Seuraavana päivänä.
_Eräs kantaja_.
Minä sanon että tahdon rahaa heti palkalla.
_Molière, Sievistelevät hupsut_.
Oli jo kauan ollut täysi päivä, kun Mergy heräsi pää vielä vähän
pyörällä edellisen illan muistoista. Hänen vaatteensa olivat ympäri
huonetta huiskin haiskin, ja hänen pieni matkalaukkunsa oli avattuna
lattialla. Nousten istumaan hän katseli jonkinaikaa tätä sekamelskaa,
hieroen päätään ikäänkuin kootakseen ajatuksiaan. Hänen kasvoillaan
kuvastui samalla-aikaa väsymystä, kummastusta ja levottomuutta.
Hänen huoneeseensa johtavilta kivisiltä portailta alkoi kuulua
raskaita askelia. Ovi aukeni tulijan viitsimättä edes ensin koputtaa,
ja sisään astui majatalon isäntä, naama vielä nyrpeämmän näköisenä
kuin edellisenä päivänä; mutta helposti saattoi hänen kasvoillaan
huomata nenäkkään ilmeen, joka oli tullut pelokkaan sijalle.
Hän loi silmäyksen ympäri huonetta ja teki ristinmerkin ikäänkuin
kauhistuneena sellaisen sekasorron näkemisestä.
-- Kas, kas, armollinen nuori herra, vielä vuoteessa? No, nyt ylös,
sillä meidän on selviteltävä laskumme?
Kammottavasti haukotellen Mergy pisti toisen jalkansa ulos vuoteesta.
-- Miksi kaikki tämä epäjärjestys? Miksi minun matkalaukkuni on
avattu? hän kysyi vähintään yhtä tyytymättömällä äänellä kuin millä
isäntä oli puhunut.
-- Miksikä, niin, miksikä? tämä vastasi; mistä minä sen tiedän?
Minä vähättelen teidän matkalaukuistanne. Te olette panneet taloni
paljon pahempaan epäjärjestykseen. Mutta kautta pyhän Eustakiuksen,
suojeluspyhäni, te saatte sen vielä maksaa.
Hänen näin puhuessaan Mergy veti jalkaansa helakanpunaiset
polvihousunsa, ja hänen niitä liikuttaessaan putosi hänen kukkaronsa
niiden avoimesta taskusta. Varmaankin sen pudotessaan synnyttämä ääni
kuulosti jollain tavoin oudolta, sillä hän otti kukkaron heti maasta
ja avasi sen.
-- Minulta on varastettu! hän huudahti kääntyen isäntään päin.
Kahdenkymmenen kulta-eky'n[17] asemesta, mitä hänellä piti olla
kukkarossaan, hän löysi vain kaksi.
Eustakius-isäntä kohautti olkapäitään ja hymyili halveksuvasti.
-- Minulta on varastettu! toisti Mergy, ottaen kiireesti vyönsä.
Minulla oli tässä kukkarossa kaksikymmentä kulta-eky'ä ja minä vaadin
ne takaisin: ne on otettu minulta teidän talossanne.
-- Partani kautta! Olenpa siitä oikein hyvilläni! huudahti isäntä
röyhkeästi: rakastelkaa vieläkin noita-akkoja ja varkaita! Mutta --
hän lisäsi hiljemmin, -- vakka kantensa valitsee. Kaikki nuo, jotka
ovat omansa Grève-torille,[18] kerettiläiset, noidat ja varkaat,
kulkevat käsi kädessä.
-- Mitä sanot, roisto? huusi Mergy, sitäkin enemmän vimmoissaan,
kun hän sisimmässään tunsi moitteen sattuvan; ja kuten jokainen,
joka huomaa syyn olevan itsessään, niin hänkin oli paikalla valmis
haastamaan riitaa.
-- Minä sanon, isäntä virkkoi korottaen ääntään ja pistäen kätensä
puuskaan, minä sanon, että te olette panneet kaikki mäsäksi
talossani, ja minä vaadin, että te maksatte kaikkityyni viimeistä
penniä myöten.
-- Minä maksan omasta puolestani enkä penninpyörähtävää enempää.
Missä kapteeni Corn... Hornstein on?
-- Minulta on juotu, jatkoi Eustache-isäntä, huutaen yhä kovemmin,
minulta on juotu yli kaksisataa pullollista hyvää vanhaa viiniä,
mutta niistä te saatte tehdä minulle tilin.
Mergy oli vihdoin saanut kokonaan pukeutuneeksi.
-- Missä kapteeni on? hän huusi jylisevällä äänellä.
-- Hän läksi enemmän kuin kaksi tuntia sitten, ja menköön hän hornan
tuuttiin kuten kaikki muutkin hugenotit odottamaan, kunnes poltamme
heidät kaikki!
Voimakas korvapuusti oli ainoa vastaus, minkä Mergy tällä hetkellä
voi keksiä.
Hämmästyksestä ja iskun voimasta majatalon isäntä horjahti pari
askelta taaksepäin. Hänen toisesta housuntaskustaan pisti näkyviin
suuren veitsen luinen pää; hän tarttui siihen. Varmasti olisi
tapahtunut suuri onnettomuus, jos hän olisi heittäytynyt ensimäisen
vihanpuuskansa valtaan. Mutta varovaisuus sai hänen raivonsa
talttumaan, se kun saattoi hänet huomaamaan, että Mergy ojensi
kätensä kohti vuoteensa pääpuolta, jossa riippui pitkä miekka. Isäntä
luopui heti epätasaisesta taistelusta ja syöksyi alas portaita
huutaen täyttä kurkkua:
-- Tappakaa! Ampukaa!
Taistelukentän herrana, mutta hyvin levottomana voittonsa
seurauksista, Mergy pani vyönsä soljen kiinni, pisti siihen
pistoolinsa, sulki matkalaukkunsa ja aikoi se kädessä mennä
valittamaan asiasta lähimmälle tuomarille. Hän avasi oven ja laski jo
jalkansa portaitten ensimäiselle astimelle, kun häntä vastaan tuli
odottamatta vihollisjoukko.
Isäntä asteli ensimäisenä vanha hilpori kädessään; kolme kokkipoikaa,
aseinaan paistinvartaat ja kepit, seurasivat hänen kintereillään:
muuan naapuri ruosteisine hakapyssyineen oli jälkijoukkona. Ei
kumpikaan puoli ollut odottanut kohtaavansa toisensa niin pian.
Ainoastaan viisi kuusi porrasta oli vihollispuolten välillä.
Mergy pudotti kädestään matkalaukkunsa ja tarttui toiseen
pistooliinsa. Tämä vihamielinen liike sai Eustache-isännän
ja hänen apurinsa huomaamaan, kuinka suuri virhe heillä oli
taistelujärjestyksessään. Kuten persialaiset Salamiin tappelussa,
niin hekin olivat lyöneet laimin valita sellaiset aseet, että
he olisivat voineet käyttää edukseen suurempaa lukumääräänsä.
Ainoa heidän joukostaan, jolla oli ampuma-ase, ei voinut sitä
käyttää haavoittamatta tovereitaan, jotka kulkivat hänen edellään,
kun taas hugenotin pistoolit, joilla saattoi ampua pitkin koko
rappusia, tuntuivat voivan varmaankin kaataa heidät kaikki yhdellä
laukauksella. Pistoolin hanan hiljainen naksahdus, joka kuului Mergyn
virittäessä aseensa, kaikui heidän korvissaan ja tuntui heistä
melkein yhtä pelottavalta kuin mitä aseen laukeaminenkin olisi
ollut. Vihollislauma teki siis käskemättä täyskäännöksen ja juoksi
keittiöön etsimään sieltä avarampaa ja edullisempaa taistelukenttää.
Sekasorrossa, jommoinen aina on seurauksena äkillisestä
peräytymisestä, isäntä sotki hilporinsa, koettaessaan sitä kääntää,
jalkoihinsa ja kaatui kumoon. Ylevämielisenä vihollisena Mergy piti
arvolleen alentavana käyttää aseitaan, ja hän tyytyi heittämään
pakenevien perään matkalaukkunsa, joka, pudoten heidän niskaansa
kuin kallionlohkare ja vierien porras portaalta yhä kiivaammin, teki
heidän hurjan pakonsa täydelliseksi. Rappuset tyhjenivät vihollisista
ja poikkinainen hilpori jäi jälelle voitonmerkiksi.
Mergy laskeusi nopeasti keittiöön, jossa vihollinen oli jo
järjestäytynyt yhteen riviin. Pyssyniekalla oli aseensa koholla ja
hän puhalteli palavaa sytytintään. Isäntä pysytteli, yltäpäältä
veressä -- sillä hän oli saanut nenäänsä kovan kolaukset kaatuessaan
-- ystäviensä takana, kuten haavoittunut Menelaos kreikkalaisten
rivien takana. Machaon tai Podalireen asemesta pyyhki hänen vaimonsa,
tukka pörröllään ja päähine toisella korvalla, hänen päätään
likaisella pyyhinliinalla.
Mergy teki arvelemalta päätöksensä. Hän meni suoraan pyssynpitäjää
kohti ja ojenti pistoolinsa suun hänen rintaansa kohti.
-- Heitä pois sytyttimesi tai olet kuoleman oma! hän huusi.
Sytytin putosi maahan ja polkien saappaallaan palavaa tutkainta
Mergy sammutti sen. Hetipaikalla kaikki toverukset laskivat yhtaikaa
aseensa.
-- Teidän minulta saamanne pieni ojennus, Mergy virkkoi isäntään päin
kääntyen, luultavastikin opettaa osoittamaan enemmän kohteliaisuutta
vieraita kohtaan; jos tahtoisin, niin voisin antaa paikkakunnan
tuomarin ottaa teiltä pois ravintolakylttinne, mutta minä en ole
pahansuopa. No siis, mitä minä olen velkaa puolestani?
Kun Eustache-isäntä huomasi, että Mergy oli pannut pistoolinsa pois
vireestä ja että hän pisti sen hänelle puhuessaan takaisin vyöhönsä,
niin hän sai taas hiukan rohkeutta, ja mutisi surullisesti, yhä
itseään pyyhkien:
-- Särkevät lautaset, pieksävät ihmisiä, lyövät hyvien kristittyjen
nenän mäsäksi, pitävät helvetillistä melua, enpä todellakaan tiedä
miten sen perästä enää voi kunniallista ihmistä hyvittää.
-- No no, virkkoi taas Mergy hymyillen. Mitä murjattuun nenäänne
tulee, niin siitä maksan teille sen minkä se minun mielestäni
ansaitsee. Särjetyistä lautasistanne puhukaa herroille saksalaisille
ratsumiehille, se on heidän asiansa. Nyt on vaan saatava tietää, mitä
olen velkaa eilisestä illallisestani.
Isäntä katsoi vaimoaan, kokkejaan ja naapuriaan, ikäänkuin olisi
heiltä tahtonut pyytää samalla kertaa sekä neuvoa että suojelusta.
-- Saksalaiset ratsumiehet, niin! hän sanoi ... ei ole hauskaa saada
heidän rahojaan; heidän kapteeninsa antoi minulle kolme livreä[19] ja
kornetti potkun.
Mergy otti toisen hänelle jääneistä kultaekyistä.
-- No, sanoi hän, erotaan pois ystävinä. Ja hän heitti rahan
Eustache-isännälle, joka, sen sijaan että olisi ojentanut kätensä
sitä ottaakseen, antoi ylenkatseellisesti sen pudota lattialle.
-- Yksi eky! hän huudahti, yksi eky sadasta säretystä pullosta, yksi
eky talon hävittämisestä, yksi eky ihmisten pieksämisestä.
-- Yksi eky, ei enempää mitään kuin yksi eky! puhkesi vaimo puhumaan
yhtä surkealla äänellä. Käyhän täällä katolisiakin aatelismiehiä,
jotka välistä pitävät vähän meteliä, mutta ne sentään tietävät, mitä
mikin maksaa.
Jos Mergy olisi ollut paremmin varoissaan, niin hän varmaankin olisi
pitänyt yllä puolueensa anteliaisuuden mainetta.
-- Hyvä on, hän virkkoi kuivasti, mutta niiltä katolisilta
aatelismiehiltä ei olekaan varastettu. Päättäkää nyt, hän lisäsi;
ottakaa tuo eky tai ette saa mitään. Ja hän astui askeleen kuin
ottaakseen sen taas takaisin.
Emäntä sieppasi sen silloin heti kouraansa.
-- Ja nyt tuokaa hevoseni; ja heitä sinä pois paistinvartaasi ja tuo
matkalaukkuni.
-- Teidän hevosenneko, armollinen herra! sanoi yksi isäntä Eustachen
palvelijoista irvistäen.
Surustaan huolimatta isäntä kohotti päätään ja hänen silmänsä
kiiluivat hetkisen häijystä ilosta.
-- Minä tuon sen itse teille, teidän armonne, minä tuon teille hyvän
hevosenne. Ja hän läksi ulos, pitäen yhä lautasliinaa nenäänsä
vasten. Mergy seurasi häntä.
Kuinka hän ällistyikään, kun hän sen kauniin raudikon asemasta, joka
hänellä oli ollut, näki pienen, vanhan, kirjavan hevosen, joka --
nähtävästikin kompastuessaan -- oli saanut haavan polveensa, ja jota
vielä rumensi leveä päässä oleva arpi! Hienon flanderinsamettisen
satulansa sijasta hän näki raudoitetun nahkasatulan, sanalla sanoen
sellaisen, jommoisia tavalliset sotamiehet käyttivät.
-- Mitä tämä on olevinaan? Missä minun hevoseni on?
-- Jos teidän korkea-arvoisuutenne suvaitsisi vaivautua sitä kysymään
protestanttisilta saksalaisilta ratsumiehiltä, vastasi isäntä
teeskennellyn nöyrästi; ne arvoisat muukalaiset veivät sen mukanansa;
varmaankin he erehtyivät, kun elukat olivat niin yhdennäköiset.
-- Kaunis hevonen, sanoi yksi kokeista; löisinpä vetoa siitä, ettei
se ole yli kahdenkymmenen.
-- Ei voi kieltää, etteikö se ole oikea sotahevonen, sanoi toinen;
katsokaahan minkälaisen sapeliniskun se on saanut päähänsä.
-- Miten pulskan näköinen se onkaan! Lisäsi taas toinen; musta ja
valkea, aivankuin jos sillä olisi ministerin viitta harteillaan.
Mergy meni talliin, jonka hän huomasi tyhjäksi.
-- Ja miksi te annoitte viedä minun hevoseni pois? hän huusi
vimmoissaan.
-- Herranen aika, armollinen herra, sanoi tallimies; torvensoittaja
sen vei, ja sanoi minulle, että se oli teidän keskenne sovittu
vaihtokauppa.
Mergy oli kiukusta pakahtumaisillaan, eikä hän kovassa onnessaan
tiennyt mitä tehdä, mihin ryhtyä.
-- Minä haen kapteenin käsiini, ja hän saa näyttää sille roistolle,
joka minulta on varastanut.
-- Tietysti, sanoi isäntä, teidän jalosukuisuutenne tekee siinä ihan
oikein, sillä tuo kapteeni ... mikäs hänen nimensä taas olikaan ...
hän näytti sentään kovin kelpo mieheltä.
Ja Mergy oli jo sisimmässään tullut siihen päätökseen, että varkaus
oli tapahtunut ainakin kapteenin suostumuksella, jos ei suorastaan
hänen käskystään.
-- Voitte samalla kertaa saada takaisin -- isäntä lisäsi -- niin,
voitte saada takaisin kultaekynne siltä nuorelta neidiltä; varmaankin
hänelle tapahtui erehdys, hänen lähtiessä matkoihinsa aamunkoitteessa.
-- Sidonko teidän korkea-arvoisuutenne matkalaukun teidän
korkea-arvoisuutenne hevosen kupeelle? kysyi tallirenki mitä
kunnioittavimmalla ja surkeimmalla äänellä.
Mergy käsitti, että kuta kauemmin hän viivytteli, sitä enemmän hän
sai olla tämän hirtehisen hampaissa. Kun matkalaukku oli sidottu
kiinni, niin hän hyppäsi huonoon satulaan, -- mutta hevosen valtasi,
kun se tunsi selässään uuden isännän, häijy halu tutkistella tämän
tietoja ratsastuksen taidossa. Ei kuitenkaan viipynyt kauan,
ennenkuin se huomasi olevansa tekemisissä erinomaisen ratsastajan
kanssa, joka silloisessa mielentilassaan kaikkein vähimmin oli
taipuvainen kärsimään sen metkuja; siksipä se, vähän aikaa
potkittuaan ja saatuaan palkakseen tuntuvasti maistaa hyvin teräviä
kannuksia, teki viisaan päätöksen totella ja lähti liikkeelle täyttä
ravia. Mutta se oli kuluttanut osan voimistaan kamppaillessaan
ratsastajansa kanssa, ja sen kävi kuten aina hevoskonien sellaisessa
tapauksessa käy, sen polvet pettivät ja se kaatui. Sankarimme nousi
heti ylös; hän oli kiukuissaan ivallisista huudoista, joita hän
heti sai osakseen. Jopa hän hetkisen tuumi, menisikö hän kostamaan
antamalla muutamia tukevia iskuja miekan lappealla; kuitenkin hän
asiaa harkittuaan tyytyi olemaan kuin ei hän kuulisi hänen niskaansa
kaukaa sinkautettuja haukkumasanoja, ja hän alkoi taas kulkea, tällä
kertaa hiljaisempaa vauhtia, Orleansin tietä, perässään jonkin
matkan päässä lapsiliuta, joista vauraammat lauloivat laulua _Jehan
Petaquinista_,[20] kun taas pienimmät huusivat niin paljon kuin
jaksoivat: Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hugenotti! Roviolle!
Ratsastettuaan kaikkea muuta kuin iloisiin ajatuksiin vaipuneena
puolisen peninkulmaa, hän tuli, asiaa tarkemmin mietittyään, siihen
lopputulokseen, ettei hän luultavastikaan tavottaisi saksalaisia
ratsumiehiä sinä päivänä, että hänen hevosensa oli varmaankin myyty,
ja että loppujen lopuksi oli enemmän kuin epäiltävää, tokko nämä
herrat olisivat taipuvaisia luovuttamaan sitä hänelle takaisin.
Vähitellen hän totuttautui siihen ajatukseen, että hänen hevosensa
oli ikipäiviksi mennyttä, ja kun hänellä asiain niinollen ei ollut
mitään tekemistä Orleansin tiellä, niin hän palasi takaisin Pariisiin
vievälle tielle, tai paremminkin oikotielle, jottei hänen olisi
tarvinnut kulkea ohi onnettoman majatalon, joka oli ollut häntä
kohdanneiden kovanonnen kolahdusten todistajana.
Kylmästi asiaa harkiten ja ollen jo aikaisin tottunut näkemään
kaikissa elämän sattumuksissa niiden hyvät puolet, hän tuli siihen
lopputulokseen, että hän sai olla hyvin kiitollinen loppujen
lopuksi siitä, että hän oli päässyt majatalosta eroon niinkin
hyvin; häneltähän olisi voitu varastaa kaikki tyyni, ehkäpä hänet
murhatakin, kun hänellä nyt sitävastoin oli jäljellä vielä yksi
kultaeky, melkein kaikki vaatteensa ja hevonen, joka, niin ruma kuin
se olikin, voi kuitenkin häntä kantaa selässään. Jos puhutaan ihan
suoraan, niin kauniin Milan muisteleminen sai hänen huulensa useammin
kun yhden kerran väkisinkin vetäytymään hymyyn, ja sanalla sanoen,
muutamia tunteja ratsastettuaan sekä syötyään hyvän aamiaisen hän
melkein oli liikutettu tämän kunnon tytön hienotunteisuudesta, tämä
kun oli ottanut häneltä ainoastaan kahdeksantoista ekyä kukkarosta,
jossa niitä oli kaksikymmentä. Vaikeampi hänen oli mukautua hyvän
raudikkonsa menettämiseen, mutta hän ei voinut olla myöntämättä, että
paatuneempi varas kuin torvensoittaja olisi vienyt hänen hevosensa
jättämättä toista sijaan.
Hän saapui Parisiin iltasella vähän ennen kaupunginporttien
sulkemista ja asettui asumaan erääseen Saint-Jaques-kadun varrella
olevaan majataloon.