»Enpä sanokaan sitä», virkkoi Pistävän-Piikikäs. »Sinähän voisit kaivaa
minut irti kuorestani, jos sinua huvittaisi.»
»Ahaa!» sanoi Pilkukas Jaguaari. »Nyt tiedän, että sinä olet
Kilpikonna. Luulit, etten tahtoisi! Mutta minäpä tahdon.»
Pilkullinen Jaguaari iski pehmeällä käpälällään juuri samassa kuin
Pistävän-Piikikäs kiertyi entistä tiukemmalle kerälle, ja tietysti
Jaguaarin pehmeä käpälä oli heti piikkejä täynnä. Vielä pahempi juttu
oli, että se iski Pistävän-Piikikkään kauas, kauas puiden ja pensaiden
väliin, mistä oli liian pimeä sitä löytää. Sitten Pilkukas pisti
pehmeän käpälänsä suuhunsa, ja tietysti piikit pistivät vielä enemmän.
Heti kyetessään taas puhumaan se sanoi:
»Nyt tiedän, ettei se lainkaan ollut mikään Kilpikonna. Mutta» — ja
sitten se raapi päätään piikittömällä käpälällään — »mistä minä tiedän,
että tämä toinen on Kilpikonna?»
»Mutta minä olen Kilpikonna», virkkoi Vitkallisen-Vankka. »Äitisi oli
aivan oikeassa. Hän sanoi, että sinun oli kaivettava minut kuorestani
käpälälläsi. Aloitahan.»
»Minuutti sitten sinä et sanonut, että hän sanoi niin», valitti
Pilkukas Jaguaari imien piikkejä pehmeästä käpälästään. »Sinä sanoit,
että hän sanoi jotakin aivan muuta.»
»No niin, otaksutaan, että sinä sanot, että minä sanoin, että hän sanoi
jotakin aivan muuta, niin ei se minun mielestäni tee mitään muutosta;
jos hän näet sanoi mitä sinä sanoit minun sanoneen hänen sanoneen, niin
se on juuri samaa kuin jos minä sanoin mitä hän sanoi sanoneensa. Jos
toiselta puolen luulet hänen sanoneen, että sinun oli oikaistava minut
kaivolla, sen sijaan että käpälöisit minut viereen kuorella, niin en
voi auttaa sitä, vai mitä?»
»Mutta sinä sanoit, että tahdoit minun käpäläni kaivavan sinut
kuorestasi», virkkoi Pilkukas Jaguaari.
»Jos muistelet tarkasti, niin huomaat, etten minä ole puhunut mitään
sellaista. Sanoin, että sinun äitisi sanoi, että sinun oli kaivettava
minut kuorestani», sanoi Vitkallisen-Vankka.
»Mitä tapahtuu, jos teen niin?» kysyi Jaguaari nuuhkien nenäänsä
äärettömän varovaisena.
»En tiedä, sillä minua ei ole milloinkaan aikaisemmin kaivettu
kuorestani; mutta kaikessa luottamuksessa voin kertoa, että jos haluat
nähdä minun uivan tieheni, niin sinun tarvitsee vain vierittää minut
veteen.»
»En usko», sanoi Pilkullinen Jaguaari. »Sinä olet sekoittanut kaikki
asiat, jotka äitini käski minun tehdä niille asioille, joista sinä
kysyit, olinko minä varma, ettei hän ollut sanonut, kunnes en tiedä,
seisonko päälläni vai pilkullisella härmälläni; ja kun sinä nyt
juttelet jotakin, jota minä voin ymmärtää, niin siitä tulee entistä
pahempi sotku. Äitini käski minun vierittää toisen teistä veteen, ja
kun sinä näytät nyt niin haluavan kastumista, niin minä luulen, että
sinä et tahdo kastua. Siispä hyppää sameaan Amazoniin ja äkkiä!»
»Varoitan sinua! Äitisi ei tule hyvilleen. Älä sano hänelle etten minä
sanonut sinulle», varoitti Vitkallisen-Vankka.
»Jos sanot vielä sanankaan siitä, mitä äitini sanoi..» vastasi
Jaguaari, mutta hän ei ollut vielä lopettanut ajatustaan, kun
Vitkallisen-Vankka levollisesti sukelsi sameaan Amazoniin, ui veden
alla pitkän matkan ja nousi toiselle rannalle, jossa Pistävän-Piikikäs
oli sitä odottamassa.
»Hädin tuskin pääsit pakoon», sanoi Pistävän-Piikikäs. »En pidä
Pilkukkaasta Jaguaarista. Mikä sinä sanoit olevasi?»
»Sanoin hänelle rehellisesti, että olin rehellinen Kilpikonna, mutta
hän ei uskonut sitä, vaan pakotti minut hyppäämään jokeen nähdäkseen,
että minä olin se, joka minä olin, ja hän ällistyi kovasti. Nyt hän on
mennyt mammansa luo. Kuunnellaanpa!»
He kuulivat Pilkukkaan Jaguaarin kuljeskelevan kiljuen puiden ja
pensaiden välissä omalla puolellaan Amazonia, kunnes äiti saapui.
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä äärettömän monta kertaa,
viehättävästi viskellen häntäänsä. »Mitä sinä olet nyt tehnyt, jota ei
olisi pitänyt tehdä?»
»Minä kaivoin jotakin, joka sanoi tahtovansa, että minun käpäläni
kaivaisi hänet ulos kuorestaan, ja nyt minun käpäläni on täynnä
piikkejä», sanoi Pilkukas Jaguaari.
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä äärettömän monta kertaa,
viehättävästi viskellen häntäänsä. »Käpäläsi piikeistä näen, että sen
on täytynyt olla Siili. Sinun olisi pitänyt vierittää hänet veteen.»
»Minä tein niin sille toiselle olennolle; ja hän sanoi olevansa
Kilpikonna, ja minä en uskonut häntä, ja se olikin aivan totta, ja hän
on sukeltanut sameaan Amazoniin, eikä hän tahtonut tulla takaisin, ja
minulla ei ole mitään syömistä, ja minusta meidän olisi parasta muuttaa
kortteeria. Nämä täällä samean Amazonin rannalla ovat liian viekkaita
minulle raukalle!»
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä kerran toisensa jälkeen,
viehättävästi viskellen häntäänsä. »Kuuntele nyt sanojani ja pidä
mielessäsi. Siili kiertyy kerälle, ja sen piikit pistävät joka
suunnalle. Siitä tunnet Siilin.»
»En pidä tästä vanhasta rouvasta tippaakaan», sanoi Pistävän-Piikikäs
suojapaikassaan suuren lehden alla. »Mitähän muuta hän mahtaa tietää?»
»Kilpikonna ei voi kiertyä kerälle», jatkoi Emä Jaguaari viehättävästi
viskellen häntäänsä. »Hän vain vetää päänsä ja jalkansa kuoren suojaan.
Siitä tunnet Kilpikonnan.»
»En pidä tästä vanhasta rouvasta lainkaan — en lainkaan», sanoi
Vitkallisen-Vankka Kilpikonna. »Pilkukas Jaguaarikaan ei voi unohtaa
näitä ohjeita. Ikävä juttu, ettet osaa uida, Pistävän-Piikikäs.»
»Älä muuta puhu», sanoi Pistävän-Piikikäs. »Ajattelin juuri, miten
parempi olisi, jos sinä osaisit kiertyä kerälle. Nyt ollaan totisesti
pahassa pulassa! Kuuntelehan vain Pilkukasta Jaguaaria.»
Pilkukas Jaguaari istui samean Amazonin äyräällä imien piikkejä
käpälästään ja toistellen itsekseen:
»Kierry ei, mutta ui — Vitkan-Vankka, hän se on! Kiertyy kyllä, muttei
ui — Pistin-Piikki, hän se on!»
»Hän ei tuota unohda, ennen kuin sunnuntaita on koko kuukausi
peräkkäin», sanoi Pistävän-Piikikäs. »Pidä koholla leukaani,
Vitkallisen-Vankka. Koetan opetella uimaan. Siitä voi olla hyötyä.»
»Suurenmoista!» sanoi Vitkallisen-Vankka; ja hän piteli koholla
Pistävän-Piikikkään leukaa kun Pistävän-Piikikäs potkaisihe sameaan
Amazoniin.
»Sinusta tulee vielä mainio uimari», virkkoi Vitkallisen-Vankka. »Jos
sinä nyt vähän purat minun selkälevyjäni, niin koettelen puolestani,
mahtaisiko kiertyminen onnistua. Siitä voi olla hyötyä.»
Pistävän-Piikikäs auttoi purkamaan Kilpikonnan selkälevyjä, niin että
vääntelemällä ja taivuttelemalla itseään Vitkallisen-Vankan tosiaankin
onnistui hiukkasen kiertyä.
»Suurenmoista!» sanoi Pistävän-Piikikäs. »Mutta minä en ponnistelisi
enempää vähään aikaan. Sinä olet aivan musta kasvoiltasi. Ole
ystävällinen ja vie minut vielä kerran veteen, niin harjoittelen tuota
sivuvetoa, jota sinä sanot niin helpoksi.»
Ja Pistävän-Piikikäs harjoitteli, ja Vitkallisen-Vankka ui hänen
sivullaan.
»Suurenmoista!» sanoi Vitkallisen-Vankka. »Vähäinen harjoittelu tekee
sinusta oikean valaan. Jos nyt vaivaudut purkamaan taka- ja etulevyjäni
pari reikää lisää, niin koetan harjoitella tuota hurmaavaa taivutusta,
jota sinä sanot niin helpoksi. Eiköhän Pilkukas-Jaguaari mahda
hämmästyä!»
»Suurenmoista!» sanoi Pistävän-Piikikäs aivan märkänä samean
Amazonin vedestä. »Vakuutan, että voisin luulla sinua aivan omaksi
sukulaisekseni. Kai sanoit kaksi reikää? Vähän ilmehikkyyttä lisää,
pyydän, äläkä pärski niin kovaa, tai pilkukas Jaguaari kuulee meidät.
Kun olet lopettanut, niin minä koetan tuota pitkää sukellusta, jota
sinä sanot niin helpoksi. Eiköhän Pilkukas Jaguaari mahda hämmästyä!»
Ja sitten Pistävän-Piikikäs sukelsi, ja Vitkallisen-Vankka sukelsi
hänen sivullaan.
»Suurenmoista!» sanoi Vitkallisen-Vankka. »Hiukan enemmän huolta
hengityksen pidättämiseen, ja sinä voit ruveta majailemaan samean
Amazonin pohjassa. Nyt koetan harjoitella tuota takajalkojen
kiertämistä korvien taakse, jota sinä sanot varsin hauskaksi. Eiköhän
Pilkukas Jaguaari mahda hämmästyä!»
»Suurenmoista!» sanoi Pistävän-Piikikäs. »Mutta se rasittaa vähän
liikaa sinun selkälevyjäsi. Ne ovat nyt kaikki toistensa päällä, sen
sijaan että liittyisivät toisiinsa kyljittäin.»
»Oh, se on harjoituksen tulos», sanoi Vitkallisen-Vankka. »Olen
huomannut, että sinun piikkisi näyttävät sulavan yhteen, ja sinä
rupeat muistuttamaan kuusenkäpyä, sen sijaan että ennen olet näyttänyt
okaiselta kuin kastanjanhedelmä.»
»Rupeanko?» kysyi Pistävän-Piikikäs. »Se johtuu veden liottavasta
vaikutuksesta. Oi, miten Pilkukas Jaguaari mahtaakaan hämmästyä!»
He jatkoivat harjoituksiaan, kumpikin auttaen toistaan aina aamun
tuloon; ja auringon noustua taivaanlaelle he lepäsivät ja kuivailivat
itseään. Ja sitten he sanoivat, että he kumpikin olivat aivan erilaisia
kuin ennen.
»Pistävän-Piikikäs», sanoi Kilpikonna aamiaisen jälkeen, »minä en ole
sama kuin eilen, mutta luulen, että vielä voin huvittaa Pilkukasta
Jaguaaria.»
»Sitä samaa minä juuri ajattelin», vastasi Pistävän-Piikikäs. »Minusta
levyt ovat suunnattoman paljon hienommat kuin piikit — puhumattakaan
uimataidosta. Oi, kuinka mahtaakaan Pilkukas Jaguaari hämmästyä!
Mennään häntä etsimään.»
Ennen pitkää he löysivät Pilkukkaan Jaguaarin, joka yhä hoiteli eilen
illalla vahingoittunutta käpäläänsä. Hän ällistyi niin, että pyllähti
kolme kertaa peräkkäin yli oman pilkukkaan häntänsä.
»Hyvää huomenta!» sanoi Pistävän-Piikikäs. »Miten sinun suloinen ja
viehättävä äitisi jaksaa tänä aamuna?»
»Hän jaksaa hyvin, kiitoksia vain», vastasi Pilkukas Jaguaari, »mutta
sinun on suotava anteeksi, ellen nyt juuri tällä hetkellä voi muistaa
nimeäsi.»
»Se ei ole kohteliasta sinun puoleltasi», sanoi Pistävän-Piikikäs,
»varsinkin, kun eilen tähän aikaan koetit käpälälläsi kaivaa minut
kuorestani.»
»Mutta sinulla ei ollut kuorta. Ei muita kuin piikkejä», vastasi
Pilkukas Jaguaari. »Kai minä tiedän. Katso vain käpälääni!»
»Minun sinä käskit hypätä sameaan Amazoniin hukkumaan», virkkoi
Vitkallisen-Vankka. »Miksi olet niin epäkohtelias ja huonomuistinen
tänään?»
»Etkö muista mitä äitisi opetti?» sanoi Pistävän-Piikikäs:
»Kierry ei, mutta ui —
Pistin-Piikki, hän se on!
Kiertyy kyllä, muttei ui —
Vitkan-Vankka, hän se on!»
Sitten he molemmat kiertyivät kerälle ja vierivät Pilkukkaan Jaguaarin
ympäri, kunnes hänen silmänsä pyörivät kuin kärrinpyörät hänen päässään.
Sitten se meni etsimään äitiään.
»Äiti», se sanoi, »tuolla metsässä on tänään kaksi uutta eläintä, ja
toinen, josta sinä sanoit, ettei se osaa uida, ui, ja toinen, josta
sinä sanoit, ettei se osaa kiertyä, kiertyy. Ja ne ovat nähtävästi
tasanneet keskenään piikkinsä, sillä molemmilla on kuori yli koko
ruumiin, sen sijaan, että toinen on ollut sileä ja toinen piikikäs;
ja sitäpaitsi ne kiertävät alituista ympyrää, ja se tuntuu oikein
ilkeältä.»
»Poikani, poikani!» sanoi Emä Jaguaari kerran toisensa perästä,
viehättävästi viskellen häntäänsä. »Siili on Siili eikä voi olla muu
kuin Siili, ja Kilpikonna on Kilpikonna eikä voi muuksi milloinkaan
muuttua.»
»Mutta se ei ole Siili, eikä se ole Kilpikonna. Se on vähän
kumpaistakin, mutta minä en tiedä sen oikeata nimeä.»
»Lorua!» sanoi Emä Jaguaari. »Kaikilla on oma nimensä. Minä nimitän
sitä 'Vyötiäiseksi', kunnes keksin oikean nimen. Ja minä jätän sen
rauhaan.»
Pilkukas Jaguaari seurasi äitinsä esimerkkiä, varsinkin siinä
suhteessa, että jätti ne rauhaan; mutta kummallisin juttu, oi Rakkaani,
on se, että siitä päivin ei kukaan ole samean Amazon-joen rannalla
nimittänyt Pistävän-Piikikästä ja Vitkallisen-Vankkaa miksikään
muuksi kuin Vyötiäiseksi. Siilejä ja Kilpikonnia on tietenkin muilla
paikoilla (muutamia on minun puutarhassani), mutta tuota oikeata vanhaa
ja älykästä lajia, jonka kilvet ovat limittäin toistensa päällä kuin
kuusenkävyn suomut ja joka jo ylen kaukaisina aikoina eleli samean
Amazon-joen rannoilla, on aina nimitetty Vyötiäiseksi, koska se oli
niin kekseliästä.
Siis sitäkin myöten kaikki on oikealla tolalla, Rakkaani. Eikö niin?