Minä laulan nyt toden laulun,
sinust’, armaani, laulan sen.
Ikilempemme syttymispäivää
minä, sirkkuni, siunailen.
Sitä siunaan ma päivää, jolloin
sulosuultas sen kuulla sain: —
sinä tahdot mun oman' olla,
oman' ainian, armahain!
Sitä siunaan ma päivää, — silloin
valo syömmeeni syttyi uus,
ja mun onneni aurinko nousi,
jaloks valkeni vastaisuus.
Sinä, kultani tummakutri,
sinä yöstä mun aamuun veit;
sinä surujen sortaman rinnan
ihan onnellisimmaks teit!
Kuni kumpua kukkivaa kulkee
elonpolkuni selvä nyt;
ilot kanssasi on ihanammat,
surun kärki on särkynyt.
Sulotoivein, niin onnellisna,
kuni lempivä lintunen lie,
sinun kanssasi, sirkkuni sievä,
minä käyn, kuhun kulkevi tie.
Minä lauloin nyt toden laulun,
sinust’, armaani, lauloin sen.
Ikilempemme syttymispäivää
minä, sirkkuni, siunailen.