Katekumeeni.
'This pleasing to be schoal'd in a strange tongue
By female lips and eyes.
_Lord Byron_, Don Juan, canto II.
Kun kaksi rakastavaista ovat vaiteliaita ja varovaisia, niin
saattaa väliin mennä enemmän kuin viikko ennenkuin heidän suhteensa
tulee yleisön tietoon. Sen ajan kuluttua he eivät välitä olla niin
varovaisia, kaikki varokeinot rupeavat tuntumaan naurettavilta. Joku
huomaa helposti jonkun silmäyksen, vielä helpommin se on selitetty,
ja kaikki on silloin tiedossa.
Myöskin kreivitär de Turgis'n ja nuoren Mergyn suhde oli hyvin
pian lakannut olemasta mikään salaisuus Katariinan hovissa. Monet
silminnähtävät todisteet olivat avanneet sokeitten silmät. Niinpä
käytti rouva de Turgis tavallisesti sinipunervia nauhoja ja
Bernardin miekan käsivarus, hänen takkinsa lieve, sekä kenkänsä
olivat koristetut sinipunervilla nauharuusukkeilla. Kreivitär oli
sangen julkisesti tunnustanut inhoavansa leukapartaa mutta sensijaan
pitävänsä sirosti ylöspäin taivutetuista viiksistä, ja vähän
aikaa vaan, niin Mergyn leuka oli huolellisesti ajeltu, ja hänen
huolellisesti käherretyt, hiusvoitein voidellut ja lyijysaippualla
pestyt viiksensä muodostivat ikäänkuin puolikuun, jonka kärjet
kohosivat hyvinkin hänen nenänsä yläpuolelle. Sanottiinpa vielä
erään aatelismiehen, joka oli lähtenyt varhain aamulla asunnostaan
ja kulkenut Assiskadun kautta, nähneen kreivittären puutarhaportin
avautuvan ja siitä tulevan ulos miehen, jonka hän, huolimatta siitä,
että tämä oli huolellisesti kääriytynyt vaippaansa aivan silmiään
myöten, oli helposti tuntenut herra de Mergyksi.
Mutta mikä oli vielä enemmän omiaan saamaan kaikki asiasta
vakuutetuiksi ja mikä kaikkia ihmetytti, oli nähdä tuon nuoren
hugenotin, tuon kaikkien katolisten jumalanpalvelusmenojen ja tapojen
leppymättömän pilkkaajan nyt käyvän tuhka tiheään katolisissa
kirkoissa, olevan mukana kaikissa juhlakulkueissa, vieläpä
kostuttavan sormensa vihkiveteenkin, mitä hän vielä joku päivä sitä
ennen oli pitänyt kauheana pyhyyden häväistyksenä. Kuiskailtiin,
että Diana oli pelastamaisillaan Herralle yhden sielun, ja nuoret
reformeeratut aatelismiehet puhuivat julkisesti, että he mene tiedä
rupeaisivat ihan vakavasti ajattelemaan katolilaisuteen kääntymistä,
jos heille lähetettäisiin kapusiini- ja fransiskaanimunkkien asemesta
niin nuoria ja kauniita hengenpalvelijoita kuin rouva de Turgis.
Ei Bernardia sentään niin vaan käännytetty. Tosin kyllä hän seurasi
kreivitärtä kirkkoon; mutta hän asettui tämän viereen, ja niinkauvan
kuin messua kesti hän puhui yhtämittaa tämän korvaan, suureksi
pahennukseksi uskovaisille. Siten hän ei ainoastaan itse ollut messua
kuuntelematta, mutta esti vielä uskollisiakin sitä tarkkaamasta.
Juhlakulkueen tiedetään niinä aikoina olleen yhtä hauskan
huvituksen kuin naamiaiset. No niin, Mergy ei tuntenut enää mitään
omantunnonsoimauksia siitä, että hän kostutti sormeaan vihkiveteen,
koska hän siten sai oikeuden julkisesti puristaa kaunista kättä, joka
aina värähti hänen kätensä tavatessaan. Muuten hänellä oli, vaikka
hän säilyttikin uskonsa, kestettävänä ankaroita kamppailuja, ja Diana
esitti hänelle syitä ja perusteluita sitäkin tehokkaammin, kun hän
Mergyn jumaluusopillisten päätösten kimppuun käydäkseen tavallisesti
valitsi juuri ne hetket, jolloin tämän oli kaikkein vaikeinta kieltää
häneltä mitään.
-- Rakas Bernard, hän sanoi eräänä iltana, nojaten päätään
rakastettunsa olkapäätä vastaan, kietoen samalla mustia suortuviaan
hänen kaulansa ympärille. Rakas Bernard, olet ollut tänään kirkossa
minun kanssani. Kuule, eivätkö niin monet kauniit sanat ole tehneet
mitään vaikutusta sydämeesi? Eikö sinun mieltäsi saa koskaan
heltymään?
-- Voi, rakas, pitäisikö jonkun kapusiinimunkin honotuksen saada
aikaan se, mihin ei pysty sinun niin suloinen äänesi eivätkä
rakkautta säihkyvien katseittesi niin voimakkaasti tukevat
uskonnolliset todistukset, rakas Dianani?
-- Paha poika! Minä kuristan sinut! Ja kiristäen vähän yhtä
palmikkoaan hän veti Mergyn vielä lähemmäksi itseään.
-- Tiedätkös millä kulutin aikani jumalanpalveluksen aikana? Luin
kaikki helmet, jotka sinulla oli hiuksissasi. Katsos miten olet
heittänyt ne hujan hajan pitkin huonetta.
-- Sen arvasin. Et kuunnellut, sama juttu aina vaan. Niin, hän sanoi
hiukan surumielisesti, huomaan kyllä, ettet rakasta minua niinkuin
minä sinua; siinä tapauksessa sinä jo kauvan sitten olisit kääntynyt.
-- Mutta Diana rakkahin, miksi näitä alituisia väittelyitä? Jätetään
ne Sorbonnen professorien ja meidän reformeerattujen pappiemme
huoleksi; mutta me, me käyttäkäämme aikamme parempaan.
-- Päästä minut... Jospa voisin sinut pelastaa! Usko minua, Bernardo,
mielelläni olisin toista vertaa kauemmin kiirastulessa, jos sillä
saisin sinut pelastaneeksi.
Mergy sulki kreivittären syliinsä hymyillen, mutta tämä työnsi hänet
luotaan sanomattoman surullisen näköisenä.
-- Kuule, Bernard, sinä sitä et tekisi minun vuokseni; et välitä
ollenkaan siitä vaarasta, jossa minun sieluni on, kun näin antaudun
sinulle... Ja hänen kauniit silmänsä olivat kyynelissä.
-- Rakas ystävä, etkö tiedä, että rakkaus sovittaa paljon, ja...
-- Kyllä, kyllä sen tiedän. Mutta jos voisin pelastaa sielusi, niin
kaikki syntini olisivat anteeksi annetut, kaikki mitä olemme yhdessä
rikkoneet, kaikki mitä vielä voimme rikkoa ... kaikki se olisi meille
anteeksi annettu. Kuinka sanoisinkaan, meidän syntimme olisivat
olleet pelastuksemme välikappaleena.
-- Odotetaanhan vielä vähän, ennenkuin rupeamme tekemään kääntymystä,
Dianani! Kun molemmatkin olemme käyneet vanhoiksi, kun olemme liian
vanhoja voidaksemme rakastaa...
-- Sinä saatat minut epätoivoon, paha poika; minkävuoksi sinulla on
tuo pirullinen hymy huulillasi? Luuletko että minun nyt tekee mieli
niitä suudella?
-- Näetkös etten enää hymyile.
-- No niin, ole rauhassa. Sano, _querido Bernardo_, oletko lukenut
sen kirjan, jonka sinulle annoin?
-- Kyllä, eilen sain sen loppuun.
-- Ja mitä pidit siitä? Siinä todellakin on järkeä, ja uskottomat
jäävät sanattomiksi.
-- Sinun kirjasi, Diana rakas, on yhtä ainoata valheitten ja
mielettömyyksien kudosta. Se on typerintä mitä tähän päivään saakka
on mistään paavilaisesta kirjapainosta ilmestynyt. Lyödään vaikka
vetoa, mutta sinä itse et ole sitä lukenut, sinä joka puhut minulle
siitä niin vakuuttavasti.
-- Niin, enpä ole sitä todellakaan lukenut vielä, kreivitär vastasi
hiukan punastuen, mutta olen vakuutettu siitä, että se on täynnä
järkeä ja totuutta. Minulle riittää jo se todistukseksi, että kaikki
hugenotit ovat siitä niin vimmoissaan.
-- Tahdotko, että minä, raamattu kädessä osoitan...
-- Ei! Älä huoli tehdä sitä! Kiitoksia vaan, mutta minä en lue
raamattua niinkuin kerettiläiset. En tahdo että heikentäisit
minun uskoani. Muuten se olisi turhaa ajanhukkaa. Te hugenotit,
teillä on aina aseena tieto, joka tekee epätoivoiseksi. Sen te
aina singahutatte meille vasten kasvoja väittelyissä, eivätkä
katolilaisparat, jotka eivät teidän laillanne ole lukeneet
Aristotelesta eikä raamattua, tiedä mitä teille vastata.
-- Siinäpä se nyt on! te katolilaiset tahdotte uskoa hinnalla millä
tahansa, viitsimättä vaivautua edes tutkimaan, onko se järjen
mukaista vai ei. Mutta me ainakin syvennymme uskontoomme ennenkuin
rupeamme sitä puolustamaan, ja ennen kaikkea, ennenkuin rupeamme sitä
toisille tyrkyttämään.
-- Oi ollapa minulla arvoisan isä Giron'in, harmaaveljen,
kaunopuheisuuden lahja!
-- Hän on pöllö ja kerskuri. Mutta niinkuin hän kirkuikin, niin kuusi
vuotta sitten eräässä julkisessa väittely- ja keskustelukokouksessa
meikäläinen pappi Horidart sai häneltä suun tuppeen.
-- Valheita! kerettiläisten valheita!
-- Mitä? Etkö ole kuullut kuinka keskustelun aikana saattoi nähdä
suurten hikikarpaleiden tipahtelevan arvoisan paterin otsalta
Crysostomus-nimiselle kirjalle, joka hänellä oli kädessään? Siitähän
joku koiranhammas teki laulunkin...
-- En tahdo sitä kuulla! Älä myrkytä korviani kerettiläisyyksilläsi.
Bernard, rakkaimpani, minä vannotan sinua, älä kuule kaikkia noita
saatanan apulaisia, jotka pettävät sinua ja syöksevät sielusi
helvettiin! Rukoilen sinua, pelasta sielusi ja palaa pyhän kirkkomme
helmaan!
Ja kun kreivitär saattoi nähdä, kaikista näistä kiihkeistä
pyynnöistään huolimatta, rakastettunsa huulilla leikkivän epäuskon
hymyn, niin hän huudahti:
-- Jos rakastat minua, niin luovu minun tähteni, rakkaudesta minua
kohtaan, kirotuista mielipiteistäsi!
-- Rakkahin Dianani, sinun vuoksesi minun olisi paljon helpompi
luopua hengestäni kuin siitä, minkä järkeni on osoittanut minulle
todeksi. Tahdotko, että rakkauden pitäisi estää minua uskomasta sitä,
että kaksi kertaa kaksi on neljä?
-- Kuinka sinä olet julma!
Mergy'llä oli pettämätön keino lopettaa tällaiset keskustelut, ja hän
käytti sitä nytkin.
-- Voi rakas Bernardo! kreivitär sanoi riutuvalla äänellä, kun
koittava päivä pakoitti Mergyn lähtemään pois, minä syöksen itseni
perikatoon sinun tähtesi, eikä minulle ole suotu edes sitä lohdutusta
että saisin sinut pelastaneeksi.
-- Älä sure, enkelini! pater Gison kyllä antaa meille täyden
synninpäästön _in articulo mortis_.