Hansikas.
Hovi oli Madridin linnassa. Leskikuningatar, odotti huoneessaan,
hovinaisensa ympärillään, että kuningas tulisi syömään aamiaista
hänen kanssaan ennen ratsaille nousemistaan; ja prinssien seuraamana
kuningas kulki hitaasti poikki huoneen, jossa olivat koolla kaikki
ne, joiden oli määrä seurata häntä metsästysretkelle. Hän kuunteli
hajamielisenä hovimiesten hänelle omistamia lauseita, ja vastasi
heille usein tylysti. Kun hän kulki ohi veljesparin, niin kapteeni
notkisti polvensa ja esitti uuden kornetin. Syvään kumartaen Mergy
kiitti hänen majesteettiaan kunniasta, jonka tämä juuri oli hänelle
osoittanut ennenkuin hän sen oli ansainnutkaan.
-- Ahaa, teistä siis isäni amiraali on puhunut minulle. Te olette
kapteeni Georgen veli?
-- Olen, sire.
-- Oletteko katolilainen, vai hugenotti?
-- Sire, olen protestantti.
-- Mitä siitä puhuin, sen sanoin vain uteliaisuudessani, sillä piru
minut periköön jos välitän niiden uskosta, jotka minua palvelevat
hyvin.
Sanottuaan nämä muistettavat sanat kuningas meni kuningattaren luo.
Jonkin hetken kuluttua tuli saliin joukko naisia, jotka näyttivät
panevan herrojen kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Puhun
ainoastaan yhdestä tämän hovin kaunottaresta, jossa niitä muuten
oli niin runsaasti -- tarkoitan kreivitär de Turgis'ta, joka tässä
kertomuksessa näyttelee suurta osaa. Hän oli puettu ratsastuspukuun,
joka oli samalla kertaa kevyt ja komea, eikä hän ollut vielä ottanut
naamiota kasvoilleen. Hänen loistavan valkean, mutta tasaisen
kalpean hipiänsä sai vielä enemmän pistämään silmään hänen pikimusta
tukkansa, hänen kauniisti kaareutuneitten kulmakarvainsa toiset päät
melkein koskettivat toisiaan ja ne antoivat hänen kasvoilleen kovan,
tai pikemminkin ylpeän ilmeen, silti vähintäkään vähentämättä hänen
piirteittensä kokonaisvaikutuksen suloa. Hänen suurissa sinisissä
silmissään saattoi aluksi huomata vain halveksuvan ylpeän ilmeen;
mutta vilkkaassa keskustelussa saattoi nähdä hänen silmäteriensä
suurenevan ja laajenevan kuin kissan silmien, hänen katseisiinsa
tuli tulta ja itserakkaimman narrinkin oli vaikeata jonkinkaan aikaa
vastustaa niiden taikamaista vaikutusta.
-- Kreivitär de Turgis! Kuinka kaunis hän on tänään? mumisi hoviväki.
Ja jokainen pyrki tunkeutumaan lähemmä nähdäkseen hänet paremmin.
Mergyn, joka sattui hänen tielleen, sai hänen kauneutensa niin
valtoihinsa, että hän jäi liikkumatonna paikoilleen, ja huomasi
väistää, tehdäkseen hänelle tilaa, vasta sitten, kun kreivittären
laajat silkkihihat hipaisivat hänen takkiaan.
Kreivitär huomasi hänen liikutuksensa, ehkäpä oli siitä
mielissäänkin, ja suvaitsi hetkiseksi luoda kauniit silmänsä Mergyn
silmiin, joka painoi ne heti alas polttavan punan kohotessa hänen
poskilleen. Kreivitär hymyili, ja ohi kulkiessaan pudotti toisen
hansikkaansa sankarimme jalkoihin, joka, seisten yhä vieläkin
liikkumatonna ja päästään pyörällä, ei älynnyt edes ottaa sitä
maasta. Heti kohta nuori, vaaleaverinen mies, (hän ei ollut kukaan
muu kuin Comminges) joka seisoi Mergyn takana, tyrkkäsi häntä
kovasti päästäkseen hänen eteensä, otti hansikkaan ja, suudeltuaan
sitä kunnioittavasti, antoi sen rouva de Turgis'lle takaisin.
Tämä, kiittämättä häntä siitä, kääntyi Mergy'hin, jota hän katseli
hetkisen, mutta musertavan ivallisesti, sitten virkkoi aivan ääneen,
huomatessaan hänen vieressään kapteeni Georgen:
-- Kapteeni, sanokaa minulle mistä tuo tomppeli on tullut?
Varmastikin hän on hugenotti, ainakin kohteliaisuudesta päättäen.
Yleinen nauru sai onnettoman, joka oli sen esineenä, lopullisesti
ymmälle.
-- Hän on veljeni, arvoisa rouva, George vastasi hiukan
hiljaisemmalla äänellä; hän on ollut Parisissa vasta kolme päivää,
eikä hän, kunniani kautta, ole sen kömpelömpi kuin mitä Launoy oli
ennenkuin te otitte huoleksenne hänen opettamisensa.
Kreivitär punastui hieman.
-- Kapteeni, tuo on ilkeätä pilaa. Älkää puhuko pahaa kuolleista. No
niin, antakaa minulle kätenne; minulla on teille jotain sanottavaa
erään naisen puolesta, joka ei ole teihin ollenkaan tyytyväinen.
Kapteeni tarttui kunnioittavasti hänen käteensä ja vei hänet
kaukaiseen ikkunakomeroon, mutta kävellessään kreivitär vielä kerran
kääntyi katsomaan Mergy'tä.
Ollessaan vielä kokonaan kauniin kreivittären lumoissa, jota hän
paloi halusta katsoa ja johon hän ei uskaltanut luoda silmiään,
Mergy tunsi itseään keveästi lyötävän olalle. Hän kääntyi ympäri ja
näki parooni de Vaudreuil'n joka tarttui hänen käteensä ja vei hänet
syrjään voidakseen hänelle puhua -- kuten hän sanoi tarvitsematta
pelätä kenenkään tulevan keskeyttämään.
-- Hyvä ystäväni, parooni sanoi, olette vielä aivan outo täällä, ja
ehkä ette tiedä kuinka tulee olla ja elää?
Mergy katsoi häntä kummastuneen näköisenä.
-- Teidän veljenne ei ole nyt vapaana eikä voi antaa teille neuvoja;
jos sallitte, niin minä teen sen hänen asemastaan.
-- En tiedä, herra parooni, kuka...
-- Teitä on kovasti loukattu, ja nähdessäni teidät tässä miettivässä
asennossa luulen että epäilemättä ajattelette keinoja saadaksenne
kostaa.
-- Kostaa? Mergy kysyi, punastuen silmänvalkuaisiaan myöten.
-- Eikö tuo pikku Comminges tyrkännyt teitä vastikään kovasti. Koko
hovi on nähnyt tapauksen, ja se odottaa, että otatte sen hyvin
pahaksenne.
-- Mutta, Mergy virkkoi, eihän ole mitään tavatonta että salissa,
joka on täynnä väkeä, joku vahingossa sattui minua tyrkkäämään.
-- Herra de Mergy, minulla ei ole sitä kunniaa, että tuntisitte minut
hyvin, mutta veljenne on hyvä ystäväni, ja hän saattaa teille sanoa,
että koetan mikäli suinkin mahdollista täyttää sen jumalallisen
määräyksen, että loukkaukset on unohdettava. En tahtoisi sotkea
teitä ilkeään riitaan, mutta samalla uskon velvollisuuteni olevan
sanoa teille, ettei Comminges tyrkännyt teitä _erehdyksessä_. Hän
tyrkkäsi teitä, koska tahtoi teitä häväistä; ja vaikka hän ei olisi
teitä nykäissytkään, niin hän kuitenkin on loukannut teitä; sillä
ottaessaan maasta rouva de Turgis'n hansikkaan, hän anasti itselleen
oikeuden, joka kuului teille. Hansikas oli teidän edessänne,
_ergo_[47] teillä _yksin_ oli oikeus ottaa se maasta ja antaa
takaisin sen omistajalle. Mutta katsokaapas, kääntykääs, niin voitte
nähdä salin perällä Comminges'n joka osoittaa teitä sormellaan ja
pilkkaa teitä.
Käännyttyään Mergy huomasi Comminges'n, jolla oli viisi kuusi nuorta
miestä ympärillään, ja joille hän kertoi nauraen jotain, mitä nämä
näyttivät uteliaina kuuntelevan. Ei mikään osoittanut, että olisi
siinä ryhmässä ollut hänestä kysymys, mutta Mergy tunsi rakastettavan
neuvonantajansa sanojen johdosta kovasti sydäntyvänsä.
-- Tahdonpa mennä häntä puhuttelemaan metsästysretken perästä, ja
kyllä minä hänelle...
-- Ei! älkää koskaan lykätkö moisen hyvän päätöksen täytäntöönpanoa;
te muuten vihoitatte Jumalaakin paljon vähemmän, jos annatte
vihamiehellenne haasteen heti loukkauksen tapahduttua, kuin
jos tekisitte sen vasta sitten, kun teillä jo on ollut aikaa
harkita asiaa. Kiivastuksissanne, joka on ainoastaan heikkouden
synti, te määräätte, milloin ja missä kohtaatte vastustajanne
taistellaksenne hänen kanssaan; ja jos te sitten taistelette,
niin teette sen ainoastaan välttääksenne suurempaa, nimittäin
sanassaanpysymättömyyden syntiä. Mutta minähän unohdan, että puhun
protestantille. Oli miten oli, sopikaa heti kohtaamisesta hänen
kanssaan; minä saatan teidät heti puheisiin hänen kanssaan.
-- Toivon, ettei hän kieltäydy esittämästä minulle anteeksipyyntöään,
jonka hän on velvollinen minulle tekemään.
-- Mitä siihen tulee, niin älkää pettäkö itseänne, toveri hyvä.
Comminges ei ole koskaan sanonut: _olen ollut väärässä_. Muuten hän
on kovin hieno mies, joka antaa teille täyden hyvityksen.
Mergy ponnisti voimansa hillitäkseen mielenliikutuksensa ja
saadakseen kasvonsa välinpitämättömän näköisiksi.
-- Jos minua kerran on solvaistu, niin minun täytyy saada hyvitystä.
Ja olipa se millaista tahansa, niin kyllä minä osaan sen vaatia
itselleni.
-- Oivallista, kelpo ystäväni; ilolla näen urhoollisuutenne, sillä
teille ei ole tietymätöntä, että Comminges on meidän paraimpia
miekankäyttäjiämme. Hitto soikoon! siinä on aatelismies, joka osaa
käyttää aseita. Hän on Roomassa nauttinut Bromballan opetusta, eikä
pirukaan enää tahtoisi taistella hänen kanssaan.
Näin puhuessaan hän katsoi tarkkaavasti Mergyn hieman kalpeita
kasvoja; tämä kuitenkin näytti olevan enemmän kiihdyksissään
kärsimästään loukkauksesta kuin peloissaan sen seurauksista.
-- Olisin mielelläni todistajananne tässä jutussa, mutta paitsi sitä,
että käyn tänään ehtoollisella, niin on herra de Rheincy'n ja minun
väliseni asia vielä keskeneräinen, enkä voi taistella ketään muuta
kuin häntä vastaan.[48]
-- Olen teille kiitollinen, hyvä herra; pahimmassa tapauksessa voi
veljeni ruveta todistajaksi.
-- Kapteeni, jos kuka ymmärtää tämänlaatuiset asiat. Odotellessamme
menen hakemaan Comminges'n luoksenne, jotta saatte selittää hänelle
asianne.
Mergy kumarsi, ja seinään päin kääntyen hän rupesi mielessään
sommittelemaan taisteluhaasteensa sanamuotoa ja koetti saada
kasvoilleen senmukaisen ilmeen.
Kaksintaisteluvaatimuksen voi tehdä tavallaan sirosti ja hienosti,
minkä taidon saattaa, kuten niin monen muunkin, saavuttaa tottumuksen
kautta. Sankarillamme oli nyt ensimäinen _juttunsa_, ja niinpä hän
tunsikin asemansa hieman tukalaksi; mutta tällä hetkellä häntä ei
peloittanut niinkään paljon se, että voisi saada miekanpiston kuin
että hän voisi sanoa jonkin sanan, joka ei ollut aatelismiehen arvon
mukaista. Tuskin hän oli saanut päässään muovailluksi lujan, mutta
kohteliaan lauseen, kun parooni de Vaudreuil hänen kainaloonsa
tarttuessaan sai hänet unohtamaan sen samassa silmänräpäyksessä.
Comminges sanoi, hattu kädessään ja kumartaen nenäkkään kohteliaasti,
ytelän imelällä äänellä:
-- Tahdotte puhutella minua, herrani?
Suuttumus nostatti veret Mergyn poskille; hän vastasi oitis ja
lujemmalla äänellä kuin mitä hän olisi osannut toivoakaan:
-- Olette käyttäytynyt minua kohtaan sopimattomasti, ja minä toivon
saavani teiltä hyvitystä.
Vaudreuil nyökkäsi hyväntahtoisesti päätään. Comminges oikaisihe,
ja, pannen kätensä puuskaan, siihen aikaan hyvän maun tällaisissa
tapauksissa ehdottomasti vaatimaan asentoon, sanoi hyvin verkkaan ja
juhlallisesti:
-- Te olette hyökkäävänä puolena, hyvä herra ja minulla on
puolustajana oikeus valita aseet.
-- Mainitkaa vaan mitä pidätte sopivana.
Comminges näytti miettivän hetkisen.
-- Estoe[49] on hyvä ase, hän virkkoi, mutta haavat voivat rumentaa,
ja meidän ijällämme, hän lisäsi hymyillen, ei ollenkaan huvita
näyttäytyä rakastajattarelleen arpi keskellä naamaa. Pistomiekka
tekee sitävastoin vain pienen reiän, mutta se on kyllä aivan riittävä
(ja hän hymyili vieläkin). Valitsen siis pistomiekan ja tikarin.
-- Hyvä on, Mergy sanoi. Ja hän otti askeleen lähteäkseen pois.
-- Hetkinen vielä! Vaudreuil huudahti, te unohdatte sopia
kohtauspaikasta ja ajasta.
-- Pré-aux-Clercs'illä kaikkien hovimiesten on tapana tavata
toisensa; ja jos teillä ei ole jotain muuta paikkaa, josta
erikoisesti pidätte?...
-- Pré-de-Clercs'illä, olkoon menneeksi.
-- Mitä aikaan tulee, niin ... en nouse ennen kahdeksaa, syistä joita
minun ei tarvinne mainita ... ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. En
mene maata _kotonani tänä iltana_, voin olla Pré'llä vasta yhdeksän
maissa.
-- Kello yhdeksän siis.
Luodessaan silmänsä toisaalle Mergy huomasi sangen lähellä itseään
kreivitär de Turgis'n, joka oli jättänyt kapteenin keskustelemaan
erään toisen hovinaisen kanssa. Saattaa aavistaa, että sankarimme
tämän pahan jutun aiheuttajan nähdessään pakoitti kasvonsa vieläkin
arvokkaamman ja teeskennellyn huolimattoman näköisiksi.
-- Jo jonkin aikaa on ollut tapana taistella punaisiin housuihin
puettuna. Jos ei teillä satu olemaan sellaisia valmiina, niin lähetän
teille parin niitä. Niissä ei veri näy, ja se on siistimpää.
-- Minusta se on lapsellista, Comminges vastasi.
Mergy hymyili sangen väkinäisesti.
-- No niin, hyvät ystävät, virkkoi silloin parooni de Vaudreuil, nyt
ei enää muuta kuin sovitaan vaan sekundanteistanne ja kolmansista
miehistänne.[50]
-- Herra de Mergy on vasta tullut hoviin, Comminges virkkoi, ja
ehkäpä hänelle tuottaisi vaikeuksia _kolmannen miehen_ hankkiminen;
siispä minä, auliudesta häntä kohtaan, tyydyn vain yhteen todistajaan.
Mergy veti, vaikka vähän vaivaloisesti, huulensa hymyntapaiseen.
-- Eipä saattaisi olla kohteliaampi, parooni sanoi. Ja onpa
todellakin hauska olla tekemisissä niin mukautuvaisen aatelismiehen
kuin herra de Comminges'in kanssa.
-- Kun tarvitsette pistomiekkaa, joka on saman pituinen kuin
minunkin, Comminges taas puuttui puheeseen, niin suosittelen teille
Laurentia, Kultaisen Auringon omistajaa Ferronnerle-kadulta; hän on
kaupungin paras asekauppias. Sanokaa vaan hänelle että tulette minun
lähettämänäni, niin kyllä hän varustaa teidät hyvin.
Sen sanottuaan hän pyörähti ympäri ja palasi aivan tyynenä takaisin
nuorten miesten ryhmään, josta hän vastikään oli lähtenyt.
-- Onnittelen teitä herra Bernard, Vaudreuil virkkoi; te suoriuduitte
hyvin taisteluvaatimukseistanne. Toden perästä, oikein hyvin!
Comminges ei ole tottunut kuulemaan sellaista puhetta. Häntä
peljätään kuin kuolemaa, etenkin sen perästä kun hän surmasi suuren
Canillacin; sillä mitä Saint-Michel'iin tulee, jonka hän tappoi
kaksi kuukautta sitten, niin siitä hän ei saanut suurtakaan kunniaa.
Saint-Michel ei kuulunut taitavimpiin, kun taas Canillac oli jo
surmannut viisi kuusi aatelismiestä saamatta naarmuakaan. Hän
oli opiskellut Napolissa Borellin johdolla, ja sanotaan Lansacin
kuollessaan jättäneen hänelle perinnöksi salaisen piston, jolla hän
teki niin paljon pahaa. Mutta totta puhuen Canillac oli, Vaudreuil
jatkoi kuin itsekseen, ryöstänyt Auxenen kirkon ja heittänyt maahan
pyhät rippileivät; ei olekaan kumma että hän siitä sai rangaistuksen.
Mergy, jota mokomat yksityiskohdat olivat omiaan kaikkea muuta
kuin huvittamaan, arveli kuitenkin olevansa pakoitettu jatkamaan
keskustelua pelosta ettei vaan Vaudreuil'in päähän voisi pälkähtää
hänen rohkeuttaan loukkaava epäluulo.
-- Kaikeksi onneksi, hän virkkoi, en ole ryöstänyt ainoatakaan
kirkkoa enkä kuuna päivänä kajonnut pyhiin rippileipiin; minulla on
siis yksi vaara vähemmän.
-- Vielä minun pitää antaa teille yksi neuvo. Kun mittelette
miekkojanne Comminges'n kanssa, niin varokaa visusti erästä hänen
temppuaan, joka maksoi kapteeni Tomason hengen. Hän huudahti, että
hänen miekkansa kärki oli poikki. Tomaso kohotti silloin miekkansa
päänsä yläpuolelle, odottaen iskua; mutta Comminges'n miekka oli
aivan ehyt, sillä se tunkeutui jalkaa vaille kädensuojusta myöten
Tomason rintaan, jonka tämä tuli jättäneeksi suojattomaksi, kun ei
osannut odottaa pistoa. Mutta tehän käytätte pistinmiekkoja, ja
silloin on vähemmän vaaraa.
-- Koetan tehdä parhaani.
-- Ei, kuulkaapas vielä! Valitkaa tikari jossa on luja kädensuojus;
se on kovin hyvä iskua väistäessä. Näettehän tämän arven vasemmassa
kädessäni? sen sain kun eräänä päivänä läksin liikkeelle ilman
tikaria. Nuori Tallard ja minä olimme joutuneet riitaan, ja kun ei
minulla ollut tikaria, niin luulin jo menettäväni vasemman käteni.
-- Entä haavoittuiko hän? Mergy kysyi hajamielisen näköisenä.
-- Tapoin hänet, kiitos pyhälle Maurille, suojeluspyhimykselleni
tekemäni lupauksen. Varatkaa myöskin liinavaatetta ja nukkaa
mukaanne, se ei suinkaan ole pahemmaksi. Ei sitä aina kuole niin
siihen paikkaan. Tekisitte myös viisaasti, jos asettaisitte miekkanne
messun ajaksi alttarille. Mutta tehän olette protestantti. Vielä yksi
sana. Älkää pitäkö sitä kunniallenne käypänä, vaikka peräytyisittekin
jonkun askeleen; päinvastoin, pankaa hänet liikkumaan; kun hän ei
pääse hengähtämään, niin koettakaa saada hänet hengästymään, ja kun
saatte otollisen tilaisuuden, niin hyvä isku rintaan, ja mies on
maassa.
Hän olisi vielä kauvankin antanut yhtä hyviä neuvoja, jos ei
ilmoille kajahtava kova torventoitotus olisi ilmaissut että kuningas
nousi ratsaille. Kuningattaren huoneuston ovi avautui, ja heidän
majesteettinsa suuntasivat kulkunsa kohti rappusia.
Kapteeni George, joka juuri oli heittänyt hyvästi naiselleen, palasi
veljensä luo, ja sanoi tälle iloisesti, lyöden häntä olalle:
-- Kautta messun, sinä olet oikea onnenpoika! Katsoppas tätä sievää
poikaa, jolla on viikset kuin kissalla! hän kun vaan näyttäytyy,
niin kaikki naiset ihan hullaantuvat häneen. Tiedätkös kun
kaunis kreivitär äsken juuri puhui kanssani sinusta kokonaisen
neljännestunnin? No niin, rohkeutta vaan. Ratsasta metsästyksen
aikana aina hänen rinnallaan, ja ole niin kohtelias ja huomaavainen
kuin osaat. Mutta mikä piru sinua vaivaa? voisi sanoa että olet
sairas, naamasi on venähtänyt pitemmäksi kuin roviolla poltettavan
protestanttisen papin. Ei, perhana vieköön, iloinen sinun pitää olla!
-- Minua ei suurestikaan haluta lähteä mukaan metsästykseen, ja
tahtoisin...
-- Jos ette tule mukaan, niin Comminges luulee teidän pelkäävän
kohdata häntä.
-- Olkoon sitten, Mergy sanoi vieden kätensä polttavalle otsalleen.
Hän arveli että oli parempi odottaa metsästysretken päättymistä
ennenkuin hän uskoisi seikkailunsa veljelleen. Mikä häpeä! hän
ajatteli, jos rouva de Turgis luulisi minun pelkäävän ... jos hän
ajattelisi, että pian tapahtuvan kaksintaistelun ajatteleminen estää
minua nauttimasta metsästyksestä!