Rakennuksen työssä, veljet, perustus on tärkeä,
tärkeä on pohja luja, kivijalka kestävä.
Tehtäneekö temppeliä taikka majaa matalaa,
perustus se ei saa pettää, vaipua ei pohja saa!
Kehno oisko kivijalka, pohja epävakainen,
olkoon sitten templin, tornin, hovin kuninkaallisen
taikka majan matalimman, — seuraus on sortumus:
— koko rakennus se raukee, jos vain pettää perustus!
Ja mit' uljaamp', ihanampi rakennus vain luodahan,
sitä kaunihimmat kivet kivijalkaan tuodahan,
sitä valppahammin pohjan kestävyyttä valvotaan,
sitä syvemmälle paalut lyödään sisään löyhän maan.
Niin on rakennuksen työssä; hengen alall' on myös näin: —
tärkeä on täälläi tehdä pohja lujaks' altapäin.
Valon templikin se pohjaa kallioista tarvitsee,
ett’ei sortuis, vaikka myrskyt mylvii, virrat vierinee.
Valon templikin, min torni aurinkohon nouskohon,
yli pilvein tuonne, missä tähtein pyhät tulet on,
valon temppelinkin pohja syvään paalutettakoon,
graniittiseen perustukseen, lujaan Kristus-kallioon!
Kalliolla tällä seisten sit’ ei kuohut kumoon lyö,
eikä ydintänsä vailla ole opetuksen työ: —
ikikalliosta tuosta virtaa voima, elo uus,
leviääpi elohomme uusi lemu, ihanuus.
Leviääpi valo uusi, valo, joka kirkastaa,
katseen nostaa korkealle, kohden taivast’ ihanaa
valo, joka sulattaapi rinnoist’ itsekkyyden jään,
tahoon terästääpi, voimaa antaa kaikkeen ylevään.
Torju päivyt kukkasilta, niin ne kuihtuu, lakastuu!
Taita juuret valkokoivun, niin se kuolee, kaunis puu!
Nosta aallost' ylös kala, — kuolon hetki sille lyö!
Riistä ihmisiltä Kristus, ja — on maassa kuolon-yö!
Riistä ihmisiltä Kristus, alku-aikain kallio,
siirrä syrjään pyhin aarre, elon ydin: — uskonto,
kuori, madon syömä, silloin kaikesta vain jälkeen jäis,
ihmisyyden aurinkokin yöhön hukkuis, häviäis!
Alku-aikain kalliolle nojatkoon siis meidän työ!
Sillä seiskoon Suomen kansa, ett’ei sitä myrskyt lyö!
Sillä seiskoon Suomen kansa, sillä valon-templimme,
mutta torni nouskoon ylös siintävälle taivolle!
Korkealle ylös torni aurinkohon nouskohon,
yli pilvein tuonne, missä tähtein pyhät tulet on!
Mutta perustus ja pohja syvään paalutettakoon,
lujaan graniittihin asti: — alku-aikain kallioon!
Silloin, vaikka sade lankee, virrat vierii, tuulet käy,
seisoo torni, seisoo templi, — kukistusta sen ei näy!
Seisoo torni, seisoo templi, seisoo Suomen kansa tää,
eikä meitä hautaa mikään ajan aalto vaahtopää!