NIKOLAUS PIISPA. Ja joll'ei hän olisikaan -- huolimatta
raudan-kannannasta?
SKULE JAARLI. Tahdotteko sanoa Jumalan valehdelleen kun hän antoi
raudan-kannannan onnistua?
NIKOLAUS PIISPA. Mitä asiata todistaaksensa Inga Varteigin rouva
uskalsi vaatia Jumalan tuomiota.
SKULE JAARLI. Sitä että se poika, jonka hän synnytti, idän puolella,
Borgasysselissä, oli Hookon Sverrenpojan poika.
NIKOLAUS PIISPA (nyykäyttää päätään, katsoo ympärilleen ja lausuu
hiljaa). Ja joll'ei nyt Hookon kuningas olisikaan tuo lapsi?
SKULE JAARLI (peräytyy askeleen.) Kaikkivaltias --! (rauhoittuu) Se on
mahdotointa.
NIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua, jaarli. Minä olen kuudenkahdeksatta
vanha; aika rupeaa nyt menemään nopeasti alas mäkeä, ja tätä asiata en
uskalla ottaa muassani toiselle puolen --
SKULE JAARLI. Puhukaa, puhukaa! Eikö hän ole Hookon Sverrenpojan poika?
NIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua. Silloin kuin Inga oli raskaana, ei
kukaan saanut siitä tietoa. Hookon Sverrenpoika oli juuri kuollut, ja
arvattavasti pelkäsi hän Inge Boordinpoikaa, joka siihen aikaan oli
kuningas, ja teitä, -- niin, ja Bagleja myöskin, arvatakseni. Hän
synnytti piilossa pappi Trondin luona, idän puolella Heggenin
kihlakunnassa, ja yhdeksän päivää myöhemmin palasi hän kotia; mutta
kuninkaan lapsi jäi koko vuodeksi papin luo, ilman että äiti uskalsi
siitä huolta pitää, ja ilman että kukaan tiesi asiasta, paitse Trond ja
kaksi hänen poikaansa.
SKULE JAARLI. Niin, niin, -- entä sitte?
NIKOLAUS PIISPA. Kun lapsi oli vuoden vanha oli sitä vaikea kauvemmin
salata. Inga ilmoitti silloin asian Erlend Husebyn herralle, --
niinkuin tiedätte, eräs vanha Birkebeini Sverren ajoilta.
SKULE JAARLI. No?
NIKOLAUS PIISPA. Hän sekä muut ylämaiden päälliköt ottivat lapsen ja
matkustivat sen kanssa sydäntalvella vuorten ylitse ja veivät sen
kuninkaalle, joka silloin piti hovia Nidorosissa.
SKULE JAARLI. Ja kuitenkin voitte sanoa, että --?
NIKOLAUS PIISPA. Vallan vaarallista, ymmärrättehän, oli halvan
pappismiehen kasvattaa kuninkaan lasta. Kohta lapsen synnyttyä,
ilmoitti hän ripissä asian eräälle kirkolliselle päämiehellensä ja
pyysi häneltä neuvoa. Tämä päämies käski silloin Trondin salaa
vaihtamaan lapsen, lähettämään oikean kuninkaan lapsen turvalliseen
paikkaan ja antamaan Ingalle toisen, jos hän taikka Birkebeinit
myöhemmin vaatisivat kuninkaan poikaa.
SKULE JAARLI (liikutettuna). Ja kuka oli se koira, joka sen neuvon
antoi?
NIKOLAUS PIISPA. Minä se olin.
SKULE JAARLI. Te? Niin, te olette aina vihannut Sverren sukua.
NIKOLAUS PIISPA. Turvatoin olisi luullakseni kuninkaan poika ollut
teidän käsissänne.
SKULE JAARLI. Entä pappi?
NIKOLAUS PIISPA. Hän lupasi tehdä minun käskyni mukaan.
SKULE JAARLI (tarttuu häntä käsivarteen). Ja Hookon on tuo vaihdokas!
NIKOLAUS PIISPA. Jos pappi on pysynyt sanassaan.
SKULE JAARLI. Jos hän on pysynyt?
NIKOLAUS PIISPA. Trond pappi lähti maasta samana talvena kuin lapsi
tuli Inge kuninkaan luo. Hän matkusti Tuomas Becketin haudalle ja jäi
sitte Englantiin kuolemaansa saakka.
SKULE JAARLI. Hän lähti maasta, sanotte te! Silloin hän varmaan on
lapsen vaihtanut ja peljännyt Birkebeinien kostoa.
NIKOLAUS PIISPA. Taikka on hän ollut vaihtamatta, ja peljännyt minun
kostoani.
SKULE JAARLI. Kumpaako te uskotte?
NIKOLAUS PIISPA. Kumpainenkin on yhtä mahdollista.
SKULE JAARLI. Mutta ne papin pojat, joista puhuitte.
NIKOLAUS PIISPA. Ne lähtevät ristiretkeläisten kanssa pyhälle maalle.
SKULE JAARLI. Eikö kukaan ole heistä sittemmin kuullut?
NIKOLAUS PIISPA. On kyllä.
SKULE JAARLI. Missä he ovat?
NIKOLAUS PIISPA. He hukkuivat matkalla Kreikan mereen.
SKULE JAARLI. Entäs Inga?
NIKOLAUS PIISPA. Ei tiedä asiasta mitään, ei papin ripistä eikä minun
neuvostani.
SKULE JAARLI. Hänen lapsensa oli ainoastaan yhdeksänpäiväinen, kun hän
lähti; niinhän sanoitte?
NIKOLAUS PIISPA. Niin; ja se lapsi, jonka hän sai takaisin, oli yli
vuoden vanha --
SKULE JAARLI. Siis ei ole ainoatakaan ihmistä maailmassa, joka voi
tähän valoa luoda! (kävelee muutaman kerran kiivaasti edestakaisin.)
Kaikkivaltias Jumala, voiko tässä olla perää? Hookon -- kuningas --
hän, joka hallitsee maata ja valtakuntaa, hän olisi syntymäoikeutta
vailla! -- Ja miksi asia ei voisi niin olla? Onpa häntä kaikissa
seurannut ihmeteltävä onni, -- miksi siis ei sekin, että hän lapsena
otetaan köyhän mökkiläisen majasta ja lasketaan kuninkaan lapsen
kätkyeesen --
NIKOLAUS PIISPA. Samalla kuin koko kansa uskoo häntä kuninkaan
pojaksi --
SKULE JAARLI. Samalla kuin _hän itse_ sen uskoo, piispa, -- se on
suurin onni, se on väkevyyden vyö! (menee akkunalle.) Katsokaa, kuinka
kauniina hän istuu hevosen seljässä. Ei kukaan ole siinä hänen
vertaisensa. Hänen silmissään on hymy ja välke ikäänkuin auringon
paiste, hän katsoo vasten päivää niinkuin tietäisi olevansa luotu
käymään eteenpäin, yhä eteenpäin, (kääntyy piispaa kohti.) Minä olen
kuninkaan käsi, kentiesi kuninkaan pääkin; mutta hän on täysi kuningas.
NIKOLAUS PIISPA. Eikä kenties sittekään ole.
SKULE JAARLI. Niin, -- kenties ei sittekään.
NIKOLAUS PIISPA (panee kätensä hänen olkapäällensä). Jaarli, kuulkaa
minua --
SKULE JAARLI (katsoo yhä ulos). Tuossa istuu kuningatar. Hookon puhuu
hänelle lempeästi; hän punehtuu ja vaalenee ilosta. Hän otti hänet
puolisoksensa, koska oli viisasta valita maan mahtavimman miehen tytär.
Silloin ei hänen sydämmessään ollut ainoatakaan lämmintä ajatusta häntä
kohtaan -- mutta niitä tulee; Hookonilla on onni kaikessa. Hänen
vaimonsa on valaiseva hänen elämänsä -- (vaikenee ja lausuu
hämmästyen.) Mitä se tietää?
NIKOLAUS PIISPA. Mikä?
SKULE JAARLI. Dagfinn Bonde tunkeusi väkisin ympärillä seisovan joukon
läpi. Nyt hän ilmoittaa jotakin kuninkaalle.
NIKOLAUS PIISPA (katsoo ulos jaarlin takaa). Hookon näyttää vihastuvan;
-- eikös niin? Hän puristaa nyrkkiänsä --
SKULE JAARLI. Hän katsoo tänne ylös, -- mitä se merkinnee? (aikoo
mennä.)
NIKOLAUS PIISPA. Jaarli, kuulkaa minua, -- yksi keino löytynee
varmuuden saamiseen Hookonin oikeudesta.
SKULE JAARLI. Yksi keino, sanotte?
NIKOLAUS PIISPA. Trond pappi on ennen kuolemaansa kirjoittanut kirjeen
elämästänsä ja sakramenttein nauttimisella vakuuttanut todeksi sen
kirjoittamansa.
SKULE JAARLI. Ja se kirje, -- Jumalan armon kautta, -- missä se on?
NIKOLAUS PIISPA. Tietäkää siis, että -- (katsoo ovelle). Hys, kuningas
tulee!
SKULE JAARLI. Kirje, piispa, -- kirje!
NIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kuningas.
(Hookon astuu sisään seurueensa ja usean vieraan seuraamana.
Kohta sen jälkeen tulee Margareta; hän on tuskallisen levotoin
ja tahtoo rientää kuninkaan luo, mutta häntä estää Ragnhild
rouva, joka useamman naisen kanssa on häntä seurannut. Sigrid
on vähän erillään perässäpäin. Jaarlin miehet näyttävät
levottomilta ja kokoontuvat yhteen oikealle kädelle, jossa
Skule seisoo, vaikka hiukan taempana.)
HOOKON (sisällisesti suuresti liikutettuna). Skule jaarli, kuka on
kuningas tässä maassa?
SKULE JAARLI. Kukako on kuningas?
HOOKON. Niin minä kysyin. Minulla on kuninkaan nimi, mutta kellä on
kuninkaan valta?
SKULE JAARLI. Kuninkaan vallan pitää oleman siellä, missä kuninkaan
oikeus on.
HOOKON. Niin sen pitäisi oleman; mutta onko se niin?
SKULE JAARLI. Haastatteko minua tässä oikeuteen?
HOOKON. Haastan; sillä se oikeus on minulla, joka miestä kohtaan
valtakunnassa.
SKULE JAARLI. Minä luulen voivani töistäni vastata.
HOOKON. Hyvä meidän kaikkein, jos niin on laita (astuu askeleen ylemmä
kuninkaan-istuimen luokse ja nojaa siihen.) Tässä seison teidän
kuninkaananne ja kysyn: tiedättekö että Jon jaarli Orknööläinen on
noussut kapinaan minua vastaan?
SKULE JAARLI. Tiedän.
HOOKON. Että hän kieltää minulta veron?
SKULE JAARLI. Tiedän.
HOOKON. Ja onko se totta, herra jaarli, että tänään olette lähettänyt
kirjeen hänelle?
SKULE JAARLI. Kuka sen sanoo?
IIVARI BODDE. Minä sen sanon.
DAGFINN BONDE. Jostein Tamb ei uskaltanut kieltäytä sitä ottamasta, kun
siinä oli kuninkaan sinetti.
HOOKON. Te kirjoitatte kuninkaan vihamiehille ja käytätte kuninkaan
sinettiä, ilman kuninkaan tietämättä mitä kirjoitatte!
SKULE JAARLI. Niin olen tehnyt monta vuotta teidän suostumuksellanne.
HOOKON. Niin, siihen aikaan, jolloin olitte minun holhojani.
SKULE JAARLI. Ei teille koskaan ole siitä vahinkoa tullut. Jon jaarli
kirjoitti minulle ja pyysi minun välitystäni; hän tarjosi sovintoa,
mutta kuninkaalle kunnottomilla ehdoilla. Vermelannin retki on
raskaasti painanut mieltänne; jos itse olisitte saanut asiata ajaa,
niin olisi Jon jaarli päässyt liian helpolla, -- minä voin selvittää
asian paremmin.
HOOKON. Me haluaisimme mieluisimmin selvittää asian itse. -- Ja mitä
olette vastannut?
SKULE JAARLI. Lukekaa kirjeeni.
HOOKON. Antakaa tänne!
SKULE JAARLI. Minä luulin sen teillä olevan?
DAGFINN BONDE. Paremminkin asian laidan tiedätte. Gregorius
Juhonpojalla oli nopsemmat jalat; kun tulimme laivalle, oli kirje
poissa.
SKULE JAARLI (kääntyy Gregorius Juhonpoikaan). Herra läänitysmies,
antakaa kuninkaalle kirje.
GREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy levottomana). Kuulkaa minua --!
SKULE JAARLI. Mitä nyt.
GREGORIUS JUHONPOIKA (alentaen ääntänsä). Muistattehan, että kirjeessä
oli teräviä sanoja kuninkaasta.
SKULE JAARLI. Niistä kyllä osaan vastata. Kirje!
GREGORIUS JUHONPOIKA. Se ei ole minulla.
SKULE JAARLI. Se ei ole teillä!
GREGORIUS JUHONPOIKA. Dagfinn Bonde seurasi kantapäillämme. Minä otin
kirjeen Jostein Tambilta, sidoin siihen kiven --
SKULE JAARLI. No?
GREGORIUS JUHONPOIKA. Se on vuonon pohjassa.
SKULE JAARLI, Pahasti, -- pahasti siinä menettelitte.
HOOKON. Minä odotan kirjettä herra jaarli!
SKULE JAARLI. Minä en voi tuoda sitä esiin.
HOOKON. Te ette voi?
SKULE JAARLI (lähestyy pari askelta kuningasta). Minä olen liian ylpeä
turvatakseni selityksiin, joita te ja teidän miehenne voisitte sanoa
verukkeiksi --
HOOKON (hillitsee kiihtyvää vihaansa). Entä sitten?
SKULE JAARLI. Sanalla sanottu; -- minä en tuo sitä esille; -- minä en
tahdo tuoda sitä esille!
HOOKON. Te siis kohtaatte minua uhalla!
SKULE JAARLI. Joll'ei toisin voi olla, -- no niin, minä kohtaan teitä
uhalla.
IIVARI BODDE (lujasti). Nyt herra kuningas, nyt luullakseni ovat kaikki
todistukset tarpeettomia!
DAGFINN BONDE. Niin, nyt, arvatakseni, tunnemme jaarlin mielen.
HOOKON (kylmästi jaarlille). Suvaitsetteko antaa kuninkaansinetin
Iivari Boddelle.
MARGARETA (rientää kädet ristissä lavaa kohti, jolla kuningas seisoo).
Hookon, ole minulle lempeä ja armollinen isäntä!
HOOKON (osottaa hänelle käskevästi kädellään; hän peittää kasvonsa
huntuunsa ja palaa toiselle puolelle äitinsä luokse).
SKULE JAARLI (Iivari Boddelle). Tässä on kuninkaan sinetti.
IIVARI BODDE. Tämä siis oli oleva pitojen viimeinen ilta. Se loppui
kuninkaalle raskaasen suruun; mutta se oli kerran tuleva, ja minun
mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen iloita, että se tuli.
SKULE JAARLI. Ja minun mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen
syvästi närkästyä siitä, että pappi tuolla tavoin saa tuukeutua meidän
Birkebeinien väliin; -- niin, minä sanon Birkebeinien, sillä minä olen
Birkebeini niin hyvin kuin kuningas ja hänen miehensä. Minä olen samaa
sukua, Sverren sukua, kuninkaan sukua, -- mutta te, pappi, olette
rakentanut epäluulon-kehän kuninkaan ympärille ja sulkenut minut
ulkopuolelle; sitä te olette jo monta vuotta puuhannut.
POOL FLIDA (kiivastuneena ympärillä seisoville). Jaarlin miehet!
Tuleeko meidän tuommoista kärsiä?
GREGORIUS JUHONPOIKA (astuu esiin). Ei koskaan, me emme enää voi emmekä
me tahdo kauvemmin tätä kärsiä. Tässä täytyy tulla ääneen sanotuksi, --
ett'ei kukaan jaarlin miehistä voi kuningasta palvella täydellä
luottamuksella ja rakkaudella, niin kauvan kuin Iivari Bodde käy
kuninkaan hovissa edestakaisin sytytellen vihaa ja epäluuloa meitä
kohtaan.
POOL FLIDA. Pappi! Minä julistan sinut maanheitoksi sekä hengen että
jäsenien puolesta, missä minä sinut tavannenkin vapaalla manterella,
laivalla, taikka pyhittämättömässä huoneessa!
USEA JAARLIN MIES. Minä samoin! Minä samoin! Sinä olet lainhylky meidän
edessämme!
IIVARI BODDE. Jumala varjelkoon minua olemasta kuninkaan ja niin monen
mahtavan päällikön välillä. -- Hookon, minun korkea herrani, omatuntoni
minulle vakuuttaa, että olen teitä uskollisesti palvellut. Jaarlia
vastaan olen teitä varjellut, se on totta; mutta jos minä jonkun ajan
olen väärin menetellyt häntä kohtaan, niin suokoon Jumala minulle
anteeksi. Nyt ei minulla enää ole mitään tehtävää kuninkaan kartanossa;
tässä on sinettinne; ottakaa se omiin käsiinne; jo kauvan aikaa olisi
sen pitänyt siellä oleman.
HOOKON (joka on astunut alas lavalta). Te jäätte!
IIVARI BODDE. Minä en voi. Omatuntoni minua vaivaisi ja kalvaisi yöt
päivät, jos minä jäisin. Suurempaa onnettomuutta ei kukaan voi matkaan
saattaa tähän aikaan, kuin se joka asettautuu kuninkaan ja jaarlin
väliin.
HOOKON. Iivari Bodde, minä käsken sinua jäämään!
IIVARI BODDE. Jos pyhä Olavi kuningas nousisi hopea-arkustaan ja
käskisi minua jäämään, niin täytyisi minun kuitenkin nyt mennä (laskee
sinetin kuninkaan käteen.) Hyvästi, jalo herrani! Jumala edistäköön ja
siunatkoon kaikkia teidän toimianne!
(Menee joukon keskitse ulos oikealle.)
HOOKON (synkkänä, jaarlille ja hänen miehillensä). Siinä kadotin
uskollisen ystävän teidän tähtenne; suuren korvauksen saatte tarjota,
jos tahdotte tappion maksaa.
SKULE JAARLI. Minä tarjoon itseni ja kaikki mieheni.
HOOKON. Melkeinpä pelkään, että enemmän tarvitaan. Minä tarvitsen nyt
ympärilläni kaikki ne, joihin voin ehdottomasti luottaa. Dagfinn Bonde,
toimita kohta sanansaattaja pohjoiseen, Hoologolantiin; Vegard Væradal
on kutsuttava takaisin tänne.
DAGFINN BONDE (joka on seisonut vähän taempana ja puhutellut erästä
matkustajan-puvussa olevata miestä, joka on astunut sisään saliin,
lähestyy ja lausuu kauhistuneena). Vegard ei voi tulla, herra.
HOOKON. Mistä sen tiedät?
DAGFINN BONDE. Juuri nyt saapui tänne sanoma hänestä.
HOOKON. Mitä se ilmoittaa?
DAGFINN BONDE. Vegard Væradal on surmattu.
USEAT ÄÄNET. Surmattu!
HOOKON. Kuka hänen surmasi?
DAGFINN BONDE. Antero Skjaldarband, jaarlin ystävä.
(Lyhyt äänettömyys; miehet kuiskaavat levottomasti keskenänsä.)
HOOKON. Missä on sanansaattaja?
DAGFINN BONDE (tuo miehen esiin). Tässä, herra kuningas.
HOOKON. Mikä oli syy surmantekoon?
SANANSAATTAJA. Sitä ei kukaan tietäne. He puhuivat lappalais-verosta ja
yks kaks hypähti Antero seisaalleen ja iski häneen kuolinhaavan.
HOOKON. Olivatko he ennen riidelleet?
SANANSAATTAJA. Joskus. Antero sanoi usein erään viisaan neuvon-antajan
täältä etelästä hänelle kirjoittaneen että hänen piti oleman kiven kova
Vegard Væradalia kohtaan.
DAGFINN BONDE. Outoa totisesti; -- ennenkuin Vegard lähti, kertoi hän
minulle, erään viisaan neuvon-antajan sanoneen, että _hänen_ piti
oleman kiven kova Antero Skjaldarbandia kohtaan.
NIKOLAUS PIISPA (sylkäisee). Hyi semmoisia neuvonantajia!
HOOKON. Me emme huoli tarkemmin tutkia, mistä juuresta tämä on
kasvanut. Kaksi uskollista sielua olen tänään kadottanut. Minä voisin
kyyneleitä vuodattaa Vegardin tähden; mutta tässä on tarvis enemmän
kuin kyyneleitä; tässä on pantava henki henkeä vastaan. Herra jaarli,
Antero Skjaldarband on teidän miehiänne; te tarjositte kaiken apunne,
korvataksenne Iivari Boddea. Minä tartun sanaanne ja toivon, että te
toimitatte niin, että tämä rikos tulee rangaistuksi.
SKULE JAARLI. Pahat enkelit asettuvat varmaan meidän välillemme
tänä päivänä. Ketä hyvänsä puoluelaistani olisin sallinut koston
kohtaavan --
HOOKON (tarkasti). No?
SKULE JAARLI. Mutta en Antero Skjaldarbandia.
HOOKON (kiivastuen). Tahdotteko suojella murhamiestä!
SKULE JAARLI. Tätä murhamiestä täytyy minun suojella.
HOOKON. Ja mistä syystä --?
SKULE JAARLI. Sitä ei kukaan saa tietää paitse taivaan Jumala.
NIKOLAUS PIISPA (hiljaa Dagfinnille). Minä sen tiedän.
DAGFINN BONDE. Ja minä sen aavistan.
NIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään virkatko, hyvä Dagfinn!
HOOKON. Jaarli, minä tahdon mitä kauvemmin uskoa ett'ette tosianne
haasta siinä, mitä nyt lausutte --
SKULE JAARLI. Jos Antero Skjaldarband olisi oman isäni surmannut, --
pääsisi hän kuitenkin rankaisematta. Elkää kysykö enempätä.
HOOKON. Hyvä. Sitten saamme itse asian suorittaa!
SKULE JAARLI (tuskallisesti). Kuningas! veritöitä tulee molemmin
puolin!
HOOKON. Olkoon menneeksi; rangaistus on kuitenkin tapahtuva.
SKULE JAARLI. Se ei ole tapahtuva! -- Se ei voi tapahtua!
NIKOLAUS PIISPA. Ei, jaarli on oikeassa.
HOOKON. Ja niin sanotte te, kunnian-arvoisa herra?
NIKOLAUS PIISPA. Antero Skjaldarband on ottanut ristin merkin.
HOOKON ja SKULE JAARLI. Ottanut ristinmerkin!
NIKOLAUS PIISPA. Ja on jo lähtenyt pois maasta.
SKULE JAARLI. Se oli meille kaikille onneksi.
HOOKON. Päivä laskee; häät olkoot loppuneet. Minä kiitän teitä, herra
jaarli, kaikesta kunniasta, jota tällä ajalla on minulle osoitettu. --
Te lähdette Nidaroosiin, tietääkseni?
SKULE JAARLI. Niin on aikomukseni.
HOOKON, Ja minä lähden Vikeniin. -- Jos sinä, Margareta mieluisammin
haluat jäädä tänne Bergeniin, niin tee niin.
MARGARETA. Minne sinä menet, sinne tahdon tulla jäljessäsi, siksi kuin
minua kiellät.
HOOKON. Hyvä, seuraa sitten.
SIGRID. Lavealle hajoaa suku nyt. (lankeaa polvillensa Hookonin eteen.)
Suokaa minulle armo, herra kuningas!
HOOKON. Nouskaa, Sigrid rouva, mitä pyydätte, on tapahtuva.
SIGRID. Minä en voi seurata jaarlia Nidaroosiin. Reinin nunnaluostari
on juuri vihittävä; kirjoittakaa arkkipiispalle -- vaikuttakaa minun
hyväkseni, että pääsen sinne abbedissaksi.
SKULE JAARLI. Sinä, sisareni?
HOOKON. Te tahdotte mennä luostariin!
SIGRID (nousee). Nidaroosin veri yönä, minun hääpäivänäni, kun Baglit
tulivat ja löivät minun ylkäni kuoliaaksi ja monta sataa hänen
kanssansa, samalla kun kaupunki paloi joka kulmalta, -- silloin oli
ikään kuin olisi veri ja murhapalo tehneet näköni tylsäksi ja
suljetuksi ulkomaailmaan päin. Mutta minä sain voiman hämärästi
huomata, mitä ei kukaan muu voi nähdä, -- ja nyt juuri näen -- suuren
hirmuajan koittavan maalle!
SKULE JAARLI (kiivaasti). Hän on sairas! Elkää huoliko hänestä!
SIGRID. Runsas vilja on kypsyvä hänelle, joka pimeässä niittää.
Kaikilla Norjan naisilla pitäisi nyt oleman ainoastaan yksi toimi, --
maata polvillansa luostareissa ja kirkoissa, ja rukoilla -- rukoilla
yöt päivät!
HOOKON (kauhistuen). Onko se ennustuslahja vai sieluntauti, joka noin
haastaa?
SIGRID. Hyvästi, veljeni, -- me kohtaamme toisemme vielä kerran.
SKULE JAARLI (vastenmielisesti). Koska?
SIGRID (hiljaa). Silloin kuin otat kruunun; silloin kuin vaara on
läsnä, -- silloin kuin tarvitset minua korkeimmassa hädässä!
(Menee ulos oikealle Margaretan, Ragnhild rouvan ja toisten
naisten kanssa.)
HOOKON (lyhyen äänettömyyden jälkeen vetää miekkansa ja lausuu uljaalla
ja levollisella vakavuudella). Kaikilta jaarlin miehiltä on otettava
uskollisuuden vala.
SKULE JAARLI (kiivaasti). Onko _se_ teidän vakaa aikomuksenne! (milt'ei
rukoillen.) Hookon kuningas, luopukaa siitä!
HOOKON. Ei yksikään jaarlin miehistä pääse Bergenistä, ennenkuin hän on
vannonut kuninkaalle uskollisuutensa.
(Menee seurueinensa. Kaikki paitse piispa ja jaarli seuraavat
jäljestä.)
NIKOLAUS PIISPA. Kovin kourin on hän teitä tänään pidellyt.
SKULE JAARLI (pysyy sanatonna ja katsoo ääneti kuninkaan jälkeen).
NIKOLAUS PIISPA. Ja kenties hän ei sittenkään ole kuninkaaksi syntynyt.
SKULE JAARLI (kääntyy äkisti suuresti levotonna ja tarttuu piispan
käteen). Trond papin tunnustus -- missä se on?
NIKOLAUS PIISPA. Hän lähetti sen minulle Englannista ennen kuolemaansa;
en tiedä kenen kanssa, -- enkä minä ole sitä saanut.
SKULE JAARLI. Mutta se on löydettävä!
NIKOLAUS PIISPA. Sen minä varmaan ja lujasti uskon.
SKULE JAARLI. Ja jos sen löydätte, annatteko sen minun käsiini?
NIKOLAUS PIISPA. Sen lupaan.
SKULE JAARLI. Vannotteko sen sielunne autuuden kautta!
NIKOLAUS PIISPA. Minä vannon sen sieluni autuuden kautta!
SKULE JAARLI. Hyvä; siksi tahdon Hookonia vastustaa missä suinkin sopii
hiljaisuudessa ja salassa. On estettävä hänen olemasta minua
mahtavampi, kun taistelu alkaa.
NIKOLAUS PIISPA. Mutta jos tulee ilmi, että hän on oikea kuninkaan
poika, -- kuinka sitten?
SKULE JAARLI. Sitten saan koettaa rukoilla -- rukoilla nöyrää mieltä
häntä palvellakseni kunnollisena päällikkönä ja kaikin voimin.
NIKOLAUS PIISPA. Entä jos hän on vaihdokas?
SKULE JAARLI. Silloin hän on poistuva minun edestäni! Kuninkaan nimen
ja kuninkaan istuimen, seurueen ja sotaväen, rahaston ja laivaston,
kaupungit ja linnat, kaikki tahdon minä haltuuni!
NIKOLAUS PIISPA. Hän on etsivä turvaa Vikenistä!
SKULE JAARLI. Minä karkoitan hänet Vikenistä!
NIKOLAUS PIISPA. Silloin hän asettautuu Nidaroosiin.
SKULE JAARLI. Minä valloitan Nidaroosin!