NIKOLAUS PIISPA. Niin, tehkää niin, kunnon läänitysmies; -- Dagfinn
Bonde on niin pahan-ilkinen.
(Gregorius Juhonpoika kiirehtii ulos oikealle toisten
läsnäolevien keskitse, ainoastaan Skule jaarli ja Nikolaus
piispa jäävät saliin.)
SKULE JAARLI (käy miettien edes takaisin; yhtäkkiä on ikäänkuin hän
heräisi; hän katsoo ympärilleen ja lausuu). Kuinka täällä kerrassaan
tuli hiljaiseksi.
NIKOLAUS PIISPA. Kuningas meni.
SKULE JAARLI. Ja kaikki miehet seurasivat häntä.
NIKOLAUS PIISPA. Kaikki, paitse meitä.
SKULE JAARLI. Suurta on olla kuningas.
NIKOLAUS PIISPA (varovaisesti). Tahdotteko sitä kokea jaarli?
SKULE JAARLI (hymyilee totisesti). Minä _olen_ sitä kokenut; joka yö,
kun näen unta, olen Norjan kuningas.
NIKOLAUS PIISPA. Unet ennustavat.
SKULE JAARLI. Ne kiusaavat myös.
NIKOLAUS PIISPA. Tuskinpa teitä. Ennen aikaan, sen voin käsittää; --
mutta nyt, kun teillä on kolmas osa valtakuntaa, kun hallitsette
ensimmäisenä miehenä valtakunnassa ja teidän tyttärenne on
kuningatar --
SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, -- juuri nyt.
NIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään salatko! Ripittäkää; sillä teillä on
varmaan suuri tuska.
SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, sanon minä. Se on koko elämäni
kirous seisoa korkeinta niin lähellä -- ainoastaan juopa on välillä --
hyppäys vaan yli, -- toisella puolen on kuninkaan nimi ja
purppuraviitta ja hallitsija-istuin ja valta ja kaikki; joka päivä on
tuo silmieni edessä -- mutta en koskaan pääse ylitse.
NIKOLAUS PIISPA. Totta, totta, jaarli.
SKULE JAARLI. Kun Guthorm Sigurdinpoika otettiin kuninkaaksi, olin minä
nuoruuteni kukoistavassa voimassa; silloin huusi kova ääni minun
sisässäni: poistettakaan lapsi, -- _minä_ olen täys-ikäinen, voimakas
mies! -- mutta Guthorm oli kuninkaan poika; siinä oli juopa minun ja
valta-istuimen välillä.