Raffineerattu ja Pré-aux-Clercs.
For one of us must yield his breath
Ere from the field on foot we flee.[51]
(The duel of Stuart and Wharton).
Huolimatta metsästyksen tuottamasta väsymyksestä Mergy vietti
suureksi osaksi unettoman yön. Polttava kuume saattoi hänet
heittelehtimään vuoteellaan ja kiihdytti epätoivoisesti hänen
mielikuvitustaan. Tuhannet seikat, joilla oli sangen vähän tekemistä
häntä odottavan tapauksen kanssa tai olivat sille ihan vieraitakin,
kiusasivat häntä ja rasittivat hänen aivojaan; useammin kuin yhden
kerran hän kuvitteli mielessään, että hänen tuntemansa kuumeenpuuska
oli ainoastaan kovan sairauden alkua, joka muutamassa hetkessä
puhkeisi ilmi ja kahlehtisi hänet vuoteeseen. Miten kävisi silloin
hänen kunniansa? mitä ihmiset sanoisivat? mitä sanoisivat etenkin
sekä rouva de Turgis että Comminges? Hän olisi antanut paljon, jos
olisi voinut kiirehtiä taistelun määrähetkeä.
Kaikeksi onneksi hän päivän koitteessa tunsi verensä tyyntyvän, ja
hän ajatteli vähemmän kiihoittuneena häntä odottavaa kohtausta.
Hän pukeutui tyyneesti, vieläpä jossain määrin tavallista
huolellisemminkin. Hän kuvaili mielessään, kuinka kaunis kreivitär
kiiruhtaisi tappelupaikalle ja tapaisi hänet siellä lievästi
haavoittuneena, sitoisi hänet omin käsin, eikä enää salaisi
rakkauttaan. Louvren kello, joka löi kahdeksan, herätti hänet
ajatuksistaan, ja melkein samassa George astui hänen huoneeseensa.
Kapteenin kasvoilla kuvastui syvä surumielisyys, ja saattoi nähdä
aivan selvään, ettei ollut viettänyt yötään paremmin hänkään.
Kuitenkin hän pakoittausi ottamaan kasvoilleen hyväntuulisen ilmeen
ja hymyilemään veljensä kättä puristaessaan.
-- Tuossa on miekka, hän virkkoi Mergy'lle, ja tikari, jossa on
kädensuojus, molemmatkin ovat Luno Toledolaisen tekoa. Koettele onko
miekan paino sinulle paras. Ja hän heitti Mergyn vuoteelle pitkän
miekan ja tikarin.
Mergy veti miekan huotrasta, taivutteli sitä, katsoi sen kärkeä ja
näytti olevan siihen tyytyväinen. Sitten hänen huomionsa kiintyi
tikariin; sen kädensuojuksen läpi oli pistetty lukematon joukko
pieniä reikiä, joiden oli määrä pysäyttää vihollisen miekan kärki ja
saada se tarttumaan kiinni niin, ettei se helposti päässyt lähtemään
irti.
-- Näin hyvillä aseilla luulen voivani puolustautua, hän virkkoi.
Sitten hän lisäsi hymyillen, näyttäen rouva de Turgis'n hänelle
antamaa pyhäinjäännöstä, jota hän oli pitänyt piilossa povellaan:
Tuossa on vielä talismani, joka suojelee paremmin miekanpistoilta
kuin mitä panssaripaita pystyisi tekemään.
-- Mistä olet saanut tuon lelun?
-- Koetappas arvata. Ja turhamainen halu näyttää naisten suosikilta,
sai hänet unohtamaan tällä hetkellä sekä Comminges'n että
taistelumiekan, joka oli paljaana hänen edessään.
-- Voisinpa lyödä vetoa siitä, että tuo kreivitär-hupsu on sen
sinulle antanut. Paholainen vieköön hänet, sekä hänet että hänen
rasiansa!
-- Tiedätkö että se on talismani, jonka hän antoi minulle nimenomaan
tänä päivänä käytettäväksi?
-- Parempi olisi ollut, jos hän olisi pitänyt hansikkaat käsissään,
eikä pyrkinyt näyttämään kaunista valkeata kättään.
-- Herra varjelkoon, Mergy sanoi lehahtaen tulipunaiseksi, uskomasta
mokomiin paavilaisten pyhäinjäännöksiin; mutta, jos minun on määrä
tänään päättää päiväni, niin tahdon hänen saavan tietää, että minulla
kaatuessani oli tämä pantti povellani.
-- Sitä narrimaisuutta! kapteeni huudahti kohauttaen olkapäitään.
-- Tuossa on kirje äidilleni, Mergy sanoi hiukan vapisevalla
äänellä. George otti sen sanaakaan virkkaamatta, ja mennen pöydän
luo hän avasi pienen raamatun, ja luki sitä voidakseen hillitä
mielenliikutustaan, kun taas hänen veljensä, lopetellessaan
pukeutumistaan, solmieli niitä lukemattomia nauhoja joita siihen
aikaan puvussa pidettiin.
Ensimäisellä sivulla, joka aukeni hänen silmiensä eteen, kapteeni
luki seuraavat sanat: "Toukokuun 1 p. 1547 syntyi poikani Bernard.
Herra! Varjele häntä kaikesta pahasta! Herra taluta häntä sinun
tielläsi." Hän purasi kovasti huultaan ja heitti kirjan pöydälle.
Mergy, joka näki tämän liikkeen, luuli jonkun jumalattoman ajatuksen
juolahtaneen veljensä mieleen; hän otti raamatun käteensä vakavan
näköisenä, asetti sen kirjailtuun koteloon, ja lukitsi sen kaappiin
osoittaen kaikin tavoin pitävänsä sitä mitä suurimmassa arvossa.
-- Se on äitini raamattu, hän sanoi.
Kapteeni käveli huoneessaan edestakaisin, vastaamatta mitään.
-- Eikö olisi jo aika lähteä? Mergy kysyi, pistäen miekkavyönsä
soljen kiinni.
-- Ei vielä, ja meillähän on nyt aamiaisaika.
Molemmatkin istuutuivat pöytään, jolla oli useanlaisia leivoksia ja
suuri hopeakannu täynnä viiniä. Syödessään he keskustelivat kauvan ja
näköjään mielenkiinnolla tämän viinin ansioista verraten sitä muihin
lajeihin, joita kapteenin kellarissa oli, koettaen kumpikin näin
tyhjänpäiväisillä puheilla peittää todellisia ajatuksiaan.
Kapteeni nousi ensiksi pöydästä.
-- Lähdetään, hän sanoi käheällä äänellä. Hän painoi hatun silmilleen
ja laskeutui kiireesti rappusia alas.
He astuivat veneeseen ja kulkivat yli Seinen. Lautturi, joka
heidän kasvojensa ilmeestä arvasi syyn, minkä vuoksi he tulivat
Pré-aux-Clercs'ille, oli kovin touhuissaan ja kertoi heille, soutaen
kaiken aikaa voimiensa takaa, pienimpiä yksityiskohtia myöten,
kuinka kaksi aatelismiestä, joista toisen nimi oli kreivi de
Comminges, olivat viime kuussa osoittaneet sen kunnian, että olivat
vuokranneet hänen veneensä tapellakseen siinä molemmatkin mielin
määrin, tarvitsematta pelätä, että kukaan tulisi heitä keskeyttämään.
Herra de Comminges'n vastustaja, jonka nimeä hän mielikarvaudekseen
ei ollut saanut tietää, oli saanut miekan läpi ruumiinsa ja vielä
keikahtanut veneestä jokeen, josta hän, lautturi, ei ollut saanut
koskaan häntä ongituksi ylös.
Samalla hetkellä kun he tulivat rantaan, he näkivät veneen, jossa
istui kaksi miestä, tulevan poikki virran muutamia satoja askelia
alempana.
-- Tuolla ovat miehemme, sanoi kapteeni, jää sinä tähän; ja hän
juoksi venettä kohti, jossa Comminges ja varakreivi de Béville
istuivat.
-- Kas vaan! Sinä täällä! viimeksimainittu huudahti. Sinutko
Comminges tappaa vai veljesi? Näin sanoessaan hän syleili kapteenia
nauraen.
Kapteeni ja Comminges tervehtivät toisiaan arvokkaasti.
-- Herra kreivi, kapteeni sanoi Comminges'lle heti kun oli vapautunut
Bévillen syleilystä, luulen, että minun velvollisuuteni on tehdä
vielä yritys ehkäistäkseni riidan onnettomat seuraukset, riidan, joka
ei perustu kunnialle käypiin syihin. Olen varma siitä että ystäväni,
(hän osoitti Bévilleä) auttaa minua yrityksessäni.
Béville irvisti kieltävästi.
-- Veljeni on hyvin nuori, George jatkoi, hänellä ei ole kuuluisaa
nimeä eikä hän ole tottunut aseita käyttämään ja sen johdosta
hänen luonnollisestikin on pakko näyttää olevansa arkaluontoisempi
kuin joku toinen. Teidän maineenne, herra kreivi, sitävastoin on
vakiintunut, se kävisi vain entistään ehommaksi, jos tahtoisitte
tunnustaa herra de Bévillen ja minun kuulteni että te vahingossa...
Comminges keskeytti hänet purskahtamalla nauruun.
-- Lasketteko leikkiä, hyvä kapteeni, ja luuletteko, että minä olen
se mies, joka nousee rakastajattarensa vierestä niin varhain ...
kulkee yli Seinen ... tekee sen kaiken vain esittääkseen jollekin
piimäsuulle anteeksipyyntönsä.
-- Te unohdatte, herra kreivi, että henkilö, josta puhutte, on
veljeni, ja se on loukkaus...
-- Olipa vaikka isänne, niin mitä se minuun kuuluu? Minä vähät koko
suvusta.
-- No siis! hyvä herra, teidän luvallanne tulette tekemisiin koko
perheen kanssa. Ja kun minä olen vanhempi, niin saatte alkaa minusta.
-- Suokaa anteeksi, herra kapteeni, minun on, kaikkien
kaksintaistelun sääntöjen mukaan, pakko taistella ensiksi sen
henkilön kanssa, joka minulle on ensinnä antanut haasteen.
Veljellänne on _siirtämätön_ etuoikeus, kuten oikeuspalatsissa
sanotaan, olla ensimäisenä; kun olen suoriutunut hänestä, niin olen
käytettävänänne.
-- Se on aivan oikein! Béville huudahti, enkä minä puolestani salli
tässä mitään muuttelemisia.
Hämmästyneenä siitä, että puhelu oli venynyt niin pitkäksi, oli Mergy
lähestynyt hitain askelin. Hän tuli juuri parahiksi kuullakseen
veljensä syytävän Comminges'lle solvauksia vasten silmiä, nimittäen
häntä yksin raukaksikin, kun taas tämä vastasi järkähtämättömän
kylmäverisesti:
-- Herra veljenne jälkeen on teidän vuoronne.
Mergy tarttui veljensä käsivarteen.
-- George, näinkö sinä minua autat, hän virkkoi, ja tahtoisitko että
minä tekisin sinun puolestasi sen mitä sinun nyt pitäisi saada tehdä
puolestani? Herra kreivi, sanoi hän kääntyen Comminges'n päin, olen
käytettävissänne. Voimme aloittaa milloin tahdotte.
-- Heti paikalla, tämä vastasi.
-- Oivallista, hyvä ystävä, Béville sanoi puristaen Mergyn kättä. Jos
ei minun tarvitse surukseni haudata sinua tänään tähän paikkaan, niin
sinä pääset vielä pitkälle, poikaseni.
Comminges riisui takkinsa ja päästi irti kenkiensä nauhat,
osoittaakseen sillä ettei hänen aikomuksensa ollut peräytyä
askeltakaan. Sellainen oli tapa ammattikaksintaistelijain kesken.
Mergy ja Béville tekivät samoin; kapteeni yksin ei ollut riisunut
edes viittaansakaan päältään.
-- Mitä sinä nyt, George ystäväni? Béville sanoi; etkö tiedä että
sinun on ruvettava mittelemään miekkaasi minun kanssani? Me emme ole
sellaisia todistajia, jotka seisovat käsivarret ristissä ystäviensä
taistellessa, me noudatamme andalusialaista tapaa.
Kapteeni kohautti olkapäitään.
-- Luulet siis minun laskevan leikkiä! Lempo soikoon, minä vakuutan
sinulle että sinun on tapeltava minun kanssani. Piru minut periköön
jos et taistele!
-- Sinä olet hupsu ja houkka, kapteeni virkkoi kylmästi.
-- Hitto vieköön! Saat antaa minulle hyvitystä noista kahdesta
sanasta, tai sinä pakoitat minut tekemään jotain... Hän kohotti
miekkansa, joka vielä oli huotrassa kuin olisi hän aikonut sillä
lyödä Georgea.
-- Sinä tahdot niin, kapteeni sanoi, olkoon sitten. Käden käänteessä
hän oli paitahihasillaan.
Comminges heilautti miekkaansa erittäin sirosti ilmassa ja lennätti
yhdellä nykäyksellä huotran kahdenkymmenen askeleen päähän. Béville
yritti tehdä samoin, mutta huotra jäi miekan terän keskikohtaan
kiinni, jota pidettiin sekä kömpelyytenä että huonona enteenä.
Molemmatkin veljekset vetivät miekkansa vähemmän komeasti, mutta
hekin heittivät pois huotransa, jotka olisivat voineet olla heille
haitaksi. Kukin asettui vastapäätä vastustajaansa, paljastettu miekka
oikeassa ja tikari vasemmassa kädessä. Kaikki neljä säilää kilahtivat
yhtaikaa vastakkain.
Ensimäisenä, ja liikkeellä, jota italialaiset miekkailunopettajat
siihen aikaan kutsuivat _liscio di spada è cavare alla vita_,[52]
ja jolla sen tekijä osoitti etevämmyytensä, väistämällä vihollisen
miekan ja iskemällä sen pois hänen kädestään, löi George aseen
Bévillen kädestä ja painoi miekkansa kärjen hänen rintaansa vasten;
mutta sen sijaan että hän olisi lävistänyt tämän, hän laski kylmästi
aseensa.
-- Et sinä voi minulle mitään, hän virkkoi, lopetetaan nyt; älä odota
että minä kiivastun.
Béville oli kalvennut nähdessään Georgen miekan niin lähellä
rintaansa. Hieman häpeissään hän ojensi tälle kätensä, ja molemmatkin
pistettyään miekkansa maahan, eivät enää ajatelleet muuta kuin tämän
näytelmän molempien pääesittäjien katselemista.
Mergy oli rohkea ja kylmäverinen. Hän miekkaili sangen hyvin, ja hän
oli paljon voimakkaampi kuin Comminges, joka sitäpaitsi näytti olevan
väsynyt edellisen yön perästä. Jonkin aikaa hän tyytyi torjumaan
vihollisensa hyökkäykset äärimmäisen varovaisesti, peräytyen
tavallista kauemmaksi vastustajastaan, kun Comminges tuli liian
likelle, ja piti aina miekkansa kärjen hänen kasvojensa tasalla,
samalla kun hän suojeli rintaansa tikarillaan. Tämä odottamaton
vastarinta ärsytti Comminges'ia. Saattoi nähdä hänen kalpenevan.
Niin rohkeassa mielessä saattoi kalpeneminen merkitä vain mitä
raivokkainta vihaa. Hänen hyökkäyksensä kävivät kahta tiheämmäksi
ja kiivaammiksi. Kerran hyökätessään hän löi Mergyn miekan hyvin
taitavasti ylöspäin, ja suunnaten vastustajaansa ankaran iskun hän
olisi aivan varmasti lävistänyt tämän miekallaan, jollei muuan seikka
olisi tullut väliin, joka tuntui melkein ihmeeltä, ja joka käänsi
iskun suunnan toisaanne; miekan kärki sattui sileään kultaiseen
pyhäinjäännösrasiaan, josta se luisui pois ja kääntyi hiukan vinoon
suuntaan. Sen sijaan että se olisi tunkeutunut rintaan, se lävistikin
vain ihon ja kulkien viidennen kylkiluun suuntaan se tuli ulos
kahden tuuman päässä ensimäisestä haavasta. Ennenkuin Comminges sai
tempaisseeksi aseensa takaisin, löi Mergy häntä tikarillaan päähän
niin ankarasti, että hän siitä itsekin kadotti tasapainonsa ja
kaatui maahan. Comminges kaatui hänen päälleen, niin että todistajat
luulivat heidän kummankin kuolleen.
Mergy oli heti taas jaloillaan, ja ensi työkseen hän otti maasta
miekkansa, joka oli häneltä pudonnut hänen kaatuessaan. Comminges
ei liikahtanutkaan. Béville kohotti häntä. Hänen kasvonsa olivat
yltä päältä veressä, ja pyyhittyään ne nenäliinallaan Béville näki,
että tikari oli sattunut silmään ja että hänen ystävänsä oli kuollut
paikalla, kun terä oli epäilemättä tunkeutunut aivoihin saakka.
Mergy katsoa tuijotti ruumista.
-- Sinä olet haavoittunut, Bernard, kapteeni sanoi juosten hänen
luokseen.
-- Haavoittunutko? Mergy virkkoi; ja hän huomasi vasta silloin, että
hänen paitansa oli kokonaan veressä.
-- Ei se mitään, kapteeni sanoi, isku on luisunut syrjään. Hän
seisautti verenvuodon nenäliinallaan, ja pyysi Bévilleä antamaan
omansa saadakseen haavan kunnolla sidotuksi. Béville antoi
kannattamansa ruumiin vaipua takaisin nurmikolle, ja antoi heti
omansa sekä Comminges'in nenäliinan, jonka hän otti tämän nutun
taskusta.
-- Jumalauta! ystäväni, olipa se tikarinisku jotain! Onpa teillä
koko pirunmoinen käsi! Saakeli sentään, mitähän Parisin herrat
raffineeratut sanovat, kun saavat tänne maaseudulta teidän Iaisianne
veitikoita. Sanokaa minulle, olkaa niin ystävällinen, kuinka monta
kertaa olette jo ollut kaksintaistelussa?
-- Voi! tämä oli ensimäinen kerta, Mergy vastasi. Mutta Herran
nimessä, menkää auttamaan ystäväänne!
-- Piru vieköön! sillä tavalla kuin olette häntä pidelleet, ei hän
tarvitse apua; tikari on tunkeutunut aivoihin, ja isku oli niin hyvä
ja niin lujasti annettu että... Katsokaapas hänen kulmakarvojaan ja
poskeaan, tikarin kädensuoja on painanut siihen leimansa kuin sinetti
vahaan.
Mergyn kaikki jäsenet alkoivat vavista, ja suuret kyyneleet valuivat
yksitellen hänen poskilleen.
Béville otti maasta tikarin ja tutki tarkkaan verta, jota sen uurteet
olivat täynnä.
-- Siinä on kapine, jolle Comminges'n nuoremman veljen pitää
uhrata komea vahakynttilä. Tämä sievä tikari tekee hänestä muhkean
omaisuuden perijän.
-- Lähdetään pois... Vie minut pois täältä, Mergy sanoi tukahtuneella
äänellä, tarttuen veljensä käsivarteen.
-- Älä ole milläsikään, George sanoi, auttaessaan häntä pukemaan
takkinsa ylleen. Lopultakaan ei tuo kuollut ansaitse liikoja
surkuttelemisia.
-- Comminges parka! Béville huudahti. Ja ajatella että sait surmasi
nuoren miehen kädestä, joka on ensi kerran kaksintaistelussa mukana,
sinä, joka olet taistellut lähes sata kertaa! Comminges parka!
Se oli hänen hautapuheensa loppu.
Luodessaan viimeisen katseen ystäväänsä Béville huomasi vainajan
kellon, joka sen ajan tavan mukaan oli ripustettuna hänen kaulaansa.
-- Piru vieköön! hän huudahti, sinä et enää tarvitse tietää mitä
kello nyt on. Hän otti kellon ja pisti sen taskuunsa, huomauttaen
että Comminges'n veli on muutenkin kylliksi rikas, ja että hän tahtoo
säilyttää muiston ystävästään.
Kun veljekset hankkiusivat lähtemään, niin hän huusi heille,
vetäessään kiireesti takkiaan päälleen.
-- Odottakaa! Hei, herra de Mergy, tehän unohdatte tikarinne! Älkää
sitä ainakaan hävittäkö. Hän pyyhki sen terän kuolleen paitaan ja
juoksi nuoren kaksintaistelijan kiinni.
-- Rauhoittukaa, hyvä ystävä, hän sanoi tälle astuen veneeseensä.
Älkää näyttäkö niin surkeata naamaa. Uskokaa minua, tehkää
niinkuin sanon, ja menkää, sensijaan että rupeisitte vaikeroimaan,
rakastajattarenne luo jo tänä päivänä, ihan yksiltä jalkainne
sijoilta, ja pitäkää häntä niin hyvänä että te yhdeksän kuukauden
perästä voitte toimittaa valtiolle uuden kansalaisen korvaukseksi
siitä, jonka siltä olette riistänyt. Sillä tavalla maailma ei kadota
mitään tekonne kautta. No, lautturi, souda kuin jos tahtoisit
ansaita pistoolin. Kas tuolla on hilporimiehiä jotka ovat tulossa
meihin päin. He ovat herroja kaupunginpalvelijoita, jotka tulevat
Nestén portista eikä meitä haluta joutua mihinkään tekemisiin heidän
kanssaan.