Puoluepäällikkö.
"Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy,
Herrasi Riku on ostettu ja myöty."
_Shakespeare_, Richard III.
Palatessaan vaatimattomaan majapaikkaansa Mergy silmäili surullisesti
huoneen kulunutta ja nuhrautunutta kalustusta. Kun hän mielessään
vertaili huoneensa muinoin kalkilla valkaistuja, nyt savuttuneita ja
mustuneita seiniä juuri jättämänsä huoneuston loistaviin silkkisiin
seinäverhoihin; kun hän muisteli kaunista maalattua madonnankuvaa ja
näki edessään seinällä vain vanhan pyhimyskuvan, niin hänen päähänsä
pisti sangen häijy aatos. Tuo ylellisyys, tuo hienous, naisten ja
kuninkaan suosio, sanalla sanoen niin monet toivottavat seikat
olivat maksaneet Georgelle yhden ainoan sanan vain, sanan joka oli
hyvin helppo lausua, sillä riitti kun se vaan tuli huulilta, sydämiä
ja munaskuita ei siinä tutkisteltu. Heti samassa hänen mieleensä
muistuivat useitten protestanttien nimet, jotka uskostaan luopumalla
olivat päässeet kunniasijoille; ja kun paholainen on valmis
käyttämään kaikkea aseenaan, niin Mergyn mieleen juohtui vertaus
tuhlaajapojasta, mutta myös se omituinen moraali, että kääntyneestä
hugenotista iloittaisiin enemmän kuin hartaasta katolilaisesta.
Nämä ajatukset, jotka yhä uudestaan kaikenlaisissa erilaisissa
muodoissa aivankuin vaistomaisesti tulivat hänen mieleensä,
kiusasivat häntä ja herättivät hänessä inhoa. Hän otti geneveläisen
raamatun, joka oli kuulunut hänen äidilleen, ja luki sitä jonkin
aikaa. Rauhallisemmalla mielellä hän laski kirjan kädestään, ja
ennenkuin hän sulki silmänsä, hän mielessään vannoi elävänsä ja
kuolevansa isiensä uskossa.
Mutta huolimatta raamatun luvusta ja valasta Mergyn unet
kuvastivat päivän tapahtumia. Hän uneksi purppuranpunaisista
silkkiuutimista, kultaisesta pöytäkalustosta, sitten kuvat
vaihtuivat, miekat välkkyivät ja veri vuoti yhteen viinin kanssa.
Sitten madonnankuva alkoi hänen mieltään askarruttaa, se astui
ulos kehyksestään ja tanssi hänen edessään. Hän koetti painaa
mieleensä sen kasvonpiirteitä, ja silloin vasta hän huomasi että
sillä oli kasvoillaan musta naamio. Mutta voi sen tummansinisiä
silmiä ja valkeata ihoa, joka näkyi kahtena kapeana juovana naamion
aukoista...! Naamion siteet laukesivat, ja näkyviin tulivat
taivaallisen ihanat kasvot, mutta niiden hahmopiirteet olivat
epämääräiset; ne olivat kuin nymfin kuvainen väreilevässä vedessä.
Vaistomaisesti hän loi silmänsä alas, ja kun hän ne jälleen kohotti,
niin hän näki enää vain kauhean Comminges'n, verinen miekka kädessä.
Mergy nousi varhain, kannatti veljensä luo keveät matkakapineensa,
ja, kieltäytyen lähtemästä hänen mukanaan katsomaan kaupungin
nähtävyyksiä, hän läksi yksin Châtillon-palatsiin ojentaakseen
amiraalille isänsä hänelle antaman kirjeen.
Palatsin pihan hän tapasi ahdinkoon asti täynnä palvelijoita ja
hevosia, joiden keskitse hänellä oli täysi työ raivata itselleen
tie laajaan etuhuoneeseen, joka oli täynnä asepalvelijoita ja
hovipoikia, jotka, vaikkei heillä ollutkaan muita aseita kuin
miekkansa, yhtäkaikki muodostivat amiraalin ympärille mahtavan
suojelusvartion. Mustapukuinen ovenvartija vei, luodessaan silmäyksen
Mergyn pitsikaulukseen ja kultaketjuihin, jotka kapteeni oli tälle
lainannut, tämän mitään vastaväitteitä tekemättä heti saliin, jossa
hänen herransa oli.
Ylimyksiä, aatelismiehiä, protestanttisia pappeja, kaikkiaan yli
neljäkymmentä henkeä, kaikki paljain päin, seisoi kunnioittavassa
odotuksessa amiraalin ympärillä. Tämä oli hyvin yksinkertaisesti
puettu ja kokonaan mustissaan. Hän oli kookas varreltaan, mutta
hiukan kumara, ja hänen kaljulle otsalleen olivat sodan rasitukset
murtaneet useampia ryppyjä kuin vuodet. Pitkä valkoinen parta valui
rinnalle. Hänen poskensa, jotka jo luonnostaan olivat kuopallaan,
näyttivät sitä olevan vielä enemmän haavan vuoksi, jonka syvää
arpea hänen pitkät viiksensä eivät kyenneet kunnolla peittämään.
Montcontourin tappelussa oli pistoolinluoti lävistänyt hänen
poskensa ja murskannut useita hampaita. Hänen kasvojensa ilme oli
pikemminkin surullinen kuin ankara, ja sanottiin ettei sitten uljaan
Dandelot'n[43] kuoleman kukaan ollut nähnyt hänen hymyilevän.
Hän seisoi nojaten kättään pöytään, joka oli täynnä karttoja ja
pohjapiirroksia, joiden keskestä kohosi näkyviin tavattoman iso
nelitaitteinen raamattu. Hammastikut, joita oli hajallaan karttojen
ja paperien joukossa, johdattivat mieleen tottumuksen, josta häntä
usein pilkattiin. Pöydän päässä istuvalla kirjurilla näytti olevan
täysi työ kirjoittaessaan kirjeitä, jotka hän heti antoi amiraalin
allekirjoitettaviksi.
Nähdessään tämän suuren miehen, joka uskolaistensa silmissä oli
enemmän kuin kuningas, sillä hänessä oli samaan henkilöön yhtyneenä
sankari ja pyhimys, Mergy tunsi niin suuren kunnioituksen valtaavan
mielensä, että hän Coligny'tä lähestyessään ehdottomasti notkisti
toisen polvensa. Amiraali, hämmästyneenä ja harmissaan tästä
tavattomasta kunnioituksen ilmaisusta, antoi hänelle merkin nousta ja
otti hieman kiivaasti kirjeen, jonka nuori intomielinen mies hänelle
ojensi. Hän silmäsi kirjeen sinetissä olevaa vaakunaa.
-- Se on vanhalta ystävältäni parooni de Mergy'ltä, hän virkkoi, ja
te, nuori mies, muistutatte häntä siinä määrin, että teidän täytyy
olla hänen poikansa.
-- Teidän ylhäisyytenne, minun isäni olisi toivonut, ettei hänen
korkea ikänsä olisi estänyt häntä tulemasta itse julkilausumaan
teille kunnioituksensa tunteet.
-- Hyvät herrat, Coligny sanoi kirjeen luettuaan ja kääntyen häntä
ympäröivien puoleen, saan esittää teille parooni de Mergyn pojan,
joka on taivaltanut yli sadan lieun matkan yhtyäkseen meikäläisiin.
Näyttää siltä, ettei meillä tule olemaan puutetta vapaaehtoisista
Flanderin retkellä. Hyvät herrat, pyydän teitä osoittamaan ystävyyttä
tätä nuorta miestä kohtaan, teillä kaikilla on mitä ylevin käsitys
hänen isästään.
Heti paikalla Mergy sai ojakseen parikymmentä syleilyä, ja yhtä moni
tarjosi hänelle palveluksiaan.
-- Joko olette ollut mukana sodassa, Bernard ystäväni? amiraali
kysyi. -- Oletteko koskaan kuullut pyssyjen pauketta?
Mergy vastasi punastuen, ettei hänellä vielä ole ollut onnea saada
taistella uskonsa puolesta.
-- Sanokaa itseänne pikemminkin onnelliseksi, nuori mies, kun ei
teidän ole ollut pakko vuodattaa omien kansalaistenne verta, sanoi
Coligny vakavasti; Jumalan kiitos, hän lisäsi huoaten, kansallissota
on lopussa, uskonto voi taas hengittää, ja, onnellisempana kuin
me, te paljastatte miekkanne ainoastaan kuninkaanne ja isänmaanne
vihollisia vastaan.
Sitten hän lausui, laskien kätensä nuoren miehen olalle:
-- Olen varma siitä, että te ette kiellä sitä sukua josta te
olette syntynyt. Isänne toivomuksen mukaan saatte ensin palvella
aatelismiesten joukossa; ja kun kohtaamme espanjalaiset, niin
vallatkaa heiltä sotalippu, ja heti teillä on kornetinpaikka
rykmentissäni.
-- Vannon teille, Mergy huudahti päättäväisellä äänellä, että ensi
kahakassa minusta tulee kornetti, tai sitten minun isälläni ei ole
enää poikaa.
-- Hyvä, reipas poikani, puhut kuin isäsikin puhui. Sitten hän kutsui
taloudenhoitajansa. -- Tässä on taloudenhoitajani, Samuel-mestari; ja
jos tarvitset rahaa, niin voit kääntyä hänen puoleensa.
Taloudenhoitaja kumarsi Mergylle, joka kiirehti kiittämään ja
kieltäytymään.
-- Isäni ja veljeni, hän virkkoi, varustavat kyllä minut runsaasti
kaikella mitä tarvitsen.
-- Veljenne...? kapteeni George Mergy, joka ensi sodan jälkeen luopui
uskostaan?
Mergy painoi surullisena päänsä alas. Hänen huulensa liikkuivat,
mutta ei voinut kuulla hänen vastaustaan.
-- Hän on oivallinen sotilas, amiraali jatkoi, mutta mitä rohkeus on
ilman jumalanpelkoa? Nuori mies, teillä on omaistenne keskuudessa
seurattava esikuva ja varottava esimerkki.
-- Koetan ottaa esimerkkiä veljeni mainehikkaista teoista ... enkä
hänen uskonmuutoksestaan.
-- No niin, Bernard, tulkaa usein käymään luonani, ja pitäkää minua
ystävänänne. Täällä te kylläkään ette ole missään hyvien tapojen
oppimiselle otollisessa paikassa, mutta toivon voivani temmata teidät
siitä pian pois viedäkseni teidät sinne, jossa voitte niittää kunniaa.
Mergy kumarsi kunnioittavasti ja vetäytyi takaisin amiraalia
ympäröivään piiriin.
-- Hyvät herrat, Coligny sanoi, ryhtyessään taas keskusteluun, jonka
Mergyn tulo oli keskeyttänyt, kaikilta suunnilta minulle saapuu hyviä
uutisia. Rouen'in murhamiehet ovat saaneet rangaistuksensa.
-- Mutta Toulouse'n eivät, sanoi vanha, synkän ja kiihkoisen näköinen
pappi.
-- Te erehdytte, hyvä herra. Olen juuri saanut siitä tiedon. Ja vielä
lisäksi, tasajakoinen[44] tuomioistuin on jo asetettu Toulouse'en.
Joka päivä hänen majesteettinsa soittaa meille, että oikeus on sama
kaikille.
Pappi pudisti päätään epäuskoisen näköisenä.
Valkopartainen, mustaan samettiin puettu vanhus huudahti:
-- Hänen oikeutensa on yhä sama, niin kylläkin! Châtillon'it,
Montmorency't ja Guise't Kaarle ja hänen arvoisa äitinsä tahtoisivat
tuhota yhdellä iskulla.
-- Puhukaa kunnioittavammin kuninkaasta; herra de Bonisson, Coligny
sanoi ankarasti. Unohtakaamme, unohtakaamme vihdoinkin viimein nuo
vanhat vihat. Älköön voitako sanoa, että katolilaiset noudattavat
paremmin kuin me jumalallista käskyä unohtaa kärsityt loukkaukset.
-- Isäni luiden kautta! se on heille helpompaa kuin meille, Bonisson
mutisi. Kaksikymmentäkolme marttyyrikuoleman kärsinyttä omaistani
eivät niin helposti häivy muististani.
Näin hän puhui katkerasti, kun kovin raihnainen ja vastenmielisen
näköinen ukko perin kulunut harmaa vaippa yllään astui saliin,
pujottelihe läpi tungoksen ja antoi Colignylle sinetillä suljetun
paperin.
-- Kuka te olette? tämä virkkoi murtamatta sinettiä.
-- Eräs ystävänne, vanhus vastasi käheällä äänellä. Ja hän meni
samassa tiehensä.
-- Näin tämän ukon tänä aamuna tulevan Guisein palatsista, sanoi yksi
aatelismiehistä.
-- Hän on taikuri, sanoi toinen.
-- Myrkyttäjä, virkkoi kolmas.
-- Guisen herttua on hänet lähettänyt myrkyttämään herra Amiraalin.
-- Minut myrkyttämään, virkkoi Amiraali olkapäitään kohauttaen, minut
myrkyttämään kirjeellä!
-- Muistakaa Navarran kuningattaren hansikkaita![45] Bonisson
huudahti.
-- Uskon yhtä vähän hansikkaiden kuin kirjeenkään myrkkyyn; mutta
uskon ettei Guisen herttua voi ryhtyä niin raukkamaiseen tekoon.
Hän aikoi avata kirjeen, kun Bonnisson heittäytyi hänen päälleen ja
tarttui hänen käsiinsä huutaen:
-- Älkää murtako sen sinettiä, taikka saatte hengittää kuolettavaa
myrkkyä!
Kaikki läsnäolijat tunkeutuivat amiraalin ympärille, joka koetti
vapautua Bonissonin otteesta.
-- Minä näen kirjeestä nousevan mustaa savua! huusi yksi ääni.
-- Heittäkää se pois! heittäkää se pois! kaikki huusivat yhteen
ääneen.
-- Päästäkää minut irti, senkin hupsut! sanoi amiraali koettaen
torjua heitä luotaan. Tässä voimankoetuksessa, joka hänellä oli
kestettävänä, paperi putosi lattialle.
-- Samuel, ystäväni! huudahti Bonisson, näyttäkää että olette hyvä
palvelija. Avatkaa tuo kirje, älkääkä antako sitä herrallenne
ennenkuin olette tullut vakuutetuksi siitä, ettei siinä ole mitään
epäilyttävää.
Se tehtävä ei ollut taloudenhoitajalle ollenkaan mieluisa. Mergy
otti arvelematta kirjeen maasta ja mursi sinetin. Samassa hän
huomasi seisovansa mukavasti tyhjän kehän keskessä, jokainen kun oli
vetäytynyt taaksepäin ikäänkuin olisi odottanut pommin räjähtävän
keskellä huonetta, mutta kirjeestä ei lähtenyt mitään tuomiota
tuottavaa kaasua, kukaan ei edes aivastanut. Niin pelätyssä käärössä
ei ollut mitään muuta kuin sangen likainen paperi, jossa oli muutamia
rivejä kirjoitusta.
Samat henkilöt jotka olivat olleet ensimmäisinä vetäytymässä syrjään,
lähestyivät nyt ensimmäisinä häntä nauraen, niinpian kuin kaikki
vaaran mahdollisuus oli hävinnyt.
-- Mitä tämä häikäilemättömyys merkitsee? Coligny huusi vihoissaan,
tempautuen vihdoinkin irti Bonissonin puristuksesta, kuinka
uskalletaan mennä minulle osoitettuja kirjeitä avaamaan.
-- Herra amiraali, jos tässä kirjeessä olisi sattumalta ollut niin
äkisti vaikuttavaa myrkkyä että se olisi tappanut teidät ja olisitte
tulleet sitä vetäneeksi henkeenne, niin olisi ollut parempi että
minunlaiseni nuori mies olisi joutunut sen uhriksi, kuin te, jonka
olemassaolo on uskollemme niin suuriarvoinen.
Ihastuksen muminaa kuului hänen ympärillään. Coligny puristi hänen
kättään liikutettuna ja sanoi hänelle suopeasti hetken hiljaisuuden
perästä:
-- Kun kerran teit sen että avasit tämän kirjeen, niin lue meille
mitä siinä seisoo.
Mergy luki heti seuraavat sanat:
"Taivas on lännessä veristen ruskojen peitossa. Tähdet ovat
taivaan vahvuudelta näkymättömiin hävinneet, ja tulisia miekkoja
on ilmoissa nähty. Täytyy olla sokea, jos ei ymmärrä mitä nämät
merkit ennustavat. Garpard! vyötä miekkasi kupeellesi, kiinnitä
kannukset jalkaasi, taikka muutaman päivän perästä närhit
nokkivat lihaasi."
-- Hän tarkoittaa närhillä Guiseja, sanoi Bonisson; siinä on pantu
sen nimen sijaan samalla kirjaimella alkava linnun nimi.[46]
Amiraali kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään, eikä kukaan
virkkanut mitään, mutta ennustus oli ilmeisestikin tehnyt vaikutuksen
saapuvilla olijoihin.
-- Kuinka paljon onkaan Parisissa sellaisia ihmisiä jotka uskovat
kaikkia tyhmyyksiä! sanoi Coligny kylmästi. Eikös Parisissa sanota
olevan lähes kymmenentuhatta lurjusta, joiden ainoana elinkeinona on
ennustaminen?
-- Varoitusta sellaisenaan ei pidä halveksua, sanoi muudan jalkaväen
päällikkö. Guisen herttua on sanonut sangen julkisesti, ettei hän
nuku rauhassa ennenkuin on pistänyt miekkansa vatsaanne.
-- On niin helppo murhamiehen tunkeutua tänne asti, lisäsi Bonisson.
Teidän sijassanne menisin Louvreen ainoastaan haarniska ylläni.
-- No no, toveri hyvä, amiraali vastasi, eivät salamurhaajat käy
meidänlaistemme vanhojen sotilaiden kimppuun. He pelkäävät pahemmin
meitä kuin me heitä.
Hän keskusteli jonkun aikaa Flanderin sodasta ja uskonasioista. Useat
henkilöt jättivät hänelle anomuskirjoja kuninkaalle annettavaksi; hän
otti ne nopeasti vastaan, lausuen jokaiselle anojalle ystävällisiä
sanoja. Kello löi kymmenen, ja hän pyysi hattunsa ja hansikkaansa
mennäkseen Louvreen. Muutamat läsnäolijoista ottivat häneltä silloin
jäähyväiset, mutta suuri joukko seurasi häntä ollakseen hänen
saattueenaan ja vartiostonaan samalla kertaa.