Kenguru ei aina ole ollut sellainen kuin nykyään, vaan Erikoinen
Eläin, jolla oli neljä lyhyttä jalkaa. Se oli harmaa ja villainen,
ja sen ylimielisyys oli rajaton: se tanssi eräällä Keski-Austraalian
kalliopengermällä ja meni pikku jumala Nqan luo.
Se meni Nqan luo kello kuudelta ennen aamiaista ja sanoi:
»Tee minusta erilainen kuin kaikista muista eläimistä tähän iltaan
kello viiteen mennessä.»
Pystyyn ponnahti Nqa istuimeltaan hiekkatasangolta ja huusi:
»Mene tiehesi!»
Kenguru oli harmaa ja villainen, ja sen ylimielisyys oli rajaton: se
tanssi eräällä Keski-Austraalian kalliopengermällä ja meni keskimmäisen
jumalan Nquingin luo.
Se meni Nquingin luo kello kahdeksalta ennen aamiaista ja sanoi:
»Tee minut erilaiseksi kaikkia muita eläimiä; tee minut myöskin
erikoisen kansanomaiseksi tähän iltaan kello viiteen mennessä.»
Pystyyn ponnahti Nquing kaniinikuopastaan kaktuksien keskeltä ja huusi:
»Mene tiehesi!»
Kenguru oli harmaa ja villainen, ja sen ylimielisyys oli rajaton: se
tanssi eräällä Keski-Austraalian hiekkapengermällä ja meni suuren
jumalan Nqongin luo.
Se meni Nqongin luo kello kymmeneltä ennen aamiaista ja sanoi:
»Tee minusta kaikkia muita eläimiä erilaisempi; tee minut
kansanomaiseksi ja ihmeelliseksi juoksijaksi tähän iltaan kello viiteen
mennessä.»
Pystyyn ponnahti Nqong kylvystään suola-altaasta ja huusi:
»Olkoon menneeksi!»
Nqong kutsui Dingon — Keltaisen Dingo-Koiran — aina nälkäisen,
auringossa tomunkarvaisen, ja osoitti sille Kengurua. Nqong sanoi:
»Nousehan, Dingo! Näetkö tuon herrasmiehen, joka tanssii kuin tulisilla
hiilillä? Hän tahtoo tulla kansanomaiseksi ja eteväksi juoksijaksi.
Dingo, tee hänet sellaiseksi!»
Pystyyn ponnahti Dingo — Keltainen Dingo-Koira — ja sanoi:
»Mikä, tämäkö kissakaniini?»
Juoksuun läksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — aina nälkäinen,
irvistäen kuin hiilisanko — juoksuun jälkeen Kengurun.
Juoksuun läksi ylpeä Kenguru neljällä pienellä jalallaan — aivan
kaniinin näköisenä.
Tähän, oi oma Rakkaani, loppuu kertomuksen ensimmäinen osa!
Se juoksi läpi aavikon; se juoksi välitse vuorien; se juoksi läpi
suola-allasten; se juoksi läpi kaislikkojen; se juoksi läpi sinisen
liejun; se juoksi läpi kaktuksien; se juoksi, kunnes etujalkoja kolotti.
Sen oli pakko.
Yhä juoksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — aina nälkäinen, nauraen kuin
rotanloukku, joutumatta lähemmäksi, joutumatta kauemmaksi — juoksi
jäljestä Kengurun.
Sen oli pakko!
Yhä juoksi Kenguru — Vanha Kenguru-Ukkeli. Se juoksi läpi rautapuiden;
se juoksi läpi sinivalvattien; se juoksi läpi pitkän ruohon; se juoksi
läpi lyhyen ruohon; se juoksi kautta Kravun ja Kauriin kääntöpiirien;
se juoksi, kunnes sen takajalkoja kolotti.
Sen oli pakko!
Yhä juoksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira— nälkäisempänä entistään,
irvistäen kuin länkipari, joutumatta lähemmäksi, joutumatta kauemmaksi;
ja ne tulivat Wollgong-joelle.
No, siellä ei ollut siltaa, ei siellä ollut lauttaa, eikä Kenguru
tiennyt, miten päästä yli; silloin se nousi takajaloilleen ja hyppäsi.
Sen oli pakko!
Se hyppäsi läpi maiden; se hyppäsi läpi mantereiden; se hyppäsi läpi
Keski-Austraalian aavikoiden. Se hyppäsi kuin Kenguru.
Aluksi se hyppäsi yhden metrin; sitten se hyppäsi kolme metriä;
sitten se hyppäsi viisi metriä; sen jalat kasvoivat sitkeiksi; sen
jalat kasvoivat pitkiksi. Sillä ei ollut aikaa virvoitukseen eikä
vilvoitukseen, ja se kaipasi niitä kovasti.
Yhä juoksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — hyvin villinä, hyvin
nälkäisenä, ihmetellen mistä kummasta Vanha Kenguru-Ukkeli oli keksinyt
hyppynsä.
Se näet hyppeli kuin sirkka, kuin herne kattilassa tai kuin uusi
kumipallo lastenkamarin lattialla.
Sen oli pakko!
Etujalat se nosti maasta ja hyppäsi takajaloillaan; tasapainoa se piti
hännällään; ja se hyppi yli Darlingin vuoriketjun.
Sen oli pakko!
Yhä juoksi Dingo — uupunut Dingo-Koira nälkäisempänä entistään,
äärettömän villinä ja ihmetellen, milloin Vanha Kenguru-ukkeli
seisahtaisi.
Silloin Nqong nousi kylvystään suola-altaasta ja sanoi:
»Kello on viisi.»
Maahan istui Dingo — Vaivainen Dingo-Koira — aina nälkäinen, auringossa
tomunkarvainen; riiputti kieltään ja läähätti.
Maahan istui Kenguru — Vanha Kenguru-Ukkeli — pisti hännän alleen kuin
lypsyjakkaran ja sanoi:
»Herran kiitos, että se loppui!»
Silloin sanoi Nqong, joka aina on hieno mies:
»Etkö ole kiitollinen Keltaiselle Dingo-Koiralle? Miksi et kiitä häntä
kaikesta mitä se on hyväksesi tehnyt?»
Silloin sanoi Kenguru — Uupunut Kenguru-Ukkeli:
»Hän on ajanut minut lapsuuteni kodista; hän on ajanut minut
säännöllisistä ruoka-ajoistani; hän on ajanut minut muodostani, jota
en enää milloinkaan saa takaisin; ja hän on laskenut törkeätä leikkiä
jalkojeni kustannuksella.»
Silloin sanoi Nqong:
»Ehkä olen erehtynyt, mutta etkö pyytänyt minua tekemään sinut kaikkia
muita eläimiä erilaisemmaksi, jotta tulisit hyvin kansanomaiseksi? Ja
nyt kello on viisi.»
»Niin», sanoi Kenguru. »Toivon, etten olisi pyytänyt. Luulin sinun
tekevän muutoksen manaamalla ja loihtimalla, mutta tämä on käytöllistä
pilaa.»
»Pilaa!» huudahti Nqong kylvystään sinisestä liejusta. »Sanopa vielä
sillä tavoin, niin vihellän Dingon juoksemaan takajalkasikin poikki.»
»Älä», sanoi Kenguru. »Pyydän anteeksi. Jalat ovat jalkoja, eikä sinun
tarvitse muuttaa niitä, niin kauan kuin minä voin estää. Tarkoitin
vain selittää Sinun Ylhäisyydellesi, etten ole sitten aamun saanut
suupalaakaan ja olen aivan tyhjä.»
»Niin», sanoi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — »minäkin olen samassa
tilanteessa. Minä tein hänet erilaiseksi kaikkia muita eläimiä, mutta
mitä siitä minulle tippuu?»
Silloin sanoi Nqong kylvystään suola-altaasta:
»Tulkaa kysymään huomisaamuna, sillä nyt menen peseytymään.»
Niinpä ne jäivät Keski-Austraaliaan, Vanha Kenguru-Ukkeli ja Keltainen
Dingo-Koira, ja kumpikin sanoi:
»Se on sinun vikasi.»