi Limali tehdä oppinsa eläväksi, ja kun Pootualaiset mitä
tarkimmasti omantunnon mukaan niitä noudattivat, joutuisivat
kristillisten kirkkojen lähetyssaarnaajat varsin häpeälle, jos he
yrittäisivät ruveta heitä kääntämään.