Sun äänesi soinnun, oi, armahin,
mä tuhanten keskeltä tuntisin.
Sun astuntas armahan, joustavan
jo kaukoa, kallehin, eroitan.
Ja silmäsi tummat ja tukkas sun
myös tumman ja ylös solmitun,
ja pienoiset, hienoiset kätesi, —
ain' muistan ne, kultaisin kultani!
Ja kaikki, mi sinulla, sinuss' on,
joka piirrekin pienoinen, vaatimaton,
se painui syvälle sieluhun mun, —
niin tarkoin mä, kukkani, tunnen sun!
Sun äänesi soinnun, oi, armahin,
ma keskeltä tuhanten tuntisin,
ja astuntas armahan, joustavan
jo kaukoa, kallehin, eroitan.