XX.

Kevytaseinen ratsuväki.

Jaffiev.

He amongst us

That spares his father,

brother, or his friend

is damned.

_Otway_, Venice preserved.[63]

Elokuun 24 päivän iltana saapui Parisiin Saint-Antoine-portin

kautta osasto kevytaseista ratsuväkeä. Miesten paksun tomukerroksen

peittämät saappaat ja puvut osoittivat heidän tehneen pitkän

taipaleen. Laskevan auringon viimeiset säteet valaisivat sotilaiden

ahavoituneita kasvoja; niillä saattoi huomata kuvastuvan sen

epämääräisen levottomuuden mitä tuntee tapahtumain lähestyessä,

joita ei vielä toistaiseksi ollenkaan tunne, mutta joiden otaksuu

muodostuvan onnettomuutta tuottaviksi.

Joukko suuntasi kulkunsa ajaen käymäjalkaa laajalle talottomalle

aukiolle, joka levisi muinaisen Tournelles-palatsin luona. Kapteeni

komensi seis, lähetti sitten kymmenkunta miestä kornetin johdolla

tiedustelemaan ja asetti itse lähikatujen päähän vartiostot, joiden

hän antoi ottaa tulensytyttimet, aivan kuin vihollisen ollessa

lähellä. Suoritettuaan nämä erikoiset varovaisuustoimenpiteet, hän

palasi joukkonsa rintaman eteen.

-- Kersantti! hän sanoi tavallista kovemmalla ja käskevämmällä

äänellä.

Vanha ratsumies, jonka hattua koristi kultanauhus, ja jolla oli

kirjailtu olkavyö, lähestyi kunnioittavasti päällikköään.

-- Onko kaikilla miehillä sytyttimet?

-- On, kapteeni.

-- Onko luoteja riittävästi?

-- On, kapteeni.

-- Hyvä. Hän antoi tammansa kulkea käymäjalkaa pienen joukkonsa

rintaman editse. Kersantti seurasi häntä hevosen pituuden verran

jäljempänä. Tämä oli huomannut kapteenin mielentilan ja siksi hän

epäröi uskaltaisiko ruveta tätä puhuttelemaan.

Viimein hän rohkaisihe.

-- Kapteeni, saanko käskeä miehiä antamaan hevosilleen syömistä?

Tiedättehän, etteivät ne ole saaneet mitään suuhunsa sitten aamun.

-- Ei.

-- Edes kourallinen kauroja? Se kävisi hyvin sukkelaan.

-- Ei saa ottaa yhdeltäkään hevoselta päitsiä päästä.

-- Tuota, jos niitä vielä tänä yönä ... niinkuin kerrotaan ... että

jos...

Kapteeni teki kärsimättömän liikkeen.

-- Menkää paikoillenne, hän sanoi kuivasti. Ja hän jatkoi hiljaista

ratsastustaan. Kersantti palasi sotamiesten keskeen.

-- No, kersantti, onko se totta? Mitä tästä nyt oikein tulee? Mitä

nyt on oikein tekeillä? Mitä kapteeni sanoi?

Parisenkymmentä kysymystä tekivät hänelle aivan yhtaikaa vanhat

soturit, jotka yhteinen sotapalvelus ja pitkällinen tottumus oikeutti

näin tuttavallisesti suhtautumaan ylempäänsä.

-- Kyllä me saamme vielä nähdä kauniita asioita! kersantti sanoi

sellaisella äänellä kuin ainakin mies, joka tietää jotain enemmän

kuin mitä hän tahtoo sanoa.

-- Mitä? mitä?

-- Ei saa ottaa päitsiä hevosten päästä, ei siunaaman hetkeksikään...

sillä, kuka tietää? Meitä voivat tarvita hetkenä minä tahansa.

-- Ahaa! Se siis tietää, että saadaan tapella? kysyi torvensoittaja.

Ja ketä vastaan sitten, jos saan luvan kysyä?

-- Ketäkö vastaan? sanoi kersantti, toistaen kysymyksen ikäänkuin

saadakseen aikaa tuumia vastausta. Hitto vieköön, on sekin kysymys!

Ketäs vastaan sitä sitten muka tapeltaisiin, jos ei kuninkaan

vihollisia?

-- Niin kyllä, mutta ketä ne kuninkaan viholliset sitten ovat?

tiukkasi itsepintainen kyselijä.

-- Kuninkaan vihollisetko? Hän ei edes tiedä ketä kuninkaan

viholliset ovat! Ja sanoja kohautti säälivästi olkapäitään.

-- Espanjalainenhan se on kuninkaan vihollinen; mutta ei hän ole

voinut päästä tänne tulemaan niin salavihkaa kenenkään huomaamatta.

-- Huihai! puuttui joku toinen puheeseen; tiedän paljon kuninkaan

vihollisia, jotka eivät ole espanjalaisia!

-- Bertrand on oikeassa, sanoi kersantti; ja tiedän hyvin kestä hän

puhuu.

-- No kestä sitten?

-- Ka hugenoteista. Ei tarvitse olla mikään noita sen huomatakseen.

Kaikki ihmiset tietävät, että hugenotit ovat saaneet uskonsa

Saksasta, ja olenpa jotenkin varma siitä, että saksalaiset ovat

vihollisiamme, sillä hyvin usein olen vaihtanut pistoolinlaukauksia

heidän kanssaan, eritotenkin Saint-Quentin'in luona, jossa he

tappelivat kuin paholaiset.

-- Tuo on kyllä kaikki oikein puhuttu, sanoi torvensoittaja; mutta

heidän kanssaan tehtiin rauha, ja paljon siinä torvia soitettiin,

niin että kyllä minä sen muistan.

-- Todistuksena siitä etteivät he ole meidän vihollisiamme,

sanoi muudan muita paremmin puettu ratsumies, on se että La

Rochefaucauld'in kreivi tulee kevytaseisen ratsuväen komentajaksi

sodassa, jota tulemme käymään Flanderissa; sillä kukapa ei tietäisi

että La Rochefaucauld kuuluu siihen uskoon. Piru vieköön jos ei hän

ole hugenotti päästä jalkoihini Hänhän pitää _Condé_-kannuksia ja

_hugenotti_-hattua.

-- Rutto hänen kimppuunsa! huudahti kersantti. Sinä et sitä asiata

ymmärrä, sinä Merlin, et ollut silloin vielä meidän mukana; La

Rochefaucauld juuri meidät komensi väijyksiin, kun oltiin kaikki

jäädä kentälle La Robraye'ssa Poitoussa. On siinä sellainen veitikka,

joka on kaikki kosket läpi laskenut.

-- Ja hän on sanonut, Bertrand lisäsi, että yksi komppania

saksalaisia ratsumiehiä muka on parempi kuin kokonainen eskadroona

kevytaseista ratsuväkeä. Olen siitä yhtä varma kuin että tämä hevonen

on kimo; olen saanut sen eräältä kuningattaren hovipojalta.

Kuulijakunnasta kuului harmistuneita huudahduksia; mutta pian

ne lakkasivat, kaikki kun olivat uteliaita tietämään ketä

vastaan sotaiset valmistelut ja tavallisuudesta poikkeavat

varovaisuustoimenpiteet, joihin he näkivät ryhdyttävän, olivat

tähdätyt.

-- Onko se totta, kersantti, kysäsi torvensoittaja, että eilen

aikoivat tappaa kuninkaan?

-- Lyönpä vaikka vetoa siitä, että ne olivat ne senkin ... hugenotit.

-- Pyhän Andreaksen Ristinmajatalon isäntä, jonka luona söimme

aamiaista, sen meille kertoi, samoin kuin senkin, että he tahtoivat

hävittää messun.

-- Siinä tapauksessa saamme syödä lihaa joka päivä, huomautti Merlin

hyvin filosoofisesti; sianlihakimpale papuruoan asemesta! ei siinä

ole mitään suremista.

-- Ei kylläkään, mutta jos hugenotit pääsevät lakia säätämään, niin

he ensi työkseen hajoittavat kaikki kevytaseiset ratsuväenkomppaniat

kuin lasin vaan, asettaakseen tilalle saksalaisia ratsumieskoiriaan.

-- Jos niin on asiat, niin kyllä totisesti minä heille näytän!

Perhana vieköön. Ihanhan tässähän tekevät minusta hyvän katolilaisen.

Sanokaas Bertrand, te joka olette ollut protestanttien joukoissa,

onko totta, että amiraali antoi vain seitsemän äyriä ratsumiehilleen?

-- Ei ropoakaan enempää, se vanha kitupiikki! Niinpä jätinkin hänet

ensi sotaretken päätyttyä.

-- Kapteeni kun on tänään pahalla päällä, sanoi torvensoittaja. Hän,

joka tavallisesti on niin pirun hyvänahkainen mies, joka mielellään

puhuu sotamiehen kanssa, on ollut tuppisuuna koko matkan.

-- Hänen mieltään kai painavat nuo uutiset, kersantti vastasi.

-- Mitkä uutiset?

-- Ka kaikesta päättäen se, mitä hugenotit aikovat tehdä.

-- Kansalaissota alkaa taas, sanoi Bertrand.

-- Sen parempi meille, virkkoi Merlin, joka aina näki asiat niiden

paraalta puolelta; sittenhän saa taas tapella, polttaa kyliä ja

mukiloida hugenotteja.

-- Näyttää siltä kuin olisivat he tahtoneet tehdä uudelleen saman

tempun kuin ennen Amboise'ssa, sanoi kersantti; sen vuoksi varmaan

meidät tuotiin tänne. Kyllä me panemme kaikki asiat reilaan.

Tällä hetkellä kornetti palasi takaisin osastonsa kera; hän meni

kapteenin luo ja sanoi hänelle hiljaa jotakin, kun taas häntä

seuranneet sotilaat menivät toveriensa joukkoon.

-- Partani kautta! sanoi yksi tiedusteluretkellä olleista, enpä

tiedä mitä Parisissa on tänä yönä tekeillä. Emme nähneet kaduilla

kissaakaan, mutta sensijaan oli Bastille täynnä joukkoja: näin siellä

sveitsiläisten piikkejä, ja niitä oli linnan pihalla kuin tähkiä

pellolla!

-- Ei niitä ollut kuin viisisataa, tokaisi joku toinen.

-- Se ainakin on varmaa, virkkoi ensimäinen, että hugenotit tahtoivat

murhata kuninkaan, ja että amiraali sai mellakassa suuren haavan

Guisen herttuan omasta kädestä.

-- Se lurjus! se oli hyvin tehty! huudahti kersantti.

-- Niin sanoivat sveitsiläiset pahuksen mongerruksellaan, että

kerettiläisiä on suvaittu Ranskassa liian kauvan.

-- Kyllä se on totta, että he jonkin aikaa ovat kulkeneet hyvin nokka

pystyssä, sanoi Merlin.

-- Eivätkö he sanokin rökittäneensä meidät Montcontour'in ja

Jarnac'in luona, kun he niin mahtailevat ja kerskailevat?

-- He tahtoisivat syödä itse lihat ja jättää meille luut.

-- Onkin jo aika hyvien katolilaisten heitä vähän höyhentää.

-- Mitä minuun tulee, niin jos kuningas sanoisi minulle: tapa pois

nuo lurjukset! niin saisipa ottaa minulta olkavyöni, jos antaisin

sanoa sitä itselleni kahteen kertaan!

-- Belle-Rose, kerro meille vähän siitä mitä kornettimme teki? Merlin

pyysi.

-- Hän puhui jonkinlaisen sveitsiläisten upseerin kanssa; mutta en

voinut kuulla mitä tämä sanoi. Joka tapauksessa sen on täytynyt olla

jotain erikoista, sillä hän huudahti yhtä myötäänsä: Voi herranen

aika, voi herranen aika!

-- Katsopas, tuossa tulee meidän luoksemme ratsastajia täyttä

laukkaa; epäilemättä meille siinä tuodaan määräys.

-- Heitä on vain kaksi, niin minusta näyttää, ja kapteeni ja kornetti

menevät heitä vastaan.

Kaksi ratsastajaa tuli kovaa vauhtia ratsuväkiosastoa kohti.

Toinen, jolla oli yllään upea puku ja vihreä olkavyö, ja päässä

sulkatöyhtö-hattu, istui sotaratsun selässä. Hänen toverinsa oli

paksu, lyhyt ja tanakkavartaloinen mies, hänellä oli yllä musta kaapu

ja kädessään iso puinen ristiinnaulitun kuva.

-- Nyt saadaan tapella, se on varma. Tuossa on sotapappi, joka

lähetetään meille haavoittuneita ripittämään.

-- Ei ole ollenkaan hauska tapella, kun ei ole saanut päivällistä,

mutisi Merlin aivan hiljaa.

Molemmatkin ratsastajat hiljensivät hevostensa vauhtia, niin että he

voivat ne vaivatta pysähdyttää tullessaan kapteenin luo.

-- Suutelen herra de Mergyn käsiä, sanoi vihreäolkavöinen. Tunteeko

hän vielä palvelijaansa Thomas de Maurevel'ia?

Kapteeni ei vielä tiennyt Maurevel'in viimeistä rikosta; hän tiesi

tämän vain urhean de Mouy'n murhaajaksi. Hän vastasi tälle hyvin

kuivasti:

-- En tunne ollenkaan herra de Maurevel'ia. -- Otaksun että te

tulette meille viimeinkin sanomaan miksi me olemme täällä.

-- On kysymyksessä pelastaa hyvä kuninkaamme ja pyhä uskomme niitä

uhkaavasta vaarasta.

-- Mikä se vaara sitten on? George kysyi halveksuvalla äänellä.

-- Hugenotit ovat tehneet salaliiton kuningasta vastaan, mutta heidän

rikolliset salahankkeensa on saatu ajoissa ilmi, Jumalan kiitos, ja

kaikkien hyvien kristittyjen pitää liittyä yhteen ja tuhota heidät

heidän nukkuessaan.

-- Kuten voimallinen Gideon löi midianilaiset, sanoi mustatakki.

-- Mitä minä kuulenkaan? Mergy huudahti kauhusta vapisten.

-- Porvarit ovat aseissa, jatkoi Maurevel; ranskalaiset kaartit ja

kolmetuhatta sveitsiläistä on kaupungissa. Meillä on lähemmä 60,000

miestä käytettävissämme; kello 11 annetaan sovittu merkki, ja silloin

tanssi alkaa.

-- Kurja roisto, mitä inhoittavia valeita sinä koetat muille syöttää?

Kuningas ei suinkaan käske panemaan toimeen ilkitöitä, ja vielä

vähemmän hän niitä palkitsee.

Mutta niin sanoessaan hänen juolahti mieleensä, mikä omituinen

keskustelu hänellä oli ollut pari päivää sitä ennen kuninkaan kanssa.

-- Älkää kiivastuko herra kapteeni; jos minun ei tarvitse

kiinnittää huomiotani niin kokonaan kuninkaan palvelukseen,

niin vastaisin solvauksiinne. Kuunnelkaa minua, minä tulen

hänen majesteettinsa puolesta vaatimaan teitä seuraamaan minua

joukkoinenne. Meidän osaksemme on määrätty Saint-Antoine katu ja

viereinen kaupunginkortteli. Tuon teille tarkan luettelon niistä

henkilöistä, jotka meidän tulee raivata pois. Arvoisa isä Malebouche

jakaa miehillenne tarpeelliset neuvot ja kehoitukset sekä valkeat

ristit, jommoiset kaikilla katolilaisilla tulee olla, ettei pimeässä

uskollisia luultaisi kerettiläisiksi.

-- Ja minä muka suostuisin olemaan apuna nukkuvien ihmisten

tappamisessa!

-- Oletteko katolilainen ja tunnustatteko Kaarle IX kuninkaaksenne?

Tunnetteko marsalkka de Retz'n, jonka käskyjä teidän täytyy totella,

nimikirjoituksen? Ja hän ojensi tälle paperin, joka hänellä oli

vyössään.

Mergy viittasi luo yhden ratsumiehistään, ja palavasta sytyttimestä

sytytetyn soihdun valossa hän luki täsmälliseen muotoon laaditun

määräyksen, jossa kuninkaan nimessä käskettiin kapteeni de Mergy'tä

tehokkaasti avustamaan kansalliskaartia ja tottelemaan herra

de Maurevelia tehtävässä, jonka tämä hänelle selittäisi. Tähän

määräykseen oli liitetty nimiluettelo, jonka otsikkona oli: _Luettelo

kerettiläisistä, jotka Saint-Antoinen kaupunginosassa on surmattava_.

Ratsumiehen kädessään pitämän palavan olkitukon loimussa kaikki

kevytaseiset ratsumiehet saattoivat nähdä syvän liikutuksen, jonka

heidän päällikössään herätti tämä määräys, minkä sisällystä hän ei

vielä ollut tuntenut.

-- Minun mieheni eivät koskaan tahdo ruveta ilkityöntekijöiksi, sanoi

George heittäen paperin vasten Maurevelin kasvoja.

-- Ei olekaan kysymys mistään ilkitöistä, sanoi pappi,

kerettiläisistä nyt on kysymys ja heille tapahtuu vain oikeus.

-- Hei uljaat miehet! Maurevel huusi koroittaen ääntään ja kääntyen

ratsumiesten puoleen, hugenotit aikovat tappaa kuninkaan ja

katolilaiset, täytyy ennättää ennen heitä, tänä yönä me tapamme

heidät kaikki kun he ovat uneen vaipuneina ... ja kuningas sallii

teidän ryöstää heidän talonsa!

Hurja riemuhuuto kajahti kaikista riveistä.

-- Eläköön kuningas! kuolema hugenoteille!

-- Hiljaa rivissä! kapteeni karjasi jyrisevällä äänellä. Minulla

yksin on oikeus komentaa näitä miehiä. Toverit, se mitä tuo kurja

tuossa sanoo, ei voi olla totta, ja vaikkapa kuningas niin olisi

käskenytkin, niin minun ratsumieheni eivät koskaan tahtone surmata

ihmisiä, jotka eivät kykene puolustautumaan.

Sotamiehet pysyivät äänettöminä.

-- Eläköön kuningas! kuolema hugenoteille! huusivat yhtaikaa Maurevel

ja hänen toverinsa. Ja ratsumiehet toistivat hetkistä myöhemmin:

Eläköön kuningas! kuolema hugenoteille!

-- No! kapteeni, aiotteko te totella? sanoi Maurevel.

-- En tahdo enää olla mikään kapteeni, kiljaisi George. Ja hän riisti

päältään kehäkauluksensa ja olkavyönsä, arvonsa merkit.

-- Ottakaa kiinni tuo petturi! huusi Maurevel paljastaen miekkansa;

tappakaa tuo kapinoitsija, joka ei tottele kuningastaan.

Mutta sotilaista ei yksikään uskaltanut kohottaa kättään päällikköään

vastaan... Kapteeni löi miekan Maurevel'in kädestä, mutta sen sijaan

että olisi lävistänyt hänet omallaan, hän tyytyi antamaan tälle sen

lappeella niin kovan läimäyksen vasten naamaa, että hän horjahti

hevosenselästä maahan.

-- Hyvästi, senkin pelkuri raukat! hän sanoi joukolleen; luulin

että minulla oli sotilaita, mutta olikin vain pelkkiä murhamiehiä.

Sitten hän kääntyi kornettiinsa päin. Alphonse, jos tahdotte päästä

kapteeniksi, niin nyt teillä on siihen hyvä tilaisuus. Asettukaa

näitten maantierosvojen etunenään.

Näin sanoen hän iski kannukset hevosensa kylkiin ja ratsasti pois

täyttä laukkaa, suunnaten kulkunsa kaupungin keskiosiin päin.

Kornetti teki ensin samoin, ikäänkuin hän olisi aikonut seurata

entistä päällikköään; mutta pian hän pidätti hevostaan ja antoi sen

ruveta astumaan käymäjalkaa; sitten hän pysähtyi, käänsi sen ympäri

ja palasi takaisin komppaniansa luo, harkiten varmaankin mielessään,

että niin vihanpuuskassa annettu kuin hänen kapteeninsa neuvo olikin,

niin se silti ei ollut sen huonompi noudatettavaksi.

Maurevel nousi puolipyörryksissä saamastaan iskusta sadatellen

satulaan ja munkki kehoitti ristiinnaulitun kuvaansa kohottaen

sotilaita olemaan säästämättä ainoatakaan hugenottia ja hukuttamaan

kerettiläisyyden verivirtoihin.

Sotilaita olivat heidän kapteeninsa moitteet aluksi vähän aikaa

pidättäneet asemillaan, mutta kun he näkivät tämän poistuneen

heidän paristaan, ja kun heidän silmissään kauniina kangasteli

houkuttelevana paremmanpuoleisen ryöstön mahdollisuus, niin he

heiluttivat sapeliaan päänsä yläpuolella ja ja vannoivat tekevänsä

kaikki mitä Maurevel vaan käski heitä tekemään.