kiitokset karatteilta, että hallitsija niiden johdosta määräsi hänet
presidentiksi hänen syntymäkaupunkiinsa. Tätä tapaa antaa kullekin
toimensa syntymäseudullansa noudatetaan aina tarkasti Pootualaisten
kesken, sillä he otaksuvat ettei kukaan paremmin saata tuntea oloja
paikkakunnalla kuin se joka siellä on syntynyt ja kasvatettu. _Palmka_
(se oli tämän nuoren naisen nimi) oli nyt kolme vuotta suurimmalla
kiitettäväisyydellä hoitanut virkaansa ja häntä arvosteltiin
ymmärtäväisimmäksi puuksi koko kaupungissa, sillä hän oli niin
varovainen käsityksissänsä, että hän tuskin luuli jotakin asiata oikein
älyävänsä ennenkuin hän oli kuullut sitä kolmasti taikka neljästi
kerrottavan, mutta mitä hän kerran oli saanut selvästi mieleensä sen
hän käsitti perinpohjin, ja kehitti semmoisella tarkkaälyisyydellä
jokaisen sekavankin kysymyksen, että kaikki hänen tuomionsa
saivat ennusjumalan vastauksen maineen. Eikä hän ollutkaan koko
virka-ajallansa julistanut vielä ainoatakaan tuomiota, jota ei korkein
oikeus olisi kiitoksella vahvistanut. -- Sentähden, kun tarkemmin
punnitsin tätä järjestelmää, että molemmilla sukupuolilla oli sama
tilaisuus tarttumaan julkiseen elämään, minkä ensin olin hyljännyt, ei
se nyt näyttänyt minusta niinkään mielettömältä. Minä ajattelin
itsekseni: Mitäpä siitä, jos Bergenin pormestarin rouva asettuisi
miehensä sijalle tuomiopöydän ääressä? Mitäpä siitä, jos asianajaja
Sörenin tytär jolla on sana vallassansa ja sitä paitsi on älykäs tyttö,
hoitaisi oikeudenkäymisiä tyhmän isänsä asemesta? Meidän
lainhoidantomme ei suinkaan siitä vahinkoa saisi ja luultavaa on ettei
oikeudelle niin usein korvapuustia sivallettaisi. Edelleen ajattelin
näin: kepeäntekoiset tuomiot, joita ylipäänsä Euroopassa tehdään kyllä,
jos niitä huolellisesti tutkittaisiin, laitettaisiin takaisin ankaralla
nuhteella epäkypsinä hätikkötöinä.
Syy, miksi minulta suonta iskettiin oli tämä: Niinpian kun joku on
todistettu syylliseksi jostakin rikoksesta ei häntä tuomita
ruoskittavaksi, runneltavaksi eikä mestattavaksi, vaan hänen suontansa
isketään siinä tarkoituksessa, että saataisiin selvä siitä johtuuko
tehty rikos ilkeydestä taikka huonosta verestä ja epäterveellisistä
nesteistä sekä vaikuttaisiko tämmöinen menettely parantumiseen, koska
tuomioistuimet täällä alhaalla enemmän tarkoittavat rikollisen
parantamista kuin rankaisemista. Kuitenkin on tämä parantamisen tapa
samalla myös jonkinlainen rangaistus, kun näin tuomittua suoneniskua
aina pidetään häpeällisenä. Jos joku toisen kerran joutuu tämmöisestä
erhetyksestä kanteen alaiseksi, tuomitaan hän kansalaisoikeutensa
menettäneeksi ja ajetaan maanpakolaisuuteen maankuorelle, jossa kaikki
ilman poikkeuksetta otetaan vastaan. Tästä maanpakolaisuudesta vastedes
kerron tarkemmin. Syynä siihen miksi se haavuri, joka avasi minun
suontani hämmästyi vertani tutkiessaan oli se, että tämän kiertotähden
asukkailla veren asemesta on kirkas ja valkeaan vivahtava neste
suonissaan, ja jota valkeampata se on sitä enemmän se todistaa
puhtaudesta ja viattomuudesta.
Kaikesta tästä minä sain hyvän tiedon perehdyttyäni maanalaiseen
kieleen, ja minä rupesin sentähden penseämmin tuomitsemaan tätä kansaa,
jota siihen asti olin liian ajattelemattomasti halveksinut. Minä
käsitin pian, ettei näille puille, joita ensin olin pitänyt tuhmina ja
hassuina, inhimillisyys ja säädyllisyys ollut vieraita; ja ettei minun
siis tarvinnut peljätä henkeäni, mikä toivoni vielä enemmän
vahvistui kun minä huomasin että minulle kahdesti päivässä tuotiin
ravintoaineita. Ruokana oli tavallisesti hedelmiä ja kaikellaisia
kaaliksia ja juomana oli kirkas, erittäin hyvänmakuinen ja miellyttävä
neste.
Pormestari, joka yhä edelleen piti minua vangittuna, ilmoitti heti
hallitsijalle, joka asui lähellä, että järjellinen eläin, vaikka sangen
omituinen ruumiinsa rakennukselta, sattumalta oli joutunut hänen
käsiinsä. Ruhtinasta miellytti asia ja hän käski minulle opettamaan
maan kieltä, minkä opittuani minut piti hoviin lähetettämän. Minä sain
siis kielenopettajan ja edistyin puolessa vuodessa niin että jotenkin
helposti saatoin keskustella asukkaiden kanssa.
Ehdittyäni oppia kielen ensimmäiset alkeet saapui toinen käsky hovista,
että opetustani piti jatkettaman, että minä pantaisiin kaupungin
lukioon että tämän laitoksen karatit eli tutkijat tarkemmin ottaisivat
selvän ymmärryslahjoistani ja sitten antaisivat lausunnon missä opin ja
tieteen haarassa minusta sopisi parasta toivoa. Kaikkia tätä
noudatettiin tarkasti, ja niin kauvan kun minä olin tässä laitoksessa
hoidettiin minun sekä ruumiillista että sielullista puoltani, eikä
vähintä vaivaa nähty siitä, että minä niin paljon kuin mahdollista
tulisin puun kaltaiseksi, jossa tarkoituksessa he ruumiilleni
sovittivat keinotekoisia oksia.
Isäntäni kanssa juttelin joka ilta lukiosta tultuani kaikellaisista
aineista ja jos joistakin kysymyksistä. Todellisella mielihyvällä
kuulteli hän kertomustani siitä mitä minulle oli tapahtunut matkallani
maanalaisen maailmaan; mutta ennen kaikkia hän ylen määrin hämmästyi ja
ihmetteli kun kerroin meidän maastamme ja äärettömästä taivaasta täynnä
lukemattomia tähtiä. Kaikkea tätä hän kuulteli halullisella
tarkkuudella, mutta tuli vähän hämillensä kun hänelle puhuin puista
maan päällä: että niiltä puuttuu sielunelo, oma liikkumisen kyky, ja
että ne juurilla ovat aina samalla sijallansa maassa; ja hän loi
minulle tulistuneita silmäyksiä kun hänelle vakuutin että me hakkaamme
puumme maahan lämmittääksemme niillä huoneemme ja keittääksemme
ruokamme. Mutta hänen vihansa ei milloinkaan ollut pitkäikäinen.
Ehdittyänsä ajatella asiata muuttui hän vähitellen hyväksi jälleen, ja
ojensi silloin viisi oksaansa (useampaa hänellä ei ollutkaan) korkeutta
kohden ylistäen luojan viisasta neuvoa, joka tarkoituksilleen on
tutkimaton, ja kuulteli sitte jälleen halulla mitä minulla oli edelleen
kerrottavana. Hänen rouvansakin, joka tähän asti oli kaihonnut
seuraani, kävi sovinnolliseksi ja kaikki hänen epäilyksensä katosivat
hänen tultuansa selville asioiden oikeasta laidasta: että minua
nimittäin oli vietellyt puun ulkonainen yhtäläisyys semmoisiin, joihin
meidän maassa vähintäkään arvelematta saadaan kavuta ylös. Mutta
peljäten loukkaavani nuorta ystävyyttämme taikka uudestaan repiväni
auki haavoja, jotka juuri vasta olivat parantuneet, en puhunut hänen
kanssansa milloinkaan muulloin kun hänen miehensä läsnäollessa ja hänen
luvallansa.
KOLMAS LUKU.
Kertomus Keban kaupungista.
Oleskellessani lukiossa kuljetti isäntäni minua pitkin kaupunkia
näyttääksensä minulle siellä kaikki näkemistä ansaitsevat paikat. Me
astelimme esteettä pitkin ja -- mikä minua enimmän ihmetytti --
saamatta peräämme ensinkään uteliasta rahvasta. Varsin toisin käy
meillä, jossa jokaisesta syystä, olkoon se kuinka vähäpätöinen tahansa,
kansaa kokoontuu suurissa parvissa uteliaisuuttansa tyydyttämään. Tämän
kiertotähden asukkaat eivät nimittäin ole mitään uutispyytäjiä, vaan
pysyvät mieluimman siinä mikä on tiettyä ja tunnettua.
Kaupungin nimi on _Keba_ ja on toinen järjestyksessä _Pootun_
ruhtinaskunnassa. Asukkaat ovat siihen määrään vapaita ja totisia, että
on vähältä luulla heitä pormestariksi joka miestä. Täällä saa vanhuus
siivon kodon eikä missäkään harmaita hapsia enemmän kunnioiteta ja
arvossa pidetä; ei ainoasti ijäkkäiden käskyä, vaan hänen pienintä
viittaustansakin seuraa heti kuuliaisuus ja kohtelias nöyryys. Minä en
saattanut estää ihmettelemistäni siitä, että niin siveätä ja hiljaista
kansaa saattoivat huvittaa voimaleikit, rattoisuudet ja näytelmät,
mitkä kaikki tuntuivat varsin vierailta kansan karkealle vakavuudelle.
Isäntäni, joka havaitsi minun ihmettelemiseni, selitti minulle, että
tämän ruhtinaskunnan asujamet jakoivat aikansa vakaiden tehtävien ja
virkistävien huvien kesken, liittäen:
Jupiterin ynnä Saturnon me yhtehen ain' sovitamme.
Muiden hyvin aprikoittujen järjestelmäin muassa tässä yhteiskunnassa
mainittakoon oikeus, jolla saadaan nauttia viattomia huveja, joiden
luullaan virkistävän mieltä, tekevän sen lujaksi kestämään rasittavata
työtä, mikä taas vuorostansa haihduttaa kaikki synkät pilvet,
surumieliset ajatukset, mitkä ylen usein ovat varsinaisena syynä
epäjärjestyksiin, kapinoihin ja kaikellaisiin vahingollisiin
yrityksiin. Näistä syistä he, päivän tehtävien loputtua, etsivät
virkistystä leikeistä ja huveista, pannen semmoisen arvoisuuden
iloonsakin ettei se milloinkaan pahene äreydeksi taikka
kevytmielisyydeksi. Minä en kuitenkaan saata kieltää, että minä
suuresti suutuin ja sain sappeni paisumaan, havaitessani että
disputatioonit eli julkiset väitökset luettiin komedioitten eli
huvinäytelmien joukkoon. Erityisillä määrätyillä ajoilla vuodesta
pannaan nimittäin toimeen kilpaleikkejä, jolloin palkinnoita jaetaan
voittajille. Samoissa tiloissa pannaan nyt myös väittelijät parittain
toisiansa vastaan, ikäänkuin nyrkkisillä olijat, ja kaikki
tapahtuu jotenkin samalla tavalla kuin meillä kukkoja tai muita
taistelunhimoisia eläimiä ärsytetään toistensa kimppuun. Tavallista on
että rikkaat ihmiset pitävät väittelijöitä, varsin niinkuin meillä
pidetään metsäkoiria, ja että he antavat niiden harjoitella itseänsä
väittelytaidossa taikka ajatusjohto-opissa, saavuttaakseen tarpeellista
lipokielisyyttä vuotisiin turnauspeleihin. Niinpä oli esim. muuan rikas
porvari nimeltä Henoki kolmen vuoden ajalla koonnut melkoisia
rikkauksia, enemmän kuin 400 _rikatua_ ainoasti pitämällä väittelijää,
josta hänelle enemmän kuin yhden kerran semmoiset henkilöt, jotka
näistä kamppausleikeistä olivat itselleen tehneet karttuisan
elinkeinon, tarjonneet suunnattomia summia; mutta hän ei vielä ollut
halullinen hukkaamaan semmoista aarretta, jonka kautta hänelle
vuosittain oli niin suuret tulot. Mainitulla väittelijällä oli
hallussaan tavattoman vilpas kieli: hän saattoi repiä alas ja rakentaa
ylös jälleen, hän osasi tehdä nelikulman pyöreäksi ja pyöreän
nelikulmaksi, hän teki taidokkaita käänteitä, iski ympärillensä
sekoittavia johtopäätöksiä ja johdanto-opillisia näppäryyksiä ja
oli mies, joka "distinktiooneillansa", "sumtiooneillansa" ja
"subsumtiooneillansa" saattoi panna jokaisen vastaväittäjän pään niin
pyörälle kuin perästäkin, vieläpä usein sai tämän vaikenemaankin
kokonansa. Pari kertaa olin suureksi harmikseni läsnä semmoisessa
näytelmässä; sillä minusta oli sekä jumalatonta että kokonansa
arvollisuutta vailla heittää näitä pyhiä ja syvintä kunnioitusta
ansaitsevia toimia -- meidän yliopistojemme kaunistuksia -- halpojen
huvinäytelmäin joukkoon. Ja kun tässä sattui mieleeni että itse, ja
vieläpä suurella menestykselläkin, olin kolme kertaa julkisesti
väitellyt ja asettanut upean laakeriseppeleen otsalleni, saatoin tuskin
hillitä kyyneleitäni. En minä ollut suutuksissani niin paljon itse
toimitukseen, kuin siihen tapaan, jolla sitä tehtiin. Käytettiin
nimittäin palkattuja yllyttäjiä (heitä nimitettiin _kahalkeiksi_)
jotka, huomattuansa taistelijoiden innon laimentuvan, kutittivat heitä
kylkeen eräänlaisella aseella, uudestaan virkistääksensä heitä ja
saadakseen heidän vaipuneen rohkeutensa taas nousemaan ilmiliekkiin.
Paitsi näitä väittelijöitä, joita pilkalla sanottiin _maskabeiksi_ eli
kielitaistelijoiksi, oli huvien joukossa myös tappeluja nelijalkaisten
niin kesyjen kuin petoeläinten, varsinkin petolintujen välillä. Minä
kysyin isännältäni kuinka oli mahdollista että järjellinen kansa
saattoi siihen määrään halventaa tämmöisiä jaloja harjoituksia, jotka
tarkoittavat järjen teroittamista, totuuden päivän valoon vetämistä ja
kaunopuheliaisuuden kyvyn saavuttamista, että niistä tehdään julkisia
huvituksia. Hän vastasi, että ennen maailmassa, raakalaisuuden
ajanjaksossa, olivat tämmöiset julkiset väittelyt olleet suuressa
arvossa, mutta sittekun kokemus oli osoittanut että ne tekivät nuorison
itsevaltaiseksi, herättivät kansassa levottomuuksia ja olivat esteenä
käytännölliselle tieteelle ja opille, oli nämä kiistat ajettu
akatemiasta teaatteriin; ja loppupäätös oli näyttänytkin että
levollisuus ja maltillisuus olivat opintoja harjoittavalle nuorisolle
tästä tutkimistyössään melkoista puolustettavammat. Vaikken saattanut
tietää että tässä vastauksessa oli totuuden-tapaisuus puolta pitämässä,
en minä kuitenkaan katsonut itseäni tyydytetyksi.
Kaupungissa löytyi akatemia eli yliopisto, jossa kirjallisia opintoja
harjoitettiin suurella ahkeruudella ja perinpohjin. Isäntäni vei minun
kerran tämän yliopiston juhlasaliin eräänä juhlallisena päivänä,
jolloin _mudikki_ eli filosofiian tohtori piti arvoonsa asetettaman.
Tämä toimitus tapahtui ilman mitäkään juhlatemppua, paitsi että
kandidaatti piti samalla oppineen ja mainion hyvän esitelmän määrätystä
fyysillisestä selvitettävästä, minkä jälkeen akatemian johtaja koroitti
hänen niiden joukkoon, joilla oli oikeus pitää julkisia esitelmiä. Kun
isäntäni minulta kysyi, mitä minä pidin tästä seremoniasta, vastasin
minä että se minusta tuntui kuivalta ja hengettömältä verraten meidän
tohtorivihkiäisiimme. Minä selitin hänelle, että meidän maisterien ja
tohtorien täytyy julkisesti väitellä ennenkuin heitä arvoonsa vihitään.
Hän rypisti silloin otsaansa ja kysyi minulta näiden väittelyjen
laadusta, missä niitä pidetään ja minkä puolesta ne olivat
maanalaisista väittelyistä eroavaiset. Minä vastasin hänelle, että
niissä tavallisesti käsiteltiin oppineita ja harvinaisia asioita,
varsinkin kaikkea semmoista, joka koski tapoja, kieltä ja pukuja
parissa Euroopan vanhemmista kansoista, jotka kauvan aikoja sitte
olivat kultuurin, sivistyksen ja valistuksen korkeimmalla kannalla; ja
minä vakuutin hänelle että itse olin kirjoittanut kolme ylen oppinutta
teosta eli väitöskirjaa näiden kahden kansan pieksuista. Hän purskahti
silloin niin kovasti nauramaan, että koko talo kaikui. Hänen rakas
puolisonsa, joka oli ihmeissään siitä mitä tämä meteli merkitsi, tuli
äkkiä juoksujalkaa huoneesen ja kysyi peräti uteliaana mille ukkonsa
niin nauroi. Mutta minä olin liian suutuksissani vastatakseni tähän
kysymykseen; sillä saattaahan sitä suuttua kun havaitsee näin tärkeitä
ja vakaita asioita ivalla ja halveksimisella kohdeltavan. Kuitenkaan en
paremmin suoriutunut emäntänikään edessä, sillä saatuansa päähänsä
selville mistä puhe oli, nauroi hän sille yhtä sydämellisesti kuin
miehensä.
Juttu levisi pian koko kaupunkiin ja minä jouduin alituisen ivan
esineeksi. Muun muassa löytyi siellä eräs raatimiehen rouva, joka aina
oli valmis nauramaan ja joka tästä jutusta oli vähältä naurusta
haljeta; ja kun hän pian tämän jälkeen kuoli kuumeesen, luulivat puut,
että tuo hillitön nauru oli vahingoittanut hänen keuhkojansa ja siten
saanut kuoleman seuraukseksensa. Tämä oli kuitenkin vaan pelkkää huhua,
sillä itse asiassa ei kuolonsyystä oltu sen enempätä selvillä. Muuten
hän oli aimo vaimo ja hyvä perheenäiti, sillä hänellä oli kokonansa
seitsemän oksaa, mikä oli ylen harvinaista hänen sukupuolessansa. Hän
haudattiin yöllä kaupungin ulkopuolella samassa pukimessa, johon hän
kuolematilaisuudessa oli puettuna, sillä eräs lainkohta määräsi ettei
ketäkään saatu haudata kaupungin sisäpuolella, kun kuolleen ruumiin
peljättiin pilaavan ilmaa. Samaten on määrätty ettei ruumiin
saattojoukko saa olla suurilukuinen ja ettei ruumista saa koreilla
kalliisen ruumisverhotukseen, kun se kaikissa tapauksissa pian joutuisi
matojen saaliiksi. Tämä kaikki näytti minusta erittäin perälliseltä.
Ruumispuheitakin kyllä pidettiin, mutta niissä yleensä lausutaan vaan
kehotuksia siveästi elämään ja muistutuksia kuulijoille heidän omasta
kuolevaisuudestansa. Tämmöisissä tiloissa on läsnä _sensoria_, joiden
toimena on pitää silmällä ylistetäänkö vai parjataanko vainajata
liiaksi. Sentähden ovat puhujat ylen varovaisia kiitoksensa tai
moitteensa puolesta, kun liian loitos meneminen tällä uralla tuottaa
rangaistusta.
Vähäistä tämän jälkeen olin läsnä suurissa hautajaisissa ja kysyin
sentähden isännältäni kuolleen arvoasteesta ja sijasta yhteiskunnassa,
koska hänen muistoansa tällä tavalla kunnioitettiin. Isäntäni vastasi
vainajan olleen talonpojan, joka oli kuollut eräällä matkalla
kaupunkiin. Jos tämä maanalainen kansa oli tähän saakka nauranut
minulle, niin oli nyt minun vuoroni maksaa heille se takaisin samalla
lailla ja ampua samat nuolet, joita he ennen olivat ampuneet
Eurooppalaisiin, samalla voimalla takaisin heihin. "Miksi ei siis,"
huudahdin minä, "härkiä ja sonneja, jotka ovat talonpoikien veljiä ja
työkumppania, samaten ylistetä saarnatuolista? Saatetaanhan niiden
sanoa jättävän yhtä hyvän aineen hyvään jälkeispuheeseen kuin
talonpoikainkin, koska niillä on sama toimi ja vaikutusala." Mutta
isäntäni käski minun hillitsemään rattoisuuttani, ja ilmoitti minulle
että talonpojat täällä nauttivat suurta kunnioitusta tuosta jalosta
toimesta, jolle he ovat antautuneet, ja ettei mitäkään vaikutusta
arvostella korkeammaksi kuin juuri maanviljelijän; jonkatähden
kaupunkilaiset puhuttelevatkin jokaista taitavaa ja kunnon
maanviljelijätä kunnianimellä _isä_ taikka _herra_. Siitä tulee sekin
tapa, että kun talonpojat syksyn alkupuolella eli palmukuussa
lähestyvät kaupunkia suurella määrällä vaunuja täynnä viljaa, rientävät
kaupungin virkamiehet heitä juhlallisesti vastaan ja saattavat heitä
kaupunkiin ikäänkuin riemusaatossa soiton ja torvitoitotusten
kaikuessa. Kuinka minä hämmästyinkään tätä kuullessani ja muistuttelin
mieleeni omia talonpoikiamme, jotka huokailevat kärsimättömässä,
tukalassa orjuudessa, ja joiden työtä me halveksimme verraten sitä
muihin ansaitsemiskeinoihin vallattomuuden ja turhamaisen loiston
palveluksessa. Tämän uskoin jonkun ajan perästä tämän jälkeen
isännälleni, vaitiolon ehdolla, sillä minä pelkäsin että maanalaiset
kansat muuten saisivat ylen huonon käsityksen ihmiskunnasta. Hän lupasi
minulle pitää tämän jutun hampaittensa takana ja vei minut erääsen
oppisaliin, jossa oli tapana pitää muistopuheita. Minun täytyy
tunnustaa etten ollut milloinkaan ennen kuullut mitään enemmän
syvyyteen tunkeutuvata totuutta, jolle kaikki liehakoitsemisen
kaukaisin varjokin oli vierasta; puhe kokonaisuudessansa tuntui minusta
kelpaavan malliksi, jonka mukaan kaikki tämänlaatuiset puheet olivat
pidettävät. Puhuja huomautti ensin edesmenneen hyvistä avuista ja
sitte hänen vioistansa ja vaillinaisuuksistansa, joitten viimeksi
mainittujen suhteen hän käski kuulijoiden olemaan varoillansa ja
karttamaan niitä.
Lähdettyämme opintosalista kohtasimme me pahantekijän kolmen vartijan
silmällä pitämänä. Hän oli hiljan kärsinyt käsivarsirangaistuksen
(siksi kutsuttiin ennenmainittua suonen-iskemistä) ja oli nyt matkalla
kaupungin yleiseen hospitaaliin. Kysymykseeni mitä mies oli tehnyt sain
vastaukseksi, että hän oli pitänyt esitelmän Jumalan olennosta ja
ominaisuuksista, mikä oli siinä maassa kielletty sentähden, että
tämmöiset epäkypsät tutkimukset pidetään liian mielettöminä ja julkeina
saattaakseen tulla kysymykseenkään terveellä järjellä varustettujen
olentoin joukossa. Sentähden on täällä tapana sulkea tämmöiset
viisastelevat väittelijät, sittekuin heiltä ensin on aimo tavalla
suonta isketty, hullujen huoneesen taikka työlaitokseen, kunnes ovat
saaneet järkensä jälleen päähänsä. Minä ajattelin itsekseni: "Oi
Jumalani! kuinka täällä kävisikään jumaluusoppineittemme, jotka päivät
pitkään kiistelevät Jumalan olemisesta ja omituisuuksista, henkien
luonteesta ja muista yhtä ymmärrettämättömistä ja salatuista asioista?
Kuinka kävisi viimein tutkijoidemme, jotka, ylpeillen ylenluonnolisista
tiedoistaan, pitävät itseänsä kaikkia muita viisaimpina, niin, vieläpä
Jumalien vertaisinakin? Pelkäänpä, että he laakeriseppeleitten,
tohtorihattujen ja sormuksen asemesta, joilla ihastuneet tiedekunnat
heitä meillä koristavat, täällä saisivat vapaan elannon lopuksi
elämäänsä hullujen huoneessa taikka työlaitoksessa."
Vihdoin valkeni päivä, jolloin minun, varustettuna pääsötodistuksella,
yliopistosta, tuli lähteä hoviin. Minä luulin saavani odottaa jotakin
varsin harvinaista todistukseni puolesta, sekä osoitetun intoni tähden
niin vähässä ajassa oppimaan maanalaisten kieltä, että isäntäni selvän
ystävällisyytensä nojalla, ja tutkijoitteni aina ylistetyn
oikeudenmukaisuuden perustalla. Minä vapisin ilosta saatuani
todistuksen käteeni, ja riensin ottamaan selkoa odotetuista
kiitoslauseista, saattaakseni niiden mukaan ruveta kuvitteleimaan sitä
onnea, joka oli tuleva osalleni. Mutta kuinka suuttuneeksi ja samalla
epätoivon alaiseksi kävinkään, sittekun sen olin lukenut. Sisältö oli
seuraava:
"Noudattaen Teidän Korkeutenne käskyjä, lähetämme täten Teidän
Korkeudellenne puheena olevan eläimen, joka hiljattain tuli tänne
toisesta maailmasta ja joka kutsuu itseänsä ihmiseksi. Me olemme
kaikella ahkeruudella koettaneet siihen istuttaa kaikkia niitä tietoja,
joita meidän koulullamme on tarjottavana, ja huolellisesti koetettuamme
tutkia sen ymmärryskykyä, luonnonlahjoja ja luonnetta, olemme
havainneet sen erittäin tarkkaoppiseksi ja varustettuna hyvällä
käsityskyvyllä, mutta samalla siihen määrään harhasuuntaiseksi
oikeudenkäsitteiden suhteen että sitä, katsoen siihen nopeuteen, jolla
se itseksensä luo johtopäätöksiä, tuskin saattaa lukea järjelliseksi
olennoksi ja vielä vähemmin katsoa kelvolliseksi mihinkään tärkeämpään
virkaan. Mutta sitä vastoin, ollen varustettuna paremmilla ja
nopeammilla liikkumisen välikappaleilla kuin yksikään tässä maassa,
tullee siitä erittäin sopiva hovikurjeeri.
Alammaisimmasti
Rehek. Joktan. Rapasi. Kilak."