VI.

Puoluepäällikkö.

"Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy,

Herrasi Riku on ostettu ja myöty."

_Shakespeare_, Richard III.

Palatessaan vaatimattomaan majapaikkaansa Mergy silmäili surullisesti

huoneen kulunutta ja nuhrautunutta kalustusta. Kun hän mielessään

vertaili huoneensa muinoin kalkilla valkaistuja, nyt savuttuneita ja

mustuneita seiniä juuri jättämänsä huoneuston loistaviin silkkisiin

seinäverhoihin; kun hän muisteli kaunista maalattua madonnankuvaa ja

näki edessään seinällä vain vanhan pyhimyskuvan, niin hänen päähänsä

pisti sangen häijy aatos. Tuo ylellisyys, tuo hienous, naisten ja

kuninkaan suosio, sanalla sanoen niin monet toivottavat seikat

olivat maksaneet Georgelle yhden ainoan sanan vain, sanan joka oli

hyvin helppo lausua, sillä riitti kun se vaan tuli huulilta, sydämiä

ja munaskuita ei siinä tutkisteltu. Heti samassa hänen mieleensä

muistuivat useitten protestanttien nimet, jotka uskostaan luopumalla

olivat päässeet kunniasijoille; ja kun paholainen on valmis

käyttämään kaikkea aseenaan, niin Mergyn mieleen juohtui vertaus

tuhlaajapojasta, mutta myös se omituinen moraali, että kääntyneestä

hugenotista iloittaisiin enemmän kuin hartaasta katolilaisesta.

Nämä ajatukset, jotka yhä uudestaan kaikenlaisissa erilaisissa

muodoissa aivankuin vaistomaisesti tulivat hänen mieleensä,

kiusasivat häntä ja herättivät hänessä inhoa. Hän otti geneveläisen

raamatun, joka oli kuulunut hänen äidilleen, ja luki sitä jonkin

aikaa. Rauhallisemmalla mielellä hän laski kirjan kädestään, ja

ennenkuin hän sulki silmänsä, hän mielessään vannoi elävänsä ja

kuolevansa isiensä uskossa.

Mutta huolimatta raamatun luvusta ja valasta Mergyn unet

kuvastivat päivän tapahtumia. Hän uneksi purppuranpunaisista

silkkiuutimista, kultaisesta pöytäkalustosta, sitten kuvat

vaihtuivat, miekat välkkyivät ja veri vuoti yhteen viinin kanssa.

Sitten madonnankuva alkoi hänen mieltään askarruttaa, se astui

ulos kehyksestään ja tanssi hänen edessään. Hän koetti painaa

mieleensä sen kasvonpiirteitä, ja silloin vasta hän huomasi että

sillä oli kasvoillaan musta naamio. Mutta voi sen tummansinisiä

silmiä ja valkeata ihoa, joka näkyi kahtena kapeana juovana naamion

aukoista...! Naamion siteet laukesivat, ja näkyviin tulivat

taivaallisen ihanat kasvot, mutta niiden hahmopiirteet olivat

epämääräiset; ne olivat kuin nymfin kuvainen väreilevässä vedessä.

Vaistomaisesti hän loi silmänsä alas, ja kun hän ne jälleen kohotti,

niin hän näki enää vain kauhean Comminges'n, verinen miekka kädessä.

Mergy nousi varhain, kannatti veljensä luo keveät matkakapineensa,

ja, kieltäytyen lähtemästä hänen mukanaan katsomaan kaupungin

nähtävyyksiä, hän läksi yksin Châtillon-palatsiin ojentaakseen

amiraalille isänsä hänelle antaman kirjeen.

Palatsin pihan hän tapasi ahdinkoon asti täynnä palvelijoita ja

hevosia, joiden keskitse hänellä oli täysi työ raivata itselleen

tie laajaan etuhuoneeseen, joka oli täynnä asepalvelijoita ja

hovipoikia, jotka, vaikkei heillä ollutkaan muita aseita kuin

miekkansa, yhtäkaikki muodostivat amiraalin ympärille mahtavan

suojelusvartion. Mustapukuinen ovenvartija vei, luodessaan silmäyksen

Mergyn pitsikaulukseen ja kultaketjuihin, jotka kapteeni oli tälle

lainannut, tämän mitään vastaväitteitä tekemättä heti saliin, jossa

hänen herransa oli.

Ylimyksiä, aatelismiehiä, protestanttisia pappeja, kaikkiaan yli

neljäkymmentä henkeä, kaikki paljain päin, seisoi kunnioittavassa

odotuksessa amiraalin ympärillä. Tämä oli hyvin yksinkertaisesti

puettu ja kokonaan mustissaan. Hän oli kookas varreltaan, mutta

hiukan kumara, ja hänen kaljulle otsalleen olivat sodan rasitukset

murtaneet useampia ryppyjä kuin vuodet. Pitkä valkoinen parta valui

rinnalle. Hänen poskensa, jotka jo luonnostaan olivat kuopallaan,

näyttivät sitä olevan vielä enemmän haavan vuoksi, jonka syvää

arpea hänen pitkät viiksensä eivät kyenneet kunnolla peittämään.

Montcontourin tappelussa oli pistoolinluoti lävistänyt hänen

poskensa ja murskannut useita hampaita. Hänen kasvojensa ilme oli

pikemminkin surullinen kuin ankara, ja sanottiin ettei sitten uljaan

Dandelot'n[43] kuoleman kukaan ollut nähnyt hänen hymyilevän.

Hän seisoi nojaten kättään pöytään, joka oli täynnä karttoja ja

pohjapiirroksia, joiden keskestä kohosi näkyviin tavattoman iso

nelitaitteinen raamattu. Hammastikut, joita oli hajallaan karttojen

ja paperien joukossa, johdattivat mieleen tottumuksen, josta häntä

usein pilkattiin. Pöydän päässä istuvalla kirjurilla näytti olevan

täysi työ kirjoittaessaan kirjeitä, jotka hän heti antoi amiraalin

allekirjoitettaviksi.

Nähdessään tämän suuren miehen, joka uskolaistensa silmissä oli

enemmän kuin kuningas, sillä hänessä oli samaan henkilöön yhtyneenä

sankari ja pyhimys, Mergy tunsi niin suuren kunnioituksen valtaavan

mielensä, että hän Coligny'tä lähestyessään ehdottomasti notkisti

toisen polvensa. Amiraali, hämmästyneenä ja harmissaan tästä

tavattomasta kunnioituksen ilmaisusta, antoi hänelle merkin nousta ja

otti hieman kiivaasti kirjeen, jonka nuori intomielinen mies hänelle

ojensi. Hän silmäsi kirjeen sinetissä olevaa vaakunaa.

-- Se on vanhalta ystävältäni parooni de Mergy'ltä, hän virkkoi, ja

te, nuori mies, muistutatte häntä siinä määrin, että teidän täytyy

olla hänen poikansa.

-- Teidän ylhäisyytenne, minun isäni olisi toivonut, ettei hänen

korkea ikänsä olisi estänyt häntä tulemasta itse julkilausumaan

teille kunnioituksensa tunteet.

-- Hyvät herrat, Coligny sanoi kirjeen luettuaan ja kääntyen häntä

ympäröivien puoleen, saan esittää teille parooni de Mergyn pojan,

joka on taivaltanut yli sadan lieun matkan yhtyäkseen meikäläisiin.

Näyttää siltä, ettei meillä tule olemaan puutetta vapaaehtoisista

Flanderin retkellä. Hyvät herrat, pyydän teitä osoittamaan ystävyyttä

tätä nuorta miestä kohtaan, teillä kaikilla on mitä ylevin käsitys

hänen isästään.

Heti paikalla Mergy sai ojakseen parikymmentä syleilyä, ja yhtä moni

tarjosi hänelle palveluksiaan.

-- Joko olette ollut mukana sodassa, Bernard ystäväni? amiraali

kysyi. -- Oletteko koskaan kuullut pyssyjen pauketta?

Mergy vastasi punastuen, ettei hänellä vielä ole ollut onnea saada

taistella uskonsa puolesta.

-- Sanokaa itseänne pikemminkin onnelliseksi, nuori mies, kun ei

teidän ole ollut pakko vuodattaa omien kansalaistenne verta, sanoi

Coligny vakavasti; Jumalan kiitos, hän lisäsi huoaten, kansallissota

on lopussa, uskonto voi taas hengittää, ja, onnellisempana kuin

me, te paljastatte miekkanne ainoastaan kuninkaanne ja isänmaanne

vihollisia vastaan.

Sitten hän lausui, laskien kätensä nuoren miehen olalle:

-- Olen varma siitä, että te ette kiellä sitä sukua josta te

olette syntynyt. Isänne toivomuksen mukaan saatte ensin palvella

aatelismiesten joukossa; ja kun kohtaamme espanjalaiset, niin

vallatkaa heiltä sotalippu, ja heti teillä on kornetinpaikka

rykmentissäni.

-- Vannon teille, Mergy huudahti päättäväisellä äänellä, että ensi

kahakassa minusta tulee kornetti, tai sitten minun isälläni ei ole

enää poikaa.

-- Hyvä, reipas poikani, puhut kuin isäsikin puhui. Sitten hän kutsui

taloudenhoitajansa. -- Tässä on taloudenhoitajani, Samuel-mestari; ja

jos tarvitset rahaa, niin voit kääntyä hänen puoleensa.

Taloudenhoitaja kumarsi Mergylle, joka kiirehti kiittämään ja

kieltäytymään.

-- Isäni ja veljeni, hän virkkoi, varustavat kyllä minut runsaasti

kaikella mitä tarvitsen.

-- Veljenne...? kapteeni George Mergy, joka ensi sodan jälkeen luopui

uskostaan?

Mergy painoi surullisena päänsä alas. Hänen huulensa liikkuivat,

mutta ei voinut kuulla hänen vastaustaan.

-- Hän on oivallinen sotilas, amiraali jatkoi, mutta mitä rohkeus on

ilman jumalanpelkoa? Nuori mies, teillä on omaistenne keskuudessa

seurattava esikuva ja varottava esimerkki.

-- Koetan ottaa esimerkkiä veljeni mainehikkaista teoista ... enkä

hänen uskonmuutoksestaan.

-- No niin, Bernard, tulkaa usein käymään luonani, ja pitäkää minua

ystävänänne. Täällä te kylläkään ette ole missään hyvien tapojen

oppimiselle otollisessa paikassa, mutta toivon voivani temmata teidät

siitä pian pois viedäkseni teidät sinne, jossa voitte niittää kunniaa.

Mergy kumarsi kunnioittavasti ja vetäytyi takaisin amiraalia

ympäröivään piiriin.

-- Hyvät herrat, Coligny sanoi, ryhtyessään taas keskusteluun, jonka

Mergyn tulo oli keskeyttänyt, kaikilta suunnilta minulle saapuu hyviä

uutisia. Rouen'in murhamiehet ovat saaneet rangaistuksensa.

-- Mutta Toulouse'n eivät, sanoi vanha, synkän ja kiihkoisen näköinen

pappi.

-- Te erehdytte, hyvä herra. Olen juuri saanut siitä tiedon. Ja vielä

lisäksi, tasajakoinen[44] tuomioistuin on jo asetettu Toulouse'en.

Joka päivä hänen majesteettinsa soittaa meille, että oikeus on sama

kaikille.

Pappi pudisti päätään epäuskoisen näköisenä.

Valkopartainen, mustaan samettiin puettu vanhus huudahti:

-- Hänen oikeutensa on yhä sama, niin kylläkin! Châtillon'it,

Montmorency't ja Guise't Kaarle ja hänen arvoisa äitinsä tahtoisivat

tuhota yhdellä iskulla.

-- Puhukaa kunnioittavammin kuninkaasta; herra de Bonisson, Coligny

sanoi ankarasti. Unohtakaamme, unohtakaamme vihdoinkin viimein nuo

vanhat vihat. Älköön voitako sanoa, että katolilaiset noudattavat

paremmin kuin me jumalallista käskyä unohtaa kärsityt loukkaukset.

-- Isäni luiden kautta! se on heille helpompaa kuin meille, Bonisson

mutisi. Kaksikymmentäkolme marttyyrikuoleman kärsinyttä omaistani

eivät niin helposti häivy muististani.

Näin hän puhui katkerasti, kun kovin raihnainen ja vastenmielisen

näköinen ukko perin kulunut harmaa vaippa yllään astui saliin,

pujottelihe läpi tungoksen ja antoi Colignylle sinetillä suljetun

paperin.

-- Kuka te olette? tämä virkkoi murtamatta sinettiä.

-- Eräs ystävänne, vanhus vastasi käheällä äänellä. Ja hän meni

samassa tiehensä.

-- Näin tämän ukon tänä aamuna tulevan Guisein palatsista, sanoi yksi

aatelismiehistä.

-- Hän on taikuri, sanoi toinen.

-- Myrkyttäjä, virkkoi kolmas.

-- Guisen herttua on hänet lähettänyt myrkyttämään herra Amiraalin.

-- Minut myrkyttämään, virkkoi Amiraali olkapäitään kohauttaen, minut

myrkyttämään kirjeellä!

-- Muistakaa Navarran kuningattaren hansikkaita![45] Bonisson

huudahti.

-- Uskon yhtä vähän hansikkaiden kuin kirjeenkään myrkkyyn; mutta

uskon ettei Guisen herttua voi ryhtyä niin raukkamaiseen tekoon.

Hän aikoi avata kirjeen, kun Bonnisson heittäytyi hänen päälleen ja

tarttui hänen käsiinsä huutaen:

-- Älkää murtako sen sinettiä, taikka saatte hengittää kuolettavaa

myrkkyä!

Kaikki läsnäolijat tunkeutuivat amiraalin ympärille, joka koetti

vapautua Bonissonin otteesta.

-- Minä näen kirjeestä nousevan mustaa savua! huusi yksi ääni.

-- Heittäkää se pois! heittäkää se pois! kaikki huusivat yhteen

ääneen.

-- Päästäkää minut irti, senkin hupsut! sanoi amiraali koettaen

torjua heitä luotaan. Tässä voimankoetuksessa, joka hänellä oli

kestettävänä, paperi putosi lattialle.

-- Samuel, ystäväni! huudahti Bonisson, näyttäkää että olette hyvä

palvelija. Avatkaa tuo kirje, älkääkä antako sitä herrallenne

ennenkuin olette tullut vakuutetuksi siitä, ettei siinä ole mitään

epäilyttävää.

Se tehtävä ei ollut taloudenhoitajalle ollenkaan mieluisa. Mergy

otti arvelematta kirjeen maasta ja mursi sinetin. Samassa hän

huomasi seisovansa mukavasti tyhjän kehän keskessä, jokainen kun oli

vetäytynyt taaksepäin ikäänkuin olisi odottanut pommin räjähtävän

keskellä huonetta, mutta kirjeestä ei lähtenyt mitään tuomiota

tuottavaa kaasua, kukaan ei edes aivastanut. Niin pelätyssä käärössä

ei ollut mitään muuta kuin sangen likainen paperi, jossa oli muutamia

rivejä kirjoitusta.

Samat henkilöt jotka olivat olleet ensimmäisinä vetäytymässä syrjään,

lähestyivät nyt ensimmäisinä häntä nauraen, niinpian kuin kaikki

vaaran mahdollisuus oli hävinnyt.

-- Mitä tämä häikäilemättömyys merkitsee? Coligny huusi vihoissaan,

tempautuen vihdoinkin irti Bonissonin puristuksesta, kuinka

uskalletaan mennä minulle osoitettuja kirjeitä avaamaan.

-- Herra amiraali, jos tässä kirjeessä olisi sattumalta ollut niin

äkisti vaikuttavaa myrkkyä että se olisi tappanut teidät ja olisitte

tulleet sitä vetäneeksi henkeenne, niin olisi ollut parempi että

minunlaiseni nuori mies olisi joutunut sen uhriksi, kuin te, jonka

olemassaolo on uskollemme niin suuriarvoinen.

Ihastuksen muminaa kuului hänen ympärillään. Coligny puristi hänen

kättään liikutettuna ja sanoi hänelle suopeasti hetken hiljaisuuden

perästä:

-- Kun kerran teit sen että avasit tämän kirjeen, niin lue meille

mitä siinä seisoo.

Mergy luki heti seuraavat sanat:

"Taivas on lännessä veristen ruskojen peitossa. Tähdet ovat

taivaan vahvuudelta näkymättömiin hävinneet, ja tulisia miekkoja

on ilmoissa nähty. Täytyy olla sokea, jos ei ymmärrä mitä nämät

merkit ennustavat. Garpard! vyötä miekkasi kupeellesi, kiinnitä

kannukset jalkaasi, taikka muutaman päivän perästä närhit

nokkivat lihaasi."

-- Hän tarkoittaa närhillä Guiseja, sanoi Bonisson; siinä on pantu

sen nimen sijaan samalla kirjaimella alkava linnun nimi.[46]

Amiraali kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään, eikä kukaan

virkkanut mitään, mutta ennustus oli ilmeisestikin tehnyt vaikutuksen

saapuvilla olijoihin.

-- Kuinka paljon onkaan Parisissa sellaisia ihmisiä jotka uskovat

kaikkia tyhmyyksiä! sanoi Coligny kylmästi. Eikös Parisissa sanota

olevan lähes kymmenentuhatta lurjusta, joiden ainoana elinkeinona on

ennustaminen?

-- Varoitusta sellaisenaan ei pidä halveksua, sanoi muudan jalkaväen

päällikkö. Guisen herttua on sanonut sangen julkisesti, ettei hän

nuku rauhassa ennenkuin on pistänyt miekkansa vatsaanne.

-- On niin helppo murhamiehen tunkeutua tänne asti, lisäsi Bonisson.

Teidän sijassanne menisin Louvreen ainoastaan haarniska ylläni.

-- No no, toveri hyvä, amiraali vastasi, eivät salamurhaajat käy

meidänlaistemme vanhojen sotilaiden kimppuun. He pelkäävät pahemmin

meitä kuin me heitä.

Hän keskusteli jonkun aikaa Flanderin sodasta ja uskonasioista. Useat

henkilöt jättivät hänelle anomuskirjoja kuninkaalle annettavaksi; hän

otti ne nopeasti vastaan, lausuen jokaiselle anojalle ystävällisiä

sanoja. Kello löi kymmenen, ja hän pyysi hattunsa ja hansikkaansa

mennäkseen Louvreen. Muutamat läsnäolijoista ottivat häneltä silloin

jäähyväiset, mutta suuri joukko seurasi häntä ollakseen hänen

saattueenaan ja vartiostonaan samalla kertaa.

Mustalaistytön ennustus: Romaani Pärttylinyön ajoilta · 第 14 / 37 题