La Rochellen piiritys.
Still hope and suffer all who can.
_Moore_, Fudge family.[73]
La Rochelle, jonka melkein kaikki asukkaat tunnustivat reformeerattua
oppia, oli siihen aikaan tavallaan kuin Etelä-Ranskan pääkaupunki,
ja se oli protestanttisen puolueen lujin tukikohta. Espanjan ja
Englannin kanssa käyty vilkas kauppa oli sinne tuonut huomattavia
rikkauksia, sekä sitä itsenäisyyden ja riippumattomuuden tuntoa,
jonka nämä synnyttävät ja pitävät yllä. Porvaristossa, jotka olivat
kalastajia tai merimiehiä, usein merirosvojakin, ja jotka pienestä
pitäen olivat tottuneet seikkailurikkaan elämän vaaroihin, oli
sitä työkykyä ja tarmoa, joka heillä korvasi puuttuvan sotakurin
ja kokemuksen. Myöskin oli sanoma elokuun 24 päivän verilöylystä
herättänyt rochellelaisissa -- kaukana siitä että se olisi saanut
heidät vaipumaan siihen typerään kohtaloonsa alistumiseen, joka oli
vallannut suurimman osan protestanteista ja saanut heidät pitämään
asiaansa epätoivoisena -- sen toimintatarmoisen ja peljättävän
rohkeuden, jonka väliin epätoivo tuo mukanaan. Yksimielisesti he
päättivät ennen kestää aivan viimeiseen saakka, kuin avata porttinsa
viholliselle, joka heille vast'ikään oli antanut niin loistavan
todistuksen huonosta uskostaan ja raakalaisuudestaan. Pappien
lietsoessa tätä uskonintoa kiihkoisilla puheillaan, uurastivat
naiset, lapset ja vanhukset kilvan vanhoja varustuksia korjaillen
ja uusia rakennellen. Elintarpeita ja aseita koottiin, veneitä
ja laivoja varustettiin; sanalla sanoen, hetkeäkään hukkaamatta
järjesteltiin ja valmisteltiin kaikkia puolustuskeinoja mitä
kaupungilla vaan oli käytettävänään. Useat verilöylystä pakoon
päässeet aatelismiehet liittyivät rochellelaisiin, ja heidän
kuvauksensa Pärttylinyön hirmuista saivat pahimmatkin pelkurit
rohkeiksi. Miehistä, jotka olivat pelastuneet varmalta näyttävästä
kuolemasta, oli sota, sen kohtalot ja vaarat samaa kuin vieno
tuulenhenki myrskyn käsistä suoriutuneista merimiehistä. Mergy ja
hänen toverinsa kuuluivat niihin pakolaisiin, jotka tulivat La
Rochellen puolustajien rivejä tihentämään.
Huolestuneena näistä valmistuksista alettiin Pariisin hovissa katua,
ettei niitä oltu ennakolta ehkäisty. Marsalkka de Biron lähestyi La
Rochellea sovitteluehdotusten tuojana. Kuninkaalla oli jonkunverran
aihetta toivoa, että Bironin valitseminen olisi rochellelaisille
mieleen; sillä tämä marsalkka, oli, kaukana siitä, että olisi
ottanut osaa Pärttylinyön murhiin, pelastanut useita huomattavia
protestantteja, olipa hän vielä kääntänyt komentamansa arsenaalin
tykit kuninkaallisia tuntomerkkejä kantavia surmatyöntekijöitä
vastaan. Hän vaati vain, että hänet otettaisiin kaupungissa vastaan
kuninkaan käskynhaltijana ja tunnustettaisiin siksi, ja lupasi
puolestaan pitää loukkaamattomina asukkaitten erikoisoikeudet ja
vapaudet ja sallia heidän vapaasti harjoittaa uskontoaan. Mutta
saattoiko kuudenkymmenentuhannen protestantin murhan jälkeen
vielä luottaa Kaarle IX:n lupauksiin. Sitäpaitsi jatkuivat itse
neuvottelujen aikana verilöylyt Bordeaux'ssa, Bironin sotilaat
ryöstelivät La Rochellen alueita ja kuninkaallinen laivue kaappaili
kauppalaivoja ja saarsi sataman.
Rochellelaiset kieltäytyivät ottamasta Biron'ia vastaan, ja he
vastasivat, etteivät he voi ruveta kuninkaan kanssa sovinnon
hierontaan, niinkauan kuin hän kulki Guise'in tunnussanassa, joko he
sitten uskoivat, että näistä viimeksimainituista yksin olivat saaneet
alkunsa kaikki onnettomuudet, mitä kalvinismi oli saanut kärsiä,
tahi että he tällä jo useasti toistetulla olettamuksella koettivat
rauhoittaa niiden omaatuntoa, jotka mahdollisesti arvelivat, että
uskollisuus kuningasta kohtaan oli asetettava yläpuolelle heidän
uskonnollisten harrastustensa. Siitä alkaen ei ollut enää mitään
mahdollisuutta päästä sovintoon. Kuningas rupesi ajattelemaan jotain
toista sovinnonhierojaa ja lähetti sinne La Noue'n. La Noue, jolla
oli liikanimi _Rautakäsi_, sen tekokäden johdosta, joka hänellä oli
eräässä tappelussa menettämänsä käsivarren sijalla, oli innokas
kalvinisti, joka viimeisessä kansalaissodassa oli osoittanut suurta
urhoollisuutta ja sotilaallista kykyä.
Amiraalilla, jonka ystävä hän oli ollut, ei ollut taitavampaa eikä
uskollisempaa upseeria. Pärttylinyön aikana hän oli Alankomaissa
johtamassa kapinoitsevien flaamilaisten kurittomia joukkoja
espanjalaisia vastaan. Onnen käännyttyä vastaiseksi oli hänen ollut
pakko antautua Alban herttualle, joka oli häntä kohdellut sangen
hyvin. Myöhemmin Kaarle IX, kun niin paljo vuodatettu veri oli
herättänyt hänessä vähän tunnonvaivoja, lunasti hänet vapaaksi ja
otti hänet vastoin kaikkia odotuksia mitä ystävällisimmin vastaan.
Tämä ruhtinas, joka kaikessa meni äärimmäisyyksiin, tuhlasi
tuhlaamalla suosionosoituksiaan yhdelle protestantille, vaikka juuri
oli surmauttanut heitä satatuhatta. Jonkinlainen sattuma näytti
suosivan La Noue'ta kaikissa hänen kohtaloissaan; jo kolmannessa
kansalaissodassa hänet oli kuninkaan veli[74] ottanut vangiksi ensin
Jarnac'issa ja sitten Moncontourissa ja laskenut hänet kummallakin
kerralla vapaaksi lunnaitta, huolimatta siitä, että osa upseeristosta
esitti vastaväitteitä ja vaati häntä uhraamaan miehen, joka oli
liian vaarallinen säästettäväksi ja liiaksi kunniastaan kiinni
pitävä viekoteltavaksi heidän puolelleen. Kaarle ajatteli, että La
Noue varmaankin muistaisi hänen armollisuuttaan, ja antoi hänelle
tehtäväksi kehoittaa rochellelaisia alistumaan. La Noue suostui
siihen, mutta sillä ehdolla, ettei kuningas vaatisi häneltä mitään,
joka ei olisi sopusoinnussa hänen kunniansa kanssa. Hän lähti
matkaan, mukanaan italialainen katolinen pappi, jonka tuli pitää
häntä silmällä.
Jo alussa hän sai masennuksekseen todeta, ettei häneen luotettu. Hän
ei päässyt La Rochelleen, vaan kohtaamispaikaksi määrättiin pieni
lähiseudun kylä. Tadon'issa hän kohtasi La Rochellen lähettiläät.
Hän tunsi heidät kaikki niin kuin vanhat asetoverit tunnetaan; mutta
hänet nähdessään ei ainoakaan ollut häntä tuntevinaan; hän sanoi
nimensä ja esitti kuninkaan ehdotukset. Hänen puheensa pontena oli:
-- Luottakaa kuninkaan lupauksiin; kansalaissota on kaikista
onnettomuuksista suurin.
La Rochellen pormestari vastasi katkerasti hymyillen:
-- Näemme kyllä miehen, joka muistuttaa La Noue'ta, mutta La Noue
ei olisi ehdottanut veljilleen, että he alistuisivat murhamiesten
alaisiksi. La Noue rakasti amiraalivainajaa, ja hän olisi pikemmin
tahtonut kostaa hänen puolestaan kuin ruveta hänen murhamiestensä
kanssa sovintoa hieromaan, Ei, te ette ole mikään La Noue!
Lähettiläs parka, johon nämä moitteet sattuivat aivan sielun
sisimpään, muistutti mieliin palvelukset, mitkä hän oli tehnyt
kalvinistien asialle, osoitti silvottua kättään ja vakuutti
protestanttisuuttaan. Vähitellen rochellelaisten epäluuloisuus alkoi
hälvetä; heidän porttinsa avautuivat La Noue'lle; he näyttivät
hänelle apuneuvonsa ja varustuksensa, vieläpä pyytämällä pyysivät
häntä asettumaan heidän etunenään. Tarjous oli vanhalle soturille
kovin houkutteleva. Kaarlelle vannottu vala oli tehty ehdoilla, joita
voi tulkita omantunnon mukaan. La Noue toivoi, että, kun hän asettui
rochellelaisten etunenään, niin olisi helpompi saada heidät palaamaan
rauhankannalle; hän luuli voivansa olla samalla kertaa uskollinen
kuninkaalle vannomalleen uskollisuudenvalalle ja velvollisuuksilleen
uskontoaan kohtaan. Hän erehtyi.
Kuninkaallinen armeija tuli La Rochellea ahdistamaan. La Noue johti
kaikkia uloshyökkäyksiä ja tappoi suuren joukon katolilaisia. Sitten,
kaupunkiin palattuaan, kehoitti hän asukkaita tekemään rauhan.
Millä tuloksella? Katolilaiset huusivat, että hän muka oli syönyt
kuninkaalle antamansa sanan; protestantit syyttivät häntä siitä että
hän petti heitä.
Asiain näin ollen La Noue perin katkeroituneena etsimällä etsi
kuolemaa, pannen henkensä joka päivä senkin seitsemän kertaa vaaralle
alttiiksi.