Sancho pelästyi suuresti kuullessaan kirjeen uhkaavan sisällön, ja
molemmat toisetkin läsnäolevat teeskentelivät säikähdystä; sitte sanoi
Sancho hovimestarille: "Kaikkein ensimmäiseksi työksi ja yhtään hetkeä
hukkaamatta on tuo lemmon tohtori pantava käsi- ja jalkarautoihin
taottuna maanalaiseen tyrmään, sillä jos ken väijyy henkeäni on
se hän, joka uhkaa minua pahimmalla surmalla kaikista, nimittäin
nälkäkuolemalla. Mutta ensin tuotakoon minulle palanen leipää ja
joku naula viinirypäleitä, sillä niitä ei kukaan voi myrkyttää. En
tahdo enää pysyä pystyssä vinkuvasta nälästä; ja kun tästä kohta on
lähdettävä taisteluun, on välttämätöntä vahvistaa itseään ruoalla,
sillä vatsa se on joka virkistää rohkeutta, eikä rohkeus vatsaa. Te,
sihteeri, vastatkaa heti hänen armolleen herttualle, että kaikki
toimitetaan hänen käskyjensä mukaan."
Kun Sancho oli päättänyt puheensa, ilmotettiin erään talonpojan
pyrkivän päästä armollisen herran puheille jossakin erittäin
tärkeässä asiassa. "Lempo soi, nuo ihmiset tärkeine asioineen ovat
ihan noiduttuja!" ärähti Sancho. "Kuinka he tosiaan voivat olla niin
typeriä, etteivät huomaa että tällaiset hetket päivässä ovat kerrassaan
sopimattomia heidän jaaritustensa kuulustelemiseen? Me maaherrat, ja
tuomarisihmiset emme kai heidän mielestään olekaan lihasta ja verestä
luotuja emmekä muka tarvitse rahtuakaan lepoa hallitustoimistamme!
Totta vie, jos maaherruuttani vielä jonkun aikaa jatkuu, mitä
suuresti epäilen, niin kiristänpä kun kiristänkin kaikkia noita
anomuksentekijöitä koville. Sanokaa sille heittiölle, että laputtaa
tiehensä; ja tuokoon hovimestari joutuun mulle ruokaa, sillä en tahdo
olla kuvernööri vain nälkään nääntyäkseni."
Tohtori Pedro Rezio, jota ei liiaksi oltu hätäilty tyrmään panna,
lupasi kuvernöörille vankan illallisen, vaikka se sotikin kaikkia
Hippokrateen sääntöjä vastaan; ja tämä lupaus sai Sanchon unohtamaan
entisen mielikarvautensa lääkäriä kohtaan. Illan tultua -- joka
Sanchon mielestä ei tahtonut konsanaan tulla -- katettiin pöytään
kylmää häränpaistia punasipulin kera ja pari keitettyä vasikanjalkaa,
jotka suuruudesta päättäen olivat kuuluneet sangen vanhalle vasikalle.
Kelpo kuvernööri katseli ruokia ihastunein silmäyksin ja kävi niihin
reippaasti käsiksi; mutta kesken syöntiään hän virkkoi tohtori Pedrolle:
"Kuulkaahan, herra tohtori, elkää huoliko vast'edes antaa mitään
makeuksia tai herkkuruokia syödäkseni, sillä ne panevat vatsani
epäkuntoon; se on tottunut vuohen- ja naudanlihaan, silavaan,
kuivattuun suolalihaan, nauriisiin ja sipuliin; jos sille joskus
tarjotaan herrasväen ruokia, niin käy se kovalle ja oksentaa ne ulos.
-- Mutta kun tästä pian lähdemme valtamatkalle maakuntaan, niin
ilmotettakoon siitä minulle ajoissa, sillä aijon tykkänään puhdistaa
tämän saaren roistoista ja joutilaista; sillä tietäkää, että sellaiset
vetelykset ovat yhteiskunnassa kuin kuhnurit mehiläiskeossa, jotka
syövät työmehiläisten kokooman hunajan. Aijon suosia talonpoikia,
suojella aatelismiesten etuoikeuksia, palkita hyvettä ja ennen kaikkia
pitää uskontoa ja hengellisen säädyn arvoa kunniassa. Miltä tällainen
ohjelma teistä tuntuu, hyvät ystävät? Olenko puhunut mitään tuhmuuksia
vai oliko kaikki kuin ollakin pitää? Ettenkö vain suotta vaivannut
aivojani?" -- "Armollinen herra kuvernööri", sanoi hovimestari, "se
mitä puhuitte oli kerrassaan järkevästi ja oikein ajateltu; ja minua
ihmetyttää, että koulunkäymätön mies -- kuten teidän armonne luulen
olevan -- osaa sanoa niin monia ja tärkeitä totuuksia niin ytimekkäässä
ja viisaassa muodossa. Se käy yli kaiken sen mitä ne, jotka teidät
tänne lähettivät, ja me, jotka tänne mukananne tulimme, voimme lainkaan
odottaa teidän hengenlahjoiltanne. Mutta joka päivähän maailmassa
saadaan nähdä jotain uutta; pilasta tulee totuus, ja pilantekijät
huomaavat itse tulleensa pilan esineiksi."
Syötyään lääkärin luvalla vatsansa täyteen Sancho lähti hovimestarin
ja kirjurin seuraamana valtamatkalleen, virkasauvansa kädessään ja
niin uljaan näköisenä kuin mahtavalta maaherralta sopi odottaakin.
Joitakuita katuja tarkasteltuaan he kuulivat etäältä miekankalsketta;
he kiiruhtivat sinnepäin ja näkivät kaksi miestä keskenään
kamppailevan, jotka oikeudenpalvelijat nähdessään heti taukosivat; ja
toinen huusi: "Tänne, Jumalan ja kuninkaan nimessä! Onko se laitaa,
että avoimella kadulla miekka kädessä hyökätään ihmisten kimppuun?" --
"Rauhoittukaa, hyvä mies", sanoi Sancho, "ja sanokaa minulle riitanne
aihe, sillä minä olen maaherra itse."
Toinen taistelijoista alotti silloin: "Herra kuvernööri, kerron
sen teille muutamalla sanalla. Teidän armonne tietäköön, että tämä
kunnon veikko oli juuri sisällä pelihuoneessa tässä vastapäätä ja
voitti enemmän kuin tuhannen realia ties millä keinoin; ja minä, joka
olin läsnä, ratkaisin useamman kuin yhden epäilyttävän tapauksen
hänen edukseen, vaikka omatuntoni sanoi toista. Hän meni tiehensä
voittoineen, ja kun odotin hänen antavan siitä minulle osan palkinnoksi
-- kuten tapa on antaa arvossapidetyille henkilöille, jotka alinomaa
ovat läsnä sekä oikeassa että väärässä pelissä, ratkaistakseen
riitaisia kohtauksia ja estääkseen siten verenvuodatusta -- ei hän
antanut minulle mitään, vaan sulloi rahat taskuunsa ja meni ulos.
Harmissani juoksin hänen jälkeensä ja pyysin kohteliaasti ainakin
kahdeksaa realia, sillä hän tietää, että olen arvossapidetty henkilö
enkä ole missään virassa tai ammatissa, koskei vanhempani ole minua
mihinkään sellaiseen opettaneet eivätkä myöskään jättäneet mulle mitään
perinnöksi. Mutta tuo konna, tuo väärinpeluri ja suurvaras ei tahtonut
antaa mulle enempää kuin neljä realia, josta teidän armonne huomaa,
ettei hänellä ole pisaraakaan hävyn- ja kunniantuntoa itsessään; mutta
kautta kunniani, jollei teidän armonne olisi saapunut, olisinpa häneltä
nipistänyt voiton taskustaan ja opettanut hänelle, miten arvon- ja
kunnianmiehiä on kohdeltava." -- "Mitäs teillä tähän on sanottavaa?"
kysyi Sancho toiselta. Tämä myönsi vastustajansa kyllä kertoneen
ylipäänsä oikein, mutta että hän sen vuoksi ei ollut tahtonut antaa
tälle neljää realia enempää, koska oli usein ennenkin antanut hänelle
saman määrän ja koska sellaisten miesten aina on kohteliaasti ja
iloisella mielellä otettava vastaan mitä heille annetaan, eikä suinkaan
rakennettava riitaa voittajan kanssa, jolleivät varmuudella tiedä
tämän pelanneen väärin ja voiton siis olevan myöskin väärän; paras
todistus siitä, että hän oli rehellinen mies eikä mikään petturi oli
juuri se seikka, ettei hän ollut mitään antanut, sillä väärinpelaajat
ovat aina velvolliset maksamaan veroa niille, jotka huomaavat heidän
väärän pelinsä. -- "Niin on todella asianlaita", sanoi hovimestari,
"ja nyt on teidän armonne päätettävä, miten näiden miesten suhteen
on meneteltävä." -- "Meneteltävä on näin", julisti Sancho tuomionsa:
"siitä mitä olette voittanut oikein tahi väärin tai keinolla millä
hyvänsä, on teidän paikalla hellitettävä kantajalle sata realia ja sen
lisäksi vaivaisille kolmekymmentä; ja te, jolla ei ole mitään virkaa
tai ammattia tällä saarella, vaan joikailette joutilaana ympäriinsä,
pistäkää paikalla taskuunne nuo sata realia ja pötkikää huomispäivänä
tiehenne saarelta, mistä olette karkotettu kymmeneksi vuodeksi, uhalla
että jos ennen palaatte, saatte pitkittää puuttuvat vuodet tulevaisessa
maailmassa, sillä totisesti ripustan teidät silloin hirteen killumaan,
tai jollen juuri itse, niin on ainakin pyöveli tekevä sen minun
käskystäni. Ja suu poikki nyt jok'ainoalta, muuten saatte nahkaanne."
Saaliinjako toimitettiin heti, mutta kuvernööri viipyi vielä hetkisen
paikalla ja sanoi: "Joko en mahda mitään tai hävitän sitte kaikki nuo
kirotut peliluolat, sillä ne ovat minusta perin turmiollisia."
Mutta vähitellen alkoi herttuan väki kyllästyä Sanchon hallitukseen
ja miettiä keinoja syöstäkseen hänet vallasta. Kelpo kuvernöörillämme
ei ollut näistä salahankkeista vähintäkään aavistusta, vaikka hän
tosin itsekin halasi pois tuon kovin niukan ruokajärjestyksen
takia. Siitä huolimatta hän urheasti hoiti virkansa tehtäviä,
antaen joukon mainioita säädöksiä hyvästä hallinnosta luulotellulla
saarellaan. Niinpä hän sääsi, ettei siellä saanut olla elatusvarojen
tukuttainmyyjiä ja -ostajia, ja että sinne sai tuottaa viiniä
mistä hyvänsä, kuitenkin sillä ehdolla että tuontipaikan nimi
ilmotettiin, jotta viinin hinta voitaisiin määrätä sen hyvyyden
ja arvon mukaan; ja ken vettä viiniin sekottaisi tai sen nimen
toiseksi muuttaisi, rangaistaisiin kuolemalla. Hän alensi hinnan
kaikenlaisista jalkineista, koska ne hänen mielestään olivat liian
korkeat; määräsi täsmälliset palvelijain palkat, jotka siihen asti
olivat olleet kokonaan riippuvaiset isäntäväen mielivallasta. Vielä
hän sääsi mitä ankarimmat rangaistukset niille, jotka päivin tai öin
lauloivat kevytmielisiä ja siveettömiä lauluja; samaten kiellettiin
sokeita laulamasta ihmetöistä, jollei heillä ollut mukanaan
laillista todistusta ihmetyön todellisuudesta; sillä Sancho arveli
useimpien sokeitten ylistämäin ihmetöitten olevan keksittyjä ja vain
vahingoittavan todellisia ihmeitä. Lopuksi hän asetti tarkastajan
köyhien tilaa valvomaan, ei näitä vainoomaan, vaan tutkimaan heidän
todellista tilaansa; sillä teeskennellyn vaivaisuuden ja valheellisten
kyynelten varjolla liikkuu monesti terveitä mutta perheellisiä ihmisiä
kerjäämässä. Sanalla sanoen hän sääsi niin oivallisia lakeja, että
niitä saarella vielä tänäpäivänäkin noudatetaan ja kutsutaan _suuren
kuvernöörin Sancho Pansan laeiksi_.