SKULE HERTTUA. Ei, ei, -- käyttäkää aikaa; näen, että se kuluu
kiireesti, -- ja minulle on sanottu, kuninkaankin tänne tulevan.
NIKOLAUS PIISPA. Niin, kuningas tulee; siitä parhaiten näette, että
minä valvon teidän asiatanne, vielä nytkin.
SKULE HERTTUA. Mikä on teidän tarkoituksenne?
NIKOLAUS PIISPA. Muistatteko kuninkaan häissä, -- silloin sanoitte,
että Hookonin järkähtämätön luottamus itseensä tekee hänet lujaksi.
SKULE HERTTUA. No?
NIKOLAUS PIISPA. Jos minä ripitän itseni ja herätän hänessä epäilyksen,
niin luottamus kukistuu ja voima sen kanssa.
SKULE HERTTUA. Herra, se on syntiä, syntiä; jos hän on oikea!
NIKOLAUS PIISPA. Se on oleva teidän vallassanne tehdä hänet jälleen
luottavaiseksi. Ennen kuin täältä erkanen, sanon minä teille, missä
Trond papin kirje on löydettävänä.
SIRA VILJAM (oikealta). Nyt kuningas tulee tulisoittojen valossa ja
seurueen keralla katua ylöspäin.
NIKOLAUS PIISPA. Hän olkoon terve tullut. (Viljam menee.) Herttua,
pyydän teiltä viimeisen suosion. Olkaa minun kostajani minun
vihamiehiäni vastaan (ottaa esiin erään kirjeen.) Tähän minä olen
pannut heidän nimensä. Ne, jotka ensiksi ovat mainitut, tahtoisin
kernaasti saada hirteen, jos vaan niin sopii.
SKULE HERTTUA. Elkää nyt kostoa ajatelko; teillä ei ole pitkiä
jäljellä --
NIKOLAUS PIISPA. Ei kostoa, vaan rangaistusta. Luvatkaa minulle
heiluttavanne rangaistuksen miekkaa kaikkien vihamiesteni ylitse, kun
minä olen poissa. Ne ovat teidän vihamiehiänne yhtä hyvin kuin
minunkin; kun te tulette kuninkaaksi, täytyy teidän heitä kurittaa;
lupaatteko sen?
SKULE HERTTUA. Minä lupaan ja vannon; -- mutta Trond papin kirje --!
NIKOLAUS PIISPA. Te saatte tietää, missä se on; -- mutta, katsokaa --;
kuningas tulee; kätkekää vihamiestemme luettelo! (Herttua kätkee
paperin; samassa tulee Hookon sisään oikealta).
NIKOLAUS PIISPA. Terve tullut maahanpaniaisiin, herra kuningas!
HOOKON. Kovasti olette kaiken aikaa minua vastustanut; mutta nyt se
olkoon unohdettu ja anteeksi annettu; kuolema pyyhkäisee puhtaaksi
suurimmankin rätingin.
NIKOLAUS PIISPA. Se helpotti! Oi, kuinka kuninkaan laupeus on
ihmeellisen suuri! Herra, mitä tänä iltana olette tehnyt vanhaa
syntistä kohtaan, olkoon se kymmenkertaisesti --
HOOKON. Jättäkäämme sikseen; mutta minun täytyy sanoa, että minua
suuresti kummastuttaa. Te kutsutte minut tänne saadaksenne minun
anteeksi antamukseni, ja kuitenkin valmistatte minulle tämmöisen
yhtymisen.
NIKOLAUS PIISPA. Yhtymisen, herra?
SKULE HERTTUA. Kuningas tarkoittaa minua. Herra piispa, tahdotteko
vakuuttaa Hookon kuninkaalle minun uskoni ja kunniani kautta, että minä
en ensinkään tietänyt hänen tulostansa, ennenkuin laskin jalkani Oslon
laiturille.
NIKOLAUS PIISPA. Ah, ah; koko syy on minussa! Olen ollut sairas,
vuoteen-oma koko menneen vuoden; olen vähän taikka en ollenkaan
hankkinut tietoja maan asioista; minä luulin, että korkeain sukulaisten
väli nyt olisi hyvä ja sopuisa!
HOOKON. Olen havainnut, että ystävyys herttuan ja minun välilläni
menestyy paraiten, kun me pysymme erillämme; sentähden hyvästi,
Nikolaus piispa, ja Jumala olkoon teidän kanssanne siellä, johon nyt
menette, (aikoo mennä.)
SKULE HERTTUA (hiljaa ja levottomasti). Piispa, piispa; hän menee!
NIKOLAUS PIISPA (äkkiä ja raivokkaan voimalla). Jääkää, Hookon
kuningas!
HOOKON (seisahtuu). Mitä nyt?
NIKOLAUS PIISPA. Ette saa mennä tästä huoneesta, ennenkuin vanha
Nikolaus piispa on lausunut viimeisen sanansa!
HOOKON (tarttuen ehdottomasti miekkaansa). Oletteko kenties
miesvoimalla saapunut Viikeniin, herttua?
SKULE HERTTUA. Minulla ei ole mitään tämän kanssa tekemistä.
NIKOLAUS PIISPA. Sanan voimalla olen teidät pidättävä. Missä
maahanpaniaisia vietetään, siellä on vainaja ensimmäinen mies seurassa;
hän voi tehdä ja jättää tekemättä, mitä tahtoo -- niin pitkälle kuin
hänen voimansa riittää. Senvuoksi tahdon nyt pitää oman ruumissaarnani;
ennenaikaan pelkäsin aina kovasti, että Sverre kuningas tulisi sitä
pitämään --.
HOOKON. Elkää puhuko niin hurjasti, herra!
SKULE HERTTUA. Te lyhennätte sitä kallista aikaa, joka teillä on
jäljellä!
HOOKON. Silmänne ovat jo hämärät!
NIKOLAUS PIISPA. Niin, näköni on hämärä; tuskin voin nähdä teitä, missä
seisotte; mutta minun sisässäni kuvastuu elämäni loistavan kirkkaana
eteeni. Minä näen näkyjä _siinä_ --; kuulkaa ja oppikaa, kuningas! --
Minun sukuni oli maan mahtavin; moni suuri päällikkö sai siitä
syntynsä; _minä_ tahdoin olla suurin heistä kaikista. En ollut kuin
poika, kun jo rupesin isoamaan suuria töitä; minusta oli, ikään kuin en
millään tavoin voisi odottaa siksi kuin tulisin täysikasvuiseksi;
kuninkaita nousi vähemmän oikeuden nojalla kuin minulla oli, -- Maunu
Erlingin poika, Sverre pappi --; _minä_ myös tahdoin olla kuningas;
mutta päällikkö ensin, -- se oli välttämätöntä. Silloin piti oleman
tappelu Ilekentällä; siellä olin ensi kerran muassa. Aurinko nousi, ja
välkkyen säteilivät tuhannet kirkkaat asehet. Maunu ja kaikki hänen
miehensä astuivat esiin, ikäänkuin kisahan; minä yksin tunsin sydäntäni
ahdistavan. Ankarasti raivasi meidän seurueemme itsellensä tietä; mutta
minä en voinut olla mukana -- minä olin pelkuri! Kaikki muut Maunun
päälliköt taistelivat miehuullisesti, ja usea tapellen kaatui; mutta
minä pakenin vuorta ylös päin, juoksin ja juoksin, enkä seisahtunut
ennenkuin jälleen tulin alas vuonolle, kaukana ulompana. Monen miehen
täytyi sinä iltana pestä veriset vaatteensa Trondhjemin vuonossa; --
minun täytyi myöskin pestä vaatteeni, mutta ei verestä. Niin, kuningas,
minä olin pelkuri; luotu päälliköksi -- ja pelkuri! Minuun sattui kuin
ukonnuoli; siitä hetkestä vihasin joka miestä; minä rukoilin salaa
kirkoissa, itkin ja makasin polvillani alttarien edessä, minä annoin
suuria lahjoja, tein pyhiä lupauksia; minä yritin ja koetin yhä uusissa
tappeluissa, Saltöönsalmella, Jonskentillä sinä kesänä kun Baglit
majailivat Bergenissä, -- aina turhaan. Sverre se oli, joka asian ensin
huomasi, hän puhui siitä kaikkien kuullen ja pilkaten, ja siitä
päivästä nauroi joka seurueen mies, kun Nikolaus Arnen poika tuli
näkyviin sota-asussa. -- Pelkuri, pelkuri ja minä tahdoin kuitenkin
olla päällikkö, tahdoin olla kuningas, tunsin olevani kuninkaaksi
luotu, olisin voinut edistää Jumalan valtakuntaa maan päällä; mutta
pyhimykset itse sulkivat minulta tien.
HOOKON. Elkää soimatko taivasta, piispa! Te olette paljon vihannut!
NIKOLAUS PIISPA. Niin, minä olen paljon vihannut; vihannut joka päätä
tässä maassa, joka on kohonnut joukon ylitse. Mutta minä vihasin
sentähden, ett'en voinut rakastaa. Ihania naisia, -- oi, minä voisin
nielaista heitä vieläkin säkenöivin silmin! Olen kahdeksankymmentä
vuotta, ja vieläkin minä himoan sortaa miehiä ja naisia syleillä; mutta
_siinä_ kävi minun samoin kuin tappelussa; tahtoa ja himoa vaan, voima
oli minulta jo syntyessäni varastettu; -- himon kuohuva lahja -- ja
kuitenkin raajarikko! Niin tulin sitten papiksi; kuningas taikka pappi
täytyy sen miehen olla, joka tahtoo saada kaiken vallan haltuunsa,
(nauraa.) Minä pappi! Minä kirkon mies! Niin, yhteen kirkolliseen
toimeen oli Luoja minut erittäin sopivaksi tehnyt, -- laulamaan kimeitä
ääniä, -- veisaamaan nais-äänellä suurissa kirkkojuhlissa. Ja kuitenkin
vaativat he tuolla ylhäällä minulta -- puolimieheltä --, mitä heillä on
oikeus vaatia kaikilta niiltä, jotka saivat täyden kyvyn elämän työhön!
On ollut aikoja, jolloin pidin semmoisen vaatimuksen kohtuullisena;
tässä olen kuolinvuoteellani maannut, kutistuneena rangaistuksen ja
tuomioa pelvosta. Nyt se on ohitse; minulla on jälleen ydintä sielun
solmuissa! Minä en ole rikkonut mitään; minua kohtaan on vääryyttä
tehty; minä olen päälle kantaja!
SKULE HERTTUA (alennetulla äänellä). Herra -- kirje! Teillä ei ole
pitkiä jäljellä!
HOOKON. Ajatelkaa sieluanne ja nöyryyttäkää itsenne!
NIKOLAUS PIISPA. Miehen työ on hänen sielunsa, ja minun työni on yhä
elävä maan päällä. Mutta teidän, Hookon kuningas, teidän tulisi olla
varoillanne; sillä samoin kuin taivas on vastustanut _minua_ ja saanut
vahinkoa palkinnoksi, samoin vastustatte te sitä miestä, joka pitää
maan onnen käsissänsä --
HOOKON. Haa -- herttua, herttua! Nyt minä käsitän yhtymisen täällä!
SKULE HERTTUA (kiivaasti piispalle). Ei sanaakaan enää siitä!
NIKOLAUS PIISPA (Hookonille). Hän on teitä vastustava niin kauvan kuin
hänen päänsä on kiinni hänen olkapäissänsä. Jakakaa hänen kanssaan!
Minä en saa rauhaa arkussani, minä palaan jälleen, jos te ette jaa! Ei
kumpikaan teistä saa lisätä toisen korkeutta omaan vartaloonsa; tässä
maassa syntyisi jättiläinen, jos niin kävisi, ja täällä ei pidä
jättiläisiä oleman; sillä minä en koskaan ollut jättiläinen! (vaipuu
taapäin penkille.)
SKULE HERTTUA (heittäytyy polvillensa alas penkin viereen ja huutaa
Hookonille). Tuokaa apua! Jumalan laupeuden tähden, piispa ei saa vielä
kuolla!
NIKOLAUS PIISPA. Kuinka minun silmäni yhä enemmän pimentyvät! --
Kuningas, viimeinen kerta, -- tahdotteko jakaa herttuan kanssa?
HOOKON. En ropoakaan lahjoita siitä, minkä Jumala minulle antoi!
NIKOLAUS PIISPA. Hyvä. (alennetulla äänellä.) Luottamuksen pitää teidän
kuitenkin kadottaman, (huutaa:) Viljam!
SKULE HERTTUA (alennetulla äänellä). Kirje! kirje!
NIKOLAUS PIISPA (häntä kuulematta). Viljam! (Viljam tulee; piispa vetää
hänen aivan viereensä ja kuiskaa:) Kun sain viimeisen voiteen, niin
sainhan kaikki syntini anteeksi?
SIRA VILJAM. Kaikki syntinne, syntymästänne saakka siihen hetkeen,
jolloin voiteen saitte.
NIKOLAUS PIISPA. Eikö edemmäksi? Enkö täydelleen siksi kuin menen pois?
SIRA VILJAM. Herra, te ette tee syntiä tänä yönä.
NIKOLAUS PIISPA. Hm, kuka sen voi tietää --; ota kultamalja, jonka sain
Absalon piispan peruja -- anna se kirkolle -- ja lue seitsemän suurta
kirkkorukousta lisäksi.
SIRA VILJAM. Herra, Jumala olkoon teille armollinen!
NIKOLAUS PIISPA. Seitsemän rukousta lisäksi, sanon minä -- tämän yön
syntien edestä! Mene, mene! (Viljam menee; piispa kääntyy Skulen
puoleen.) Herttua, jos kerta luette Trond papin kirjeen, ja
mahdollisesti tulisi ilmi että Hookon on oikea, -- mitä tahdotte
silloin tehdä?
SKULE HERTTUA. Jumalan nimessä, -- silloin hän myös on oleva kuningas.
NIKOLAUS PIISPA. Ajatelkaa joka soppi sydämmessänne; vastatkaa, juuri
kuin tuomio-istuimen edessä! Mitä teette, jos hän on oikea?
SKULE HERTTUA. Nöyrryn ja palvelen häntä.
NIKOLAUS PIISPA (mutisee). Niin, niin, ota sitten seuraukset.
(Skulelle). Herttua, minä olen voimaton ja väsynyt; mieleni tuntuu niin
lempeältä ja sovinnolliselta --
SKULE HERTTUA. Se on kuolema! Trond papin kirje! Missä se on?
NIKOLAUS PIISPA. Ensin eräs toinen asia; -- annoin teille vihamiesteni
luettelon --