Olipa kerran eräällä asumattomalla saarella Punaisen meren rannikolla
muuan Parsilainen, jonka lakista auringonsäteet heijastuivat enemmän
kuin itämaalaisen kirjavina. Eikä tällä Punaisen meren Parsilaisella
ollut muuta kuin lakki, veitsi ja leivinuuni, sellainen kapine, jota
sinun ei milloinkaan pidä mennä sormellasi koskettelemaan. Ja eräänä
päivänä hän otti hienoja vehnäjauhoja ja vettä ja rusinoita ja luumuja
ja sokeria ja muita aineita ja leipoi itselleen kaakun, joka oli
läpimitaltaan kaksi jalkaa ja kolme jalkaa paksu. Se oli kerrassaan
Oivallista Ravintoa (juuri se on Taika), ja hän pisti sen uuniin,
sillä hänen oli lupa paistaa siinä uunissa, ja hän paistoi, paistoi
sitä, kunnes se oli aivan ruskea ja lemusi äärettömän hempeältä. Mutta
juuri kun hänen piti ruveta sitä syömään, tuli rannikolle saaren
Kokonaan Asumattomasta Sisämaasta muuan Sarvikuono, jolla oli sarvi
nenällään, kaksi porsaansilmää ja hyvin vähän käytöstapoja. Niinä
aikoina Sarvikuonon nahka oli tiiviisti sen ympärillä; kurttuja ei
ollut missään. Se näytti aivan Nooakin arkin Sarvikuonolta, mutta oli
tietenkin paljon isompi. No niin, sillä ei ollut käytöstapoja silloin,
eikä sillä ole nykyäänkään, eikä niitä milloinkaan opikaan. Se sanoi:
»Mitä-äh!» ja Parsilainen jätti kaakkunsa ja kiipesi palmupuun latvaan,
eikä hänellä ollut muuta yllään kuin hattunsa, josta auringonsäteet
heijastuivat enemmän kuin itämaalaisen kirjavina. Ja Sarvikuono kaatoi
uunin kuonosarvellaan ja kaakku vieri hiekkaan; Sarvikuono seivästi sen
sarveensa ja söi sen ja meni häntäänsä heilutellen takaisin autioon ja
Aivan Asumattomaan Sisämaahan, joka rajoittuu Mazanderanin ja Sokotran
saariin ja päiväntasaajan seutujen kallioniemiin. Silloin Parsilainen
kipusi alas puusta, asetti uunin jaloilleen ja lausui seuraavan
säkeistön, jonka, ellet ole sitä ennen kuullut, tahdon sinulle toistaa:
Ken kaakun multa varastaa,
Se rangaistuksen kovan saa,
Ett tärähtelee koko maa.
Ja siinä oli paljon enemmän tarkoitusta, kuin saatat ajatellakaan.
Sillä viittä viikkoa myöhemmin kulki pitkin Punaista merta lämpöaalto,
ja jokainen riisui vaatteensa. Parsilainen otti lakin päästään;
mutta Sarvikuono otti yltään nahkansa ja kantoi sitä olkapäällään
tullessaan rannikolle kylpemään. Siihen aikaan sen nahka oli napitettu
kolmella napilla vatsan alta ja näytti sadetakilta. Sarvikuono ei
virkkanut sanaakaan Parsilaisen kaakusta, sillä se oli syönyt sen
kokonaan; eikä sillä ollut mitään käytöstapoja sen enempää kuin nykyään
tai tulevaisuudessakaan. Se kahlasi veteen puhallellen ilmakuplia
kuonostaan ja jätti rannalle nahkansa. Heti paikalla Parsilainen
kiiruhti sinne ja löysi nahan, ja silloin hän hymyili hymyä, joka
kiersi hänen kasvonsa kaksi kertaa. Sitten hän tanssi kolmasti nahan
ympäri ja leipoi kämmeniään. Sitten hän meni leiriinsä ja täytti
lakkinsa kaakunmurusilla, sillä hän ei milloinkaan syönyt muuta kuin
kaakkua eikä milloinkaan lakaissut leiriään. Hän pudisti sitä nahkaa ja
rutisti sitä nahkaa ja hankasi sen nahan ja hinkkasi sen nahan aivan
täyteen vanhoja, kuivia, kovia ja kutittavia kaakunmurusia ja palaneita
rusinoita, niin monta kuin siihen suinkin saattoi tarttua kiinni.
Sitten se kiipesi palmuunsa odottamaan, kunnes Sarvikuono nousisi
kylvystä ja pukeutuisi.
Ja Sarvikuono tekikin niin. Se napitti nahkansa kolmella napillaan, ja
siltä tuntui samalta kuin sinusta, kun olet saanut näkkileivän murusia
vuoteeseesi. Sitten sitä halutti raapia, mutta kutitus vain paheni;
sitten se heittäytyi makaamaan hiekalle ja pyöriskeli pyörimästä
päästyäänkin, ja joka pyörähdyksellä kaakunmuruset kutittivat yhä
hirveämmin ja hirveämmin ja hirveämmin. Silloin se juoksi palmun luo
ja rupesi ankarasti kyhnyttämään kylkeään sitä vasten. Se kyhnytti
niin kauan ja ankarasti, että se kyhnytti nahkaansa ison repeämän
hartioittensa yli ja toisen repeämän ruumiinsa alaosaan, missä
nappien paikka oli (mutta se kyhnytti napitkin pois), ja se kyhnytti
monta muuta repeämää jalkoihinsa ja sitä suututti hirveästi, mutta
kaakunmuruset eivät välittäneet sen vihasta vähääkään. Ne olivat nahan
sisäpuolella kutittamassa. Silloin se läksi kotiinsa hirvittävän
kiukkuisena ja kauhean revittynä; ja siitä päivästä lähtien jokaisella
sarvikuonolla on suuria repeämiä nahassaan ja hyvin paha sisu noiden
sisäpuolella olevien kaakunmurusien takia.
Mutta Parsilainen kipusi alas puusta, pisti päähänsä lakin, josta
auringonsäteet heijastuivat enemmän kuin itämaalaisen kirjavina,
pani kokoon leivinuuninsa ja läksi pois kohti Orotavoa, Amygdalaa,
Anantarivon ylänköjä ja Sonaputin rämeikköjä.