Harmaaveli.
Monachus in claustra
Non valet ova duo;
Sed quando est extra,
Bene valet triginto.[62]
Margareetta de Valois'n ja Navarran kuninkaan hääpäivän aattona
lähti kapteeni, saamansa määräyksen mukaan Parisista ottaakseen
johtoonsa Meax'han majoitetun kevytaseisen ratsuväenkomppaniansa.
Bernard jätti hänelle hyvästit sangen iloisella mielellä, ja odottaen
saavansa nähdä veljensä juhlien loppupuolella, hän taipui mielellään
asumaan yksin muutamia päiviä. Rouva de Turgis vei siinä määrin hänen
aikansa, ettei hänen ollenkaan tarvinnut pelätä liikoja yksinäisiä
hetkiä. Öisin hän ei koskaan ollut kotona, ja päivisin hän nukkui.
Perjantaina elokuun 22 päivänä 1572 haavoitti amiraalia ampumalla
vaarallisesti muudan Maurevel-niminen roisto. Kun yleinen huhu oli
lykännyt tämän halpamaisen murhayrityksen Guisen herttuan niskoille,
niin tämä ylimys lähti Parisista seuraavana päivänä ikäänkuin
paetakseen syytöksiä ja reformeerattujen kostoa. Kuningas näytti
aluksi aikovan ahdistaa häntä mitä ankarimmin, mutta hän ei ollenkaan
vastustanut hänen paluutaan, josta elokuun 24 päivän kauhea verilöyly
tuli olemaan merkkinä.
Sangen suuri joukko nuoria protestanttisia aatelismiehiä, kaikki
hyvien ratsujen selässä, oli ollut tervehtimässä amiraalia, ja he
hajausivat sitten pitkin katuja aikeissa hakea käsiinsä Guisen
herttua tai hänen ystävänsä, ja ruveta heidän kanssaan riitaan,
jos he näitä tapaisivat. Yhtäkaikki sujui sentään kaikki alussa
rauhallisesti. Kansanjoukko pysyi, ehkä heidän suuren lukumääränsä
peloittamina, tahi säästäen kaikki toista tilaisuutta varten,
äänetönnä heidän kulkiessa ohi ja osoittamatta millään tavoin
mieltään kuullessaan heidän huutavan: _Kuolema herra amiraalin
murhaajille! Alas guiselaiset!_
Erään kadun kulmauksessa sattui kymmenkunta nuorta katolista
aatelismiestä, heidän joukossaan useita Guisen suvun vasalleja,
odottamatta tulemaan protestanttien joukon kanssa vastakkain.
Jokainen odotti vakavaa yhteenottoa, mutta siitä ei tullutkaan
mitään. Katolilaiset eivät -- tapahtuipa se sitten varovaisuudesta
tai sen vuoksi että he toimivat tarkkojen määräysten mukaan --
vastanneet protestanttien solvaiseviin huutoihin, ja muudan hauskan
näköinen nuori mies, joka oli heidän etunenässään, tuli Mergy'tä
kohti ja sanoi, tervehtien häntä kohteliaasti, tuttavallisella ja
ystävällisellä äänellä:
-- Hyvää päivää, herra de Mergy. Olette varmaankin olleet katsomassa
herra de Châtillon'ia? Kuinka hän voi? Onko murhaaja saatu kiinni?
Molemmatkin joukot pysähtyivät. Mergy tunsi parooni de Vaudreuil'n,
tervehti häntä ja vastasi hänen kysymyksiinsä. Useammatkin joutuivat
puheisiin toistensa kanssa, ja kun ne kestivät vain vähän aikaa, niin
erottiin ilman riitaa. Katolilaiset väistyivät seinäviereltä, ja
jokainen jatkoi matkaansa.
Parooni de Vaudreuil oli pidättänyt Mergy'tä jonkin aikaa, niin että
hän oli jäänyt vähän jälkeen joukostaan. Hänet jättäessään Vaudreuil
sanoi hänelle, katsoen hänen hevosensa satulaa:
-- Kuulkaas! Erehdyn suuresti, jos ei ratsunne ole huonosti
satuloitu. Katsokaahan vaan.
Mergy laskeutui maahan ja satuloi hevosensa uudestaan. Tuskin oli
hän taas päässyt sen selkään, kun kuuli jonkun laskettavan perässään
täyttä laukkaa. Hän käänsi päätään ja näki nuoren miehen, jonka
kasvot olivat hänelle oudot, mutta joka oli ollut mukana heistä juuri
eronneessa joukossa.
-- Piru minut periköön! tämä sanoi syöksyen hänen luokseen; mutta
olisinpa totisesti iloinen jos tapaisin yksinään jonkun niistä, jotka
juuri vastikään huusivat _alas guiselaiset?_
-- Ei teidän tarvitse mennä pitkälle tavataksenne yhden sellaisen,
Mergy vastasi hänelle. Miten voin teitä palvella?
-- Olisitteko te sattumalta yksi niistä lurjuksista?
Silmänräpäyksessä Mergy paljasti miekkansa ja lyödä läimäytti sen
lappeella tätä Guisein ystävää vasten kasvoja. Tämä tempasi heti
ratsupistoolinsa ja laukaisi sen Mergy'tä kohti. Onneksi vain
sankkiruuti syttyi. Dianan rakastaja sivalsi vihollistaan miekalla
päähän ja pudotti hänet satulasta yltä päältä verissä. Kansanjoukko,
joka tähän saakka oli pysytellyt välinpitämättömänä katselijana,
asettui heti puolustamaan haavoittunutta. Nuoren hugenotin
niskaan sateli kiviä ja kepiniskuja, ja kun kaikki vastarinta oli
mahdotonta, niin Mergy päätti kannustaa kovasti hevostaan ja lähteä
tiehensä täyttä laukkaa. Kun hän yritti liian jyrkästi kääntyä
kadunkulmauksessa, niin hevosensa kaatui ja hän sen mukana; tosin hän
ei siinä loukannut itseään, mutta ennenkuin hän taas pääsi ratsunsa
selkään, oli raivoisa joukko jo ympäröinyt hänet. Silloin hän asettui
selin seinää vasten ja piti jonkun aikaa päälletunkevat loitolla
miekallaan. Mutta kun kova kepin isku oli katkaissut sen terän, niin
hänet kaadettiin kumoon ja olisi kai revitty palasiksi, jos ei eräs
fransiskaanimunkki olisi suojellut häntä ruumiillaan syöksyen hänen
ahdistajiensa eteen.
-- Mitä te teette, lapseni! hän huusi. Jättäkää tämä mies rauhaan, ei
hän ole tehnyt mitään pahaa.
-- Hän on hugenotti! kajahti sadasta kurkusta raivoisa kiljunta.
-- Vaikka! Antakaa hänelle aikaa parantaa itsensä. Hän voi sen tehdä
vielä.
Mergy'tä pidelleet kädet heltisivät heti paikalla. Hän nousi ylös,
tempasi maasta miekkansa tyngän ja päätti myydä henkensä kalliisti,
jos hänen kimppuunsa vielä hyökättäisiin.
-- Antakaa tämän miehen elää, jatkoi munkki, ja olkaa kärsivällisiä.
Ennen pitkää protestantit taas rupeavat käymään messussa.
-- Kärsivällisyyttä! kärsivällisyyttä, toistivat useat äänet
kiivaasti. Jo pitkän aikaa meille on saarnattu kärsivällisyyttä, ja
sillä välin he kirkonmenoissaan joka sunnuntai lauluillaan pahentavat
kaikki kunnon kristityt.
-- Kuulkaapas! Ettekö tunne sananlaskua: _Kyllä routa porsaan kotiin
ajaa?_ Antaa heidän huutaa vielä vähän aikaa; aivan pian saatte,
_Elokuun Pyhän Neitsyen armosta,_ kuulla heidän laulavan messuja
latinaksi. Mitä tähän nuoreen parpaillot'hon tulee, niin jättäkää
hänet minun huostaani, tahdon tehdä hänestä kristityn. Menkää nyt
kukin kotiinne, älkääkä nuolaisko ennenkuin tipahtaa.
Kansanjoukko hajaantui mukisten, mutta loukkaamatta Mergy'tä millään
tavoin. Hevosensakin tuotiin hänelle takaisin.
-- Ensi kerran eläissäni on minun ilo nähdä teidän kaapunne, arvoisa
isä, hän sanoi. Olkaa vakuutettu kiitollisuudestani, ja suvaitkaa
ottaa tämä kukkaro.
-- Jos sen määräätte annettavaksi köyhille, poikani, niin otan sen.
Tietäkää että tunnen myötätuntoa teitä kohtaan. Tunnen veljenne ja
tahdon teidän parastanne. Kääntykää jo tänä hetkenä katolilaiseksi,
lähtekää minun mukaani, ja se on tehty tuossa tuokiossa.
-- Siitä minä kiitän, mutta kieltäydyn. Minua ei ollenkaan haluta
muuttaa uskoa. Mutta kuinka te minut tunnette? Mikä on nimenne?
-- Minua sanotaan veli Lubin'iksi ... ja ... pikku veitikka, olen
nähnyt teidän hyvin usein kiertelevän erään tietyn talon tienoilla...
Hiljaa vaan! Sanokaapa minulle, herra de Mergy, uskotteko nyt, että
munkki saattaa tehdä hyvää?
-- Joka paikassa tunnustan julkisesti jalomielisyytenne, isä Lubin.
-- Ettekö tahdo luopua protestanttisista jumalanpalveluksista messun
vuoksi?
-- En, kerta kaikkiaan; enkä tule koskaan kirkkoon muuta vasten kuin
teidän saarnaanne kuuntelemaan.
-- Teillä tuntuu olevan hyvä maku.
-- Ja ihailen vielä teitä suuresti.
-- Totta tosiaan, olenpa pahoillani kun tahdotte pysyä
kerettiläisyydessänne. Olen teitä varoittanut, olen tehnyt voitavani;
tulkoon sitten mitä tahansa, minä puolestani pesen käteni. Hyvästi
poikani.
-- Hyvästi, arvoisa isä.
Mergy nousi taas satulaan ja palasi asuntoonsa, tosin aika
lailla uuvuksissa, mutta muuten kovin tyytyväisenä kun oli siksi
onnellisesti suoriutunut niin pahasta pälkähästä.