IX.

Hansikas.

Hovi oli Madridin linnassa. Leskikuningatar, odotti huoneessaan,

hovinaisensa ympärillään, että kuningas tulisi syömään aamiaista

hänen kanssaan ennen ratsaille nousemistaan; ja prinssien seuraamana

kuningas kulki hitaasti poikki huoneen, jossa olivat koolla kaikki

ne, joiden oli määrä seurata häntä metsästysretkelle. Hän kuunteli

hajamielisenä hovimiesten hänelle omistamia lauseita, ja vastasi

heille usein tylysti. Kun hän kulki ohi veljesparin, niin kapteeni

notkisti polvensa ja esitti uuden kornetin. Syvään kumartaen Mergy

kiitti hänen majesteettiaan kunniasta, jonka tämä juuri oli hänelle

osoittanut ennenkuin hän sen oli ansainnutkaan.

-- Ahaa, teistä siis isäni amiraali on puhunut minulle. Te olette

kapteeni Georgen veli?

-- Olen, sire.

-- Oletteko katolilainen, vai hugenotti?

-- Sire, olen protestantti.

-- Mitä siitä puhuin, sen sanoin vain uteliaisuudessani, sillä piru

minut periköön jos välitän niiden uskosta, jotka minua palvelevat

hyvin.

Sanottuaan nämä muistettavat sanat kuningas meni kuningattaren luo.

Jonkin hetken kuluttua tuli saliin joukko naisia, jotka näyttivät

panevan herrojen kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Puhun

ainoastaan yhdestä tämän hovin kaunottaresta, jossa niitä muuten

oli niin runsaasti -- tarkoitan kreivitär de Turgis'ta, joka tässä

kertomuksessa näyttelee suurta osaa. Hän oli puettu ratsastuspukuun,

joka oli samalla kertaa kevyt ja komea, eikä hän ollut vielä ottanut

naamiota kasvoilleen. Hänen loistavan valkean, mutta tasaisen

kalpean hipiänsä sai vielä enemmän pistämään silmään hänen pikimusta

tukkansa, hänen kauniisti kaareutuneitten kulmakarvainsa toiset päät

melkein koskettivat toisiaan ja ne antoivat hänen kasvoilleen kovan,

tai pikemminkin ylpeän ilmeen, silti vähintäkään vähentämättä hänen

piirteittensä kokonaisvaikutuksen suloa. Hänen suurissa sinisissä

silmissään saattoi aluksi huomata vain halveksuvan ylpeän ilmeen;

mutta vilkkaassa keskustelussa saattoi nähdä hänen silmäteriensä

suurenevan ja laajenevan kuin kissan silmien, hänen katseisiinsa

tuli tulta ja itserakkaimman narrinkin oli vaikeata jonkinkaan aikaa

vastustaa niiden taikamaista vaikutusta.

-- Kreivitär de Turgis! Kuinka kaunis hän on tänään? mumisi hoviväki.

Ja jokainen pyrki tunkeutumaan lähemmä nähdäkseen hänet paremmin.

Mergyn, joka sattui hänen tielleen, sai hänen kauneutensa niin

valtoihinsa, että hän jäi liikkumatonna paikoilleen, ja huomasi

väistää, tehdäkseen hänelle tilaa, vasta sitten, kun kreivittären

laajat silkkihihat hipaisivat hänen takkiaan.

Kreivitär huomasi hänen liikutuksensa, ehkäpä oli siitä

mielissäänkin, ja suvaitsi hetkiseksi luoda kauniit silmänsä Mergyn

silmiin, joka painoi ne heti alas polttavan punan kohotessa hänen

poskilleen. Kreivitär hymyili, ja ohi kulkiessaan pudotti toisen

hansikkaansa sankarimme jalkoihin, joka, seisten yhä vieläkin

liikkumatonna ja päästään pyörällä, ei älynnyt edes ottaa sitä

maasta. Heti kohta nuori, vaaleaverinen mies, (hän ei ollut kukaan

muu kuin Comminges) joka seisoi Mergyn takana, tyrkkäsi häntä

kovasti päästäkseen hänen eteensä, otti hansikkaan ja, suudeltuaan

sitä kunnioittavasti, antoi sen rouva de Turgis'lle takaisin.

Tämä, kiittämättä häntä siitä, kääntyi Mergy'hin, jota hän katseli

hetkisen, mutta musertavan ivallisesti, sitten virkkoi aivan ääneen,

huomatessaan hänen vieressään kapteeni Georgen:

-- Kapteeni, sanokaa minulle mistä tuo tomppeli on tullut?

Varmastikin hän on hugenotti, ainakin kohteliaisuudesta päättäen.

Yleinen nauru sai onnettoman, joka oli sen esineenä, lopullisesti

ymmälle.

-- Hän on veljeni, arvoisa rouva, George vastasi hiukan

hiljaisemmalla äänellä; hän on ollut Parisissa vasta kolme päivää,

eikä hän, kunniani kautta, ole sen kömpelömpi kuin mitä Launoy oli

ennenkuin te otitte huoleksenne hänen opettamisensa.

Kreivitär punastui hieman.

-- Kapteeni, tuo on ilkeätä pilaa. Älkää puhuko pahaa kuolleista. No

niin, antakaa minulle kätenne; minulla on teille jotain sanottavaa

erään naisen puolesta, joka ei ole teihin ollenkaan tyytyväinen.

Kapteeni tarttui kunnioittavasti hänen käteensä ja vei hänet

kaukaiseen ikkunakomeroon, mutta kävellessään kreivitär vielä kerran

kääntyi katsomaan Mergy'tä.

Ollessaan vielä kokonaan kauniin kreivittären lumoissa, jota hän

paloi halusta katsoa ja johon hän ei uskaltanut luoda silmiään,

Mergy tunsi itseään keveästi lyötävän olalle. Hän kääntyi ympäri ja

näki parooni de Vaudreuil'n joka tarttui hänen käteensä ja vei hänet

syrjään voidakseen hänelle puhua -- kuten hän sanoi tarvitsematta

pelätä kenenkään tulevan keskeyttämään.

-- Hyvä ystäväni, parooni sanoi, olette vielä aivan outo täällä, ja

ehkä ette tiedä kuinka tulee olla ja elää?

Mergy katsoi häntä kummastuneen näköisenä.

-- Teidän veljenne ei ole nyt vapaana eikä voi antaa teille neuvoja;

jos sallitte, niin minä teen sen hänen asemastaan.

-- En tiedä, herra parooni, kuka...

-- Teitä on kovasti loukattu, ja nähdessäni teidät tässä miettivässä

asennossa luulen että epäilemättä ajattelette keinoja saadaksenne

kostaa.

-- Kostaa? Mergy kysyi, punastuen silmänvalkuaisiaan myöten.

-- Eikö tuo pikku Comminges tyrkännyt teitä vastikään kovasti. Koko

hovi on nähnyt tapauksen, ja se odottaa, että otatte sen hyvin

pahaksenne.

-- Mutta, Mergy virkkoi, eihän ole mitään tavatonta että salissa,

joka on täynnä väkeä, joku vahingossa sattui minua tyrkkäämään.

-- Herra de Mergy, minulla ei ole sitä kunniaa, että tuntisitte minut

hyvin, mutta veljenne on hyvä ystäväni, ja hän saattaa teille sanoa,

että koetan mikäli suinkin mahdollista täyttää sen jumalallisen

määräyksen, että loukkaukset on unohdettava. En tahtoisi sotkea

teitä ilkeään riitaan, mutta samalla uskon velvollisuuteni olevan

sanoa teille, ettei Comminges tyrkännyt teitä _erehdyksessä_. Hän

tyrkkäsi teitä, koska tahtoi teitä häväistä; ja vaikka hän ei olisi

teitä nykäissytkään, niin hän kuitenkin on loukannut teitä; sillä

ottaessaan maasta rouva de Turgis'n hansikkaan, hän anasti itselleen

oikeuden, joka kuului teille. Hansikas oli teidän edessänne,

_ergo_[47] teillä _yksin_ oli oikeus ottaa se maasta ja antaa

takaisin sen omistajalle. Mutta katsokaapas, kääntykääs, niin voitte

nähdä salin perällä Comminges'n joka osoittaa teitä sormellaan ja

pilkkaa teitä.

Käännyttyään Mergy huomasi Comminges'n, jolla oli viisi kuusi nuorta

miestä ympärillään, ja joille hän kertoi nauraen jotain, mitä nämä

näyttivät uteliaina kuuntelevan. Ei mikään osoittanut, että olisi

siinä ryhmässä ollut hänestä kysymys, mutta Mergy tunsi rakastettavan

neuvonantajansa sanojen johdosta kovasti sydäntyvänsä.

-- Tahdonpa mennä häntä puhuttelemaan metsästysretken perästä, ja

kyllä minä hänelle...

-- Ei! älkää koskaan lykätkö moisen hyvän päätöksen täytäntöönpanoa;

te muuten vihoitatte Jumalaakin paljon vähemmän, jos annatte

vihamiehellenne haasteen heti loukkauksen tapahduttua, kuin

jos tekisitte sen vasta sitten, kun teillä jo on ollut aikaa

harkita asiaa. Kiivastuksissanne, joka on ainoastaan heikkouden

synti, te määräätte, milloin ja missä kohtaatte vastustajanne

taistellaksenne hänen kanssaan; ja jos te sitten taistelette,

niin teette sen ainoastaan välttääksenne suurempaa, nimittäin

sanassaanpysymättömyyden syntiä. Mutta minähän unohdan, että puhun

protestantille. Oli miten oli, sopikaa heti kohtaamisesta hänen

kanssaan; minä saatan teidät heti puheisiin hänen kanssaan.

-- Toivon, ettei hän kieltäydy esittämästä minulle anteeksipyyntöään,

jonka hän on velvollinen minulle tekemään.

-- Mitä siihen tulee, niin älkää pettäkö itseänne, toveri hyvä.

Comminges ei ole koskaan sanonut: _olen ollut väärässä_. Muuten hän

on kovin hieno mies, joka antaa teille täyden hyvityksen.

Mergy ponnisti voimansa hillitäkseen mielenliikutuksensa ja

saadakseen kasvonsa välinpitämättömän näköisiksi.

-- Jos minua kerran on solvaistu, niin minun täytyy saada hyvitystä.

Ja olipa se millaista tahansa, niin kyllä minä osaan sen vaatia

itselleni.

-- Oivallista, kelpo ystäväni; ilolla näen urhoollisuutenne, sillä

teille ei ole tietymätöntä, että Comminges on meidän paraimpia

miekankäyttäjiämme. Hitto soikoon! siinä on aatelismies, joka osaa

käyttää aseita. Hän on Roomassa nauttinut Bromballan opetusta, eikä

pirukaan enää tahtoisi taistella hänen kanssaan.

Näin puhuessaan hän katsoi tarkkaavasti Mergyn hieman kalpeita

kasvoja; tämä kuitenkin näytti olevan enemmän kiihdyksissään

kärsimästään loukkauksesta kuin peloissaan sen seurauksista.

-- Olisin mielelläni todistajananne tässä jutussa, mutta paitsi sitä,

että käyn tänään ehtoollisella, niin on herra de Rheincy'n ja minun

väliseni asia vielä keskeneräinen, enkä voi taistella ketään muuta

kuin häntä vastaan.[48]

-- Olen teille kiitollinen, hyvä herra; pahimmassa tapauksessa voi

veljeni ruveta todistajaksi.

-- Kapteeni, jos kuka ymmärtää tämänlaatuiset asiat. Odotellessamme

menen hakemaan Comminges'n luoksenne, jotta saatte selittää hänelle

asianne.

Mergy kumarsi, ja seinään päin kääntyen hän rupesi mielessään

sommittelemaan taisteluhaasteensa sanamuotoa ja koetti saada

kasvoilleen senmukaisen ilmeen.

Kaksintaisteluvaatimuksen voi tehdä tavallaan sirosti ja hienosti,

minkä taidon saattaa, kuten niin monen muunkin, saavuttaa tottumuksen

kautta. Sankarillamme oli nyt ensimäinen _juttunsa_, ja niinpä hän

tunsikin asemansa hieman tukalaksi; mutta tällä hetkellä häntä ei

peloittanut niinkään paljon se, että voisi saada miekanpiston kuin

että hän voisi sanoa jonkin sanan, joka ei ollut aatelismiehen arvon

mukaista. Tuskin hän oli saanut päässään muovailluksi lujan, mutta

kohteliaan lauseen, kun parooni de Vaudreuil hänen kainaloonsa

tarttuessaan sai hänet unohtamaan sen samassa silmänräpäyksessä.

Comminges sanoi, hattu kädessään ja kumartaen nenäkkään kohteliaasti,

ytelän imelällä äänellä:

-- Tahdotte puhutella minua, herrani?

Suuttumus nostatti veret Mergyn poskille; hän vastasi oitis ja

lujemmalla äänellä kuin mitä hän olisi osannut toivoakaan:

-- Olette käyttäytynyt minua kohtaan sopimattomasti, ja minä toivon

saavani teiltä hyvitystä.

Vaudreuil nyökkäsi hyväntahtoisesti päätään. Comminges oikaisihe,

ja, pannen kätensä puuskaan, siihen aikaan hyvän maun tällaisissa

tapauksissa ehdottomasti vaatimaan asentoon, sanoi hyvin verkkaan ja

juhlallisesti:

-- Te olette hyökkäävänä puolena, hyvä herra ja minulla on

puolustajana oikeus valita aseet.

-- Mainitkaa vaan mitä pidätte sopivana.

Comminges näytti miettivän hetkisen.

-- Estoe[49] on hyvä ase, hän virkkoi, mutta haavat voivat rumentaa,

ja meidän ijällämme, hän lisäsi hymyillen, ei ollenkaan huvita

näyttäytyä rakastajattarelleen arpi keskellä naamaa. Pistomiekka

tekee sitävastoin vain pienen reiän, mutta se on kyllä aivan riittävä

(ja hän hymyili vieläkin). Valitsen siis pistomiekan ja tikarin.

-- Hyvä on, Mergy sanoi. Ja hän otti askeleen lähteäkseen pois.

-- Hetkinen vielä! Vaudreuil huudahti, te unohdatte sopia

kohtauspaikasta ja ajasta.

-- Pré-aux-Clercs'illä kaikkien hovimiesten on tapana tavata

toisensa; ja jos teillä ei ole jotain muuta paikkaa, josta

erikoisesti pidätte?...

-- Pré-de-Clercs'illä, olkoon menneeksi.

-- Mitä aikaan tulee, niin ... en nouse ennen kahdeksaa, syistä joita

minun ei tarvinne mainita ... ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. En

mene maata _kotonani tänä iltana_, voin olla Pré'llä vasta yhdeksän

maissa.

-- Kello yhdeksän siis.

Luodessaan silmänsä toisaalle Mergy huomasi sangen lähellä itseään

kreivitär de Turgis'n, joka oli jättänyt kapteenin keskustelemaan

erään toisen hovinaisen kanssa. Saattaa aavistaa, että sankarimme

tämän pahan jutun aiheuttajan nähdessään pakoitti kasvonsa vieläkin

arvokkaamman ja teeskennellyn huolimattoman näköisiksi.

-- Jo jonkin aikaa on ollut tapana taistella punaisiin housuihin

puettuna. Jos ei teillä satu olemaan sellaisia valmiina, niin lähetän

teille parin niitä. Niissä ei veri näy, ja se on siistimpää.

-- Minusta se on lapsellista, Comminges vastasi.

Mergy hymyili sangen väkinäisesti.

-- No niin, hyvät ystävät, virkkoi silloin parooni de Vaudreuil, nyt

ei enää muuta kuin sovitaan vaan sekundanteistanne ja kolmansista

miehistänne.[50]

-- Herra de Mergy on vasta tullut hoviin, Comminges virkkoi, ja

ehkäpä hänelle tuottaisi vaikeuksia _kolmannen miehen_ hankkiminen;

siispä minä, auliudesta häntä kohtaan, tyydyn vain yhteen todistajaan.

Mergy veti, vaikka vähän vaivaloisesti, huulensa hymyntapaiseen.

-- Eipä saattaisi olla kohteliaampi, parooni sanoi. Ja onpa

todellakin hauska olla tekemisissä niin mukautuvaisen aatelismiehen

kuin herra de Comminges'in kanssa.

-- Kun tarvitsette pistomiekkaa, joka on saman pituinen kuin

minunkin, Comminges taas puuttui puheeseen, niin suosittelen teille

Laurentia, Kultaisen Auringon omistajaa Ferronnerle-kadulta; hän on

kaupungin paras asekauppias. Sanokaa vaan hänelle että tulette minun

lähettämänäni, niin kyllä hän varustaa teidät hyvin.

Sen sanottuaan hän pyörähti ympäri ja palasi aivan tyynenä takaisin

nuorten miesten ryhmään, josta hän vastikään oli lähtenyt.

-- Onnittelen teitä herra Bernard, Vaudreuil virkkoi; te suoriuduitte

hyvin taisteluvaatimukseistanne. Toden perästä, oikein hyvin!

Comminges ei ole tottunut kuulemaan sellaista puhetta. Häntä

peljätään kuin kuolemaa, etenkin sen perästä kun hän surmasi suuren

Canillacin; sillä mitä Saint-Michel'iin tulee, jonka hän tappoi

kaksi kuukautta sitten, niin siitä hän ei saanut suurtakaan kunniaa.

Saint-Michel ei kuulunut taitavimpiin, kun taas Canillac oli jo

surmannut viisi kuusi aatelismiestä saamatta naarmuakaan. Hän

oli opiskellut Napolissa Borellin johdolla, ja sanotaan Lansacin

kuollessaan jättäneen hänelle perinnöksi salaisen piston, jolla hän

teki niin paljon pahaa. Mutta totta puhuen Canillac oli, Vaudreuil

jatkoi kuin itsekseen, ryöstänyt Auxenen kirkon ja heittänyt maahan

pyhät rippileivät; ei olekaan kumma että hän siitä sai rangaistuksen.

Mergy, jota mokomat yksityiskohdat olivat omiaan kaikkea muuta

kuin huvittamaan, arveli kuitenkin olevansa pakoitettu jatkamaan

keskustelua pelosta ettei vaan Vaudreuil'in päähän voisi pälkähtää

hänen rohkeuttaan loukkaava epäluulo.

-- Kaikeksi onneksi, hän virkkoi, en ole ryöstänyt ainoatakaan

kirkkoa enkä kuuna päivänä kajonnut pyhiin rippileipiin; minulla on

siis yksi vaara vähemmän.

-- Vielä minun pitää antaa teille yksi neuvo. Kun mittelette

miekkojanne Comminges'n kanssa, niin varokaa visusti erästä hänen

temppuaan, joka maksoi kapteeni Tomason hengen. Hän huudahti, että

hänen miekkansa kärki oli poikki. Tomaso kohotti silloin miekkansa

päänsä yläpuolelle, odottaen iskua; mutta Comminges'n miekka oli

aivan ehyt, sillä se tunkeutui jalkaa vaille kädensuojusta myöten

Tomason rintaan, jonka tämä tuli jättäneeksi suojattomaksi, kun ei

osannut odottaa pistoa. Mutta tehän käytätte pistinmiekkoja, ja

silloin on vähemmän vaaraa.

-- Koetan tehdä parhaani.

-- Ei, kuulkaapas vielä! Valitkaa tikari jossa on luja kädensuojus;

se on kovin hyvä iskua väistäessä. Näettehän tämän arven vasemmassa

kädessäni? sen sain kun eräänä päivänä läksin liikkeelle ilman

tikaria. Nuori Tallard ja minä olimme joutuneet riitaan, ja kun ei

minulla ollut tikaria, niin luulin jo menettäväni vasemman käteni.

-- Entä haavoittuiko hän? Mergy kysyi hajamielisen näköisenä.

-- Tapoin hänet, kiitos pyhälle Maurille, suojeluspyhimykselleni

tekemäni lupauksen. Varatkaa myöskin liinavaatetta ja nukkaa

mukaanne, se ei suinkaan ole pahemmaksi. Ei sitä aina kuole niin

siihen paikkaan. Tekisitte myös viisaasti, jos asettaisitte miekkanne

messun ajaksi alttarille. Mutta tehän olette protestantti. Vielä yksi

sana. Älkää pitäkö sitä kunniallenne käypänä, vaikka peräytyisittekin

jonkun askeleen; päinvastoin, pankaa hänet liikkumaan; kun hän ei

pääse hengähtämään, niin koettakaa saada hänet hengästymään, ja kun

saatte otollisen tilaisuuden, niin hyvä isku rintaan, ja mies on

maassa.

Hän olisi vielä kauvankin antanut yhtä hyviä neuvoja, jos ei

ilmoille kajahtava kova torventoitotus olisi ilmaissut että kuningas

nousi ratsaille. Kuningattaren huoneuston ovi avautui, ja heidän

majesteettinsa suuntasivat kulkunsa kohti rappusia.

Kapteeni George, joka juuri oli heittänyt hyvästi naiselleen, palasi

veljensä luo, ja sanoi tälle iloisesti, lyöden häntä olalle:

-- Kautta messun, sinä olet oikea onnenpoika! Katsoppas tätä sievää

poikaa, jolla on viikset kuin kissalla! hän kun vaan näyttäytyy,

niin kaikki naiset ihan hullaantuvat häneen. Tiedätkös kun

kaunis kreivitär äsken juuri puhui kanssani sinusta kokonaisen

neljännestunnin? No niin, rohkeutta vaan. Ratsasta metsästyksen

aikana aina hänen rinnallaan, ja ole niin kohtelias ja huomaavainen

kuin osaat. Mutta mikä piru sinua vaivaa? voisi sanoa että olet

sairas, naamasi on venähtänyt pitemmäksi kuin roviolla poltettavan

protestanttisen papin. Ei, perhana vieköön, iloinen sinun pitää olla!

-- Minua ei suurestikaan haluta lähteä mukaan metsästykseen, ja

tahtoisin...

-- Jos ette tule mukaan, niin Comminges luulee teidän pelkäävän

kohdata häntä.

-- Olkoon sitten, Mergy sanoi vieden kätensä polttavalle otsalleen.

Hän arveli että oli parempi odottaa metsästysretken päättymistä

ennenkuin hän uskoisi seikkailunsa veljelleen. Mikä häpeä! hän

ajatteli, jos rouva de Turgis luulisi minun pelkäävän ... jos hän

ajattelisi, että pian tapahtuvan kaksintaistelun ajatteleminen estää

minua nauttimasta metsästyksestä!