RAGNHILD ROUVA. Hookonin miehet tahtovat sen estää!
MARGARETA. Jaarli pitää kiinni tuolista --!
RAGNHILD ROUVA. Hookon puhuu vihaisesti hänelle -- (pakenee kirkaisten
akkunasta.) Oi Jesus Kristus! Näitkös silmät -- ja hymyilemisen --! Ei,
se ei ollut jaarli!
MARGARETA (joka pelvolla on seurannut häntä). Ei se ollut Hookonikaan!
Ei jaarli eikä Hookon.
SIGRID (akkunassa). Oi kurjaa, kurjaa!
MARGARETA. Sigrid!
RAGNHILD ROUVA. Oletkos sinä täällä!
SIGRID. Niin alhaista polkua täytyy heidän käydä, kiivetäksensä ylös
kuninkaan istuimelle.
MARGARETA. Oi, rukoile meidän kanssamme, että kaikki kääntyisi
paraaksi.
RAGNHILD ROUVA (vaaleana ja peljästyneenä Sigridille). Näitkös
hänet --? Näitkös minun isäntäni --? Silmät ja hymyilemisen, -- en
olisi häntä tuntenut!
SIGRID. Oliko hän Sigurd Ribbungin näköinen!
RAGNHILD ROUVA (hiljaa). Oli, hän oli Sigurd Ribbungin näköinen!
SIGRID. Hymyilikö hän niinkuin Sigurd?
RAGNHILD ROUVA. Niin juuri!
SIGRID. Silloin tulee meidän kaikkien rukoilla!
RAGNHILD ROUVA (epätoivon voimalla). Jaarlin täytyy tulla valituksi
kuninkaaksi! Hänen sielunsa turmeltuu, jollei hän tule maan
ylimmäiseksi mieheksi!
SIGRID (voimakkaammin). Siis tulee meidän kaikkien rukoilla!
RAGNHILD ROUVA. Hiljaa, mitä se on! (akkunassa.) Mikä huuto! Kaikki
miehet ovat nousseet; kaikki liput ja sotamerkit liehuvat tuulessa.
SIGRID (tarttuu hänen käsivarteensa). Rukoile, vaimo! Rukoile isäntäsi
edestä!
RAGNHILD ROUVA. Niin, pyhä Olavi, suo hänelle kaikki valta tässä
maassa!
SIGRID (raivoisasti). Ei, -- ei ollenkaan! Muutoin hän ei pelastu!
RAGNHILD ROUVA. Hänen _täytyy_ saada valta. Kaikki hyvä hänessä itää ja
hedelmöi, jos hän sen saa. -- Katso ulos, Margareta! Kuuntele tarkkaan!
(peräytyy askeleen taapäin.) Kaikki kohottavat kätensä valaan!
MARGARETA (kuuntelee akkunassa).
RAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoittaa?
SIGRID. Rukoile!
MARGARETA (kuuntelee ja käskee kohottamalla kätensä vaikenemaan).
RAGNHILD ROUVA (hetken päästä). Puhu!
(Keräjäkentältä kuuluu kova torvien toitotus.)
RAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoitti? (lyhyt
äänettömyys.)
MARGARETA (kääntää päänsä ja sanoo). Nyt he ottivat Hookon
Hookoninpojan kuninkaaksi.
(Kuninkaansaaton soitto alkaa kuulua, ensin hiljemmin, sitten
yhä lähemmältä. Ragnhild rouva turvautuu itkien Sigridiin, joka
vie hänet ulos oikealle. Margareta jää liikkumattomana nojaamaan
akkunan pieleen. Kuninkaan hovipojat aukaisevat suuret ovet;
näky on vapaa valtasaliin, jonka keräjäkentältä tuleva saatto
vähitellen täyttää.)
HOOKON (kääntyy ovessa Iivari Bodden puoleen). Tuo mulle kynä ja vahaa
ja silkkiä, -- pergamenttia on minulla täällä sisällä. (Menee hyvin
liikutettuna pöydän luo ja laskee muutamia pergamenttikääryjä esille.)
Margareta, nyt olen kuningas!
MARGARETA. Minä tervehdän herraani ja kuningastani.
HOOKON. Kiitos! -- (katsoo häneen ja ottaa häntä kädestä.) Suokaa
anteeksi; minä en tullut ajatelleeksi, että se varmaan loukkaa teitä.
MARGARETA (vetää kätensä pois). Ei se minua loukannut; -- Te olette
varmaan kuninkaaksi syntynyt.
HOOKON (elävästi) Niin eikö täydy jokaisen niin sanoa joka muistaa,
kuinka ihmeellisesti Jumala ja kaikki pyhät ovat minut pelastaneet
kaikesta pahasta? Vuoden vanhana kantoivat Birkebeinit minut vuorten
yli pakkasessa ja pahassa säässä ja niitten keskeltä, jotka minun
henkeäni vainosivat. Nidarosissa pääsin minä eheänä Baglein käsistä,
silloin kuin he polttivat kaupungin ja surmasivat niin monta meidän
puoluelaistamme, ja kuin Inge kuningas itse hädintuskin pelastui
laivalle kiipeämällä ankkuriköyttä ylös.
MARGARETA. Te olet kokenut kovan kasvatuksen.
HOOKON (katsoo häneen tarkasti). Minusta tuntuu nyt, että te olisitte
voinut sitä huojentaa.
MARGARETA. Minäkö?
HOOKON. Te olisitte voinut olla minulle hyvä kasvatussisar niinä
vuosina, jolloin yhdessä kasvoimme.
MARGARETA. Mutta niin ei käynyt.
HOOKON. Niin, -- niin ei käynyt; -- me katselimme toiseemme, kumpikin
nurkastansa, mutta harvoin me puhuttelimme toisiamme --
(kärsimättömästi.) mihinkä hän jäi! (Iivari Bodde tulee kirjoitusneuvot
kädessä.). Siinäkös olet; anna tänne!
(Hookon istuu pöytään ja kirjoittaa. Vähän jälkeen tulee Skule
jaarli sisään, sitten Dagfinn Bonde. Nikolaus piispa ja Vegard
Væradalin herra.)
HOOKON (katsoo ylös ja laskee kynän). Herra jaarli, tiedättekö mitä
kirjoitan? (jaarli lähestyy.) Minä kirjoitan äidilleni; minä kiitän
häntä kaikesta hyvästä ja annan hänelle tuhat suudelmaa -- kirjeessä,
ymmärrättehän. Hän tulee lähetettäväksi itäkulmalle Borgasysseliin,
jossa hän saa asua kaikessa kuninkaallisessa kunniassa.
SKULE JAARLI. Te ette tahdo pitää häntä kuninkaan kartanossa?
HOOKON. Hän on minulle liian rakas, jaarli; -- kuningas ei saa pitää
luonansa ketään, joka on hänelle liian rakas, kuninkaan täytyy toimia
kädet vapaina, olla yksinänsä, eikä ohjattuna, viekoteltuna. Täällä
Norjassa on niin paljon parannettavata (jatkaa kirjoitustansa.)
VEGARD VÆRADALIN HERTTUA (hiljaa Nikolaus piispalle). Se oli minun
neuvoni, tämä kuninkaan äidistä Ingasta.
NIKOLAUS PIISPA. Minä tunsin teidät kohta neuvostanne.
VEGARD VÆRADAL. Mutta verta verrasta nyt.
NIKOLAUS PIISPA. Odottakaa. Minä pidän lupaukseni.
HOOKON (antaa pergamentin Iivari Boddelle). Kääri se ja vie se itse
hänelle, sekä paljo rakkaita terveisiä --
IIVARI BODDE (joka on luonut silmäyksen pergamenttiin). Herra, -- jo
tänä päivänä, kirjoitatte te!
HOOKON. Nyt on myötätuuli alaspäin matkustajalle.
DAGFINN BONDE (vitkaan). Muistakaa, herra kuningas, että hän on koko
yön rukoellen ja paastoten maannut alttarin juurella.
IIVARI BODDE. Ja mahdollisesti on hän väsynyt raudankannannasta.
HOOKON. Totta kyllä, totta kyllä; -- hyvä armas äitini --! (päättäen.)
Niin, jos hän on liian väsynyt, niin odottakoon huomiseksi.
IIVARI BODDE. Teidän tahtonne on tapahtuva, (panee uuden pergamentin
esille.) Mutta sitten toinen, herra.
HOOKON. Toinen? -- Iivari Bodde, minä en voi.
DAGFINN BONDE (osottaen Ingan kirjettä). Tuon te kuitenkin voitte.
IIVARI BODDE. Kaikki, joka on syntistä, on rikottava.
NIKOLAUS PIISPA (joka tällä aikaa on lähestynyt). Sitokaa nyt jaarlin
kädet, Hookon kuningas.
HOOKON (matalammalla äänenä). Pidättekö sen tarpeellisena?
NIKOLAUS PIISPA. Ette koskaan voi maan rauhaa ostaa huokeampaan
hintaan.