Hämmästyksen ja paheksumisen mumina keskeytti saarnaajan tai
pikemminkin täytti paussin, jonka hän tahallaan piti.
"... meidän Herramme vanhurskauden, kuoleman, ja veren kautta".
Harmaaveli jatkoi hyvin tekopyhällä nenä-äänellä, "me olemme
pelastetut ja lunastetut helvetistä".
Yleinen nauru keskeytti hänet toisen kerran. Béville otti kukkaronsa
vyöstään ja ravisteli sitä teeskennellen saarnaajaan edessä,
osoittaen siten myöntävänsä hävinneensä.
"Niinpä niin! Veljeni" -- jatkoi järkähtämätön veli Lubin, "olettepa
nyt kovin tyytyväisiä, eikö totta? _Olemme pelastetut ja helvetistä
lunastetut_. Kauniita sanoja, ajatelkaahan ei muuta kuin istutaan
vaan kädet ristissä ja iloitaan. Olemme päässeet tuosta ilkeästä
helvetin tulesta. Kiirastulesta puhuen, sehän on vaan kuin mikäkin
kynttilän polttama, joka paranee tusinan messun suitsutuksella. Ei
hätääkään, syökäämme, juokaamme, käykäämme porttojen tykönä".
"Voi mitä paatuneita syntisäkkejä te olettekaan! Siihen te vaan
luotatte! Mutta veli Lubinpa sanoo teille, että te teette laskunne
isäntää kuulematta.
"Te siis luulette, herrat kerettiläiset ja hugenotit, te siis
luulette että Vapahtajamme antoi itsensä ristiinnaulita pelastaakseen
teidät helvetin tulesta? Mikä tyhmyri! Niin, todellakin! sellaisen
roskaväen puolestahan hän kai vuodatti kalliin verensä! Sehän olisi
ollut, luvalla sanoen, samaa kuin jos olisi heittänyt _päärlyjä
sikojen eteen;_ mutta meidän herrammehan aivan päinvastoin, heitti
_siat päärlyjen_ eteen, sillä _päärlyt_ ovat meressä, ja meidän
Herramme heitti kaksituhatta _sikaa_ mereen. _Et ecce impeta abiit
totus grex praeceps in mare_.[37] Onnea matkalle, hyvät siat, ja
menkööt kaikki kerettiläiset samaa tietä".
Tässä puhuja yskäsi ja pysähtyi hetkiseksi katselemaan seurakuntaansa
ja nauttimaan siitä vaikutuksesta, jonka hänen kaunopuheisuutensa
teki uskovaisiin.
"Niin, herrat hugenotit, tehkää kääntymys ja kiiruhtakaa, muuten ...
vähät teistä! Te ette ole pelastetut ettekä helvetistä lunastetut:
lähtekää siis tiehenne saarnaani kuuntelemasta ja eläköön messu!
"Ja te, rakkaat veljeni katolilaiset, te hykertelette käsiänne
kieltänne lipoen ja ajatellen että olette jo paratiisin
esikartanoissa. Mutta jos totta puhutaan, niin pitempi matka on
hovista jossa elätte, paratiisiin, kuin (vaikka kulkisi oikotietäkin)
Saint-Lazaresta Saint-Denis'n portille.
"Herramme piina, kuolema ja veri ovat pelastaneet teidät ja
helvetistä lunastaneet... Niin kyllä, vapauttamalla teidät
perisynnistä, olkoon menneeksi; mutta Herra varjelkoon teitä, jos
saatana saa teidät uudelleen kynsiinsä! Ja minä sanon teille:
_Circuit quarens quem devoret_.[38]
"Oi rakkaat veljeni! Saatana on kerrassaan pirullinen miekkailija,
minä sanon teille täydessä totuudessa, että ankaria hyökkäyksiä hän
tekee meidän kimppuumme.
"Sillä niinpian kuin jätämme lapsenmekon ja saamme housut
jalkaamme, tarkoitan että kun olemme kylliksi varttuneet
tehdäksemme kuolemansyntiä, niin herra Saatana haastaa meidät
elämän Préaux-Clercs'ille. Aseet, jotka tuomme mukanamme, ovat
pyhät sakramentit: hänellä taas on kokonainen arsenaali: ne ovat
meidän syntimme, jotka ovat yhdellä haavaa sekä hyökkäys- että
puolustusaseita.
"On kuin näkisin hänen tulevan kaksintaistelupaikalle, _Ylensyöminen_
vatsansa ympärillä: se on hänen panssaripaitansa; _Laiskuus_ on
hänellä kannuksina; vyöllään on hänellä _Irstaus_, se on vaarallinen
miekka se, _Himo_ on hänen tikarinsa; _Ylpeyden_ hän pitää päässään
kuin sotilas kypäränsä; taskussaan on hänellä _Ahneus_ käytettäväksi
tarvittaessa; ja taas _Viha_ herjauksineen ynnä kaikki ne kuin siitä
seuraavat, on hänellä suussaan: josta havaitsette että hän on aseissa
hampaisiin saakka.
"Kun Jumala on antanut merkin, niin Saatana ei sano teille
ritarillisten kaksintaistelijain tavoin: Herrani, oletteko valmis?
vaan hän syöksyy kristityn kimppuun pää alas painettuna aivan
päistikkaa. Kristitty, joka huomaa että on saamaisillaan keskelle
vatsaansa _Ylensyömisen_ piston, torjuu sen _Paastolla_."
Tässä saarnaaja, tehdäkseen itsensä helpommin käsitettäväksi,
otti naulasta ristiinnaulitun kuvan ja alkoi sillä tehdä
miekkailuliikkeitä, iskien ja väistäen, kuten miekkailumestari tekee
floretillaan näyttääkseen vaikeata lyöntiä.
"Peräytyessään saatana antaa kristitylle ankaran _Vihan_ lyönnin,
sitten tehden _Ulkokultaisuuden_ valehyökkäyksen, hän antaa
kvarttinsa,[39] _Ylpeyden_ iskun. Kristitty ensin suojaa itsensä
_Kärsivällisyydellä_, sitten hän antaa _Ylpeydelle Nöyryyden_
vastaiskun. Ärtyneenä saatana antaa hänelle ensin _Irstaisuuden_
miekanpiston, mutta nähtyään sen menneen turhiin _Lihankidutuksen_
väistön kautta, syöksyy hän silmittömästi vastustajansa kimppuun,
yrittäen samalla kertaa _Laiskuuden_ jalkakampia ja _Himon_
tikarinpistoa, koettaessaan samalla syöstä _Ahneuden_ kristityn
sydämeen. Silloin pitää olla tarkka käsi, tarkka silmä. _Työllä_
suoriudutaan _Laiskuuden_ jalkakammista, _Himon_ tikarista
_Lähimmäisenrakkauden_ avulla (se on muuten hyvin vaikea vaisto,
veljeni); ja _Ahneuden_ piston voivat ainoastaan _Hyvät työt_ lyödä
syrjään.
"Mutta rakkaat veljet, kuinka monta on joukossanne, jota siten
terssissä[40] ja kvartissa ahdistetaan pistoilla ja lyönneillä ja
joka aina on valmiina väistämään kaikki vihamiehen hyökkäykset?
Useamman kuin yhden taistelijan olen nähnyt kaatuvan maahan, ja
silloin hän, jos ei heti paikalla turvaudu _Katumukseen_, on
mennyttä. Te luulette, te hoviväki, ja tätä viimeksimainittua keinoa
pitää käyttää ennemmin aikaiseen kuin myöhään, ettei _peccavi_[41]
ole pitkä lausua. Mutta voi kuinka moni kuoleva tahtookaan sanoa
peccavi, mutta ääni tyrehtyykin hänen saatua lausutuksi vain _pec!_
ja räiskis vaan, silloin vei paholainen sielun; menköön sitä hakemaan
kuka haluaa!"
Veli Lubin päästi vielä joksikin aikaa kaunopuheisuutensa
valloilleen ja kun hän lähti saarnatuolista, niin kauniin kielen
harrastaja olisi saattanut huomata, että hänen saarnansa joka oli
kestänyt vain tunnin, sisälsi mainitsemieni laisia hienoja ongelmia
kolmekymmentäseitsemän kappaletta samankaltaisia ja neronleimauksia
epäluvun. Katolilaiset niinkuin protestantitkin olivat yhtä
innokkaasti taputtaneet käsiään saarnamiehelle, joka jäi pitkäksi
aikaa saarnastuolin juurelle innokkaan joukon keskeen, joka tuli
kirkon kaikilta puolilta häntä onnittelemaan.
Saarnan kestäessä Mergy oli useita kertoja kysynyt, missä kreivitär
de Turgis oli, hänen veljensä oli tätä turhaan etsinyt silmillään.
Joko kaunis kreivitär ei ollut kirkossa, tai hän ehkä oli
piilottautunut ihailijoiltaan johonkin hämärään nurkkaukseen.
-- Toivoisinpa, Mergy virkkoi heidän mennessään ulos, toivoisinpa
että kaikki ne, jotka olivat tätä mieletöntä saarnaa kuuntelemassa,
saisivat hetikohta kuulla jonkun protestanttisen pappimme koruttomia
kehoitus- ja varoituspuheita.
-- Tuossa on kreivitär de Turgis, virkkoi kapteeni hänelle aivan
hiljaa, puristaen häntä käsivarresta.
Mergy käänsi päätään, ja näki läpi hämärän portaalin kulkevan,
nopeana kuin salama, erittäin upeasti puetun naisen, jota talutti
kädestä nuori vaaleaverinen, hoikka ja häiveröinen, veltonnäköinen
mies, jonka puku oli, ehkä tahallisesti, epäjärjestyksessä.
Väkijoukko avautui heidän edessään kiireesti ja ikäänkuin pelokkaana.
Tämä herrasmies oli juuri peloittava Comminges.
Mergy ehti hädin tuskin luoda silmäystäkään kreivittäreen. Hän
ei oikein voinut eroittaa tämän kasvonpiirteitä, ja kuitenkin ne
olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen; mutta Comminges hänestä oli
tuntunut perin vastenmieliseltä, hänen osaamatta selittää miksi.
Häntä närkästytti nähdessään niin heikonnäköisen miehen, joka jo oli
saavuttanut sellaisen kuuluisuuden.
-- Jos kreivitär -- hän ajatteli, sattumalta rakastaisi jotakuta
tästä joukosta, niin tuo inhottava Comminges surmaisi tämän! Hän on
vannonut tappavansa kaikki, joita tuo komea nainen rakastaa. -- Hänen
kätensä tarttui vaistomaisesti miekankahvaan, mutta heti samassa
häntä harmitti kiihkonsa. -- Mitäpä se minua kuitenkaan liikuttaa? En
kadehdi sen valloitusta, jota tuskin edes olen nähnytkään. Kuitenkin
nämä ajatukset olivat jättäneet hänen mieleensä kiusallisen tunteen,
ja koko matkan kirkosta kapteenin asuntoon hän pysyi vaiti.
He tapasivat illallispöydän katettuna. Mergy söi vain vähän, ja
heti kun ruoka oli korjattu pois, tahtoi hän lähteä takaisin
majapaikkaansa. Kapteeni suostui laskemaan veljensä menemään,
mutta otti tältä lupauksen että hän seuraavana päivänä asettuisi
lopullisesti hänen luokseen asumaan.
Ei tarvinne mainita, että Mergy veljeltään sai rahaa, hevosen
y.m.s., ja päälle päätteeksi tuli tietämään hoviräätälin sekä ainoan
kauppiaan, jolta aatelismies, joka tahtoi päästä naisten suosioon,
saattoi ostaa hansikkaansa, pitsiröyhelönsä ja kenkänsä.
Vihdoinkin, kun yö jo oli pimennyt sysimustaksi, hän palasi
majapaikkaansa kahden veljensä lakeijan seuraamana, jotka olivat
aseistetut pistooleilla ja tikareilla; sillä Parisin kadut olivat
niihin aikoihin, kello 8 jälkeen illalla vaarallisemmat kuin mitä
Sevillan ja Granadan välinen tie on vielä tänä päivänä.[42]