Nous aurinko Paderbornissa
kovin nuivalla katsannolla.
Sen viraton virka on tosiaan,
maan tyhmän lamppuna olla!
Kun yhden kupeen valaistuaan
se hehkuvin kiirein heittää
valon toiselle puolle, niin pimeys
sill' aikaa jo toisen peittää.
Kivi Sisyphon yhä se vierii pois,
Danaiidit seulaansa täyttää
ei saata, ja turhaan aurinko
maapallolle soihtua näyttää! — —
Tien varrella, valoon kun alkavaan
sumu hälveni aamun suussa,
sen miehen kuvan ma huomasin,
joka riippui ristinpuussa.
Näkös, serkku parka, mun murheiseks
saa aina, jok' alttihisti
tämän maailman mielit lunastaa,
sa narri, sa utopisti!
Se pahoin on sua pidellyt
tuo herrain korkea raati,
vaan kirkon ja valtion kimppuun ken
niin sokkona käymään vaati!
Kova onnes, kun Guttenberg myöhästyi
tuhat vuotta ja tovin toista;
vain oisit kirjan kirjoittanut
sa taivaan asioista.
Ois sensori pyyhkinyt kaikki, mik' ois
maan päällä loukata tainnut;
Sensuurin laupias suoja sun
ois ristinpuulta kainnut.
Ah, vuorisaarnaas sa tekstin muun
vain oisitpa valikoinut!
Kyky, henki suli' oli — ja oisithan
vanhurskaita säästää voinut!
Rahanvaihtajat templistä, pankkiirit,
pois riepotit ruoskaa puiden —
sa onneton houru, nyt ristilläs
olet varoituksena muiden!