Ilma suuteli äitiä hellästi: "Oi, äiti, sinä olet niin ihmeellinen,
sinä ymmärrät aina kaiken, tiedät kaiken. Ei kukaan ole niinkuin
sinä. Äiti, äiti, äiti, kuinka sinä voit olla niin sanomattoman
hyvä! -- -- --"
Ja yötuuli vastasi räppänäreiästä: "Kenen sydämen täyttää pohjaton
hyvyys, siellä asuu ikuinen kevät ja kukkaset."
Toinen syksy.
Syksy salamoineen, hämär-iltoineen asteli pitkin askelin kohti
pohjolaa. Syystyöt olivat jo täydessä käynnissä, kun Sampsa kutsui
ympäristön Kultarannan käräjämäelle neuvottelemaan salokasken
kylvännästä. Sankoin parvin saapuivat miehet, mutta suuri oli
hämmästys, kun Sampsa ehdotti, että kaski vierettäisiin vielä tänä
syksynä ja kylvettäisiin heti rukiille.
"Ruis on niin outo ja uusi vilja, ettemme nyt toki uskalla niin
suunnatonta kaskea rukiille kylvää", tuumi Käkölä.
"Mutta olettehan nähnyt, miten hyvin se on Kultarannassa menestynyt",
selitti Sampsa.
"Hyvinhän se kyllä on teillä menestynyt. Mutta eihän meillä ole edes
siemeneksi rukiita ja monta vakkaa menee kirveeltä tuohon kaskeen."
Sampsa lupasi lainata siementä Kultarannan aitasta. Kauan siinä
kuitenkin vielä vastustettiin. Mutta niin siinä lopulta kävi, että
kaski päätettiin kylvää rukiille, vaikka useat vanhoista miehistä
pudistelivat päätään arvellen, että se oli liian suurta uhkapeliä.
Miten ihanan ohran se olisi ensi kesänä kasvanut ja jos nyt menee
hukkaan koko komea kaski, jos...
* * * * *
Helkky palasi muitten mukana kaskenkylvömatkalta. Siinä jo vedettiin
vene teloilleen. Muut lähtivät verkkaisin askelin päin pirttiä,
mutta Helkky riisui konttinsa ja rupesi rannassa viruttelemaan
nokisia käsiään. Sitten hän istahti rantakivelle. Orava raksutteli
rantatammessa, ja iso lokkiparvi kellui lahdelmalla. Kuinka hohtavan
valkea olikaan niitten rinta ja siniharmaat siivet välkkyivät. Helkyn
mieli tuli kumman kevyeksi katsellessaan siinä oravan hyppelehtimistä
ja lokkien leikkiä. Hän oli jo aivan eläytynyt näihin kotoisiin
askareihin. Kaikki olikin mennyt paremmin kuin hän oli luullutkaan.
Hän oli odottanut, että nuoret tiedustelisivat loppumattomiin, missä
hänen harppunsa oli, ja miksei hän soittanut. Mutta kukaan ei ollutkaan
maininnut yhtä halkaistua sanaa koko harpusta. Kun äiti ei siihen
koskenut, tunsivat kaikki aivan vaistomaisesti, etteivät hekään saa
siihen kajota.
Vihdoinkin Helkky lähti. Kun hän pääsi pihalle, seisoi äiti siinä
kuin odotellen. "Kuules, Helkky", sanoi äiti, "istuhan hetkeksi tähän
pihapaadelle, minulla on jotakin kerrottavaa sinulle".
Kun he olivat istuneet, jatkoi äiti: "Kävin tänään Karvetissa ja minun
on sanomattoman sääli nuorta, hentoa Pilvikkiä. Tiedätkö, että hän
on vasten tahtoaan joutunut Karvetin Voiman vaimoksi, isä oli vain
tehnyt kaupat kysymättä Pilvikin mieltä. Siellä Hämeessä oli Pilvikillä
kuitenkin jo mielitietty, Kantalan Ohto, jota hän kovasti rakasti.
Vuoden on hän nyt jo vuottanut, että Ohto tulisi hänet pelastamaan.
Mutta Ohtoa ei kuulu, ja Pilvikki uskoo sen johtuvan siitä, että
Ohto ei tiedä, missä Pilvikki on. Kahden yön kuluttua on Koroisten
markkinat, jonne varmaan tulee jäämejäkin. Tahtoisitko sinä ottaa
selvää, onko Ohto tullut markkinoille ja sitten kertoa hänelle Pilvikin
kohtalosta?"
"Kyllä, äiti, minä teen sen mielelläni."
"Jos et Ohtoa tapaa, niin lähetä sitten jonkun luotettavan miehen
mukana hänelle Pilvikin terveiset."
* * * * *
Ennen muita palasi Helkky markkinoilta. Hän istahti lavitsan reunalle
ja kertoi äidilleen: "Hämeen miehet kyllä tapasin, mutta Ohtoa ei
heidän kanssaan ollut. Kun sitten tarkemmin tiedustelin, sain kuulla,
että hän oli lähtenyt heti, kun Pilvikki oli kadonnut, kaupparetkelle
kauas itään ja sille matkalle jäänyt. Jäämien kimppuun olivat varjaagit
odottamatta hyökänneet idässä, vain yksi mies oli pelastunut takaisin
kotiin."
"Voi, voi, Pilvikkirukka, miten hän tämän sanoman kestää", huokasi äiti.
"Eikö olisi parasta, äiti, ettet kertoisi sitä vielä Pilvikille, hän
näyttää niin kovin heikolta. Voithan kertoa sen sitten vasta, kun hänen
pikku poikansa on tullut vähän isommaksi."
"Niin kyllä. Parasta on olla kertomatta, Pilvikki on kovin heikko
vielä."
Tuskin oli Helkky lähtenyt aittaan nukkumaan pois markkinaväsymykset,
kun Pilvikki tuli Kultarantaan. Hetkinen siinä juteltiin yhtä ja
toista, kunnes Pilvikki sanoi: "Et arvaa, äiti, mitä sinulle nyt
kerron. -- -- -- En haluakaan lähteä Hämeeseen."
"No -- mitä nyt?"
"Niin, se tuli vasta tänään, kun katselin pikku poi'uttani. Oi, et
usko, kuinka se on soma, kun se nukkuu tuohikehdossaan, mi riippuu
katto-orressa. Niin, kun siinä katselin, tunsin äkkiä, etten voi luopua
pojastani, minun täytyy olla täällä siksi, kunnes hän tulee vähän
isommaksi. Tapasiko Helkky Ohtoa?"
"Ei."
"Lähettikö hän minun terveiseni?"
"Ei."
"No, kiitos hyville haltijoille! Kaikki on siis hyvin tällä kertaa.
Ennättäähän sitä sitten toistenkin tuumia, kun poikani saa vähän
isommaksi."
"Ennättää."
"Sitten, äiti, tiedätkö, minun olisi ollut niin kovin vaikeata erota
sinustakin. Olen vähän väsynyt ja tunnen vain, että kaikki on hyvin,
kun sinä olet lähellä."
"Minustakin tuntui vaikealta. Olen oikein iloinen, kun jäät. --
Lapsikulta, älä nyt itke! Olet liiaksi väsynyt. Tule tänne lepäämään!
Noin, nythän sinun on parempi, eikö olekin?"
"On, äiti. Sinun luonasi on hyvä, täällä unohtuu kaikki, suru ja
väsymys. -- Äiti rakas, anna minulle kätesi. Minä en ole kai koskaan
sanonut, kuinka paljon pidän sinusta!"
"Et, sitä et ole sanonut sitten, kun eilen viimeiseksi."
Ja äiti hymyili.
Metsänkävijä.
Helkky oli kotona, mutta tuo ainainen liikkumishalu ei häntä sentään
ollut aivan jättänyt. Se vain oli erotuksena, että hän nyt otti
jousensa ja lähti, eikä harppuaan, kuten ennen. Metsällä hän viipyi
aina jonkun päivän ja kun hän sieltä palasi, oli hänellä saalista
vallan määrättömästi. Ihmiset kertoivat, että tuo kaikki oli valkean
haltijan ansiota, Helkky kun ei koskaan lähtenyt uhrijuhliin, ei
liioin välittänyt kotihaltijoista, palvoi vain hiljaisuudessa
valkeata Kristusta. Hän osasi paljon ihmeellisiä taikalukuja, joilla
lepytti haltijoita, ja joilla sai kummia aikaan, niinkuin nyt tuon
metsäonnenkin. Ja edelleen tiesivät ihmiset, että vähin kaikki
Kultarannassa olivat sellaisia, etteivät välittäneet kotihaltijoista,
vaan palvoivat kaikessa hiljaisuudessa sitä valkeata, varsinkin oli
sellainen emäntä ja Hyvämieli. Sampsa kävi kyllä uhrijuhlissa ja taisi
hoidella kotihaltijoitakin, mutta mikään palvontamies ei hänkään ollut,
eihän hänellä ollut aikaa siihen sellaiseen.
Oli syksyinen pakkaspäivä. Puut olivat huurteessa, maa kuurassa, järvi
jäässä. Kultarannassa ja kaikkialla lähistöllä olivat miehet kovassa
touhussa: oltiin lähdössä ylämaihin pitkälle syysmetsästysretkelle.
Eväskontit, jouset, nuolet, keihäät ja muut olivat jo valmiina.
Viimeisenä iltana lepytti kukin eräretkellelähtijä haltijoita: vei
uhrin uhripirttiin tai aitan ylisille, missä tiesi haltijan asustavan,
kävi pyhässä lehdossa tai kalmistossa lahjoineen ja kotiin tultuaan
teki vielä kaikki metsätaiat. Mutta, aamulla oli vasta tärkein
suoritettava: kylpeminen.
Aamu oli aikainen, kun Kultarannan miehet veivät konttinsa ja aseensa
lähtöpolun viereen metsään. Sitten he kaikki menivät yöllä lämmitettyyn
kiuaskotaan. Siellä lyötiin lämmin löyly ja miehet matkivat koko
ajan löylyssä ollessaan niitten eläinten ääniä, joita toivoivat
retkellä saavansa. Helkky seisoi aamun sarastaessa pihalla eikä voinut
olla hymyilemättä kuullessaan kiuaskodasta jos jonkinlaista ääntä:
piiperrystä, raksutusta, puputusta, ulvontaa, mörinää. "Auttaneeko
tuokin", tuumi hän itsekseen. Mutta miehet kotasaunassa pukivat uudet,
puhtaat vaatteensa ensin nurinpäin ylleen, sitten vasta oikein.
Koivikkaat sidottiin lujasti jalkoihin ja nahkareuhka painettiin
syvälle päähän. Ja nyt tuli tuskallisin mutka matkassa: kunkin täytyi
takaperin kontata kodan perällä olevasta pienestä reiästä ulos, sillä
näes, eräonni menee, jos poistuu ovesta, josta on kotaan tullut. Sitten
kaikki riensivät juoksujalkaa konttien luo, vihellettiin koirille ja
kiireesti taipaleelle, jotta ei vain nainen ennättäisi tulla vastaan,
ei edes vilahdusta hänestä missään näkyisi, sillä silloin olisi
riistaonni auttamattomasti mennyttä. Kultarannan naiset pysyivätkin
visusti pirteissään lähtöaamuna.
Vähän myöhemmin oli Helkkykin matkavalmiina. Hänkin lähti pitkälle
eräretkelle, mutta hän tahtoi mennä aivan yksin toiselle ilmalle,
toisille saloille. "Hyvästi, äiti ja muut", sanoi hän. "Naisia tässä
viimeksi katselen, saapas nähdä kaikkoavatko otukset nyt polultani."
Äiti ja Hyvämieli jäivät kynnykselle katselemaan, kun poika painui
polkua metsään. Mutta muutamat orjanaiset kuiskailivat sill'aikaa
pirtin nurkassa: "Paremmat taiat sillä on Helkyllä itsellä, ei näitä
meidän taikoja tarvitse. Se valkea sille kyllä annit tuo. Mutta
varokoon vain, voi se metsän ukko sille vielä kostaakin, kun noin
julkeasti rikkoo sen käskyjä."
Ilma oli piiloutunut polun varrelle ja tuli nyt tahallaan Helkkyä
vastaan, jotta ei Helkyllä olisi niin paljon kantamista salolla, kuten
hän -- veitikka silmäkulmassa -- toimitti. Hän lähti Helkkyä saattamaan
vähäksi matkaa puhellen: "Onpa se aika hassuraksua, kun lähdet aivan
yksiksesi salolle. Jos nyt Eerik olisi täällä, kaiketi toki hänet
olisit ottanut mukaasi?"
"Niinkös luulet? Eerik on sinusta erinomainen, ei hänen kaltaistaan
ole, vai?"
"Eikös olekin! Reima poika! Lähti niin äkkiä! Milloin palannee!
Tiedätkö sinä?"
"Etkö sinä sitten tiedä! Luulin, että hän olisi sinulle kertonut
kahdenkesken."
"Kahdenkesken! Ole höpisemättä! Mitä minulla olisi Eerikin kanssa
kahdenkesken puhelemista!" Ja Ilma läimäytti Helkkyä selkään.
Helkky juoksi vähän matkan takaperin edelle ja sanoi kiusotellen: "No,
minusta hän olisi hyvin voinut kertoa esimerkiksi sen, milloin hän
aikoo tulla purppurapurjeuiskolla sinua Voijolaan noutamaan."
Ilma poikasi jalkaansa. "Vai Voijolaan! Tiedä sitten, etten lähde
ikinä Kultarannasta. Kuka nyt lähtisi äidin luota! Sen sinä kyllä
tiedät, senkin ilkimys!" Ja Ilma otti polun viereltä aimo raipan
lähtien sillä veljeään kurittamaan. Helkky juoksi edellä, mutta pian
Ilma hänet saavutti hosuen kovin vitsallaan. "Vieläkös istutat minut
purppurapurjeen alle ja lähetät Voijolaan?" tiukkasi hän.
"En, en! Älä nyt lyö, kerron sitten sinulle, milloin Eerik tulee!"